Afrikan tähti - Afrikas stjärna

Puheet siitä pelistä ovat jo laantuneet, mutta koska minut on joka tapauksessa persujen vaatimuksesta suljettu ulos suomenkielisestä kulttuurikeskustelusta silloin kun sitä käydään, mainitaanpa täälläkin Afrikan tähti. Totta kai minäkin olen pikkupoikana pelannut sitä, ja voisin nostalgioissani pelata nytkin, mutta kyllähän on pakko sanoa, että se on nolostuttavan alkeellinen tekele. Jo minun lapsuudessani oli lautapelejä, jotka sekä kiinnostavuudeltaan, jännittävyydeltään että opettavaisuudeltaan pesivät Afrikan tähden heti kättelyssä.

Dispyten kring Afrikas stjärna har redan dalat, men eftersom jag på sannfinnarnas yrkan hur som helst uteslutits från all finskspråkig kulturdebatt när den förs, tar jag upp brädspelet i fråga här i bloggen. Visst har också jag som gossebarn spelat Afrikas stjärna och kunde spela det också i dag p g a nostalgi, men man måste konstatera att det är när allt kommer omkring ett rätt primitivt spel. Redan i min barndom fanns det brädspel som var både mera intressanta, mera spännande och mera lärorika än Afrikas stjärna.

Ensinnäkin se pelilauta: pelin suunnittelija Kari Mannerla on itsekin myöntänyt, että se on lähinnä siirtomaa-aikoihin viittaava ja hyvin ylimalkainen englanninkielinen Afrikan kartta. On kuvaavaa, että siinä on samalle tasolle asetettuina eurooppalaisille tunnettuja kaupunkeja kuten Kairo ja sitten toisaalta maita kuten Mosambik, "Orjarannikko" (ts. Benin) ja "Kultarannikko" (Ghana). Itse asiassa se kartta on eräänlainen brittien siirtomaaimperiumin pöydältä tippunut murunen, jonka päälle suomalaiset muurahaiset ovat rakentaneet kokonaisen keon.

Vad gäller själva spelbrädet, har designern Kari Mannerla i egen hög person medgett att det i princip bara är en mycket oklar, engelskspråkig Afrikakarta från kolonialtiden. Det är typiskt att en del av de röda cirklarna på brädet är städer kända för européer som Kairo och (på samma nivå med städerna) länder eller kolonier som Moçambique, "Slavkusten" (Benin) och "Guldkusten" (Ghana). Kartan framstår som en brödsmula som trillat ner från det brittiska kolonialimperiets bord och som de finska myrorna sedan byggt en hel stack på.

Afrikan tähden puolustelu jonkinlaisena isänmaallisena velvollisuutena muistuttaa siksi jossain määrin persujen innokkaita pyrkimyksiä puolustella Wiking-SS-divisioonan "kunniaa" tutkijoita vastaan. Kuten tutkijat havaitsivat, monet suomalaiset vapaaehtoiset pettyivät siihen korkeampaan sotataitoon, jota toivoivat oppivansa SS:n riveissä, koska todellisuudessa SS keskittyi siviilien murhaamiseen, joka ei ole mitenkään sotilasrohkeaa touhua. Isänmaallisempaa olisi ollut puolustaa Suomea ihan oman armeijamme sotilaina. Mutta SS-fanituksessa "korkeimpana isänmaallisuutena" näyttäytyy Wiking-divisioonan puolustaminen jopa suomalaisten SS-vapaaehtoisten omalta kritiikiltä, ja vastaavasti äärioikeiston taisto Afrikan tähden puolesta esittää britti-imperialismin jonkinlaisena suomalaisen isänmaallisuuden jalompana muotona. Näin Suomesta tulee jonkinlainen sekä Natsi-Saksan että imperialistisen Britannian henkinen siirtomaa.

Att man sålunda tar i försvar Afrikas stjärna som vore detta en fosterländsk plikt, påminner en därför en hel del om sannfinnarnas ivriga försök att försvara SS-divisionen Wikings "ära" mot forskarna. Såsom forskarna lade märke till, blev många finländska frivilliga besvikna på den högre krigskonst de ville lära sig från SS, ty egentligen koncentrerade sig SS på att dräpa civila, vilket inte vittnar om någon sorts krigsmod. Men i den SS-dyrkan som präglar vår extremhöger är det "fosterländskhet av högsta nivån" att försvara Wikingdivisionen t o m mot de finländska SS-frivilligas egen kritik, och likaså framställer extremhögerns försvarskamp för Afrikas stjärna den brittiska imperialismen som en ädlare form av finsk patriotism. Resultatet är ett Finland som är både Nazitysklands och det imperialistiska Storbritanniens andliga koloni.

Mitä tulee rasismiin, silmiinpistävää on, että Afrikka ei itse asiassa ole pelissä millään tavoin läsnä edes Tarzan-kirjojen klisee-Afrikkana, paitsi pelilaudan kuvituksessa. Pelaaja ei esimerkiksi joudu tilanteeseen, jossa poppamies Mbongon voimallinen loitsu kaksinkertaistaisi nopan silmäluvun, eikä liioin joudu pysähtymään vaikkapa koleraepidemian jarruttaessa matkaa. Voisi luulla, että klisee-Afrikan oloille voitaisiin tällä tavalla rakentaa pelikäänteitä, mutta sitäkään ei tapahdu.

Vad gäller rasism, är det påfallande att Afrika inte är på något sätt närvarande i spelet ens som ett kliché-Afrika från Tarzanböckerna, förutom i spelbrädets illustrationer. Spelaren upplever t ex aldrig en situation där häxdoktorn Mbongos starka magi fördubblar tärningskastets resultat; ännu mindre förlorar han ett tärningskast t ex när en koleraepidemi står i vägen för hans färd. Man kunde inbilla sig att förhållandena i kliché-Afrika så här skulle påverka vändningarna i spelet, men så blir det inte.

Tämän takia pidän Mannerlan anteeksipyytelevää viittausta Tarzan-tarinoihin hiukkasen harhaanjohtavana. Tarzaneistakin löytyy monenlaisia rasistisia asenteita, mutta ainakin siellä myönnetään, että reiluja ja yhteistyökykyisiä afrikkalaisia on eivätkä he välttämättä ole vaikutteiltaan eurooppalaisimpia - pikemminkin Tarzan-kirjoihin kuuluu nähdä alkuvoimaisen aitoina jaloina villeinä juuri sellaiset mustat afrikkalaiset, jotka eivät ole saaneet valkoisia vaikutteita, ja on merkillepantavaa, että kaikkein raaimman kirjoissa esiintyvän ihmissyöjäheimon mainitaan katkeroituneen Belgian Leopold-kuninkaan julmuuksista. Tarzanin seikkailuissakin Afrikan alkuasukkaat ovat läsnä edes jonkin tasoisina itsenäisinä toimijoina.

Därför anser jag att det var något vilseledande när Mannerla ursäktade sig med en hänvisning till Tarzanböckerna. Det finns rasistiska attityder i Tarzanböckerna, men åtminstone medger författaren att det finns rättvisa och samarbetsvilliga afrikaner och att de inte nödvändigtvis är de mest europeiskinfluerade: snarare brukar Tarzanböckerna se just de afrikaner som inte mottagit europeiska influenser som de genuina, äkta ädla vildarna. Och det förtjänar uppmärksamhet att den mest brutala kannibalstam som förekommer i böckerna härleder sin brutalitet från kung Leopolds grymheter i belgiska Kongo. Även i Tarzans äventyr är de afrikanska urinvånarna närvarande som självständiga aktörer, åtminstone i viss mån.