lauantai 23. heinäkuuta 2005

Hyvää yötä, Birdy ja lapset

Birdyn älyllinen ja moraalinen mitättömyys on ollut selvä minulle jo kauan, mutta varsin pitkään hänen höpinänsä on kuitenkin otettu vakavasti muilla tahoilla. Silloin kun Birdy on eri mieltä jostain asiasta, hän vääristelee vastapuolen mielipiteen tunnistamattomuuteen saakka, ja päälle päätteeksi vielä ryhtyy henkilökohtaisuuksiin. Ennen muuta ei saa sanoa mitään, mikä saisi Birdyn oman kannan asiaan näyttämään missään mielessä moraalisesti epäilyttävältä - naisena ja feministinähän hän on joka asiassa oikealla, moraalisella hyviksien puolella, ja voi sitä, joka tämän kyseenalaistaa. Sedis tuli äskettäisessä lapsettomuuspuheenvuorossaan harpanneeksi liituviivan ylitse todetessaan, että Birdyn argumentit lapsenhankkimista vastaan ovat itsekkäitä - hän haluaa elää rikasta, mielenkiintoista elämää itsensä kehittämiseksi eikä halua vaivoikseen kiljuvia räkäsäkkejä, joiden takia pitäisi uhrautua ja rupsauttaa kroppansa. - On muuten merkillepantavaa, tässä välissä, että Birdy puhuu ikään kuin rupsahduksen, vanhenemisen ja kuoleman voisi estää olemalla hankkimatta lapsia, ikään kuin vanhuus jäisi tulematta jos jaksaa ylläpitää reipasta Edina ja Patsy -asennetta loputtomiin; ja yhtä kuvaavaa on, että Birdy kokee yhä velvollisuudekseen taistella rupsahdusta vastaan, koska hänellä ei ilmeisesti ole paljoa muuta tarjottavaa miehille (joista yksikään ei ilmeisesti pitkään viihdy hänen kanssaan) kuin ulkonäölliset avut. (Täytyy kylläkin sanoa, että siitä surkeasta mummelista päätellen, joka vilahteli taannoisen blogistikokoontumisen kuvaraporteissa, taistelu oli jo hävitty.)

Sedis totesi, että vaikka Birdyn argumentit lapsettomuudelle sinänsä herättivät vaikutelman itsekkyydestä, lapsettomuutta voidaan perustella paremminkin, ja ystävällisenä miehenä Sedis innostui myös tarjoamaan Birdylle näitä parempia perusteluja. Sediksen pitkä moraalifilosofian historiaan paneutuva esitys ei ole minun mahdollisuuksieni rajoissa, mutta omasta puolestani voin vain todeta, että saattaisin pitää itseäni liian tasapainottomana, itse lapsellisena tai - aivan oikein - itsekkäänä, jotta voisin hajottaa itseäni huolehtimaan lapsista, kun itsessänikin on riittävästi työtä. Sitä paitsi tiedän, että monillekin ihmisille olen jo nyt henkisesti esikuva ja isä, jonka vaikutus jää jälkeenpäin lapsissa elämään - enkä nyt tarkoita ainoastaan adoptiokummilastani. Toisin sanoen en välttämättä tarvitse lihallisia jälkeläisiä jättääkseni haluamani laisen puumerkin "ihmiskunnan suureen vieraskirjaan", kuten pornojengiteinivuosien aikainen paras ystäväni sanoi. On vallan mahdollista, että omien lasten hankkiminen häiritsisi merkittävästikin mahdollisuuksiani toimia iirinkielisten nuorten oppi-isänä, jollaiseksi minut ilmeisesti on jo pitkälti hyväksytty (jopa siinä määrin, että muuan puoliksi amerikanirlantilainen, puoliksi amerikanpuolalainen nuoriherra, joka osaa iiriä kohtuullisen hyvin itsekin, on jo nähnyt tarpeelliseksi nousta isäkapinaan minua vastaan).

Birdy olisi voinut ottaa Sediksen heiton itsekkyydestä rennommin: ihmisen on aivan mahdollista myöntää olevansa itsekäs ja kelpaavansa huonosti lasta hoitamaan juuri itsekkyytensä vuoksi, koska olisi vastuutonta antaa lasta hänenlaisensa hoivaan. On varsin hyvä argumentti vanhemmuutta vastaan todeta, että huonoja vanhempia ja huostaanotettuja lapsia on liikaa ja että juuri minun, joka tiedän, uskon tai pelkään soveltuvani siihen pestiin kehnosti, ei kannata ryhtyä niitä tilastoja kasvattamaan. Me miehet olemme koko ikämme saaneet kuulla sosiaalisesta kelvottomuudestamme, myötäsyntyisestä pedofiilisuudestamme ja muista vanhemmuuskelpoisuutemme kyseenalaistavista asioista, joten meidän on helppo nöyrtyä myöntämään rajallisuutemme tässä suhteessa. Mitä sitten tulee lastenteon "perusarvoisuuteen" yhteiskunnan ylläpitäjänä, tuskin olen ainoa henkilö maailmassa, joka pystyy näkemään tulevaisuuden lastentuotannon kokonaan kehitysmaihin ulkoistettuna: maailman kaikki lapset syntyvät eriasteisissa mutiaismaissa, tuotantokoneisto (köyhien maiden naiset) myyvät lapset jo imeväistasolla adoptoitaviksi ja saavat näin sekä lapsen ostajan rahoittaman korkeatasoisen raskaudenaikaisen terveydenhuollon että summan kylmää käteistä palkkioksi lapsesta. Ei ole mitään asiallista syytä (ehkä logistisia vaikeuksia lukuunottamatta, jotka toki voivat olla hyvinkin merkittäviä öljyhuipun jälkeisissä olosuhteissa), miksi länsimaista huipputeknistä yhteiskuntaa ei voitaisi ylläpitää kokonaan tai etupäässä tällaisten tuontilasten varassa, jos kohta tapa yleistynee ensimmäiseksi hyvinvoivan keski- ja yläluokan piirissä. Tästä seuraa tietysti, että lopulta vain köyhillä öyhöttäjillä ja periaatteen vuoksi omista soluistaan lisääntyvillä rasistihuligaaneilla (sama asia) on valkoihoisia lapsia, jolloin valkonaamaisuudesta ja sinisilmäisyydestä tulee nimenomaan kehittyneissä teollisuusmaissa nopeassa tahdissa alaluokkaisuuden ja rikollisuuden merkki.

Birdy ei kuitenkaan voi reippaasti myöntää olevansa itsekäs. Feministinä hän on tottunut olemaan arvostelun yläpuolella ja kokemaan oman itsekkyytensä toisenlaisena kuin muiden itsekkyys, koska jäsenyys sorretussa ja yleisesti sellaiseksi tunnustetussa yhteiskuntaryhmässä on antanut hänelle erikoisluvan keskittyä yksinomaan omaan napaansa. Kun joku sitten kutsuu häntä itsekkääksi, se on yksinkertaisesti ristiriidassa hänen koko maailmankuvansa kanssa "Itsekkäitä" ovat vain nuo toiset, pahat ihmiset - miehet. Jos jokin asia jonkun muun tekemänä on itsekkyyttä, niin pitäisihän Sediksen kaltaisen, Birdyn tähän asti fiksuna pitämän miehen ymmärtää, että Jupiterille, tai Heralle, sopivat toki monet asiat, jotka eivät sovi korskuvalle sonnille. "Itsekäs" on paha sana, joka sisältää moraalisen tuomion. Ja koska Birdy on hyviksien puolella eikä koskaan voi olla moraalisesti väärässä, tämä tuomio on väärä tuomio, jonka esittäjän kanssa ei neuvotella, ei älyllisesti keskustella, häntä ei yleensäkään enää voida tunnustaa oman itsen vertaiseksi. Hän on pahis, ja nyt Birdyä kiinnostaa enää vain esittää standardiarvionsa pahiksen motiiveista: joko pahis on onnettomasti ihastunut Birdyyn itseensä, tai sitten pahis ei siedä Birdyä - mikä ei tietenkään koskaan voi johtua siitä, että Birdyssä olisi mitään vikaa, vaan ainoastaan siitä, että pahis ei siedä Birdyn kaltaista vahvaa ja upeata naista. Luonnollisesti tämän taustalla taas on se, että pahis ei siedä vahvoja ja upeita naisia ollenkaan (syyt tähän selvitetään pitkällisellä pseudofreudilaisella selostuksella ja pahiksen "mielipiteet" psykologisoidaan pelkän lapsuudessaan kieroon kasvaneen hullun kouristuksenomaisiksi, robottimaisiksi pakkomielteiksi, joita tasapainoinen, vahva ja upea nainen ei tietenkään ota vakavasti eikä niiden kanssa keskustele), vaan haluaa pakottaa kaikki naiset kotiin tikahtumaan kirkuvien ipanoiden housuista tirsuvien ruskeiden liejujen imelänruokaisaan lemuun. Tietenkin kaikkien naisten velvollisuus on tässä tilanteessa nousta yhdessä pahista vastaan Birdyä puolustamaan; jos joku ei sitä tee, hänen olemassaolonsakin voidaan kyseenalaistaa (tästä erinomainen esimerkki oli se, kun Birdy kiisti Maria Kristiinaa olevan fyysisenä henkilönä olemassakaan ja epäili häntä minun keksimäkseni epähenkilöksi).

Oleellinen osa pahikseksi leimaamista on tietysti se, että riippumatta siitä miten asiallisesti opponentti on arvostellut Birdyä, tämän selitetään aina "raivostuneen" tai "vetäneen herneen nenään". Miehethän ovat Birdyn maailmassa testosteronihumalassaan toikkaroivia ja riehuvia sarvikuonoja, jotka myrskyisän tunne-elämänsä riepoteltavina jatkuvasti puskevat viattomia ohikulkijoita sieraimet huurussa ja korskuvasti mylvähdellen. Luonnollisesti Birdyn lukijat eivät vaivaudu tarkistamaan asiaa alkuperäisen tekstin kirjoittajalta, vaan tyytyvät oppiäitinsä viisauksiin - olisihan niiden epäileminen epäluottamuslause itselleen Pyhälle Naisasialle. Niinpä pahikseksi leimatun kirjoitusta arvostellaan isolla tanttajoukolla Birdyn vääristeltyjen kommenttien perusteella ja uhri joutuu sietämään esimerkiksi Birdyn anonyymien juoksilaiden asiattomuuksia ja paskanheittoa kommenttiosastossaan. Tällaisen provosoinnin vaikutuksesta enkelimäisinkin ihminen varsin nopeasti menettää malttinsa, jolloin Birdyn puheet örseltävästä sarvikuonosta vahvistuvat jälkikäteen tosiksi.

Aika pitkälti Birdy pystyykin näillä manipulointitaktiikoilla viemään varsinkin naisväkeä, mutta myös hännystelijämiehiä kuin pässiä narussa. Itse asiassa hän saa monessa tapauksessa itseään fiksummatkin naiset puolustamaan itseään sellaisilta osin kuin hän ei oikeasti ole puolustettavissa. Nämä naiset sitten tulkitsevat Birdyn lähinnä haukkumasanoista, vyön alle lyömisestä ja ilkeämielisyyksistä koostuvat vuodatukset parhain päin ja näkevät niissä syvällisyyttä, jota niissä ei alun pitäen ollutkaan, - ja tätä omaa tulkintaansa he sitten äänekkäästi kokevat puolustella tämän maailman sediksiä vastaan. Naisten ryhmädynamiikasta opettaa paljon se, että lauman tyhmin ja suupaltein pystyy noin vähällä järjellä dominoimaan älykkäämpiään, jopa haudan takaa (Valerie Solanas, Andrea Dworkin ym.).

1 kommentti:

  1. Myönnän avoimesti, etten haluaisi pistää kättäni ehdoin tahdoin muurahaispesään eli ottaa selvää kantaa tässä asiassa, mutta olet (huom!) parhaimmillasi (kuten nyt) niin pirun hyvä poleemikko, että tämän lastun kyllä kuittaan.

    Toisaalta - nauroin tosi makeasti myös Sediksen vastaukselle myötämieliseen kommenttiisi, jonka hän pelkäsi olevan eräänlainen "kuoleman syleily."

    VastaaPoista

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.