1600-luvulla vakiintuneita kansallisvaltioita? - Nationalstater etablerade på 1600-talet?

Kaverini, joka todellisena sosialistisen työn sankarina Neuvostoliiton iskurityökokovartaloprikaatihengessä lukaisi Olli Immosen esseekokoelman (miettikääpä sitä, että minua ei julkaista suomeksi - ruotsiksi ja iiriksi kylläkin - mutta Ollia julkaistaan), kertoi Ollin kirjassaan sanoneen Euroopan kukoistuksen perustuvan "1600-luvulla vakiintuneisiin kansallisvaltioihin".

En kompis som, lik en socialistisk arbetets hjälte från Sovjetunionen, där det ju fanns mönsterarbetares helkroppsbrigader så det räckte och blev över, läste igenom en essäsamling av den sannfinske agitatorn Olli Immonen (jag får ingenting utgivet på finska - på svenska och på iriska går det däremot fint - men tänk er att Olli inte har några svårigheter med att se sina skriverier i tryck) och berättade att Olli i sin bok påstod att orsaken till Europas rikedom och välfärd var "nationalstaterna, som etablerat sig på sextonhundratalet".

Toistan: "1600-luvulla vakiintuneisiin kansallisvaltioihin".

Jag upprepar: "nationalstaterna, som etablerat sig på sextonhundratalet".

Vielä kerran: "1600-luvulla vakiintuneisiin kansallisvaltioihin".

En gång till: "nationalstaterna, som etablerat sig på sextonhundratalet".


1600-luvun Eurooppa näytti tällaiselta:
Så här såg Europa ut på sextonhundratalet:

• Irlanti ei ollut vielä täysin Englannin valloittama. Sille olivat ominaisia hajanaiset heimokuningaskunnat joka niemessä, notkossa ja saarelmassa. Englannin ylivaltaa vastaan kapinoitiin vähän väliä. Iiriä puhuttiin yhä yleisesti koko saaren alueella./Irland var inte ännu helt under engelsk kontroll, utan det fanns fortfarande små stamkungariken överallt på ön. Det förekom resningar mot det engelska väldet här och var, och iriska talades ännu allmänt även i Irlands östra delar.
• Portugali oli oikeasti kansallisvaltio - se on vieläkin kielellisesti yhtenäisimpiä Euroopan maista./Portugal var en genuin nationalstat - fortfarande en av de språkligt enhetligaste staterna i Europa.
• Espanja, joka vielä tänäänkin on monikielinen maa. Vakiintuneita vähemmistökieliä ovat galicia (joka on pikemminkin portugalin kuin espanjan murre), katalonia (jonka murteena myös Valencian ja Baleaarien kansankieliä on pidettävä) ja tietenkin baski. Mutta silloin 1600-luvulla luultavasti aragoniakin oli suhteellisen iso kieli./Spanien, än i dag ett mångspråkigt land. Etablerade minoritetsspråk är galiciska (snarare en portugisisk än en spansk dialekt), katalanska (även de språk som talas i Valencia och Balearerna bör klassificeras som katalanska dialekter) och naturligtvis baskiska. På sextonhundratalet var antagligen även aragonesiskan ett relativt stort språk.
• Ja siitäkin kai pitää muistuttaa, että 1600-luvun alkupuolella Portugali ja Espanja olivat pitkään unionissa. Joten Portugaliakaan ei tarvitse laskea kansallisvaltioksi tässä yhteydessä./Sen ska man väl också påminna om att Portugal och Spanien på sextonhundratalet länge låg i union med varandra. Därför är det inte heller nödvändigt att i det här sammanhanget kalla Portugal för en nationalstat.
• Espanjan hallittavaksi kuului lisäksi monia nykyään Saksaan ja Italiaan laskettuja alueita. Esimerkiksi Sisilia ja Etelä-Italia olivat Espanjan hallussa (samoista alueista koostui myöhempi Molempain Sisiliain kuningaskunta)./Spanien härskade dessutom över många områden som i dag tillräknas Tyskland eller Italien. De områden som senare kom att utgöra Konungariket Bägge Sicilierna, dvs Syditalien och Sicilien, ingick t ex i Spanien. 
• Englanti ja Skotlanti eivät vielä olleet yksi maa, vaan erillisiä valtioita, vaikka kuningas olikin sama./England och Skottland var inte ännu en enda stat utan två, låt vara att de styrdes av samma konung.
• Englanti ei ollut yksikielinen maa, vaan siihen kuuluva Wales oli tuohon aikaan yhä enemmistöltään walesinkielinen - vielä nytkin walesin kieli huitelee puhujamäärältään sadoissa tuhansissa ja on siis esim. iiriä selvästi paremmassa hapessa. Myös Cornwallissa oli yhä elävä kelttikieli./England var inte en enspråkig stat, utan Wales, som ingår i England, var på den tiden walesisktalande - även i dag är walesiskan med ett par hundratusen infödda språkbärare ett betydligt större språk än t ex iriskan. På sextonhundratalet var dessutom cornwallskan fortfarande ett levande keltiskt språk.
• Skotlanti taas oli pitkälti gaelinkielinen. Lisäksi se englannin murre, jota Skotlannissa puhutaan, on monien mielestä nykyäänkin oma kielensä, ja siihen aikaan varmasti vielä suuremmalla syyllä./Skottland var på den tiden mycket mera gaelisktalande. Dessutom är den dialekt av engelskan som talas i Skottland enligt många ett särskilt språk, dåförtiden i mycket större utsträckning än i dag.
• Ranskassakin kielten moninaisuus oli ihan toista luokkaa kuin nykyään. Varsinainen ranskan kieli on historiallisesti katsoen yllättävän pienen alueen murre, ja ennen vallankumousta se oli luultavasti ranskalaisten vähemmistön kieli. Yhä eläviä vähemmistökieliä, kuten provensaalia (joka keskiajalla oli selvästi tärkeämpi kirjakieli kuin ranska), baskia, flaamia (jonka perintöä ovat sellaiset ilmeisen germaanisperäiset paikannimet kuin kuuluisa Dunkerque), bretonia ja epäilemättä myös saksaksi laskettavia murteita käytettiin Ranskan alueella paljon enemmän 1600-luvulla./I Frankrike var mångspråkigheten på den tiden mycket större än i dag. Det egentliga franska språket var historiskt sett ett mycket litet minoritetsspråk och blev majoritetsspråket först efter revolutionen. De minoritetsspråk som ännu talas i Frankrike - provensalskan (som på medeltiden var ett mycket viktigare litteraturspråk än franskan), baskiskan, flamländskan (som lämnat sina språk i nordfranska ortnamn, ett exempel är det berömda Dunkerque), bretonskan och även vad som räknas som tyska dialekter bör under sextonhundratalet ha varit mycket mera utbredda i Frankrike än i dag.
• Sekä Saksa että Italia olivat hajanaisten ruhtinaskuntien tilkkutäkkejä. Kummankin alueella oli myös Espanjan kuningashuoneen hallitsemia pikkuvaltioita. Lisäksi "Saksa" oli tuohon aikaan itäosistaan paljon slaavilaisempi alue kuin nykyään. Polabi (elbenslaavi) oli yhä elävä kieli, ja sorbia osattiin paljon laajemmalla alueella kuin nykyään./Både Tyskland och Italien var lapptäcken av små furstendömen. Bägge länderna hyste också en del småstater som lydde under spanska kungahuset. Dessutom var de östra delarna av Tyskland - även det som i dag är Tyskland - mera slaviska på den tiden. Polabiska språket (elbeslaviskan) var fortfarande ett levande språk, och sorbiska talades i ett mycket större område än i dag. 
• 1600-luvulla syntyi vähän kerrassaan Preussin valtio, joka myöhemmin nousi kilpailemaan Saksan yliherruudesta Itävallan kanssa. Alkujaan kyse oli siitä, että Brandenburgin rajakreivi junaili itselleen myös Preussin herttuan arvon, ja näin syntyi Brandenburg-Preussi. Sanomattakin on selvää, että Brandenburg-Preussi ei ollut "kansallisvaltio", vaan sen alueella puhuttiin saksan ohella ainakin liettuaa, sorbia, puolaa ja vanhaa preussia (liettuan ja latvian sukuinen, sittemmin sukupuuttoon kuollut kieli, jonka yksittäisiä sanoja jäi elämään saksan kielen itäisiin murteisiin, tunnetuimpana tyttöä tarkoittava "Marjellchen")./På sextonhundratalet uppstod så småningom den preussiska stat som senare kom att konkurrera om hegemonin över Tyskland med Österrike. Till att börja med var det markgreven över Brandenburg som lade beslag på hertigdömet Preussen, så att staten Brandenburg-Preussen uppstod. Det är självklart att Brandenburg-Preussen inte var en "nationalstat", utan att det förutom tyska åtminstone talades litauiska, sorbiska, polska och gammal preussiska i staten (preussiskan var en släkting till lettiskan och litauiskan; språket har sedan dött ut, men enstaka ord överlevde i östra tyska dialekter, som "Marjellchen" för "flicka"). 
• Habsburgin kuningashuoneen itävaltalainen haara tunnetusti istui Wienissä komentamassa omaa imperiumiaan (se toinen haara hallitsi tuohon aikaan Espanjaa ja kutsui itseään Austrian dynastiaksi). Itävalta-Unkarin hallitsemilla alueilla asui saksalaisia, unkarilaisia, tšekkejä, slovakkeja, eteläslaaveja, italialaisia, itäslaaveja (ruteeneja, ukrainalaisia).../Den österrikiska grenen av kungahuset Habsburg regerade som bekant det österrikiska imperiet (den andra grenen härskade över Spanien och kallade sig kungahuset Austria). I de österrikisk-ungerska besittningarna talades det tyska, ungerska, tjeckiska, slovakiska, sydslaviska språk, östslaviska språk (ukrainska och/eller rutenska)... 
• ...ja mitä sitten tulee siihen toiseen kaksoismonarkiaan eli Puola-Liettuaan, siellä puhuttiin puolaa, valkovenäjää (jonka puhujia siihen aikaan pidettiin niinä varsinaisina "liettualaisina"), liettuaa (jota kutsuttiin "samogitian kieleksi"), turkkilaiskieliä... Puola-Liettuan monikansallisessa valtiossa uskontoja olivat niin katolisuus, protestantismi, juutalaisuus kuin islamkin. Siellä oli esimerkiksi juutalaisryhmä, joka puhui äidinkielenään turkinsukuista kieltä./...och vad sen gäller den andra europeiska dubbelmonarkin, den polsk-litauiska, fanns där både polsktalande och vitrysktalande i riket (det var faktiskt vitryskan som då kallades för "litauiska"), det talades givetvis även litauiska (som då hette "samogitiska") och turkspråk... I det mångspråkiga riket Polen-Litauen var både katolicismen, protestantismen, den mosaiska tron och islam vanliga. Det fanns t ex en judisk folkgrupp som talade ett turkspråk.
• Ruotsin kuningaskunnassa taas puhuttiin ruotsin ja saamelaiskielten lisäksi suomea, viroa ja latviaa, ja saksallakin taisi olla tärkeä rooli tuohon aikaan./I det svenska kungariket talades det förutom svenska och samiska språk även finska, estniska och lettiska, och jag kan föreställa mig att även tyskan spelade en viktig roll.
• Myös Tanska oli monikansallinen valtakunta: tanskaa, norjaa, saamea, saksaa, islantia, grönlantia, fääriä./Danmark var också mångspråkigt: danska, norska, samiska, tyska, isländska, grönländska, färöiska.

Turkista, silloisesta osmanien tai ottomaanien valtakunnasta, vaikenen armeliaasti; samoin tsaarin Venäjästä. Sveitsikin oli jo tuohon aikaan olemassa, ja siellähän on aina puhuttu saksaa (jos se niiden mukellus nyt mitään saksaa on) ja epämääräisiä romaanisia murteita, jotka sitten on paimennettu ranskan, italian ja retoromaanin kaltaisten kattokäsitteiden alle.

Jag tänker inte ens ta upp vare sig Turkiet - det dåvarande Osmanska riket - eller Tsarryssland. Edsförbundet Schweiz existerade redan då, och där har det alltid talats någon sorts tyska och romanska dialekter, medan det officiellt har skrivits tyska, franska, italienska och rätoromanska.

Aika moni Olli Immosen nykyään "kansallisvaltioksi" kuvittelema maa oli siis pelkästään kuninkaallisten naimakauppojen yhteen tuoma kokoelma eri kansoja, kieliryhmiä ja ruhtinaskuntia. Sitten kun kansallisuusaate tuli muotiin, tämä moninaisuus murskattiin usein hyvinkin kovin ottein ja koko kansakunta pakotettiin puhumaan yhtä ja samaa kieltä. Tämän tuloksena yllättävänkin suuria kieliryhmiä on vielä viimeisten vuosisadan-parin aikana kadonnut lähes olemattomiin.

Många av de länder Olli Immonen inbillar sig är "gamla nationalstater" var alltså folkslag, språkgrupper och furstendömen hopgyttrade p g a kungliga giftermål. När nationalismen kom på modet var det ofta med mycket hårda tag denna mångkultur krossades och hela nationen tvingades tala ett enda språk. Som resultat av detta är det överraskande stora språkgrupper som ännu under de senaste ett-tvåhundra åren nästan spårlöst försvunnit från Europa.

Jos keskiajan eurooppalaiselle olisi kerrottu, että mahtava provensaalin kirjakieli katoaa historian näyttämöltä 1900-luvulle tultaessa ja että Île-de-Francen murre syrjäyttää sen koko Ranskassa, hän olisi nauranut itsensä tärviölle näin ilmeisen absurdille väitteelle. Eikä iirikään ennen 1800-lukua ollut mikään pieni vähemmistökieli.

Hade en medeltida europé fått höra att det mäktiga provensalska litteraturspråket kommer att dö ut på 1900-talet och att den lilla dialekten från Île-de-France ska tränga undan det i hela Frankrike, hade han skrattat ihjäl sig åt denna absurda profetia. Iriskan var inte heller något litet minoritetsspråk före artonhundratalet.

Toisaalta siellä missä kansallisuusaate ehti ajoissa, kuolemaantuomituilta vaikuttaneet kielet nousivat valtioiden kansalliskieliksi. 1800-luvun alkupuolella tšekki oli maaseudun kieli, ja Praha oli saksankielinen kaupunki. Slovakit taas olivat hyvää vauhtia sulautumassa unkarilaisiin.

Å andra sidan hann nationalismen i tid för att rädda en del språk som redan föreföll dödsdömda och upphöjde dem till officiella nationalspråk i egna stater. I början av artonhundratalet var tjeckiskan ett lantligt språk och Prag var en tyskspråkig stad. Slovakerna höll på att uppgå i ungrarna.

Tšekkien ja slovakkien kansallisvaltioista muuten on syytä todeta vielä se, että Tšekin ja Slovakian raja on siinä, missä aikoinaan oli Itävallan ja Unkarin raja. Mitään selvää kielirajaa maiden välillä ei ole perinteisesti ollut, ja Slovakiassa käytettiin pitkään kirjakielenä vanhan tšekkiläisen raamatunkäännöksen kieltä. Nykyinen kirjakieli perustuu keskislovakialaisiin murteisiin, jotka eivät mitenkään itsestään selvästi olleet länsislovakeille alun perin ymmärrettävämpiä kuin tšekki. Ei oman kansallisvaltion perustaminen ollut mitenkään Slovakian ja slovakkien väistämätön kohtalo, siihen vain päädyttiin puolivahingossa.

Vad gäller nationalstaterna Tjeckien och Slovakien bör det konstateras att gränsen mellan Tjeckien och Slovakien är den tidigare gränsen mellan Österrike och Ungern. Någon tydlig språkgräns har av gammalt inte existerat mellan länderna, och i Slovakien använde man länge gammal bibeltjeckiska som skriftspråk. Dagens standardslovakiska är baserad på mellanslovakiska dialekter, som ursprungligen ingalunda var mer förståeliga för västslovaker än tjeckiskan. Att grunda egen nationalstat var inget oundvikligt öde för slovakerna, det skedde nästan av misstag. 

Mutta sanalla sanoen, koko ajatus jostain "1600-luvulla vakiintuneista kansallisvaltioista" on niin mielipuolinen, että aivan yhtä hyvin voisi väittää kaksi ynnä kahden olleen 1600-luvulla viisi ja puoli. Se, että näin järjettömässä vaihtoehtouniversumissa elävä henkilö ylipäätään otetaan vakavasti suomalaisessa politiikassa, osoittaa tämän yhteiskunnan olevan pahasti sairas.

Kort sagt: tanken om "etablerade nationalstater på sextonhundratalet" är så korkad att man lika fullt kunde påstå att två plus två på sextonhundratalet var fem och ett halvt. Att en människa som bebor ett så vansinnigt alternativt universum alls tas på allvar i finsk politik visar att det här samhället lider av en farlig sjukdom. 

On kuvaavaa, että tämän maan olli-immoset eivät ole edes nationalismin historiasta perillä. Äärioikeisto jankkaa jatkuvasti, ettei kaikkea nationalismia saa leimata natsismiksi. Tämä on ihan totta, mutta äärioikeiston omassa julistuksessa ei näy yhtään mitään viittauksia historiallisiin nationalistisiin ajattelijoihin ja vapaustaistelijoihin. Kaikesta päätellen Eleftherios Venizelos, Giuseppe Garibaldi, Józef Piłsudski ja Giuseppe Mazzini ovat heille täysin vieraita nimiä. Sitä vastoin erilaisia ilmifasisteja he kyllä pyrkivät rehabilitoimaan, jostain Julius Evolasta alkaen.

Det är betecknande att Olli Immonens gelikar inte ens vet någonting om nationalismens historia. Extremhögern upprepar hela tiden att all nationalism inte bör avfärdas som nazism. Det här är helt riktigt, men i extremhögerns egen förkunnelse förekommer aldrig några anspelningar på historiska nationalistiska tänkare och frihetskämpar. Av allt att döma är Eleftherios Venizelos, Giuseppe Garibaldi, Józef Piłsudski och Giuseppe Mazzini helt främmande namn för dem. Däremot försöker de rehabilitera helt uppenbara och välkända fascister, Julius Evola till exempel.