Toukokuun alussa pidettiin tahoillansa "Kuolemattoman rykmentin" marssi. Kuten kaikkien tulisi muistaa, "Kuolemattomassa rykmentissä" on kyse venäläisten mielenosoituksesta "suuren isänmaallisen sodan" muistoksi. Se oli alun perin tavallisten venäläisten tapa kunnioittaa sodassa kuolleita isiään, mutta Venäjän turvallisuuspalveluilla ei mennyt kauan ottaa tapahtumaa haltuunsa, ja nykyisin se on vain yksi Venäjän monista propagandatapahtumista, joiden sanomana on, että Venäjä on kaikessa oikeassa ja jokainen ei-venäläinen on paha vaskisti joka haluaa vallata Venäjän, koska Venäjä on paras maa maailmassa, ja vaskistithan aina pilaavat kaikkein kaunehimman.
I början av maj fick vi igen stå ut med Odödliga regementets minnesmarsch. Som alla borde komma ihåg, handlar Odödliga regementet om en rysk demonstration till minnet av Stora fosterländska kriget, och till att börja med var det vanliga ryssars sätt att hedra sina fäder som stupat i kriget, men de ryska säkerhetsmyndigheterna tog snart över detta evenemang, och i dag är det bara en av Rysslands många propagandademonstrationer som signalerar att Ryssland alltid har rätt och att alla icke-ryssar är onda fascister som vill invadera och erövra Ryssland, eftersom Ryssland är det bästa landet i världen och fascisterna alltid vill våldföra sig på det allra vackraste och bästa.
Tässä kohtaa pitää nauraa. Kuten kaikki tiedämme, Venäjä on täynnä uskomatonta kurjuutta, äärimmäistä primitiivisyyttä ja alkoholismia. Joka uskaltautuu Venäjän suurten kaupunkien ulkopuolelle, saa nähdäkseen sellaista surkeutta, että sitä luulisi löytävänsä vain Afrikan puskista. Tosin Afrikan junttilat eivät useinkaan ole läheskään niin toivottomia ja viheliäisiä kuin Venäjän, koska Afrikka on kaikesta huolimatta nuori ja elinvoimainen maanosa. Tyypillisessä venäläisessä syrjäkylässä asuu kuolevia vanhuksia, ehkä myös joitakin heidän keski-ikäisiä poikiaan, jotka käyttävät votkan ohessa ruiskuhuumeita ja raiskaavat sitten äitinsä, kun ovat tarpeeksi vaikutuksen alaisina.
Här kan man bara skratta. Som vi alla vet är Ryssland fullt med otroligt elände, extrem primitivitet och alkoholism. Den besökare som vågar besöka Ryssland utanför de stora städerna får se erbarmlighet som snarast liknar den afrikanska bushen, låt vara att landsbygden i Afrika inte är tillnärmelsevis lika hopplös och bedrövlig som i Ryssland, ty Afrika är ändå en ung och livskraftig kontinent. En typisk rysk by bebos av döende gummor, kanske också av deras medelålders söner som är beroende av vodka och sprutknark och som när de väl är tillräckligt påtända också kan våldta sin gamla mor.
Kukaan ei halua hyökätä Venäjälle. Ei edes niiden paljon puhuttujen luonnonrikkauksien takia. Raaka-aineita saa maailman markkinoilta rahalla. Ryöstöretket eivät ole tarpeen. On lievästi sanoen ärsyttävää, että Venäjän propaganda pahasta lännestä, joka muka on aseellisesti hyökkäämässä saadakseen haltuunsa naftalöpöt ja uraanit, on saanut paljon kannattajia vasemmistostakin. Nimenomaan marxilaisen vasemmiston, jos se on vakavissaan marxilainen, tulisi nähdä asia niin, että aseita käytetään vain kun raha niin määrää, mutta jos raha saa haluamansa ilmankin, sillä ei ole mitään pakonomaista tarvetta turvautua pyssyihin.
Ingen vill invadera Ryssland, inte ens för att plundra landet på dess naturrikedomar. Naturresurser kan man köpa på världsmarknaden mot pengar. Några plundringståg är inte nödvändiga. Det är minst sagt irriterande att den ryska propagandans amsagor om ett ont Väst som kantänka vill invadera Ryssland med vapen i hand för att lägga beslag på råoljan och uraniumet har tagits på allvar av många i vänstern. Det är precis den marxistiska vänstern, om det nu alls finns någon seriös marxistisk vänster, som borde se det hela så att vapen endast avfyras om pengarna anser att de måste, men får pengarna det de vill utan vapen, så föreligger det inget tvångsbehov att tillgripa vapen.
(Entäs kehitysmaiden riisto? Kehitysmaiden riistossa on pitkälti ollut kyse siitä, että rikas kapitalistimaa ostaa kehitysmaan eliitin välikäsikseen. Kansa näkee nälkää, samalla kun maan rikkaimmisto ajelee kullalla silatuilla loistoautoilla - tähän tyyliin. Ay-aktivistien ja protestoijien ampumisesta taas huolehtii paikallinen armeija.)
(Hur är det då med allt förtrycket i uländerna, frågar ni? Förtrycket i uländerna har länge handlat om att ett rikt kapitalistland mutar eliten i ett uland, som då går med på att agera mellanhand åt kapitalisten. Folket svälter medan de rikaste i landet får åka omkring i förgyllda vrålåk - i den här stilen. Och det är den lokala armén som tar hand om att döda fackaktivister och protesterare.)
Sodan muisto on Venäjällä korvannut kommunismin raakuuksien ja hirmuvallan tekosyynä. Tähän on selvä selitys, jonka esittäjäksi on väitetty muistaakseni ainakin Dmitri Šostakovitšia, mutta ehkä se on oivallus, jonka monet ovat saaneet toisistaan riippumatta, ja ajatus on sitten liitetty kuuluisan miehen nimeen, kuten usein tapahtuu. Joka tapauksessa ajatus kuuluu niin, että kolmikymmenluvun vaino- ja teloitusaaltojen jälkeen venäläisten odotettiin jatkavan kommunismin ja Neuvostoliiton ylistämistä, vaikka käytännössä jokainen oli menettänyt perheenjäsenen tai ystävän Gulagin pohjattomaan nieluun. Tässä tilanteessa sota oli itse asiassa helpotus, koska toisin kuin Gulagin uhreja, sodan uhreja sai surra ja itkeä - ja siinä sivussa itkettiin salaa myös Stalinin puhdistusten uhreja. Nämä ikään kuin sulautuivat yhteen sodan uhrien kanssa.
Krigets minne har i Ryssland ersatt kommunismen som svepskäl för brutalitet och tyranni. Det finns en förklaring för detta, som bl a tillskrivits Dmitrij Sjostakovitj, men det låter som en insikt många oberoende av varandra kommit till och som sedan kommit att associeras med ett känt namn - sånt händer ju ofta. Men tanken lyder i alla fall så, att ryssarna efter alla förföljelser och terrorvågor på trettiotalet förväntades fortsätta med att lovorda kommunismen och Sovjetunionen trots att praktiskt taget alla sett en vän eller en familjemedlem åka ner i Gulags bottenlösa gap. I denna situation var kriget egentligen en lättnad, ty i motsats till Gulagoffren kunde krigsoffren legitimt begråtas - och vid sidan om dem begräts också offren till Stalins rensningar. Dessa uppgick i krigsoffren, så att säga.
Miettikääpä tätä. Venäjä on niin paha ja hirveä maa, että maailmanhistorian raain ja tuhoisin sota oli venäläisille helpotus verrattuna heidän maansa sisäisiin julmuuksiin. Julmuuksiin, joita toteuttanutta diktaattoria suurin osa venäläisistä yhä palvoo sankarina.
Reflektera över det här en stund. Ryssland är ett så ont och förskräckligt land, att det brutalaste och mest destruktiva krig världshistorien känner till är för ryssarna en lättnad i jämförelse med landets interna grymheter. Och diktatorn som verkställde dessa grymheter tillbeds fortfarande som hjälte av de flesta ryssar.
Suurella isänmaallisella sodalla on venäläisille siis vahvasti katarttinen, puhdistava merkitys. Se itsereflektio, johon köppätorville menneen kommunistisen kokeilun tulisi antaa aihetta, on jäänyt pois, ja sotamuistot lähinnä antavat aiheen omahyväiseen mässäilyyn: Venäjä on muka aina ollut oikealla puolella, hyvien puolella, ja kaikenlainen epäily on fasistien juonia.
Stora fosterländska kriget har för ryssarna sålunda inneburit katharsis. Den självrannsakan som det misslyckande experimentet med kommunismen borde ge upphov till har uteblivit, och ryssarnas sätt att vältra sig i krigets minnen gör snarast ett självgott intryck. Ryssland har kantänka alltid varit på historiens rätsida, och allehanda skepticism är lika med att ge efter för fascisterna.
Tosiasia on kuitenkin, että toinen maailmansota oli moraalisesti monitahoinen jakso historiaa ja siellä oli paljon harmaan sävyjä mustan ja valkoisen lisäksi. Hitler oli ehkä hullu tappaja, mutta Hitlerin liittolaisilla oli muitakin motiiveja kuin psykopaattinen murhanhimo (eikä Hitler olisi voinut nousta valtaan omassakaan maassaan, elleivät Leninin ja Stalinin julmuudet olisi herättäneet aiheellista pelkoa). Tämän pitäisi olla erityisen selvää meille suomalaisille.
Faktum är dock att andra världskriget var en moraliskt mångfasetterad period i historien, och förutom svart och vitt fanns det många gråtoner. Hitler var kanske en vansinnig mördare, men Hitlers allierade kunde ha andra motiveringar än psykopatisk mordlystnad (och Hitler skulle knappast ha kunnat komma till makten ens i sitt eget land, hade inte Lenin och Stalin begått brutaliteter som väckte berättigad skräck). Det här borde vara särskilt klart för oss finländare.
Venäjällä ei kyetä näkemään sitä, että niin oikeutettu kuin "suuri isänmaallinen sota" puolustussotana olikin, sitä ei voi irrottaa toisen maailmansodan laajasta kokonaisuudesta - esimerkiksi siitä' kiusallisesta tosiasiasta, että Neuvostoliitto oli jonkin aikaa jollei nyt liittolaissuhteessa, niin ainakin hyvin liittolaissuhteen näköisessä kompuksessa Hitlerin kanssa - ja siinä sivussa alisti valtaansa itsenäisiä maita (Baltia) ja painosti naapurimaita alueluovutuksiin, joko sodalla, anteeksi, "sotilaallisella erityisoperaatiolla" (Suomi) tai uhkavaatimuksella (Romania). Ei kyetä näkemään - tai ei haluta nähdä. Jos nähtäisiin, jouduttaisiin myöntämään, että Venäjällä oli aivan samanlaisia Saksan kanssa yhteistoiminnassa olleita ryhmiä kuin esim. Ukrainassa tai Latviassa, eikä Venäjällä ole oikeutta esittää itseään jonain fasismista puhtaana antifasismin suurvaltana.
Ryssarna kan varken se eller inse att oberoende av hur väl berättigat det "stora fosterländska kriget" än var som ett försvarskrig, detta krig inte kan separeras från andra världskrigets större kontext - till exempel från det pinsamma faktum att Sovjetunionen under en viss tid i viss mån var allierat med Nazityskland eller åtminstone stod i maskopi med Hitler - och att det därvid underkastade sig dittills självständiga stater (Baltikum) och tvingade grannländer till att avträdda områden, antingen med krig, förlåt, "militär specialoperation" (Finland) eller ultimatum (Rumänien). Ryssarna kan inte inse det här - eller så vill de det inte. Skulle de göra det, skulle de vara nödda att medge, att det i Ryssland fanns precis likadana grupper av kollaboratörer som t ex i Ukraina eller i Lettland, och att Ryssland inte kan framställa sig självt som klockrent antifascistiskt.
Venäjä on tietysti myös kiittämätön. Tosiasia on, että Neuvostoliitto sai merkittävää apua Yhdysvalloilta toisen maailmansodan aikana. Stalinin urkuja eli Katjuša-raketinheittimiä vedeltiin pitkin taistelukenttää amerikkalaisilla Studebaker-kuorma-autoilla. Ja kuten olen jo useita kertoja täällä blogissa todennut, itärintaman juoksuhaudoissa neuvostosotilaat tulivat heti paremmalle tuulelle kun yksi omista lentäjistä saapui auttamaan "Kobruškalla", amerikkalaisella Bell Airacobra -hävittäjällä - nämä koneet kun soveltuivat mainiosti jalkaväen ilmatueksi, vaikka Tyynellämerellä taistelevat amerikkalaiset pitivät niitä merikelvottomana romurautana.
Ryssland är naturligtvis också otacksamt. Faktum är att Sovjetunionen under andra världskriget mottog en hel del materialhjälp från USA. Granatkastaren Katiusja, den beryktade Stalinorgeln, transporterades på en amerikansk Studebakerlastbil. Och som jag flera gånger konstaterat här i bloggen, blev de sovjetiska soldaterna i skyttegravarna på östfronten alltid mycket gladare när en av deras egna piloter kom till undsättning med en Kobrusjka, dvs ett amerikanskt jaktplan av typen Bell Airacobra: dessa plan var nämligen mycket lämpliga till att ge infanteriet flygunderstöd, fast de av amerikanerna själva uppfattades som skrotjärn, eftersom de inte fungerade tillnärmelsevis lika bra i Stillahavskriget.
Vielä uuden vuosituhannen alussa, ennen Putinin diktatuuria, netistä löysi neuvostoilmavoimien veteraanien muisteluksia, joissa Kobruškaa ylistettiin, amerikkalaisten suunnittelijoiden käytännöllistä nokkeluutta kiitettiin ja ylipäätään oltiin jenkeille kiitollisia siitä, että näin hienoja apuvälineitä saatiin käyttöön isänmaan kohtalonhetkillä. Nyttemmin Venäjän virallinen näkemys tuntuu olevan lähinnä sellainen, että toinen maailmansota käytiin Isoa-Britanniaa ja Yhdysvaltoja vastaan, jotka tietysti olivat "fasistisia".
Ännu i början av det nya millenniet, före Putins diktatur, kunde man på webben hitta ryska sidor där veteranerna från de sovjetiska luftstridskrafterna drog sig till minnes hur det kändes att flyga Kobrusjka. Planet lovordades till himmelens höjder, amerikanska ingenjörer sågs som praktiska och klyftiga killar och i allmänhet var veteranerna tacksamma att amerikanerna hade försett dem med så fina prylar precis när fosterlandet svävade i värsta fara. Läser man den propaganda Ryssland överöser oss med i dag kan man lätt komma till slutsatsen att Sovjetunionen i andra världskriget stod emot ett fascistiskt Storbritannien och ett nazistiskt USA.
Kun me täällä lännessä pyrimme hyvittelemään Neuvostoliittoa tai sittemmin Venäjää näkemällä omissa sodanaikaisissa puuhissamme yhtä ja toista anteeksipyydettävää tai kyseenalaistettavaa, tarkoituksemme oli tällä reiluudella inspiroida venäläisiä samanlaiseen reiluuteen. Jeltsinin kaudella tällaisesta vastavuoroisuudesta näkyikin jonkin verran merkkejä. Valitettavasti ne ovat sittemmin kadonneet, ja kaikesta päätellen sellainen reiluus ei koskaan ollut Venäjällä erityisen suosittua. Ne konservatiiviset ja sodanhimoiset propagandistit Venäjällä, jotka halusivat leimata Jeltsinin länttä mielisteleväksi petturiksi, luonnollisestikin hyödynsivät kaikkia venäläisten historioitsijoiden ym. yrityksiä olla tällä tavalla reiluja.
När vi här i Väst försökte stämma Ryssland/Sovjet försonligare genom att i våra egna handlingar under krigstiden se ett och annat värt en offentlig avbön eller åtminstone värt att ifrågasättas, var det meningen att inspirera likadana rättvisa attityder hos ryssarna. Under Jeltsin sågs det tecken på dylik ömsesidighet hos ryssarna. Dessvärre har de sedan dess helt försvunnit, och av allt att döma åtnjöt sådan hygglighet aldrig någon särskild popularitet i Ryssland. De konservativa och krigstokiga propagandister i Ryssland som ville brännmärka Jeltsin som en förrädare och västkrypare utnyttjade naturligtvis alla tecken på sådan hygglighet hos ryska historiker osv.
