maanantai 8. huhtikuuta 2019

Valkonaamaiset suomalaiset tuottaneet lapsipornoa teollisessa mitassa - Ett gäng ljushyade finnar producerade barnporr i industriell utsträckning

(PÄIVITYS 10.4.2019: Uusi esimerkki äärioikeistolaisesta, joka osoittautui pedofiiliksi: Jack Renshaw, joka suunnitteli erään labour-puolueen kansanedustajan murhaa, oli myös tarjoillut pikkupojille isoja rahoja seksistä. Tietenkin hän oli esiintynyt homovihaajana ja "perinteisen perheen" kannattajana.)

(UPPDATERING DEN 10 APRIL 2019: Ett nytt exempel på en högerextremist som visade sig vara pedofil: Jack Renshaw, som hyste planer på att mörda en parlamentsledamot från brittiska arbetarpartiet, hade också erbjudit små pojkar stora pengar för sex. Naturligtvis hade han uppträtt som anhängare av "traditionella familjer" och som böghatare.)


Uutisissa on kerrottu, että joukko valkonaamaisia suomalaisia on jäänyt kiinni lapsipornon tuottamisesta teollisessa mittakaavassa. Väkivaltaiseksikin mainittua lapsipornoa on tehtailtu vuosikausia ja suoratoistettu nettiin. Oletettavasti tähän liittyy lapsikaappauksiakin. Samaan kansainväliseen verkostoon kuuluvat roistot ovat myös kuvanneet videon siitä, kuinka lapsi oikeasti murhataan.

Nyhetsmedierna har rapporterat att en liga ljushyade finnar åkt fast för att ha producerat barnporr i industriell utsträckning. Enligt nyheterna har de hållit på i åratal och spelat in barnporr eller streamat den på nätet. Antagligen har de även kidnappat barn för att utnyttja dem. Sluskarna sägs t o m ha filmat ett videoklipp där ett barn på riktigt mördas.

Lapsipornorinki on toiminut huomattavasti pitempään ja organisoidummin kuin väitetyt ulkomaalaisten "groomausjengit", jotka ovat yleensä osoittautuneet suomalaisen roskaväen (pitkälti muuten persuja äänestävän) seksuaalitavat omaksuneiden nuorten aikuisten miesten ja tupakkaa kiskovien teinityttöjen seksitouhuiksi. Nämä kotimaiset lapsipornomaakarit ovat ihan oikeasti aikuisia korstoja, jotka käyttävät hyväkseen kadulta ryöstämiään alaikäisiä.

Barnporrligan har fungerat längre och mera organiserat än påstådda utländska "gromningsgäng", som vanligen visat sig handla om sex mellan unga invandrarkillar som lärt sig sexvanor av den finsktalande underklass som också röstar på sannfinnarna, och tobaksrökande tonårstjejer. De inhemska barnporrmakarna är däremot vuxna män som utnyttjar barn de hittar på gatan.

Poliisin mukaan tapaukseen liittyisi "saatananpalvontaa ja uusnatsismia". (Päätekijä on tiettävästi päästellyt aika ajoin uusfasistisia mölähdyksiä, mahdollisesti myös remeltänyt netin natsilaudoilla, muttei ilmeisesti kuulunut mihinkään järjestöön.) Saatananpalvonnasta en tiedä paljon mitään, mutta tunnetusti viimeisten puolentoista vuosikymmenen aikana uusnatsimme ovat paneutuneet häiriköimään minua sen verran, että aion sanoa asiasta pari sanaa.

Enligt polisen innebär det här kriminalfallet "djävulsdyrkan och nynazism". (Huvudgärningsmannen lär ibland ha gjort nyfascistiskt oväsen, kanske även varit med på nazistiska webbforum, men han har tydligen inte engagerat sig i högerextrema organisationer.) Om djävulsdyrkan har jag ingen aning, men som bekant har våra nynazister trakasserat mig i ett och ett halvt årtionde, vilket gör mig kompetent att yttra mig om det här.

Olen jo pitkään toistellut sitä evankeliumiani, että uusnatsismi, maahanmuuttokritiikki ym. on yhdeltä ulottuvuudeltaan ammattirikollisten yritys soluttautua poliittiseen päätöksentekoon. Valkonaamaiset rikolliset koettavat aina kääntää yleisen huomion tummaihoisiin, jotta pääsevät tekemään itse paljon pahempia ja sikamaisempia rikoksia, ja paljon enemmän.

Jag har för länge sedan konstaterat att nynazism, invandringskritik eller vad man nu kallar det delvis är yrkesbrottslingars försök att infiltrera politiskt beslutsfattande. Ljushyade kriminella gör ett väldigt väsen av mörkhyade dito för att själva begå värre och mera svinaktiga brott, och i mycket större antal och utsträckning.


Ne kaikkein äänekkäimmin maahanmuuttajia seksirikoksista syyllistävät löytyvät äärioikeistolaisilta propagandalaudoilta. Johtopäätös on, että esimerkiksi Hommalla on enemmän lastenraiskaajia kuin väestössä keskimäärin.

De som mest högljutt skuldbelägger invandrare för sexbrott finns givetvis på högerextremistiska propagandasajter. En logisk slutsats är att det finns fler barnskändare på Hommafoorumi än bland befolkningen i genomsnitt.

Myös humanitaarisen suojelun poistaminen pelaa pedofiilien ja seksuaalisaalistajien pussiin. Uutisista tiedetään, että monet oleskeluluvan menetettyään tyhjän päälle joutuneet maahanmuuttajanuorukaiset ovat päätyneet myymään peräsuoltaan Helsingin salaisissa homobordelleissa. On myös raportoitu, että lapsiperheet ovat joutuneet hyväksikäytetyiksi, kun oleskelulupa on menetetty.

Att uppehållstillstånd inte längre beviljas p g a humanitärt skydd hjälper också pedofiler och sexuella predatorer. I nyheterna har vi hört att många invandrarkillar som fråntagits uppehållstillstånd och hamnat utanför samhället har sett sig tvungna att sälja sin ändtarm på hemliga bögbordeller i Helsingfors. Det har också rapporterats att barnfamiljer blivit utnyttjade när de gått miste om uppehållstillstånd.

Hommafoorumilla pahoiteltiin aikoinaan puolileikillään sitä, että joukko "piukkakroppaisia teinityttöjä" Venäjältä (kaksitoistavuotiaita voimistelijatyttöjä, liian nuoria ja laihoja kiinnostaakseen seksuaalisesti muita kuin pedofiilejä) käännytettiin rajalta - sitä vastoin kulttuurin tai politiikan piirissä näkyvät nuoret, mutta aikuiset maahanmuuttajanaiset saavat hompanssit aina raivostumaan - ja kumma kyllä, he harvemmin kuitenkaan puhuvat näistä maahanmuuttajanaisista seksuaalikarkeassa sävyssä. 

På det högerextremistiska och rasistiska diskussionsforumet Homma beklagades det i raljant ton en gång, att en grupp ryska "tonårsflickor med tajta kroppar" (tolvåriga gymnastikflickor, för unga och magra för att väcka sexuellt intresse hos någon vuxen karl som inte är pedofil) vägrades inresa i Finland. Däremot får unga, men vuxna invandrarkvinnor synliga inom kulturen eller politiken hommaiterna alltid att bli rosenrasande - och intressant nog tar sig raseriet sällan sexuellt grova uttryck.

19-vuotiaskin nainen (kuten muuan puoliksi kiinalainen abiturientti, jonka kirjoituksista Hesarissa hommalaiset takavuosina raivosivat) on pedofiiliselle äärioikeistolaiselle liian vanha herättämään seksuaalista kiinnostusta: hän on pelkän vihan kohde. Sitä vastoin homoseksuaaliset nöyryytysfantasiat miespuolisista poliittisista vastustajista ovat Hommalla valtavirtaa. On vaikea olla päätymättä ajatukseen, että omaa heteroseksuaalisuuttaan äänekkäästi julistavien äärioikeistolaisten keskuudessa pedofilia ja pederastia ovat levinneimmät seksuaalisuuden muodot.

För den pedofila extremhögern är t o m en nittonårig kvinna (som den halvkinesiska abiturient vars skriverier i Helsingin Sanomat hommaiterna för ett antal år sedan ondgjorde sig över) för gammal för att väcka något sexuellt intresse: hon är uteslutande ett hatobjekt. Däremot är homosexuella förnedringsfantasier om manliga politiska motståndare mainstream på Hommafoorumi. Det är svårt att inte dra slutsatsen att pedofili och pederasti är mainstream hos den extremhöger som med falsettstämma förkunnar sin heterosexualitet.

Alkaakin näyttää ilmeiseltä, että "maahanmuuttokriitikot" ovat todellisuudessa särkeneet maahanmuuttopolitiikan vain saadakseen avuttomia lapsia ja nuoria poikia lain suojan ulkopuolelle, seksuaalisesti hyväksikäytettävään tilaan. Äärioikeisto ei ole ainoastaan rikollisten ja korruptoivien tie politiikkaan. Se on myös pedofiilien tapa suurentaa uhripooliaan.

Det börjar bli uppenbart att "invandringskritikerna" i verkligheten har slagit sönder invandringspolitiken bara för att utesluta hjälplösa barn och ynglingar ur samhället, där de kan utnyttjas sexuellt. Extremhögern är inte bara brottslingars och mutkolvars sätt att infiltrera politiken. Det är också ett knep pedofiler tillgriper för att öka sin offerpool.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.