perjantai 23. toukokuuta 2014

Kannanottojani asekeskusteluun

(julkaistu Paljastetun blogissa 23. toukokuuta 2014)

Seuraavassa on kokoelma kannanottojani asekeskusteluun viime katoltaäänestystapauksen tiimoilta, koska ne kuulemma kaipaavat laajempaa lukijakuntaa. Luettavuuden vuoksi olen muokannut tekstiä melkoisesti. Pahoittelen toistoa ja jankkaamista.

Ei tähän oikein patenttilääkettä ole. Olen sitä mieltä että aseiden saatavuutta tämän takia todennäköisesti joudutaan rajoittamaan hyvin radikaalisti. Ei silläkään tällaisia tapauksia estetä, mutta se nyt on suunnilleen ainoa lainsäädännöllinen keino. Sitä paitsi siihen on nyt todennäköisesti erittäin vahvat poliittiset paineet. Pidän hyvin typeränä sitä, että Hommalla aletaan nyt parkua "vihervasemmistolaisten" jotenkin tanssivan haudoilla ja käyttävän hyväkseen tapausta aselakien kiristämiseksi. Tosiasia on, että jos ihmiset - poliittisesta suuntauksesta riippumatta - alkavat uskoa hullujen pyssymiesten olevan jatkuva uhka läheisilleen ja omalle hengelle, silloin aselakeja kiristetään ja vaaditaan kiristettäviksi. Se ei ole mikään vihervasemmistolainen aatekysymys, vaan normaalia yleisinhimillistä reagointia.

***

Ehkä kämyjen nettihillumisella on jotain yhteyttä asiaan, mutta en aio innostua asiasta ennen kuin lehdet ovat raportoineet tappajan motiiveista. Ikäluokka ja nuoren naisen joutuminen ensimmäiseksi uhriksi viittaavat siihen, että taustalla on seksuaalista pettyneisyyttä ja kyvyttömyyttä käsitellä sitä. Tätä voitaisiin mielestäni ehkä ehkäistä realistisemmalla ihmissuhdekasvatuksella erityisesti nuorille miehille. Voisin itse asiassa kirjoittaa oppikirjan itsekin, koska olen itse (kuten tunnettua) kokenut paljon samanlaisia pettymyksiä, mutten ole tappanut ketään, ainoastaan metelöinyt netissä.

***

Hompanssit ovat se taho, joka näkee maahanmuuttajat syyllisinä väkivallan lisääntymiseen, pillunsaannin niukkuuteen, pierun pahaan hajuun ja muijan rumuuteen, vain lievästi karrikoiden. Muilla tahoilla on havaittavissa edes jonkinlaista yritystä edes jotenkin analysoida tapahtunutta. Toki se sitten tehdäänkin itse kunkin omien yleisempien poliittisten ennakkoluulojen mukaan. Mutta halu tiukentaa aselakeja ei ole kenellekään samanlainen fetissi kuin maahanmuuttajat hommalaisille. Ei aselakien tiukentamista tarjota ratkaisuksi mihin tahansa aseisiin liittymättömään ongelmaan, sillä tavalla kuin hommalaiset näkevät maahanmuuton todellakin aivan joka ikisen sosiaalisen kysymyksen taustalla. Kuten Päällikkö Mäki-Ketelä sanoi, edes pingviineistä ei voi puhua ilman että päivystävä hommazombi tai hallabotti ei viiden minuutin päästä ottaisi puheeksi maahanmuuttoa. Sellaista tahoa Suomessa tuskin on, joka alkaisi inttää Suomen aselaeista tai väkivaltakulttuurista yhtä itsepäisesti.

***

Vaatimus aselakien tiukentamisesta on suunnilleen ensimmäinen ja mielikuvituksettomin paniikkireaktioidea, mitä ylipäätään kellekään tulee mieleen kun joku ampuu ihmisiä julkisella paikalla. Tämän pitäisi olla selvää joka ikiselle ihmisluontoa ymmärtävälle, mutta jostain kumman syystä hommapiirien aseaktivistit ymmärtävät omiin piireihinsä kuulumattomien ajatuksia niin huonosti, että heille kaikki aselakien tiukentamisvaatimukset ovat jonkin kukkahattusalaliiton määrätietoista, ideologista toimintaa heidän kiusaamisekseen, eikä niiden taustalla koskaan voi olla vilpitöntä huolta yleisestä turvallisuudesta. (Tietysti samantyyppistä vainoharhaisuutta näkee vasemmistotaholla. Siellä yleensä tulkitaan esimerkikisi vaatimukset poliisinvirkojen lisäämisestä ja poliisin valtuuksien ja varustuksen parantamisesta poliisivaltion ja fasistisen vallankaappauksen valmisteluksi, vaikka kuinka tällaisten vaatimusten takana olisi aito ja aiheellinen huoli yleisestä turvallisuudesta.)

***

Muuten olen kyllä itse sitä mieltä, että aseita ei kaupunkiympäristössä kuuluisi kanniskella. Maalla niitä ilman muuta voi tarvita suojaksi esimerkiksi suurpetojen varalta. Kyllä ihmisellä kuuluu olla oikeus ampua päälle hyökkäävää karhua vaikka norsupyssyllä ihan siitä riippumatta mitä Greenpeace tai Ihmiset Heti Syötettävä Karhuille ry ovat mieltä asiasta.

***

Mielestäni ei periaatteessa ole kohtuutonta vaatia äärioikeistolta jonkinasteista itsetutkistelua siitä, voisiko heidän katoltaäänestämisfantasioillaan olla ollut jonkinasteinen myötä- tai osavaikutus kouluammuskelijoiden tempauksiin. Itse asiassa aika suuren osan heikäläisten toilailuja olisin valmis antamaan anteeksi, jos siellä toisella puolen aitaa heräisi edes jonkinlainen yhteiskuntavastuu ja tietoisuus siitä, mitä heidän hölinöistään on voinut seurata. Tästä ei näy merkkiäkään. Sen sijaan siellä pidetään maailman hirveimpänä oikeudenloukkauksena, jos joltakulta vuosikausia netissä avoimesti sisällissotafantasioissa ja poliittisten vastustajiensa murhaamiskuvitelmissa piehtaroineelta tyypiltä tullaan hakemaan pyssyt pois, ja nähdään tämä legitiiminä perusteena sanoa Suomea hirmuvallaksi, jota vastaan on noustava aseelliseen kapinaan, eikä tässä edes nähdä mitään epäjohdonmukaisuutta eikä ajatusvirhettä. Omasta mielestäni tyypeiltä, jotka ampuvat noin lahjakkaasti itseään jalkaan, pitäisi ottaa aseet pois jo senkin takia, etteivät he satuttaisi itseään.

***

Varusmiespalveluksen kesken jättäminen on tosiaan huono merkki, varsinkin sellaiselta tyypiltä jonka oma arvomaailma on hyvin armeijamyönteinen. Jos ei pärjää siinä mitä arvostaa, niin se on paha nöyryytys ja mielenterveydelle vahingoksi. Nuori häiskä jolle tulee näitä takaiskuja sekä opinnoissa että intissä ei ole elämässä lujalla pohjalla.

***

Militarismiin tämä liittyy sillä tavalla, että jos häiskä on sisäistänyt nuo militarismiarvot tyyliin "kukaan ei ole mikään paitsi jos on armeijan käynyt", niin sitten ei sen pieleenmenneen armeijapalveluksen jälkeen enää pysty näkemään itseään kovin kaksisena tyyppinä eikä osaa etsiä muita tapoja kiinnittyä elämään.

***

Mestari Halla-aho on siviilipalveluksensa jälkeen tullut katumapäälle ja alkanut ylikompensoida suorittamatta jäänyttä asepalvelustaan fanaattisen oloisella aseharrastuksella ja oikeistoradikaaliseksi luokiteltavalla aatteellisella toiminnalla. Täältä katsoen näyttää vähän siltä, että mestarilla on hieman samansuuntaisia oireita kuin tuolla Hyvinkään katoltaäänestäjällä.

***

Siviilipalvelusta ei ole enää aikoihin suoritettu "aatteellisista" syistä (se aatteellisuuden tutkimislautakunta on lakkautettu jo pari vuosikymmentä sitten). On julkinen salaisuus, että siviilipalvelusta suositellaan tiskin alta sellaisille tyypeille, joita ihan käytännön syistä ei haluta armeijaan. Sivarissa on esimerkiksi sairaalloisen lihavia tyyppejä, joista näkee jo päältä ettei heistä ole armeijan rääkkiä kestämään, mutta joita ei kuitenkaan voi vapauttaa palveluksesta lääketieteellisillä perusteilla (eivät ole ihan niin läskejä). Ei kai sekään ole mahdotonta, että avoimen äärioikeistolaiset ja äärivasemmistolaiset fanaatikot, joista voi olla harmia armeijassa, hoidetaan sivariin vastaavalla vaivihkaisella tavalla.

***

On mahdollista, että vastuullisia ja järkeviä aseenkäyttäjiä on ja on mahdollista, että heitä on jopa enemmistö. Valitettavasti vain julkisuudessa näkyvin aseharrastajien ryhmä on myös se yhteiskuntavastuuttomin. Vähän ennen kämyilyn vauhtiinryöpsähdystä Tallinnassa tapahtui äärimmäisen raaka murha, jossa suomalainen aseharrastajana mainetta saanut nuori mies, sittemmin surullisen kuuluisa karhukirjehuijari, surmasi ja leikkasi palasiksi rikoskumppaninsa. Nuori mies oli uhonnut asekeskustelupalstoilla, kuinka tärkeää olisi, että kaikki kantaisivat asetta voidakseen tarvittaessa surmata rikolliset. Hän osoittautui sitten itse pahimman sortin rikolliseksi. Ja hänen mielipiteitään luonnehdittiin kyseisen alan harrastajien keskuudessa tyypillisiksi ja tavanomaisiksi.

***

Koko historiamme ajan Suomella on ollut kohtuullisen tolkulliset johtajat, ja aina jengi on marmattanut siitä kuinka surkeita poliitikkoja maassa on. Todellisuudessa a) Arkadianmäelle on äänestetty väkeä jotakuinkin demokraattisesti ja b) poliitikot siellä ovat olleet oikeasti keskimäärin fiksumpaa kuin tämän maan roskaväki yleensä. Tähän tuli muutos vasta viime vaaleissa, kun Jumala tai vaikka Allah tai historian henki kyllästyi kuuntelemaan suomalaisten valitusta ja ärjäisi: "Ei kelpaa vai? Tuosta saatte näköisenne johtajat!"

Ja jytky jysähti.

Jos valta ei ole eliitillä se on persuilla. Onko parempi että professoria määräilee ja komentelee rasistinen stevari, joka tietää yliopistoista sen ja vain sen, että niissä opetetaan kommunismia eli pahaa monikulttuurisuutta? Miksei? Sehän on kunnon eliitinvastaisuutta, sitähän sinä haluat? Etkö? Miksi et?

Kiitos vaan, mutta minä haluan mieluummin, että valta on "eliitillä", siis hommat edes jotenkuten osaavilla tyypeillä, jotka noudattavat perustuslakia eivätkä vietä suurinta osaa ajastaan netissä piehtaroimassa sisällissotafantasioissa. Ei valta "kansallekaan" kuulu, koska kansa joutuu käymään oikeissa töissä ja ansaitsemaan rehellisesti leipänsä, ja raskaan työpäivän jälkeen kansa haluaa levätä ja rentoutua. Kansaa (tässä merkityksessä) edustavana haluan, että voin delegoida poliittisen valtani asiantunteville vallankäyttäjille, ts. eliitille.

*** 

Jos asekammo joskus menee liiallisuuksiin, niin jonkun Halla-ahon aserehentely on ainoastaan sen kammon ja päivittelyn toinen puoli. Halla-ahon jutuista päätellen aseet ovat hänen mielestään ehdoton välttämättömyys kaupunkiympäristössä, jossa muka homot ja somalit ovat koko ajan käymässä kimppuun ja suurella valkoisella bwanalla ei ole muuta keinoa suojella lompakkoaan ja peräaukkoaan kuin ampua kaikki homon ja somalin näköisetkin hyvissä ajoin ennen kuin ne tulevat raiskaamis- tai rosvoamisetäisyydelle.

Melkeinpä olisin sitä mieltä, että maaseudulla ja kaupungissa voisi olla eri säännöt aseluville ja aseiden hallussapidolle. Jos joku on niin innostunut niistä aseistaan, hän voi varmaan ajaa taajama-alueen ulkopuolella toimivalle ampumaradalle. Ne ampumaradatkin voisi panna armeijan valvontaan. Jos haluat harrastaa ammuntaa, menet lähimpään varuskuntaan ammuskelemaan ja aseesi säilytetään varuskunnan varastossa.

***

Itänaapurin uhasta olen toki minäkin huolissani. Kokonaan toinen juttu sitten on, onko aseharrastukseen ilmeisesti kytkeytyvä äärioikeistolainen tai taantumuksellinen poliittinen kulttuuri hyväksi edes itänaapuria vastaan puolustautumisen kannalta. Itänaapuri ei enää ole kommunistinen, ja siitä on selkeitä viitteitä, että itänaapurin mentaalinen vaikutus Suomeen ilmenee poliittisesti toisella tavalla nyt kuin ennen. Monet nuoret miehemme ovat jääneet terskastaan kiinni itänaapurin hunajapurkin rakoon, ja siinä taustalla on useammassa kuin yhdessä tapauksessa se, että karkea rasismi, homoviha, muslimiviha ja muu antihumaani ja radikaalin antiliberaali ajattelu on itänaapurissa sinänsä ymmärrettävistä syistä tavallisempaa ja hyväksytympää kuin länsimaissa: kun taantumuksellisia ratoja myöten ajatteleva nuori mies ei saa naista Suomesta, idästä löytyy hyvinkin ymmärtäväisiä tyttöjä. Omassa nettituttavapiirissäni on ainakin yksi sellainen tapaus, joka on kääntynyt harmittomasta kokoomuslaisesta insinööristä isovenäläis-halla-aholaiseksi ilmeisestikin venäläistaustaisen vaimon ja tämän sukulaisten vaikutuksesta.

***

Myös pastori Juha Molari, Johan Bäckmanin tunnettu aateveli, on kirkon sisäisissä konflikteissa nimenomaan konservatiivisella puolella - taas yksi esimerkki siitä, että Venäjä-myönteisyys voi olla ja onkin nyky-Suomessa oikeistolaisesti, jopa radikaalioikeistolaisesti orientoitunutta. (Vasemmistossa on toki yllättävän paljon menneiden aikojen jäänteenä säilynyttä venäläisystävällisyyttä.) Eipä tuo Timo Vihavainenkaan kovin vasemmistolaisena ole tunnettu.

Toisin sanoen on ihan ilmiselvä riski siitä, että jos itänaapuri hyökkää, nämä vapaat pyssyt ja niiden haltijat eivät välttämättä käänny Venäjää vastaan. Näkisin itse, että aseet on lähtökohtaisesti pidettävä armeijan tai poliisin valvonnassa myös maanpetoksen ja kapinan varalta. Ilkeänä ihmisenä heitän oletuksen, että tyypillinen oikeistolainen foorumikeskustelija olisi aivan samaa mieltä kanssani, jos aseharrastajakulttuurimme olisi poliittiselta pohjavireeltään leimallisesti kommunistinen ja haaveilisi nettikeskustelulaudoillaan punakaartien perustamisesta uudelleen. Minusta tämä periaatteellinen "kieltolakien" vastustaminen on kovin epäpragmaattinen, dogmaattinen ja joustamaton näkemys. Omasta mielestäni siitä, että aselakeja ankarastikin kiristetään, ei seuraa, että esimerkiksi prostituutio kielletään.

***

Aseharrastusta vastaan minulla sinänsä ei ole mitään. Valitettavasti näyttää siltä, että aseharrastus aika vahvasti korreloi äärioikeistolaisen murhanhimon kanssa. En sano, että se oikeasti korreloisi, mutta kuten kaikki hyvin tietävät, politiikassa asiat ovat sitä miltä näyttävät, ja nyt näyttää siltä, että Halla-aho ja hänen kulttilaisensa, joilla tunnetusti ei ole johtajastaan erillistä moraalista, älyllistä, poliittista eikä seksuaalista identiteettiä, ovat omineet itselleen aseharrastajien puhetorven aseman.

***

Koska Halla-aho on tullut tunnetuksi blogiinsa kirjoittamistaan täysin sairaista tappofantasioista ja kulttilaiset ovat haaveilleet milloin sisällissodasta, milloin "katolta äänestämisestä" (silmittömästä ohikulkijoiden murhaamisesta), on päässyt syntymään mielikuva, että aseharrastajat ovat lähtökohtaisesti äärioikeistolaisia aseellisia vallankumouksellisia, jotka ovat valmiita tavallisten ihmisten mielivaltaiseen murhaamiseen poliittisten tavoitteidensa läpiviemiseksi.

***

Halla-ahon kannattajien joukossa sellainen retoriikka, että "jollette suostu vaatimuksiimme, alkaa katoilta äänestäminen", on nykyään täysin normaalia, eikä ole sen enempää vaikeaa kuin kohtuutontakaan päätyä johtopäätökseen, että kaikki aseharrastajat ovat tällaisen terroriuhkailun kannalla. Tässä tilanteessa on täysin mahdollista, että halla-ahoilulle nousee vastareaktiona yhtä uhkaava populismi, joka vaatii kaikkien aseharrastajien lähtökohtaista kohtelua terroristeina. Kuten sanottu, voi olla etteivät aseharrastajat ole sellaisia enemmistöltäänkään, mutta politiikassa asiat ovat sitä miltä ne näyttävät.

***

Jonkun Meri Valkaman kirjoittelu ei varmaankaan ole kaikilta osin järkevää, mutta Halla-ahon lahkon asepuheet oikeuttaisivat kyllä huomattavasti Valkaman lässylällähumanismia ankarammatkin reaktiot.

***

Ei minulla ole mitään hirveän voimakkaita tunteita aselainsäädännön suhteen sinänsä, vaikka olenkin periaatteessa sitä mieltä, että kehittyneessä länsimaisessa yhteiskunnassa aseet kuuluvat lähtökohtaisesti niille ja vain niille, jotka niitä työssään tarvitsevat. Jossain karhujen ahdistelemalla maaseudulla tietysti hyväksyn, että ase voi olla välttämätön henkivakuutus.

***

On kuitenkin selvää että kun aselakien höllentämistä äänekkäimmin ovat vaatimassa homonampumisfantasioissaan piehtaroivat äärioikeistolaiset, asia politisoituu niin, että kaikkia aseharrastajia aletaan pitää hulluina natseina, jotka haluavat paremmat mahdollisuudet tehdä poliittisia murhia ja terroritekoja. En ehkä olisi samoilla linjoilla Jaana Haapasalon kanssa, jos maan sisäinen tilanne olisi normaali. Mutta käynnissä olevan halla-aholaismiehityksen vuoksi joku minunlaiseni suhtautuu Haapasalon puheeseen ajattelemalla "hähhää, näytä niille Jaana".

***

Jos jokin äärikommunistihörhö Vanja Puna-uho olisi profiloitunut sairaita tappofantasioita blogiinsa kirjoittavana luokkasota-agitaattorina ja kehottaisi jatkuvasti proletaareja aseistautumaan, koska veriset vallankumouskekkerit pannaan pystyyn ihan just' kohta ja porrrrrvarit suolistetaan makkaroiksi, ja jos hänellä olisi äänekäs kannattajajoukko joka pitäisi yhtä mittaa katuparaateja veripunaisten lippujen alla, niin veikkaan ettei oikeistonkaan mielestä ehkä olisi maailman nerokkain idea antaa pimahtaneen rahvaanlauman hankkia itselleen paukkurautaa ilman ankaraa lupamenettelyä.

***

Kaupungeissa asuville keskiluokan edustajille, joita päivälehtien toimittajat yleensä ovat, aseharrastus on niin marginaalinen ja niin vieras, että siihen ei tarvitse kovin syvällisesti perehtyä. Tavallinen keskiverto toimistotöissä käyvä ihminen tietää aseista tasan sen että ne ovat vaarallisia pelejä, joilla tapetaan. Tavallisen ihmisen on oikeasti vaikea suhtautua aseharrastajiin saatavilla olevan informaation valossa kovin monella muulla tavalla kuin että ne ovat hulluja natseja, koska äänekkäimmät aseharrastajat valitettavasti käyttäytyvät julkisuuden suuntaan tavalla, jonka tavallinen ihminen tosiaan määrittelee hulluksi natsismiksi. Jos tavallinen ihminen kokee aseharrastajien purkauksia luettuaan, että hänen lapsensa henki on aseharrastajan mielestä vähemmän tärkeä kuin aseharrastajan rakas pyssy, niin älä kuvittelekaan, että tavallinen ihminen pitäisi aseharrastajan tarpeita ja intressejä hirveän oleellisina ja tähdellisinä.

***

Joitakin näkökohtia:

- Hommalaisen alakulttuurin aseinto liittyy saumattomasti äärioikeistolaiseen väkivaltaiseen vallankumoushaaveiluun.

- Hommalaisen alakulttuurin piirissä nähdään aserajoituspyrkimykset jonkinlaisena kyttäävänä ilkeämielisyytenä. Kun hompanssi uhkaa "äänestää katolta", ts. tulittaa silmittömästi väkijoukkoon, jos hompanssin vaatimuksiin ei suostuta, vastapuoli on jotenkin ilkeämielinen, jos ottaa sen vakavasti.

- Hommalaisen alakulttuurin piirissä eletään jonkinlaisessa amerikkalaisvaikutteisessa väkivaltafantasiassa, jossa ase on urbaanissa ympäristössä välttämätön puolustautumisväline raiskaajaneekeri- ja homoraiskaajalaumoja vastaan. Todellisuudessa kuitenkin väkivaltarikollisuuden trendi Suomessa on laskeva.

- Hommalaisen alakulttuurin oma propaganda on saanut äärioikeistoa vieroksuvat ihmiset uskomaan, että kaikki aseharrastajat ovat hommalaista äärioikeistoa, joka pitää mahdollisimman tylyllä kontrollilla ja kyykytyksellä panna kuriin. Tässä maassa on kasvava määrä väkeä, joka on päätynyt ihan vain Homman asehullujen touhuja seuraamalla siihen tulokseen, että aseharrastajille kuuluu vähintäänkin vittuilla kiristämällä aselakeja, ellei sitten panemalla koko lössi vankilaan.

Eräs maahanmuuttokriitikko sanoi, että "pieni poika sisälläni" haluaisi ottaa vuoden 1918 sodan uusiksi. Ehkäpä "pieni poika" hänen sisällään oli kuullut isoisän kiihkeästi, siitin jäykkänä kertovan siitä, miten nautinnollista oli silloin vapaussodassa tappaa vaikka lapsia, koska olivat olleet punaisten puolella. Sitten pieni poika tottui ajattelemaan, että hyvää ja oikeudenmukaista olisi saada ampua kaikki poikkiteloin asettuvat. "Pieni poika" maahanmuuttokriitikon sisällä tahtoo tappaa, tappaa pyssyllä kaikki ne jotka ovat hänen narsistisen, luonnevikaisen tahtonsa tiellä.