Persuille tappaminen on hyve - För sannfinnarna är det en dygd att mörda

Japanin entinen pääministeri Shinzo Abe joutui poliittisen murhan uhriksi. Suomen pääministeri Sanna Marin esitti - normaalin diplomaattisen protokollan mukaisesti - Japanin kansalle surunvalittelunsa Aben surman johdosta. Mutta koettakaapa arvata, miten persut, persumieliset ja persunjärkiset reagoivat tapaukseen.

Shinzo Abe, den japanske f d premiärministern, blev offer för ett politiskt mord. Finlands statsminister Sanna Marin framförde - som det är diplomatiskt att göra - sina kondolenser till japanska folket. Men försök gissa hur sannfinnarna och deras vänner reagerade på det skedda.

Aivan oikein: julistamalla, että sillä tavalla kansa meitä paremmissa maissa rankaisee kansanvastaisia poliitikkoja, ja uhkailemalla, että Marinille käy kohta samalla tavalla. Eräskin sankari korosti olevansa oikein haulipyssyn omistaja ja osaavansa myös käyttää tätä tussaria. No, mikäpäs siinä, kyllähän pääministerillä on henkivartijat, jotka voivat panna nämä tussariniekat kuriin - mutta mikäs herra tämä Shinzo Abe oli miehiään?

Precis: genom att förkunna att det är så här folket i bättre länder än Finland straffar folkfientliga politiker, och genom att hota Marin med ett liknande öde. En av dessa skrytmånsar påpekade att han var stolt ägare till en hagelbössa och att han också förstod sig på att använda denna studsare. För all del, statsministern har livvakter som utan svårighet kan ta itu med dylika bösshjältar - men vad var Shinzo Abe för en figur?

Abe kuului tietysti Japanin liberaalidemokraattiseen puolueeseen, joka nimestään huolimatta on lähinnä konservatiivinen: se on pitänyt maassa valtaa käytännöllisesti katsoen keskeytyksettä siitä saakka kun Japaniin amerikkalaisten opastuksella väsättiin toisen maailmansodan jälkeen demokratia. Abe on myös ollut tiiviissä yhteyksissä Nippon Kaigi -nimiseen äärinationalistiseen painostusryhmään. Kaikesta päätellen hän edustaa sellaista poliittista suuntausta, jonka luulisi olevan juuri meikäläisille persuille ja katuäärioikeistolle erityisen mieluinen.`

Abe representerar givetvis Japans liberaldemokratiska parti, som trots namnet närmast är konservativt: det har regerat nästan oavbrutet sedan amerikanerna efter andra världskriget införde demokrati i landet. Abe har också upprätthållit kontakter med Nippon Kaigi, en extremt nationalistisk påtryckningsgrupp. Av allt att döma borde hans politiska orientering motsvara våra sannfinnars idealföreställningar, för att inte nämna den finska extremhögerns gatuaktivister.

Olisi ihan odotettavissa, että äärioikeisto epäilisi Aben murhaajaa kommunistiksi tai "vihervasemmistolaiseksi". Japanissa on aika ajoin ollut ärhäkkää äärivasemmistoa ihan terroristiryhmiksi asti. Vuonna 1972 japanilainen terroristiryhmä "Japanin punainen armeija" teki yhdessä sen kaikkein vasemmistohörhöimmän palestiinalaisryhmän, PFLP:n, terrori-iskun Ben Gurionin lentokentälle (tuolloin vielä nimeltään Lodin lentokenttä), jossa kuoli pitkälti kolmattakymmentä siviiliä. (Iskun takana oli Wadi' Haddad, itse asiassa taustaltaan kristitty palestiinalaisjohtaja, jonka organisoimista terroritempauksista kuuluisin on israelilaiskoneen kaappaus Entebben lentokentälle.)

Man kunde faktiskt föreställa sig att extremhögern skulle misstänka mördaren för att vara kommunist eller representera "grönvänstern". I Japan har det av och till förekommit radikal vänsterverksamhet, t o m kommunistiska terrorgrupper. År 1972 slog den japanska terroristligan "Japans röda armé" i samspråk med PFLP, den mest vänsterradikala palestinska gruppen, till på Ben Gurions flygplats (då hette den ännu Lodflygplatsen) - denna terroristaktion krävde fler än tjugo civila offer. (Dådet hade planerats av Wadi' Haddad, en palestinsk ledare faktiskt av kristen bakgrund, som dessutom organiserat den välkända plankapningen som slutade i Entebbe i Uganda.)

Mutta ilmeisesti persuilussa on kyse ihan itsetarkoituksellisesta ja ilkamoivasta yhteiskunnanvastaisuudesta. Jos joku murhaa tunnetun poliitikon, se on tuon roskajoukon mielestä aina ja poikkeuksetta voitto heikäläisille. Pystyn kuvittelemaan, että tuo pohjalieju alkaisi oikein velloa ja kurluttaa riemusta, jos joku persupomo joutuisi poliittisen murhan uhriksi. Äärioikeistolle, kuten ääriaatteiden edustajille yleensä, "omat" julistetaan tarvittaessa heti pettureiksi - samanlainen ilmapiiri leimaa tunnetusti myös pieniä kommunistipuolueitamme, jos kohta ne eivät harrasta fyysistä väkivaltaa.

Men uppenbarligen handlar sannfinskheten om raljerande samhällsfientlighet som självändamål. Mördar någon en känd politiker, uppfattar den där pöbeln detta som en seger för sin sida. Skulle en sannfinsk partipamp bli offer för ett politiskt mord, skulle den där mänsklighetens bottensats börja bubbla och gurgla av jubel. Ty för extremhögern, som för extremistiska ideologier överhuvudtaget, är det alltid lätt att utmåla en av de "egna" som förrädare. En liknande atmosfär präglar också våra små kommunistpartier, låt vara att de inte ägnar sig åt fysiskt våld.

Tämähän näkyi esimerkiksi silloin, kun Timo Soinia uhkaili joku hänen oman puolueensa jäsen, tai kun vaalipäällikkö Katajan pääkallo rusikoitiin melkein kappaleiksi (senkin teon tekijät taitavat yhä olla vapaalla jalalla, koska persut nauttivat poliisin ja oikeuslaitoksen erityissuojelusta rikoksilleen). Niin kauan kuin Katajan pahoinpitelystä saattoi epäillä epämääräisiä vihervasemmistolaisia juutalaismuslimijättiläispygmejä, persut metakoivat raivoissaan. Heti kun tuli tieto siitä, että iskun takana olivat puoluetoverit, hiljaisuus oli korviahuumaava. Pojat varmaan pelkäsivät, että jos tuomitsevat puolueen sen ryhmäkunnan, joka rikoksen oli järjestänyt, saavat vasarasta omaan päähänsä.

Det här såg man t ex när Timo Soini hotades av en av medlemmarna i hans eget parti, eller när valchef Kataja fick sitt huvud slaget nästan i stycken (det förefaller att de skyldiga fortfarande går fria, eftersom sannfinska brottslingar åtnjuter polisens och domstolarnas särskilda beskydd). Sålänge det gick att beskylla vänstergröna judisk-muslimska jättepygméer, gjorde sannfinnarna mäktigt väsen av det hela. Men när de fick höra att det var egna partimedlemmar som låg bakom dådet, - ja då blev det tyst som i graven. Killarna var väl rädda att de också skulle få skallen inhamrad om de fördömde den partiinterna grupp som hade organiserat brottet.