Mo Mowlam kuollut

Marjorie Mowlam, lempinimeltään Mo, kuoli eilen canterburylaisessa saattohoitokodissa. Mo Mowlam oli syntynyt coventrylaisen juopon tyttärenä vuonna 1949. Mowlam oli opiskellut talous- ja yhteiskuntatieteitä ja työskennellyt nuoruudessaan mm. futurologi Alvin Tofflerin avustajana. Sittemmin hänestä tuli Tony Blairin varjokabinetin Pohjois-Irlannin ministeri, ja kun Blair voitti vaalit, Mowlam, jolta oli juuri löydetty aivokasvain, joutui Pohjois-Irlannin rauhanneuvotteluja johtamaan. Mowlam oli ronski työväenluokkainen ihminen, jonka esiintymistapa ja puhetyyli järkyttivät jäykkäylähuulista brittieliittiä, mutta herättivät irlantilaisten luottamuksen. Syöpähoitojen aiheuttaman kaljuuntumisen vuoksi hän käytti peruukkia, joka hänellä oli tapana viskata neuvottelujen alkaessa naulaan kuin hattu ilmapiirin vapauttamiseksi.

Mo Mowlam ei ollut mikään pyhimys, vaan ronski tavallinen ihminen, usein ärtyisä, väsynyt ja toisinaan taipuvainen poliittisiin virhearviointeihin. Mutta hänellä oli tavoite ja riittävästi pahaa sisua pyrkiä siihen sekä kylliksi itsekritiikkiä siivota omat jälkensä silloin kun erehdyksiä sattui. Aika monen nöyryytyksen ja munauksen jälkeen hän nosti itse itsensä ylös mudasta.

Mo Mowlam toipui aivokasvaimesta, mutta kärsi hoitojen jälkeen motoriikan ja tasapainoaistin häiriöistä. Kaksi viikkoa sitten hän satutti päänsä kaatuessaan ja sa vaikeita vammoja, joihin hän nyt menehtyi tajuihinsa tulematta.

Toinenkin kuuluisa rauhantekijä on kuollut, mahdollisesti mielipuolen romanialaisen naisen puukottamana: Taizén ekumeenisen "luostarin" veli Roger. Irish Timesin Breda O'Brien sanoi asiasta kaiken tarvittavan: Had Brother Roger survived the attack, I am certain he would have forgiven his assailant.

Sosiaalista elämää

Keskiviikkona kävimme Marian kanssa tapaamassa ystävääni neiti von Schweizer-Gesetziä (peitenimi), joka leipoo erinomaisia korvapuusteja. Valitettavasti hän asui hissittömän vanhan talon neljännessä kerroksessa, joten taisimme molemmat olla uuvuksissa raahauduttuamme sinne ullakolle kahteen kertaan - toisen kerran pyytämään portin avauskoodia, koska lähtiessämme se oli jo lukittu.

Torstaina menimme kuuntelemaan Åbo Akademin yhdenaikaisen venäjänlehtorin Zinaida Lindénin esitelmää uudesta (ruotsinkielisestä) romaanistaan, joka kertoo ilmeisen hulppealla absurdilla otteella venäläisen sumopainijan kohtaloista.

Nyt perjantaina jätin kauheana sovinistina Marian kotiin laittamaan ruokaa lähtiessäni Tommipommia tapaamaan, koska hän päättikin sitten pyrähtää erikseen täällä Turussa päättämässä Nuorten naisten fasistinen pahuus -kiertueensa. Sen kunniaksi pukeuduin NNFP-paitaani. Dublin-pubiin emme kylläkään menneet, vaan pariin muuhun kaljoittelemoon - Koulu-ravintolaan ja eräällä joenvarren kaljalaivalle. Join kohteliaisuudesta muutaman tuopin, kuten tapanani on tällaisissa tilanteissa. Auringonpaiste kuitenkin uuvutti minut siinä määrin, että tipuin sängynpohjalle heti kotiin päästyäni.

Vastaus Yhteiskuntakriittisen feministin taannoiseen ihmiskauppakirjoitukseen

"Itsensä myyminen ja huorien ostaminen ei ole meille naisille keino saada seksiä. Sitä kun saa ilmaiseksikin, ja takuulla kivemmissa tunnelmissa ihan spontaaneilta markkinoilta."

Niin niin. Naisille kyllä on tarjolla, ihan omana itsenään. Mies kulkee nöyryytyksestä nöyryytykseen, kyynistyksestä kyynistykseen, luopuu kaikista spesifeistä toiveistaan kumppanin suhteen, eikä sittenkään kelpaa. Lopulta sitten mennään huoriin. Ja koska kukaan ei halua pitää itseään halveksittavana hyväksikäyttäjänä ja huorallakävijänä, silloin romantisoidaan tämä prostituutiohomma ihan vain oman mielenterveyden ylläpitämiseksi.

Jos "yhteiskuntakriittinen feministi" (lue: sortaja- ja nöyryyttäjäeliitin äänitorvi, josta on makeeta stilisoida itsensä sorretuksi tai sellaisten esitaistelijaksi) ei kaikkien feministien tavoin olisi psykopaattisen empatiakyvytön, hänelle ei tarvitsisi selittää ylläolevaa.

"Kauppakirjoja ei tarvitse ensin allekirjoittaa. Hitto, että nuo miehet ovat niin byrokraattisia ja kaikenlaisiin kaavoihin kangistuneita..."

Kyse ei todellakaan ole miesten byrokratiasta, vaan siitä, että parisuhde- ja seksimarkkinat siellä kapakan tiskillä toimivat täysin naisten ehdoilla. Naiset valitsevat miehen, eivätkä todellakaan miehen "sisäisen kauneuden" tai muiden todellisten ansioiden perusteella, vaan ainoastaan sen, näyttääkö mies varakkaalta tai muuten kadehdittavalta, jotta hänen avullaan voi tehdä vaikutuksen niihin muihin jenginsä ämmiin. Miehen näkökulmasta se, mitä naiset pitävät "spontaanina pariutumisena", on prostituutiota, jossa mies joutuu kaupittelemaan itseään nirsoille, itseään käytännöllisesti katsoen kaikkia normaaleja ja epätäydellisiä miehiä parempina pitäville orjanostajille. Miehiä ei kapakan lihatiskin ääressä kohdella ihmisinä - se on naisten hallitsema maailma, ja naisten hallitsema maailma päihittää kylmyydessään ja kovuudessaan minkä tahansa patriarkaatin.

Kun se kiltti ja profeminismillä ravittu ja kasvatettu poika on kärsinyt tarpeeksi monta pettymystä siellä kapakassa, tarpeeksi monta kertaa kuullut naisilta kehotuksen "mene huoriin", niin mikä helvetin ihme on, että hän lopulta menee huoriin kostaakseen kollektiivisesti naissukupuolelle? Jos naiset eivät ole kohdelleet häntä ihmisenä, niin mikä helkutin velvollisuus hänellä on kohdella naisia ihmisinä?

"Kyllä seksinkin parhaita puolia on villi vapaus, eivät kalliit sopimusneuvottelut."

Niinhän se on. Naisille kapakat ja pariutumispaikat ovat sen villin vapauden tyyssijoja, joissa kaikki naiset villisti ja vapaasti piirittävät miesten korkeatasoisinta kymmenystä. Miehille ne ovat sopimusneuvottelupaikkoina paljon tylympiä ja kylmempiä kuin huoratalot konsanaan. Huora ottaa vain rahat, mutta kapakassa miehen on myytävä sielunsa, vaihdettava se kapakkamaskiin ja myyntimiestaitoihin.

Homokuutonen

Erehdyin Visukinttu-Jarkon blogiin lukemaan hänen mielipuolisen hauskat muistonsa siitä, kun hän desinfioi kiveksiään Neo-Amiseptillä. Siinä sivussa tuli pantua merkille myös hänen maanantaikuutosensa, joka käsittelee homoseksuaalisuutta.

1. Kuinka monta homoseksuaalia tunnen?

Tunnustautuneita homoseksuaaleja miehiä tiedän yhden, se on se vaaleatukkainen korvarengaskaveri joka yhteen aikaan palveli eräässä suosikkikahvilassani. Kun Novinha haastoi minut oikeuteen rakastumisesta, kerroin tälle kaverille tapauksesta ja sanoin: "Näin käy heteroille." "Se on teille ihan oikein", hän vastasi ja nauroimme yhdessä äijämäisesti höröttäen.

Läheiseen ystäväpiiriini kuuluu, tai kuului, myös muuan lesbopainotteinen bi-tyttö, josta pidin kovasti (siis ihmisenä, henkilönä ja ystävänä) ja jonka kanssa meillä oli jonkinasteisia ryhmäseksisuunnitelmia sisältänyttä vispilänkauppaa. Homma jäi pelkän fantasian asteelle, emmekä juuri ole olleet yhteydessä sen jälkeen. Olin ollut häneen jollain tavalla tai jossain määrin rakastunut, eikä hän varmaan halunnut horjuttaa nykyistä suhdettani herättämällä minussa voimakkaita tunteita kirjeenvaihtoa ylläpitämällä. Suhteen alkuvaiheessa pelko oli varmaan aiheellinenkin, nyt minua ei juurikaan enää kiinnosta kukaan muu nainen kuin Maria.

2. Olenko ikinä ajatellut, että homous voisi olla minulle hyvä ratkaisu?

Olen monta monituista kertaa ollut kateellinen homoille, koska nämä eivät joudu olemaan tekemisissä psykonarttujen kanssa. Valitettavasti toisen miehen sukuelimien rämpyttäminen tai imeskely ei oikein huvita, kun olen jokseenkin paatunut hetero enkä ole kokenut seksuaaliseksi luokiteltavaa vetoa mieshenkilöihin kahdeksannen ikävuoteni jälkeen (pikkupoikana olin ihastunut pitkätukkaiseen luokkani poikaan tavalla, joka kai on luokiteltava jossain mielessä seksuaaliseksi). Jos ne ryhmäseksisuunnitelmat olisivat toteutuneet, olisin ehkä voinut orgiatilanteessa kohteliaisuudesta suostua masturboimaan toisen miehen penistä kädelläni, sillä ehdolla, että kyseinen mies olisi ollut varmasti biseksuaali ja halukas moiseen (ts. ei hetero, joka homofobioissaan tappaa). Mutta kuten sanottu, ne jutut jäivät teoreettisen uhoamisen asteelle.

3. Milloin viimeksi joku samaa sukupuolta oleva on yrittänyt lähestyä minua?

On siitä varmaan jo yli kymmenen vuotta. Nuorena miehenä näitä ehdotuksia tuli jonkin verran, ja torjuin ne yleensä kohteliaasti, ilmaisinpa joskus myötätuntoni ja solidaarisuuteni miesveljen tilannetta kohtaan - olinhan itse saanut niin paljon torjuntoja nuorilta naisilta. Pidän tätä kuitenkin yllättävänä, koska olen aina ollut resupekka ja karvaturpa, joka ei ole aktiivisesti yrittänyt miellyttää ainakaan miehistä silmää.

4. Kiihotunko ajatellessani näkeväni kaksi naista keskenään hommissa?

Eiköhän porno ole opettanut kaikki pojat siitä kiihottumaan. Toinen juttu sitten on, onko se oikeasti tuntunut minusta kiihottavalta ennen kuin olen nähnyt sillä mässäilevää pornoa.

5. Mihin homoseksuaalien parien oikeudet pitäisi mielestäni vetää?

No jaa, adoption olisin valmis sallimaan vain homoseksuaalisille naispareille, koska ajattelen sovinnaisena ja vanhoillisena sovinistina, että lasten kasvattaminen on pohjimmiltaan enemmän naisten hommaa ja että kaksi äijää ei siihen pysty.

6. Ketä julkisuuden henkilöä haluaisin epäillä piilohomoksi?

Minulla on juuri näkemäni juorulehden kannen jälkeen niin saakelinmoinen Tony Halme -vitutusvaihe päällä, että haluaisin silkkaa ilkeyttäni Tonyn paljastuvan homoksi. Se helvetin homofobiashow, jota mies vetää, on omiaan herättämään tietynlaisia epäilyksiä. Jos miehelle on noin helvetin tärkeää julistaa heterouttaan kaduilla ja aitovierillä ja tiedä vaikka synagoogissakin, niin onko sillä kovinkaan puhtaita jauhoja pussissaan? (Takarivin Kähönen ja Jolpero sanovat tässä kohtaa: "Kivespussissaan!" "Ö-hö-höy-höy-öy-höy-höh-höh-höö!")

"Viisi tytärtäni"

Maalainen kirjoitti blogissaan ylistävästi Liisamaija Laaksosen ympärille rakennetusta pateettista televisionäytelmästä "Viisi tytärtäni". Minä en vaivautunut katsomaan koko näytelmää: olen nähnyt sen (katsoimme sen yhdessä oman äitini kanssa) silloin kun se esitettiin ensimmäistä kertaa, eikä se napannut silloin; tuskin se tässä välillä on yhtään parantunut. Näytelmä kuvaa öyhöttävän työläisjuopon katkeraa vaimoa, joka koettaa hoitaa viittä tytärtä ihmisiksi miehen ryypättyä maksansa mäkeen ja henkensä maalle. Tyttärillä on omat ongelmansa, yksi juoksee penisten perässä kunnes tekee itsestään yksinhuoltajan, toinen kuolee aivokasvaimeen ja kolmas tulee hulluksi. Hullun siskon huoltokysymys sitten tuokin tyttäret äidin luokse muistelemaan perhehelvettiään.

Näytelmässä oli se perusvika, että - kuten Yiltzhoucan arvostelija sanoi - perheen ongelmat oli haettu "valintatalosta", ja tämä moite osui mielestäni naulan kantaan. Kaikki kliseet juoposta ja väkivaltaisesta isästä syyllistävään marttyyriäitiin olivat tarjolla. Kun joukkoon sitten vielä heitettiin aivokasvaimeen menehtyvä tytär, oltiinkin jo vanhan kunnon Älywapaan Palokunnan "Riepu-Petteri ja Kura-Eero" -sketsissä, eli kurjuudelle oli pakko nauraa sillä tavalla kuin Aleksandr Solzhenitsynin tutkintovankitoverin oli pakko nauraa viidentoista vuoden vankeustuomiolle, jonka hän oli saanut rangaistukseksi ei-mistään.

Tällaiset konventionaalisen "ongelmaperheen" kliseetä uusintavat kulttuurituotteet pistävät vihaksi sen takia, että - kuten Tolstoi, Lev Nikolajevitsh, sanoi ja viisaasti sanoikin - kaikki onnelliset perheet ovat samanlaisia, mutta jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan. Ja kuten olen omakohtaisesti joutunut kokemaan, onnettoman perheen onnettomuus johtuu nopeiden muutosten nyky-yhteiskunnassa usein siitä, että ne onnellisen perheen valmistusohjeet, jotka perheen perustajat ovat alkujaan saaneet, ovat vanhentuneet tai - mikä pahempaa - vanhenevat vähitellen perheen eläessä, kunnes onnellisena ja tasapainoisena aloittanut perhe huomaa olevansa keskellä kurimusta tietämättä, miten, missä vaiheessa ja missä välissä hyvä elämä meni pilalle.

Näin kävi minun perheessäni. Kaikkein varhaisin lapsuuteni oli oikeasti onnellinen ja idyllinen, ja minua varjeltiin tehokkaasti ahdistavilta ja epätoivoa herättäviltä asioilta. Uskonnon rooli elämässäni oli muuten hyvin yksiselitteisesti myönteinen ja rauhoittava, ja isoisäni oli tunnetusti erittäin hyvä ja rakentava miehen ja Jumalan malli. Varhaisvuosieni kielteisin hahmo oli Aino-täti, kotityranni, joka kutsui itsensä kylään viikkokausiksi ja "kasvatti" minua omien, mielivaltaisten ja sisäisesti epäjohdonmukaisten kriteeriensä mukaan. Lisäksi isoäidissä alkoi jo tuolloin ilmetä niitä lempeän totalitarismin piirteitä, jotka hänen vanhuudenhöpertyessään ensimmäisinä yliopistovuosinani kasvoivat absurdeihin mittoihin ja aika pitkälti pilasivat minulta sekä yläasteen että lukion kasvumahdollisuuksina.

Ongelmaperheeksi liu'utaan, usein yrittämällä tehdä kaikki oikein. Kaikki tekevät parhaansa, kunnes tyrmistyksekseen huomaavat, että - lainatakseni äidin kitkerää sanontatapaa - sinun parhaasi on liian huono. Viinanjuonti, tytärten seksuaalinen holtittomuus ym. ei ole "ongelma", vaan varsinaisen ongelman myöhäisseuraus, joka itse ongelmallisuuden sisältä päin kokevien kannalta tuntuu täysin sekundääriseltä ja epäoleelliselta. "Ongelma" on käsittämätön vyyhti, jonka vankeja kaikki ovat ja josta kaikki ovat tietoisia, mutta jota on täysin mahdotonta pukea sanoiksi, koska ei tiedä, mistä päästä aloittaisi. Kaikki yritykset saada asiaa selvitettyä ulkopuolisille romahtavat kasaan, koska kielestä ei yksinkertaisesti löydy sanoja. Silloin kun löytyy - "alkoholiongelma", "mielisairaus" - ne tuntuvat menevän pääpointista kaukaa ohi ja keskittyvän liikaa sivuseikkoihin, seurauksiin syiden ja kehityskulkujen asemesta.

Isosiskoni huomautti joskus purevasti, että jos joku kysyy, miksi meidän perheemme on niin omituinen, täytyy vastata - tai aloittaa siitä - että kaikki johtuu toisen maailmansodan lopputuloksesta. Koska Hitler hävisi sodan, pääaineenaan saksaa opiskellut äitini ei saanut opettajanvirkoja, vaan joutui kiertämään sijaisuudesta sijaisuuteen pitkin maailmaa. Tällöin isovanhemmat saivat keskeisen roolin lasten kasvatuksessa ja tekivät minusta kävelevän kolmekymmenluvun ulkomuseon, joka on nykyajassa kuin kotiajastaan karannut kuriositeetti; veljestäni, joka muutti äidin mukana, tuli vaeltajaluonne, joka ei taida uskoa kodin olemassaoloon käsitteenäkään; eikä isosiskonkaan elämä ole aivan sovinnaisia latuja myöten tainnut mennä. Päälle päätteeksi perheemme ongelmallisuuteen kuului alkoholiongelman sijasta lähinnä raittiusongelma. Nuorena olin kateellinen niille, joiden vanhempien tai perheen ongelmalliset piirteet olivat kiteytettävissä yksinkertaiseen ja selkeään sanaan alkoholismi. Alkoholin juominen oli normaalia, raittius aiheutti sosiaalista eristymistä, markkina-arvon laskua, sulki pimpat nuoren pojan innokkaan peniksen edestä. Alkoholismista kärsivät vanhemmat olivat normaaleja, terveitä vanhempia - tai ainakin heillä oli tauti, jolla oli nimi, numero, luokitus lääkärin isossa kirjassa ja siten se oli ainakin teoriassa parannettavissa. Heidän lapsillaan oli tukiryhmiä, kohtalotovereita ja ymmärtäjiä. Mutta minun kohtalotoverini olivat kaikki oman perheen sisällä, tukiryhmää ei ollut, ja mitä sitten ongelman julkiseen hoitoon tulee, menkääpä selittämään sosiaalitädille ongelmanne olevan siinä, että Hitler hävisi sodan. Tai siinä, ettei teillä ole normaalia ja tervettä isää, joka ryyppäisi ja hakkaisi.

Mies raiskaa taas ja Birdy synnyttää ja hoivaa

Ihmissusiblogin Henry antoi linkin australialaiseen lehteen, ilmeisesti valtavirtaviestimeen, jossa paikallinen Eva Lundgren nimeltään Mary Anne Layden julistaa miesten pahuutta ja pornon hirveyttä. Layden esittää muun muassa seuraavat väitteet:

- Pornossa väitetään, että kaikki miehet käyvät huorissa, että huorissa käynti on normaalia, että naiset pitävät väkivallan ja seksin yhdistämisestä ja että lapset nauttivat seksistä aikuisten kanssa.

- Pornon saatavuus lisää prostituution tarvetta.

- Ainoastaan lapsina raiskatut, kodittomat tai narkomanisoituneet naiset alentuvat prostituutioon. Australiassa ei ole riittävästi tällaisia reppananaisia tyydyttämään miesten kyltymätöntä ja kasvavaa huoranhimoa, joten ulkomailta on pakko tuoda lisää.

- Pornon käyttäjät raiskaavat todennäköisemmin ja pornoa pitää koko ajan saada enemmän. Kyseessä on noidankehä.

- Uskonnollinen herätys (!) voi parantaa pornoriippuvuudesta, mutta ehkäisy on parempi vaihtoehto kuin parantaminen (ts. jo altistuneet miehet ovat implisiittisesti pysyvästi pilalla).

- Pornoaddiktit menettävät todennäköisesti puolisonsa, heidän taloudellinen tilanteensa kärsii ja monet lentävät pihalle töistään.

Kaikki nämä meemit olemme kuulleet jo aikaisemmin - itse asiassa tätä samaa laulua hoilasivat femakot jo 70-80-luvulla. Tämä siis pantakoon muistiin siltä varalta, että joku femakko taas alkaa kysyä, kuka feministi muka on mennyt sanomaan jotain tällaista. Vaikka Layden ei feministien mielestä varmastikaan ole mikään oikea feministi - tuo viittaus uskonnollisen herätyksen parantavasta vaikutuksesta ei suorastaan viittaa kovin hienostuneeseen ja intellektuaaliseen feministiseen ideologiaan - suurin osa tästä ajatusromusta on ehtinyt levitä myös feminististen antipornokampanjojen puitteissa, ja jos feministit eivät olisi järkiään niin epärehellistä ja yhteiskuntavastuutonta porukkaa kuin ovat, he ottaisivat edes asiakseen kiistää tämän potaskan julkisesti ja esittää nyansoidumpia käsityksiä pornosta. (Tosin feminismi on nykyisellään jo rappeutunut sellaiseksi itseensä viittaavan paskapuheen rämeeksi, että ne "nyansoidummat käsitykset" tarkoittanevat käytännössä tavanomaista kiertelyä, kaartelua ja sivistyssanaviidakkoa, jolla esitetään tarkalleen sama asia hyvänä ja tavoiteltavana, jos nainen tekee sen, ja pahana ja hirveänä ja epäinhimillisenä, jos mies tekee sen.)

Sitä paitsi tunnustautuneiden feministien ja feministiliikkeen keskuudessa huomattavasti tuota hullummatkin väitteet ovat suhteellisen tavallisia. Tunnetusti ruotsalais-norjalainen naistutkimusprofessori Eva Lundgren esittää täysin vakavissaan, että Ruotsissa on päättäjä- ja vallanpitäjämiesten salaliitto, joka raiskaa ja syö noitasapateissaan laumoittain lapsia. Tunnetusti ruotsalaiset feministit ovat kieltäytyneet ottamasta etäisyyttä Lundgrenin selvästi mielisairaista fantasioista. Tunnetusti nämä fantasiat televisio-ohjelmassaan paljastanut naistoimittaja joutui feministien solvaus- ja tappouhkauskampanjojen kohteeksi. Feministit puolustavat omiensa mielisairaimpiakin harhoja.

Minähän en ole pornon asiantuntija, mutta antakaapa minun nyt sanoa mielipiteeni niistä väitteistä, jotka Layden on esittänyt:

"Pornossa väitetään, että kaikki miehet käyvät huorissa."

- Pornossa väitetään, että heteroseksuaalisilla miehillä on sukupuolisuhteita naisiin. Pornossa väitetään, että huorissa käynti on yksi mahdollinen tapa tyydyttää miehen seksuaaliset halut, mutta se ei ole keskeinen. Nähdäkseni sitoutumattomien nuorten ihmisten himokas promiskuiteetti, ryhmäseksikokeilut ym. on huomattavasti keskeisemmässä osassa pornossa kuin prostituoidulla asioiminen. Nuoren rakkauden - tai nuorten ihmisten seksin - ylistäminen on yhtä oleellinen osa pornoa kuin muutakin romanttista viihdettä. Käytän sanaa "romanttinen" tässä myös eksaktina kirjallisuudenhistoriallisena terminä. Jos valtavirtapornolla on jokin ideologia, se on paljon lähempänä romanttista kuin mitään miessovinistista ideologiaa (ja veikkaanpa, että käymälä-Sven on tästä asiasta kanssani samaa mieltä).

"Pornossa väitetään, että huorissa käyminen on normaalia."

- Pornossa nähdäkseni väitetään, että huorissa käyvällä miehellä on syynsä käydä huorissa, syyt, joita miesten keskeisen solidaarisuuden nimissä on moralisoimatta kunnioitettava. Prostituoituja koskeva "kuluttajavalistus" ja sukupuolitauteihin ja ryyppäämiseen liittyvistä vaaroista varoittelu on merkittävässä osassa ainakin suomalaisissa pornojulkaisuissa, mutta nähdäkseni lehtien ostajat haluavat ennen muuta nähdä alastomia kauniita naisia sukupuoliyhdynnässä sekä mahdollisesti lukea rankkoja tarinoita, joissa jokin yleinen fantasia (ryhmäseksi, vieraissa käynti, tuntemattoman kanssa rakastelu ym.) kuvataan toteutumassa. "Kuppasista huorista" kirjoitteleminen vie turhaan sivu- ja palstatilaa tältä pääasialta.

Itse asiassa sen jälkeen, miten moni feministiksi tunnustautuva nainen on minuakin kehotellut käymään huorissa (tai ihmeissään kysynyt, miksen mene huoriin), pistää todella vihaksi kuulla tuollaisia väitteitä, että prostituutiota ylläpitävät ja hyväksyvät asenteet olisivat lähtöisin miehistä ja/tai/eli pornosta. Huomattavalta osaltaan niiden asenteiden uusintamiseen osallistuvat naiset ja vieläpä itseään hyvinkin edistyksellisinä ja feministisinä pitävät naiset. Naisasiaväki on kuitenkin niin täydellisen sokea oman sukupuolensa tosiasiallisille asenteille ja niin kyvytön minkään yhteiskuntavastuun ottamiseen, että tästä on aivan turha yrittääkään puhua heikäläisille - vastassa on vain kuorossa kliseitä messuava borgiyhteisö lasittunut katse silmissään.

"Pornossa väitetään, että naiset pitävät väkivallan ja seksin yhdistämisestä."

- Minulla ei itse asiassa ole minkäänlaista mielikuvaa sellaisesta pornografisesta tuotteesta, jossa yksiselitteisesti olisi esitetty raiskaamista kiihottavana. Nähdäkseni sellainen tavara kuuluu selvästi valtavirtapornon ulkopuolelle - itse asiassa miehiä alistavat valtiattaret ovat selvästi lähempänä valtavirtaa. Väkivaltaisesta seksistä nauttivia tai haaveilevia naisia olen tuntenut IRL-ystävä- ja tuttavapiirissäni enemmän kuin pornon maailmassa.

"Pornossa väitetään, että lapset nauttivat seksistä aikuisten kanssa."

- Selvästi lapseksi tunnistettavat alaikäiset eivät kuulu nykyajan valtavirtapornoon, jossa mässäillään siinä määrin isoilla rinnoilla ja muilla selvästi täysi-ikäisen naisen sekundäärisillä seksuaalituntomerkeillä, että lapsiporno olisi aikamoinen poikkeama yleisestä tendenssistä. Nähdäkseni valtavirtaporno on jo kauan ottanut selkeää hajurakoa lapsipornoon sekä asenteen että kuvakielen osalta.

"Pornon saatavuus lisää prostituution tarvetta."

- Sikäli kuin tiedän, prostituutio oli paljon näkyvämpää ja levinneempää vanhoina hyvinä kristillisinä aikoina, kun pornoa ei ollut vapaasti saatavissa. Ainakaan Suomessa prostituutio ei 1990-luvulla lisääntynyt räjähdysmäisesti sen takia, että porno yhtäkkiä tuli helpommin saataville, vaan siksi, että rajat itään aukenivat, tarjonta lisääntyi ja heräteostokset mahdollistuivat katuprostituution ilmaantumisen myötä.

"Ainoastaan lapsena raiskatut, narkomaanit ja muut reppananaiset alentuvat prostituutioon."

- Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa: prostituutioon voidaan ajautua mallibisneksen ja ravintolaseksisuhteiden kautta, lisäksi korkeissa sosiaaliluokissa on nykyäänkin täysin prostituoidun luonteisesti ylläpidettyjä rikkaiden poikien ja miesten "tyttöystäviä", joita kuitenkaan ei saa prostituoiduksi sanoa. Vaikka syrjäytynyt reppanahuora varmasti on olemassa tyyppinä, merkittävä osa prostituoiduista on varsin hyvin oman elämänsä ohjaksissa eikä kaipaa säälittelyä. Prostituoitu ei ole mikään viemäreissä elävä kaksipäinen hirviö, vaan varsin lähellä Maija Meikäläistä.

Sekä tunnustautuneet feministit että monet Maija Meikäläiset suhtautuvat kuitenkin prostituoituihin epäinhimillistävällä halveksunnalla, johon kaikkien prostituoitujen leimaaminen reppanoiksi - "huoriksi" - kuuluu oleellisena osana. Ilmeisesti kyseessä on neuroottinen pyrkimys sulkea tietyt käyttäytymismallit ideologisesti määritellyn "naiseuden" käsitteen ulkopuolelle. Suoraan sanoen: minulle ainakin syntyy sellainen mielikuva, että näillä neuroottisilla naisilla on henkilökohtaisia ongelmia oman seksuaalisuutensa kanssa ja että prostituoitu edustaa heille jotain sellaista piirrettä heidän seksuaalisuudessaan, tai naisen seksuaalisuudessa ylipäätään, jonka he yrittävät torjua mielestään.

"Pornon käyttäjät raiskaavat enemmän ja pornoa pitää koko ajan saada enemmän ja rankempaa. Kyseessä on noidankehä."

"Ehkäisy on parempi kuin parantaminen" - lue: jos pornoa jo on menty tiirailemaan, tauti on kuolemaksi.

- Juuri tämäntyyppiset väitteet pornoriippuvuuden väistämättömyydestä ja parantumattomuudesta ovat se kaikkein kovin ja myrkyllisin kivi, jonka kavala feministiäitipuoli voi nuoren ja epävarman murrosikäisen Kullervonsa leipään leipoa. Kuten Sisäinen pornostara taannoin sanoi - ja ainakin tässä olen samalla kannalla hänen kanssaan - nuorelle pojalle kuuluu nuoren pojan kokoinen vastuu, eikä hänen mielenterveytensä yksinkertaisesti kestä aikuisen miehen vastuuta. Tai ehkä suomalaisen miehen tunnettu pahoinvointi johtuu siitä, että hänen geneeriseen kohtaloonsa kuuluu juuri sellaisen vastuun kantaminen kolmetoistiaasta saakka.

Oma mielipiteeni on nykyään, että pornon käyttö voidaan pitää kohtuullisissa rajoissa ja että nuorukaisen pornointo voi jäädä ja todennäköisesti usein jääkin kun tyttöystävä ilmaantuu kuvioihin. Pornoon on myös täysin mahdollista kyllästyä ja tympääntyä, eivätkä kaikki miehetkään oikeasti pidä koko tavarasta (veikkaan, ettei se minuakaan kiihottaisi eikä edes 15-vuotiaana olisi kiihottanut, jos olisin ensin kokenut ensimmäiset yhdyntäni ja sitten vasta nähnyt ensimmäiset pornovideoni). Mutta jos aikuiset ihmiset levittelevät tällaisia ajatuksia pornon absoluuttisesta, peruuttamattomasta ja tuhoavasta vahingollisuudesta täysin holtittomasti, seuraus on, että joku herkkä ja ylikiltti ja vähän uskovaisuudenkin pilaama nuorukainen itse luulee yhden hikisen pokefilkan nähtyään olevansa parantumaton addikti ja raiskaaja, puhumattakaan siitä, että se herkkä ja ylikiltti ja vähän uskovaisuudenkin pilaama neitokainen, josta muuten voisi tulla hyvä ja ymmärtäväinen kumppani tälle pojalle ja jonka rakkaus saisi hänet unohtamaan pornon siinä paikassa, torjuu hänet peruuttamattomasti turmeltuneena rappiomiehenä ja hekumoitsijana heti kuultuaan hänen syyllistyneen moiseen syntiin.

Summa summarum: Pornoa saa minun puolestani vastustaa oikeilla ja hyvillä syillä. Jos joku ehdottaisi pornokieltolakia, en minä sitäkään automaattisesti torjuisi, ainakaan jos se koskisi vain kuvia ja jos olisi tarkasti huolehdittu siitä, ettei sen varjolla kielletä terveys- ja sukupuolivalistusta. Mutta Laydenin kaltaisten "pornovalistajien" levittämät ilmiselvät valheet ovat ainakin nuorille pojille vahingollisempia kuin itse porno ja voivat itse asiassa lisätä juuri kilteimpien teinipoikien alttiutta kouristuksenomaiselle, itsesyytösten täyteiselle pornoaddiktiolle. Selvä valehtelu ei auta tätäkään asiaa.