Johan Bäckman -retrospektiivi - En tillbakablick på Johan Bäckmans äventyr

Johan Bäckman, kuten tunnettua, on 2000-luvun aikana profiloitunut Venäjän asian röyhkeimpänä ja äänekkäimpänä julistajana Suomessa. Hänellä on ollut joitakin seuraajia, kuten Leena Hietanen ja Juha Molari, mutta näistä ei ole kuulunut aikoihin mitään. Bäckmanilaistyyppistä Venäjän palvontaa kyllä esiintyy monella taholla, mutta varsinaista bäckmanilaisten ryhmäkuntaa, puoluetta tai yhdistystä ei käsittääkseni ole; Bäckman yritti alkujaan vuosia sitten esiintyä "antifasistina" ja organisoida kannattajansa ja liittolaisensa "antifasistiseksi liikkeeksi" epämääräisen stalinistisvasemmistolaisin etumerkein, mutta koska oikeat fasistit eli persu- ja hommamielinen äärioikeisto osoittautuivat innokkaammaksi yleisöksi, hän on joutunut kääntämään säätönuppia oikealle.

Johan Bäckman, som vi alla vet, har under det nya millenniet profilerat sig som den fräckaste och mest högljudde förespråkaren för Ryssland i Finland. Han har haft en del uttalade anhängare, som Leena Hietanen och Juha Molari, men dessa har inte gjort mycket väsen av sig på sistone. Rysslandsdyrkan av en sort som påminner om Bäckman förekommer visserligen på många håll, men det finns vad jag vet inte något bäckmanistiskt parti eller någon förening. För ett antal år sedan försökte Bäckman uppträda som "antifascist" och organisera sina anhängare och allierade till en "antifascistisk rörelse" med en sorts stalinistisk-vänstersinnad prägel, men det visade sig att de verkliga fascisterna, dvs sannfinnarna och hommaiterna, var mera mottagliga för hans förkunnelse, har han sett sig tvungen att tilltala extremhögern istället.

Siitä voidaan olla ainakin kahta mieltä, onko Bäckman vakavissaan. Hän perusti aikoinaan (nyttemmin hiljenneen) järjestön nimeltä "Suomen antifasistinen komitea", jonka lyhenteeksi tuli SAFKA ja jonka nimissä hän esitti kannanottojaan. Itse kukin voi pohtia, oliko noin naurettavalla nimellä paiskattu pulju koskaan tarkoitettukaan muuksi kuin trollaamiseksi. Mutta mehän tiedämme, että niin äärioikeiston kuin Venäjän trollienkin tyyliin kuuluu ilkamoivan ja vakavamielisen sekoittaminen, mikä onkin yksi todisteista sille, että ne ovat samaa porukkaa.

Om Bäckman alls menar allvar, kan man givetvis ha delade meningar om. På sin tid grundade han en (numera tydligen nedlagd) organisation som han kallade "Finlands antifascistiska kommitté", vars finska namn han förkortade till SAFKA (ett finskt slangord för "mat", "matsäck", "proviant") och i vars namn han offentliggjorde sina ställningstaganden. Man kan givetvis fråga sig, om en organisation med ett så löjligt namn alls var seriöst menad. Men å andra sidan vet vi att både extremhögern och den ryska trollarmén gärna blandar det raljanta med det seriösa, vilket är ännu en antydan av att de egentligen är ett enda gäng.

SAFKA-järjestön näkyviä kasvoja olivat edellä mainitut Hietanen ja Molari, lisäksi tunnettu safkalainen oli Petri Krohn, joka tunnetusti käännytettiin Virosta, koska hän oli kunnostautunut sen suuntaisilla väitteillä, ettei Viroa muka olisi koskaan miehitetty. Mutta kuten sanottu, SAFKAsta ei koskaan tullut muuta kuin Bäckmanin henkilökohtainen lentävä sirkus. Viro oli toki yksi Bäckmanin vihollismaista, ei vähiten silloin, kun Tallinnan pronssisotilaspatsaan siirrosta nousi venäläisten trollien lietsoma kiista. Siihenkin Bäckman osallistui julkaisemalla propagandakirjan aiheesta.

De mest synliga representanterna för SAFKA var de ovannämnda Hietanen och Molari, dessutom var Petri Krohn en välkänd safkait. Han vägrades bl a inresa i Estland, eftersom han utmärkt sig med att sprida antiestnisk propaganda, enligt vilken Estland aldrig ockuperats av Sovjetunionen. Men som sagt blev SAFKA aldrig annat än Bäckmans personliga flygande cirkus. Visst var Estland alltid ett fiendeland för Bäckman, inte minst när det blev ett stort ståhej om bronssoldaten, statyn som förflyttades till en annan kyrkogård i Tallinn, vilket ogillades av ryska troll. Också denna polemik deltog Bäckman i genom att publicera en propagandabok om temat.

Alkujaan Bäckman oli hyvinkin lupaava idäntutkija, joka mm. toimitti varsin lukemisen väärtin antologiateoksen suomettumisen historiasta. Hän ei ruvennut trolliksi yhdellä rysäyksellä, vaan toimi pikemminkin yhden miehen ajatuspajana, joka tuotti Venäjän näkökulmaa ymmärtäviä kirjoituksia. Hän perusti Venäjälle oletettavasti sikäläisellä avulla itselleen "instituutin", käytännössä kustantamon, joka painaa hänen räikeät, surkeat, hyvin omakustanteen näköiset ja suomalaiselle maulle kaikin puolin vieraat pamflettinsa.

Till att börja med var Bäckman en mycket lovande Rysslandforskare som bl a redigerade en helt läsvärd antologi om finlandiseringens historia. Han blev inte troll med ett slag, utan fungerade snarare som en enmanstankesmedja, som producerade Rysslandvänliga skriftliga alster. Han grundade i Ryssland, antagligen med lokal tillhjälp, ett "institut" som han uppkallade efter sig själv: i praktiken rörde det sig om ett förlag som trycker hans grälla, bedrövliga och för finländsk smak främmande pamfletter vars utseende skriker "eget förlag" till himmelen.

Ensimmäinen Bäckmanin julkisuudessa huomiota herättäneistä, kiistanalaisista väitteistä taisi olla se, että hän esitti kaikki puheet itämafiasta liioiteltuna, venäläisvastaisena propagandana. Onkin syytä pohtia, mentiinkö 90-luvun itämafiapelottelussa liian pitkälle, tai ainakin väärään suuntaan. Kyseisen vuosikymmenen alkupuolella televisiossamme näytettiin minisarja "Venäläinen ystävä", jossa Kari Väänäsen esittämä suomalainen ammattirikollinen (IMDB:n mukaan roolinimeltään Stenu, mutta Kansallisen audiovisuaalisen instituutin sivuilla Santtu) eksyy liian kovien itärajantakaisten veikkojen kyytiin.

Det första av Bäckmans offentliga polemiska påståenden som väckte uppmärksamhet var antagligen att han avfärdade allt prat om "östmaffian" som överdriven, ryssfientlig propaganda. Det är också skäl att fråga, om man i nittiotalets skrämselskriverier om östmaffian gick för långt, eller åtminstone i fel riktning. På tidiga nittiotalet visade vår teve miniserien "Venäläinen ystävä" ("Vännen från Ryssland"). där Stenu (så enligt IMDB, men vårt audiovisuella nationalarkiv säger Santtu), en finsk yrkeskriminell (rollen spelas av Kari Väänänen), återfinner sig i maskopi med alltför hårdhänta kolleger från vårt östra grannland.

Stenu onnistui puhumaan itsensä hengissä pois virolaisen mafiamiehen kynsistä, jonka oli määrä surmata hänet; mutta hänen huumeista jo hieman rupsahtanut venäläinen tyttöystävänsä surmattiin, koska tämä oli hypännyt Stenulle oharin tehneen rikollisen kyytiin. Myös oharintekijä surmattiin. Oharintekijä oli nimittäin pettänyt myös itärajantakaista isoa syndikaattia. Tarinan lopussa Stenu oli yhä elossa, mutta hengestään kiitollisuudenvelassa idän syndikaatille, jonka tahdottomaksi rivisotilaaksi hänen olisi tästedes ryhdyttävä.

Stenu höll redan på att bli mördad av en estnisk maffiaman, men lyckades prata sig fri; däremot kunde han inte rädda sin något nedknarkade ryska flickvän, ty hon hade lämnat honom och anslutit sig till brottslingen som bedragit Stenu. Bedragaren hade också vilselett det stora syndikatet bakom östgränsen, vilket innebar att både han och tjejen sköts ned av dess torpeder. Historien slutade med Stenu ännu vid liv, men med så stor tacksamhetsskuld till syndikatet att han inte hade något annat alternativ än bli en av dess fotsoldater.

Sarja oli toivottomuudessaan aika yliampuva: se loi mielikuvan venäläisistä rikollisista oleellisesti suomalaisia armottomampina ja samalla eräänlaisina kaikkivaltiaina. En sano että sarjan antama kuva alamaailmasta olisi ollut virheellinen tai liioiteltu, mutta sitä mieltä vähän olen, että näyttäessään itämafian jotenkin metafyysisellä, ylimaallisella ja paholaismaisella tavalla kotimaisia rikollisia kamalampana se saattoi syyllistyä sentyyppiseen venäläisvastaisuuteen, jota Bäckman arvosteli. Eivät suomalaisetkaan vankilakundit mitään pyhäkoulupoikia ole.

Serien gick kanske lite för långt i den atmosfär av hopplöshet som karaktäriserade den: de ryska brottslingarna framstod som oerhört obarmhärtiga i jämförelse med de finska och som allsmäktiga. Jag vill inte säga att serien gav en felaktig eller överdriven föreställning av den kriminella världen i allmänhet, men det tycker jag att seriemakarna kanske gjorde sig skyldiga till en viss russofobi av den typ Bäckman påtalade genom att framställa östmaffian som någonting metafysiskt, djävulskt och övernaturligt ont i jämförelse med inhemska fängelsekunder - som ju inte är några snälla gossar från söndagsskolan heller. 

Nykyiset suomalaiset ammattirikolliset ovat tunnetusti sotilaallistyyppisesti järjestäytyneitä kansainvälisine kunniakoodekseineen ja englanninkielisine arvonimineen. On syytä olettaa, että he eivät raakuudessa jää mitenkään jälkeen itärajantakaisista. Lisäksi katuäärioikeisto, joka on pitkälti osa järjestäytynyttä rikollisuutta, on hyvin venäläismielistä, ja tämä viittaa siihen, että suomalainen järjestäytynyt rikollisuus on integroitunut osa itämafiaa, ts. itämafia ei välttämättä ole eri mafia kuin Suomi-mafia.

Vår tids finska yrkeskriminella är som bekant nästan militärt välorganiserade med sin internationellt gällande hederskodex och sina engelska titlar. Det är skäl att anta att de inte är mindre brutala än kollegerna i Ryssland. Dessutom är högerextremisterna på gatunivån, som ingår i samma kriminella nätverk som den organiserade brottsligheten, mycket Rysslandvänligt sinnade, och detta tyder på att finsk organiserad brottslighet utgör en välintegrerad sektion av östmaffian, dvs att det inte är skillnad på Finlandmaffian och östmaffian.

Selvään trollaamiseen Bäckman siirtyi viimeistään vuonna 2007 ilmestyneellä herjauskirjallaan "Saatana saapuu Helsinkiin", joka tuli tunnetuksi Heidi Hautalan panettelemisesta. Kirjassa esitettiin myös Anna Politkovskajan murha, jota vastaan protestoivat suuret mielenosoitukset sekä Helsingissä että muuallakin, jonkinlaisen russofobisen maailmansalaliiton aikaansaannoksena: Politkovskaja oli mukamas murhattu, jotta saataisiin tekosyy nostaa venäläisvastaista mielialaa koko maailmassa. Sitä en tiedä (enkä todellakaan vaivaudu ao. loanheittokirjaa esiin kaivamaan), mikä salaliitto Bäckmanin mukaan oli asialla, mutta oletettavasti USA, Nato ja tiedä vaikka olisivat olleet maailmanjuutalaisetkin.

Uppenbart trollande började Bäckman ägna sig åt senast år 2007, när han gav ut smädeskriften "Saatana saapuu Helsinkiin" ("Satan ankommer till Helsingfors" - titeln är en anspelning på den finska titeln på Michail Bulgakovs roman "Mästaren och Margarita", som på finska heter "Saatana saapuu Moskovaan", dvs. "Satan ankommer till Moskva"). Boken blev beryktad p g a att smutskasta den gröna politikern Heidi Hautala; dessutom påstod den att mordet på Anna Politkovskaja, mot vilken stora demonstrationståg protesterade både i Helsingfors och annorstädes i Finland, egentligen hade begåtts av någon sorts rysslandfientlig världskonspiration: Politkovskaja hade kantänka dödats med syftet att uppvigla folk till russofobi i hela världen. Jag vet inte vilka alla som enligt Bäckman ingick i denna sammansvärjning och tänker minsann inte gräva fram boken för att kolla det, men jag tänker inte vara det minsta överraskad om det är USA, NATO och kanske den internationella judendomen också.

Mistä Bäckmanin putinistinen pakkomielle on peräisin? Henkilökohtaisen tragedian aiheuttama mielenterveyden järkkyminen voisi selittää sen. Hänellä oli paljon nuorempana miehenä huoltajuuskiista venäjää äidinkielenään puhuvan, ilmeisesti inkeriläistaustaisen naisen kanssa, ja päätellen siitä, mitä kyseisen huoltajuuskiistan vaiheista voi lukea iltapäivälehdistä, Bäckman nimenomaan koetti viedä naiselta heidän yhteisen lapsensa siksi, että nainen puhui lapselle venäjää ja että tämä sitten muka estäisi lasta oppimasta suomea ja pääsemästä sisälle suomalaiseen yhteiskuntaan.

Vad kan Bäckmans putinistiska tvångstänkande bero på? Det kunde kanske förklaras som resultatet av en personlig tragedi som åsamkat hans mentala hälsa varaktig skada. När han var mycket yngre upplevde han en vårdnadstvist med en rysktalande kvinna av ingermanländsk bakgrund, och av det att döma som gamla aftontidningar vet berätta om tvisten försökte han ta ifrån kvinnan deras gemensamma barn därför att hon genom att tala ryska till barnet kantänka stod i vägen för barnets språkliga och sociala anpassning till det finländska samhället. 

Sittemmin yhdeksi Bäckmanin aktiviteeteista muodostui venäläistaustaisten äitien suojeleminen huostaanotoilta. Bäckman julisti, että suomalaiset viranomaiset ovat rasistisia venäläisiä kohtaan ja ottavat huostaan näiden lapset suomalaistaakseen heidät väkisin ja erottaakseen heidät kulttuurijuuristaan. Kun tiedetään, että Bäckman ilmeisesti yritti itse juuri tätä oman lapsensa kohdalla, tämä touhu tuntuu jokseenkin mystiseltä. Ehkä kyse oli jonkinlaisesta ylikompensaatiosta.

Sedan blev det en av Bäckmans centrala aktiviteter att ta ryska mödrar i Finland och deras barn i försvar mot omhändertaganden. Bäckman förkunnade att finländska myndigheter var rasistiska mot ryssar och att de omhändertog ryska barn för att tvångsförfinska dem och göra dem kulturellt urarva. När man vet att Bäckman tydligen försökte göra precis detta med sitt eget barn, känns hans engagemang ganska mystiskt. Kanske det hela var någon sorts överkompensation.