sunnuntai 12. maaliskuuta 2006

Maanlaajuinen yläaste

Roman Schatzin, suomalaistuneen saksalaisen, muistamme taannoisesta loistavasta tv-sarjasta Toisten TV. Siellä nähtiin tunnetusti mm. katkelma iirinkielisestä saippuaoopperasta Ros na Rún - ei, siinä sarjassa ei ole vielä nähty sivuhenkilönä isoa pitkätukkaista suomalaismiestä, mutta koska käytännöllisesti katsoen kaikki iiriä vähänkin osaavat päätyvät lopulta näyttelemään Ros na Rúniin, se ei olisi mikään ihme - sekä pätkä jonkin arabimaan vakoilusarjaa, ilmeisesti kovalla työllä ja tuskalla oli valittu sellainen pätkä, jossa ei esiintynyt suoraa antisemitismiä eikä viittauksia Siionin viisasten pöytäkirjoihin (kiinnostuneet löytävät sitä tavaraa ihan riittävästi Memri-tv:stä, joka toki sisältää myös varsin erinomaisen valikoiman toisenlaisiakin esimerkkejä). Muistaakseni kyseisessä katkelmassa joukko hirvittävän kliseisiä mustiin laseihin sonnustautuneita teatterivakoojia kokoontui hämärään huoneeseen juonimaan puhuen äärimmäisen kryptiseen sävyyn "erään maan vakoojasta, joka matkustaa erääseen toiseen maahan"; ainoa maa, joka mainittiin nimeltä (ja hyvin kohtalokkaaseen sävyyn) oli tietenkin Iss-ra-eeeel. Tekele oli niin säälittävän halpismainen, että sille oli pakko nauraa, vaikkei olisi pitänyt - se, ettei arabimaan televisioväellä ole varaa kunnollisiin lavasteisiin, on vain taas yksi merkki siitä, miten köyhiä ja korruptoituneita ollaan: kaikki rahat menevät ammattirikastujien taskuun sen sijaan että ne pyörittäisivät omaa laatutuotantoa, millään alalla.

Taannoin Roman Schatz antoi jollekin iltalärsäkkeelle, vai olisikohan ollut peräti itse herramme ja jumalamme Hesarin viikko- tai kuukausiliite, haastattelun, jossa hän sanoi miessovinisminsa sikamaistuneen huomattavasti Suomen-vuosinaan hänen jouduttuaan jatkuvasti kuulemaan, miten kauniit ja sivistyneet suomalaiset naiset halventavat ja luuserittelevat suomalaisia miehiä. Tarvitaan komea ulkomaalainen eli Roman Schatz erityisesti huomaamaan tällainen asia ja erikseen närkästymään siitä, koska koulutettujen (mutta tuskin erityisen "sivistyneiden") suomalaisten naisten kompakti ja läpitunkematon halveksunta on niin kiinteä ja itsestäänselvä osa kulttuuriamme, ettei kukaan tule sitä erityisemmin edes pohtineeksi. Sitä vastoin, kun katkera ja epäsofistikoitunut mies huorittelee naisia, niin se on aina hirveä ja kauhea asia, jota enkelitkin taivaassa itkevät.

Ei koskaan tulla kysyneeksi, millainen sananvaihto huorittelua mahdollisesti on edeltänyt: kenties ystävällinen keskustelu, jossa molemmat ovat tuntuneet olevan luontevasti mukana, sitten mies on paljastanut jossain sivulauseessa jotain sellaista, mikä on naiselle osoittanut hänet luuseriksi, ts. parantumattomasti liian huonoksi mieheksi, jotta häntä voisi ottaa vakavasti - tunnettu auttamattoman luuseriuden merkki on vaikkapa se, että miestä on kiusattu koulussa - jolloin naisen käytös miestä kohtaan on muuttunut kuin valintakytkimestä napsauttaen. Äsken enkelimäisen viehättävä neito on yhtäkkiä kaatanut miehen niskaan ämpärillisen halveksivia solvauksia, joita mies ei katso millään tavalla provosoineensa. Mies yrittää selvittää, mistä on kyse, jolloin nainen alkaa pitää häntä ahdistelijana ja uhkailla poliisilla. Silloin miehenkin pinna palaa ja hän heittää sen tavanomaisen iskusanansa "saatanan huora". Ja nainen saa todistuksen sille, millainen hirviö ja sika tämä mies on.

Siinä äskettäin lukemassani kirjassa Rexi on homo ja opettajat hullui eräs kertojaminän poikaoppilaista - ilmeinen (joskaan ei tyypillinen) ATM (kirjan varsinainen ATM-ehdokas on "tiedemieheksi" tituleerattu pikkuälykkö, jonka suhtautuminen niin seksiasioihin kuin muihinkin nuorten ihmisten kotkotuksiin on kuitenkin itsevarman détaché, irtonaisen välinpitämätön), joka harrastaa mm. Star Trekiä ja samastuu kapteeni Kirkiin - tunnustaa opettajalle, että haluaisi kuolettaa seksuaaliset halunsa lopullisesti. (Huomatkaa, että hän uskaltaa puhua opettajan kanssa näin intiimistä asiasta. Tosi ATM:lle se ei ole mitenkään itsestäänselvää.) Syynä on se, että neljätoistavuotiaiden tyttöjen suhtautuminen tämän pojan lähestymisyrityksiin on niin läpitunkemattoman julmaa ja pysyttelee "haista homo vittu" -linjalla. (Pojalla ei tietenkään ole vielä itsetuntoa eikä sanavalmiutta vastata tähän sillä itsestäänselvällä "sitähän tässä juuri yritetäänkin päästä tekemään" -heitolla.) Tuota lukiessani tulin ajatelleeksi: miten niin vain neljätoistavuotiaiden tyttöjen?

Keskiverto murrosikäinen poika haluaa aina aikuiseksi. Tämä koskee niin ATM-nörttejä kuin nelosen keskiarvolla retostavia YTMiäkin. Molemmat tekevät sitä mitä tekevät oleellisesti sen takia, että he uskovat sen olevan avain aikuisuuteen. Nörtti uskoo pääsevänsä suureksi tiedemieheksi omistautumalla matematiikalle, fysiikalle, kemialle, kielille, kirjallisuudelle, historialle... - Täydennä itse luettelo. Oman kokemukseni mukaan aidon nörtin kiinnostuksen aiheet ovat paljon renessanssihenkisempiä ja runsaampia kuin klisee tietsikkarunkkarista antaa aiheen olettaa.

YTM-roiston saamat miehen mallit taas ovat viitanneet vahvasti siihen, että väkivaltaisuus ja fyysinen voima on se, millä maailmassa pärjätään, joten hänelle on luontevaa pitää koulufiksuutta turhuutena ja joutavuutena: mahdollisesti hänen perheensä elää ainakin jossain määrin järjestyneen yhteiskunnan ulkopuolella, jolloin hänen on täysin luontevaa ajatella, että Mad Max -asfalttisoturimaailmaan varautuminen on kaukaa viisaampaa kuin koulussa pänttääminen. Mitä todennäköisimmin hän on oppinut halveksimaan pänttääjien ja nörttien maailmaa, suorastaan koko teollistunutta sivilisaatiota, feikkinä, jonka nuo kurjat luuserit pystyttävät uskotellakseen itselleen, että heidän surkea kirjojenlueskelunsa olisi minkään väärtiä. Oikea elämä sitä vastoin on siellä sivilisaation rajaseuduilla, missä väkivaltaiset miehet Vittu- ja Saatana-nimisiä jumalia avukseen rukoillen taistelevat kynsin, hampain ja puukoin pullonpohjista tai Kassi-Alman pimpan tarjoamista nautinnoista humalan ja ehkä huumeenkin antama ylimääräinen rohkeus sydämessään. Koulusta pääseminen väikkyy hänen mielessään tienä tähän todellisten miesten aikuisuuteen; nörttien ja pänttääjien kirjatoukkailu on kakaramaisuutta ja pakoa todellisesta maailmasta. - Tämän eetoksen lakonisin ilmaus on tuo hokema hanki elämä, jolla tarkoitetaan aina viinan, sukupuolielämän ja tappeluiden kyllästämää elämää. (Hiski Haapoja: Mitä tarkoitat elämällä? Viinan juontia kenties?)

Tytöt sitä vastoin eivät halua kasvaa aikuisiksi. Suurimmalle osalle heistä, ehkä enemmistölle, neljätoistavuotiaiden maailma on onnen omiaan. Pimpan kurssi on korkealla, ja hän voi huoletta torjua mukavienkin poikien lähestymisyritykset. Itse asiassa se minun sukupolveni nuorille pojille tolkutettu evankeliumi, jonka mukaan kumppanin valinnassa tulisi olla realistinen ja pyrkiä panostamaan sellaisiin tyttöihin, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista, oli jokseenkin tyhjänpäiväistä tavaraa siitä yksinkertaisesta syystä, että tytöt eivät toimineet saman systeemin mukaan. Poikaystävässä heille oli tärkeintä tämän status: yhteiset kiinnostuksen kohteet olivat ystävyyden, eivät seurustelun ja seksuaalisen yhdessäolon perusteita. Koska olin imenyt feminismin ja profeminismin jo isoäidinmaidossa, koin tietysti asian niin, että he olivat asenteiltaan patriarkaatin jäänteitä.

Todellisuudessa he olivat jo "aikuistuneet", mikä olikin syy siihen, että heillä oli varaa jaella pojille epäkypsyysleimoja. He olivat juuri niin aikuisia kuin heistä kuuna kullan valkeana tulisi. Suuri osa naisista ei ikinä kehity älyllisesti eikä moraalisesti yläastetta pitemmälle. Tämä tarkoittaa, että he osaavat kyllä näytellä ylevän humaania ja sivistynyttä ja mielellään näin tekevätkin, mutta odottavat, että heillä pimpan - tuon mittaamattoman arvoisen resurssin - omistajina on oikeus millä hetkellä hyvänsä luopua kultivoituneisuuden pintasilauksesta ja siirtyä kiljuen pilkkaamaan miehen mielipiteitä tai henkilöä ilman yritystäkään olla "miehisesti looginen". Samanlaista käytöstä miehillä he tietenkin pitäisivät merkkinä epäkypsyydestä tai mieheen olemuksellisesti kuuluvasta luuseriudesta ja sikamaisuudesta. - Ylläoleva tulkinta muuten selittää erinomaisesti eräiden Blogistanin naisten maneerit ja kyvyttömyyden järjelliseen keskusteluun, ja samoin se kelpaa erinomaisesti isku- ja lihatiskimaailman vastenmielisyyden selittämiseen. Lihatiskin säännöt määräävät naiset, eivätkä mitkä tahansa naiset, vaan yläasteen tupakkajengin tytöt - tai sellaisen asteelle jääneet. Koetapa päteä siinä porukassa aikuisena miehenä, joka ei yksinkertaisesti pysty ottamaan tupakkajengin tyttöjen arvostamia asioita vakavasti.

Tämä muuten on myös ns. nuorten naisten fasistisen pahuuden taustalla. Nuorilla naisilla ei ole mitään syytä eikä kannustinta aikuistua pois yläasteelta. Siksipä he halveksivat ja inhoavat syvästi sellaisia miehiä, jotka eivät pärjänneet yläasteen sosiaalisessa pelissä; ja koska yläaste oli näille miehille se ammattirikollisten hallitsema natsismi, on aika selvää, että moiset naiset vaikuttavat heidän näkökulmastaan julmuutta ja raakuutta ihannoivilta fasistisilta paholaisilta.

14 kommenttia:

  1. Olen näitä juttuja lukemalla tullut entistäkin vakuuttuneemmaksi siitä, että olen jäänyt jokseenkin täysin paitsi sellaisia kokemuksia, joita on suurella enemmistöllä suomalaisen peruskoulun käyneistä. Erityisesti pikkupaikkakunnilla peruskoulunsa läpi taistelleiden kertomukset ovat järjestään häkellyttäviä kuvauksia vieraasta maailmasta. Kävin kansainvälistä koulua kaikenlaisten diplomaattienkakaroiden ja muiden sellaisten joukossa kahdessa maassa, sitten olin jo tarpeeksi vanha suomalaiseen kouluun. Kaksi luokkaa kiusaamista, ja vanhempani olivat tarpeeksi viisaita lykätäkseen minut pahaan ja kauheaan elittikouluun. Kaikki luokkakaverini menivät lukioon. Olen vanhemmilleni aika kiitollinen.

    VastaaPoista
  2. Sinun kannattaisi lukea se Rexi on homo ja opettajat hullui. Siitä saa varsin realistisen kuvan suomalaisesta koulusta. Omista kouluajoistani on sentään jo pari-kolme vuosikymmentä, mutta suurin osa siinä kuvatusta touhusta on jokseenkin tuttua, vaikka säätönappula oli meillä ehkä hieman pienemmällä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos suosituksesta, saatan hyvinkin lukea kunhan suomalaisten kirjastojen tarjonta on taas muutaman kuukauden kuluttua ulottuvillani.

    VastaaPoista
  4. eufemia,

    myös mulle on tullut samaa fiilaria. Kasvaminen turvallisessa pikkukaupunkiympäristössä on ilmeisesti tasan niin kusista kuin olen aina kuvitellutkin.

    VastaaPoista
  5. Pikkukaupungilla voi sanoa olevan sekä kaupungin että maaseudun haittapuolet eikä yhtään niiden hyvistä puolista. Pikkukaupungissa kaikki tietävät jo valmiiksi, että olet se tyyppi, jota kuuluu vihata. Isossa kaupungissa kaikki eivät välttämättä tiedä, kuka olet, joten on ihmisiä, jotka voivat suhtautua sinuun ennakkoluulottomasti. Maalla taas olet sen-ja-sen poika tai sen-ja-sen tytär, siis jonkinlaisen yhteisön tunnettu ja tunnustettu jäsen.

    VastaaPoista
  6. Näin mäkin olen ton kuvitellut.

    Avovaimo 1.0 oli kotoisin Heinolasta ja niitä juttuja kun kuunteli, tuli sellainen fiilari että jos pitää valita pikkukaupunki tai nappi otsaan, tietysti nappi otsaan.

    VastaaPoista
  7. Yksi pikkupaikkakuntia leimaava piirre on se, että niissä kaikki viettävät aikaansa samoissa paikoissa. Niin älyköt, kuin hullut ja taparikolliset. Ehkä se perinteisin esimerkki tästä on se kylän ainoan grillin jono viikonloppuyönä. Niissä tapellaan aina, koska niissä on aina vähintään se yksi, joka viinaa saatuaan haluaa väkisin tapella.

    Yläaste on jossain määrin sama paikka, paitsi että siellä nämä tappelunhaluiset pukarit jostain syystä saavat halveksunnan sijasta ihailua osakseen.

    VastaaPoista
  8. Olenhan minä sentään löytänyt kivan nörttitytön, joka on kiinnostunut kivoista nörttiasioista. Eivät kaikki naiset ole pahoja. Suomessa on vielä hyviä yläasteita, joissa tytöt casuawat HERran-pelghossa cunnon inhimisixi, cwten JUMalan leheteme Uscon=Pudhistajamme Michael Agricola asian ilmaisisi.

    VastaaPoista
  9. Tyypillistä oli että a) koulun tytöt, vaikki ne mun luokalla eivät polttaneet eikä juoneet (siihen aikaan) eivät mitenkään puolustaneet tai tukeneet minua.
    Mikä oli erityisen loukkaavaa oli että monilla kiusajilla oli tyttöystävät. b) opettajat suhtautivat lähinnä niin että on kiusaajan oma vika ja hänen pitäisi nyt vain ryhdistäytyä, he nauroivat kiusaajien vitseille etc.


    Minusta tämä on aika jännä, että juuri tyttöjen kuuluisi jotenkin olla puolustamassa kiusattua ja estämässä kiusaamista. Ei teille ole tullut mieleen, että tytötkin kiusaavat yhtä lailla, niin muita tyttöjä kuin poikiakin?

    Niin, sitten tietysti päästään siihen jaaritukseen, kuinka tytöt ovat kypsempiä, moraalisempia ja kiltimpiä kuin pojat, joten teille on kuulemma syötetty iät ja ajat. Uskon kyllä, että niin on voitu sanoa, mutta meille ei enää sellaisista puhuttu. Tyttöjen sanottiin kyllä "aikuistuvan" nopeammin, mutta silloinkin puhuttiin lähinnä fyysisestä murrosiästä ja niinhän se biologisesti menee.

    Harvemmin kukaan kiusattua puolustaa. Eivät minuakaan tytöt puolustaneet, päin vastoin. Panu on jo joskus kertonut, kuinka hänestä tyttöjen lauma oli rauhan ja yhtenäisyyden kehto, joka yhtenä oliona kävi poikain kimppuun, mutta tytön näkökulmasta homma oli kaikkea muuta. Se oli täyttä sotaa, jossa heikompia ei säälitty ja oli oltava samanlainen kuin muut, jotta ei joutuisi joukosta ulos. Nykyään voi joutua jopa fyysisenkin väkivallan kohteeksi. Minusta näytti aina siltä, että pojat kiusaavat tyttöjä, mutta ovat keskenään hyvää pataa.

    Raivostuttavimpia ovat ne tapaukset, joissa pitkään kiusattu tekee lopultaepätoivoisena itsemurhan ja sitten kaikki muistelevat, kuinka iloinen, suosittu ja mukava se oli, kuinka sillä oli hyvä koti, rakastavat vanhemmat ja koulussakin meni hyvin - jumaliste, kukaan suosittu, iloinen ja kotoa tukea saava EI tee itsemurhaa!

    Kiusaamiseen pitäisi kuitenkin puuttua aikuisten, ei lasten niinkään (vaikka se on toki plussaa). Minusta lapsia ei voi velvoittaa selvittämään noin suuria ongelmia.

    VastaaPoista
  10. Niin, sitten tietysti päästään siihen jaaritukseen, kuinka tytöt ovat kypsempiä, moraalisempia ja kiltimpiä kuin pojat, joten teille on kuulemma syötetty iät ja ajat.

    Niin päästäänkin. Poikien väkivaltaisuus on tytöille esitetty näytös. Se loppuisi just siihen, jos tytöiltä tulisi selkeä viesti että tuo ei miellytä.

    VastaaPoista
  11. Panu: "Niin päästäänkin. Poikien väkivaltaisuus on tytöille esitetty näytös. Se loppuisi just siihen, jos tytöiltä tulisi selkeä viesti että tuo ei miellytä."

    Olipa huonosti esitetty näytös, kun meidän koulussamme sitä ei näkynyt ns. julkisuudessa. Sen sijaan pojat olivat kyllä väkivaltaisia MINUA kohtaan. Sekin varmaan olisi loppunut just siihen, kun minulta olisi tullut viesti, että ei miellytä?

    VastaaPoista
  12. Arawn,

    sinä et ollut tyttö. Tyttöjä olivat ne, jotka sinua rääkkäsivät.

    Helppoa, vai mitä?

    VastaaPoista
  13. Valitettavasti monet kiusaajat (tytöt tai pojat) eivät kasva koskaan aikuisiksi. Kiusaaminen (myös nettikiusaaminen)on suorastaan hyve tietyissä kirjallisissa ja poliittisissa piireissä. En uskoisi, jos en olisi kokenut.

    Bloggaajat ovat huomattavasti kypsempiä tässä asiassa. Ehkä se johtuu siitä, että kirjoitetaan nimellä tai ainakin suhteellisen pysyvällä nimimerkillä.

    Kiusaajat ovat täällä aika harvinaisia. Sanoisin, että yhtä harvinaisia kuin sellaiset olivat minun kouluaikoinani.

    Kiusaaja ei ole kuitenkaan koskaan yksin. Hän tietää tai ainakin vaistoaa, että hänelle tärkeä auktoriteettiasemassa oleva henkilö tai ryhmä hyväksyy sen, että jotain henkilöä, "toista", kiusataan. On tiettyjä ihmisryhmiä, joita saa kiusata. Kiusaaja vain tekee likaisen työn.

    Mekin laitoimme lapsemme yksityiskouluun kuten Eufemian vanhemmat. Olimme kuitenkin unohtaneet, että myös opettaja voi olla kiusaaja.

    VastaaPoista

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.