Taulukon kritiikin tiimoilta - Om kritiken mot min tabelljämförelse av gammal och ny högerextremism

Hiljattainen taulukkoesitykseni vanhasta ja uudesta äärioikeistosta sai kritiikkiä Twitterissä Jussi Jaloselta erityisesti rasismin osalta. Hänen mielestään rasismilla ja muslimivastaisuudella oli aivan yhtä merkittävä rooli äärioikeistossa jo "vanhana" aikana. Väitteensä perusteeksi hän esitti sitaatteja Kauko Kareen "Nootti"-lehdestä ja myös perustuslaillisen oikeistopuolueen äänenkannattajasta.

Nyligen framställde jag en tabell för att se hur jag såg skillnaderna mellan den gamla och den nya extremhögern. Historikern Jussi Jalonen ifrågasatte tabellen särskilt vad gällde rasismen. Enligt honom spelade rasismen och hatet mot muslimer en lika viktig roll för extremhögern redan på gamla "goda" tiden. Han underbyggde sitt påstående med citat från Kauko Kares tidning "Nootti" och från Konstitutionella högerpartiets organ.

Ja totta tosiaan: Jussi Halla-aho ei ole keksinyt yhtään mitään, mitä ei lähes samoin sanamuodoin löytyisi Kareen tai Georg C. Ehrnroothin kannattajien julkaisuista. Samankaltaisuudet nykyisen äärioikeiston ja senaikaisen äärioikeiston rasismin välillä ovat suorastaan hämmentäviä. Auringon alla ei siis paljoa uutta ole.

Och rätt hade han: Jussi Halla-aho har inte tänkt ut något som inte i nästan samma ordalag skulle kunna hittas i de tidskrifter som Kare eller Ehrnrooth gav ut för sina anhängare. Likheterna mellan den nya och den dåvarande extremhögern är direkt förvånande. Det finns alltså föga nytt under solen.

Nettihakukin osoittaa, että vanhemmankin äärioikeiston piirissä (myös Kauko Kareen piirissä ja Perustuslaillisessa oikeistopuolueessa) ihonvärirasismilla oli merkittävä rooli, ja Etelä-Afrikan apartheidin puolustelu oli keskeinen tekijä tämän ihonvärirasismin oikeuttamisessa. Nykyisen äärioikeiston juuria on haettu nimenomaan apartheid-myönteisistä ryhmistä. Sellaisia on ilmeisesti kasarivuosina perustettu vastapainoksi silloisille massiivisille Etelä-Afrikka -solidaarisuuskampanjoille, joihin osallistui käytännöllisesti katsoen koko valtavirran poliittinen kenttä (meillä Åbo Akademissa tietysti Svensk Ungdomilla oli tärkeä rooli).

Även en webbsökning ger resultatet att ren hudfärgsrasism spelade en viktig roll även inom den äldre extremhögern (inklusive Kauko Kares krets och Konstitutionella högerpartiet) och att denna hudfärgsrasism i en betydande utsträckning motiverades genom att ta apartheidpolitiken i Sydafrika i försvar. Rötterna till den nuvarande extremhögern har man sökt precis i apartheidvänliga grupper. Sådana har tydligen uppstått under åttiotalet som en motpol till de kampanjer för solidaritet med Sydafrika som praktiskt taget hela den politiska huvudfåran i samhället deltog i - jag kommer ihåg att Svensk Ungdom hos oss på Åbo Akademi spelade en mycket stor roll.

Organisoitunut apartheid-myönteisyys tuntui tietysti silloin kymmenisen vuotta sitten, kun esimerkiksi Milla Hannulan tämän asian maininnut puolustelukirja halla-aholaisista oli pinnalla, aika kaukaa haetulta perustalta uudelle äärioikeistolle. 80-luvulta muistan yhden ohjelmallisesti apartheid-myönteisen omakustannekirjailijan, Lasse Juhani Lehtisen (ei sama kaveri kuin poliittinen viihdekirjailija Lasse Lehtinen ilman Juhania), joka nykyään on kuulemma jonkinlaisen perussuomalaisen ajatuspajan tai sivistysliiton toiminnanjohtaja. (Maistelkaapa tätä: perussuomalaisten sivistysliitto? Kuulostaa ihmissyöjien vegaaniyhdistykseltä.)

För tio år sen nämnde Milla Hannula i sin apologetiska skrift om den nya extremhögern precis denna organiserade apartheidvänlighet som en viktig faktor bakom rörelsen, men då kändes det rätt långsökt. Jag kom bara ihåg en programmatisk apartheidvänlig författare som nångång på åttitalet gav ut sina skriverier på eget förlag, Lasse Juhani Lehtinen hette han (inte samma person som Lasse icke-Juhani Lehtinen, känd för sina politiska förströelseromaner). I dag lär Lasse Juhani Lehtinen leda någon sorts sannfinsk tankesmedja, eller var det nu ett bildningsförbund. (Ett sannfinskt bildningsförbund? Låter som en veganförening för människoätare.) 

Pitää tietysti sitäkin miettiä, kuinka oikeistolaista rasismi silloin ennen vanhaan oli. Perustuslaillisen Oikeistopuolueen (vai oliko se silloin vielä Perustuslaillinen Kansanpuolue?) yhdenaikainen presidenttiehdokas Ahti M. Salonen oli tannerilainen sosiaalidemokraatti, mutta ilmeisesti asenteiltaan aika rasistinen, koska hän oli toiminut jonkinlaisena kauppaedustajana Etelä-Afrikassa ja ymmärrettävistä syistä omaksunut valkoisten vallanpitäjien käsitykset. Antikommunismi oli osa tannerilaisuutta, eikä ole väärin olettaa, että antikommunismi teki Ahti M. Salosen kaltaisesta henkilöstä vastaanottavaisen sellaiselle propagandalle, joka esitti kaikenlaiset mustien emansipaatioyritykset kommunismina.

Man bör givetvis också tänka efter, i vilken utsträckning rasism förr i tiden alls stod i sammanhang med just högern. Konstitutionella Högerpartiets presidentkandidat (eller var det ännu Konstitutionella Folkpartiet på den tiden?) Ahti M. Salonen var en tanneriansk socialdemokrat, men hade uppenbarligen en del rasistiska åsikter, ty han hade verkat som någon sorts handelsrepresentant i Sydafrika och av förståeliga skäl anammat de vita makthavarnas attityder. Tannerianerna var strikt antikommunistiska, och det är inte fel att anta att antikommunismen gjorde en person som Ahti M. Salonen mottaglig för den sorts propaganda som framställde alla svarta emancipationssträvanden som kommunism. 

Siihen aikaan rasistiset asenteet olivat paljon yleisempiä, tai ainakin hyväksytympiä, kuin nykyään. Suomalaiset eivät juuri tavanneet arjessaan tummaihoisia ihmisiä eivätkä muslimeja. Rasismia saattoi siksi avoimesti julistaa ja kannattaa; mutta toisaalta sitä ei tarvinnut erikseen julistaa ja kannattaa, koska sitä niin paljon ymmärrettiin yhteiskunnassa (kukaan ei yleensä vaivaudu äänekkäästi julistamaan eikä kannattamaan valtavirtaisia arvoja). Nyttemmin useimmat ihmiset tuntevat jo maahanmuuttajia ystävinä ja naapureina, jolloin tietämättömyydestä johtuva rasismi on vähentynyt eikä rasismia entiseen tapaan hyväksytä: jos vihaat muslimeja, vihaat myös minun rakasta ystävääni Ahmedia tai Zeynabia.

På den tiden var rasistiska attityder mycket mer utbredda, eller åtminstone mycket mer accepterade, än idag. Finnar lärde knappast känna mörkhyade eller muslimer i sin vardag. Därför kunde man öppet förkunna rasism, men å andra sidan behövde man inte särskilt förkunna rasism eller uttrycka sitt stöd för rasism, eftersom man aldrig är tvungen att särskilt förkunna eller stöda mainstreamvärderingarna i samhället. Nuförtiden känner de flesta människor invandrare som vänner eller grannar, vilket innebär att rasism som beror på ren ovetskap har minskat och att rasism i allmänhet inte längre tolereras som förr: hatar du muslimer hatar du också min kära vän Ahmed eller Zeynab.

Rasismin roolin muuttuminen siirryttäessä vanhasta uuteen äärioikeistoon sietääkin määritellä uudestaan. Onkin ehkä osuvampaa, että ihonvärirasismi ei näytellyt kovin merkittävää osaa perinteisessä suomalaisessa isänmaallisuudessa ja puolustustahdossa, ja että tämä perinteinen isänmaallisuus ja maanpuolustushenki oli oleellisempi osa vanhan äärioikeiston ideologiaa ja moraalista oikeutusta kuin rasismi. Mutta Jalonen on siinä tietysti oikeassa että varsin halla-aholainen rasistinen retoriikka luonnehti ulkoparlamentaarisen äärioikeiston kirjoittelua jo 1980-luvulla.

Rasismens förändrade roll i den nya extremhögern bör sålunda definieras på nytt. Det är kanske mera träffande att säga, att ren hudfärgsrasism inte spelade någon betydande roll för traditionell finsk fosterländskhet och försvarsvilja, och att denna traditionella fosterländskhet och försvarsvilja utgjorde en viktigare aspekt av den gamla extremhögerns ideologi och moraliskt självberättigande än rasismen. Men Jalonen har givetvis alldeles rätt i att mycket halla-ahoitisk rasistisk retorik karaktäriserade den utomparlamentariska extremhögerns skriverier redan på 1980-talet.

Olen kuitenkin ollut taipuvainen kyseenalaistamaan rasismin tärkeyden vanhemmalle äärioikeistolle mm. siksi, että hiljattain edesmennyt turkulainen äärioikeistosuuruus Olavi Mäenpää oli omilta kannoiltaan ailahtelevaisempi kuin ohjelmallisen rasistin olisi pitänyt olla. Kuten tiedossa on, Mäenpää oli retorisella tasolla hyvin rasistinen. Samanaikaisesti hän kuitenkin kelpuutti nyrkkeilyvalmennettavikseen maahanmuuttajataustaisia poikia ja oli kaikesta päätellen henkilökohtaisesti reilu ja mukava mies valmennettavilleen.

Jag har dock tenderat att ifrågasätta rasismens viktighet för den äldre extremhögern bl a därför att Olavi Mäenpää, den nyligen framlidne koryfén inom extremhögern i Åbo inte var en så programmatisk rasist som man kunde föreställa sig. Som bekant hade Mäenpää ingenting emot att uttrycka sig i mycket rasistiska ordalag. Samtidigt tyckte han om att boxningsträna unga killar av invandrarbakgrund, och enligt alla vittnesmål bemötte han grabbarna rättvist och vänligt.

Syntyy vaikutelma, että Mäenpäälle rasismia tärkeämpää oli miehisyys nimenomaan ruumiillisuudeksi, liikunnallisuudeksi ja maanpuolustushengeksi miellettynä. Toisin sanoen hän julisti rasismia viime kädessä vain ärsyttääkseen politiikassa vaikutusvaltaisia naisia, koska tiesi heidän paheksuvan sitä. Mäenpään käsitys miehisyydestä oli ehkä karkea ja raaka, mutta rasismi oli vain osa tätä karkeutta ja raakuutta, yksi sen ilmenemistavoista. Ja ilmenemistapa on eri asia kuin sisältö.

Intrycket som uppstår är att rasism inte var ett egenvärde för Mäenpää, utan att han snarare lade vikt vid manlighet med konnotationer av kroppslig kraft, motion och försvarsvilja. Sålunda förkunnade han rasism främst för att gå politiskt inflytelserika kvinnor på nerverna, eftersom han visste att dessa skulle ogilla detta. Mäenpääs uppfattning av manlighet var kanske brutal och ohyfsad, men rasismen var bara ett sätt att uttrycka denna brutalitet, ett av flera. Och det är skillnad på uttryckssätt och substans.

Mäenpäällä oli siis jokin ylempi moraalinen periaate äärioikeistolaisuutensa takana (isänmaallisuuden ja maanpuolustuksen tärkeys ja miehinen fyysisyys sen osana) - periaate, jolle rasismi oli alisteinen. Kun hän tapasi nuoria maahanmuuttajapoikia, jotka vastasivat hänen miehisyysihanteitaan ja olivat valmiita myös kehittämään itseään niiden mukaan, hän saattoi panna rasisminsa sivuun. Tämä ei lakkaa askarruttamasta minua.

Mäenpää hade alltså någon högre moralisk princip bakom sin högerextremism (fosterländskheten, försvarsvänligheten och den fysiska manligheten) - en moralisk princip som var viktigare och mera fundamental än rasismen. När han lärde känna unga invandrarkillar som uppfyllde hans manlighetsideal och var beredda att utveckla sig själva i enlighet med dem, kunde han åsidosätta sin rasism. Det här är någonting som fortfarande sätter myror i huvudet på mig.
 
Mäenpään puolueyritelmät tunnetusti kaatuivat aina nopeasti siihen, että hän riitaantui toisten äärioikeistolaisten kanssa. Mutta riitoihinkin on jokin syy. Mäenpää kertoi useassakin yhteydessä yhden todennäköisen syyn: hän ei pitänyt esim. Jussi Halla-ahoa missään arvossa, koska tämä ei ollut käynyt armeijaa, vaan mennyt sivariin. Eli - ei täyttänyt niitä vaatimuksia, joita Mäenpää isänmaalliselle taistelutoverille asetti.

De politiska partier som Mäenpää grundade eller anslöt sig till föll som bekant av sig själva som den gamla gärdesgården, för det blev alltid gräl och gruff när han försökte samarbeta med andra högerextremister. Men det finns alltid skäl bakom gräl. Det var i flera sammanhang Mäenpää nämnde ett sannolikt skäl: han kunde inte uppskatta t ex Jussi Halla-aho, eftersom denne inte gjort sin värnplikt på det vanliga sättet, utan föredragit civiltjänst. Sålunda uppfyllde han inte de krav som Mäenpää ställde en vapenbror i kampen för fosterlandet.