tiistai 12. huhtikuuta 2005

Natsin veroinen hirviö ja peto on poissa

Andrea Dworkin, viheliäisen syyllistämiskirjan Pornography - Men Possessing Women kirjoittaja, on kuollut, eikä yhtään liian aikaisin. Hänen kirjoituksensa ovat suoraan tai välillisesti tuhonneet yhtä monta nuorta miestä kuin pornoteollisuus nuoria naisia. Hänen sanomansa voidaan kiteyttää seuraavasti: Nuoret pojat, jotka yksinäisyytensä lievitteeksi häpeästä punastellen tiiraavat pornoa, ovat raiskaajan veroisia rikollisia. Minun käteeni hänen kirjansa tietenkin sattui juuri silloin, kun olin vaikutuksille alttiissa iässä ja kuvittelin feminismin olevan yksi niitä oikeita, vanhentuneen vasemmisto/oikeisto -jaottelun ylittäviä oikeudenmukaisuuskysymyksiä, joita minunlaiseni valistuneen älykön tulisi ajaa. Niinpä ajoin antipornofeminismin asiaa kokemalla hamaan kolmekymppisen ikään hirveitä tunnontuskia siitä, että ylipäätään olin teinipoikana tiirannut pornoa.

En minä sitä sano, etteikö pornonäyttelijöiden asema olisi viheliäinen ja etteivätkö he olisi usein hyväksikäytettyjä ja sorrettuja. Mutta - toistan itseäni, mutta menköön - monet naispuoliset pornonäyttelijät Rakel Liekistä alkaen osoittavat tosiasiassa täysin moitteetonta elämänhallintaa, ja esimerkiksi John Holmesin kohtalo osoittaa, että pornoteollisuuden jättipeniksisistä näyttelymiehistäkin monet voivat olla uhreja mitä suurimmassa määrin. (Holmes oli trukkikuski ja duunari, joka joutui alun perin rupeamaan pornonäyttelijäksi koska kroppa ei kestänyt duunarin hommia eikä jenkkilässä päässyt sairaseläkkeelle.)

Teinipoikien syyllistäminen pornon tölläämisestä ja heidän leimaamisensa raiskaajahirviöiksi on edesvastuutonta varsinkin siksi, että sitä pornoa katselevat yksinäisyytensä surkeaksi lääkkeeksi ennen muuta kiltit ATM:t ja viattoman uteliaat kolmetoistavuotiaat. Oikea viesti sellaisille pojille ei suinkaan ole "hajotkaa ja räytykää maanrakoon itsesyytösten kourissa", vaan "tehkää nyt parhaanne sen tyttöystävän tai edes ensipanon löytämiseksi, niin sitten osaatte suhtautua tuohon pornoonkin realistisesti, kun itse ensin olette sitä seksiä harrastaneet". Luonnollisesti tämä ei ollut Andrea Dworkinin viesti. Hänen mielestään se, että mies ylipäätään halusi olla naisen kanssa, oli pelkkää inhaa sorronhalua, koska sukupuoliyhdyntä, porno ja raiskaus olivat hänelle yks' ja sama lysti. (Hän ei olisi tunnetusti sallinut edes lesbojen tehdä pornoa lesboille, koska sekin oli hänen mielestään rodustaan...ei kun sukupuolestaan vieraantumista ja miehistymistä.)

Muuan naisista enemmän kuin miehistä pitävä naispuolinen ystäväni, josta pidän erittäin paljon, kertoi taannoin siitä, kuinka hänen vanhempansa olivat rangaisseet murrosikäistä pikkuveljeä nettikiellolla. Hän oli järkyttynyt, kun kuuli moisesta: mitä poika oli ollut vilkuilemassa? Pommi- vai uusnatsisivustoja? Ei suinkaan. Pornoa. Millaista pornoa? No ihan tavallista, miehet panevat naisia nakupelleinä. Vai sellaista, ystäväni sanoi ja naurahti helpottuneena, eihän tuossa ollut mitään ahdistuksen aihetta: kaikki murrosikäiset pojathan niitä vilkuilevat.

Voi kuinka rakastinkaan ystävääni, kun hän tämän minulle kertoi: pystyn niin hyvin asettumaan pojan asemaan, kun hän häpeän puna poskilla kuumottaen saa kuulla nolon salaisuutensa, ja kuinka helpottunut poika on kuullessaan, miten isosisko suhtautuu asiaan. Itse asiassa tämä on, valehtelematta, yksi kauneimpia tietämiäni vertauskuvia Jumalan armolle, joka vapauttaa häpeästä ja ahdistuksesta. Poika säästyi siltä kahleelta, johon tämän maailman dworkinit olivat häntä vangitsemassa, ja poika muistaa varmasti vielä aikuisena miehenäkin tämän tapauksen. Hänen isosiskonsa oli enkeli, joka tuli tuomaan suoran ja selkeän sanoman Ylemmältä Taholta: Sinun ei totisesti pidä häpeämän sitä, että olet poika ja sinusta tulee mies.

Rukoilkaa kaikkien niiden pienten poikien, ATM:n alkujen, puolesta, jolla ei ole enkeliä kertomassa heille tätä armahduksen sanomaa. Leipää he pyytävät nälkäänsä, ja kiviä annetaan.

14 kommenttia:

  1. Minusta on aika ikävää, jos mieheksi kasvamiseen ja poikana olemiseen liittyy ehdottomasti porno.

    VastaaPoista
  2. Hyvä bloggaus ja sen alla asiaa oikein ymmärtämätön tai ehkä liian hätäinen kommentti arawn'ilta.

    VastaaPoista
  3. Ei se minustakaan kivaa ole, mutta ihminen on katsos syntinen.

    VastaaPoista
  4. Ei välttämättä kestä kauan, kun tietokonegrafiikka korvaa ihmisnäyttelijät ja -mallit pornossa. Kun tietokonegrafiikalla saadaan samanlaista jälkeä kuin valo- tai elokuvaamalla ja halvemmmalla, alalla ei muita työskentelekään kuin koodaajia, graafisia suunnittelijoita ja tuottajia.

    Luulen, että Dworkin olisi paheksunut pornoa, vaikka sen tuottamisessa ei olisi käytetty yhtään ainutta vähäpukeista ihmistä. Dworkin oli syvästi häiriintynyt ihminen, mistä todistaa, että jo penis-vaginaan yhdyntä sinänsä oli hänelle sorron merkki. Dworkinin elämänkumppani 30 vuotta ja viimeiset seitsemän vuotta aviomies oli homoseksuaali. Dworkin ei omien sanojensa mukaan harrastanut yhdyntää.

    VastaaPoista
  5. Arawn,

    olkoon ikävää tai kivaa, empiria näyttää pirun vahvasti viittaavan siihen että kundit in general ja nuoret pojat erikseen diggaavat pornoa ja hankkivat sitä, jos se suinkin on mahdollista.

    Markku,

    sehän taas ei ole ollenkaan sama asia. Pornon tosikiksit tulevat siitä tiedosta, että siinä esiintyy elävä nainen.

    Dworkinista en sano mitään, kun en mitään tiedä, mutta pornosta yleensä sanon että vastuullinen kuluttaja keskittyy joko autotalliroinaan, josta näkyy tekemisen ilo, tai ison rahan laatupornoon, josta tietää että noin hyvän näköisiä muikkeleita ei tohon hommaan saa kuin maksamalla kunnolla.

    VastaaPoista
  6. Porno on ehdottomasti, kuten panu toteaa, kaikkina ikäkausina ikävä harrastus, josta ei minusta silti tarvitse kokea syyllisyydentuntoa, ellei siihen selkeästi kytkeydy jokin itsepetoksen kaltainen tiettyjen tunteiden tukahduttaminen. Tarkoitan, että pornoon voi projisoitua haluttoomuus kohdata tiettyjä vaikauksia, jotka vaatisivat oikeasti aktiivisia toimenpiteitä, elämänmuutosta ja tyhmänylpeyden nielemistä.

    Tuohon ylläolevaan: en näe että pornossa on kiinnostavaa ihmisten ulkonainen "hyvännäköisyys" vaan jokin paljon primaarimpi ja fenomenologisempi seikka.

    Pornon tekeminen on pelureiden hommaa. Pelurit asettavat suuria panoksia silloin kun uskovat onnen olevan myötäinen. Dostojevskin pelureissa, päähenkilö odottaa niin kauan kunnes saa rakkaudentunnustuksen ihailunsa kohteena olevalta nuorelta naiselta. Sen tunteen huumassa, siltä istumalta, hän säntää kasinolle ja voittaa kaikki pöydät tyhjiksi. Kun hän palaa rakastettu ei ole enää suopea hänelle. Hän on pelannut rakkautensa. Heti kun sydän hänelle ojhennettiin, hän asetti sen panokseksi pelipöytään. Hän toimi pelurin tavoin. Mutta onni kääntyi. Mitä siitä, voitto on kotona. Ja peluri jää odottamaan uutta rakkautta, uutta sydäntä, jonka voi asettaa rulettipöytään.

    On sanomattakin selvää, että se harvinaislaatuinen porno, jota pelataan näillä panoksilla, on hyvin hyvin kiinnostavaa, ja paljastavaa, ihmisestä, nbaisesta, pelurista.

    VastaaPoista
  7. Aina löytyy herkkiä nuoria, jotka ottavat propagandan arvaamattoman todesta. Vihakirjoittajan vastuu on iso.

    VastaaPoista
  8. "Pornon tosikiksit tulevat siitä tiedosta, että siinä esiintyy elävä nainen."

    Roskaa. Pornon kiksit tulevat siitä, että se tarjoaa parempaa visuaalista (ja/tai auditiivista) stimulaatiota kuin pelkkä mielikuvitus.

    Valtavirtaporno tarjoaa visuaalisesti viimeisteltyjä superärsykkeitä (atrappeja biologian kielellä), joista kaikki luonnossa esiintyvä epätäydellisyys on hiottu pois. Pornomallit valikoidaan suuresta joukosta ja ehostetaan/puetaan/kuvataan siten, että kuvissa olisi mahdollisimman vähän luonnollista epätäydellisyyttä jäljellä. Porno pyrkii maksimaaliseen kiihottavuuteen hyperärsykkeitä tarjoamalla.

    Tyypillistä pornon kuluttajaa ei voisi vähempää kiinnostaa miten kuvat on saatu aikaan.

    VastaaPoista
  9. Hanhensulka: "
    Hyvä bloggaus ja sen alla asiaa oikein ymmärtämätön tai ehkä liian hätäinen kommentti arawn'ilta."

    Kutsu ymmärtämättömäksi sitten.

    Markku: "Dworkin oli syvästi häiriintynyt ihminen, mistä todistaa, että jo penis-vaginaan yhdyntä sinänsä oli hänelle sorron merkki."

    Aika heppoinen todiste jonkun häiriintyneisyydestä. Kysehän on penetraatiosta. Kautta aikan se, joka penetroi, on ollut vallan kahvassa. Antiikin Kreikassakaan ei paheksuttu miestä, joka homosuhteessa penetroi, sillä hän oli Mies, mutta penetroitava mies asettui naisen asemaan, alemmaksi. Toisin sanoen, vaikka homosuhteet hyväksyttiin Kreikassa, sitä miestä, joka otti homosuhteessa naisen "roolin" halveksittiin.

    Junakohtaus: "olkoon ikävää tai kivaa, empiria näyttää pirun vahvasti viittaavan siihen että kundit in general ja nuoret pojat erikseen diggaavat pornoa ja hankkivat sitä, jos se suinkin on mahdollista."

    Tiedän.

    VastaaPoista
  10. Porno liittyy mieheksi kasvamiseen olennaisena osana, koska sitä on niin paljon tarjolla. Jos tarjolla ei olisi pornoa, sen tilalla olisivat Anttilan alusvaatekuvastot, joiden puuttuessa lääkärikirjat, joiden puuttuessa eroottinen kirjallisuus ja niin edelleen. Puberteettiset pojat, ja tytöt tottakai myös, etsiytyvät väistämättä sen seksuaalisesti kiihottavan materiaalin pariin, joka on miellyttävintä ja helpommin saatavissa. Sitä on mahdotonta estää.

    Eri asia on sitten se, onko porno hyvä asia. Jos nuoren haluaa suhtautuvan pornoon kriittisesti, on tuomitseminen ja syyllistäminen täysin väärä tapa. Paljon tehokkaampi keino on käskeä tutkimaan pornonäyttelijöiden ilmeitä ja kysellä näyttääkö siltä, että heillä on oikeasti hauskaa ja nautinnollista siinä naidessaan. Suurin osa pornosta todella on tylsää ja mielikuvituksetonta seksiteatteria, ja tämän tajuaa suurin osa pojista viimeistään silloin, kun he huomaavat että sen ihastuksen kohteena olevan tytön niskan kaarikin aiheuttaa mielihyvän väreitä ja kiihottaa enemmän kuin mikään pornoleffa.

    Piti pornosta tai ei, kenenkään nuoren ei tulisi joutua tilanteeseen, jossa häntä opetetaan tuntemaan syyllisyyttä normaaleista seksuaalisista haluistaan, ellei haluissa ole jotain toisia ihmisiä todella vahingoittavaa. Naisten osalta tästä syyllistämisestä on jo päästy aikaa sitten, mutta miesten osalta ei ehkä olla vielä niin pitkällä. Poika, joka oppii tuntemaan syyllisyyttä himoistaan, vammautuu pahan kerran. Siksi rivien välistä kuuluva viesti "Sinun ei totisesti pidä häpeämän sitä, että olet poika ja sinusta tulee mies." todellakin on siunauksellinen viesti.

    VastaaPoista
  11. Minun piti vielä vastata Arawnille, mutta Dyro sanoi oikeastaan kaiken, mitä halusin sanoa.

    Löysänä yksittäisenä huomautuksena lisään, että ei se ole väärin jos sanoo että porno on paskaa ja että se ei ole kellekään hyväksi. Se on väärin että sanotaan nuorelle pojalle, että nyt olet nähnyt pornoleffan ja olet auttamattomasti raiskaajan veroinen hirviö. Tuosta jälkimmäisestä voi nimittäin oikeasti seurata, että poika ei sitten muuta seksielämää hankikaan kuin pornon.

    VastaaPoista
  12. Kun päästiin kirkollisiin sanakäänteisiin, voitaneen uhrata hetki myös kirkon piirissä esitetyille näkemyksille. Yhtenäistä näkemystä seksuaalisuuteen liittyvistä asioista on kirkolta(kaan) nykyään turha odottaa. Onhan - kuten blogeissakin nähdään - jokainen itsekin asiantuntija lähes kaikissa ihmissuhteisiin liittyvissä asioissa (ja tuo edellä sanottu vailla ironiaa, koska niinhän se on: itse kukin on asiantuntija kysymyksen alkusolussa eli omassa suhteessaan toisiin ihmisiin).

    Espoon tuomiokirkkoseurakunnan pastori Maria Buchert kirjoittaa uusimmassa Talentti-lehdessä mielestäni erinomaisen kuvauksen seksuaalisuudesta: "Seksuaalisuus on perustarve, jonka avulla ihminen antaa ja vastaanottaa rakkautta. Rakastetuksi ja kosketetuksi tuleminen merkitsevät ihmiselle, että hän tulee nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi."

    Tuon näkemyksen mukaisen seksuaalisuuden toteuttamisessa pornon kaltaisista korvikkeista ei taida olla paljonkaan iloa.

    Vaikka oltaisiin kuinka kovia jätkiä/mimmejä, luulen että seksuaalisuuteen liittyvän toiminnan ja odotusten taustalla on aina jotakin isompaa, josta on korvikkeilla, olivat nämä sitten virtuaalisia tai nimellisesti todellisia - vaikea selvitä. Se kun tunnustettaisiin ja sen mukaan kun toimittaisiin, voisivat ihmissuhteet olla iloisempi, tyydyttävämpi ja samalla yksinkertaisempi asia kuin nyt, kun niistä syntyy milin minkäkinlainen kilpailukenttä tai ongelmavyyhti.

    Peruskysymys on se, millainen kulttuuri parhaiten tukisi sitä, että kaikilla halukkailla - pastori Buchertia lainaten - olisi mahdollisuus antaa ja saada rakastetuksi ja kosketetuksi tulemisen syvällisimpiä kokemuksia. En usko, että se voisi olla sen paremmin "vapaan" rakkauden ihmissuhdeanarkia kuin näennäistyydytykseen perustuva virtuaalisia muita "pikavoittoja" korostava kulttuurikaan.

    Järjen käyttö ja sekä muiden että oman arvon tunnustaminen ovat ainakin yksi avaintekijä. Buchertin tekstin luettuani olen yhä vakuuttuneempi siitä, että jonkinlainen maltillinen kristillishenkinen (voi löytyä muistakin ajattelumalleista, en tiedä) ihmissuhde-eettinen ajattelu maksimoisi onnellisuutta.

    VastaaPoista
  13. "Aika heppoinen todiste jonkun häiriintyneisyydestä. Kysehän on penetraatiosta. Kautta aikan se, joka penetroi, on ollut vallan kahvassa. Antiikin Kreikassakaan ei paheksuttu miestä, joka homosuhteessa penetroi, sillä hän oli Mies, mutta penetroitava mies asettui naisen asemaan, alemmaksi. Toisin sanoen, vaikka homosuhteet hyväksyttiin Kreikassa, sitä miestä, joka otti homosuhteessa naisen "roolin" halveksittiin."

    Päteekö tämä alistumiskuvio tavallisten heteromiehen ja heteronaisen välisiin seksisuhteisiin? Koetkö sinä alistuvasi miehellesi, kun rakastelet hänen kanssaan?

    VastaaPoista
  14. Markku,

    mä tiedän että multa ei kysytty, mutta silti: totta vitussa nainen alistuu miehelle ja vähän se homma rokkaa. Tosin toisissa perheissä mies alistuu naiselle ja vähän sekin homma rokkaa.

    Meinaan vaan, että tää jokainen-heteroseksuaalinen-yhdyntä-alistaa-naista -osasto ei todellakaan selity kuin yhdellä tavalla.

    Ja se, se on herkkä, kaunis ja romanttinen tapa.

    VastaaPoista

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.