lauantai 11. helmikuuta 2006

Muuten...

Voi olla, etten enää ehdi päivittää tätä niin usein kuin ennen. Työnkuvani on muuttunut tavalla, jota en saa lähemmin selittää; totean vain, että se on tullut kiinnostavammaksi tavalla, josta en olisi osannut haaveillakaan. Toisin sanoen minulla ei enää ole yhtä lailla harrastusta eikä ylimääräistä energiaa blogikirjoittamiseen, kun vapaa-aikakin menee jännittäviä ja mielenkiintoisia työasioita pohtiessa. Lisäksi olemme Marian kanssa alkaneet puhua yhteisen, oikean kodin hankkimisesta, mikä ei totisesti minun elämässäni tule yhtään liian aikaisin. En oikein tiedä, sopiiko blogikirjoittamisen kaltainen rahvaanomainen harrastus enää keski-ikäistyvän, hienostuvan ja vakiintuvan miehen pirtaan. Lisäksi iirinkielisyyspuolellakin on uusia velvoitteita.

Arabian opiskelu jatkunee, ja varmaan myös siitä kirjoittaminen.

1 kommentti:

  1. "En oikein tiedä, sopiiko blogikirjoittamisen kaltainen rahvaanomainen harrastus enää keski-ikäistyvän, hienostuvan ja vakiintuvan miehen pirtaan."

    Skitprat, sanoisin. Kokonaan toinen asia tietysti on se, että riittääkö aika; Työ (onnittelut uudesta työnkuvasta, vai peräti -paikasta). Asioilla on tärkeysjärjestys, ja bloggaus lienee harvalla kovinkaan korkealla, jos on työpaikka, perheentynkä ja muuta. Mutta keski-ikäisyys on tekosyy, bloggaaminen ei ole rahvaanomaista ellei sitä tee rahvaanomaisesti, hienostuminen ja vakiintuminen ovat tekosyitä.

    VastaaPoista

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.