maanantai 5. lokakuuta 2015

Pehmolelupakolaisia ja kovanaamarikollisia - Mjuka leksaksflyktingar och hårdnackade kriminella

Hiljattain paheksuntaa herätti video, jossa aikuinen mies kehotti pikkulasta lyömään pehmolelua. Ajatuksena oli, että pehmolelu esitti leikissä pakolaista, ja pakolaisia kuului lyödä. Videosta nousi kohu ja poliisitutkinta, jonka yhteydessä lehdet saivat tietää miehen taustasta yhtä ja toista.

Kyseisen herrasmiehen ansiolistalle kuului iltapäivälehtien mukaan seuraavanlaista:

  • Kiljun keittelyä ja kauppaamista

  • Kiljun ostajan pahoinpitelemistä ja kiduttamista kiljuvelkojen takia (kiljustakin saa näköjään tietyissä piireissä perusteet ihan huumemafiaotteisiin)
  • Raiskaus, johon liittyi uhrin pahoinpitely
  • Puisen rivitalon sytyttäminen palamaan bensiinillä (iltaläystäkkeen antamien tietojen mukaan tämä urotyö tapahtui hetken mielijohteesta kolmeen pekkaan, ja jokin aavistus sanoo minulle, että pekat olivat ennen tapahtunutta kunnioittaneet isänmaan kansallisjuomaperinteitä hölskähtävässä määrin)
  • Naisen pahoinpitely ilman raiskausta (kiitettävää moniosaajuutta, sälli pystyy mäjäyttämään täti-ihmisiä päin näköä myös raiskaamatta)

  • Useita näpistyksiä

  • Autolla kaahaamista ilman ajo-oikeutta


Kyllähän sitä mielellään uskottelisi itselleen että maahanmuuttokritiikin takana olisi kyynisen rasismin lisäksi sitä paljon puhuttua keskiluokkaisten perheenisien aitoa huolta lastensa tulevaisuudesta. Mutta minkäs teet, kun sieltä kuitenkin putkahtelee esiin tällaisia tapauksia. Eivätkä maahanmuuttokriittisen alakulttuurin valtavirtaisemmat ja keskiluokkaisemmat jäsenet suinkaan paheksu moista touhua - eivät edes näe sitä minkäänlaisena propagandatappiona asialleen - vaan pikemminkin ylistävät kyseistä kaveria siitä, että tämä opettaa pikkuiselle elämässä välttämättömiä "itsepuolustustaitoja".

Mutta toteanpa tässä taas kerran, että maahanmuuttokritiikin nousu vallan käytäville on ennen kaikkea ammattirikollisten nousu. Syötettyään poliisille ja tiedotusvälineille pajunköytensä "vastakkaisista ääriryhmistä" ammattirikolliset - nyt äärioikeistolaisiksi ryhtyneet - uskovat voivansa jatkaa kunnon ihmisten terrorisointia nyt lain yläpuolelta, koska liian usein poliisi lähtee siitä, että heidän ahdistelemakseen voi joutua vain "vastakkaisen ääriryhmän" edustaja, joka poliisin(kin) mielestä on itse provosoinut äärioikeiston kimppuunsa. 

Näköjään kuitenkin poliisinkin ymmärtämyksellä on rajansa. Ehkä meillä on vielä toivoa siitä, että kun persu murhaa meidät, poliisi tutkii oikeasti sen murhan ja oikeus tuomitsee persun elinkautiseen. Sehän meitä haudassa lohduttaa tosi paljon, vai mitä?


Nyligen såg vi alla på nätet en video som väckte allmän förargelse: vad den visade var en vuxen karl som uppmanade ett litet bar att slå ett mjukisdjur, som han sa var en flykting. En flykting är en sån som man ska slå, var idéen. Videon gav upphov till ett mediaståhej och en polisiär rannsakning, och tidningarna fick ögonen öppna för mannens bakgrund – och där var det ett och annat intressant att himla sig över.

Enligt kvällsblaskorna hade gentlemannen ifråga utmärkt sig genom att:

  • Koka och sälja kilju (hembrygt öl, eller kanske snarare ”grått vin” som Socker-Conny skulle säga)

  • Misshandla och tortera en man som hade köpt lite för mycket kilju på kredit (tydligen rörde sig bägge herrarna i samhällskretsar där även hembrygda alkoholdrycker kan inspirera till knarkmaffiafasoner)
  • Våldtäkt med därtillhörande misshandel
  • Mordbrand genom att tända eld på ett radhus av trä med bensin (enligt kvällsblaskan begicks bragden på tre man hand och var ett spontant påhitt, och jag misstar mig förmodligen inte om jag antar att de tre hjältarna dessförinnan hade hedrat fosterlandets nationaldryckstraditioner så det skvalpat i magen)
  • Misshandel av en kvinna utan därtillhörande våldtäkt (det var ju lovvärd mångsidighet, killen klarar av att slå kvinnor även utan att våldta dem)

  • Flera snatteribrott

  • Bilism utan körrättigheter


Man skulle nog gärna inbilla sig att det här med invandringskritik verkligen bara handlade om den ärliga oro som medelklasspappor känner över sina barns framtid. Men vad kan man göra, när det hela tiden dyker upp sådana här historier. Och de företrädare för den invandringskritiska subkulturen som lever ett vanligt medelklassliv distanserar sig aldrig från sådana här typer – inte ens av taktiska skäl – utan snarare prisar killen för att denne lär barnet ”självförsvar” som behövs i livet.

I övrigt konstaterar jag här att invandringskritikernas politiska uppsving framom allt bör tolkas som den brottsliga underklassens. När de väl övertygat såväl polisen som medierna om att det hela handlar om ”motsatta extremistgrupper” utgår yrkes- och vanebrottslingar – som nu presenterar sig som högerextrema politiska aktivister – från att de nu står ovanför lagen, ty när de terroriserar hyggligt folk anser polisen alltför ofta att offret bara kan vara en representant för den motsatta extremistgruppen som själv provocerat fram attackerna.

Tydligen finns det dock gränser även för polisens förståelse för politiserade brottslingar. Kanske vi ännu kan hoppas på att – när någon sannfinländare väl mördar oss – polisen på riktigt utreder mordet och rätten dömer sannfinländaren till livstids fängelse. Det är ju en mäkta tröst för oss som ligger i graven.