Terveisiä PIFfille

Tiedoksi mahdollisille lukijoille, että en ole kuollut radiohiljaisuudesta ja pahasta hajusta huolimatta (se on vain minun tavallinen aromini). Mutta koska olen huomannut viime kirjoitukseni saaneen osakseen tiettyä kiinnostusta Punk of Finland -foorumin jatkojytkyketjussa, otanpa ja kommentoin keskustelua siellä. Piffillä on - toisin kuin jollain Hommalla - fiksua porukkaa jonka kanssa maksaa vaivan käydä dialogia, mutta koska vahingosta viisastuneena olen sulkenut kommenttiraidan ja - en tiedä mistä tyhmentyneenä - unohtanut Piffin tunnarini (en edes muista kirjauduinko sinne omalla nimellä vai nimimerkillä), joudun ylhäisyydessäni kunnioittamaan foorumianne kokonaisella bloggauksella luottaen siihen, että tämä huomionosoitus ei nosta kusta päähänne. Eikä nyt sitten provosoiduta siellä. Yhtenä kummallisimmista piirteistä tässä maassa pidän sitä, että kun minä ihan leikilläni kutsun itseäni minun ylhäisyydekseni, täällä on porukkaa, joka täysin vakavissaan katsoo oikeudekseen ja velvollisuudekseen loukkaantua asiasta. No hyvä on, minun ei ehkä pitäisi esittää vaatimuksia, että asianomainen vastaavasti käyttäisi itsestään pronominia "pohjalieju": "Pohjalieju anoo alamaisuudessaan audienssia teidän majesteetiltanne Panulta."

Mutta kuoliaaksinauratus sikseen ja asiaan. En ole täysin luopunut feminismin kritiikistä, mutta myönnän oppineeni jotain siitä seitsemän vuoden kakustani Plazan kolumnistina. Sain siitä potkut väitetysti taloudellisista syistä, mutta omistajaohjaustahon palaute oli ollut jo pitempään sen sävyistä, että hommat todennäköisesti loppuisivat pian ja nimenomaan poliittisista syistä (tuottaja antoi ymmärtää joutuneensa puolustelemaan minua hiki päässä ylempien auktoriteettien suuntaan). Miettikääpäs tätä: niin kauan kuin morkkasin feministejä, potkut eivät taloustaantumasta huolimatta uhanneet, vaikka feministit kyllä avoimesti vaativat julkaisijaa lopettamaan kirjoitteluni. Mutta annas olla kun persut, hompanssit ja rasistit alkoivat painostaa. Siitä se lähtölaskenta alkoi.

Tästä tekemäni johtopäätös on, että feministit eivät todellakaan olleet niin vahvoissa yhteiskunnallisissa asemissa ja säkert i sadeln kuin luulin aloittaessani, heh, naiskriittisen kirjoitteluni. Jos feministeille saa vinoilla mutta fasisteille vinoilemisesta saa potkut, kumpi porukka Suomessa on vahvoilla? Vihje: ei nyt ainakaan feministit. Tämä tarkoittaa, että vaikka feminismissä olisi yhtä ja toista moitittavaa, kritiikin kärki, ne chilipippurijauheella täytetyt dum-dum-luodit, on suunnattava fasisteihin. Sitten kun fasisteista on päästy, voimme ehkä hieman kritisoida myös feminismiä. 

Toki nuorten heikkoitsetuntoisten miesten syyllistäminen seksuaalisuudestaan ja mieheydestään on edelleenkin melko syvältä perseestä silloin kun kyse on kilteistä ja hyväätarkoittavista nuorukaisista. Mutta silloin kun sellainen nuori mies alkaa fasistiksi, voitte olla varmat siitä, että annan luvan, tuen ja ylistyksen kaikelle häneen suunnattavalle henkiselle (ja miksei fyysisellekin) munientallomiselle.