lauantai 24. syyskuuta 2005

Kapitalismin hedelmiä

Uusliberalismi, rajaton kapitalismi, tasavero sun muu libertarismi ovat hillitsemättömän kokeilun jälkeen näyttäneet todellisen karvansa eteläisessä naapurissamme: Eestissä on suhteellisesti eniten hiv-tartuntoja Afrikan jälkeen.

Ei, en tosiaankaan yritäkään väittää, etteikö suomalaisilla roikale- ja öyhöttäjämiehillä olisi ollut osuutta asiaan. Sitä vastoin väitän, että kun kaikenlainen yhteiskunnan kontrolli, sosiaalituet ja kaikki mitä ei ole naulattu kiinni ja suurin osa kiinninaulatustakin yksityistetään ja kaikki muut ratkaisut leimataan kommunismiksi, päädytään tällaiseen tilanteeseen. Vaikka hölmö ja nyanssiton antikommunismi, joka rampauttaa yhteiskunnan innovatiivisuuden paljon tehokkaammin kuin mikään "vasemmistosävytteinen" poliittinen korrektius (sillä kukaan ei uskalla ehdottaa yhtään minkäänlaisia poliittisluonteisia ratkaisuja poliittisesti ratkaistaviin ongelmiin, kun "saatanan kommaria" ölisevä öyhökuoro huutaa hänet heti hiljaiseksi), onkin kaikkien Itä-Euroopan maiden yhteinen piirre, sen vastenmielisimmät esiintymismuodot olen kyllä nähnyt Virossa. Itse asiassa eestiläiset ovat lähinnä se kansallisuus, jota kohtaan tunnen rasistista inhoa ja vastenmielisyyttä. Tämä johtuu pitkälti juuri kulttuurisesta ja kielellisestä läheisyydestä. Pohjimmiltaan minusta tuntuu siltä kuin virolaiset olisivat kieltä ja kulttuuria myöten ilkeä parodia suomalaisista vastenmielisimmillään. "Minäkö muka tuollainen? Ei saatana!"

Eipä silti, myös venäläisissä on suomalaisen kannalta epämiellyttävää pitkälti juuri se, että he muistuttavat meitä häiritsevän paljon. Heidän alkoholisminsa on viime aikoihin asti ollut paljon pahempaa kuin suomalaisten, mutta nykyään olemme määrätietoisesti lähestyneet venäläistä ryyppäämistyyliä (josta keskiluokkamme käyttää kiertoilmaisua "eurooppalainen alkoholikulttuuri"). Heidän imperialistinen öyhötyksensä saa kysymään, olisimmeko me todella tuollaisia, jos me olisimme maailmanvalta - ja silloin amerikkalaisetkin alkavat tuntua pienemmältä pahalta. Ja heidän rikollisen alaluokkansa puistattava raakuus saa miettimään, millaisia suomalaiset olisivat, jos meidän maamme olisi köyhä persläpi ilman toivoa paremmasta. Sekään ei ole miellyttävä ajatus.

9 kommenttia:

  1. Tota,

    mitä mä tästä muistan, ne luvut tulevat Narvan seudun narkkareista.

    En olisi valmis vetämään ihan noin rajuja linjoja.

    VastaaPoista
  2. Jaa, ei Hesarissa kyllä mitään mistään narkkareista mainittu, siinä puhuttiin Virosta ylipäätään.

    Tietysti jos se Puolan ja Liettuan rajalle unohtunut venäläinen persläpi käsiteltäisiin omana yksikkönään, voitaisiin saada jo afrikkalaistason tulokset.

    VastaaPoista
  3. Hesarin verkkosivut sanovat:

    Kansallisen terveysinstituutin johtajan Maarike Harron mukaan tartuntatilanne ei ole hallinnassa Virossa. Viranomaisten tiedossa on ollut 4 910 hiv-tapausta, ja tänä vuonna luku on kasvanut 468 uudella tartunnalla. Terveysviranomaiset kuitenkin arvioivat, että rekisteröimättömiä tartuntoja on huomattava määrä.
    "Mitä tulee tapauksiin miljoonaa ihmistä kohti, Viro on huonoimmassa asemassa maailmassa Afrikkaa lukuunottamatta", Harro sanoi.


    Eniten tautia on tavattu Tallinnan nuorilla sekä maan itäosissa. Uusista rekisteröidyistä tapauksista kolmannes on naisilla, paitsi 15-19-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa naiset ovat enemmistönä.

    Toisin sanoen Narvan seudun narkkarit selvästikin painavat vaakaa omalta osaltaan syvemmälle, mutta tilanne taitaa kyllä olla karannut käsistä koko yhteiskunnankin osalta.

    VastaaPoista
  4. Minua hiukan ihmetyttää Panun tavallisiin keskiluokkaisiin suomalaisiin kohdistuva halveksunta. Minä en todellakaan tunnistaa itseäni tai tuttavapiiriäni Panun retoriikasta. Tuttavapiiriini kuuluu paljon opiskelijoita. Siitäkin huolimatta örveltämistä näkyy harvoin.

    Sitä paitsi suomalaisten juominen on viime vuosikymmenistä ollut siirtymässä väkevistä viiniin ja olueen. Votka on edelleen venäläisessä juomakulttuurissa tärkeämmällä sijalla kuin viina suomalaisessa, joskin Venäjälläkin painopiste on vähitellen siirtymässä oluenjuontia kohti.

    Se "eurooppalainen juomakulttuuri" ei todellakaan käytännössä tarkoita humalahakuista örveltämistä vaan enemmänkin tissuttelua.

    VastaaPoista
  5. Jah,

    se on sitten levinnyt Tallinnaankin ja mun tiedot on vanhoja.

    Niin tai näin, en menisi sanomaan välttämättä asioita kapitalismin hedelmiksi, kun joka tapauksessa kyse on ainakin vallankumouksen jälkimainingeista. Ne isot kumoukset menivät niin kivasti, että liian helposti unohtaa mitä siinä oikeastaan tapahtui.

    VastaaPoista
  6. Merkintä viime vapulta:

    Seurueet, jotka olivat aloittaneet juhlintaputken reippaina keskiluokan edustajina, uhkailivat ja haistattelivat nyt keskenään kuin laitapuolen kulkijoiden räyhäremmit. Housut repsottivat avoimina ja penikset syöksivät valtoimenaan nestettään sadelätäköiden mausteeksi. Syntyi vaikutelma, että koko Suomessa ei muita asukaan kuin öyhöttäviä spurguja.

    VastaaPoista
  7. Niin tai näin, en menisi sanomaan välttämättä asioita kapitalismin hedelmiksi, kun joka tapauksessa kyse on ainakin vallankumouksen jälkimainingeista.

    Sama asia. Kun vallankumouksessa kaadettiin totalitaarinen valtio, joka oli lupaa kysymättä määräillyt ja säännellyt vähän kaikkea, ei sitten osattu omillaan päättää, mistä kaikesta säännöt kuuluisi sivistysvaltiossa laatia, ja maahan lappasi lännestä paikallisia opettamaan kaikenlaisia öyhölibertarismin profeettoja, jotka halusivat kokeilla käärmeöljyreseptejään, kun eivät lännessä voineet sitä tehdä. Näitä käärmeöljyreseptejä on nyt sitten kokeiltu jo toistakymmentä vuotta, ja muuta ei ole ollut lupa käyttää, koska kuten kaikki muutkin vallankumoukset, tämäkin on luonut sellaisen öyhökuoron, joka ei osaa muuta sanoa kuin että vallankumouksen saavutukset on säilytettävä, tai muuten ancien régime palaa takaisin. Eli tässä spesifissä tapauksessa: öyhökapitalismi on säilytettävä, ja kaikenlainen sosiaalituki on kommunismia.

    Tietenkin tämä kaikki on normaalia ja ymmärrettävää, ja on paha mennä sanomaan, mitä olisi voitu tehdä toisin asioiden paremmaksi hoitamiseksi. Eestiläiset poliitikot eivät ainakaan erityisemmin vakuuta - vaikuttavat kaikki olevan niin korruptoituneita ja populistisia, että vatsaa kääntää.

    Ja juu, totta kai tiedän: Eesti on korruptoitunut ja oksettava persläpi siksi, että Neuvostoliitto oli korruptoitunut ja oksettava persläpi. Spitaali on tarttunut.

    VastaaPoista
  8. Oma kokemukseni ei ole, että Eesti olisi korruptoitunut persläpi. Sekä henkilökohtainen että verkostoni tieto väittää, että Eesti on suhteellisen kivassa kuosissa, huomioitavat huomioiden.

    VastaaPoista
  9. Oliko se nyt niin, että Virossa on puolitoista miljoonaa asukasta. Jos HIV-tartuntoja on 5000, tartunnan saaneiden osuus on 0,3 prosenttia väestöstä. Suomessa on noin 1500 tapausta eli 0,3 promillea väestöstä. Toisin Virossa HIV-tartunnat olisivat 10 kertaa yleisempiä kuin Suomessa. Näin siis viranomaisten tiedossa olevien tapauksien osalta.

    Mainittakoon, että Suomen luku on poikkeuksellisen alhainen maailmanlaajuisesti ja muihin Euroopan maihin verraten. Esimerkiksi Britanniassa HIV-positiivisten osuus väestöstä on 0,85 promillea. Saksassa osuus on 0,5 promillea. Tanskassa osuus on 1 promille väestöstä.

    VastaaPoista

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.