Persujen "isänmaallisuus" - todellista hyvesignalointia! Sannfinnarnas "fosterländskhet" - sann godhetssignalering!

Yksi äärioikeiston retorisista lempitempuista on syyttää rasisminvastustajia ja muita vihollisryhmiä "hyvesignaloinnista". Ajatuksena on, että he eivät todellisuudessa tarkoita mitä sanovat. Mutta miten on persujen oman hyveellisyyden laita? Mietitään.

Ett av extremhögerns retoriska favorittricks har varit att beskylla antirasister och liknande för "godhetssignalering", dvs för hyckleri. Men hur står det med extremhögerns egen godhet? Låt oss reflektera lite över detta.

Huomattava osa Kekkosen aikaisista ja vielä senkin jälkeisistä äärioikeistolaisista oli aatteellisilta lähtökohdiltaan vilpittömiä isänmaallisuuden ja maanpuolustushengen kannattajia. Paheksuttavaa heidän touhuissaan oli lähinnä se, että he intoutuivat vastustamaan asioita (homoseksuaalien oikeuksia, antirasismia, luonnonsuojelua), jotka eivät olleet eivätkä ole mitenkään itsestään selvässä ristiriidassa maanpuolustuksellisen isänmaallisuuden kanssa.

En betydlig del av de högerextremister som inledde sin karriär under Kekkonen och t o m av de som gjorde det efter hans frånfälle utgick ideologiskt från uppriktig fosterländskhet och försvarsanda. Vad man kunde påtala hos dem var att de i sin iver motsatte sig också t ex de homosexuellas rättigheter, antirasism och naturskydd, som inte stod i någon självklar konflikt med försvarsvänlig fosterländskhet.

Olavi Mäenpää, pitkäaikainen äärioikeistoaktivisti, yksityisetsivä, eläinsuojelija ja nyrkkeilyvalmentaja. Mäenpää toimi lukuisissa puolueissa, mm. sosiaalidemokraateissa ja erilaisissa isänmaallisuusvirityksissä ja onnistui pääsemään Turussa kunnallispoliitikoksi, mutta valtiopäivämiestä hänestä ei tullut. Mäenpää sai useita tuomioita maahanmuuttovastaisuustempauksiinsa liittyneistä rikoksista, mutta hänellä oli kontollaan myös yksiselitteisesti väkivaltaisluonteisia rötöksiä. Vuosituhannen vaihteen aikoihin hän levitteli SDP:n puoliksi pakistanilaisesta nuoresta naispoliitikosta seksivalokuvia, jotka oli yksityisetsimällä hankkinut tämän entiseltä poikaystävältä.

Olavi Mäenpää, en långvarigt aktiv högerextremist, privatdetektiv, djurskyddare och boxningstränare. Mäenpää var verksam i en massa politiska partier, bl a i sossarna och i allehanda fosterländskhetsgäng och lyckades tillkämpa sig mandat som kommunalpolitiker, men någon riksdagsledamot blev han aldrig. Mäenpää dömdes till många straff för brott som hängde ihop med invandrarfientlig propaganda, men dessutom hade han på sitt konto rena våldsförbrytelser. Kring millennieskiftet utnyttjade han sina erfarenheter som privatdetektiv för att skaffa sig sexfoton av en ung kvinnlig politiker av pakistansk bakgrund som han sedan spred för att förödmjuka henne. Fotona härstammade från hennes tidigare pojkvän.

Kuva/bildkälla: suomalainen Wikipedia-käyttäjä "Soppakanuuna"/användaren "Soppakanuuna" på finska Wikipedia.

Rasistinen uhoaminen esimerkiksi jonkun Olavi Mäenpään tapauksessa oli omalla tavallaan hyvesignalointia. Kuten kaikki turkulaiset muistavat, Olavi oli nyrkkeilyvalmentaja ja -promoottori, joka mielellään valmensi maahanmuuttajanuorukaisia, myös muslimeja. Muslimipojilla on ollut vain hyvää sanottavaa Olavista valmentajana. On vaikea välttää sellaista mielikuvaa, että Olavin varsinainen motivaatio oli pikemminkin kova miehisyys ja miehekkyys, jonka hän tunnisti ja hyväksyi valmennettavissaan, ja että hänen rasisminsa oli pikemminkin tapa ottaa etäisyyttä kaikkeen "naismaisuuteen". Eli - omanlaistaan hyvesignalointia. Tai hänen tapauksessaan pahesignalointia - tapa signaloida, että hän oli uskottava pahis eikä mikään ämmä.

Rasistisk förhävelse av den sort vi associerar t ex med Olavi Mäenpää, Åbos egen, nu hädangångne, förkunnare av högerextremism, var på sitt sett godhetssignalering. Som alla åbobor kommer ihåg, var Olavi boxningstränare och promoter som gärna tränade också invandrarynglingar inklusive muslimer. De muslimska killarna storgillade Olavi som tränare. Det är svårt att undvika intrycket att Olavi egentligen drevs av en manlighetskult och en motvilja mot vad han uppfattade som femininitet och fruntimmersfasoner, och hans rasistiska yttranden var snarast ett sätt att distansera sig från denna femininitet. Detta var en sorts godhetssignalering, eller i hans fall ondhetssignalering - han signalerade att han var en trovärdigt "ond" machoman, inget fruntimmer.

Olavi Mäenpää oli monella tapaa epämiellyttävä mies, mutta samalla hänellä oli arvoja, joista hän ei tinkinyt. Jussi Halla-ahon kaltaiset äärioikeistolaiset aseistakieltäytyjät olivat mäenpääläisessä katsannossa pelkureita ja pettureita, koska Mäenpäälle armeijapalvelus ja aseellinen maanpuolustus olivat tärkeä ja luovuttamaton arvo. Juuri tässä on ero Mäenpään vanhan isänmaallisen äärioikeistolaisuuden ja Halla-ahon uuden ylikansallisen äärioikeistolaisuuden välillä, kuten ennenkin olen sanonut. Mäenpäälle äärioikeistolaisuus oli keino ajaa maanpuolustusarvoja sellaisina kuin hän ne käsitti. Halla-aholle äärioikeistolainen vallantavoittelu on pääasia, mutta esimerkiksi maanpuolustus ei häntä oikeasti kiinnosta.

Olavi Mäenpää var på många sätt en mindre trevlig person, men samtidigt hade han värden som han inte prutade på. Högerextremistiskt sinnade vapenvägrare som Jussi Halla-aho framstod ur Mäenpääs perspektiv som fegisar och förrädare, eftersom Mäenpää uppfattade värnplikten och det väpnade försvaret av fosterlandet som någonting viktigt, heligt och oförytterligt. Det är här som skillnaden mellan gamla skolans fosterländska högerextremism (Mäenpää) och den nya supranationella högerextremismen (Halla-aho), som jag även tidigare konstaterat. För Mäenpää var högerextremismen ett sätt att främja försvarsvänliga värden så som han själv tolkade dem. För Halla-aho handlar det hela uteslutande om makthunger, men försvaret intresserar honom inte.

Halla-aho väitti aikoinaan kieltäytyneensä aseista protestina sille, että Mauno Koivisto ei tukenut Baltian maiden itsenäisyyspyrkimyksiä. Nyt jälkeenpäin olemme saaneet tietää, että Koivisto itse asiassa tuki Viron vapausliikettä kulissien takana merkittävästikin. Jos Halla-aho oikeasti tarkoittaisi mitä sanoi Koivistosta ja Baltian maista, hän olisi jo aikoja sitten myöntänyt olleensa väärässä ja esittänyt julkisen anteeksipyynnön Koiviston omaisille ja sosiaalidemokraattiselle puolueelle. Sitä hän kuitenkaan ei tee, vaan keksii uusia tekosyitä jatkaa räyhäämistään.

På sin tid påstod Halla-aho sig ha vägrat bära vapen därför att Mauno Koivisto inte stödde de baltiska ländernas strävan till självständighet. I dag vet vi att Koivisto egentligen bakom kulisserna hjälpte Estlands befrielserörelse i ingen ringa omfattning. Hade Halla-aho verkligen menat vad han sade om Koivisto och de baltiska länderna, skulle han för länge sen medgett att han haft fel och framfört en offentlig ursäkt till både Koivistos familj och det socialdemokratiska partiet. Detta gör han dock inte, i stället hittar han i flygande fläng på nya svepskäl för att gå vidare i tangentens riktning.

Mauno Koivisto puhui julkisesti yhtä ("Baltian maiden asema on Neuvostoliiton sisäinen asia"), mutta teki salaa toista ("kulttuuriyhteistyön nimissä voi tehdä paljon") yhteistyössä Lennart Meren, Viron ensimmäisen ulkoministerin ja sittemmin presidentin kanssa. Lennart Meri kansansa keskellä Tallinnan Raatihuoneentorilla (Raekoja plats) vuonna 1999.

Mauno Koivisto talade visserligen offentligt om hur de baltiska ländernas ställning kantänka var en sovjetisk inrikes angelägenhet, men samtidigt gav han esterna hemligt flankstöd som kamouflerats som kulturellt samarbete. En viktig samarbetspartner var Lennart Meri, då Estlands förste utrikesminister och sedan landets förste president. Här ser vi Lennart Meri omgiven av sitt folk på Rådhustorget (Raekoja plats) i Tallinn år 1999. 

Kuvalähde/bildkälla/source: et.wikipedia.org

Hänen esiintymisensä Baltian maiden itsenäisyyden esitaistelijana oli tietysti pelkkää hyvesignalointia. Minkäänlaisesta siviilirohkeudesta ei ollut kyse, ei liioin vilpittömästä myötätunnosta baltteja kohtaan. Siviilipalvelus oli hänen aikanaan jo niin hyväksyttyä suomalaisen yhteiskunnan valtavirrassa, että hän ei ottanut mitään riskejä kieltäytyessään aseista. Ja sitä mukaa kun perestroika ja glasnost etenivät Neuvostoliitossa, myös Baltian maiden itsenäisyyden kannattamisesta tuli tuiki soveliasta valtavirran puolueissa, jopa vasemmistossa.

Att han uppträdde som en förkämpe för balternas självständighet var givetvis ett annat exempel på ren godhetssignalering. Något civilkurage handlade det inte om, inte heller någon uppriktig solidaritetskänsla för balterna. Civiltjänst var på hans tid redan så accepterat i finländska samhällets huvudfåra att han inte tog några reella risker när han blev vapenvägrare. Och medan perestrojka och glasnost gick från seger till seger i Sovjetunionen, blev det också vedertaget i seriösa politiska partier, t o m vänsterpartier, att yttra stöd för baltisk självständighet.

Jänkäjärvi (Jangozero) Porajärvellä (Porosozero) Venäjän Karjalan tasavallassa. Täälläkin päin Mauno Koivisto taisteli sota-aikana.

Jänkäjärvi sjö, på ryska Jangozero, i Porajärvi/Porozero i ryska Karelen. Också här kämpade Mauno Koivisto under krigsåren.

 Kuva/bild: SA-kuva 

Ne arvot, joita Halla-aho ja hänen kaverinsa hyvesignaloinnilla väittävät edistävänsä, vaihtuvat käden käänteessä päivänpoliittisten tarpeiden mukaan. Kuten hyvin muistamme, Halla-aho kirjoitteli häirikköbloggarin aikoinaan siitä, kuinka vuosisadan vaihteessa noussut vasemmistolaisesta näkökulmasta globalisaatiota kritisoinut Attac-liike osoitti mieltä kaduilla, ja vihjaili, että tällaiset vasemmistohulinoitsijat pitäisi tappaa ("Mitä kala tekee? Ui. Miten kalan uiminen lopetetaan? Pannaan kala päiviltä. Mitä vasemmistohuligaani tekee? Heittää kiviä. Miten vasemmistohuligaanin kivenheitto lopetetaan?"). Mutta kun Halla-ahon omassa porukassa "globalismi" yleistyi haukkumanimenä kaikelle paheksutulle, silloinpa tulikin äkkiä toinen ääni herra vihapuhemiehenkin kelloon. 

De värden som Halla-aho med sin godhetssignalering påstår sig främja kan i en handvändning bytas ut mot motsatta dito. Som vi mycket väl minns brukade Halla-aho, när han ännu bara var en bloggande bråkstake, skriva om Attac-rörelsen, en ungdomsrörelse som uppstod vid millennieskiftet och kritiserade globaliseringen utifrån ett vänsterperspektiv, och gav att förstå att dylika vänsterhuliganer helt sonika borde dödas ("Vad gör en fisk? Simmar. Hur sätter man stopp för dess simning? Man tar den av daga. Vad gör en vänsterhuligan? Kastar sten. Hur sätter man stopp för en vänsterhuligans stenkastning?") Men när begreppet "globalism" i Halla-ahos egen vänkrets kom att användas som ett okvädinsord för allt av det gänget ogillade, då blev det ett annat ljud i herr hatspråkstalmans skälla.

Mitä ilmeisimmin globalisaation vastustaminen on Halla-ahon ja hänen hovinsa mielestä väärin, kun sitä tehdään vasemmistolaisin etumerkein ja pääoman valtaa arvostellen. Sitä vastoin se on heikstä oikein silloin kun globalisaatio esitetään juutalaispankkiirien juonena (kuten suomalainenkin äärioikeisto yhä useammin avoimesti tekee) ja sen suurimpana haittavaikutuksena nähdään tummaihoisten ihmisten muutto Suomeen.

Det är uppenbart att antiglobalism med vänsterförtecken och kapitalistkritisk motivering enligt Halla-ahos et consortes mening är fel och fult. Däremot är det helt okej och lajbans om globalisering framställs som judiska bankirers ränker (som den finska extremhögern allt oftare gör) och om det är mörkhyad invandring som anses vara den största nackdelen. 

Entä sitten Halla-ahon poseeraus Ukrainan ystävänä? Voisi luulla, että se edes olisi vilpitöntä. Mutta kannattaa muistella sitä, kuinka Halla-aho joulukuussa 2009 esiintyi Russia Todaylla, nykyisellä RT-kanavalla, julistamassa kuinka Helsinkiä ihan just kohta ympäröi liekehtivien maahanmuuttajagettojen rengas. Hän siis toimi Vernäjän tiedotusvälineitä hyväksikäyttävänä Suomen maineen mustaajana, aivan samalla tavalla kuin kaikkien kunnon suomalaisten syystäkin vihaama Johan Bäckman. Tätä vain eivät suomalaiset mediat nostaneet uutisaiheeksi. Varmaankin pelkäsivät Halkun nettihäirikköpataljoonia. Tai olivat saaneet hugenbergilaiselta johtoportaaltaan käskyn olla hiljaa asiasta.

Hur är det då med Halla-aho som vän till Ukraina? Man kunde föreställa sig att hans proukrainska attityd vore uppriktig, men det lönar sig att komma ihåg att han i december 2009 uppträdde på den ryska propagandakanalen Russia Today, i dag RT, och förkunnade att Helsingfors i närmaste framtid skulle omges av en ring brinnande invandrargetton. Han försökte sålunda svärta ned Finland på ryska medier, precis som Johan Bäckman, med goda skäl hatad av alla riktiga finnar, brukat göra. Men detta tematiserades inte av finska medier. Kanske de var rädda för de bataljoner av onlinefrivilliga som dök upp i kommentarlådan under vartenda kritiskt inlägg om Halla-aho. Eller så hade de fått sådana order av de Hugenbergar som styrde deras mediabolag.

Äärioikeistoa ei Ukrainan asia eivätkä Gulagin kauhut kiinnosta millään muulla tavalla kuin hyvesignaalitorvina. Äärioikeisto suorastaan aktiivisesti estää näiden asioiden puheeksi ottamisen, jos sen tekee joku heidän pyhän piirinsä ulkopuolinen. Tästähän esimerkki on oma kesken katkaistu mediaurani.

Extremhögern är inte intresserad av vare sig Ukraina eller Gulagoffren, förutom som ett sätt att godhetssignalera. Extremhögern ser faktiskt till att aktivt censurera precis dylika teman i offentliga diskussioner, om de tas upp av någon utanför de heligas (deras egen) krets. Min avbrutna mediekarriär är paradexemplet på detta.

Sinä aikana kun minä sain vielä kirjoittaa kolumniani, luin ja otin tuoreeltaan puheeksi useamman kuin yhden kirjamarkkinoille ilmestyneen neuvostojulmuuksia käsitelleen teoksen - sekä Anne Applebaum että Timothy Snyder herättivät huomiota juuri noihin aikoihin. Luettuani itse Vankileirien saariston jo teininä ja Lev Kopelevin leirimuistelmat vähän vanhempana olin tässä maassa aika pätevä kirjoittamaan tästä aiheesta. Mutta äärioikeisto vaiensi minut, koska se halusi pitää Gulagin omana leikkikalunaan.

På den tid jag ännu tilläts skriva krönika på finska, läste jag flera böcker om sovjetiska grymheter och tog upp dem - både Anne Applebaum och Timothy Snyder väckte uppmärksamhet precis då. Jag hade läst Gulag-arkipelagen redan som tonåring och Lev Kopelevs I evigt förvar i tjuguårsåldern och var sålunda rätt kompetent att behandla detta tema, åtminstone i Finland. Men extremhögern tystade ned mig, eftersom den ville ha Gulag som sin egen leksak.

Äärioikeisto (eikä valitettavasti vain äärioikeisto) on tottunut julistamaan, kuinka väärin on, että Stalinin hirmutöistä ja vankileirien saaristosta ei puhuta yhtä paljon kuin Hitlerin julmuuksista. Sitten kun minä puhuin niistä ja ennen kaikkea siitä, mitä tutkimuksen ja vankileirimuistelmien valossa voimme tietää Stalinin vankileireistä, äärioikeisto vaiensi minut oloissamme siihen asti ennennäkemättömällä maalituskampanjalla ja huusi puolta kovempaa ja naama punaisena, että on se nyt ihan kamalan väärin kun Stalinin vankileireistä ei puhuta.

Extremhögern, och dessvärre inte bara extremhögern, är van att förkunna hur fel det är att man inte talar lika mycket om Stalins grymheter och Gulag-arkipelagen som om Hitlers brott. När jag sen talade öppet om dem, särskilt med betoning på vad vi nu, med hjälp av seriösa forskares arbeten och lägermemoarer kan veta om Stalins fångläger, tystade extremhögern mig med en kampanj av riktade trakasserier som dittills saknat sin like i finska medier. Och när jag väl var nedtystad, skrek extremhögern ännu mera högljutt hur fel det var att ingen talar om Stalins fångläger. 

Ei äärioikeisto siis halua mitään oikeaa keskustelua Stalinin leireistä. On kuvaavaa että monet tärkeät Gulag-muistelmat, kuten Lev Kopelevin ja Nina Gagen-Tornin teokset, ovat yhä suomentamatta nytkin, kun ne jo saisi julkaista Suomessa ja suomeksi. Sen sijaan äärioikeisto hyvesignaloi itsensä muka ainoaksi tahoksi, joka Stalinin leireistä ylipäätään puhuu, ja huolehtii esimerkiksi minun suuni sulkemalla siitä, että niitä käytetään vain hyvesignalointiin.

Extremhögern vill alltså ingen riktig diskussion av Stalins fångläger. Det är typiskt att många viktiga Gulagmemoarer, som t ex Lev Kopelevs och Nina Gagen-Torns, förblir oöversatta till finska, trots att det nu vore möjligt att ge ut dem i Finland och på finska. I stället godhetssignalerar extremhögern sig själv som den enda aktören villig att alls ta upp Stalinlägren, och genom att tysta ned t ex mig ser den till att de lägren bara utnyttjas i godhetssignalering.

Tieto onkin äärioikeiston pahin vihollinen. Jos Neuvostoliiton vankileirit nähtäisiin osana 1900-luvun historiaa - osana, jota voidaan tutkia ja josta tiedetäänkin paljon - äärioikeistolta vietäisiin aseet käsistä. Äärioikeisto tarvitsee Gulagia ja kommunismin julmuuksia nimenomaan salaperäisenä ja pelottavana asiana, josta ei tiedetä yksityiskohtia - ja äärioikeiston mukaan yksityiskohtia ei tiedetä, koska kommunistit (lue: kaikki muut kuin äärioikeistolaiset) salailevat, hyssyttelevät ja vaientelevat. 

Kunskap är faktiskt extremhögerns värsta fiende. Skulle Gulagarkipelagen ses som en del av nittonhundratalets historia - någonting att forska i, någonting som vi faktiskt vet en hel del om - så skulle extremhögern avväpnas. Extremhögern behöver Gulag och kommunismens grymheter som någonting mystiskt och skrämmande, om vilket några detaljer inte är kända, - och detaljerna förblir okända, påstår extremhögern, därför att kommunisterna (läs: alla andra än extremhögern) håller på med hemlighetsmakeri och hysch-hysch och inte tillåter öppen debatt.

Toki äärioikeistolle kelpaa hyvin Aleksandr Solženitsynin tuotanto, kunhan sitä saa käyttää ei-äärioikeistolaisten vaientamiseen., Äärroikeistolainen historioitsija Timo Vihavainen leimasi aikoinaan Solženitsynin tuotantoon kriittisesti suhtautuneet "vähätteleviksi massaihmisiksi". Solženitsyn päätyi uransa loppupuolella dostojevskilaiseen, isovenäläiseen nationalismiin ja imperialismiin, johon kuului myös lännen leimaaminen rappeutuneeksi ja yleisesti kelvottomaksi, mikä tietysti herätti arvostelua monella taholla, mutta Vihavainen mitä ilmeisimmin näki tämän vaiheen myönteisenä ja jäljittelemisen arvoisena osana Solženitsynin maailmankatsomuksen kehityksessä.

Visst gillar extremhögern Aleksandr Solzjenitsyns litterära produktion, om den bara kan utnyttja den till att tysta ned icke-högerextremister. Timo Vihavainen, en högerextremistisk historiker, brännmärkte på sin tid alla Solzjenitsynkritiker som "bagatelliserande massamänniskor". Mot slutet av sin karriär drevs Solzjenitsyn till storrysk, dostojevskiansk nationalism och imperialism, som också innebar att han beskyllde Väst för att vara korrumperat och allmänt förkastligt. Detta väckte av naturliga skäl protester på många håll, men för Vihavainen framstod detta skede i Solzjenitsyns ideologiska utveckling som någonting lovvärt och förebildligt.

Nokitan Vladimir Voinovitšilla, joka oli venäläisemigrantti hänkin - hän sai menolipun pois Venäjältä vuonna 1980 ja asettui asumaan silloiseen Länsi-Saksaan. Toisin kuin Solženitsyn, joka aloitti uskollisena kommunistina, Voinovitš oli aina vihannut neuvostojärjestelmää, joka oli vienyt pikkupojan isän vuosiksi vankileiriin. Hänen ei tarvinnut erikseen päättää kääntyä neuvostojärjestelmää vastaan, kuten Solženitsynin, hän tunsi luissaan alusta saakka kuinka epäoikeudenmukainen koko systeemi oli.

Jag för min del vill här ta upp Vladimir Vojnovitj, en annan rysk emigrant - han fick lämna Ryssland år 1980 och bosatte sig i dåvarande Västtyskland. I motsats till Solzjenitsyn, som till en början var en ideologiskt renlärig och partitrogen kommunist, hade Vojnovitj alltid hatat det sovjetiska systemet, eftersom hans far arresterades och hamnade på ett fångläger när sonen bara var en liten gosse. Han behövde inte fatta ett särskilt beslut om att vända sig mot sovjetsystemet, han visste sedan barndomen att det var ett orättvist samhällsskick.

Vladimir Voinovitš/Vladimir Vojnovitj. Kuva/bild/picture source Wikipedia/Bernard Gotfryd

Voinovitš arvosteli Solženitsynin taantumuksellisuutta ja antisemitismiä mm. kirjoittamalla tulevaisuutta ennustelevan satiirisen romaanin Moskovasta vuonna 2042, jonka konnahahmo Sim Karnavalov perustuu Solženitsyniin - kirjassa tsaarinaikainen vanhoillisuus, ortodoksinen kirkko ja KGB:n miesten autoritarismi ovat sulautuneet yhdeksi uusvenäläiseksi uustotalitarismiksi, ja mieletön köyhyys ja kurjuus rehottaa. Nyky-Venäjällä Voinovitšin ennustukset ovat toteutuneet lähes täysin - tosin ihan vielä siellä ei taideta joutua syömään ulostetta "toisioelintarvikkeena" (vtoritšnyi produkt), kuten Voinovitšin hulvattomassa romaanissa tehdään (toki se olisi hyvin uskottavaa Venäjällä). Mutta ilmeisesti Vihavainen pitää Voinovitšiakin massaihmisenä, jonka mielipiteet voi keskustelematta sivuuttaa.

Vojnovitj kritiserade Solzjenitsyn för reaktionär världsåskådning och antisemitism bl a genom att författa en profetisk satirisk roman om Moskva år 2042. Skurken i boken, Sim Karnavalov, är en parodi på Solzjenitsyn - i boken har tsartida konservatism, ortodox religion och KGB-autoritarism gått ihop i en enda nyrysk nytotalitarism, och oföreställbar fattigdom och misär grasserar omkring. I nuvarande Ryssland har Vojnovitjs profetior helt och hållet gått i uppfyllelse, låt vara att man kanske inte ännu måste livnära sig på vtoritjnyj produkt, sekundära matvaror (dvs skit), som i romanen - hur trovärdigt det än låter i rysk kontext. Men tydligen uppfattar Vihavainen också Vojnovitj som en massamänniska vars åsikter kan förbigås utan kommentar.

Halla-ahon Ukraina-ystävyys on yhtä onttoa kuin hänen Venäjän-vastaisuutensa. Jossain välissä hän muistaakseni sanoi - en nyt muista yksityiskohtia ihan tarkkaan - jotakin sellaista kuin että venäläisten epäinhimillistäminen on normaalia, koska sodan ollessa käynnissä venäläisiä pitää tappaa ja sitä asiaa on turha yrittää pehmentää. (En tosiaan muista, menikö sen ihan tarkkaan näin, mutta olen varma siitä, että hänen ajatuksensa kulki tämänsuuntaisia uria.)

Halla-aho är i sin Ukrainavänlighet precis lika ihålig och hycklande som i sin Rysslandfientlighet. I något sammanhang sade han, om jag minns rätt - jag går inte i god för alla detaljer - någonting i den stilen att det är normalt att avhumanisera ryssarna, eftersom man under ett krig måste döda ryssar, och att det är förgäves att försöka mjuka upp detta. (Som sagt kommer jag inte ihåg om det var exakt så, men vad jag är säker på är tankegången i det stora hela.)

En sano, että Halla-aho tässä olisi ollut kaikilta osin väärässäkään. Mutta siitä olen varma, että koulutettu ammattisotilas (joka Halla-aho ei ole) ei olisi ilmaissut asiaa näin. Koulutetun ammattisotilaankin näkökulmasta tavoite on viime kädessä se, että tuli lakkaa ja tappaminen loppuu - ja että se loppuu meidän kannaltamme hyväksyttävään tulokseen (siihen että maamme pysyy itsenäisenä). Venäläisten tappaminen ei hänelle ole tavoite sinänsä, vaan keino, jolla estetään esimerkiksi suomalaisten tai ukrainalaisten siviilien kuolema.

Jag vill inte säga att Halla-aho hade helt fel heller. Vad jag däremot är säker på att en utbildad yrkessoldat (vilket Halla-aho definitivt inte är) inte skulle yttrat sig så. Också yrkessoldaten utgår från att eld upphör och dödandet slutar - och att det hela slutar med ett för oss acceptabelt resultat (att vårt land behåller sin självständighet). Att slå ihjäl ryssar är för honom inte ett mål i sig, utan ett medel för att rädda livet för finska (eller ukrainska) civila.

Halla-ahon sadistinen hekumointi venäläisten kuolemalla itse asiassa omalta osaltaan osoittaa, että hän käytännössä ajaa Venäjän asiaa. Toki on täysin mahdollista, että hän on liian tyhmä sitä tajutakseen - sen sijaan että hänestä tehdään jokin elämää suurempi Lex Luthor -tyylinen megapahis, hänet voi kuitata ihan vain Venäjän helpostikusetettavana leikkikaluna ja työrukkasena.

Halla-ahos sadistiska frossande i hur ryssar dör gör faktiskt sitt för att bevisa att han i praktiken går Rysslands ärenden. Visst är det helt tänkbart att han är för korkad för att inse det - i stället att se honom som en superskurk à la Lex Luthor kan man också tolka det hela så att han bara är naiv och lättlurad, ett viljelöst redskap i Putins hand.

Venäjä haluaa esittää vastustajansa nimenomaan natseina ja fasisteina. Venäjä vaiensi Halla-ahon ja tämän nettijuoksupoikien voimin minut, koska arvostelin Venäjää länsimaisesta demokraattisesta ja oikeusvaltiollisesta näkökulmasta. Sitä vastoin Venäjälle kelpaa varsin mainiosti Halla-ahon kaltainen karkean äärioikeistolainen "Ukrainan ystävä", koska hän antaa roiseilla puheillaan kuoleman suudelman Ukrainan asialle.

Ryssland vill framställa sina motståndare som fascister och nazister. Med tillhjälp av Halla-aho och dennes onlinespringpojkar tystade Halla-aho ned mig, eftersom min kritik av Ryssland utgick från ett demokratiskt rättsstatsperspektiv. Däremot gillar Ryssland skarpt en "Ukrainavän" som Halla-aho, en brutal högerextremist som med sin grova propaganda ger Ukrainas sak en dödskyss.

Halla-ahon Venäjän-vastaisuuden tekopyhä ja teeskenmnelty luonne näkyy myös vallan hyvin siinä, miten hän kohteli Jessikka Aroa. Aro on tällä hetkellä tämän maan kiistämättä ansioitunein Venäjän informaatiosodan paljastaja. Jos Halla-aho oikeasti vastustaisi Venäjää missään mielekkäässä mielessä, hän katsoisi Ahon olevan oikealla ja hyvällä asialla täysin riippumatta siitä, että Ahon aatteelliset tai poliittiset lähtökohdat ovat erilaiset kuin Halla-ahon omat.

Hur hycklande och skenhelig Halla-aho är i sin påstådda Rysslandfientlighet syns också tydligt i hur han bemötte Jessikka Aro. Aro är för närvarande den mest meriterade avslöjaren av Rysslands informationskrig i det här landet. Om Halla-aho verkligen vore emot Ryssland i någon vettig bemärkelse, skulle han anse att Aro verkar för en rätt och rättvis sak oberoende av att hennes ideologiska och politiska utgångspunkter inte sammanfaller med hans egna.

Ahoa Halla-aho on pilkannut peruskoululaisella pottuilutyylillään ja asettunut käytännössä Johan Bäckmanin puolelle Ahoa vastaan - muistammehan, että Bäckman on saanut ihan leivättömän pöydän ääressä rapsut Ahon kiusaamisesta. Halla-ahon netti-VPK on vuosien varrella syyttäneet meitä Halla-ahon vainoamia Bäckmanin joukkueessa pelaamisesta, mutta heidän oma kuninkaansa on osa Bäckmanin värisuoraa.

Halla-aho har gjort sig lustig över Aho i ordalag som helst påminner om mobbande skolpojkar och de facto ställt sig på samma sida med Johan Bäckman mot henne - vi kommer ju ihåg att Bäckman åkt på böter för sin kampanj mot Aho. Halla-ahos onlinefrivillgkår har under åren många gånger om beskyllt oss, som förföljts av Halla-aho, för att spela i Bäckmans lag, men det är deras egen kung som är med i Bäckmans royal flush.

Perussuomalaisten ja äärioikeiston poseeraus aseellisen maanpuolustuksen esitaistelijoina olisi uskottavampaa, jos heidän henkinen johtajansa ei olisi sivari (ja nyt pitää muistuttaa, että äärioikeistossa riittää tuliluikuilla leikkiviä aseistakieltäytyjiä muutenkin, ei Halla-aho ole ollenkaan ainutlaatuinen). Yhtä naurettavaa tietysti on heidän äänekäs homojen kauhistelunsa, kun puolueessa viihtyy useampi kuin yksi partnerinsa etelän maista hakenut homomies (ei, Sebastian Tynkkynen ei ole ainoa tapaus).

När sannfinnarna och extremhögern poserar som förkämpar för väpnat försvar skulle detta vara trovärdigare om deras andlige ledare inte vore en civiltjänstgörare (och här bör man komma ihåg att han inte är den enda högerextrema vapenvägrare som leker med eldvapen). Lika löjligt är det givetvis att de gör ett så stort nummer av hemska homosexuella, när partiet har flera aktiva medlemmar som importerat en homosexuell älskare från sydliga länder (nej, Sebastian Tynkkynen är inte unik).

Jopa persujen homovastaisuutta voisi jollain tavalla edes ymmärtää, jos se todellakin olisi heidän omakohtaisesti noudattamansa periaate. Nyt se ei ole. Se on vain hyvesignalointia sille osalle äänestäjäkuntaa, joka pitää sitä hyveenä. Sitä vastoin puolueen sisäryhmä, puolueen tärkeät poliitikot, tekee kuten huvittaa, jopa homoilee ja maahantuo mustia puppelipoikia Afrikasta sänkyynsä, jos haluaa. Mitkään periaatteet eivät koske kuningas Jussi I:tä ja hänen miehiään.

Man kunde t o m visa viss förståelse för sannfinnarnas homofobi, om den vore en princip de iakttar i sitt eget liv och i sin praktiska politik. I dag är det inte så. Det är bara fråga om godhetssignalering till den del av väljarkåren som uppfattar homofobin som godhet. Däremot är det tillåtet i partiets inre grupp att göra som den vill, även om det de vill är bögsex med svarta killar importerade från Afrika. Hans höghet Jussi I och hans kamarilla behöver inte följa några principer.