sunnuntai 6. maaliskuuta 2005

Rasismin ulottuvuuksia

Tähän hienoon artikkeliin olisi pitänyt linkittää jo kauan sitten. Joka tapauksessa se on taas yksi esimerkki siitä, miten oman maan vanhoihin vähemmistöihin voidaan suhtautua rasistisesti silloinkin kun maahanmuuttajat on jo hyväksytty. Hurrivastainen rasismi on tunnetusti kovin levinnyttä ns. edistyksellisissäkin piireissämme; ja vastaavasti Skotlannissa gaelilaisvastaisuus on hyvinkin hyväksyttyä vielä nykyäänkin.

1 kommentti:

  1. Esimerkiksi siten, että täysin naurettaviin ja vainohulluihin myytteihin "ruotsinkielisestä yläluokasta" uskotaan kuin herransanaan. Niukalla työttömyyseläkkeellä elelevän, maatalossa kasvaneen suomenruotsalaisen poikana koen sellaiset puheet ihan oikeasti rasismina ja vittuiluna.

    Joka ikisessä suomenkielisessä miljöössä, jossa olen liikkunut, olen aina ollut porukan köyhin. Sitten vielä tullaan vittuilemaan jostain rikkaasta yläluokasta.

    VastaaPoista

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.