lauantai 6. toukokuuta 2006

Ratkaiseva isku feminisminvastaisessa taistelussa lähenee lampsivin harppauksin

Lähetin viime viikolla uudelle sivutoimen työnantajalleni työsopimuksen allekirjoitettuna. Velvollisuuksiini kuuluu piakkoin noin kolmen blogikirjoituksen laatiminen viikottain erääseen varsin merkittävään ja tunnettuun nettiportaaliin.

Ymmärrätte varmasti, mitä se merkitsee. Luonnollisestikaan en aio kirjoittaa pelkkiä feminisminvastaisia palopuheita, mutta tässä maassa, joka on niin pieni ettei tänne mahdu kuin kaksi mielipidettä, on varsin merkittävää se, että minä alan esiintyä valtavirtaisella foorumilla sellaisena tahona, joka on monessakin suhteessa liberaalille keskiluokalle hyväksyttävällä kannalla, mutta vastustaa armottomasti feminismiä. Tähän mennessä antifeminismi on jäänyt pitkälti vainoharhaisten oikeistopopulistien, lokalaitisten sun muiden perussuomalaisten, asiaksi. Minun tavoitteenani on tehdä siitä esim. vihreitä tai vasemmistoa lähellä olevissa piireissä hyväksyttävää. Näin mahdollistuu läpi koko poliittisen spektrin käyvä antifeministinen rintama.

Feministit ovat tietysti äärimmäisen pahoja ihmisiä, äärimmäisen väärällä asialla. He eivät tunnusta demokratian pelisääntöjä eivätkä eri mieltä olevien elämisen oikeutta. Mutta tämäkin syöpä kyllä lääkitään yhteiskunnasta, vaikka kirurgin veitsen sitten pitäisikin hieman lipsua.

2 kommenttia:

  1. Paljastahan sitten meille vähemmän valaistuneillekin millä nettiportaalilla nämä jutut alkavat ilmestyä, kun sen aika tulee.

    VastaaPoista
  2. En paljasta vielä. Kyllä te lähiaikoina saatte sen tietää.

    VastaaPoista

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.