Eräitä harhakäsityksiä..., osa 2 - Vissa vanföreställningar..., del 2

Osa 1 - Del 1


"Natoon menemisessä on kyse samasta asiasta kuin aikoinaan Hitlerin kanssa liittoutumisessa." Tähän väitteeseen liittyy myös vihjailua, että jotkin epämääräiset "Suomen porvarit" haluaisivat liittyä Natoon hyökätäkseen Venäjälle, esim. valloittaakseen menetetyt alueet Karjalasta takaisin Suomelle. 

"Natomedlemskapet kan likställas med vår allians med Hitler under fortsättningskriget." Det här påståendet brukar ackompanjeras med insinuationer om att "de borgerliga i Finland", vem som än avses med detta, vill ansluta sig till Nato för att sedan kunna invadera Ryssland, t ex genom att återerövra de förlorade områdena i Karelen.

Nato ei edes ole "hyökkäysliitto", vaikka kiihkoilevat äärivasemmistolaiset jatkuvasti yrittävät lyödä toisensa laudalta retoriikassa leimatakseen sen sellaiseksi. Heikäläiset eivät voi edes mainita Naton nimeä sellaisenaan, vaan sanovat sitä aina "sotaliitto Natoksi".

Nato är inte någon "invasionsallians", trots att vänsterextremistiska fanatiker alltid försöker överträffa varandra i retorisk svulst för att utmåla Nato som sådan. De kan inte ens kalla Nato för Nato, det heter alltid "krigsalliansen Nato".

Suomen nykyinen raja Venäjän kanssa on vahvistettu rauhansopimuksella, niin ikävä asia kuin tämä onkin Karjalan takaisinhaikailijoiden mielestä. Rauhansopimuksella määriteltyjen rajojen muutteleminen ei ole Naton hommaa ollenkaan (se on enemmänkin Venäjän leipälaji), peruskirjassa puhutaan ainoastaan jäsenvaltioiden yhteisestä puolustamisesta ulkoista uhkaa vastaan.

Finlands nuvarande gräns mot Ryssland har bekräftats med ett fredsfördrag, vilket givetvis inte gläder dem som vill ha Karelen tillbaka. Att ändra på gränsförlopp som definierats i fredsfördrag är ingenting för Nato, det är snarare någonting Ryssland håller på med; i fördraget om Natos grundande heter det bara att medlemsstaterna tillsammans ska försvara sig mot ett hot utifrån.

USA:n sotaseikkailuja kolmannen maailman maissa voi olla syytä arvostella ja paheksua. Kannattaa kuitenkin muistaa yksi asia: USA ei ole yrittänytkään liittää Irakia eikä Afganistania alueisiinsa. Toisin sanoen sellaiselle tilanteelle, jossa USA auttaisi Suomea hyökkäämään Venäjälle ja liittämään Karjalan alueisiinsa, ei ole minkäänlaista ennakkotapausta.

Det kan vara motiverat att kritisera och ogilla amerikanernas krigsäventyr i tredjevärldenländer. Då bör man dock komma ihåg en sak: USA har aldrig försökt annektera Irak eller Afghanistan. Sålunda finns det inget prejudikat för att bevisa att jänkarna vore villiga att hjälpa Finland invadera Ryssland och ta över Karelen.

Kaikki puheet jostain Naton hyökkäyksestä Venäjälle ovat siis arvotonta roskaa. Se osapuoli, joka hyökkää, jos hyökkää, on Venäjä. Saa Nato-jäsenyyttä minun puolestani vastustaa, mutta vastustetaan sitten oikeilla syillä eikä kuvitelmilla Suomen herroista lyömässä päätään Karjalan mäntyyn. Tuntuu vain siltä että ne oikeat syyt ovat vähissä, kun pitää turvautua moiseen hölynpölyyn.

Allt löst prat om att Nato kunde invadera Ryssland är alltså värdelöst skräp. Det är Ryssland och bara Ryssland som vill invadera. Visst får man vara emot Natomedlemskapet, men då ska man göra det med riktiga skäl i stället för att berätta amsagor om finska herrar och deras invasionsavsikter. De riktiga skälen förefaller dock tryta när man är tvungen att åberopa sig på amsagor.

"YYA-politiikka on järkevää ja kiihkoilematonta politiikkaa, Venäjän pelkääminen on tunteilua". Mainitsin jo aiemmin aloittelevan vihreän naispoliitikon, joka painosti minua täysin horisevien vanhojen YYA-setien auktoriteettiasenteella argumentoimatta millään tavalla. Yksi hänen heitoistaan oli, että minun edustamani Venäjä-skeptisyys oli tunteilua, kun taas hän YYA-mielisyyksineen edusti järkeä ja rationaalisuutta.

"Vsb-politik är förnuftig och övervägd politik, rysskräck handlar om otyglade emotioner." Jag påpekade redan tidigare att jag på Facebook hade en dispyt med en grön kvinnlig nybörjarpolitiker, som försökte tysta ned mig, inte genom argument, utan att genom att inta den sorts auktoritära attityd som vi vanligen förknippar med gamla, halvdementa vsb-gubbar. En av hennes slängar var att jag med min skeptiska inställning till Ryssland var emotionell, medan hon med sina vsb-fraser stod för förnuft och rationalitet.

Oma hauskuutensa tietysti on siinä, että nuori nainen jyrää täysin setämäisellä tavalla minunlaiseni keski-ikäisen miehen esittämällä oman kantansa järkevänä ja minun kantani tunnehysteriana. Yleensähän ns. "setämiesten" lempitaktiikka on vastapuolen leimaaminen tunteilijaksi siksi että hän on nainen. Mutta kyllä tämä sama onnistuu nuorilta naisiltakin aina tarvittaessa.

Det var givetvis på sitt sätt skrattretande att en ung kvinna framställde sin egen åsikt som förnuft och min som emotionshysteri, trots att det var jag som var en medelålders man. Vanligen är det ju medelålders gubbar som "förkarlar" att den kvinnliga opponenten p g a sitt kön är emotionsstyrd. Men detsamma lyckas tydligen även unga kvinnor med, om det är det som gäller.

"Venäjän mollaajat ovat sotahulluja; rauha on yhtä kuin hyvät välit Venäjään". Kaikki 1970-luvun eläneet muistavat varmasti sen teiniuhmaa uhkuvan levynkannen, jossa rauhankyyhkyn kyljessä komeilivat kirjaimet CCCP - Союз Советских Социалистических Республик eli Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto, kaverien kesken vain Neuvostoliitto. Ja silloin ennen vanhaanhan me suomalaiset olimme kovasti olevamme Neukkulan yhteistyökumppaneita, kamuja ja drastukamraatteja. Eli siis tällä ajattelutavalla, että rauha on yhtä kuin hyvät välit itänaapuriin, on syvät juuret Paasikiven ja Kekkosen ajalla saakka. Eikä se ole mitenkään kommunistien tai vasemmiston yksityisomaisuutta: olihan Paasikivikin kokoomuslainen.

"Alla som kritiserar Ryssland är krigstokiga; fred är detsamma som goda relationer med Ryssland." Alla som upplevt sjuttiotalet kommer säkert ihåg det tonårstrotsiga skivomslaget som visade fredsduvan med bokstäverna CCCP på - Союз Советских Социалистических Республик, dvs De Socialistiska Sovjetrepublikernas union, eller kompisarna emellan bara Sovjetunionen. Och förr i världen brukade vi finländare ju intala oss att vi var stora samarbetspartners, polare och kompisar med Sovjet. Det här tänkesättet att fred är detsamma som goda relationer med den östra grannen återgår ända till Paasikivis och Kekkonens tider. Och det är inte vänstern eller kommunisterna som är ensamma om det här tänkesättet: Paasikivi var ju samlingspartist.

Tähän liittyy tietysti sotiemme historian sellainen tulkinta, että Suomen joutuminen talvisotaan johtui diplomaattisesta taitamattomuudestamme. Tällä tavalla asiat näkevien mielestä Venäjä ja Suomi eivät voi koskaan päätyä sotaan keskenään, ellei Suomi jotenkin sössi asioita. Ongelmat tulee aina voida ratkaista diplomatialla, ja jos diplomatia pettää, sen tilalle tarjotaan lisää diplomatiaa. Kun olen kysynyt fiksummilta vasemmistolaisilta, mikä heidän varasuunnitelmansa on siinä tapauksessa, että diplomatia ei toimikaan, vastaus on syvä hiljaisuus.

Det här tänkandet utgår givetvis från den sortens tolkning av vår krigshistoria att det var vår diplomatiska okunnighet som ledde till vinterkriget. De som ser det så anser att Ryssland och Finland aldrig kan hamna i krig om inte Finland på något sätt trasslar till saker och ting. Problemen bör alltid kunna lösas med diplomati, och om diplomatin sviker, föreslås bara mera diplomati. När jag frågat klokare vänstermänniskor, vad deras reservplan är om diplomatin slår slint är svaret alltid en ogenomtränglig tystnad.


Diplomatiajankutuksen takana ei pohjimmiltaan ole mikään pasifistinen idealismi, vaan juuri Paasikiven kyyninen irvistyshän se sieltä kurkkii. Paasikiveläisyys perustuu ajatukseen, että Venäjälle on pyrittävä olemaan mieliksi, jolloin kaikki ajatukset pienten kansojen luovuttamattomista oikeuksista ja solidaarisuudesta muita Venäjän uhkaamia pieniä kansoja kohtaan on unohdettava - Paasikivi itse sanoi, että Moskova ei ole mikään raastuvanoikeus, ts. että Moskovassa neuvoteltaessa ei voi vedota yleisiin oikeusperiaatteisiin. Siellä raastuvanoikeudessa tunnetusti osapuolet ovat lähtökohtaisesti tasaveroisia, kun taas Moskovassa pitää myöntää Venäjän luonne suurvaltana - katsoi Paasikivi.

Egentligen är det inte någon pacifistisk idealism som ligger bakom det här tjafset om diplomati - snarare är det Paasikivis cyniska grimas som skymtar. Den Paasikivibaserade utrikespolitiken utgår från att man måste göra Ryssland till lags, varvid alla tankar om små folks rättigheter, om solidaritet med andra folk som hotas av Ryssland bör glömmas. Paasikivi sade på sin tid att "Moskva inte är någon rådstuvurätt", att man alltså inte kan åberopa sig på allmänna rättsprinciper när man förhandlar med Moskva. Inför rätta är ju parterna i princip jämlika, men i Moskva bör man medge att Ryssland är en stormakt - ansåg Paasikivi.

Nyt kuitenkin tilanne on toinen. Venäjä ei ole mitenkään itsestään selvästi suurvalta, jota pitäisi nöyristellä. Venäjälle periksi antaminen Ukrainan suunnalla merkitsee sen sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen rikkomista, jonka varassa Suomenkin oikeus vastaiseen olemassaoloon on. Jos Suomi jättää kaltaisensa pienet reunavaltiot Venäjän armottomiin kynsiin, silloin meitä ei tule kukaan auttamaan, kun hyökkäyksen ja miehityksen uhka aktualisoituu meidän kohdallamme.

Nu är situationen dock en helt annan. Ryssland är inte alls en självklar stormakt som man borde fjäska för. Att göra Ryssland eftergifter i Ukraina innebär att skada den regelbaserade världsordning som även Finlands rätt att existera står eller faller med. Om Finland lämnar likadana små randstater i sticket när de invaderas av Ryssland, kan vi inte räkna med att någon ska hjälpa oss den dag Ryssland invaderar och ockuperar vårt land.

"Venäjä tarjoaa rahanarvoisia tilaisuuksia kauppaan ja liiketoimintaan, ja yhteiset taloudelliset intressit luovat rauhaa." Tämä latteus kelpaa sekä vanhojen kepulaisten kepulien että vasemmistolaisten rauhaidealistien suuhun. Kuvitelma itänaapurista rajattomien taloudellisten mahdollisuuksien maana - suona täynnä kultaharkkoja, joita saa vapaasti kantaa kotiin jos niitä vain osaa venäjäksi pyytää - on YYA-aikojen muistona osa suomalaista kansanperinnettä.

"Ryssland erbjuder lukrativa affärs- och handelsmöjligheter, och gemensamma handelsintressen skapar förutsättningar för fredlig samexistens." Det här är en plattityd som både gamla centerpartister och vänstervridna fredsidealister kan upprepa. Föreställningen om vår östra granne som ett land av obegränsade affärsmöjligheter - som en sumpmark som ligger full med guldtackor man får bära hem om man bara kan be om dem på ryska - är ännu levande folklore från vsb-åren.

Mainitsen taas kerran sen, että tällä Venäjä-propagandalla Suomeen on 90-luvulta alkaen kasvatettu kokonainen sukupolvi työttömiä venäjän kielen osaajia. En minäkään ole ikinä tienannut venäjän taidollani penniäkään (ennen kuin ihan viime aikoina venäläistä kirjallisuutta käsitteleviä oppineita esseitä ruotsiksi julkaisemalla) - jopa iirin opiskelu on maksanut itsensä takaisin paremmin. Silti venäjäntaitoisena saa jatkuvasti kuulla, kuinka valtavat tienausmahdollisuudet siihen muka liittyy.

Jag påpekar än en gång att Finland sedan 90-talet uppfostrat och utbildat en hel generation arbetslösa med magisterexamen i ryska. Jag har inte heller tjänat ett enda öre på mina kunskaper i ryska (nåja, i fjol fick jag ett par hundralappar för de lärda essäer om rysk litteratur jag lyckades få tryckta på svenska) - jag har fått mer finansiellt utbyte t o m av mina studier i iriska. Ända får alla som förfogar över någon sorts kunskaper i ryska hela tiden höra hur mycket man kantänka kan tjäna på språket.

Todellisuudessa venäjän osaajien suurimmat tienausmahdollisuudet lienevät venäjää puhuvien maahanmuuttajien tulkkeina viranomaisissa. Ja ne hommat menevät kaksikielisille maahanmuuttajien lapsille, jotka joka tapauksessa kansoittavat venäjän laitokset yliopistoissa (en sano, että siinä mitään väärää sinänsä olisikaan). Syntyjään suomen- tai ruotsinkielisille venäjästä lienee eniten hyötyä, jos he ovat kirjallisuudentutkijoita, historioitsijoita tai ammattisotilaita.

Om man nu alls kan tjäna stora pengar på ryska är det antagligen som tolkar åt rysktalande invandrare. Och sådana jobb är det tvåspråkiga invandrarbarn som får - de studerar redan flitigt rysk filologi på våra universitet (vilket ju i och för sig är helt okej). För de som har annat modersmål är ryska språket nyttigt främst om de är litteraturforskare, historiker eller yrkesmilitärer.

Näyttää siltä, että Venäjän-kaupan mahdollisuuksien ylistäminen on parempi bisnes kuin itse Venäjän-kauppa. Kekkosen ajoilta meillä on niskoillamme kokonainen Venäjän ylistämisteollisuus. Olen saanut sellaisen käsityksen, että Suomi-Venäjä-seura nykyisellään edustaa tätä ylistämisteollisuutta pahimmillaan. 


Det förefaller att det lönar sig bättre att förkunna läran om de väldiga inkomstmöjligheterna i Rysslandshandeln än att idka Rysslandshandel. Sedan Kekkonentiden har det funnits en veritabel industri i det här landet som ägnat sig åt dylik förkunnelse. Jag har fått intrycket att Samfundet Finland-Ryssland i dag är den värsta representanten för denna förkunnelseindustri.

Joitakin vuosia Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen seura oli nimeltään Suomen ja Venäjän kansojen ystävyysseura ja sillä oli uudenlaisia rakentavia tavoitteita - ymmärtääkseni muun muassa yhteyksien luominen Venäjän vähemmistökansoihin ja niiden järjestöihin. Se aika kuitenkin on mennyttä, ja sittemmin seuran kaappasivat takaisin haltuunsa vanhan koulukunnan idänkauppalopot.

Under några år efter Sovjetunionens krasch hette samfundet någonting sådant som "Samfundet för vänskap mellan Finland och de ryska folken" och hade konstruktiva målsättningar av en ny sort - om jag rätt minns var det meningen att skapa kontakter till minoritetsfolken och deras organisationer i Ryssland. Den tiden är dock förbi, och sedan dess har ryggsäcksryssar av gamla skolan på nytt tagit över samfundet.

YYA-aikana Venäjän-kauppa oli varmaankin sekä taloudellisesti että poliittisesti tärkeää Suomelle, en minä sitä kiellä - siihen aikaan olot olivat sellaiset. Se kuitenkin loi tähän maahan kokonaisen etuoikeutetun kuppaajaluokan. Näiden kuppaajien ja heidän manttelinperijöidensä intressissä on ylläpitää mielikuvaa, että idänkauppa on jostain syystä hirveän paljon tärkeämpi ja kohtalokkaampi juttu kuin kaikki muu kauppa.

Att Finland på vsb-åren av både ekonomiska och politiska skäl behövde Rysslandshandeln, är någonting jag absolut inte vill ifrågasätta: tiden var den den var. På lång sikt förefaller detta dock ha skapat en hel samhällsklass av privilegierade dagdrivare. Det ligger i dessa dagdrivares intresse att upprätthålla föreställningen om östhandeln som någonting hemskt mycket viktigare än all annan handel.

Oleellista tässä tietenkin on se ajatus, että kauppa muka ylläpitää rauhaa - että Suomen on käytävä kauppaa Venäjän kanssa, koska muuten Venäjä hyökkää ja tappaa (sitä ei tietenkään sanota ääneen, mutta tämä siinä on taustalla). Myös sellaiset laitavasemmistolaiset, jotka yleensä suhtautuvat kansainväliseen kauppaan sinänsä epäillen ja pitävät sitä kapitalistisena sortona, ovat kovin kesyä poikaa myöntämään Venäjän-kaupan tärkeyden rauhan takeena.

Det beror visst på att man intalar sig att handeln upprätthåller freden. Sålunda måste Finland ha livliga handelsförbindelser med Ryssland, för annars invaderar Ryssland och dödar oss (det här säger man inte högt, men det här är den underliggande tanken). Även sådana vänstermänniskor som vanligen uppfattar all internationell handel som kapitalistiskt förtryck är rätt villiga att medge att handel med Ryssland behövs för fredens skull.

Venäjä on kuitenkin Ukrainassa osoittanut, että tämä ajatus on väärä. Venäjä tunnetusti käy sotaa Ukrainaa vastaan. Samalla se kuitenkin myös käy kauppaa Ukrainan kanssa, koska maiden taloudet ovat niin lujasti yhteenkietoutuneet. Kauppa ei siis ole mikään varma vakuutus sotaa vastaan, ei ainakaan Venäjän kanssa.

Ryssland har dock i Ukraina visat att den här tanken inte håller vatten. Som vi vet för Ryssland krig mot Ukraina. Samtidigt idkar det också handel med Ukraina, så tätt sammanflätade som de två länderna ur ekonomisk synvinkel är. Handeln är alltså ingen säker garanti mot kriget, åtminstone om det är med Ryssland man har att göra.

Mitä sitten tulee persuihin, heidän riveissään on sellaisia vanhan idänkaupan ajat muistavia henkilöitä, jotka vaativat EU-eroa vedoten siihen, että ennen EU:ta käytiin kauppaa Neuvostoliiton kanssa ja hyvin meni. Kyllä vain, siellä on sellaista porukkaa, jolta Neuvostoliiton hajoaminen tuntuu kokonaan unohtuneen ja joka puhuu Neuvostoliitosta kuin se olisi yhä olemassa. Juuri tätä tarkoitan kun sanon, että poliittinen muisti on sekä hyvin pitkä että hyvin dementoitunut.

Vad sen gäller sannfinnarna, finns det bland dem folk som minns östhandelns glansdagar och som kräver att vi ska utträda ur EU - förr i tiden handlade man ju med Sovjetunionen, och det gick fint. Javisst: det finns folk där som förefaller helt ha missat att Sovjetstaten föll sönder och som talar om denna stat som om den ännu existerade. Det är precis det här jag menar när jag säger att det politiska minnet inte är kort, utan mycket långt och mycket, mycket dement.

"Ei Venäjällä kuitenkaan ole mitään järkevää syytä hyökätä Suomeen." Tätä saa kuulla varsinkin vasemmistolaisilta, muttei se mitenkään rajoitu heikäläisiin. Minä en mielelläni pidä tätä pilkkanani, koska pohjimmiltaan tässä on taustalla hyvin inhimillinen syy eli pelko ja ahdistus, joka pitää järkeillä pois.

"Ryssland har ändå inget rationellt skäl att invadera Finland." Det här får man ofta höra från vänstermänniskor, men inte bara från dem. Jag gör mig inte gärna lustig över det här, för när allt kommer omkring rör det sig om någonting djupt mänskligt här, nämligen om skräck och ängslan som man försöker rationalisera bort.

Jos Venäjä hyökkää Suomeen ihan armeijallaan (puhumattakaan epämääräisistä pyssyporukoista, joiden yhteys Venäjään voidaan tarvittaessa kiistää), se on hyvin uhkaava tulevaisuudenkuva. Venäjä ei tunnetusti piittaa siviilien hengistä vähääkään, ja ryöstely ja raiskaaminen kuuluu pirtaan jo siksikin, että maan armeija on rappeutunut ja kuriton (ja ne pyssyporukat tietysti sitäkin enemmän). Venäjä on myös tehnyt selväksi, että se käyttää halutessaan taktista ydinasetta uhkaamiaan pieniä maita vastaan. Ajatus, että Suomen armeijan puolustus murrettaisiin pienellä ydinaseella siviiliuhreista välittämättä, on niin pelottava, että se pitää torjua mielestä.

Om den ryska armén invaderar Finland (eller om någon mindre organiserad rysksinnad halvmilitär trupp gör det), är det en mycket skrämmande framtidsutsikt. Ryssland ger som bekant katten i civila liv, och dess armé är så odisciplinerad att man kan vänta sig marodörfasoner och massvåldtäkter (detsamma gäller givetvis även för de ovannämnda halvmilitära trupper). Ryssland har också gjort det klart att det vid behov kommer att sätta in taktiska kärnvapen mot invaderade småstater. Tanken att den finska arméns försvar skulle brytas ned med en liten atombomb utan att bry sig om civila offer är så förskräcklig att man hellre inte vill tänka den.

Tämä näkemys, että Venäjä tai mikä tahansa maa tarvitsee taloudelliset järkisyyt aloittaa sodan, on kuitenkin todistettavasti virheellinen. Se on nähty esimerkiksi USA:n sotaseikkailussa Afganistanissa. Tyypillinen vasemmistoidealisti jankkaa silmät lasittaen, että öljyn takiahan ne jenkit sinne menivät. Tosiasia on kuitenkin - edelleenkin - että Afganistanin öljyteollisuutta kehittämässä huseeraavat nyt kiinalaiset. Jos öljy olisi ollut ratkaisevassa asemassa, amerikkalaiset tuskin olisivat jättäneet sitä pahimman kilpailijansa käsiin.

Den här föreställningen att Ryssland eller vilket land som helst behöver ekonomiskt rationella skäl för sina krig är dock bevisligen felaktig. Det har vi sett t ex när amerikanerna invaderade Afghanistan. En typisk vänsteridealist envisas med glasartad blick att det var för oljans skull jänkarna åkte dit. Verkligheten är dock - fortfarande - att det i dag är kineserna som utvecklar oljeindustrin i Afghanistan. Skulle oljan ha spelat en avgörande roll för jänkarna, skulle de antagligen inte ha tillåtit sin värsta rival att lägga beslag på den.

Toki vasemmistoidealisti voi kääntää kelkkansa ja selittää, että USA, joka on hänen mielestään niin paha ja kauhea, voi käydä sotaa silkkaa ilkeyttään, mutta että Venäjä toimii taloudellisesti rationaalisesti. Mutta tällaisen älyllisen epärehellisyyden voi kuitata ivanaurulla.

Naturligtvis kan vänsteridealisten vända på kappan och förklara att USA, denna hemska och onda världsimperialist, kan föra krig av ren elakhet, medan Ryssland alltid beaktar ekonomiska förnuftsskäl. Men dylik intellektuell oärlighet kan man bara hånskratta åt.

Todellisuudessa niin Yhdysvallat kuin Venäjäkin ovat historiansa aikana aloittaneet sotia hyvin pikkumaisten arvovaltasyiden takia. Venäjän tapauksessa halu alistaa kaikki vanhat alusmaat - halu tehdä Venäjästä taas suuri - on varsin todennäköinen motivaattori tällaisten arvovaltasotien takana. Siksi Suomi on varmasti Venäjän imperialismin ruokalistalla, vaikka mieluusti muuta kuvittelisimme.

I verkligheten har både Förenta Staterna och Ryssland under sin historia utkämpat många krig av mycket småaktiga prestigeskäl. Vad gäller Ryssland motiveras dylika prestigekrig säkert i ingen ringa utsträckning av begäret att erövra och kuva alla de länder som någonsin varit ryska provinser. Därför är Finland säkert ett av länderna på den ryska imperialismens matmeny, hur mycket vi än vill förneka detta.


"Venäjä on lännen sortama maa, uhri." Tämä on erittäin tavallinen asenne tai perusvire nimenomaan vasemmistolaisessa Venäjän hyvittelyssä, vaikka kyllä samansuuntaisia ajatuksia näkee myös persutaholla. Silloin kun olen poliittisesti epäkorrektilla tuulella, kutsun tätä Venäjälle myönnettäväksi "kunnianeekerin" asemaksi.

"Ryssland är ett offer för västligt förtryck." Den här attityden karaktäriserar särskilt de vänstersinnade som vill stryka Ryssland medhårs, men liknande tankegångar ser man nog även hos sannfinnarna. När jag är på politiskt inkorrekt humör, brukar jag säga att Ryssland behandlas som en sorts "hedersneger".

Kolonialismista kärsimään joutuneille kehitysmaille ollaan taipuvaisia myöntämään kaikenlaisia helpotuksia yleisistä periaatteista, esimerkiksi ihmisoikeusperiaatteista, koska ne ovat kehitysmaita. Ajatellaan, että länsimailla ei ole moraalisesti varaa arvostella kehitysmaiden ihmisoikeustilannetta, koska kehitysmaiden ongelmat ovat länsimaiden harjoittaman riiston seurausta. En sano että tämä olisi oikein tai kehitysmaiden omankaan edun mukaista, mutta tämän asenteen takana olevaa logiikkaa on helppo yleisinhimillisesti ymmärtää, vaikkei sitä hyväksyisikään (oheislukemistoksi Cosmas Desmondin Persecution East and West: Human Rights, Political Prisoners, and Amnesty). Käsittääkseni tällaiset näkemykset ovat kuitenkin ihmisoikeusjärjestöissä olleet väistymään päin, varsinkin kun esimerkiksi homoseksuaalien ihmisoikeusliike vaikkapa Afrikan maissa on järjestäytynyt ja tullut näkyväksi, jolloin lännen aatetoverit ovat saaneet solidaarisuuskumppaneita.

Det finns vissa tendenser att inte ställa alltför höga mänskorättskrav för u-länder som fått lida av kolonialism, eftersom de är u-länder. Många tycker att västliga länder, som exploaterat och förtryckt u-länder, inte har moraliskt råd att kritisera mänskliga rättigheter i dessa länder. Jag vill inte säga att ett dylikt tänkande är rätt eller att det ens motsvarar u-ländernas egna intressen, men logiken bakom det kan man lätt förstå utifrån ett allmänmänskligt perspektiv, även om man inte accepterar denna syn (läs härtill Cosmas Desmonds Persecution East and West: Human Rights, Political Prisoners, and Amnesty). Vad jag vet har dock detta synsätt försvagats inom mänskorättsorganisationer, särskilt därför att t ex rörelsen för de homosexuellas rättigheter i Afrika blivit starkare och synligare, så att västliga idéfränder har partners att solidarisera sig med.

Venäjä on jollain kommervenkillä onnistunut kiemurtelemaan samanlaiseen ymmärrettävän ja hyysättävän ressukan asemaan, vaikka se totisesti ei ole mikään siirtomaavallan uhri. Päin vastoin, Venäjä itse on - kuten tiedämme - ollut siirtomaavalta, joka on alistanut naapurikansojaan ja rakennellut siirtokuntia esimerkiksi Siperian alkuperäiskansojen alueille.

Genom sina propagandatricks har Ryssland lyckats skaffa sig en liknande ställning som ett offer vi bör pyssla om, trots att landet definitivt aldrig råkat ut för kolonialistiskt förtryck. Snarare tvärtom: Ryssland har - som vi vet - varit en kolonialmakt som kuvat grannfolk och koloniserat ursprungsfolkens jaktmarker t ex i Sibirien.

Kaikkein törkeintä tietysti on, että Venäjä on onnistunut esittämään itsensä kaikkien entisen Neuvostoliiton kansojen kärsimyksen perijänä. Ukraina ja Valko-Venäjä, jotka sattuivat olemaan Saksan hyökkäystiellä, joutuivat kärsimään poikkeuksellisen paljon sekä Hitleristä että Stalinista. Nyt Venäjä omii itselleen mm. ukrainalaisten uhriaseman ja käyttää sitä moraalisena perusteena hyökätä Ukrainaan ja leimata ukrainalaiset fasisteiksi.

Det fräckaste är givetvis att Ryssland lyckats framställa sig som arvinge till alla exsovjetiska folks lidanden. Ukraina och Vitryssland, som råkade befinna sig mitt på Tysklands invasionsrutt, fick lida särskilt mycket både av Hitler och Stalin. Nu approprierar Ryssland bl a de ukrainska offren och missbrukar dem som ett moraliskt svepskäl för att invadera Ukraina och utmåla alla ukrainare som fascister.

Ja joo, totta maar Ukrainasta löytyi yhteistoimintamiehiä, kun saksalaiset tulivat. Natseja kestittiin leivällä ja suolalla, koska neuvostojärjestelmä oli kaikkien vainojen ja kollektivisointien jälkeen menettänyt moraalisen uskottavuutensa jokseenkin täysin - siinä määrin, että varsinkin maaseutuväestö olisi tervehtinyt vapauttajanaan ihan ketä vaan, varmaan myös ulkoavaruuden muukalaisia. Löytyi saksalaisille kavereita Venäjältäkin ja olisi löytynyt paljon enemmänkin, jos saksalaiset olisivat tunkeutuneet syvemmälle Neuvostoliiton sisuksiin. Rehellisimmät neuvostosotakirjailijatkin - etsimättä mieleen tulee Emmanuil Kazakevitš - myönsivät, että miehitetyn alueen asujaimisto ei välttämättä suhtautunut kovin luottavaisesti "omiin" neuvostojoukkoihin ja että sydänten ja mielten voittamista omalle puolelle tarvittiin.

Och javisst, när tyskarna kom till Ukraina visade sig en hel del ukrainare villiga att kollaborera med ockupanten. Nazisterna trakterades med bröd och salt, eftersom sovjetsystemet efter alla förföljelser och kollektiviseringar hade förlorat sin moraliska trovärdighet helt och hållet - antagligen skulle särskilt lantbefolkningen har hälsat vilken som helst inkräktararmé välkommen som befriare, främlingar från yttre rymden inte undantagna. Tyskarna kunde nog rekrytera villiga kollaboratörer även i Ryssland, och hade de lyckats göra djupare intrång hade antalet ryska Hilfswillige antagligen ha överträffat de ukrainska dito. Också de mest uppriktiga sovjetiska krigsprosaisterna - Emmanuil Kazakevitj till exempel - medgav att befolkningen i de tyskockuperade områdena inte nödvändigtvis litade på sina "egna", dvs sovjettrupperna, och att man var tvungen att särskilt vinna de civila för sig.