lauantai 1. lokakuuta 2005

Se katoava postaus

Seuraavan postauksen olen yrittänyt saada jäämään tähän jo neljä kertaa. Kerta toisensa jälkeen se on kadonnut. Lienee oletettava, että feministien salaliitto sabotoi jo palvelintakin.

Ihmissusi-Henkka linkitti Suomi 24 -keskustelufoorumin feminismisivulle, jossa Evin Rubarin dokumentti on antanut aihetta kiintoisiin kommentteihin. Eräs kaikkein kiintoisimmista on nimimerkki Salanimi, joka kertoo omista kokemuksistaan feminismiliikkeen kynsissä. Olen hiukan toimittanut näitä lainauksia luettavuuden parantamiseksi.

Olen feministi, ja minun on kerrottava Suomen tilanteesta. Täällä on myös aivan samankaltaista painostusta feministipiirien sisällä kuin Ruotsissa, se on suorastaan sadistista. En ole uskaltanut ilmoittaa ihmisille, joiden kanssa olen jo vuosia ollut mikana toiminnassa, ettei mieleni eikä sydämeni ole enää mukana tuossa liikkeessä. Pelkään kostoa.

Nuoruuden naiiviudesta lähdin mukaan, sekä siksi, että olin kokenut kovia. Miehiä olen oppinut arvostamaan vasta nykyisin, aivan tavallisia miehiä, kun olen huomannut mikä rehellisyys ja luotettavuus heidän maailmassaan vallitsee. Ainoastaan muutamille mieshenkilöille olen uskaltanut kertoa näistä asioista avoimesti, ja he ovat minua tukeneet, kiitos heille. Tiedän, että tämä teksti tulkitaan provokaatioksi, se on feministifanaatikkojen tapa toimia.

Edellinenhän ei sinänsä kerro mitään meidän miesten luotettavuudesta naisiin verrattuna, mutta jos nainen, jota vuosikausia on aivopesty pitämään kaikkia kaksilahkeisia raatelevaisina ihmissyöjähirviönä, huomaakin maailmassa olevan myös vilpittömiä, rehellisiä ja kilttejä miespuolisia ihmisiä, hän varmastikin on taipuvainen menemään toiseen äärimmäisyyteen miehiä koskevissa mielipiteissään.

Tälläkin hetkellä olen turvassa erään miehen luona, ja voin sanoa että se on olotilana suorastaan taivaallista feministien tiiviin kyttäyksen ja henkisen, jopa fyysisen painostuksen jälkeen.


Haluan myös ilmoittaa että noissa piireissä on yksilöitä, jotka painostavat lesbosuhteisiin nuoria tyttöjä, uhkaamalla heitä monin tavoin. Tämä ei ole mielestäni leikinlaskun aihe. En olisi pahempaan seuraan voinut joutua, mutta yritän kamppailla itseni teistä eroon, olette julmimpia ihmisiä mitä voi olla!


Kun nimimerkki Miessoturi toteaa Salanimelle kommentiksi suunnilleen: "Jos minä olisin lesbo, joka haluaa nuorta lihaa, menisin feministiliikkeeseen, koska feministeillä on kokonainen ideologia, jolla he voivat ylipuhua epävarman nuoren tytön lesbosuhteeseen", Salanimi vastaa:


Elämä opettaa. Vielä puolisen vuotta aiemmin olisin noussut vastustamaan tuota väitettä raivon vallassa, kuin robotti. En enää ole niinkään varma tuon näkemyksen viallisuudesta. Tuossa on paljon totta, kammottavan paljon. Yksikään mies ei muuten ole käyttänyt minua seksuaalisesti väärin. On kuitenkin täysin totta, että feministisissä piireissä tuo on arkipäiväistä. Tätä voi olla joidenkin hyvin vaikeaa uskoa todeksi. Nykyisin kaikille on uskoteltu ja kaikki pitävät tosiasiana, että vain mies tekisi jotain sellaista. En ole lesbo, olen hetero, tätä ei ole aina katsottu hyvällä.


Kun nimimerkki Cisma, joka on kaikesta päätellen yksi foorumin päivystävistä feministeistä, yrittää leimata Salanimen Tarja Halosen mainetta mustaavaksi poliittiseksi loanheittäjäksi, Salanimi vastaa:


Presidenttimme ei liity tähän asiaani mitenkään. Parjaa vain, olen tuohon todella tottunut. Turha luulla, etten pystyisi itse tuohon inhottavaan käytökseen. Minulla on ollut yli kymmenen vuotta raakalaisuudessaan aivan ylivertaiset opettajat. Olen pääsemässä teistä eroon, niin uskon ja olen siitä iloinen ja kiitollinen. Ehkä et itse kuuluu "valittuun sisäpiiriin" ja näin ollen et edes tiedä, minkälaisia asioita feminismin nimissä jatkuvasti tehdään. Tasa-arvoajatus on todellakin vain yksinkertaisimpien sumuttamista.


Tässä kohtaa tulee muuten mieleen se, mitä joku kommentoijistani sanoi yhteiskunnallisten liikkeiden eksoteerisen ja esoteerisen puolen eroista.


Tavoitteet ja teot ovat tosiasiassa äärimmäisen sairaat, sen vakuutan. Älä sinä, Cisma, sukella liian syvälle tähän liikkeeseen. Oman etusi nimissä, pidä silmäsi auki ja ole varovainen. En osaa olla sinulle mitenkään vihainen, uskon, että et vain todella oikein tiedä asioiden todellista tilaa. Ole hyvin varovainen ja muista että olemme kaikki ihmisiä, vasta sen jälkeen muuta, kuten naisia ja miehiä.


Cisma heittää Salanimelle taas jonkin solvauksen ja yrittää ilmeisen kiusaantuneena saada Salanimeä lopettamaan pyhien asioiden pilkkaamisen. Tähän Salanimi:


Sellaista jää paljon sanomatta, mitä tavalliset ihmiset eivät pystyisi missään tapauksessa uskomaan jos siitä nyt kertoisin. Aivan omassa maassamme tapahtuu hirveitä asioita ja niistä ei uskalleta eikä saa puhua, sen estää feministinen, yksilöihin kohdistuva terrori. Oikeastaan minä olen Cisman suhteen iloinen, uskon nimittäin hänen säästyneen tämän aatteen ikävimmiltä piirteiltä. Toivon, että hänen ei tarvitsekaan kokea asian mustia puolia. Silti ne ovat totta ja olemassa. Ja mahdollisesti vaaraksi hänellekin.


Olen täysin tietoinen siitä, että tuon aatteen sisällä on naisia, jotka pelkäävät ja voivat todella huonosti. On hirvittävää, etten voi heitä auttaa. Monet ovat minulle hyvin rakkaita ihmisiä, kuin perheenjäseniä. On kuitenkin pakko ensin saada voimia jokapäiväiseen, omaan, jaksamiseen.


Lahkolaisuuden tunnelmista, joista tulee mieleen lähinnä Leo Hartvaaran kömpelö, mutta rehellisyydessään vaikuttava romaani lestadiolaisuudesta, Suden uhrit, kertoo myös tämä katkelma:


Feministinen liike on hirvittävä kupla, joka puhjetessaan tuo esille niin paljon tehtyjä vääryyksia, laittomuuksiakin, ettei sitä uskoisi, jollei tietäisi asiasta niinkuin minä tiedän. On ikävää, että niin moni uskoo tekevänsä oikein ja toimii liikkeessä, jonka tavoitteet ovat nykyisin aivan erilaiset kuin suuri yleisö luulee. He aivan kirjaimellisesti haluavat anastaa vallan miehiltä ja painaa miesten aseman alas. Se on näin, ja tiedän, että se voi kuulostaa aika hurjalta. Uskoin itse aikani samaan, tai tavallaan luulottelin uskovani. On niin voimia antavaa kuulua vahvaan joukkoon, joukkoon joka on aina tukena. Tuo tuki on kuitenkin hyvin petollista, se loppuu heti kun alat esittää eräviä mielipiteitä. Joskus riittää pelkkä epäily, joskus on syynä henkilökohtainen kauna. Jopa se riittää ettei "anna" jollekin voimakkaalle liikkeen sisällä. Ja minä tiedän että tätä on vaikeaa uskoa.


Itse asiassahan tähän on varsin helppo uskoa, sillä loppujen lopuksi varsin monien lahkolaisliikkeiden tunnelmat ovat niitä jälkeen päin kuvanneiden sisäpiiriin päässeiden henkilöiden mukaan varsin samanlaisia. Hartvaaran kirjan - jossa muuten varjopuolten lisäksi kuvataan vilpittömästi myös lestadiolaisen uskon myönteisiä puolia ja jonka keskushenkilö, sosialistis-realistisessa mielessä positiiviseksi sankariksi nouseva saarnamies, on ihmiskuvana sekä uskottava että sympaattinen - lisäksi tässä yhteydessä täytyy mainita Jon Atackin kuvaus scientologeista, A Piece of Blue Sky, joka viimeksi asiaa tarkistaessani löytyi netistä kokonaisuudessaan, ja niin muuten näyttää löytyvän nytkin: tässä on linkki.


Joku varmasti haluaa kysyä minulta tässä vaiheessa, pelkäänkö oman henkeni puolesta. Kyllä minultakin Salanimen jutut nostavat tukan pystyyn, mutta tiedän, että lahkot pitävät jäsenensä alaisuudessaan toisaalta pelottelemalla lahkon ulkopuolisen maailman turvattomuudella, toisaalta luomalla lahkolaisille epärealistisia kuvia lahkon vaikutusvallasta ja kyvystä kontrolloida ja valvoa karkulaisjäsentensä tekemisiä. Tietysti otan feministien uhan - fyysisen uhan - hyvin vakavasti, ja yksi syistä, miksi en mielelläni mene blogistitapaamisiin, on se, että pidän murhan uhkaa ihan olemassaolevana sellaisissa tilanteissa. Tähän asti olen kyllä kokenut aitosuomalaiset hurrivihaajat suuremmaksi riskiksi kuin feministit, mutta ehkä minun pitää tarkistaa mielipidettäni.

Ampumaharrastuksen voisi toki itsepuolustusmielessä aloittaa. Mielellään tietysti niin järeällä aseella, että sillä ei pysty haavoittamaan lievästi, ainoastaan tappamaan tai ampumaan jäsenen irti. Perfektionistina en mielelläni tyydy puolinaisuuksiin. Tunnottomat, moraalittomat, mielettömät ja sieluttomat fanaatikot, joihin feministit tunnetusti eturivissä lukeutuvat, eivät ymmärrä mitään muuta kieltä kuin julmuutta. Heille on siis tehtävä alusta lähtien selväksi, että on itse vielä häikäilemättömämpi ja murhanhimoisempi. Peruskiltille miehelle on raskasta joutua ottamaan tällainen kanta, mutta on olemassa ihmisryhmiä ja aatesuuntauksia, joiden kanssa ei voi neuvotella - eikä saa, koska he vallanhimoisina machiavellilaisina kokevat kaikki sovittelupyrkimykset heikkouden merkkinä ja mahdollisuutena vetää välistä.

Onhan minulla sentään sukuperinteitä. On meillä ennenkin oltu kiihkoilijaliikkeiden vainoamia. Isoisäni, roolimallini, Varkauden Puurtilassa kansakoulunopettajana elämäntyönsä tehnyt maalaisliittolainen paikallispoliitikko Juho Takala kulki kolmikymmenluvulla pistooli taskussa lapuanliikkeen kyyditsijöiden varalta. Hän lienee ollut synkän huvittunut siitä, että hän oli syntyjään oikea pohjalainen Ylihärmästä, mutta Lapuan mukaan nimetyn liikkeen vastustaja; ja hänen vainoojansa, jotka olivat omineet "lapualaisen" nimen itselleen kunnianimeksi, olivat savolaisia. Isoisä muuten oli Artturi Leinosen linjalla lapuanliikkeen suhteen; Leinonen oli kodissamme niin keskeisellä sijalla, että olin aikuisella iällä kovin hämmästynyt siitä, miten vähän kyseisestä herrasta tiedettiin meidän mikrokosmoksemme ulkopuolella. Ehkä joskus innostun vielä lukemaan Leinosta urakalla ja kirjoittamaan hänestä jotain blogiin.

En kehota väkivaltaan feministejä vastaan. Mutta seuraavan kerran, kun tapaatte naisen, joka kertoo olevansa feministi, sanokaa hänelle kohteliaasti, ettette halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä, että hän on säällisen elämänmenon, demokratian ja oikeusvaltion vihollinen, ja että samasta syystä ette kaveeraa myöskään nahkapäiden kanssa.

Jumala ompi linnamme,
Ja vahva turva aivan.
On miekkamme ja kilpemme
Ajalla vaaran, vaivan.
Se vanha vainooja,
Kavala, kauhea
On kiivas, kiukkuinen
Ja julma, hirmuinen,
Vain Herra hänet voittaa.

Se sana seisoo vahvana,
He ei voi sitä kestää.
Kun kanssamme on Jumala,
Ken meiltä voiton estää?
Jos veis he henkemme,
Osamme, onnemme,
Ne heidän olkohon,
Vaan meidän iät on
Jumalan valtakunta.

16 kommenttia:

  1. Seuraavan kerran, kun kohtaatte kristityn, sanokaa hänelle, että hän on elämänmenon, demokratian ja oikeusvaltion vihollinen, ja että samasta syystä ette kaveeraa myöskään nahkapäiden kanssa.

    T. Yksi elämänmenon, demokratian ja oikeusvaltion vihollinen.

    VastaaPoista
  2. On ikävää, että niin moni uskoo tekevänsä oikein ja toimii liikkeessä, jonka tavoitteet ovat nykyisin aivan erilaiset kuin suuri yleisö luulee.

    VastaaPoista
  3. Ehkä et itse kuulu "valittuun sisäpiiriin" ja näin ollen et edes tiedä, minkälaisia asioita feminismin nimissä jatkuvasti tehdään. Tasa-arvoajatus on todellakin vain yksinkertaisimpien sumuttamista.

    VastaaPoista
  4. En taida jaksaa kommentoida väitteitä, joita esitetään Suomi24:n keskusteluissa. Olen havainnut sen kokonaisuutena hyväksi linjaksi.

    Pyssyhommista kuitenkin tiedän vähäsen, kun jokusen laukauksen olen muutamalla aseella ampunut ja taitaa tuolla pitkin asuntoni kaappeja olla yksi rauta omastakin takaa purettuna säilytysvarmistukseen.

    Eli.

    Ensinnäkin pistooli on vaikea vehje. Jos sitä kuvittelee joutuvansa tosipaikassa käyttämään, sen kanssa pitää harjoitella tosi ahkerasti. Jos et ole valmis käyttämään kolmea-viittä tuntia viikossa ja rahaa ehkä kahtasataa euroa kuussa (isojen tykkien patruunat ovat pirun kalliita), voit unohtaa koko jutun.

    Toiseksi ymmärrät varmasti itsekin, että olet ryhtymässä laittomiin puuhiin. Lupia ei tässä maassa myönnetä itsepuolustukseen ja tästä seuraa yhtä ja toista, mm. se, että asetta saa laillisesti kuljettaa lähinnä säilytyspaikalta harjoituspaikalle ja takaisin. Jos jäät kiinni mutkan kanssa kaupungilta, voit sanoa luvalle hyvästit saman tien.

    Kolmanneksi aseet ovat varsin vaarallisia laitteita muussakin kuin siinä merkityksessä, mikä ihmisille ensimmäiseksi tulee mieleen. Aseistautunut ihminen pruukaa ottamaan riskejä, joita ei muuten ottaisi, ja sun temperamentilla tämä on sangen paha pykälä.

    Neljänneksi isot tykit vasta ovatkin hankalia. Kokeile muutaman kerran jollain .357:lla niin ymmärrät. Rekyylin hallitseminen ei todellakaan ole niin helppoa kuin miltä se elokuvissa näyttää ja käytännössä tästä seuraa, että et osu siihen, mihin halusit, mistä taas seuraa, että osut jonnekin ihan muualle koska luoti ei jää ilmaan paikalleen.

    Viidenneksi vähänkin isompi pyssy saattaa oikein sujuvasti tehdä reiän esim. kerrostalon seinään, jolloin laukaus jatkaa matkaansa kunnes löytää jotain, mihin pysähtyy.

    Kuudenneksi, vaikka tämä on vähän epävarmaa tietoa, Turun vallesmanni on aika nihkeä myöntämään pistoolilupia eikä siellä oikein ole harjoituspaikkojakaan paitsi Kupittaa, jossa saa ampua vain pienoispistoolilla.

    Ja tässä listassa ei vielä päästy ollenkaan varsinaisiin pointteihin.

    VastaaPoista
  5. En taida jaksaa kommentoida väitteitä, joita esitetään Suomi24:n keskusteluissa. Olen havainnut sen kokonaisuutena hyväksi linjaksi.

    En minäkään yleensä, mutta Salanimen kirjoittelut ovat tyylillisesti ja uskottavuudeltaan ihan eri kamaa kuin foorumin yleensä.

    Aseistautunut ihminen pruukaa ottamaan riskejä, joita ei muuten ottaisi, ja sun temperamentilla tämä on sangen paha pykälä.

    Olet pointin ytimessä. Feministien ja muiden roistojen kanssa asioidessa kuuluu olla niitä vielä kymmenisen kertaa hullumpi ja vaarallisempi. Kun feministit uhkailevat suomalaisten miesten joukkokastraatiolla, silloin pitää kylmän rauhallisesti todeta, että suomalaisia naisia ei oikeasti tarvita muuhun kuin poikien tuottamiseen suomalaisille miehille, ja jos jostain vähempiosaisesta maasta saadaan siihen hommaan kelvollisempaa naisainesta, niin suomalaiset akat saavat poistua tuonne "suihkuhuoneen" puolelle. - Ja tähän tyyliin noin yleensä.

    Fasistit (= feministit) ymmärtävät vain fasistipuhetta. Sovittelua niiden kanssa ei kannata yrittää.

    VastaaPoista
  6. Jos odotuksesi blogitapaamisista on tuolla tasolla, niin silloinhan sinun ilman muuta kannattaa tulla mukaan. Unohda hetkeksi marttyyriasenne ja luota minuun.

    VastaaPoista
  7. Jyrkähköä tekstiä.

    Eiköhän feministejäkin ole monenlaisia. Osa ajaa sitä, mihin liike alunperin on tähdännyt: tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Osa pelaa ihmisille niin ymmärrettävää, ja sikäli melko harmitonta ja läpinäkyvää opportunistista vilunkipeliä ja yrittää saada yhteiskunnan toimimaan niin, että sukupuolesta saisi ylimääräistä, perusteetontakin, etua. Ja osa - toivottavasti pieni osa - on valmis äärimmäisyyksin saadakseen kaipaamansa eli despoottisen valta-aseman tai tyydytyksen lähinnä psykologian (tai mieluummin psykiatrian) alaan kuuluville kieroutumilleen.

    Onhan historian saatossa ollut monenlaisia vasemmistolaisiakin. On ollut oikeudenmukaisia työ- ja elinoloja kaipaavaa ammattiyhdistysväkeä, on ollut jäsenkirjansa avulla hyviin virkoihin halajavia ja on ollut NKVD:n pyöveleitä. Joku kaukana oikealla näkee heidätkin samana joukkona, mikä paistaa läpi niin päivänpoliittisesta propagandasta kuin tietyistä historian uustulkinnoistakin.

    Junakohtauksen kanssa olen samaa mieltä pyssyhommista. Ei sillä, että tarkkuusammunta ei olisi hieno harrastus. Se vaatii melkoista keskittymistä ja siten tarjoaa mahdollisuuden "flow-elämyksille". Suosittelen kokeilemaan ihan sen itsensä vuoksi. Ilma-aseen kahvaan saa ainakin tarttua jokainen täysi-ikäinen ilman sen suurempaa byrokratiaa.

    Mutta onneksi maassamme ruutiaseen haltuunsaanti on "vaikeaa". "Vaikeaa" sikäli, että asiattomille tahoille, kuten vaikkapa militanteille tanteille, lupia ei heru sen paremmin kuin likaisen Harryn paikkaa halajaville. Laittomiin asemarkkinoihin kunnon elämää viettävä kansalainen tuskin pääsee osalliseksi joutumatta pian isoihin hankaluuksiin taholta tai toiselta. (Vaikea-sana lainausmerkeissä sikäli, että maaseudulta tunnetaan ruraalilegendoja(?), joiden mukaan sopiva jäsenkortti mukana nimismiehen pakeille menevä nuhteeton kansalainen on voinut samantien jatkaa ostamaan puoliautomaattista rynnäkkökivääriä; näistä tapauksista puhuttiin paljon 1990-luvun alun "uusmilitarisoitumisen" vuosina).

    Muuten, minunkin isoisäni, paikkakunnalla tunnetun punapäällikön poika, kuulemma 1920-luvulla treffaili tulevaa vaimoaan jostain villeiltä vuosilta kotimökkiinsä jäänyt ukkomauseri palttoon alla. Kaikki eivät kai katsoneet noiden kahden yhdessäkulkemista hyvällä, kun "punikinpenikoita" ei olisi haluttu yhtään lisää maata pilaamaan. Mutta ne olivat niitä aikoja, kun kansa oli vielä sivistymättömämpää kuin nyt. Kai me vähän parempia olemme?

    VastaaPoista
  8. Panu: Viittasin siihen, että esimerkiksi minä kyllä sanoisin olevani feministi, mutta en allekirjoita mitään salaliittoteorioita, hyväksy kidnappaamisia, lahkolaisuutta yms.

    Aivan samalla tavalla oletan, että vaikka sinä olet kristitty, et hyväksyisi tuomarin murhaa siksi, että joku toinen kristitty on saamassa tältä tuomarilta tuomion rikoksestaan (käytännössä onnistuivat tosin murhaamaan tuomarin aviomiehen ja äidin, Yhdysvalloissa).

    VastaaPoista
  9. Hyvärinen,

    kyllä mäkin saisin AK:n luvat ihan satasen varmasti, kun hakisin vaan. Stadin vallesmanni antaa asialliseen käyttöön kaikki luvat, joita laki ei suorastaan kiellä antamasta, ja mulla on parin-kolmen vuoden tausta reserviläisammunnoissa (mielenkiintoinen detalji: lienenkö Suomen ainoa sivari, joka harrastaa vapaaehtoista maanpuolustustyötä?), mutta rynkky se vasta kelvoton peli itsepuolustukseen olisikin.


    Panu,

    uhoaminen on aina kivaa ja mä sen tiedän jos kuka, mutta pyssyjen kanssa heilumisesta joutuu ainostaan entistä pahempaan kuseen.

    VastaaPoista
  10. Junakohtaus,

    asia vilpitön. Nuhteettomalla ja tarpeeksi aktiivisella SRA-taustalla saa varmasti lupia vaikka mihin. Sivareita (ilmeisesti totaaleitakin) on vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä havaittu tälläkin suunnalla, tosin ei aseellisissa hommissa. Vapaaehtoisen maanpuolustustyön käsite on nykyisin aika laaja. Ja hyvä niin. Olen jo kauan ollut sitä mieltä, että hommaansa motivoitunut sivari on pahan paikan tullen isänmaalleen hyödyllisempi kuin "v***u evvk" -linjalla touhuava konsta- tai gonamies.

    Itsepuolustuspointti vähän kummastuttaa. Missä tilanteessa koto-Suomessa siivosti elävä ihminen tarvitsisi asetta itsepuolustukseen?

    Entä kuka ei-viranomaisvaltuuksilla toimiva voi kuvitellakaan käyttävänsä ampuma-asetta itsepuolustukseen kantamatta sitä lainvastaisesti?

    VastaaPoista
  11. Joo,

    tää ip-juttuhan lähti Panun horinoista. Itse en pysty kertakaikkiaan lainkaan kuvittelemaan, miten tässä yhteiskunnassa ja tällä elämäntavalla koskaan joutuisin aseen kanssa tosipaikkaan, kun käytännössä en ole joutunut minkäänlaiseen väkivaltatilanteeseen koko aikuisen ikäni aikana.

    Näin jälkeenpäin ajatellen kieltäydyin aikoinani aseista oikeastaan vääristä syistä. Maailmankatsomukseni oli siihen aikaan, miten sen sanoisi, individualistis-anarkistis-eksistentialistinen enkä tuntenut historiaa tarpeeksi hyvin arvostaakseni suomalaista kansanvaltaista valtiomuotoa riittävästi. Nykyisin olen sitä mieltä, että ainoa hyvä syy mennä armeijaan on halu osallistua aseelliseen maanpuolustukseen ja ainoa hyvä syy olla menemättä armeijaan on halu olla osallistumatta aseelliseen maanpuolustukseen. Hyväksi syyksi ei näin ollen esim. lasketa poikamaista minäilyä, joka (hieman inhorealistisesti sanottuna) sai minut aikoinani kieltäytymään.

    VastaaPoista
  12. Näin jälkeenpäin ajatellen kieltäydyin aikoinani aseista oikeastaan vääristä syistä. Maailmankatsomukseni oli siihen aikaan, miten sen sanoisi, individualistis-anarkistis-eksistentialistinen enkä tuntenut historiaa tarpeeksi hyvin arvostaakseni suomalaista kansanvaltaista valtiomuotoa riittävästi.

    Minä kirjoitin sivariaikoinani Ny Tidiin artikkelin Pasifismin sijasta, jossa pohdin syitä, mistä muista syistä kuin pasifismin takia jengi kieltäytyy aseista. Teemasta voisi ottaa uusinnan tänne blogiin.

    VastaaPoista
  13. Viittasin siihen, että esimerkiksi minä kyllä sanoisin olevani feministi, mutta en allekirjoita mitään salaliittoteorioita, hyväksy kidnappaamisia, lahkolaisuutta yms.

    Sarjassamme "olen kommunisti, mutten hyväksy Gulagia". Niin aina, niin aina.

    Aivan samalla tavalla oletan, että vaikka sinä olet kristitty, et hyväksyisi tuomarin murhaa siksi, että joku toinen kristitty on saamassa tältä tuomarilta tuomion rikoksestaan (käytännössä onnistuivat tosin murhaamaan tuomarin aviomiehen ja äidin, Yhdysvalloissa).

    Siinä on se pieni ero, että amerikkalaisilla kahjokristityillä ei logistisista, teologisista eikä maantieteellisistä syistä ole eikä voi olla minkäänlaista auktoriteettia minun uskonelämässäni. Sitä vastoin suomalaisten feministien kovalla ytimellä, niillä Salanimen kuvaamilla kaaderifeministeillä (joilla on tiiviit yhteydet lahden länsipuolelle), on varmasti merkittävästi auktoriteettia sinun kannanottoihisi. Toveri Lenin epäilemättä sanoisi sinua "hyödylliseksi idiootiksi".

    VastaaPoista
  14. "Siinä on se pieni ero, että amerikkalaisilla kahjokristityillä ei logistisista, teologisista eikä maantieteellisistä syistä ole eikä voi olla minkäänlaista auktoriteettia minun uskonelämässäni."

    Niinpä, sinunsinunsinun. Ongelmasi vaan on, että kahjokristittyjä on Suomessakin - he vain eivät toistaiseksi ole murhanneet ketään.


    "Sitä vastoin suomalaisten feministien kovalla ytimellä, niillä Salanimen kuvaamilla kaaderifeministeillä (joilla on tiiviit yhteydet lahden länsipuolelle), on varmasti merkittävästi auktoriteettia sinun kannanottoihisi. Toveri Lenin epäilemättä sanoisi sinua "hyödylliseksi idiootiksi"."

    Jaa-a. Ehkä sitten, jos joskus bongaan sen kovan ytimen jostain ja saan tietää, mitä se haluaa minun sanovan ja ajattelevan. Toistaiseksi joudun luottamaan omiin aivoihini. En edes lue feminististä kirjallisuutta, joten sieltäkään eivät pääse kimppuuni.

    Mutta lupaan kertoa sinulle heti, kun tämä kova ydin ottaa minuun yhteyttä.

    Sitä odotellessa.

    VastaaPoista
  15. Sattumoisin minä olen sanonut suomalaisille kahjokristityille useammin kuin kerran päin naamaa pitäväni heitä jenkkilakeijoina ja maanpetoksellisena aineksena.

    Ja sen kovan ytimen edustajia löytyy täältä Blogistanistakin, esim. rakas ystäväsi ja oppiäitisi Kaarela.

    VastaaPoista
  16. Minä en ole tietääkseni tavannut ainuttakaan "kovan ytimen edustajaa", joten paha sanoa heille päin naamaa mitään. Enkä muutenkaan sanoisi kenellekään päin naamaa mitään törkeyksiä, korkeintaan, että olen tiukasti ja ehdottomasti eri mieltä.

    Ei kun olenhan minä rakkaan Kaarelan tavannut. Hän kätteli minua ja siirtyi muualle. Vaikka sinä ehkä harrastat ihmisten solvaamista päin kasvoja, minä en sellaista tee, joten en sanonut Kaarelalle mitään muuta kuin "moi olen sejase".

    "
    Ja sen kovan ytimen edustajia löytyy täältä Blogistanistakin, esim. rakas ystäväsi ja oppiäitisi Kaarela."

    On harmi, että noin älykkäällä mielellä on noin jähmeä järki. Tämä on täyttä henkilökohtaisuuksiin menoa, mutta en käsitä, miten voit vieläkin roikkua tuossa, vaikka olen useaan otteeseen sanonut, että minulla ei ole mitään tekoa KAarelan kanssa.

    Jos en tietäisi, että kiemurtelisit onnesta siellä, mikäli antaisin lapsellisuuksiesi vituttaa, ottaisin itseeni. Mutta en viitsi suoda sinulle sitä eloa. Jos haluat käyttäytyä kuin uhmaikäinen, ollos hyvä.

    VastaaPoista

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.