Muistiinpanoja Immos-skandaalista – Anteckningar om Immonenskandalen

Immos-skandaaliin on tähän mennessä liittynyt seuraavanlaisia vaiheita, jotka pitää varmaankin panna muistiin tulevia sukupolvia varten:

• Selvästi ”maahanmuuttokriittisistä” persuista ainakin Tom Packalén ja Ari Jalonen ovat yksiselitteisesti sanoutuneet irti Immosesta. Kumpikaan ei tosin koskaan ole vaikuttanut ydinryhmän mieheltä, vaan pikemminkin moraalittomuuden virran mukaan tempautuneilta ja kurimuksen liejuun hukkuneilta. Toki on merkittävää, että tiukan aatteellisen kaaderijoukon ulkopuoliset rasistitkaan eivät ole halukkaita seuraamaan Immosen kaltaisia Suomen Sisun ankaria ideologeja. Mikään merkki eettisesti korkeatasoisesta luonteenlaadusta tämä ei tietenkään ole, vaan kyseessä on rahan- ja vallanhimoinen opportunismi: Soinin takana pysytään puoluetukirahojen, eduskuntapallien ja valtuustopaikkojen vuoksi.
• Hanna Nikkanen antoi Long Play -nettilehden pakinapalstalle ”Sivuääniä” kirjoittamassaan jutussa ymmärtää, että persujen sisäinen jako ei välttämättä mene sen mukaan, kuka on rasisti ja kuka ei. Karkean rasistisia ulostuloja tulee enemmänkin sieltä puolueen junttifraktion puolelta, kun taas Immosen edustamat aatteelliset fasistit käyttävät maahanmuuttajia pelkästään täkynä, mutta heidän varsinaisia vastustajiaan ovat väärinajattelevat kantasuomalaiset: Nikkasen listan mukaan ”suomenruotsalaiset, sateenkaariväki, liberaalit piispat, demarit, arvoliberaali oikeisto, sekä kotimaisen kulttuurin tekijöiden ja kuluttajien enemmistö”. Näitä vastaan Immosen kannattajien dum dum -luodit ovat suunnatut. Toisin sanoen Jalonen ja Packalén edustavat ”pelkkiä rasisteja”, sitä junttipuolta, joka ei ole hirveän innoissaan vallankumouksellisesta, ideologisesta äärioikeistolaisuudesta.
• Kaikki hommapaskabingon tyypilliset välttelykeinot on jo nähty. Hauskin on tietysti se väite, että tässä olisi kyse jostain vihervasemmiston virittämästä ansasta. Juu vihervasemmistohan se laittoi Ollille näppiksen eteen ja saneli breivikistiset puheet sanasta sanaan.
• Toinen mielenkiintoinen ”väistökeliike” (kuten keisari Pirk sanoisi) oli Juho Eerolan heitto, että Ollin englanninkielinen kirjoitus (noin kahdeksankymmentä sanaa) oli liian pitkä ja vaikea hänen luettavakseen. No mikäs siinä, oi kallis veljykäiseni Herrassa, ymmärrän tilanteen ja myötäelän syvästi: minulla itsellänihän on vaikeuksia lukea esimerkiksi sataa sivua paksumpia venäjänkielisiä kirjoja, ja koska venäjänkielisen romaanin keskipaksuus huitelee tuossa viidensadan sivun hujakoilla, se rajoittaa merkittävästi harrastus- ja tutkimustoimintaa. Tosin olen kyllä sitä mieltä, että nimenomaan perussuomalaiselta tulisi odottaa kattavaa rallienglannin taitoa, koska heikäläisten edustamaan ja kannattamaan ”suomalaiseen kulttuuriin” kuuluu oleellisesti juuri suomen kielen pahoinpiteleminen sekoittamalla siihen kömpelösti ruhjottuja englannin sanoja.
• Immosen ja Soinin vastakkainasettelulla tuntuu olevan syvemmät juuret kuin äkkinäinen luulisi: jossain lehdessä – olisiko ollut peräti Demarissa – siteerattiin suuren johtaja Soinin kirjaa Peruspomo, jossa tuo sijaispaavimme oli ex cathedra lausunut, että Immonen oli yksiraiteinen jankkaaja, jolla ei ollut politiikassa mitään muuta sanottavaa kuin maahanmuuttolöpinät, ja kehotti häntä ottamaan repun selkään ja kiertämään vähän maailmaa vaikka reilaamalla. (Lieneekö viittaus selkäreppuun ollut selkävaivaiselle ilkeilyä?) Välittömästi Hommalla oli kommentti, että nyt se Soini mamoilee mamuasiassa. Tästä hyvästä olisin valmis miltei säälimään Soinia, mutta ihmettelen vain, onko se vallanhimon tyydyttäminen niin suuri nautinto, että pitää tehdä yhteistyötä tuollaisen paskasakin kanssa ja sietää sen törkeyksiä. Tosin onhan se mukava tietää että hompanssit ja peräsuolinkaiset, tuo kaikkia muita parempi rälssi joka tekee vallankumousta kansalaispalkalla, riitelevät keskenään ja uhkailevat toisiaan vielä karkeammin kuin meitä halveksimiaan maanmatosia.
• Riikka Slunga-Poutsalo, tuo persujen kauneuskuningatar, väitti, että ”kukaan ei ole kokoamassa taistelujoukkoja”. No, tähän paras vastaus on valokuva, jossa Olli Immonen poseeraa yhdessä Suomen Vastarintaliikkeen taistelujoukkojen kanssa. Suomen Vastarintaliikkeen piirissä toimivia henkilöitä on tietääkseni tuomittu puukotuksista ja ”vihollisten” laittoman henkilörekisterin laatimisesta. Toisin sanoen Miss Persun esittämä väite on tosiasiallisesti paikkaansapitämätön, eli teknistä termiä käyttääkseni valhe.
• Olli Immonen innostui jo julistamaan, että oman puolueen sisällä toimivat ”selkäänpuukottajat” eivät vastaisuudessa saa hänen ylhäisyytensä tukea. Aha. Pojalla on suuret luulot itsestään, tuntuu olevan mielestään oikea Jumalan, ellei peräti Saatanan valitsema kansanjohtaja.
• Minua fiksummat arvioitsijat ovat todenneet, että Olli luultavasti seuraa Ruotsin vastarintaliikkeen jalanjäljissä ja perustaa vastarintamiehille poliittisen puolueen. Siihen hakeutuvat ehkä hulluimmat persuista ja mahdollisesti jotain Muutoksen mölytoosia, esimerkiksi Hirvisaaren Džeimppa.
• Halla-aho uhosi, että jos Immonen erotetaan puolueesta, silloin lähtee hänkin. Tähän minä en usko pätkääkään. Vaikka Halla-aho nyt eleleekin leveää elämää Euroopan lihapatojen ääressä kuten rikoksesta tuomittu elättimamu ainakin, hänelläkin luulisi riittävän itsesuojeluvaistoa pysytellä sen rahapuun juurella, jonka oksilta puoluetukea tippuu. Tuskinpa Halla-aholla on kovin suurta intoa tunkea Immosen johtamaan avoimen hörhöiseen ja harhaiseen äärioikeistolössiin.
• Ja tässä onkin asian ydin. Kun Immonen lähtee ehkä parin kolmen kovimman äärioikeistolaisen persukansanedustajan kanssa ja luo pikkupuolueen vastarintamiesten ja karkeimpien hompanssien äänestettäväksi, hommalaiset jakaantuvat poliittisesti ja menettävät merkityksensä. Sitä odotellessa. Jospa tämä kymmenen vuoden hommalaismiehitys olisi lopultakin ohi. Turhan paljon uhreja se jo onkin vaatinut.

Skandalen kring Olli Immonen har hittills inneburit följande aspekter, som jag härmed nedtecknar för eftervärlden:

• Vad gäller de öppet ”invandrarkritiska” i partiet har åtminstone Tom Packalén och Ari Jalonen entydigt distanserat sig från Immonen. Ingen av dessa två har visserligen någonsin varit med i den rasistiska kärntruppen, snarare verkar de ha ryckts med i den omoraliska strömmen och drunknat i malströmmens gyttja. Visst är det betydelsefullt att även rasister utanför den strikt ideologiska kadern är så ovilliga att följa sådana Suomen Sisu-ideologer som Immonen. Det beror givetvis inte på någon etiskt högtstående karaktär, snarare är det frågan om opportunism, maktlystnad och girighet: folk står bakom Soini eftersom de vill ha sin beskärda del av partistödet och politiska mandat.
• Hanna Nikkanen lät i sitt kåseri på webbsajten Long Play förstå att den inre skiljelinjen inom sannfinländarna inte nödvändigtvis förlöper mellan rasister och icke-rasister. Brutalt rasistiska grodor är det snarare bonnfraktionen som kläcker ur sig, medan de av Immonen representerade ideologiska fascisterna bara utnyttjar invandrare som ett lockbete, medan deras verkliga hatobjekt är vanliga finländare med fel sorts åsikter, enligt den lista som Nikkanen inkluderade i sin artikel är det ”finlandssvenskarna, regnbågsfolket, de liberala biskoparna, socialdemokraterna, den värdeliberala högern och majoriteten inhemska kulturskapande och kulturkonsumenter”. Det är mot dessa som Immonen och consortes riktar sina dumdumkulor. Jalonen och Packalén representerar däremot den ”blott rasistiska” bonnfraktion som inte är så hemskt förtjust i revolutionär högerradikalism.
• Alla krumbukter som vanligen utmärker högerextrem diskurs har redan setts. Den roligaste är påståendet att ”grön vänster” på något sätt gillrat en falla för Immonen. Javisst ja, det var ju den gröna vänstern som gav Olli åtkomst till tangentbordet och ord för ord dikterade alla breivikismer för honom.
• Juho Eerola bör krediteras för en särskilt intressant väjningsmanöver: han sa att Ollis engelskspråkiga yttrande (på ett åttiotal ord) var för långt och svårt för honom att läsa. Nå ja, varför inte, o min älskade broder i Herren, jag förstår din situation och känner djup empati. För mig själv är det ju svårt att läsa ryska böcker tjockare än etthundra sidor. Och som vi vet så brukar ryskspråkiga romaner vara såna där femhundra sidor i medeltal, begränsar detta i betydande mån min hobby- och forskningsverksamhet. Visserligen anser jag att det är precis sannfinländarna som man bör kunna förvänta grundliga kunskaper i rallyengelska. Inom den ”finska kultur” de representerar och är anhängare av är det ju sed och ohejdad vana att misshandla finska språket genom att blanda in onödiga och onaturliga engelska lånord.
• Motsättningen mellan Immonen och Soini förefaller ha djupare rötter än man skulle tro. Det var väl i sossarnas partiorgan man citerade store ledaren Soinis bok Peruspomo, där denne vår ställföreträdande påve ex cathedra yttrat att Immonen var en enkelspårig tjatare som inte hade något annat att säga i politiken än svamlet om invandrarna. Soini utmanade Immonen även att ta på sig sin ryggsäck (undrar om det här var en elakhet, med tanke på att Immonen är sjukpensionär med ryggproblem) och tågluffa för att skapa sig en föreställning om världen utanför Finland. Genast därefter hette det på rasistforumet Homma att Soini har en alltför mesig attityd till invandrarfrågan. Jag skulle nästan vilja tycka synd om Soini, men i stället undrar jag bara, om han finner en så stor njutning i att tillfredsställa sin maktlystnad att det är värt mödan att samarbeta med världens värsta pöbel och stå ut med dess fräckheter. Men visst är det skönt att veta att hommaiterna och satfinnarna, detta alla andra överlägsna frälse som bedriver revolution på medborgarlön, rivs sönder av inre stridigheter och hotar varandra ännu grymmare än oss mindervärdiga människor.
• Den sannfinska skönhetsdrottningen Riikka Slunga-Poutsalo påstod att ”ingen håller på att organisera kamptrupper”. Det bästa svaret är fotot som visar Olli Immonen i Finska Motståndsrörelsens sällskap, och det är killar som definitivt ser ut som ”kamptrupper”. Folk med anknytning till Motståndsrörelsen har veterligen dömts både för knivhugg och för olagligt personregister över ”fiender”. Det Miss Sannfinne säger är sålunda – för att använda exakt teknisk terminologi – en lögn.
• Olli Immonen förkunnade redan extatiskt att de förrädare inom partiet som inte delar hans åsikt inte får räkna med hans stöd i framtiden. Jasså. Inget fel på hans självförtroende, nää. Han tror sig visst vara en folkledare utvald av Gud, om inte av självaste Satan.
• Det är klokare observatörer än jag som konstaterat att Olli antagligen ska följa i Svenska Motståndsrörelsens fotspår och starta eget parti för motståndsmännen. Partiet kanske lockar till sig de värsta galningarna från Sannf och en del av de skränfockar som verkat i Förändring 2011, t ex Dzjejms Hirvisaari.
• Halla-aho hotade att själv avgå om Immonen utesluts av partiet. Det här tror jag inte på, inte ett dugg. Halla-aho må just nu ha det skönt i Mellaneuropa som en välbetald medlem av Europaparlamentet, men han har nog säkert tillräckligt med självbevarelsedrift för att stanna kvar vid roten till det penningträd på vars kvistar det växer partistödssedlar. Jag antar nog inte att Halla-aho är så hemskt ivrig att ansluta sig till ett gäng hallucinerande högerextremister ledda av Immonen.
• Och det är precis här som pudelns kärna ligger. När Immonen och kanske ett par lika vrickade högerextremister från partiet avgår och startar eget miniparti som motståndsmännen och de brutalaste hommaiterna kan rösta på, innebär det att Homma upplever en varaktig splittring och förlorar sin betydelse i politiken. Det är någonting att vänta på: att den här Hommaockupationen som varat i ett årtionde och krävt en massa oskyldiga offer äntligen vore förbi.