lauantai 5. helmikuuta 2005

via Jani (SKM)

Testitulos:

You are Peace
You are Peace.

You are at peace with your self and the world
around you. You have balance in your life and
exude tranquility from every pore of your body.
People are constantly asking you "what is
your secret?"


What Emotion Are You?
brought to you by Quizilla

En minä ikinä ole uskonut horoskooppeihinkaan.



Toinen mämmi tulee Veloenan blogista:



[x] Minulla on silmälasit.

Heh, joo. Olisi minulla, mutta jo vuosikymmenen olen kulkenut pehmeäpiirretyssä maailmassa ilman rillejä, kun niihin ei muka ole varaa.


[x ] Olen blondi.


Niin ainakin tuo Vera sanoo, joten olenhan minä.


[x] Tiedän ainakin yhden kaimani.


Jos etunimikaimat (Panu Petteri) lasketaan, niin tiedän, että sillä tyypillä, joka oli Tampereen yliopiston skandinaavisten kielten professori v. 1990, on Panu Petteri -niminen poika.


[ ] Tiedän, missä on Kälviä.


En tiedä. Veikkaan Pohjanmaata.

[x] Olen kaksikielinen.


Olen kai minä nykyään ainakin kaksikielinen.

[x] Olen riippuvainen netistä.


Hyvää iltaa. Nimeni on Panu Petteri ja olen nettiholisti.

[ ] Olen riippuvainen huulirasvasta.

Huulirasvasta? Midäännggg she onnggg?

[x] Olen riippuvainen.

Kaipa.

[ ] Olen ainoa lapsi.


Eipä. Vaikka käytännössä kyllä, kun sisarukset asuivat aina muualla.

[ ] Minulla on villakoiria sänkyni alla.

Minkä sängyn? Se on patja ja se on lattialla.

[ ] Asun omassa kämpässä.
[x] Asun opiskelija-asuntolassa.
[x] Seurustelen.
[ ] Olen ainakin yhden bändin suuri fani.

Minä olen aina ihmetellyt, miksi fitussa ihmisten pitäisi leikata toisiltaan kurkku siksi, että toinen intoilee väärästä bändistä.

[ ] Olen lukenut kaikki Harry Potter -kirjat.

En ole lukenut ensimmäistäkään. Nyt pitäisi, kun saisi iiriksi.


[ ] Mielestäni Johnny Depp on ihana.

Kuka se on? Se tyyppi, joka on ihana, on nimeltään Ryder, Winona Ryder.

[ ] Inhoan hernekeittoa.

Nam.

[ ] Syvästi inhoan hernekeittoa.

Syvästi nam.

[ ] Inhoan pinaattikeittoa.

Menettelee.

[ ] Syvästi inhoan pinaattikeittoa.


Syvästi menettelee.

[ ] Seuraan Kauniita ja rohkeita.
[ ] Olen mielestäsi kaunis.
[x] Olen pitkävihainen.
[x] Olen lahjoittanut rahaa johonkin keräykseen viimeisen kuukauden aikana.
[x] Minulla on oma huone.
[ ] Omistan MicMacin tai Miss Sixtyn vaatteita.
[ ] Omistan lökäpöksyt.
[ ] Olen rokkari.
[ ] Olen poppari.
[ ] Olen hoppari.
[ ] Olen punkkari.
[ ] Olen hippi.
[ ] Seuraan muotia.
[ ] Meikkaan.
[x] Olen vm. -87 tai vanhempi.
[ ] Minulla on lävistyksiä.
[ ] Minulla on tatuointi.
[ ] Pidän Antti Tuiskusta.
[x] Pidän lapsista.

Tietyin varauksin pidän. Haluaisin kyllä omia.

[x] Tiedän, mikä minusta tulee isona.
[ ] Olin viime kesänä kesätöissä.


Ei kun oikeissa töissä.

[ ] Olen käynyt Hartwall-areenalla.
[ ] Asun pääkaupunkiseudulla.
[ ] Olen ratsastanut hevosella.
[x] Pidän saunomisesta.
[x] Olen käynyt tänään suihkussa.
[ ] Mielestäni jätkän pitäisi käydä mieluummin armeija kuin sivari.
[x] Olen tyytyväinen nimeeni.
[ ] Osaan lasketella lumilaudalla.
[ ] Minulla on ajokortti.
[ ] Poltan.
[x] Olen absolutisti.
[ ] Vanhempani ovat eronneet.
[ ] Kaikki isovanhempani ovat elossa.
[x] Siellä missä asun, on ainakin yksi R-kioski.
[x] Kaupungissani on vähintään 20 000 asukasta.
[ ] Surffailen jonkun bändin fanisivuilla.
[ ] Kuuntelen nyt musiikkia.
[x] Olen yksin kotona.
[x] Tunnen ainakin yhden homon.

Yleensä en tiedä tuttujeni seksuaalisia suuntautumisia, kun ei vois vähempää kiinnostaa. Parikin tärkeää naispuolista ystävää on tunnustautuneita biseksuaaleja, toinen lesbopainotuksella (se läheisempi). Yhden tutun kaverin tiedän olevan homo.


[x] Olin uutenavuotena selvinpäin.
[ ] Olen käynyt discossa viimeisen puolen vuoden aikana.
[x] Olen riidellyt viimeisen kuukauden aikana.
[ ] Minulla on paljon kavereita.
[x] Olen onnellinen.

Enimmäkseen kyllä, mihin Parempi Puolisko toki on pitkälti "syyllinen".

[ ] Olen itkenyt viimeisen 24 tunnin aikana.
[x] Tykkään jäätelöstä.
[ ] Olen lukiossa.
[ ] Onnennumeroni on 5.
[ ] Olen ollut ihastunut opettajaani.
[ ] Minulla on sininen hiiri.
[ ] Minulla on musta koira.
[ ] En tiedä, onko minulla hiirtä tai koiraa.
[ ] En aina jaksa tehdä läksyjäni.
[x] Todistuksessa minulla oli käytös 10.
[ ] Juon monta litraa päivässä.
[x] Pidän maidosta.
[ ] Olen allerginen eläimille (kissa).
[x] Olen allerginen ruoka-aineille.

Ainakin kiiville.


[ ] Minun pitäisi olla nyt koulussa.
[ ] Tämä on tyhmä.
[x] Ulkona on pimeää.
[ ] Pelkään pimeää.
[ ] Jompikumpi vanhemmistani on kuollut.
[x] Meillä ei ole akvaariota.
[ ] Meillä on iso talo.
[ ] Asun omakotitalossa.
[x] Asun kerrostalossa.
[ ] Asun rivitalossa.
[x] Juon kahvia.
[x] Pidän kahvista.
[x] Tiedän missä on Ähtäri.
[x] Olen käynyt Ähtärissä.

Pikkunassikkana kyllä. Eläinpuistossa. Tuli nähtyä ilves läheltä. Sitä en unohda koskaan.

[x] Ähtäri on kiva paikka.

Kyllä se eläinpuisto oli pikkupojalle ihan jännä juttu.

[ ] Asun Ähtärissä.
[ ] Joku tuttuni asuu Ähtärissä.
[ ] Minulla ei ole hölkäsen pöläystäkään missä on Ähtäri.
[x] Meillä on kannettava tietokone.

Meillä? Minulla! Ja hieno onkin, lahjakalu!

[ ] Ja webkamera!
[ ] En osaa käyttää kahvia.
[x] Minulla on ankara kasvatus.

Eräiltä osin se oli aika ankara.

[ ] Minulla on duffelitakki.

Mikä on duffelitakki?

[x] Ei ole kauniimpaa kuin myrskyn jälkeinen sää...

Ei niin.

[ ] Elokuvien "The End"-tekstit ärsyttävät.
[ ] Keittiömme kaapissa on hienoja lautasia.
[ ] Minulla on ulkomaalaiset sukujuuret.
[ ] Taulut ovat rumia.
[ ] En ole katsonut ikinä minkään elokuvan lopputekstejä alusta loppuun.
[ ] American Piet ovat hyviä.
[ ] Tämä on pisin tekemäni rastikysely.
[ ] Tämä on hölmöin tekemäni rastikysely.
[ ] Minulla on digitaalikamera.
[x] Juon teetä.
[ ] Vihreä tee on parasta.

Suurin osa vihreästä teestä on pahaa, tai sitten en osaa laittaa sitä oikein.

[ ] Tykkään Sims-peleistä.

Parempi Puolisko tykkää, mutta minulla ei ole vielä ollut tilaisuutta kokeilla.


[ ] Minulla on Sims2.
[ ] Olen riippuvainen siitä - pelaan joka päivä.
[x] Ostan jatkuvasti kaikkea rojua.

Niin ostan. Siitä rojusta käytetään teknillistä termiä "kirjat".

[ ] En ikinä laittaisi jalkaani toppahousuja.
[ ] Minulla on rotta.
[x] Olen pitänyt rottaa sylissä.

Olen. Isosiskollani (ei siis Isosisko-nimisellä blogistilla) oli rotta.

[ ] Rotat ovat inhottavia.
[ ] Minulla on kiire.
[ ] Muut ovat nukkumassa.
[ ] Olen aamuvirkku.
[x] Eipäs kun iltavirkku.
[x] Minusta ei saa kaunista tekemälläkään.
[ ] Minua on sanottu kauniiksi.
[ ] Vatsani on kipeä.
[x] En aio mennä tänään kouluun.
[ ] Säälikää mua!
[x] Minulla on veli ja sisko.
[ ] Olen keskimmäinen lapsi.
[ ] Hahaa, mulla on pikkusisko!
[ ] Serkkuja minulla on yli 20.
[x] En tiedä montako pikkuserkkua minulla on.
[x] Mutta sen voin sanoa että paljon.
[ ] Minulla ei ole ystäviä, ei edes kavereita, olen onneton!
[x] Pidän äidinkielestä.
[x] Olen hyvä äidinkielessä.
[ ] Huomasin tässä jo monta kieliopillista virhettä.
[ ] Olen puhunut tänään puhelimessa.
[x] Olen kiva.
[x!] Olen varmasti.
[x!!] Äläkä väitä vastaan.

perjantai 4. helmikuuta 2005

Hehe ehe hehe heheh (Beavis ja Butthead)

Ennen kuin hukun interblogismin suohon (päivitän vielä edellistä merkintää), puhisen raivosta ja kysyn: ketä tämä muka naurattaa? Tuo mauton tekele on jopa käännetty suomeksikin, ja koko kirjan pointti tuntuu olevan ääliöanglosaksinen tapa pitää suurenmoisena vitsinä sitä, että maailmassa ihan oikeasti on maita, joissa ei puhuta englantia (ja joissa on oikeasti vielä vähän aikaa sitten kärrätty ihmisiä keskitysleireihin).


Minulla on jo pitkään ollut suunnitelmissa laatia turistiopas Slaveniaan, geneeriseen itäeurooppalaiseen maahan. Slavenian kieli olisi slavenia (slavenian kielen rooli olisi varattu slaavilaisista kielistä uhatuimmalle, alasorbille, jota itse asiassa olen vakavalla naamalla yrittänyt opetellakin - minulle tulee yhä alasorbinkielinen lehti Nowy Casnik), sen kulttuuri sekoitus tuntemiani itäeurooppalaisia slaavimaita - lisäksi Unkarilta voisi lainata uskonto-olot (maassa asuisi siis katolisia ja reformoituja) - ja sen historiassa traagisia sankareita, jotka länsi olisi kerran toisensa jälkeen jättänyt pulaan. Siitä huolimatta urheat slavenialaiset olisivat taistelleet verissä päin kaikkia diktatuureja vastaan iskulauseensa "Teidän vapautenne puolesta ja meidänkin" elähdyttäminä. (Se on tietysti alkujaan puolalainen iskulause - Za waszą wolność i naszą. Alasorbiksi se menee Za wašu a našu lichotu. Vapaus on tosiaan alasorbiksi lichota tai jopa saksasta lainatulla sanavartalolla fryjota - ei siis mitään sellaista kuin svoboda tai volja.) Tietenkään kaiken ei tarvitsisi olla ylevää ja juhlallista - luonnollisesti kommunismista vapautumista voisi seurata kaikenlaisia lahjus- ja pyramidiskandaaleja, lisäksi tietenkin poliittisella taivaalla näkyisi kaikenlaisia hullunkurisia tähdenlentoja.


Ehkäpä voisinkin kirjoittaa blogiini sarjan artikkeleita tuon kuvitteellisen maan historiasta. Mitä sanoo yleisö?

Markkina-arvopelleilyn välinäytös

Kun Birdy tavoistaan poiketen vaivautui vastaamaan kysymykseeni asiallisesti, hän ansaitsee yhtä asiallisen kommentaarin. Edellisen merkinnän päivittämisen asemesta vastaan siis hänelle.

Olen sitä mieltä, vakaasti, että vakka kantensa valitsee. Kun tyttö on kasvanut stereotyyppiroolimallien maailmassa, hän tunnistaa mieheksi vain pojan, joka on kasvanut samanlaiseen ajatteluun. Sitten tyttö leikkii pikkunaista ja poika urosmiestä, ja meno on hurjaa. Kaksikymppiset eivät todellakaan ole itsetuntonsa ja oman itsensä löytäneitä, vaan aika lailla pentuiän ja aikuisuuden velvoitteiden välissä hortoilevia pihallaolijoita. Siinä vaiheessa, kun on todella eksyksissä ja hetteikössä, voi tuttuihin rooleihin ja massan mukana menoon tarttuminen tuntua turvalliselta. Omat valinnat voi perustella sillä, että 'muutkin tekee niin'.

Käytännössä vain se vakka ja kansi tarkoittaa yleensä markkina-arvoteorian mukaista vakkaa ja kantta, ei yhteisten harrastusten ja kiinnostusten mukaista vakkaa ja kantta. Asia nimittäin on niin merkillisesti, että ne nuoret naiset, joiden kanssa minulla itselläni on ollut paljon yhteistä nimenomaan ajatusmaailman, arvojen ja harrastusten osalta, ovat yleensä olleet markkina-arvoltaan (ulkonäöltään ja varallisuudeltaan) selvästi korkeammalla tasolla.


Olen kyllä samaa mieltä kaksikymppisten epäkypsyydestä. Valitettavasti vain tilanne on sellainen, että maailma on täynnä propagandaa - vai pitäisikö käyttää pseudotieteellistä muotisanaa meemejä - naisten per definitionem suuremmasta vastuuntuntoisuudesta, aikuisuudesta ja kypsyydestä. Pakkaa sekoittaa siis merkittävästi se, että mies - ainakin se itsekriittinen ja profeminismin sisäistänyt ajatteleva mies - on taipuvainen uskomaan tähän propagandaan, ja nainen uskoo siihen yhtä lailla. Käytännössä on oikeasti aika vaikea sanoa ääneen, että joku kaksikymppinen nuori nainen on tyhmä ja ajattelematon, saati menetellä sen mukaisesti.



Toinen syy löytynee siitä, että jos kotona naiselle on pidetty kuri ja mies määrää, ei tyttölapsi edes osaa olla tilassa tai suhteessa, missä toinen ei ota määräysvaltaa (eli myös vastuuta) eikä poikapentu kykene tajuamaan suhteita, joissa nainen sanoo mielipiteitä. Kotoa ne mallit tulevat, niin naisena/miehenä olosta kuin parisuhteesta. Jos kerran kotona äiti on isää palveleva, turpansa kiinni pitävä hiljakko ja isä yrmeilee jollei komenna, miten ihmeessä heidän jälkikasvunsa osaisi suunnistaa erilaisen ja tasa-arvoisen parisuhteen luo?


Minä ihan oikeasti ihmettelen, missä - lukuunottamatta epäisänmaallisia, amerikkalaismielisiä vapaakirkollisia perheitä - nykyään Suomessa enää esiintyy sellaisia koteja. Mielestäni on paljon todennäköisempää, että jokseenkin kaikki perheet ovat enemmän tai vähemmän tasa-arvohenkisiä virityksiä ainakin omasta mielestään. Samalla suurin osa, ehkä enemmistö, perheistä on enemmän tai vähemmän dysfunktionaalisia avioeroperheitä. On mahdollista, että nykyajan nuoret tekevät ns. post hoc propter hoc -päättelyvirheen, eli olettavat dysfunktionaalisuuden johtuvan tasa-arvoisuudesta, ja pyrkivät sitten itse "terveempään" perhe-elämään, jonka olettavat urkenevan uuskonservatiivisista asetelmista.

Lohdutukseksi kaikille AT-miehille sanoisin, että tuskin menetätte mitään, vaikkei sen öyhöttäjämiehen ruusu roikukaan teidän punkassanne. Oikeastiko te tahtoisitte juuri sen naisen, joka juoksee öyhöttäjämiehen palvelijattarena ja ovimattona? Jos niin on, niin sittenhän teidän ei tarvitse muuta kuin alkaa öyhöttäjäksi: salille vaan ja aggressiota peliin, aivot eteisen kaappiin ja tiukka ote peniksestä, hoplaa! Kokonaan erilainen ongelma onkin se, että hiljainen hissukkamies ei välttämättä saa sitä koulun kauneinta ja älykkäintä naista napattua: sen kun yleensä nappaa joku toinen mies, joka on enemmän naisen kaltainen itsekin. Valitettavasti aika usein kauniit ihmiset styylaavat kauniiden ihmisten kanssa ja sitä rataa - sellainen ikävä paha pinnallisuus on ihmislajin ominaisuus.


Nythän asia on niin, että niiden öyhöttäjämiesten ruusuissa on ihan oikeasti sellaisia kukkia, joiden luulisi olevan kelpo kumppaneita nimenomaan AT-miehille. Millaista tyttöä koulussa hyvin pärjäävän, kulttuuria harrastavan AT-miehen luulisi etsivän? Koulussa hyvin pärjäävää ja kulttuuria harrastavaa, eikös niin? Siinä nyt vain on se ongelma, että juuri sellaiset tytöt ovat markkina-arvoltaan selvästi AT-miestä korkeammalla, jolloin he tähtäävät sinne öyhöttäjän kainaloon.

Birdy tekee tässä sen naisille tyypillisen virheen, että hän olettaa molemmilla puolilla olevan keskinkertaisen näköisiä, hiljaisia ja kilttejä älykköjä ja toisaalta sitten suosittuja komeita tyhmiä öyhöttäjiä. Valitettavasti näin ei todellakaan ole asian laita. Älykkäät ja koulussa hyvin pärjäävät tytöt ovat yleensä tyttöjen markkina-arvohaitarin yläpäässä - he ovat kauniita ja sosiaalisia. Älykkäät ja koulussa hyvin pärjäävät pojat ovat friikkejä.

Paul Grahamin artikkeli Why Nerds are Unpopular ei välttämättä ole suoraan yleistettävissä suomalaisiin kouluoloihin. Siitä huolimatta seuraava sitaatti havainnollistaa erinomaisesti älykköpoikien sosiaalista sijaintia:

When we were in junior high school, my friend Rich and I made a map of the school lunch tables according to popularity. This was easy to do, because kids only ate lunch with others of about the same popularity. We graded them from A to E. A tables were full of football players and cheerleaders and so on. E tables contained the kids with mild cases of Down's Syndrome, what in the language of the time we called "retards."

We sat at a D table, as low as you could get without looking physically different. We were not being especially candid to grade ourselves as D. It would have taken a deliberate lie to say otherwise. Everyone in the school knew exactly how popular everyone else was, including us.


Suunnilleen samassa asemassa ovat älykköpojat meikäläisissäkin koulussa (sillä varauksella, että oikeiden vanhempien, lääkärien, hammaslääkärien ja eläinlääkärien, lapset kuuluivat minun kotikaupunkini kouluissa sukupuolesta riippumatta samaan alakulttuuriin, jolla oli lupa olla fiksu koulussa - alakulttuurin rituaaleihin kuului tietysti myös joukko kalliita ja materialistisia harrastuksia, varsinkin Vattuvuori-nimiseltä soramäeltä käsin harrastettu alppihiihto). Itse asiassa se mongoloidipoikakin pystyy saamaan enemmän tyttöjen suosiota ja sosiaalista huomiota kuin älykkönörtit. Konsti on se vanha ja koettu eli silmitön väkivaltaisuus.



Vuosia sitten Hesarissa oli artikkeli bändärikulttuurista. Siinä kuvattiin, kuinka nuoret kimmat sopivat ulkomaalaisten mega-YTM-rokkitähtien kanssa backstagella tapaamisesta - sopimus oli asiallinen ja konstailematon: pillua mulle, varttitunti glamouria sulle. Minä olin tuohon aikaan vain pari vuotta vanhempi kuin nuo gruupparit, ja ensivilkaisulla ajattelin, että tuollaista rokkimuusikoiden alla makaamista harjoittavat varmasti vain todella pinnalliset amiksen hylkylinjan tytöt. Juttua lukiessani huomasin kuitenkin erehtyneeni. Groupie-tyttöjen joukossa oli lääkikseen ja oikikseen meneviä abityttöjä, ei todellakaan mitään alaluokkaa. Se oli oikeasti aikamoinen pettymyksen aihe. Mutta olisihan minun pitänyt kouluvuosilta muistaa, että asia on juuri noin. Se tyttö, johon itse olin lukiovuosina rakastunut, oli koulun fiksuin, ja minä olin häneen rakastunut nimenomaan sen takia, koska olin tyhmä ja kuvittelin, että se tekisi meistä potentiaalisen parin. Valitettavasti hän oli myös nätti - ei kaunis, mutta sen verran nätti ja seksikäs (tuokaa minulle seitsentoistavuotias neito, joka ei olisi seitsentoistavuotiaan pojan mielestä nätti ja seksikäs) että oli markkina-arvoltaan yläpuolellani.



Ja markkina-arvo hit och markkina-arvo dit, men tämä neito ei todellakaan ollut kiinnostunut nörttipojun rakkaaksi rupeamisesta. Hän makasi mieluummin vanhempien miesten kanssa. Kaikkien nuorten neitojen tapaan hän pystyi kyllä järjestelemään itselleen seksuaalisia iloja omilla ehdoillaan, lähtipä abikesänään luokan suurimman hepsankeikan ja missin kanssa interrailaamaan Sisiliaan. Se nyt tiedetään tarkkaan mitä ne sieltä hakivat.


Eikä siinäkään mitään väärää sinänsä ole. Vääryys on siinä, että nörttipojille ei ole niiden kylmänseksikkäiden älykkötyttöjen sijaan kodikkaita, mukavia ja fiksuja tavallisen näköisiä tyttöjä. Sellainen pystyy erinomaisesti tyydyttämään ATM-pojun emotionaaliset, seksuaaliset, sosiaaliset ja intellektuaaliset tarpeet. Mutta sellaisetkin ovat pulan alaista tavaraa ja haluttuja, ja heilläkin tämä haluttuus nousee varmasti ajan pitkään hiusrajaa korkeammalle.


Ainoa, mitä ATM:lle on tarjolla, ovat ATN:t. Ikävä kyllä nuoresta naisesta ei saa ATN:ää, ellei hän ole rumuuden lisäksi ikävä, tylsä ja tyhmä ihminen. Kuten Ilkka sanoi, "et oikeasti halua niitä naisia, joille nyt kelpaat", ja ATM ei - ihan oikeasti - kelpaa sellaisille naisille, joiden kanssa voisi jutella yhteisistä kiinnostuksen aiheista. Fiksu nuori nainen ei ole koskaan ATN. Jos olisi, mitään ongelmia ei olisi. Fiksu nuori nainen on kuitenkin aina vähintään KTN ja kilpailee mieluummin YTM:ien suosiosta.


Kun ihmisessä on uloskinpäin näkyvää luonnetta, jonkinmoista itsetuntoa, kohtuullista pukeutumistajua ja halua tulla juttelemaan, se tekee toki erilaisen vaikutelman kuin se, että jossain nurkassa istuu introvertti haikaamassa. Jos ihminen on pihalla kuin lintulauta elämänsä ja itsensä kanssa, hän taatusti lähtee todennäköisemmin sen matkaan, joka tulee paikalle ja nappaa mukaansa kuin sen, joka tulee paikalle muttei vie tilannetta suuntaan tai toiseen. Vaikka ihminen olisi ihan sinut itsensä kanssa, hän todennäköisemmin lähtee sen mukaan, joka on mukavaa seuraa ja kysyy suoraan, lähtisikö toinen syömään/kahville kuin sen kanssa, joka on hiljaa eikä kysy mitään.

Valitettavasti tuo kaikki perustuu siihen väärään kuvitelmaan, että ATMyys olisi ujoutta. Ujous on merkittävä ATMyystekijä, mutta ATMyydestä ei todellakaan päästä eroon ujoudesta paranemalla. Pikemminkin homma menee siten, että ATMyyden haju tarttuu. Onkin mielenkiintoista, että Birdy puhuu "kohtuullisesta pukeutumistajusta": ATM:llä on yleensä parempaa käyttöä ajalleen ja rahoilleen kuin pukeutumisen opettelu, ja niinä vuosina, jotka hän viettää itsetuntoaan rakennellen, hän putoaa joka tapauksissa kaikenlaisten muotien kelkasta. (Juuri siitä syystä meikäläiselläkin on tasan kaksi tapaa pukeutua: rennot vapaa-ajan kledjut ja tumma puku, tertium non datur.)


Jokainen, joka on istunut kaksi tuntia kahvilla puolituntemattoman tuppisuun kanssa, tietää, ettei tämäkään ei ole sukupuolikysymys. Jos hiljainen hissukka ei kommunikoi, hän ei kommunikoi. Ja kun pariutuminen on alkuvaiheessa nimen omaan kommunikointia ja tutustumista puhumalla. Hissukan paras kumppani saattaisi olla toinen hissukka. Mutta mitenhän hissukat pääsevät sinne kahville, kun kumpikaan ei kommunikoi? Hyvällä tuurilla ja pienellä vaivannäöllä.


Edelleenkin kyseenalaistan tämän ajatuksen, että ATMyydessä olisi ensisijaisesti kyse hissukkuudesta. ATMyydessä on ihan oikeasti kyse diskriminoiduksi joutumisen kokemuksesta, johon liittyy varsin oleellisena osana tietoisuus siitä, että kaikkea on jo kokeiltu eikä mikään ole koskaan auttanut. ATM on se, joka ei koskaan saa palloa osumaan maaliin, koska sääntöjä muutetaan koko ajan ja maalitolppia siirrellään.


Birdy katsoo tilannetta oman sukupuolensa näkökulmasta: hissukka tyttö ei ole yhtään sen vähemmän haluttu kuin se seurallinen ja hauska. Kaikki miehet kyllä hyvin tietävät että himot ne on hiirellä ja hissukallakin ja että stille Wasser sind tief. Kyllä hissukka tyttö aina käy kaupaksi, mutta ei ATM, ei edes hissukalle.


Asia kun on niin, että myös hissukka tyttö haluaa vähän Y:mmän T:n M:n kuin se ATM on. Kas, ATM on joka tapauksessa ollut niin vanhaksi syrjässä suhteiluelämästä, että kaikki tytöt pitävät häntä mustanapekkana, jonka saaja häviää pelin. Ei hissukkakaan halua mustaapekkaa. Älkää edes kuvitelko.


Jonkinmoinen itsetunto ja sosiaalisuus tekee myös sen, että aloitekeskustelu on kiva ja kepeä eikä sellainen, että iskettävän pitää heti tuntea olonsa naulakoksi, johon ripustetaan suunnattoman paksu ja painava musta villakangastakki, joka on hiestyneen kostea. AT-ihmisillä saattaa olla 'liian paljon pelissä' siinä vaiheessa, kun he tekevät aloitteen: jos panostuksen rankkuus näkyy liian selvästi, kiinnostuksen kohdetta alkaa kyllä usein ahdistaa. Jos lähestyisi ihmisiä ihan vain neutraalimmassa mielessä ensin, jutellakseen? Jos lähestyisi ihanaa naista samalla tavalla, jolloin saattaisi saada mukavan illan pituisen keskustelun ja kaverin? Täytyykö kaikessa olla kaikkitaieimitään-meininki tai munan/pildensaantipakko?


Minäkin nimenomaan ajattelin nuorena, että tyttöjen kanssa kuuluu ensin opetella olemaan luontevaa kaveria ja että pildeä saa sitten ihan itsestään kun ensin osaa olla toisen seurassa hermoilematta. Valitettavasti tällaiset ohjeet ovat käytännössä sitä kiven leipomista Kullervon leipään. Käytännössä nimittäin tuolla reseptillä saa vain ja ainoastaan niitä vain-ystäviä (jotka ovat ihan eri asia kuin oikeat ystävät). Kun jutellaan vain Jorge Luis Borgesista ja Ursula Le Guinista eikä koskaan seksistä, rakkaudesta eikä seurustelusta, niin miespuolisen osapuolen eroottinen lähestymisyritys saa vastauksekseen sen tavanomaisen litanian: minä luulin että me oltiin vain ystäviä ja sitä paitsi minulla on jo poikaystävä (josta tämä "ystävä" ei tietenkään ole kertaakaan maininnut pojalle). Rupesin itse ns. saamaan vasta sitten kun rupesin tekemään röyhkeitä ehdotuksia iskulauseella ensin pimppa ja sitten rakkaus. Ja kaikkein hämmästyttävintä oli, miten hyväksyvästi ja suvaitsevasti vastapuoli suhtautuu tällaiseen asenteeseen. Se ei itse asiassa näytä kykenevän pilaamaan edes sitä ystävyyttä, jos saa menemään perille toiselle osapuolelle ettei hänestä yksinomaan pimppaa välttämättä haeta mutta että luottamus naisiin on oikeasti niin alhaalla että pimpan saanti on kynnyskysymys jos mikään seurustelu on tarkoituksena.


Ihan hyvä näin. Valitettavasti vain nuoruuden parhaat vuodet tuhlautuivat siihen, että antoi kusettaa itsensä uskomaan kaikenlaiseen raatelevan maskuliinisuuden demonisointiin.


Tästä päästäänkin takaisin tähän MeNaiset-artikkelihommaan: artikkelin naisten asenteissahan oli se outo muhku, että he kuvittelevat oikeasti, että miehen pitäisi olla kiitollisuudesta sininen universaalista tuuristaan, kun nainen heitä itse lähestyy. AT-ihmiset tuntuvat sukupuoliriippumattomasti ajattelevan, että sen kerran kun he uskaltautuvat tekemään aloitetta, pitäisi koko maailmankaikkeuden arvostaa eleen harvinaisuutta ja poikkeuksellisuutta. Eihän se niin mene.

Nyt minä taas kerran sanon, että maailma on epäsymmetrinen ja että nainen on ihan eri asemassa kuin se AT-mies. En edes ymmärrä, minkä takia juuri tämän naisen pitäisi olla ATN. Hänhän on KTN, jolla oma erinomaisuus on kihahtanut kiharaan ja joka pitää itseään mega-alfanaaraana, eli siis juuri se tyypillinen tapaus, jollaiset massamitassa esiintyessään aiheuttavat ATM:n katkeruuden.


Kaiken kukkuraksi tähän soppaan lisätään se ikävä fakta, että älyllisesti voimallisella ihmisellä on väistämättä vähemmän kaltaisiaan vaihtoehtoja (Gaussin käyrä jo kertoo, että määrällinen massa on siellä keskiviivan molemmin puolin) ja sitten vielä poistetaan toisen sukupuolen edustajat hakuotoksesta sekä lisätään muutama ikä- ja elämäntaustaparametri, joukko supistuu erittäin pieneksi. Kun sitten otetaan vielä varatut pois, jää jäljelle ihmisryhmä, joka on hajallaan ympäri Suomea. Sopivan Hyvän Ihmisen löytäminen EI OLE helppoa, tavallista tai normaalia: se on jumankeka sellainen onnenpotku ja lottovoitto, että kannattaa pistää kiittimet ristiin kaulaa myöten, jos sellainen löytyy.



Tuossa on kyllä hyvin paljon perää. Mutta asiaa pahentaa se, että älyllisesti voimallisten miesten elämäntapa on säännöllisesti aivan toisenlainen kuin älyllisesti voimallisten naisten. Se älykäs mies on nörtti, joka puuhaa omien juttujensa parissa. Se älykäs nainen on enemmänkin Piitu Kauppi -tyyppinen elämää suurempaa elämää hakeva karriäristi ja juppi. Näiden kahden porukan intressit eivät todellakaan natsaa. Toki nörttityttöjäkin on, mutta he ovat rumimmillaankin ja epäsosiaalisimmillaankin niin kysyttyjä ja himoittuja, että kusi nousee heillä otsaan sen haluttuuden vuoksi varsin nopeasti. Piitu Kauppi -tyypit taas hakevat puolisonsa joka tapauksessa ulkomailta.


Se, miksi kiltit tasa-arvoisesti ajattelevat pojat eivät saa tyttökaveria, johtuu myös usein siitä, että kiltit pojat juoksevat täsmälleen samojen pimujen perässä kuin luokan alfauroksetkin. Laumalla miehiä on siis samat pintapuoliset kriteerit naisten suhteen, mutta vain osa miehistä täyttää itse nuo kriteerit. Kuinkahan mahtaa naisjahdissa käydä...niinpä. Jos hinkuan hirveästi sikakomeita filmitähtiä, mikäs siinä, mutta miksi sikakomee filmitähti haluaisi seurustella minun kanssani ennemmin kuin sikanätin filmitähdettären kanssa? Sitä olisi syytä miettiä ja yrittää keksiä hyvät perustelut - ja myös saada ne näkymään sikakomean filmitähden silmiin, eikö?
Minä pahaa pelkään, että tuo on virheellinen väite. En ole itse rakastunut enkä ihastunut 19. ikävuoteni jälkeen (enkä juurikaan sitä ennen) ulkonäkökriteerein. Se ensimmäinen minkäänasteinen sukupuolikumppanini oli kyllä ns. megabeibi, mutta sen sain tietää vasta kirjoiteltuamme jonkin aikaa. Yleisesti ottaen olen ihastunut aina ainoastaan sen perusteella, onko minulla jonkun kanssa yhteisiä intressejä, onko elämäntyyli samanlainen jne. Minusta tuntuu, että tässä on kyse taas siitä AT-miesten näkymättömyydestä, eli arvoisa opponenttini noteeraa miehiksi vain ne miehet, jotka hänelle itselleen olivat näkyvissä, ts. YTM:t (ja jokainen keskitason mieskin on luokiteltavissa "pikemminkin ATM"- tai "pikemminkin YTM" -kategoriaan).

Jotain omakohtaista: olin mielestäni vallan söötti ja fiksu tytöntekele. Silti muilla, vaikka olisivat susirumia tai sikapaskamaisia tai luonnevikaisia naisia, oli aina joku poikaystävä. Minulla ei. Mietin aina, mistä se johtuu, että muilla on elämänkumppani ja minulle sellaista ei tuntunut löytyvän. Tiesin kyllä varsin selvästi, että jo parisuhdemallini on alunperinkin kovasti stereotypiaroolittelusta poikkeava: määrääjämiesroolin omaksunut mies ei kestänyt minua viikkoa hermostumatta 'uppiniskaisuuteeni', 'vittumaisuuteni' tai 'itsekkyyteeni', koska en vastanäytellyt hänelle alistuvanaisroolia. Minua ei viehätetty lihasten pullistelulla ja kiroileva kovisöyhötys oli totaalinen turn-off. Siinä meni moni mies hämilleen, mutta niin menin minäkin kaiken sen roolipelleilyn edessä. Jo parikymppisenä tuskastelin, että eikö saatana ihmiset oikeasti ole omia itsejään, ihmisinä - pitääkö parisuhteissa aina feikata jotain idioottipelleä tavalla tai toisella?

Pitää. Siis miesten pitää. Voi olla, että naistenkin, mutta harvasta asiasta vallitsee miesten keskuudessa niin suuri kokemuspohjainen yksimielisyys kuin siitä, että "ole oma itsesi" on yksi pariutumisen kannalta vahingollisimpia ohjeita, mitä nuori mies voi saada. On mahdollista, että asiat ovat samoin naisillakin, mutta jokainen mies, joka on erehtynyt tuota ohjetta noudattamaan (ellei ole urheilija, rokkari tai muu sellainen valmiiksi YTM, jolla on varaa olla oma itsensä), tietää kyllä hyvin, että se on taas yksi Kullervon leipään leivottu kivi.


Olisin voinut suostua näyttelemään pikkunaista ja olisin siten saanut poikaystävän. Poikaystävän, joka luulisi minua siksi, mitä näyttelen eikä tuntisi minua itseäni ollenkaan. Eikös semmoinen ole huijaamista ja valehtelua, ja vielä ihan hemmetin kamalassa yksinäisyydessä elämistä? On se. Siksi pidin linjani, koska halusin nimen omaan tuntea toisen ihmisen, joka tuntisi minut. Tämä tahto ja halu raakkasi mahdollisuuksista heti kättelyssä 90% pois: tiesin, että hyvän kumppanin löytyminen on todellakin maailmanluokan ihme, harvinainen onnenläimäys, jota ei kohdalle usein satu. Tein tietoisen valinnan elää ennemmin yksin kuin sählätä jossain puolituisessa, kylmässä feikkisuhteessa, joka ei lopussa kuitenkaan tuottaisi muuta kuin pahaa mieltä ja pettymystä molemmille.


Kaipasin kumppania ja tunsin itseni erilaiseksi nuoreksi, mutta en koskaan ole ajatellut olevani alemman tason nainen *siksi* ettei minulla ole miestä käsipuolessa. Miksi nämä 'AT'-miehet' ajattelevat itsetuntonsa, ihmisarvonsa ja miehuutensa riippuvan siitä, onko heillä pimu kainalossa vai ei? Eikö sellainen ajattelu jo ala olla ihmisen ihan oma ongelma, jossa pieni asennetarkastelu saattaisi olla paras lääke? Onko se itsetuntoa kohottavaa, jos kulkee ihanminkävaankunhanjonkun kanssa? Onko se hämmästyttävää ja yllättävää, että kaikilla meillä on kriteerejä, jotka karsivat suuren osan vaihtoehdoista pois? Onko se jotenkin uutinen, että jos etsii jotain aitoa ja hyvää, niitä ei löydy joka oksalta? Eikö 'alemman tason mies' voisi olla hyvä mies yksinään: ei siis mies, joka 'ei saa ketään' vaan mies, joka 'ei ole vielä löytänyt hyvää naista'? Jos mies on ripustanut miesarvonsa siihen naulaan, missä vaaditaan kukavain-kunhanonmissi käsipuoleen, onko sellainen ajattelu ja asenne naissukukunnan syy?

keskiviikko 2. helmikuuta 2005

Markkina-arvopelleilyä

Minunhan ei ollut tarkoitus kirjoittaa interblogistisesti, mutta Magna Innominandan, Hänen-jonka-nimeä-ei-lausuttaman-pidä, tuoreimmasta löytyi seuraava katkelma, jota minun on ihan pakko kommentoida. Vuosisatainen Vihollisemme aloittaa seuraavalla kappaleella:


Nuorisotyössä työskentelevä tuttu kertoi, että nuoriso on uskomattoman konservatiivista sakkia. Suorastaan amerikkalaisen 50-luvun roolimallien mannekiini. Nuori pimu ihmettelee paheksuvasti ääneen paikan johtajaa, joka syö lounasta ruokalassa: "Siis eiks sun vaimo muka tee sulle ruokaa?". Nuoren sällin mielestä on maailman itsestäänselvin fakta, että mies käy töissä ja naisen homma on hoitaa kotia ja lapsia.



Ihan aluksi minun täytyy onnitella Kanahäkin Kauhistuttavinta siitä, että hän on viimeinkin onnistunut tekemään saman havainnon, jonka minä koin omassa elämässäni silloin vähän päälle kaksikymppisenä, kun ensimmäisen surkean kerran yrittelin sukupuolisuhdetta. Tuolloin kyseessä oli oikeasti älykäs (ja älykkään lisäksi sekä nätti että naisellinen) abiturienttityttö, joka oikeasti piti minusta ja halusi parastani. Minä olin kuitenkin tuossa iässä aivan varmasti hoitamaton depressiopotilas, jonka ei olisi siinä mielentilassa kuulunut mennä tissi-ihmisen lähellekään. Kyseinen tyttö muuten opetti minut luulemaan liikoja markkina-arvostani, sillä järjen kanssa ajatellen hän oli kyllä minulle liian nätti. Tosin hän osoitti minun jälkeisissänikin seurusteluhommissa kiitettävää piittaamattomuutta markkina-arvoteoriasta. Kyllä, olette aivan oikeassa: tärkeä osasyy seurustelemattomuuteeni on, etten ole alkanut ymmärtää hyvän naisen päälle ennen kuin kolmekymppisenä.

Mutta pääsyy siihen, miksi kyseinen kaunotar ja meikähirviö eivät päässeet kunnolla suhteisiin oli minun depressiolähtöisen egoismini lisäksi erilainen suhtautumisemme sukupuolirooleihin. Hän oli hyvin perinteisellä tavalla naisellinen, siis juuri tuolla Irvinokan kuvaamalla tavalla; ja kun ensimmäisellä yhdyntäyrityskerralla (eipä meidän välillemme mitään varsinaista seksielämää juuri kehittynyt, myönnän) kunnioitin hänen säikähtynyttä kieltäytymistään kuten kelpo profeministimiehen ja kolmen suffragettisukupolven kasvatin kuului, hän ihmetteli jälkeen päin (näillä sanoilla): Miksi sinä et raiskannut minua?


Vaikka en ole läheskään kaikista asioista samaa mieltä ylimmän sukupuolirooliprovokaattorin aseman minulta blogien ihmemaassa kaapanneen nimimerkki Avionrikkojan kanssa, olen kyllä ensimmäisistä säälittävistä seksiyrittelyistäni saakka joutunut toteamaan, että, kuten Avionrikkoja väittää, sadomasokismi ja raiskausfantasiat ovat ihan oikeasti oleellisempi osa naisten seksuaalisuutta kuin on poliittisesti korrektia myöntää, ja että myös perinteinen naisenrooli nautti jo reilu vuosikymmen sitten selvästi suurempaa kannatusta kuin oli ja on poliittisesti korrektia myöntää. (Ja näillä kahdella asialla on luultavasti syy-yhteys. Evoluutiopsykologien mielestä ne on epäilemättä koodattu jo kromosomeihin.) Ei minustakaan ole hauskaa sanoa tätä ääneen, mutta tämä viittaa vahvasti siihen suuntaan, että naiset eivät oikeasti halua feminismiä, tai siis sitä mikä feminismissä periaatteessa on myönteistä (ja käytännön feminismissä yhä harvinaisempaa) - naisen hyväksymistä omalakisesti toimivaksi juridisesti itsenäiseksi yksilöksi.


Frank Zappalta on merkitty muistiin seuraava suoraviivainen heitto: Communism doesn't work. It's against a fundamental law: PEOPLE WANT TO OWN STUFF. Eli ensimmäisemmällä kotimaisella, ja tyylin säilyttäen: Kommunismi ei skulaa. Sitä vastaan on yks perusjuttu: JENGI TAHTOO OMAT KAMAT. Hiukkasen samassa hengessä minä kyllä ihan oikeasti haluaisin sekä Korppikotkan että muiden femakoiden miettivän, miksi feminismi ei edelleenkään tunnu skulaavan ja minkä perusjutun kanssa se on ristiriidassa. Se vanha laulu, että miehiset valtarakenteet sitä ja patriarkaatti tätä ja ennen kaikkea naisten vieraantuminen omasta intressistään tuota, ei yksinkertaisesti enää ole uskottava. Se on samalla tasolla kuin libertaristien ym. poliittisten lahkojen ylimielinen asenne, joka sanoo, että jengi on tyhmää ja demarien kommunistipropagandan himmentämää kerta se ei hoksaa äänestää meitä eikä hiffaa miten oikeessa me hei ollaan.

Mutta katsotaan tätä loppuosaa ystävämme ja blogiavaruusnaapurimme sitaatista. Tämä on ensinnäkin kuvauksena aivan riivatun hauska ja ansaitsee oikeasti entistäkin laajemman yleisön:

Lauantaina istuimme ystäväporukalla paikallisessa baarissa. Takanamme oli loosipöytä, jossa istui kuutisen kaiffaria eli kuusi suomalaista, 20-25 -vuotiasta nuorta miestä. Heidän merkittävin keskustelunsa rajoittui jotakuinkin seuraaviin asioihin:


* ÖR ÖR UR UR


* vittu hei...siis vittu hei...

* anulla on tosi isot tissit, eikö ookkin?

* RAI RAI RAI känni pakkaa päälle vittu mä oon känniss!


Näiden nuorten urhojen pöydän ympärillä hiippaili 3-4 nuorta naista. Kyllä, tyttöystäviä. Jotka siemailivat sievästi limua (olivat kuskina?), lukivat baarin naistenlehtiä niitä kommentoiden hiljaisella äänellä, ja pysyivät kerta kaikkiaan pois jaloista. Valomerkin seutuun he kerääntyivät kuorokaareksi pöydän lähelle, 1.5 metrin päähän.


- Pave hei...


Yksi tytöistä aloitti varovasti. Urhopöydästä kuului samantien fortissimoon paisuva örinä: "vittu mee ny menee...Pate hei miten se juttu, siis ne Anun isot tissit..." ja päälle 100 desibelin hörötystä.


Tämä kuvio kerrattiin noin neljästi. Nykynuorisossa siis vallitsee järjestys, missä miehet istuvat ryyppäämässä pöydässä keskenään, ja tyttöystävät tuovat heille kaljaa, pitävät turpansa kiinni ja pysyvät pois tieltä. Kommentoida ei saa vaikka poikaystävä sattuisi örisemään Anun isoista tisseistä.


Toivoani en pistäisi nuorisoon, en tämän nähtyäni. Se, minkä femmarit ja tasa-arvontekijät ovat saaneet aikaan 30 vuodessa, sen ovat kaksikymppiset unohtaneet ja painuneet takaisin vuosisadanvaihteen kuriin. Sukupuoliroolit, ne iänikuiset, kumpaakin sukupuolta ahdistavat ja alistavat, ovat uudessa kunniassaan - halleluja ja amen. :(



Dekonstruoidaanpas tätä asetelmaa vähän. Tipusemme-kananpoikasemme on lopultakin nähnyt käytännössä sen, mikä on ollut meidän markkinapellejen tiedossa jo kauan: perinteisen roolijaon (joka muuten mielestäni ei edelleenkään ole kovin perinteinen - monet nykyään "perinteisinä" pidetyt elämisen tavat ovat oikeasti aika tuoretta perua maassamme) mukainen mies, ts. toisten naisten avuista jatkuvasti tyttöystävänsä kuullen puhuva, vain miesporukassa kommunikoimaan kykenevä, öyhöttävä, komenteleva, laiska sika, joka jo reilusti alle kolmekymppisenä asettuu alkoholismin vakaasti viettävälle uralle, ei todellakaan ole erityisen huonossa asemassa parisuhdemarkkinoilla, ja hän saa halutessaan myös sen raittiin tytön.


Olisi toki liioittelua sanoa, että nuorukaisen tai nuoren miehen kaikkia tekoja säätelisi seksuaalinen halu, kuten olen joskus piruuttani mennyt kärjistämään. Mutta lienee aika turvallista sanoa, että nuorella kaiffarilla ei mielestään taatusti ole mitään objektiivista syytä oppia paremmille ihmistavoille, jos sitä paljon puhuttua pildeä tulee tuollaisena räyhääjänäkin.


Olen varmasti jo pariin otteeseen kertonut taannoisesta seinänaapuristani, joka oli juuri tuon ylläolevan sitaatin mukainen öyhöttäjä. Kaveri oli uusnatsi tai ainakin kovaääninen ja railakkaasti mielipiteitään esille tuova rasisti - tietysti kerroksessa, jossa asui kaunis kenialainen sairaanhoitajaopiskelija, neiti Karanja. (Hän oli hiukan sulkeutunut, mutta maannaistensa seurassa hän muuttui ystävälliseksi afrikkalaiseksi, joka tarjosi minullekin chapati-leipää - intialaistyyppistä kohottamatonta rieskaa, oikein hyvää, ja myös nimi on Intiasta. Missä britit, siellä intialaiset kauppiaat, niinhän se on.) Öyhöttäjä oli tuskin paljoa yli kahdenkymmenen, mutta aivan ilmeisen vaikeasti alkoholisoitunut. Sen verran meikäraittiusmieskin on maailmaa, ihmisiä ja viinaa nähnyt, että osaa erottaa suhteellisen siedettävän bilettämisen ja täysin narkomaniaan verrattavan pämppäyksen. Tämä veikko oli selvästi jo kouristuksenomainen, arvaamaton ryyppymies.


Tässä välissä muuten täytyy todeta, että kaksikymppiset alkoholistit, siis kaksikymppiset alkoholistit, ovat mielestäni uusi ilmiö Ylioppilaskylässä. Onhan se selvää, että nuoret kaverit ryyppäävät ja ovat ryypänneet aina, ja että se paljon puhuttu elämä, joka nöyrimmän palvelijannekin monien monituisten lausuntojen mukaan kuuluisi hankkia, sisältää viinan juomisen merkittävänä osana ja voiteluaineena. Mutta hyvinpukeutuneet ja siistit, vielä hieman babyface-piirteiset, lapsellisen pulloposkiset nuoret kundit, jotka öyhöttävät ja mölisevät koko ajan täysin tunnelissa, ovat minusta ihan todella jotain uutta. Naapurissanikin muuten asuu yksi sellainen - kännää ja juhlii äänekkäästi pitkin viikkoa. Toiset naapurit pistivät hänen oveensa teipillä kiinni häätöuhkauksen, johon hän kirjoitti vastaukseksi vain jotain sellaista kuin vitun ongelmanaapurit vetäkää käteen. Katsokaas kun vittu mullon vittu oikeus vittu vetää vaikka maksani mäkeensaatanaööörggghhh eikä kenenkään vitun moralistin tarttetullamullemitäänööyyggghhh! Tietenkin hänellä ja hänen jengillään on jatkuvasti tyttöystävät mukana.


Tyttöystävä oli sillä rasistiöyhöttäjälläkin. Kaunis, mutta hieman junttimaisen kuukasvoinen. Epäystävällisellä tavalla vaitelias, selvästi vaivautunut siitä että örseltävä poikaystävä käyttäytyi kuten käyttäytyi. Mutta silti oli yhdessä tuollaisen tyypin kanssa. Miksihän? Kun me miehet emme noista naisista mitään ymmärrä kumminkaan, niin en minä eikä kukaan muukaan peniksellinen ihminen varmaankaan osaa vastata siihen, miksi nämä kauniit tytöt - ja minä olen nähnyt tällaisilla öyhöttäjillä myös sympaattisella, pirteällä ja fiksulla tavalla kauniita tyttöjä, sellaisia, jotka käytöksensä ja elkeittensä perusteella voisivat olla ihmisinäkin ihan kiintoisia - roikkuvat tuollaisten tyyppien käsipuolessa. Ainoa vastaus on Ylemmän Tason Mieheys vulgääreimmillään: kiltille nuorelle naiselle öyhöttäjä on seksuaalisesti kiihottava toiseudessaan, mieheydessään, väkivaltaisuudessaan. Hän on totisesti yhtä siveettömällä ja tuhmalla tavalla kiihottava kuin lonkerohirviö toiselta planeetalta (teille kilteille pojille tiedoksi, että lonkerohirviöiden kanssa paneskentelevat neidot - jokaisen lonkeron päähän on tietysti asennettu tekopenis - ovat yllättävän suosittu motiivi pornossa). No, miehet ovatkin tiemmä Marsista.


Leikki leikkinä, mutta minua todella hämmästyttää Ylimmäisen Feministimme kykenemättömyys tajuta asioiden yhteyksiä. Naisasiaväki tulkitsee aina joka asian oman yksinkertaisen viitekehyksensä mukaan seuraukseksi miesten ylivallasta ja patriarkaatin sortavista valtarakenteista. Kumma kyllä asioita ei saa aivan vastaavalla tavalla nähdä seurauksina naiskulttuurin indoktrinaatiosta, koska silloin saa kuulla olevansa paranoidi tai ajattelevansa vinoutuneesti, tai sitten joku Wilhelmiina syyttää (täysin perusteettomilla irtoheitoilla) epä-älyllisyydestä (ikään kuin hänen valmisliturgiallaan ja täysin tahallisilla väärintulkinnoillaan ja vääristelyillään olisi mitään tekoa älyllisen rehellisyyden kanssa).


Joka tapauksessa totean taas kerran: tangoon tarvitaan muidenkin kuin Jari Sillanpään mielestä kaksi osapuolta. Miehille kyllä esitetään kollektiivisia vaatimuksia: et ois tollanen, oisit sellanen ja tällanen. Sitten kun joku mies näihin vaatimuksiin uskoo, hän saakin nähdä öyhöttäjäkaiffarien vievän kaikki naiset. Voi toki olla, että kommenttiosastolle kirjoittanut Eufemia on oikeassa ja että öyhöttäjäkaiffarien suosiminen on ohimenevä vaihe nuoren naisen elämässä. Sitten se poikuutensa säilyttänyt kiltti kaveri ehkä kelpaisikin tytölle. Paitsi että kaiffarien koeajama tyttö kuhisee jo sukupuolitauteja, tai ainakin on seksuaalisesti kokenut tavalla, jollaiseen kiltillä pojalla ei ikinä ole ollut saumoja. Tämä tietysti merkitsee, että kiltillä pojalla on kaikenlaisia vaikeita tunteita tyttöystävänsä suhteen.


Luonnollisesti naisasianaisemme näkevät kiltin pojan tunteet miessovinistisena nipottamisena, johon arvonsa tietävän naisen ei ihan periaatteesta kuulu kiinnittää mitään huomiota (miehen tunteethan ylipäätään tuntuvat noille pyryharakoille ja irvinokille olla pilkan ja räkänaurun aihe, vakavasti niitä ei saa ottaa, koska huomioonotettava tunne-elämä on vain naisilla, vallankin nuorilla naisilla), mutta omasta puolestani voin kyllä sanoa, että kun on ollut itse niiden öyhöttäjien rääkättävänä kaikki kouluvuotensa, sitä odottaisi parisuhteen olevan lopultakin se turvapaikka, johon öyhöttäjillä ei olisi pääsyä. Täytyy olla aika helvetinmoinen itsetunto miehellä, että pystyy hyväksymään ne tippuribasillit, jotka ne öyhöttäjät viimeisenä kostonaan älykkönörtille ovat jättäneet hänen tyttöystäväänsä. Sillä kiltillä nörtillä ei kuitenkaan ole juurikaan ollut tilaisuutta sitä itsetuntoa itselleen pykäillä. Jos olisi, niin eihän se nörtti olisikaan.


Vaikka tippuribasilleja ei olisikaan, tytön todennäköinen seksuaalinen kokeneisuus korostaa sitä, että viime kädessä sillä nörttimiehellä ei ole ketään, jonka kanssa hän voisi jakaa oman maailmansa, jakaa sen täydellisen sosiaalisen ja seksuaalisen kellekäänkelpaamattomuuden kokemuksen, joka on luonnehtinut hänen murrosikäänsä. Toisilla pojilla, niillä öyhöttäjillä tai öyhöttäjien liepeilijöillä, pystyy olemaan ja on tyttöystäviä, jotka ovat samasta maailmasta ja joiden kanssa he jakavat nuoruutensa ratkaisevan kokemuksen, vaikka se kokemus sitten olisikin vain sinä tiettynä vuonna pinnalla ollut, lavashowhunsa homoseksuaalisen juna-asetelman inkorporoinut fuckshitting gay powermetal -bändi Joustavat Jormat tai herkällä pedofiilihahmollaan keskustelua herättänyt rakkauselokuva Kidding Love, jota kaikki ikärajanalaiset nuoret olisivat salaa hiipineet katsomaan. (Valitan näitä groteskeja ideoita, mutta kuten Paul Graham on maininnut nerokkaassa nörttikirjoituksessaan Why Nerds are Unpopular, merkittävä osa nuorten maailmasta ja populaarikulttuurista vaikuttaa sen nörtin näkökulmasta juuri noin absurdilta.)


Ainoa nainen, jonka kanssa nörttimme voisi jakaa sen seksuaalisen ja sosiaalisen kellekäänkelpaamattomuuden kokemuksensa, olisi joku ATN. Valitettavasti kuitenkin nuoren naisen täytyy olla sekä ruma että ihmisenä ikävä ja tyhmä ollakseen ATN. (Yksi nuoruuteni suuria ongelmia oli aina se, että älykkäät ja kivat tytöt, joiden kanssa oli oikeasti yhteistä puhuttavaa ja yhteisiä kiinnostuksenaiheita, olivat kaikki markkina-arvoltaan meikäläisen tavoittamattomissa, koska olivat liian kauniita ja huolehtivat liikaa ulkonäöstään. Sellainen tyttö tähtää kuitenkin kylteriin tai teekkariin, rutiköyhällä lingvistillä ei ole mitään jakoa: kaunista tyttöä ei maksa vaivaa rakastaa. Sopivan epätäydellinen ja passelin ruma, mutta muuten mukava tyttö on vaikea löytää, koska sympaattisen rumat, meikkaamattomat ja epäsosiaaliset tytöt ovat yleensä myös tyhmiä ja lukutaidottomia. Maailmassa on aivan liikaa älykkäitä ja mukavia kaunottaria, ei sellaisiin voi rakastua. Älykkäät ja mukavat nuoret naiset tulisikin lailla määrätä rumuusleikkaukseen ja lihotuskuurille, tai meikkaaminen niiltä ainakin pitäisi kieltää.)


Mutta palataan nyt vielä Sihteerilintumme (sellainen lintulaji on oikeasti olemassa) tekstiin, etten eksy liian kauas aiheesta. Hän kirjoittaa: Sukupuoliroolit, ne molempia sukupuolia ahdistavat ja alistavat, ovat uudessa kunniassaan. Ja juuri tässä kohtaa täytyykin asettaa ankara kysymys: Jos ne todellakin yksiselitteisesti ahdistaisivat ja alistaisivat ihmistä, eikö jokainen olisi tyytyväinen heti kun saisi ravistaa ne päältään?


Sukupuolirooleja on seitsenkymmenluvulta saakka yritetty määritellä uusiksi, niitä on morkattu ja tuomittu. Kaikki hyvät ja edistykselliset ihmiset ovat räkä rinnuksille roiskuen ja suu vaahdossa kuin vesikauhuisella koiralla tuominneet ahtaat sukupuoliroolit. Käytännöllisesti katsoen kukaan ei yritä tietoisesti ja tahallaan pönkittää niitä. Jopa armeijan kouluttajat ovat määritelleet tervettä miestä uusiksi ja inkorporoineet (kaamea sana) omiin käsikirjoihinsa ohjeet siitä, miten nuorten miesten tyttöystäväsuhteita tuetaan asepalveluksen aikana, miten tyttöystävä on nuoren miehen henkinen voimavara, tuki ja turva palveluksen onnistuneessa suorittamisessa ja miten armeija voi auttaa nuorta miestä aikuisempaan, vastuullisempaan ja miehekkäämpään seurusteluun tyttöystävänsä kanssa. (Minä en todellakaan ole keksinyt tätä omasta päästäni.)


Jokseenkin ainoa taho, joka ohjelmallisesti pyrkii vanhanaikaisten sukupuoliroolien uusintamiseen ja voimaanpalauttamiseen, ovat amerikkalaisen oikeiston agentteina toimivat uskonnolliset äärijärjestöt. Siitä huolimatta Taistelukotka on sitä mieltä, että sukupuoliroolit elävät ja kukoistavat nuorten keskuudessa, ja kerrankin olen samaa mieltä.


Jos sukupuoliroolit siis yhä elävät, vieläpä parodisessa ja liioitellussa muodossa, tähän on tarjolla selityksiä, joita edes lintumielisen ystävämme ei pitäisi sijoittaa vaieten. Selitykset eivät sulje toisiaan pois.

- Sukupuoliroolit eivät oikeasti ole pelkästään alistavia ja ahdistavia.

- Sovinnaiset sukupuoliroolit voivat olla kahdesta vaihtoehdosta vähemmän huono.

- Se mikä tuntui alistavalta ja ahdistavalta silloin kun Pääskypeipponen oli nuori, ei välttämättä tunnu alistavalta ja ahdistavalta nykyisistä nuorista.


Esimerkiksi miesten kohdalla perinteisessä sukupuoliroolissa parodisimmillaankin on paljon houkuttelevia piirteitä. Pikkupojat näkevät kyllä, että jos kohta miehinen uho ja urostelu eivät olekaan elämän virallisen opetussuunnitelman mukaisia, ne hyväksytään kyllä piilo-opetussuunnitelmassa. Esimerkiksi keski-ikäiset ja vanhemmat naiset, vaikka mielestään ovatkin periaatteessa hyvin emansipaatiomielisiä, ovat hämmentävässä määrin taipuvaisia sentimentaalisesti ihailemaan ja rohkaisemaan omien poikien, tyttären- ja pojanpoikien sekä nuorten sukulaispoikien miehistä uhoa - se on heidän mielestään vain söpöä. Eivät nuoret pojat tyhmiä ole - he tietävät kyllä millaisella käytöksellä mamma saadaan ihailemaan poikaansa, ja he vaistoavat että juuri sellaisilla elkeillä myös tytöt lumotaan.


Naisten osavastuuta perinteisen, väkivaltaisen mieheyden pönkittämiseen voi havainnollistaa isoäitini tapauksella. Hän suhtautui hyvinkin suvaitsevaisesti ja rohkaisevasti veljeni ja minun aseistakieltäytymishankkeisiin, mutta kun muuan serkkumme sitten meni armeijaan, isoäiti ei housuissaan pysynyt vaahdotessaan "uljaasta soturista". Näin jälkeenpäin lienee lupa miettiä tätä ristiriitaa. En pidä ollenkaan mahdottomana sellaista ajatusta, että isoäidin "virallinen opetussuunnitelma", se tietoisesti, ihmisenä päätetty, oli pasifismi, mutta että "piilo-opetussuunnitelmaan", jota hän noudatti naisena, maaäidin ja mantunaisen eläimellisellä, Jumalan, jumalten tai vaikkapa hormonien säätelemällä vaistolla, kuului soturin, väkevän metsästäjän ja yläruumis paljaana iltatulien kajossa paistattelevan lihaksikkaan sankarin erotisoiminen ja ihannointi.


Kun lähtökohdat ovat tällaiset, ei-machon nuoren kundin on oltava joko itsetunnoltaan terästä ja tappuraa voidakseen kyseenalaistaa machouden, tai sitten hänen on oltava oikeasti kyvytön - liian hintelä tai liian läski tai liian lukutoukka - pärjäämään machona. Käytännössä vain jälkimmäinen vaihtoehto lienee todennäköinen. Toisin sanoen perinteistä miehenroolia ei todellakaan oikeasti kyseenalaisteta siksi että se haluttaisiin kyseenalaistaa, vaan siksi, ettei kovien kundien jengiin ole pääsyä kumminkaan. Toki me nynnyt parkumatit jälkeenpäin rakennamme kaikenlaisia säälittäviä ajatuskonstruktioita siitä, kuinka muka nynnyytemme oli tietoisesti valittua kapinointia machomallia vastaan, mutta sehän ei tunnetusti mene perille edes Lintuneidolle itselleen, joka kyllä näkee parkumattien läpi. Hänen oma miesihanteensa on tietenkin selvästi lähempänä machoa, joskin hän tietysti kontaktipalstojen naisten yleiseen tapaan etsii miestä, joka yhdistäisi seksuaalisesti haluttavaan machouteen nörttiosaston intellektuaaliset avut. Koska tällaista supermiestä ei tietenkään näissä yhteiskunnallisissa oloissa ja tässä kulttuurissa voi kehittyä, hän jää tietenkin mieluummin yksin.


Hän tuskin on kovin omaperäinen noissa mieltymyksissään, ja yleisemminkin voitaneen sanoa, että siihen perinteisen sukupuoliroolin kyseenalaistamiseen ei juurikaan saa tukea keltään - ei toisilta pojilta, jotka rutiininomaisesti leimaavat kaiken vähäisenkin kaavasta poikkeavan mölähtämällä homoooooooooo! (ja kuten Avionrikkojakin pani merkille, lintutipusemme ei ole juurikaan heitä parempi jaellessaan omia näennäisesti älyllisiä "homososiaalisuus"- ym. leimojaan, jotka eivät lopultakaan ole mitään muuta kuin tuon yläasteikäisen hintittelyn muka sivistyneempi muoto); eikä liioin tytöiltä, jotka osoittavat mielipiteensä äänestämällä jaloillaan heti kun miesroolin rohkea kyseenalaistaja tulee kymmentä metriä lähemmäksi. Miksi ihmeessä sellaisen miehen, joka voi valita, pitäisi tai kannattaisi "kyseenalaistaa" rooli, joka tuo hänen elämäänsä kaikkea ihanata, taivaallista ja rautarohkeata - seksiä, arvostusta, sosiaalista pääomaa (valitettavasti kännissä mölisevillä jätkillä, joilla on kaveripiiri ja tyttöystävät, on selvästi enemmän sosiaalista pääomaa kuin sillä nörttiälyköllä kirjaston nurkassa) - kun käytännössä ainoa vaihtoehto on paarialuokkaan vaipuminen? Miksi pitäisi korjata sellainen, mikä ei ilmeisestikään ole rikki, rikkomalla se?

Jos poika valitsee perinteisen roolin, niin heaven loves for you, clouds part for you, nothing stands in your way - sellaisella pojalla ei todellakaan ole mitään syytä tuntea olevansa alistettu ja ahdistettu. Päin vastoin, hän tuntee todennäköisesti olevansa mitä suurimmassa määrin empowered ja päättävänsä itse asioistaan ja tekemisistään. Se nörttiparkumatti, joka ajautui omaan ekologiseen lokeroonsa, tai pikemminkin ekologiseen siivouskomeroonsa, voimatta asialle mitään, tuntee olevansa paljon enemmän mielivallan heittopussi, jolla ei ole paljoa sanottavaa asemastaan yhteisössä eikä kohtalonsa muotoutumisesta.

(jatkuu)

Ionfhabhtú

Ikävän nyt kerron teille: kummityttöni Katie on joutunut sairaalaan turvonneen jalan takia. Jos olette henkilökohtaisessa yhteydessä virallisesti hyväksyttyjen uskonnollisten yhteisöjen tunnustuksessa luojan, suojelijan tai kaitsijan asemaa nauttiviin ylempiin Tahoihin, sanokaa hänen puolestaan pari sanaa. Ateistit ja muut luonnontieteilijät voivat antaa rohkaisevia tietoja syöpälääkityksen uusista edistysaskeleista (juu, tämä on luulotautia by proxy). Asianomaisen oman ilmoituksen mukaan kyseessä on vain ionfhabhtú, joka on oppitekoinen nimitys infektiolle tai tulehdukselle, joten huoleni saattaa olla liioiteltua, mutta primitiiviseen magiaan uskovana tatuoituna ja rituaaliarpisena ukkapukkaheimon peniskoteloneekerinä toivon, että paha saadaan karkotettua pelkäämällä sitä hiukan yläkanttiin.