keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Uutiskatsaus tammikuun puolestavälistä

Charlie Hebdon tapaus on innoittanut vilpittömän solidaarisuuden lisäksi kritiikkiä ja tekopyhyyttä. Paljastamme.


  • Solidaarisuuskulkueiden eturivissä on nähty sananvapauteen...eh...kriittisesti suhtautuvien valtioiden, myös muslimienemmistöisten, johtajia. Turkissa tunnetusti hallitsee uskonnollinen konservatiivipuolue, joka on pitänyt lehdistön aika tiukassa lieassa, jos kohta täytyy myöntää, että nykyiset olot saattavat olla jopa paremmat kuin aggressiivisen sekulaaristen, mutta myös esimerkiksi vasemmisto-oppositiota varsin kovakouraisesti käsitelleiden sotilashallitusten aikana.
  • Luonnollisesti solidaarisuuttaan mainosti myös Unkarin Viktor Orbán, joka välittömästi mielenosoitusten jälkeen julisti kotimaassaan, että Unkarin rajat on suljettava maahan pyrkiviltä murjaaneilta, koska monikulttuuri on paha-paha-paha ja se nähtiin tässä Charlienkin jutussa. Ei siksi, että Unkarissa kovin kummoisia ulkomaalaislaumoja olisi, mutta oikeistopopulisti on aina oikeistopopulisti. Suurin osa Unkarin maahanmuuttajista on muuten joka tapauksessa kotoisin naapurimaiden unkarilaisalueilta, joissa on aika ajoin esiintynyt unkarinkielisten kansalaisten sortoa ja syrjintää.
  • Presiis samat tahot, jotka kauhistelivat murhaajamuslimien pahuutta, ovat pahoittaneet mielensä Suomen lipun häpäisystä, johon syyllistyi joku puolijauhoinen satiirikko. Ei siksi että itsekään pitäisin lipun polttoa kovin fiksuna tai sivistyneenä tapana protestoida (en myöskään pidä uskonnollisten symbolien roisia loukkaamista kovin toimivana tapana edistää sekularismia), mutta jos joku vetoaa sananvapauteen Charlie Hebdon tapauksessa ja samalla vaatii kuola rinnuksilla suunnilleen kivesten irrottamista ja kuolemantuomiota Suomen lipun pilkkaajille, hän on pelkkä kaksinaismoralistinen roisto, jota ei ole mitään syytä ottaa vakavasti.
  • Kokonaan toinen asia tietysti on, jos tällainen tyyppi vaatii sananvapauden perusteella kaikkien uskonnollisten symbolien loukkaamisvapautta, mutta samalla haluaa säilyttää Suomen lipun loukkaamiskiellon siksi, että Suomen lippu edustaa Suomen valtiota, joka on alueellaan kansalaisoikeuksien turva ja puolustaja – niiden kansalaisoikeuksien, joihin sananvapauskin kuuluu. Tässä on nimittäin mahdollista nähdä ihan oikea kategoriaero: uskonnolliset symbolit eivät (jos niin haluamme nähdä) ole sama asia kuin valtion symbolit. Mutta jos sellaisen eron siinä näette, tehkää se sitten yksiselitteisesti selväksi.
  • Tosin ottaen huomioon nykyisen äärioikeistomme tapa keekoilla libertaristisilla iskulauseilla olisi aika huvittavaa jos he yhtäkkiä heittäytyisivät suuriksi valtion ystäviksi. (Tässä muuten nähdään taas kerran mikä vika libertarismissa on: sitä ei kuitenkaan koskaan kukaan missään kannata johdonmukaisesti. Se on vähän samanlainen idea kuin länsimainen kulttuuri Mahatma Gandhin mielestä kuulemma oli.)
  • Perussuomalaiset nuoret järjestää ”sananvapauden” nimissä pilapiirroskilpailun islamista. Luonnollisesti Perussuomalaiset nuoret tarkoittaa ”sananvapaudella” vain omien hengenheimolaistensa sananvapautta. Se, että rasismin arvostelijat ilmeisesti ihan rutiinina potkitaan ulos valtavirran porvarimedioista (kokemus puhuu...) ja että persut ja maahanmuuttokriitikot järjestävät uhkailukampanjoita toista mieltä olevien terrorisoimiseksi, ei tietenkään ole Perussuomalaisten nuorten mielestä sananvapausongelma. ”Sananvapaus” tarkoittaa heikäläisten vapautta vaientaa kaikkien muiden sanat, aivan kuten ”rauha” 1970-luvulla tarkoitti hautausmaan rauhaa Neuvostoliiton aseiden varjossa.
  • No, toki heille voi panna jauhot suuhun osallistumalla kilpailuun kuvilla, jotka panevat heidän sananvapauskäsityksensä lujille. Esimerkiksi kuva jostain tunnetusta persu- tai maahanmuuttokriitikkojohtajasta polkemassa jalkoihinsa muslimit ja potkimassa jättiläisenä nurin heidän moskeijansa voisi olla hyvä idea. Persupomolle voisi vielä panna jonkin sopivan repliikin puhekuplaan, esimerkiksi Kuolkaa, rättipäät! tai vaikka Uskonvapaus, näin minä teen teidän uskonvapaudellenne!
  • ISIS saa kansanedustajatkin puhumaan läpiä päähänsä. Tällä kertaa niitä läpiä on puhunut Suomen kekkosennäköisin nykypoliitikko Kimmo Sasi, joka aikaisemmin on kunnostautunut ehdottamalla sharia-lain hyväksymistä vaihtoehtoiseksi lainsäädännöksi muslimien keskinäisissä siviilioikeudellisissa riidoissa. Nyt Sasi suosittelee Suomeen palaavien Isis-taistelijoiden heittämistä vankilaan. (Tätä tällaista sanotaan hienolla sanalla opportunismiksi.) No tuota, onhan se ymmärrettävää että Isis nostaa tunteita, mutta täällä meillä on vielä toistaiseksi olemassa oikeusvaltio, ja oikeusvaltioon kuuluu, että ketään ei voi rangaista rikoksesta, jota ei rikoksen tapahtuessa ole vielä merkitty lakikirjaan – niin sanottu nullum crimen, nulla poena sine praevia lege poenali -periaate (”ei rikosta eikä rangaistusta ilman aikaisemmin olemassaolevaa rikoslakia”). 
  • Eri asia sitten on, että sotarikokset ovat jo nyt rangaistavissa lailla ja jos joku täältä meiltä jihadia käymään lähtenyt räkänokka on syyllistynyt Isisin riveissä yksiselitteisesti rikollisiin tekoihin, hänet voi heittää kiven sisään jo niiden perusteella.
  • Nythän tietysti voisi kriminalisoida suomalaisilta vieraiden maiden ja vieraiden taistelujärjestöjen riveissä sotimisen yleensä. Kyllä sellaisen lain voi normaalissa järjestyksessä säätää. Siitä vain seuraa esimerkiksi sellaista, että kristityt kiihkouskovaisemme, joita palvelee jonkin sortin vapaaehtoisina miinanpolkijoina Israelin armeijassa, joutuisivat myös hankaluuksiin. Omasta mielestäni se olisi ihan oikein, koska on selvää, että äärikristillisissä lahkolaisissa on paljon potentiaalisia Breivikejä, eikä sen sakin kuulu antaa hankkia asekoulutusta ulkomailla yhtään sen enempää kuin kiihkomuslimienkaan; mutta voi olla, että oikeiston tärkeät sidosryhmät hermostuisivat.
  • Näin Charlie Hebdon jutun jälkimainingeissa on tietysti omalta osaltaan hullunkurista, että äärioikeisto puolustelee Jyväskylän kirjastohyökkäyksen tehneitä ”patriootteja” vetoamalla tasan samaan ”nuo provosoivat” -puolustukseen kuin Charlien kritisoijat. Mutta onhan se selvää, että äärioikeistolla on yhdet säännöt omilleen ja toiset tummaihoisille. 
  • Huomattavasti häiritsevämpää on, että suomenkieliset porvarilehdet – ne Hugenberger Zeitungit – ovat tässä kirjastopuukotusoikeudenkäynnin aikana selvästi myötäilleet äärioikeiston näkemyksiä. Toki oma (vilpittömän ja avoimen rasistinen, heh heh hee) näkemykseni on jo pitkään ollut, että mitään suomenkielistä liberaalia porvarillisuutta ei ole, mutta on aina yhtä ikävää nähdä olevansa oikeassa pessimistisimmissä arvioissaan.
  • Siksi päätän tämänkin katsauksen toteamalla, että kohta ne tulevat sinun lastasi murhaamaan, eikä mikään esivalta suojele eikä pelasta. Koska olen synkimmilläni aina ollut oikeassa, olen varmasti oikeassa nytkin. Mieti sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.