perjantai 4. maaliskuuta 2005

Mömmyrä

Stellon blogista tulee seuraava meemi, tiedä vaikka lähtisi leviämään. Siis, jos haluaisin Big Brotheriin:


Etunimi: Panu

Ikä: 38

Syntymäkunta /-maa: Kalvola, Suomi

Siviilisääty: Naimaton, seurustelee

Perhesuhteet: Vanhemmat, sisko ja veli. Ja Parempi Puolisko, jolla on rannattomat laumat uteliaita pikkusiskoja.

Koulutus: Filosofian maisteri.

Nykyinen työpaikka / ammatti: Kääntäjä.

Valokuvasi: En edelleenkään osaa laittaa valokuvaani tänne blogiin.

Työllisyystilanne: Täysipäiväinen

Edellinen työpaikka / ammatti: Stipendiaatti. Jatko-opiskelija yhä, mutta nyttemmin ilman apurahaa.

Muita ominaisuuksiasi, kuten harrastukset, kiinnostuksen kohteet tms. asiat, joita haluaisit tuoda esiin: Osaan seitsemää kieltä ja opettelen parhaillaan vielä kolmea. Osaan laulaa iiriksi, mutta viinaa en juo enkä tupakkia polta.

Oletko koskaan esiintynyt julkisesti näyttämöllä, teatterissa tai televisiossa? Olen toki. Radiossa, televisiossa ja hurraavien väkijoukkojen edessä. Mutta Suomessa vain radiossa.

Oletko koskaan aiemmin hakenut mihinkään toiseen tosi-tv-ohjelmaan? En.

Mikä on tulevaisuuden haaveesi työelämässä? Päästä pois työelämästä takaisin apurahoille.

Mikä on tulevaisuuden haaveesi työelämän ja uran ulkopuolella? Julkaista 9000 sivua iirinkielistä tekstiä mitä moninaisimmista aiheista.

Kuvaile lapsuuttasi, ja miten koit sen: Varhaislapsuuteni oli onnellinen ja turvallinen. Koulukiusaaminen oli hyvin ikävä yllätys.

Onko lapsuudessasi jotain erityistä, mikä vaikuttaa siihen millainen olet tänä päivänä? On toki, koulukiusaamisen aiheuttamat yleisen epikseyden kokemukset.

Mikä on paras ja huonoin muistosi lapsuudesta? Parhaita muistojani ovat automatkat sedän, tädin ja serkun kanssa. Huonoin muisto on huhtikuun kolmas torstai vuonna 1980, jolloin Pekka "Suitta" K., Ari "Sumppi" S. ja Petri "Pepe" K. pahoinpitelivät minut teknisen käsityön luokan edessä Sirpa "Sipi" L:n ja Susanna "Linda" L:n yllyttäessä. Se suretti, koska koko kolmetoistavuotiaan innolla olin rakastunut Sirpan rintoihin.

Kuvaile luonnettasi: Hyvä hyville, paha ja säälimättömän julma pahoille. Haistan herkästi vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden, ja siihen syyllistynyttä vainoan fanaattisella murhanhimolla maailman ääriin asti. Kysste [...] och slog ihjäl med samma varma själ, sanoo Runeberg.

Kuvaile elämäsi noloin hetki: Kun Harri ja Pepe vetivät minulta housut (myös alus-) nilkkoihin koko luokan edessä. Olin kolmentoista.

Mikä on ollut haastavin ja pelottavin kokemuksesi? "Tutustuminen" nuorten naisten fasistisen pahuuden ruumiillistuma Novinhaan vuonna 1995.

Onko sinun vaikea vastaanottaa kritiikkiä? On.

Mistä sinua kritisoidaan useimmiten? Ainakin sähköpostitse minua kritisoidaan eniten (monta kertaa päivässä) siitä, että olen ryssäläinen pikkupoikia hyväkseen käyttävä hurrihomo. Mielestäni se homous, se pikkupoikien hyväksikäyttö ja se ryssäläisyys ovat aiheetonta kritiikkiä.


Miten joku sinulle läheinen ihminen kuvailisi hyviä ja huonoja puoliasi? Eiköhän ainakin haiseminen kuuluisi huonoihin puoliin.

Kuvaile unelmiesi kumppani (sekä luonteenpiirteet että ulkonäkö): Ja vitut kuvailen. Nykyinen on selvästi parempi kuin mitkään unelmat. Unelma pettää aina.



Minkä tyyppisten ihmisten kanssa sinun on vaikea tulla toimeen? Tyhmien, epäreilujen, sivistymättömien, omahyväisten, luonnevikaisten ja röyhkeiden. Sanalla sanoen libertaristien. Niin, ja nuorten akateemisten naisten, tiääät-ty.


Kuinka tärkeää seksi on sinulle? No onhan se nyt alkanut näyttää ihan merkittävältä asialta, kun sitä voi harjoittaa hyvässä seurassa. Aiemmin se oli lähinnä paskalla käyntiin verrattava toimenpide.

Kuuluuko se mielestäsi yksinomaan kiinteään parisuhteeseen? Parhaassa mahdollisessa maailmassa kyllä. Käytännössä muunkinlaisia ratkaisuja on olemassa.

Kuka on tärkein henkilö elämässäsi ja miksi? Jos ihan rehellisesti sanon, niin kyllä Parempi Puolisko on alkanut vasta nyt ihan viime aikoina tuntua syvällisessä mielessä keskeiseltä ja tärkeältä. Muutama kuukausi on mennyt siihen totutellessa, että seurustelee.

Onko sinulla mitään fobioita, ja jos on, niin mitä: On. Ampiaiset. Pistiäiset yleensäkin.

Kuvaile millä tavoin käsittelet sinun ja lähipiiriisi kuuluvien henkilöiden välisiä konflikteja: Räyhäämällä, solvaamalla ja kiukuttelemalla tietysti. Puukolla huitominen voi toki olla hieman yliampuvaa. Syyllistäminen olisi kova sana, mutten koskaan ole oppinut tekemään sitä hyvin.

Mikä on tällä hetkellä suurin ongelmasi? Etten saa säästettyä rahaa hammasimplanttiin.

Mitä teet, kun haluat huvitella ja pitää todella hauskaa? Keitän itselleni litran kahvi-kaakaosekoitusta, vedän lonkkaa ja luen tieteisromaania.

Onko sinulla hyvä itseluottamus? Luullakseni pohjimmiltaan on. Ujous ja pelokkuus on kouluaikana päälle väkisin liimattu osa, josta olen kovalla työllä ja tuskalla yrittänyt hankkiutua eroon palatakseni omimmaksi itsekseni.

Huolestuttaako sinua jokin ideologinen, poliittinen tai sosiaalinen asia ja oletko tehnyt sille jotakin? Kyllä. Kyllä.

Pidätkö itseäsi uskovaisena tai millään tavoin uskonnollisena? Kyllä.

Mikä on suhteesi alkoholiin ja huumeisiin? Kielteinen.



Mitä mieltä olet ihmisistä, jotka käyttävät huumeita? Heiltä puuttuu mielikuvitusta ja uteliaisuutta todellisen maailman suhteen. He ovat pinnallisia, suvaitsemattomia ja omahyväisiä. Heidän jos kenen pitäisi hankkia elämä.

Mitä mieltä olet abortista? Valitettava ratkaisu, joka haittojen minimoimiseksi tulee pragmaattisista syistä sallia. Ehkäisyn saatavuutta olisi lisättävä ja nuoria kasvatettava vastuullisiin seksuaalitapoihin. Tiedän, latteaa mikä latteaa.

Kuvaile väittelyä, johon olet lähiaikoina ottanut osaa ja kuka mielestäsi väittelyn voitti? En minä jaksa nykyään väitellä. On kolme vaihtoehtoa: a) minä olen asiassa ehdottoman oikeassa, jolloin siitä ei tarvitse väitellä, ainoastaan ilmoittaa toiselle, että hän on väärässä, tyhmä, paha ja huono ihminen, b) toinen tietää asiasta jotain mielenkiintoista, mitä minä en tiedä, joten sitä on kuunneltava, c) asia on niin triviaali, että viisas voi yhtä hyvin antaa periksi.

Koska olet viimeksi itkenyt ja miksi? En todellakaan muista. Aihetta olisi toki ollut useinkin.

Jos voisit muuttaa jotakin luonteenpiirrettäsi, niin mitä muuttaisit? Kai maar voisin olla vähän vähemmän epäkäytännöllinen.

Miten määrittelisit seksuaalisen suuntautumisesi? Tylsä hetero. Olen minä kyllä bi-tyttöjen kanssa ollut. Valitettavasti vain yhden kerrallaan. Erään erittäin läheisen biseksuaalisen ystävättären kanssa oli suunnitelmissa jotain pitemmällekin menevää, mutta se jäi meidän molempien flegmaattisuuden vuoksi sitten vain teoreettisen sähköpostikeskustelun tasolle.

Mitä mieltä olet pornografiasta? Enköhän minä ole selvittänyt suhteeni pornografiaan jo aika perusteellisesti ja ekshibitionistisesti. Jos yleisö haluaa tarkempia tietoja, esittäkää toivomuksia kommenttilootaan. Ehkäpä kirjoitan asiasta taas yhden kokonaisen merkinnän.

Mikä on mielipiteesi homoseksuaaleista? Ei minulla juurikaan ole mielipidettä homoseksuaaleista ryhmänä. Olen tuntenut yhden ärsyttävän bi-miehen, jonka ärsyttävyys oli ihan muualla kuin hänen seksuaalisessa suuntautumisessaan. Niin joo, ja sitten olen rikkonut kiihotuspykälää kannustamalla erästä kännissä homofantasioistaan avautunutta kaveria käymään tarvittaessa vaikka raiskauksen luontoisesti kiinni vieressään istuneeseen trioerektushenkiseen matikanopiskelijaan, jonka kiihkeän homovastaisuuden selitin ilmeisesti johtuvan piilohomoudesta. Matikanopiskelija oli aika lailla kauhuissaan.

Mitä poliittista puoluetta kannatat? Hizbollahia, alkoholipoliittisista syistä. Kun sillä ei ole haaraosastoa Suomessa niin äänestän Kristillistä liittoa.

Tupakoitko, ja jos tupakoit, montako savuketta poltat päivässä? En tupakoi. En ole edes maistanut.

Käytätkö nuuskaa, ja jos käytät, niin kuinka paljon? No tasan en käytä. Hyi yäk.

Oletko ollut koskaan syytettynä mistään rikoksesta, ja jos olet, niin mistä? Olen. Kunnianloukkauksesta ja kotirauhan häirinnästä. Syyte raukesi, kun asianomistaja (Novinha) oli paennut ulkomaille eikä koskaan ilmaantunut oikeuskäsittelyyn.

Onko sinua koskaan tuomittu mistään rikoksesta, ja jos on, niin mistä? Eipä ole, ks. ed.

Onko sinulla jokin krooninen sairaus tai vamma? On minulta kiskottu pari hammasta. Se vaikuttaa mielialaan aika kielteisesti, ja koen sen kyllä amputaationa.

Noudatatko jotain erityisruokavaliota, kuten kasvis, sokeriton tms.? En. Paitsi että käyn syömässä hyvässä kiinalaisessa lounaspaikassa nimeltä Shanghai. Käykää tekin. Ruoka on hyvää ja halpaa ja palvelu kiinalaisittain tehokasta ja eleettömän ystävällistä. Tämä ei sitten ollut maksettu mainos, ettäs tiedätte.

Oletko jollekin allerginen? Luullakseni ainakin pavuille, paprikalle, omenalle ja kiiville. Kolme ensimmäistä menevät kyllä alas hyvin kypsennettyinä. Kiiviä en pysty enää syömään, mikä aiheuttaa minulle hyvin suuria kärsimyksiä ja menetyksen tunteita. Nuorena poikana pidin siitä erittäin paljon enkä saanut siitä koskaan tarpeekseni, mutta sen syöminen tuli vuosi vuodelta mahdottomammaksi. Joskus yritän uhmata kohtaloani ja syödä sitä, ja joka kerta kaduttaa jälkeenpäin.

Jos saisit toivoa kolmea asiaa, mitä toivoisit?
1. Iirin englannin tilalle maailmankieleksi, mutta siten, että kaikissa muissa maissa ihmisten englannin taidot muuttuisivat iirin taidoiksi, paitsi Suomessa, jossa he osaisivat edelleenkin nyt hyödytöntä englantia

2. Oikeudenmukaisen rauhan ainakin Lähi-itään ilman kuolonuhreja ja muita ikävyyksiä

3. Paremman Puoliskon ja itseni kymmenen vuotta nuoremmiksi. Tämä siksi, ettei minulla koskaan ole ollut oikeaa nuoruudenrakastettua.

Listaa neljä henkilöä (ja suhteesi kyseiseen henkilöön), jotka tuntevat sinut hyvin:
1. Ivan Hlinka
2. Parempi Puolisko tuntee minut varmasti paremmin kuin minä hänet
3. Vuosien takainen psykologiystävättäreni, josta en ole vuosituhannen vaihduttua kuullut mitään
4. Se edellä mainitsemani biseksuaaliystävättäreni, olemme yhä väleissä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.