Ylläpidolta

Koska tätä blogia ilmeisesti vielä joku jossain lukee, tässä pari ilmoitusta:

• Paljastetun blogissa julkaistut tekstit on tarkoitus pääsääntöisesti julkaista myös täällä. Kopioin niistä huomattavan osan tänne viime itsenäisyyspäivän aikoihin, ja nyt olen korjannut niiden julkaisupäivämäärän Paljastetun ensijulkaisun mukaiseksi. Sisältö saattaa erota Paljastetussa julkaistuista versioista, koska täällä voin editoida niitä, Paljastetussa en - en ole nimittäin koskaan oppinut käyttämään sitä käyttöliittymää.
• Jos joku etsii viime aikojen luetuimmaksi noussutta merkintääni Hommalaisuuden maanpetoksellinen luonne, senkin julkaisupäivämäärää on muutettu alkuperäisen Paljastettu-julkaisun mukaiseksi. Tässä on linkki sen uuteen paikkaan: http://panuhog.blogspot.fi/2014/12/hommalaisuuden-maanpetoksellinen-luonne.html
• Kirjoitan suomeksi periaatteessa ainoastaan rasisminvastaista propagandatekstiä, Kaikkia muita asioita käsittelen muilla kielillä. Suomeksi kirjoitan tieteellisistä ja taiteellisista aiheista vain jos maksusta sovitaan, Iirinkielisiin kirjoihini voi perehtyä Evertype-kustantamon tai Litriocht.comin nettisivuilla. Iirinkielistä nettikirjoitteluani voi seurata An Tuairisceoir -blogista, johon toisinaan laadin esimerkiksi populääritieteellisiä tekstejä.
• "Panuhuoneen" tekstit ovat tallessa sekä minulla yksityisesti että Plaza.fi:n sivuilla (vaikka jälkimmäisestä olen ajatellut nostaa tekijänoikeuskanteen, koska minun annettiin ymmärtää, että ne poistuisivat sieltä kolme kuukautta sen jälkeen kun kirjoitteluni siellä lopetettiin). Suunnitelmissa on Panuhuoneen tekstien työstäminen temaattisesti järjestetyiksi kokoelmakirjoiksi, mutta asiasta käydyt hajanaiset neuvottelut eivät toistaiseksi ole johtaneet tuloksiin.
• Kommenttiosastolle jätettyihin viesteihin ei vastata, ei liioin muihin yhteydenottoyrityksiin. Facebookissa olen omalla nimelläni. Jollet löydä minua sieltä, niin tiedoksesi: jokainen, joka missään keskustelussa sanoo mitään myönteistä maahanmuuttokriitikoista tai hompansseista, saa saman tien pannaanjulistuksen. Jos et voi elää tämän kanssa, niin voit stanssata vaikka sillä laittomalla pyssylläsi reiän otsaasi ja railon takaraivoosi. En minä sinun perääsi itke eikä pitäisi itkeä kenenkään muunkaan. 
• Lähtökohtaisesti en myöskään vastaa suomalaisten kaveripyyntöihin, koska he voivat olla natsihäiriköitä.
• Ja jos nyt tunget kommenttiosastolle selittämään jotain, niin minun pitikin juuri sulkea se palauteloota. Pahoittelen, jos se on vielä auki.

Harhaluuloja maahanmuuttokriittisyydestä

Tässä on pikapostaus, jossa on oiottu muutamia ”maahanmuuttokriittisyyteen” ja nousevaan äärioikeistolaisuuteen yleisesti liittyviä harhaluuloja:

• Maahanmuuttokriittisyys on jokin aivan uusi ilmiö, joka eroaa aikaisemmista rasismi- ja äärioikeistoaalloista. Todellisuudessa maahanmuuttokriittisyydessä on kyse pitkän linjan äärioikeistolaisuudesta, joka nostaa päätään yhä uudestaan aina eri nimellä.
• Maahanmuuttokriittisyys on autenttinen kansanliike. Katso edellistä kohtaa. Maahanmuuttokriittisyyden taustalla ovat presiis samat tyypit, jotka muutamaa vuotta ennen maahanmuuttokriittisyyden nousua markkinoivat samoja ideoita ”roturealismin” nimellä. Sillä kertaa ne eivät menneet läpi, koska jopa tyhmät toimittajat tunnistivat avainsanan ”rotu”.
• Maahanmuuttokriittisyys on isänmaallisuutta, eikä isänmaallisuus ole sama asia kuin äärioikeistolaisuus tai fasismi. Maahanmuuttokriittisyydessä ei ole kyse perinteisestä isänmaallisuudesta, vaan se suhtautuu usein hyvinkin kielteisesti ja jopa solvaavasti suomalaiseen isänmaallisuuteen. Maahanmuuttokriitikot solvaavat ja pilkkaavat sotaveteraaneja karkeasti, jos nämä kehtaavatkin olla eri mieltä maahanmuuttokriitikoiden kanssa. Maahanmuuttokriitikoiden keskuudessa on tavallista sanoa talvisotaa käydyn väärää vihollista vastaan, antautumisen olleen parempi vaihtoehto kuin talvisota, Venäjän armeijan miehityksen olevan parempi kuin EU-jäsenyys jne. Kaikki, jotka luonnehtivat maahanmuuttokriittisyyttä isänmaallisuudeksi, ovat siksi todellisuudessa Venäjän asialla Suomen vapautta vastaan.
• Maahanmuuttokriittisyys on vain maahanmuuttopolitiikan kritiikkiä, ei se voi olla fasismia eikä rasismia. Se alakulttuuri, joka kutsuu itseään ”maahanmuuttokriitikoiksi”, ei esitä mitään toteutettavissa olevia eikä mielekkäitä ehdotuksia maahanmuuttopolitiikkaan, eikä liioin ole kyennyt yksilöimään, mikä maahanmuuttopolitiikassa on vialla, paitsi se että tänne saa muuttaa tummaihoisia. Maahanmuuttokriitikot ovat myös vainonneet vuosikausia kestävillä maineenmustauskampanjoilla henkilöitä, joilla ei ole ollut osaa eikä arpaa maahanmuuttopolitiikasta päättämiseen.
• Maahanmuuttokriittisyys on legitiimi reaktio Suomen tämänhetkisen maahanmuuttopolitiikan puutteisiin. Maahanmuuttokriittisyydellä ei ole mitään tekemistä Suomen maahanmuuttopolitiikan kanssa. Todellisuudessa koko maahanmuuttokriittisyys on kansainvälisten äärioikeistoverkostojen meemitehtaalla tuotettua propagandaa. Samat teemat, samat iskulauseet ja samat iskusanat toistuvat niin Suomen, Ruotsin, Saksan kuin englanninkielistenkin maiden rasistiliikkeiden propagandassa. Kaikki suomalaisen maahanmuuttokriittisyyden iskusanat voidaan vaivatta kääntää ruotsiksi ja englanniksi, koska propaganda on yksittäisiä käsitteitä myöten täysin kansainvälistä kulkutavaraa – esimerkiksi karva-ankkuri on riikinruotsiksi skäggbarn.
• Maahanmuuttokriittisyys on legitiimi reaktio sallivaan maahanmuuttopolitiikkaan tai sallivampaa maahanmuuttopolitiikkaa vaativien ryhmien toimintaan. Todellisuudessa sallivaa maahanmuuttopolitiikkaa ajavat ryhmittymät, kuten jokin Vapaa liikkuvuus -verkosto, ovat marginaalisia järjestöjä vailla merkittävää vaikutusvaltaa saati sitten kannatusta. Itse asiassa Vapaa liikkuvuus on tullut tunnetummaksi vasta maahanmuuttokritiikin nousun myötä, koska maahanmuuttokriitikoiden vastenmielisyys on herättänyt närkästyneitä vastareaktioita ja tuonut Vapaan liikkuvuuden kaltaisille ryhmille lisää kannatusta. Eikä Suomen maahanmuuttopolitiikka ole ollut koskaan erityisen sallivaa: on kuvaavaa, että Ruotsin maahanmuuttokriitikoiden (Sverigedemokraterna) mielestä Suomen maahanmuuttopolitiikka on esikuvallista ja malliksi ruotsalaisillekin.
• Maahanmuuttokriitikot ovat aiheellisesti huolissaan rasismikieltopykälien uhasta suomalaiselle sananvapaudelle. Tosiasiassa maahanmuuttokriitikot ovat painostaneet median antamaan potkut useammalle kuin yhdelle maahanmuuttokriittistä liikettä arvostelleelle. Täältä katsoen maahanmuuttokriitikot ovat itse suurin uhka sananvapaudelle. Sitä vastoin maahanmuuttokriitikot ovat netti- ja anonymiteettiosaamisensa ansiosta onnistuneet välttämään tuomiot yksiselitteisen uhrillisista rikoksista, joihin ovat vuosien varrella syyllistyneet (kunnianloukkaukset, laittomat uhkaukset ja muu vainoaminen).
• Vain poliittisesti aktiivisten äärivasemmistolaisten tarvitsee pelätä maahanmuuttokriitikoita. Tämä on sikäli totta, että maahanmuuttokriitikot pitävät kaikkia paitsi omiin porukoihinsa kuuluvia äärivasemmistolaisina. Toisin sanoen esimerkiksi poliittisesti aktiivisilla RKP:läisillä, kokoomuslaisilla ja keskustalaisilla on syytä pelätä maahanmuuttokriitikoiden häiriköintiä, koska maahanmuuttokriitikot pitävät noitakin puolueita äärivasemmistolaisina tai äärivasemmiston soluttamina.
• Maahanmuuttokriitikot ajavat kaikkien syntyperäisten suomalaisten asiaa. Todellisuudessa maahanmuuttokriitikot ovat hyökkäilleet syntyperäisiä suomalaisia vähemmistöjä vastaan ennen kuin keksivät maahanmuuttokriittisyyden vetonaulakseen. Silloin kun rasismilla ei vielä ollut nostetta, nämä samat tyypit olivat ruotsinkielenvastaisuuden asialla. Jos heillä ei olisi maahanmuuttajia, he keksisivät kyllä syntyperäisten suomalaisten joukosta vähemmistöjä vainottavakseen. Ja niinhän he tekevätkin – esimerkiksi homoseksuaalit, ruotsinkieliset, saamelaiset ja vammaiset ovat Hommalla kiukuttelun kohteina. Eräs piireissä tunnettu mies on ihan vakavissaan yrittänyt viritellä jopa savolaisvastaista rotuteoriaa (tästä syystä minunkin oli luovuttava ”savolaiskriittisistä” hommalaisparodioistani: joku olisi ne kuitenkin ottanut vakavasti).
• Maahanmuuttokriitikot puolustavat isänmaata Bäckmania ja muita venäläismielisiä vastaan. Tosiasiassa huomattava osa maahanmuuttokriitikoista sanoo avoimesti että aikoo lähteä lätkimään pakolaisiksi jos Suomea uhkaa Venäjän hyökkäys, koska nykypoliitikkoja (maahanmuuttajista puhumattakaan) he eivät halua puolustaa. Halla-ahon hiljattainen kääntyminen Ukrainan ystäväksi ja Venäjän uhan kauhistelijaksi on silkkaa poliittista opportunismia – sitä ennen hän on kunnostautunut Russia Today -propagandakanavalla kertomalla kauhujuttuja siitä, kuinka Suomessa muka on jotain maahanmuuttajagettoja, jotka just'kohta syttyvät liekkeihin. Bäckman ei ole mitenkään huonoissa väleissä maahanmuuttokriitikoiden kanssa – hiljattain esimerkiksi James Hirvisaari kävi hänen kanssaan jota kuinkin yhteisymmärtäväisen Twitter-keskustelun nykykirkon liian humaanista arvomaailmasta.

Natsien puhtaaksipesuyritys ja sen kumoaminen

Yksi tärkeimmistä syistä, miksi maahanmuuttokriitikoita ja hommalaisia pidetään natseina, on se, että heidän sivustoillaan ja keskuudessaan hyväksytään natsien puhtaaksipesemisyritykset – tietenkin ”sananvapauteen” vedoten, mutta se iskusana on jo kauan ollut presiis yhtä läpinäkyvä kuin ”rauha” taistolaisten aikakaudella. Jos ”maahanmuuttokriittisessä liikkeessä” oikeasti olisi kyse jostain oleellisesti eri asiasta kuin natsismista, maahanmuuttokriitikot osaisivat pitää rivinsä puhtaana ihan ilminatseista, siis holokaustinkieltäjistä. Näinhän ei kuitenkaan ole, vaan suurena Israelin ystävänä esiintyvän Isänmaallinenetunimi Hirvisaaren Facebook-sivulla eräs siinäkin porukassa poikkeuksellisella vastenmielisyydellä kunnostautunut eksistenssi esitteli ”historiallista totuutta” natseista. Hänen väitteensä ovat niin paksuja, että niitä ei luulisi kenenkään uskovan, mutta koska siihen luuloon ei voi luottaa, otanpa ja oikaisen ne löpinät.

Ensimmäiseksi hän väittää natsien saaneen Saksassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen koetun hyperinflaation taittumaan ottamalla käyttöön ”uuden Reichsmarkin”. No tuota, natsit nousivat valtaan vuonna 1933, ja inflaation taittanut uusi valuutta tuli käyttöön vuonna 1923 – sen nimi kylläkin oli alun perin Rentenmark (tällä nimellä ja tässä muodossa se ei edes ollut muodollisesti laillinen maksuväline), ja Reichsmark, pysyvämpi uusi valuutta, ilmaantui vasta seuraavana vuonna. Hyperinflaation ajasta oli siis kulunut jo vuosikymmen kun Hitler astui valtaan. Eikä se edes ollut mikään ”uusi Reichsmark”, sillä keisarillisen Saksan markka ei ollut virallisesti nimeltään Reichsmark, vaan ihan vain markka (Mark) tai kultamarkka (Goldmark).

Hänen toinen väitteensä on, että ”juutalaiset keskuspankkiirit” olisivat suuttuneet tästä toimenpiteestä, mikä sitten hänen maailmankaikkeudessaan johti ”juutalaisten sodanjulistukseen Saksalle” maaliskuussa 1933. Mitään ”juutalaisten sodanjulistusta Saksalle” ei tietenkään ollut, vaan juutalaisjärjestöjen boikottikampanjoita saksalaisia tuotteita vastaan, jotka brittiläinen päivittäisläpyskä Daily Express tyypilliseen sensaatiota lietsovaan lehtineekerityyliin väänsi ”maailman juutalaisten sodanjulistukseksi”. Itse asiassa edes kaikki juutalaisjärjestöt eivät liittyneet näihin boikotteihin, vaan jopa jišuv eli Palestiinan mandaattialueen juutalaisyhteisö teki elokuussa 1933 ns. ha'avara-sopimuksen Natsi-Saksan kanssa tarkoituksenaan helpottaa Saksan juutalaisten emigroitumista Palestiinaan. Jišuv ei olisi neuvotellut Saksan kanssa, jos voimassa olisi ollut kaikkia juutalaisia velvoittava boikotti.

Ne boikotit eivät tietenkään olleet mikään ”juutalaisten pankkiirien” sodanjulistus, vaan niihin oli syynä Natsi-Saksan tunnettu rasistinen juutalaisvastaisuus. Koska boikotteja eivät johdonmukaisesti noudattaneet kaikki juutalaisetkaan, niistä ei ollut Saksan taloudelle merkittävää vahinkoa.

Seuraava kyseisen herran heittämä väite on, että Saksan juutalaiset olivat ”rikasta yläluokkaa”. Taas kerran hölynpölyä. Saksan juutalaiset olivat keskiluokkaa (lääkäreitä, asianajajia, kauppiaita) tai sitten työläisiä tai jopa rikollista alaluokkaa. Tästä esimerkkinä kerron tunnetun tositarinan: Werner von Blomberg, yläluokkainen saksalaiskenraali, josta Hitler halusi poliittisista syistä hankkiutua eroon, retkahti keski-iän kriisissään Margarethe (toisten lähteiden mukaan Erna) Gruhniin, nuoreen rahvaanomaiseen neitoon; Hitler yllytti kenraalia seuraamaan siittimensä ääntä avioliiton satamaan, koska hän oli vakoojiltaan saanut tietää, että tyttö oli ollut aiemmin huorana ja pornokuvamallina juutalaisen sutenöörin tallissa.

Kuten arvata saattaa, heti häiden jälkeen Gretchenin tausta paljastui ja skandaali teki kenraalista evp:n. Mutta skandaali ei ole oleellinen asia. Oleellista on, että meillä on tässä esimerkki juutalaisesta alaluokan edustajasta: sutenöörin ammatti ei ole ”rikkaalle yläluokalle” ominainen, vaan kuulostaa enemmänkin suurkaupunkialamaailman hommilta.

Jatketaan. Herra historiantuntija esittää Ribbentropin ja Molotovin etupiirisopimuksen todisteena siitä, että Saksa ei ollut sodan aloittaja. No tuota, ennen koko sopimusta Hitler oli jo ehtinyt alistaa Tšekkoslovakian ja viedä sen itsenäisyyden, eli Saksan laajeneminen, jopa ei-saksalaisille alueille, oli hyvää vauhtia käynnissä jo ennen sopimusta. Aloitteentekijöinä sopimusneuvotteluissa olivat nimenomaan natsit. On ihan totta, että Stalin suostui neuvotteluihin heidän kanssaan, mutta historiantuntijamme kasaaman juutalaisvastaisen korttitalon kannalta on merkittävää, että Stalin vaihtoi juutalaisen ulkoministerinsä Litvinovin – joka tietysti karsasti juutalaisvihaaja Hitleriä – Molotoviin. Tässä Molotov-Ribbentrop-sopimuksessa Hitler ja Stalin olivat siis samalla puolella juutalaisia vastaan.

Historioijamme korostaa myös saksalaisten antamaa apua Talin-Ihantalan taisteluissa ja julistaa, että Suomen itsenäisyyden säilyminen ja Suomen kansan säästyminen ”eksterminaatiolta” (oikeaa suomea olisi muuten tuon kömpelön ja kansanihmiselle käsittämättömän ”eksterminaation” sijasta esimerkiksi täystuho) oli natsien avun – siis Kurt Kuhlmeyn saksalaisen ilmataisteluosaston (Gefechtsverband Kuhlmey) – ansiota. Tämä on vaihteeksi ihan totta, mutta omalla tavallaan hupaisaa. Vielä vuosikymmen-pari sitten Kuhlmeyn lento-osastosta ei oikein ollut isänmaallisesti sopivaa puhua, koska sellainen himmensi Suomen armeijan omaa sankarillista panosta Talin-Ihantalan taisteluissa.

Johdonmukaisuuden nimissä muuten historioijamme voisi mainita myös ruotsinkielisen Sextiettan-jalkaväkirykmentin Tienhaaran taistelussa saavuttaman torjuntavoiton, ”suomenruotsalaisten Tali-Ihantalan”. Mutta koska hän tietenkin on, ehm, ruotsinkielikriittinen, hän mieluummin vetää itsensä jojoon kuin myöntää olevansa itsenäisestä Suomesta missään kiitollisuudenvelassa Sextiettanille.

Kuhlmeyn osastolla oli varmasti yhdessä vaiheessa ratkaiseva merkitys Suomen itsenäisyyden säilymiselle, en minä sitä sano. On kuitenkin selvää ettei osasto puolustanut Suomea mitenkään hyvää hyvyyttään, vaan siksi että Suomi oli Saksan liittolainen, tai ”aseveli”, jatkosodassa. Jos arvioidaan Saksan kolmannen valtakunnan roolia Suomessa koko sodan aikana, niin kyllähän siihenkin pitää ottaa mukaan se Ribbentropin ja Molotovin sopimus: sillä pumaskalla Saksa nimittäin lykkäsi meidät talvisodan ajaksi Stalinin armoille, eli tuli jatkosodassa ”pelastamaan” meitä siitä kusesta, johon oli itse upottanut meidät. Myös Lapin sodasta herra historianharrastaja on merkillisen hiljaa, kuten hänenlaisensa aina.

Kiitollisuus Kuhlmeyn lentäjille näyttäisi vähän vähemmän tarkoitushakuiselta, jos herra historiaherra muistaisi samalla mainita talvisodan ruotsalaiset ja muut skandinaaviset vapaaehtoiset. Pikkupoikana lukemastani Risto Pajarin kirjasta Talvisota ilmassa minulle jäi pitkään mielikuva talvisodasta suorastaan yhteispohjoismaisena hankkeena – ruotsalaisilla, norjalaisilla ja tanskalaisilla vapaaehtoisilla tuntui näet kirjan perusteella olleen huomattavaakin merkitystä siellä lentävän aselajin puolella.

Lopuksi herra historiamies esittää juutalaisten joukkotuhon olleen suurimmalta osaltaan fanaattisesta saksalaisvihastaan tunnetun venäjänjuutalaisen kirjailijan Ilja Ehrenburgin kehittämä myytti. No niin, tässäkin on tyypilliseen natsienpuolustelijan tapaan otettu hiven totuutta ja kasattu sen ympärille paksu valhe. Ehrenburg tosiaan oli raivona natseille, jopa siinä määrin, että Stalin joutui itse tyynnyttelemään häntä. Mutta hänen saksalaisvihaansa oli täysin juutalaisuudesta riippumattomia(kin) syitä.

Esimerkiksi se, että hän oli jo nuorena sällinä elellyt pitkiä aikoja Pariisissa, missä hän oli tutustunut maanpaossa olleisiin bolševikkijohtajiin ja näillä suhteilla sittemmin saanut tavallista perusneukkua laajemmat oikeudet matkustella ulkomailla Neuvostoliiton asiaa ajamassa. Hän näki omin silmin saksalaisten tulon Pariisiin ja joutui piileksimään viikkokausia Neuvostoliiton suurlähetystön järjestämässä turvatalossa ennen kuin pääsi evakuoitumaan Moskovaan. Ehrenburgille Pariisi oli käytännössä toinen kotikaupunki, ja hänellä oli yhtä suuri moraalinen oikeus olla katkera saksalaisille kuin jollain kotiseudultaan karkotetulla karjalaisella on olla katkera neuvostoliittolaisille.

Jälkimmäisen oikeutta katkeruuteen historianharrastajamme tuskin edes kiistää. Herra historiaherra on nimittäin aikoinaan ollut pidetty ja osaava matkakirjailija. Eräänä päivänä hän sai päähänsä matkustaa luovutettuun Karjalaan ja närkästyi (monien muiden suomalaisten Karjalan-kävijöiden tapaan) alueen rappiotilasta niin, että hurahti kertaheitolla Karjalan-palautusaatteeseen ja siinä sivussa myös äärioikeistoaatteeseen yleensä.

Kannattaa huomata, että Karjalan-palautusta sinänsä voi ajaa asiallisesti ja ilman äärioikeistolaisuutta. Ainakin karjalatakaisin.blogspot.fi -blogissa on nähty takavuosina hyvinkin rakentavia kannanottoja asiaan, mutta ilmeisesti juuri siksi blogi on äkkiväärien palautusasian kannattajien mielestä hirveä kommunistinen propagandaämyri. Näyttääkin siltä, että Karjalan palautusta saa heikäläisten mielestä käyttää vetonaulana äärioikeistolaisen hysterian ajamiseen, mutta sitä vastoin käytännön pohdinnat siitä, miten palautuksen voisi järjestää kaikkia osapuolia – Suomea, Venäjää, evakkojen jälkeläisiä ja alueen nykyväestöä – tyydyttävällä tavalla, ovat kauheaa kommunismia. Kaipa siksi, ettei äärioikeisto oikeasti halua Karjalaa takaisin. Siinähän menisi hyvä propagandavaltti harakoille.

Palataanpa kuitenkin Ehrenburgiin. Hän tosiaankin keräsi yhdessä Vasili Grossmanin, paljon suuremman kirjailijan, kanssa kokoelman natsien keskitysleiristä selvinneiden muisteluksia, ”Mustan kirjan”. Mutta koettakaahan arvata, julkaistiinko sitä Neuvostoliitossa? Aivan oikein: ei julkaistu. Miksi? Koska Neuvostoliiton virallinen politiikka oli korostaa leireissä kaasutettujen luonnetta ennen muuta neuvostokansalaisina, ei juutalaisina. Tämä liittyi osaltaan siihen, että Ukrainan ja Valko-Venäjän länsiosat, joista suuri osa näistä juutalaisista oli kotoisin, oli vasta sen edellämainitun Ribbentrop-Molotov-sopimuksen nojalla irrotettu Puolasta ja liitetty Neuvostoliittoon. Stalin siis pyrki omimaan puolanjuutalaisetkin uhrit mahdollisuuksien mukaan omaa uhriutumisretoriikkaansa varten.

Jos maahanmuuttokriitikot oikeasti haluaisivat välttää natsileimaa, suosittelisin omaksumaan sen näkökannan, joka kuuluu erottamattomana länsimaiseen liberalismiin: joukkomurhaava totalitarismi on aika lailla syvältä ja poikittain takareiästä riippumatta siitä, minkä aatteen nimissä joukkomurhataan. Mutta koska äärioikeistolaisen aatehistorian pitkä vipuvarsi aina vääntää heidät vähättelemään Hitlerin julmuutta ja juutalaisten joukkomurhaa, heitä on pakko pitää natseina. Tietysti valmis aatekeitos, olipa se kommunistinen tai fasistinen, on aina helpompi niellä kuin opetella ajattelemaan omilla aivoillaan.

Näyttääkin siltä että nykyään, kun ”konservatiiveiksi” ilmoittautuvat kaikenlaiset kansainvälisellä rasistipropagandalla aivopestyt, suomalaisesta kulttuurista paitsi jääneet juurettomat, on suorastaan radikaalia ja itsenäistä olla isänmaallinen suomalainen, joka vastustaa sekä natsismin että kommunismin henkiinherätysyrityksiä ja puolustaa suomalaista kansakuntaa sellaisena kuin se tänään on – kaikkine vähemmistökansallisuuksineen savolaisista somaleihin ja ahvenanmaalaisista arabeihin. Tämä on sinänsä oikein hyvä asia. Sen kunniaksi lainataan taas kerran Runebergiä:

Fram, fram vårt stolta, trotsiga standar!

Omkring dig än din trogna finska vakt du har.

PS: Maahanmuuttokriitikoiden piirissä on esitetty myös väitteitä, että Weimarin tasavallan suuri kulttuuri olisi nykyään sensuroitu pois ihmisten saatavilta natsiksi leimautumisen pelossa. Tämä on tietysti hölynpölyä. Weimarin tasavallan suuri populaarikirjailija Hans Fallada on päin vastoin 2000-luvun puolella kokenut suuren renessanssin sekä Saksassa että englanninkielisessä maailmassa. On jopa natsien yhteistoimintamiehinä pidettyjä kulttuurivaikuttajia, kuten filosofi Martin Heidegger, runoilija Gottfried Benn ja säveltäjä Carl Orff, jotka ovat poliittisesta arveluttavuudestaan huolimatta aina pysyneet arvostetussa asemassa. Aikakauden vasemmistokirjailijoita kuten Kurt Tucholskya tai Lion Feuchtwangeria ei tietenkään ole koskaan unohdettu, mutta ei liioin rehellistä militaristia Ernst Jüngeriä. Ja Erich Kästneriä lukemalla me kaikki olemme saksamme oppineet - minä olen itse asiassa lukenut Kästneriä jopa iiriksi käännettynä.

Charlie Hebdo ranskalaisin viivoin

Koska tämä asia on juuri nyt yleisen huomion kohteena, kaipa tästä voi pari ranskalaista viivaa kirjoittaa, kun kerran joukkomurha tapahtui Ranskassa.

• Jussi Halla-aho ennalta arvattavasti ryhtyi heti ratsastamaan ruumiilla. Tosin hänen vaatimuksensa terroristien karkottamisesta oli hiukkasen lattea, itse asiassa tyypillinen esimerkki sellaisista jo toteutetuista asioista, joista maahanmuuttokriitikot puhuvat ikään kuin niitä ei jo tehtäisi. Se paholaismainen virnistys siinä Verkkouutisten popcorn-jutun kuvassa oli kyllä aika hauska - meemiainesta.
• Toisin kuin täkäläiset stereotyypit viinin pehmittämistä etananpurijoista esittävät, Ranska on nimittäin sotilaallisesti kova ja turvallisuuspalvelultaan tehokas maa, jossa terroristit on yleensä osattu jäljittää ja vaivihkaa karkottaa ennen kuin he ovat ennättäneet syyllistyä mihinkään. Se, että roistot tällä kertaa ehtivät tehdä ilkityönsä eikä sitä onnistuttu estämään ennalta, oli Ranskan turvallisuuspoliisilta paha ja luonteenvastainen lipsahdus, joka varmaankin aiheuttaa naamojen vaihtumista johtoportaassa (ja joka varmasti myös antaa salaliittoteorioiden väsääjille virikettä).
• Muutkin maahanmuuttokriitikot riensivät heti tanssimaan haudoilla, eli syyllistyivät siihen, josta syyttivät kaikkia muita Breivikin joukkomurhan yhteydessä. Tätähän voi tietysti odottaakin. Erityisesti Seensimmäinenisänmaallinenetunimi ja Setoinenisänmaallinenetunimi kunnostautuivat tunnettua tyylitajuaan osoittaen.
• Bäckman ja Verkkomedia riensivät selittämään iskun CIA:n organisoimaksi. Ottaen huomioon, että iskusta hyötyy eniten Venäjän ylin ystävä Marine Le Pen, veikkaisin itse, että taustalla on Venäjä, jos salaliittoteorioita on ihan pakko väsäillä.
• Charlie Hebdon joukkomurhassa sai surmansa myös muslimitaustainen poliisikonstaapeli. Tämä asia tietenkin unohdetaan aktiivisesti joka taholla, kun pitää lyödä rumpua islamin hirveydestä. En ole kirjoituksissani aina silitellyt minkään maan poliisia silkkihansikkain, joten otanpa ja murran yhden peitsen poliisinkin puolesta. Pilalehden tekijät kuitenkin lähtevät riskejä ottaessaan siitä oletuksesta, että yhteiskunta suojelee heitä ja että poliisit panevat periaatteessa ruumiinsa heidän ja luotien väliin. Poliisit (olivatpa muslimeja, kristittyjä, ateisteja tai vaikka hinduja) sitä vastoin eivät tiedä, mihin hengenvaarallisiin paikkoihin heidät milloinkin käsketään, mutta suostuvat ottamaan riskin osana ammattinsa rutiinia. Poliisit ovat ne housut, joilla lehden tekijät istuvat tuleen. Kuolleet pilapiirrostaiteilijat ja lehdentekijät nostetaan yksilösankareiksi ja marttyyreiksi. Kuolleet poliisit ovat tilastoa ja teuraskarjaa. Kukin tykönänsä miettiköön, onko tämä oikein ja kuka loppujen lopuksi on suurin sankari.
• Muslimimaissakin lasketaan härskiä pilaa ISISin ja muiden äärimuslimiryhmien kustannuksella, ja siellä ääri-islamistit murhaavat Allahin nimeä turhaan lausuen pilapiirtäjiä ja hupiohjelmien tekijöitä yhtä mittaa. Olisi kohtuullista, että näistäkin murhista kerrottaisiin tiedotusvälineissämme ja että niidenkin uhreista tehtäisiin sankareita. Maissa, joissa ääri-islamistien terrori on paljon murhaavammin ja konkreettisemmin läsnä kuin Ranskassa, tarvitaan todellista kanttia sanoa islamisteja vuohipukkien perseeseenpanijoiksi (esimerkki ei ole minun keksimäni, vaan viittaus ihan oikeaan kurditelevision pilkkalaulusketsiin).
• Seuraavaksi on vuorossa lehtineekeriemme myötähäpeyttävä oman kilven kiillotus, kun he esiintyvät sananvapauden esitaistelijoina ja suurina sankareina, yrittäen koristella itsensä uhrien verellä. Varautukaa lukemaan lehdistä  joukoittain pateettisia vuodatuksia siitä, miten he ovat oikeastaan uhreja ja marttyyreja siinä missä Charlie Hebdon pilapiirtäjätkin.
• Jos Charlie Hebdon tekijöitä tosiaan voikin luonnehtia sananvapauden marttyyreiksi, suomalaiset toimittajat ovat olleet täysin rähmällään täkäläisten sananvapauden uhkauksilla rajoittajien eli maahanmuuttokriitikoiden edessä, eikä näihin ole haastateltaessa sovellettu normaaleja journalistisia painostuskeinoja, saati heidän esittämäänsä ”maahanmuuttokritiikkiä” analysoitu faktaperustein – karkeimmatkin valheet, joita maahanmuuttokriitikot ovat esittäneet, on hyväksytty tosiasioita tarkistamatta.
• Charlie Hebdon piirroksia on luonnehdittu tietoisen loukkaaviksi ja eräät keskustelijat ovat antaneet ymmärtää tekijöiden saaneen mitä tilasivatkin. Julkisuudessa esitetyt näytteet lehden satiirista ovat kuitenkin pilkanneet kaikkia uskontokuntia aika tasapuolisesti. Milloin on esitetty katolisten kardinaalien homojunaa, milloin pantu juutalainen ja islamilainen profeettahahmo työntämään toisiaan pyörätuolissa, kuvatekstistä päätellen tarkoituksena esittää, että islam ja juutalaisuus ovat samanlaisia ”koskemattomia” uskontoja, joita ei saa arvostella. Kaikki piirrokset eivät ole olleet avoimen solvaavia, monilla on ollut ihan sovinnollinen ja leikkisäkin asenne.
• Sen tyyppinen uskontojen pilkkaaminen, jota Charlie Hebdo harjoittaa, on Ranskassa jo perinne: esimerkiksi avoimen pornografisten piirrosten tekeminen poliittisessa tai katolisen kirkon ylivaltaa pilkkaavassa tarkoituksessa on maassa ollut suosittua jo vallankumousvuosina. Kokonaan eri asia on, kuinka mielekäs tai toimiva tapa tämä on vastustaa uskonnon tunkeutumista maallisuudelle pyhitetyille elämänalueille. Jos halutaan esimerkiksi vastustaa Päivi Räsäsen pyrkimyksiä tuoda luomisoppi biologian tunneille, ei ehkä ole kaikkein tehokkainta piirtää pilakuva, jossa Jeesus on opetuslasten kanssa orgioita harrastava homo.
• Tosin suomalaisissa lehdissä sellainen pilapiirros ei kuitenkaan selviäisi toimitussihteerin ohi. Toisin kuin maahanmuuttokriitikot ja kiihkokristityt väittävät, meillä edes karkean kristinuskonvastaiset pilakuvat eivät pääse toimitettuihin paperilehtiin, osaltaan siksi, että meillä on laissa se uskonrauhapykälä. Ja toisin kuin maahanmuuttokriitikot väittävät, sillä pykälällä on kyllä suojeltu muidenkin uskontojen jumalia kuin islamin. Itse asiassa takavuosina Kajaanissa sattui mitä ilmeisimmin uskonrauhaa rikkova tuhotyö paikallista moskeijaa vastaan, mutta tuomio uskonrauhan pilkkaamisesta kaatui hovissa, joka hylkäsi syytteen muotoseikkaan vedoten (kyseistä islamilaista yhteisöä ei vielä ollut rekisteröity, joten se ei ollut tapahtumahetkellä uskonnollinen yhteisö lain tarkoittamassa mielessä).
• Ennen kuin esitetään muslimit tai islamistit poikkeuksellisen vaarallisina, muistutan, että Suomessa ei oikeasti yksikään media ole vielä kokeillut pitää maahanmuuttokriitikoita, ”Ruotsi-natsien” vastarintaliikettä tai bäckmanilaisia yhtä systemaattisesti ja karkeasti pilkkanaan kuin Charlie Hebdo on pitänyt uskontoja. Jos maahanmuuttokriitikot – joiden läpinäkyvän teennäisesti moralisoivat nettiraivon purkaukset muistuttavat erehdyttävästi Muhammad-mellakoita – oikeasti ovat oleellisesti vähemmän vaarallisia kuin kiihkoislamistit, miksi heitä ei uskalleta haastaa sillä tavalla kuin Charlie Hebdo haastoi islamistit? Täältä katsoen näyttäisi vähän siltä, että maahanmuuttokriitikoita pelätään meillä enemmän kuin islamisteja Ranskassa. Onko kyse siitä, että heidän uskotaan ”katoltaäänestyspuheineen” olevan oikeasti vaarallisia, ja kuoleman uhkaan suhtaudutaan suomalaisen toimittajan tyypillisellä rohkeudella? Vai onko kyse siitä, että valkoisella äärioikeistolaisella miehellä nyt vain on valkoisen äärioikeistolaisen miehen etuoikeus uhkailla mediaa ja saada uhkailulleen vastinetta – kun taas muslimismiehen uhkailut saisivat median heti suoristamaan rivinsä ja selkärankansa ”sananvapauden uhkaa” vastaan?

Etelän median vika

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 4. tammikuuta 2015)

Perussuomalaisten toimistoa tuhrittiin taas anarkistisilla iskulauseilla. Kyseessä voi olla oikea anarkistihuligaani, mutta kuten aina, se haiskahtaa persujen omalta, tekemällä tehdyltä sympatiankeruuyritykseltä, varsinkin kun sitä todennäköisesti seuraavat ne tavanomaiset täysin ylimitoitetut raivonpurkaukset: milloin vaaditaan kaikkien persuja vähänkin kritisoineiden sulkemista vankileireihin, milloin sotilasvallankaappausta (tämä jälkimmäinen ei näin Nato-jäsenyyttä kannattavan näkökulmasta olisi kaikilta osin huonokaan idea, koska poliitikot, muutkin kuin persut, kilpailevat jo siitä, kuka saa Putinin molon nieltyä syvimmälle). Sitä paitsi Ruotsissa poltetaan juuri moskeijoita, joten persuilla olisi nyt sopivasti tarve ohjata huomiota muualle.

Se on toisaalta mielenkiintoista, miksi nuo iskut suuntautuvat aina yhteen ja samaan toimistoon – jos kyseessä olisi sellainen kauhea äärivasemmistoterroristiryhmä, luulisi niiden toimivan koko maan alueella. Ehkä ilkitöiden taustalla on ihan henkilökohtaisia paikallisosastotason kaunoja. Kannattaisi selvittää, asuuko samassa kaupunginosassa toimiston kanssa joku persuista kakkaa viskoen ja kiroillen lähtenyt tyyppi (niitähän riittää), joka yrittää panna omat vihanpurkauksensa anarkistien tiliin.

Jos kyseessä on persujen oma väärän lipun operaatio, on tietysti kuvaavaa, että sinne piirreltiin vain anarkistisia symboleita ja iskulauseita. Olisi huomattavasti hauskempaa, jos persut tekisivät iskun omiin tiloihinsa ja yrittäisivät naamioida sitä ”RKP:n aseellisen siiven” hyökkäykseksi. Joko ne koettaisivat kirjoittaa seinälle suomenruotsalaisten huonoa suomea, mikä onnistuisi luontevasti, koska persuilla ja äärioikeistolla on riveissään yllin kyllin sellaista porukkaa, jolle on ylivoimaista kirjoittaa ensimmäistäkään sanaa oikein suomeksi. Tai sitten ne koettaisivat väsätä siihen uskottavaa ruotsia, mikä on ajatuksenakin niin hauska, että tikahdun nauruuni.

Sinänsähän tietysti kannattaa jo nyt miettiä ruotsin roolia vastarinnan kielenä siinä väistämättä tulevassa Perus-Suomen fasistidiktatuurissa, jossa kaikki meidät Paljastetun taustayhteisön jäsenet varmasti teloitetaan mitä raaimmin. Muistelkaapas elokuvaa Z – hän elää. Siinä kerrottiin, että Kreikan sotilasjuntta oli kieltänyt Z-kirjaimen eli kreikan zetan (äännetään kuten englannin z), mikä tarkoittanee, että Z-kirjaimen kirjoittaminen seinille yksinään oli kielletty. Z oli tietysti lyhennetty kreikan sanasta zei (äännetään ihan vain ”zi”), joka tarkoittaa ”(hän) elää”. Diktatuurin Suomessa persut tietenkin aivan ensimmäiseksi kieltävät Å-kirjaimen, joten kannattaa jo nyt nostaa se vapauden symboliksi. Jos ylipäätään tunnette tarvetta kirjoitella seinille, kirjoittakaa vain ”Å”. Kaikki tietävät, mitä se tarkoittaa.

Ja nyt kun kaikki tätä palstaa lukevat persut ja äärioikeistolaiset ovat rientäneet sutimaan omien tilojensa laipioihin valtavaa määrää Å-kirjaimia väärä lippu hulmuten, lisään, etten tietenkään kannata Å:n tuhrimista seiniin millään vaikeasti pestävillä maaleilla. Mutta siellä, missä on ilmeisen ja törkeän rasistisia julisteita (ei ole varmasti vaikea löytää), vetäkää niiden päälle iso Å.

Kun puolueen kannatusluvut ovat laskeneet – eihän se ole reilua että kansa ei kannata omaa puoluettaan, yyh hyyh yhyhyy nyyhyhhyhhyy – persut ovat jo ruvenneet syyttelemään etelän mediaa. Lehtineekerien syy kun kansa ei enää kannata, ja niin pois päin. No voi pyhä yksinkertaisuus sentään. Persut ovat saaneet viestinmaailmalta niin paljon tukea ja nostetta kainaloiden alle kuin ylipäätään on ollut mahdollista. Rasismia ja äärioikeistolaisuutta arvostelleita toimittajia ja kolumnisteja (kröhöm...!) on potkittu pellolle mediasta tulevien yliherrojemme miellyttämiseksi. Soinin mielipidettä on kysytty joka asiaan ja varsinkin sellaisiin asioihin joista hänellä ei ole senkään enempää tietoa kuin keskivertopersulla. Soinin jokainen latteus on lehdissä esitelty suurena auktoriteetin osoituksena: Soini lyttää... Soini jyrähtää... Ihminen päättää, Soini... ei kun Jumala säätää. Soinin jumalalliset säädöt tosin pakkaavat olemaan juuri sitä latteaa tuosta nyt ei ainakaan tule mitään -pessimismiä, jota talouskriisin keskelle kaivataan presiis yhtä paljon kuin sinä kaipaat persun ampumaa luodinreikää lapsesi otsaan. Viestimet ovat käytännössä tehneet kaikkensa mielistelläkseen persuja ja hiljentääkseen persujen kritisoijat. Siitä huolimatta kannatusluvut laskevat. Tästähän voisi äkkinäinen tehdä sellaisen johtopäätöksen että kansa ihan oikeasti ei halua persuja valtaan.

Persujen suuri journalisti, lehtikustantaja Reijo Tossavainen taas väittää, että joukkotiedotusvälineet ovat tunkeneet persut yhteiskunnan ulkopuolelle. Voi voi. Neljättäkymmentä kansanedustajaa Arkadianmäellä ja silti ollaan marginaalissa. Setä kertoo nyt persukoille miksi homma (tai Homma) ei toimi. Demokraattinen oikeusvaltio on ihan vasiten rakennettu sellaiseksi, että siellä on mahdollisimman vaikeaa saada jo myönnetyt kansalaisoikeudet riistettyä keltään. Se lukee lakikirjassa ihan perustuslakia myöten (se laki ei olekaan mikään persutuslaki). Persuilla ei kuitenkaan ole mitään muuta pyrkimystä kuin viedä toisten oikeuksia pois. Persut ovat niin ankeaa porukkaa, että heillä ei ole mitään mielikuvaakaan siitä, millainen olisi hyvä elämä, joten he kateuttaan haluavat myrkyttää kaikkien muiden elämän. Toisin sanoen heillä ei ole tavoitteita, joita demokraattisessa oikeusvaltiossa ylipäätään voisi ajaa.

Tämä selittää oikein hyvin sen, miksi persut kokevat pelaavansa peliä, jossa kortit on merkitty heitä vastaan. Niin ne on merkittykin, samalla tavalla kuin ne on merkitty rikollisia vastaan. Oikeusvaltion määritelmään kuuluu, että sitä on todella vaikeaa käyttää avoimiin, armottomiin ja röyhkeisiin vääryyksiin. Jos oikeusvaltiossa haluaa sortaa jotain ryhmää, sorto on naamioitava ”etuoikeuksien viemiseksi”, ”taloudelliseksi tarkoituksenmukaisuudeksi” tai muulla vastaavalla tavoin; mutta juuri sellaiseen kierouteen persut eivät oikein kykene.

Jotkut persuissa ovat kyllä huomanneet että puolue menettää kannatusta ihan omien mokiensa vuoksi. Esimerkiksi Simon Elo on todennut, että perussuomalaisilla on peiliinkatsomisen paikka. Valitettavasti Elollekaan ei ole mennyt jakeluun se, että perussuomalaisia ei viime kädessä kannateta, koska perussuomalaiset ovat perussuomalaisia. Suomi on viime vuosien aikana muuttunut vakaasta ja valistuneesta valtiosta latinalaisamerikkalaisen banaanitasavallan tai ex-neukkulaisen banaanittoman tasavallan kaltaiseksi persläveksi, jossa äärioikeisto de facto sensuroi tiedotusvälineitä eikä poliisi tutki rikoksia, joihin äärioikeistolaiset (tai sellaisiksi brändistäytyneet karkeat ammatti- ja taparikolliset) ovat syyllistyneet, jos uhri on ”mokuttaja” (= kuka tahansa lainkuuliaisen keskiluokan edustaja).

Itse asiassa muuten rasismiakin merkittävämpi seuraus persujen jytkystä taitaa olla täysiveristen taparikollisten nouseminen poliittiseen päätöksentekoon. Kansanedustajien joukossa on sellaisia tatuoituja poikia, jotka ovat poseeranneet samoissa kamukuvissa prosenttijengiläisten kanssa; ja mehän tiedämme myös, millaisista kerhotiloista tunnettu raittiusmies Teuvo Hakkarainen on parhaiten tavoitettavissa vapaa-aikanaan. Kunnallispolitiikassa puolueella on ymmärtääkseni edustajinaan aika paljon ilmirikollisia.

Olen itse asiassa varoittanut tästä ennenkin, mutta todetaan tämä vielä kertaalleen: yksi syy, miksi lainkuuliainen keskiluokka ei mielellään äänestä äärioikeistoa, on se, että äärioikeistoa ei voi erottaa rikollisesta alamaailmasta, ja lainkuuliainen keskiluokka on lainkuuliaista keskiluokkaa nimenomaan siksi, että se ei ole rikollista alamaailmaa. Jos persuissa ja äärioikeistossa sitten onkin aika paljon keskiluokkaista porukkaa, tämä on merkki siitä, että kaikki tulotason mukaan keskiluokkainen väestö ei ole lähtökohtaisesti lainkuuliaista. Nimenomaan konservatiivisessa keskiluokassa vaikuttaa merkittävästi lainkuuliaisuutta murtavia voimia.

Aiemmin olen kirjoittanut siitä, että kiihkouskovaisuus ja taparikollisuus ovat yhä enemmän osa samaa kulttuuria. Uskonnollinen herätys oli aikaisemmin taparikollisen tai juopon hyvinkin vilpitön tapa irrottautua aiemmasta elämäntavastaan ja tehdä parannus. Juoppo tai rikollinen pääsi lokaojasta kunnon kansalaiseksi tulemalla uskoon. Nykyisellään sitä vastoin uskoontulo ei merkitse valtavirtaan pääsyä. Pikemminkin uskoontulleet rikolliset kansoittavat sellaisten uskonnollisten yhteisöjen rivit, jotka eivät ole valtavirtaa eivätkä edes keskiluokkaa. Monet rikolliset luovivat uskosta rikollisuuteen ja takaisin, eli pienet kristilliset yhteisöt ovat käytännössä osa samaa alakulttuuria kuin rikolliset.

Rikollisen alakulttuurin arvomaailma on hyvin konservatiivinen, ellei peräti taantumuksellisen äärioikeistolainen. Tämä johtuu siitä, että harva rikollinenkaan voi pohjimmiltaan myöntää olevansa rikollinen. Pikemminkin hän hakee lohdutusta sellaisesta ajattelutavasta, jossa keskiluokkaisuus, lainkuuliaisuus ja kunniallisuus on viekkaudella ja vääryydellä viety pois hänen ulottuviltaan: töihin ei pääse, koska työpaikat annetaan neekereille ja koska pitäisi olla töissä kaikenlaisten homojen kanssa. Homoseksuaalisuus on rikollisessa alakulttuurissa häpeällistä, koska peräsuoliyhdyntää käytetään siellä joko rangaistus- tai nöyryytyskeinona tai huonona korvikkeena heteroseksille. Siksi rikollinen alakulttuuri ja vanhoilliset kristilliset pienryhmät ovat saman ilmiön kaksi puolta: arvomaailma on sama, ja porukkakin pitkälti samaa.

Äärioikeiston sisäiset jännitteet ovat täällä Suomessakin ilmeisiä – esimerkiksi kasvava antisemitistinen äärioikeisto on ottamassa persujen SS-siivessä vaikuttavia Israelin-ystäviä tähtäimeensä – mutta toistaiseksi ne ovat ilmenneet hauskimmalla tavalla Ranskassa, jossa Marine Le Penin kannattajat ovat jäsentenvälisissään luirauttaneet ulostuslääkettä toistensa ruokiin. Tämä perinteikäs nöyryyttämistapa tuo mieleen Itävallan ennen maan liittämistä Saksaan (ns. Anschluss).

Ennen natseja maata hallitsi kovaotteinen kansleri Engelbert Dollfuss, eräänlainen esi-Hitler, jota kuitenkaan ajatus Itävallan liittämisestä Saksaan ei paljoa kiinnostanut – sitä vastoin hänellä oli läheiset suhteet Mussolinin Italiaan. Dollfussin äärioikeistolaisuus oli lähempänä perinteistä konservatismia ja nojautui ennen kaikkea katoliseen kirkkoon. Dollfuss vangitsi tarvittaessa itävaltalaisia natseja siinä missä vasemmistolaisiakin, ja Dollfussin kannattajat nöyryyttivät aika ajoin natseja juottamalla heille risiiniöljyä ripuloivin tuloksin. Eli äärioikeistolaiset ovat ennenkin selvittäneet sisäiset ristiriitansa laksatiivisin keinoin. Tätä menetelmää voisi suositella persuillekin, jos kohta eräät heikäläiset ovat osanneet kakkia hotellihuoneensa hevostallikuntoon ihan ilmankin risiiniöljyä.

Siltä varalta että jotakuta kiinnostaa: Dollfuss kuoli vuonna 1934 Hitlerin itävaltalaisten kannattajien vallankaappausyrityksessä, ja hänen tilalleen valtaan astui Kurt Schuschnigg, joka hallitsi maata Anschlussiin asti. Dollfussin surmaaja Otto Planetta tuomittiin kuolemaan ja teloitettiinWürgegalgen-nimisellä erityisellä itävaltalaisella tappovälineellä.