Muistoja Balkoviniasta - Minnen från Balkovinien

Talvisodasta on kulunut kahdeksankymmentä vuotta, mutta Venäjä, joka Putinin valtakaudella on vajonnut yhä syvemmälle neuvostoliittolaisuuden suohon, ei edelleenkään suostu myöntämään Neuvostoliiton ampuneen Mainilan laukauksia. Mainilan laukaukset, kuten kaikki muut kuin venäläiset tietävät, olivat Neuvostoliiton lavastus, jolla saatiin jonkinlainen oikeutus hyökkäykselle Suomeen.

Det har gått åttio år sedan vinterkriget, men Ryssland, som under Putins maktperiod sjunkit djupare och djupare ner i sovjetträsket, medger fortfarande inte att det var Sovjetunionen som sköt kanonskotten vid Mainila. Mainilaincidenten var, som alla andra än ryssar vet, ett iscensatt angrepp mot Ryssland som tjänade till att rättfärdiga ett verkligt dito mot Finland.

Aivan vastaavalla tavalla Natsi-Saksa oli vähän aikaisemmin lavastanut rajavälikohtauksen, jolla perusteltiin Puolan itsenäisyyden tuhoaminen - yhteistyössä Neuvostoliiton kanssa, joka miehitti ja liitti alueisiinsa Puolan itäosat tuolloin voimassa olleen Ribbentropin ja Molotovin allekirjoittaman sopimuksen nojalla. Kyseinen sopimus teki Neuvostoliitosta ja Natsi-Saksasta toistensa liittolaisia, mistä on syytä edelleenkin muistuttaa. Venäjä ei siitä nimittäin mielellään puhu ääneen - itse asiassa tätä tekstiä kirjoittaessani Putin on syyttänyt Puolaa II maailmansodan sytyttämisestä (!) yhteistyössä Saksan kanssa (!!).

På ett motsvarande sätt hade Nazityskland lite tidigare fejkat en gränsincident som man sedan använde som motivering för att ta kål på det självständiga Polen - i samspråk med Sovjetunionen, som ockuperade och annekterade Polens östra delar enligt det då gällande avtal mellan länderna som utrikesministrarna Joachim von Ribbentrop och Vjatjeslav Molotov undertecknat. Detta avtal innebar att Sovjetunionen och Nazityskland var allierade, något som det är skäl att alltjämt särskilt påminna om. Ryssland talar nämligen inte gärna högt om temat - vid skrivande stund har faktiskt Putin beskyllt Polen för att i samarbete med Tyskland (!) ha startat andra världskriget (!!).

Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukot tapaavat veljellisissä merkeissä nujerrettuaan Puolan armeijan syksyllä 1939. Kukahan sen Hitlerin kanssa olikaan kimpassa?  

Nazityska och sovjetiska trupper möts i broderlig endräkt när de väl krossat den polska armén hösten 1939. Vem var det egentligen som kollaborerade med Hitler?

Lähde/källa/Quelle/źródło/источник: Wikipedia/Bundesarchiv

Toki silloin kun se on pakko myöntää, sille keksitään sopivia selityksiä. Kirjahyllystäni löytyy muuan Venäjän ja Neuvostoliiton venäjänkielinen 1900-luvun historia, jossa näin tehdään. Siinä keskitytään perusteellisesti "suureen isänmaalliseen sotaan", kuten odottaa voikin. Baltian maiden liittäminen Neuvostoliittoon on rajamuutos, joka vain tapahtui - siinä hengessä esitettynä, että jännittyneessä kansainvälisessä tilanteessa "vain tapahtuu" rajamuutoksia. Talvisodassa taas oli kyse Leningradin turvallisuudesta, kuten aina.

Om man måste medge det, så hittar man alltid på lämpliga bortförklaringar. I min bokhylla har jag en ryskspråkig bok om Rysslands och Sovjetunionens historia på nittonhundratalet, som naturligtvis koncentrerar sig på "stora fosterländska kriget". Att de baltiska länderna annekterades av Sovjetunionen, ja det är en "gränsförskjutning", som bara "ägde rum" - för när den internationella situationen är spänd brukar gränsförskjutningar "bara äga rum". Vinterkriget handlade givetvis bara om Leningrads säkerhet, som det är övligt att säga.

Pohjana tuntui olevan ajatus, että neuvostoaikalaiset tiesivät etukäteen "Suuren isänmaallisen sodan" syttyvän. Tällainen jälkiviisas asenne historian tapahtumiin on liiankin helppo omaksua, varsinkin kun on kyse toisesta maailmansodasta. Kyseinen sota toimii esimerkiksi kirjailijoille tai vaikka Korkeajännitys-sarjakuvien tekijöille valmiina taustana tai ympäristönä, johon voi sijoittaa omia tarinoita. On olemassa mielikuva eräänlaisesta klassisesta ja normatiivisesta toisen maailmansodan tilanteesta, jossa Saksa tietysti on jo hyökännyt Neuvostoliittoon ja Neuvostoliitto ja länsiliittoutuneet ovat jo samalla puolella. Tällöin pääsee unohtumaan se, että liittolaisuussuhteet muuttuivat merkittävästikin sodan aikana.

Grundtanken bakom allt detta förefaller vara att de sovjetiska samtida visste på förhand att "Stora fosterländska kriget" skulle bryta ut. Det är alltför lätt att se på historien med en dylik efterklok attityd, särskilt när det handlar om andra världskriget. Det är ett krig som utgör en färdig bakgrund eller miljö att placera ens egna historier i, om man till exempel är författare eller om man tecknar serier (till exempel de tecknade krigsserier av brittiskt ursprung som i Finland kommit ut i serietidningen Korkeajännitys och som i själva Storbritannien är kända som Commando-serier). Det finns en föreställning om en normativ eller klassisk andravärldskrigssituation, där Tyskland redan invaderat Sovjetunionen och de västallierade redan befinner sig på samma sida som sovjetstaten. Då glömmer man bort att allianserna under kriget faktiskt skiftade en hel del.

Kun kerran tuli puheeksi Korkeajännitys, jota sukupolveni ahmi lapsuudessaan, katson velvollisuudekseni ottaa puheeksi sen lehden, jossa kerrottiin tarina Alvar Brenneristä. Brenner oli kuvitellun "Balkovinian" tasavallan kansalainen, joka pestautui Ison-Britannian kuninkaallisiin ilmavoimiin. Niissähän riitti ulkomaalaisvahvistuksia ihan oikeista itäeurooppalaisista maista: puolalaisista RAF-miehistä on kirjoitettu monta hyllymetriä, ja tšekkiläiset tulivat tunnetuiksi viimeistään vuonna 2001 elokuvan Pilviin piirretty - Tmavomodrý svět ansiosta.

På tal om Korkeajännitys-serierna, så glupskt slukade av min generation finska gossar, vill jag särskilt ta upp ett av äventyren som tidningen tryckte. Hjälten i äventyret hette Alvar Brenner, medborgare i den helt fiktiva republiken "Balkovinien" och senare jaktflygare i kungliga flygvapnet i Storbritannien. Det vimlade ju av utländska frivilliga där, som kom från verkligt existerande östeuropeiska länder. Polska RAF-män har skildrats i hyllvis av litteratur, och de tjeckiska blev kända år 2001, tack vare filmen Skrivet i skyn - Tmavomodrý svět.


Kuviteltu Balkovinian maa sijaitsi ilmeisesti Itä-Euroopassa ja ihmisten ja paikkojen nimistä päätellen se oli kulttuuriltaan hyvin saksalaisvaikutteinen, ehkä jopa saksankielinen: maan presidenttinä toimi marsalkka Reinbander (olikohan tämän hahmon taustalla Mannerheim vai Piłsudski?), Alvar Brennerin sekä hänen vihamiehensä, saksalaismielisen balkovinialaisen Carl Zengerin nimet olivat saksalaisia nekin.

Det imaginära landet Balkovinien var beläget i Östeuropa, och av både person- och ortnamn att döma var landet kulturellt och språkligt mycket tyskt, kanske även tysktalande: presidenten var en marskalk Reinbander (undrar om det var Mannerheim eller Piłsudski som inspirerat den här gestalten?), och både Alvar Brenner och hans ovän, den tysksinnade balkoviniern Carl Zenger bar på tyskklingande namn.

Kun Wehrmacht miehitti Balkovinian, Alvar joutui Schloss Eberhoess -nimiseen, saksalaisten käyttöönsä pakkoluovuttamaan linnaan vangiksi - sekin hyvin saksaksi kalskahtava nimi. Hänen sellikaverikseen sattui kuitenkin mies, joka tunsi linnan kuin omat taskunsa ja osasi murtautua ulos - niinpä Brenner seurasi tätä kahlekuningasta vapauteen ja onnistui hankkiutumaan Englantiin.

När Wehrmacht ockuperade Balkovinien, internerades Alvar på ett slott som tyskarna konfiskerat för sina syften - Schloss Eberhoess, också med ett tyskklingande namn. Han råkade dock ha en cellkamrat som var förtrogen med slottet sedan barndomen och kunde lämna cellen och byggnaden när han ville. Brenner flydde tillsammans med den här utbrytarkungen och lyckades ta sig till England.

Alvar Brennerin tarina loppui onnellisesti: Balkovinia vapautui, marsalkka Reinbander palasi valtionpäämieheksi ja kiinnitti seikkailun viimeisessä kuvassa isänmaan arvokkaimman kunniamitalin Brennerin rinnuksiin. Mutta jo pikkupoikana olin riittävän hyvin perillä Itä-Euroopan historiasta tietääkseni, mikä tässä tarinassa oli vikana. Tosielämän "Balkoviniat" päätyivät Neuvostoliiton sortamiksi alusmaiksi. Ainoa poikkeus, joka tulee mieleen, on Itävalta, joka (tätä meillä ei välttämättä enää muisteta) oli muutamia vuosia sodan jälkeen samalla tavalla jaettu maa kuin Saksa, kunnes neuvostojoukot vetäytyivät sen alueelta.

Alvar Brenners saga slutade lyckligt: Balkovinien blev fritt, marskalk Reinbander återinsattes som statsöverhuvud, och i den sista bilden belönade han Brenner med fosterlandets mest uppskattade hedersbetygelse. Men redan som en liten gosse var jag tillräckligt förtrogen med Östeuropas verkliga historia för att veta, vad som var fel med den här berättelsen. De östeuropeiska motsvarigheterna till Balkovinien blev förtryckta lydstater i östblocket. Det enda undantag man kan tänka sig är Österrike, som (vilket alla inte nödvändigtvis kommer ihåg) under några år efter kriget var ett liknande delat land som Tyskland, tills de sovjetiska trupperna drog sig tillbaka.

Itävallan vyöhykejako toisen maailmansodan jälkeen. Neuvostoliiton miehittämiksi joutuivat - kuten kartasta näkyy - Ala-Itävalta, Burgenland ja osa Ylä-Itävaltaa; amerikkalainen vyöhyke käsitti Salzburgin osavaltion, suurimman osan Ylä-Itävaltaa ja pienen palan Steiermarkia; Ranskan hallinnassa olivat Tirolin pääosa ja Vorarlberg, Ison-Britannian vyöhykettä olivat Tirolin itäinen eksklaavi, Steiermarkin pääosa ja Kärnten.

Österrikes zonindelning efter andra världskriget. Som kartan visar lade Sovjetunionen beslag på Niederösterreich, en del av Oberösterreich; den amerikanska zonen bestod av förbundsstaten Salzburg, större delen av Oberösterreich och ett litet stycke Steiermark; Frankrike förvaltade Vorarlberg och största delen av Tyrolen; i den brittiska zonen låg Tyrolens östra exklav, största delen av Steiermark och hela Kärnten.

Wien oli jaettu sektoreihin, kuten Berliini. Keskikaupunki - kartassa kaupunginosa 1 - oli yhteisvyöhyke, mutta päävastuu sen valvonnasta siirtyi neljän viikon välein yhdeltä miehitysvallalta toiselle. Järjestystä valvoivat miehitysvaltojen yhteiset sotapoliisipartiot - "die Vier im Jeep".

Wien hade indelats i sektorer, som Berlin. Stadskärnan - på kartan stadsdel nummer ett - var en gemensam zon, men huvudansvaret för dess förvaltning övergick från en ockupationsmakt från en annan var fjärde vecka. Ordning upprätthölls av ockupanternas gemensamma patruller av militärpoliser - "die Vier im Jeep".

Kartta/Kartan: Wikipedia (de)/Maximilian Dörrbecker

Jo pikkupoikana tiesin riittävästi toisen maailmansodan todellisista vaiheista ymmärtääkseni, mikä Balkovinian tarinassa oli pielessä. Samalla kuitenkin ymmärsin sarjakuvan brittitekijöiden tarpeen luoda tällainen legenda. Brittien isänmaalliseen myyttiin, tarinaan tai kertomukseen - siihen paljon puhuttuun "narratiiviin" (olen jo pikkupoikana epäillyt, että tuo sana liittyy jotenkin narraamiseen) - kuului oleellisesti ajatus, että kun paha Natsi-Saksa oli nujerrettu, sen sortamat kansat olivat päässeet ikeestä. Oli liian ahdistavaa joutua avoimesti myöntämään, että Itä-Euroopassa yksi ies oli vain vaihtunut toiseen, varsinkin kun muistettiin brittien valtava kunniavelka esimerkiksi puolalaisille lentäjille. 

Redan som en liten gosse visste jag som sagt tillräckligt mycket om andra världskrigets verkliga skeden för att veta vad som var fel i historien om Balkovinien. Samtidigt förstod jag dock på helt mänsklig nivå varför de brittiska seriemakarna kände sig föranlåtna att skapa en sådan här legend. Det är en del av britternas fosterländska myt, historia eller berättelse - eller varför inte "narrativ" (jag har sedan barndomen misstänkt att det där ordet står i sammanhang med att narra) - att man inbillar sig att alla de av Tyskland förtryckta folken frigjort sig från oket när nazisterna väl besegrats. Det var för beklämmande att öppet medge att det ena oket i Östeuropa bara bytts ut mot det andra, särskilt när man kommer ihåg britternas väldiga tacksamhetsskuld t ex till de polska stridsflygarna i RAF.

Olisi ollut mukavampaa elää sellaisessa sodanjälkeisessä maailmassa, jossa Puola ja Tšekkoslovakia olisivat olleet oikeasti vapaita. Se olisi itse asiassa ollut parempi vaihtoehto jopa vasemmistolaisestakin näkökulmasta. Puolassa nimittäin oli maailmansotien välisenä aikana vahva demokraattinen vasemmisto - Puolan sosialistipuolue PPS, Polska Partia Socjalistyczna - joka oli myös vastarintaliikkeen, Kotimaan armeijan - Armia Krajowa - kantavia voimia. 

Det skulle definitivt ha varit bättre att leva i en sådan efterkrigsvärld där Polen och Tjeckoslovakien hade varit fria. Det skulle faktiskt ha varit ett bättre alternativ t o m från en vänstersinnad synvinkel. I Polen hade det nämligen under mellankrigsåren funnits en stark demokratisk vänster, Polska socialistpartiet PPS, Polska Partia Socjalistyczna, som också spelade en bärande roll i motståndsrörelsen, Hemlandsarmén, Armia Krajowa.

Tätä vastarintaliikettä sodan lopussa vainottiin säälimättä, kun Stalin nosti oman valheensa totuudeksi ja pikkuriikkisen kommunistisen Kansanarmeijan (Armia Ludowa) kanonisoituun asemaan. Armia Ludowa (suurimman osan sotavuosista nimeltään Kansankaarti eli Gwardia Ludowa) oli tehnyt muutaman näyttävän sabotaasi-iskun saksalaisia vastaan, mutta nekin lähinnä vetivät vain kostotoimia viattomien niskaan. Armia Krajowa leimattiin tietysti rutiinilla fasistiseksi, koska "vääränlainen" vasemmisto oli neukuille aina se suurin vihollinen.

Den här motståndsrörelsen förföljdes i krigets slutskede obarmhärtigt, när Stalin upphöjde sin egen lögn till sanning och kanoniserade den pyttelilla kommunistiska Folkarmén (Armia Ludowa). Under kriget hade Armia Ludowa (eller Gwardia Ludowa, Folkgardet, som det hette största delen av kriget) gjort ett par uppseendeväckande sabotageaktioner mot tyskarna, men detta ledde för det mesta bara till vedergällningsåtgärder mot oskyldiga civila. Armia Krajowa utmålades givetvis rutinmässigt som fascister, för "fel sorts" vänster var alltid den störste fienden för Sovjetunionen.

Muuten kyseisen Korkeajännitys-lehden asenne itäeurooppalaisiin lentäjiin oli hyvin kunnioittava ja arvostava. Alvar Brenner esitettiin taitavana pilottina, jonka kokemus Messerschmittillä lentämisestä Balkovinian omissa ilmavoimissa oli kullan arvoinen brittiläisille kollegoille. Alkukielellä tarinan (suomeksi Kostajaässä) nimi olikin The Boss of the Sky. (Tarinassa Balkovinian ilmavoimilla oli Saksalta ostettuja koneita. Todellisuudessa näyttää siltä, että ainoat liittoutuneiden puolella taistelleet Messerschmitt 109 -koneet olivat sotasaalistavaraa.)

För övrigt var den underliggande attityden i detta äventyr mycket uppskattande gentemot östeuropeiska flygare. Alvar Brenner framställdes som en skicklig pilot vars erfarenhet av Messerschmittplan från hans tid i det balkovinska flygvapnet var livsviktig för hans brittiska kolleger. På originalspråket hette historien (på finska Kostajaässä, "Det hämndlystna flygarässet") faktiskt The Boss of the Sky. (I berättelsen hade det balkovinska flygvapnet flygplan som inhandlats från Tyskland, men i verkligheten förefaller alla Messerschmitt 109-plan som kämpat på de allierades sida ha varit krigsbyte.)

Lentäjien lisäksi britit olivat kiitollisuudenvelassa monille muillekin puolalaisille sotilaille. Kuuluisaan Arnhemin taisteluun - "operaatio Kauppapuutarhaan", joka tunnetaan myös "yhtenä siltana liikaa" - osallistui Stanisław Sosabowskin (kuvassa) johtama 1. itsenäinen laskuvarjoprikaati (Pierwsza Samodzielna Brygada Spadochronowa). 
Förutom flygarna stod britterna i tacksamhetsskuld till många andra polska soldater. I det berömda slaget vid Arnhem, "operation Market Garden", också känt som "en bro för mycket", deltog den Första Oberoende Fallskärmsbrigaden, Pierwsza Samodzielna Brygada Spadochronowa, ledd av Stanisław Sosabowski (på bilden).


Lähde/källa/źródło: Wikipedia

Kun Venäjä haluaa ylläpitää omaa myyttiä siitä, kuinka se muka ei olisi ollutkaan sortava miehittäjä Itä-Euroopassa, kyseessä ei ole ainoastaan kyyninen valehtelu, vaan asiaan liittyy myös tavallisten venäläisten sinänsä ymmärrettävä tarve kokea itsensä ja maansa hyviksinä. Tätä tarvetta Putinin propaganda sitten käyttää kyynisesti hyväkseen.

När Ryssland vill upprätthålla en egen myt om hur det kantänka inte hade varit en förtryckare och ockupant i Östeuropa, handlar det inte bara om cyniska lögner, utan också om vanliga ryssars i och för sig mänskligt förståeliga behov att uppfatta sig själva och sitt fosterland som välgörare. Detta behov utnyttjas sedan cyniskt i Putins propaganda.

Jos Neuvostoliitto oikeasti olisi ollut vapauttaja Itä-Euroopassa, se olisi toivottanut tervetulleeksi kaiken paikallisilta vastarintaliikkeiltä saamansa tuen ja tehnyt yhteistyötä. Itse asiassa silloin kun poliittiset komissaarit tämän sallivat, neuvostoupseerit saattoivat saada aikaan hyvinkin toimivan yhteistyösuhteen AK:n partisaanien kanssa - muistelleeni jotain tämänsuuntaisia tapauksia esitellyn erään vankasti oikeistolaisen puolalaisen historioitsijan kirjassa, joka käsitteli sodan loppuvaiheita. Sitten kabinettitasolla Stalin neuvotteli Stalinin kanssa ja päätyi sopusointuiseen päätökseen siitä, että tällainen yhteistyö olisi pantava poikki ja AK:n miehet vangittava, ellei peräti teloitettava.

Hade Sovjetunionen verkligen uppträtt i befriarrollen i Östeuropa, hade det välkomnat allt stöd från lokala befrielserörelser och samarbetat med dem. Detta skedde också, så länge politrukerna tillät - dylika fall har jag läst om i en bok om krigets slutskede skriven av en pålitligt högersinnad polsk historiker. Sedan förhandlade Stalin med Stalin på högsta nivå och kom till slutsatsen att dylik kooperation skulle avslutas och AK-männen fängslas, om inte avrättas.

Kuitenkin Venäjän nykyisessä propagandassa esiintyy toistuvasti sellainen kuvio, että neuvostosotilaiden väitetään taistelleen itäeurooppalaisten partisaanien rinnalla. Näin itäeurooppalaiset saadaan esitettyä kiittämättöminä pettureina.

Ändå berättas det i Rysslands nuvarande propaganda att sovjetiska soldater och östeuropeiska partisaner verkligen kämpade tillsammans mot tyskarna. Sålunda kan östeuropéerna framställas som otacksamma förrädare.