tiistai 22. huhtikuuta 2014

Puheenvuoroja persuista

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 22. huhtikuuta 2014)

Seuraavassa muutamia puheenvuoroja nettikeskustelusta, jossa pohdittiin, miksi persuista ei pidetä. Tyyliä on muokattu ja kirjakielistetty asianomaisten anonyymiyden suojelemiseksi.

Kysymys: Mikä mielestänne on ikävintä persuissa ja heidän käytöksessään? Mikä heissä saa niskakarvat nousemaan pystyyn?

Vastauksia:

Henkilö 1: Persut tuomitsevat ihmisiä umpimielisesti ja lokeroiden.

Henkilö 2: Persut vihaavat ja pelkäävät kaikkea ja kaikkia.

Henkilö 3: Timo Soini käyttäytyy itsevaltaisesti sekä puoluettaan että siihen kuulumattomia kohtaan.

Henkilö 4: Persut kaipaavat 80-luvun ankeaan tunkkaisuuteen. Persujen mielestä vain tiilitalossa asuvilla vaaleaihoisilla luterilaisen kirkon jäsenillä on oikeus elää. Perussuomalaisuus on suomalaisuuden irvikuva.

Henkilö 5: Persut ovat takapajuisia. Puolueessa hyysätään äärioikeistolaisia vallantavoittelun osana. Tämän seurausta on sosiaaliseen mediaan levittäytynyt uskomattoman törkyinen käytös, joka on pilannut koko maan ilmapiirin.

Henkilö 6: Perussuomalaiset hyväksyvät täysivaltaisiksi kansalaisiksi vain tiettyyn muottiin sopivat ihmiset. Perussuomalaiset sallivat varauksetta kaikenlaisen rasismin ja syrjinnän. Sitä vastoin takit kyllä kääntyvät ja politiikka muuttuu tuuliviirinä muissa asioissa. Persut tuputtavat politiikkaan väkisin uskontoa, katselevat kaikkia asioita uskomattoman yksipuolisesta näkökulmasta ja pakoilevat vastuuta. Eniten suututtaa persujen itsesäälinen uhriutuminen: milloin valkoinen kristitty heteromies on sorrettu, milloin tosikot ei-persut ovat suuttuneet leikistä. Persut ovat tehneet suvaitsemattomuudesta ja erilaisuuden tuomitsemisesta taas salonkikelpoista. Tämän seurauksena ilmapiiri maassa on todellakin mennyt pilalle.

Persut toimivat jatkuvasti juuri sillä tavalla, josta syyttävät itse esimerkiksi ääri-islamisteja. Eli se jatkuva kaksinaismoralismi suututtaa myös.

Persut yrittävät omia suomalaisuuden itselleen. Lisäksi persut itkevät aina sananvapaudesta, mutta samalla leimaavat kaikki muut ”punavihermädättäjiksi”, jotka sitten yritetään vaientaa uhkailuilla ja vaikka millä keinoilla.

Henkilö 7: Persut kieltävät faktat ja tieteellisen totuuden, jos se on ristiriidassa heidän omien ennakkoluulojensa kanssa.

Henkilö 8: Kehitys ympäristöasioissa on pysähtynyt ja asenteet palautettu takaisin 80-luvun alun tasolle. Persut eivät ole tähän yksin syyllisiä, mutta ovat toimineet vaa'ankieliroolissa.

Henkilö 9: Minua inhottavat persuissa ennen kaikkea persut. Pahimpana pidän sitä, että Soini esiintyy muka kansan syvien rivien nimissä, mihin kukaan ei ole antanut hänelle oikeutta. En tunnista omaa isänmaallisuuttani persuissa enkä heidän runtelemaansa suomea äidinkielekseni. Tieteestä ja taiteesta haluan nauttia oman järkeni ja makuni mukaan, en persujen näkökulmasta. Haluan että kaikki ihmiset saavat pitää ihmisarvonsa ja että heitä kohdellaan tasa-arvoisesti.
Minua kuvottaa ajatus siitä, että Halla-aho edustaa kansaamme maailmalla ja pilaa hyvän maineemme. Minua inhottaa Soini kavereineen syyttelemässä kaikkia muita kaksinaismoraalista, kun he itse ovat oppikirjaesimerkkejä tekopyhyydestä. Minua inhottaa se, että politiikka, jonka pitäisi olla sivistynyt tapa päättää yhteisistä asioista, on muutettu sirkukseksi. Minua inhottaa, että keskustelut ovat menneet joko-tai -inttämiseksi sen sijaan että asioita pohdittaisiin asiallisesti monelta kantilta.

Henkilö 10: Julkisen puolen työntekijänä näen persut ihan konkreettisena uhkana kuntatyöntekijöille. Tämä ”työväenpuolue” vaatii lomautuksia kunnan rahojen säästämiseksi ja nostaa itse kuluja jarruttamalla esimerkiksi lautakuntien kokouksia, kun heille pitää erikseen selittää joka asia. Persut syyttelevät ylisuuria etuja nauttivia päättäjiä, mutta nostavat itse kuntien hallintokuluja osaamattomuudellaan. Monissa kunnissa valtuustoryhmät saavat koulutusta, mutta persut eivät opi. Ovatko he viimeinen lukutaidoton väestönosa Suomessa? Kun tyhmyys ja ylimielisyys nostetaan hyveiksi, saadaan persu.

Henkilö 11: Persuissa suututtaa maailmankuvan mustavalkoisuus. Persuna olet mielestäsi oikeassa vain koska sinulla on vahva mielipide jostain asiasta, josta et oikeasti tiedä yhtikäs mitään. Persut yksinkertaistavat politiikan niin, että kaikki heitä vastustavat muka ovat vihervasemmistolaisia. Persujen on vaikea myöntää edes itselleen, että monet heitä vastustavat eivät ole vihreitä, vasemmistolaisia eivätkä ylipäätään poliittisesti sitoutuneita.

Henkilö 12: Persuissa suututtaa tyhmyys. Persut sanovat olevansa arvokonservatiiveja ja suomalaisuuden puolustajia, mutta he eivät erota oikeistolaista vasemmistolaisesta eivätkä tunne suomalaisia perinteitä. Persut eivät tajua, että oikean arvokonservatiivin mielestä olisi sopimatonta uhata luodin ampumisella homon takaraivoon tai muslimien keittämisellä.

Henkilö 13: Persuissa ärsyttää heidän tapansa asettaa köyhät keskenään vastakkain.

Jälkihuomautus: Osallistuin tietysti itse kyseiseen keskusteluun, mutta ylläolevat puheenvuorot eivät ole omiani. Omat mielipiteeni ovat jo tulleet kyllin selväksi blogeistani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.