Suomalainen raiskauskulttuuri

Muutama somalitaustainen sälli syyllistyi Tapanilassa ilmeisesti joukkoraiskaukseen. Oikeuskäsittelyä ei ole vielä taidettu aloittaa, mutta tapaus näyttää aika selvältä (vaikka voihan tässä vielä sattua kaikenlaista, on niitä ilkivaltaisia rikosilmoituksia raiskauksista tehty ennenkin). Pojat olivat 15-18-vuotiaita ja jota kuinkin niin tyhmiä kuin sen ikäiset peniksenkantotelineet yleensäkin, eli rikoksen luonne ja laatu ei ole mitenkään yllättävä. Tietenkin rasistit käyttävät tapausta hyväkseen, ja heidän suosikki-iskulauseitaan tässä yhteydessä on, etteivät Suomessa tee joukkoraiskauksia ketkään muut kuin maahanmuuttajat.

Ikävä vain hompanssien kannalta, että väite on todistettavasti paikkaansapitämätön. Vuosituhannen vaihteen aikoihin nimittäin Tohmajärvellä tapahtui ihan kalpeanaamaisin kanta-asukasvoimin joukkoraiskaus, tai oikeuden päätöksen mukaan nuoren miesjoukon tekemä alaikäisen seksuaalinen hyväksikäyttö (itäsuomalainen oikeuslaitos ei taaskaan pitänyt raiskaukseen kuuluvaa pakottamista toteennäytettynä). 15-vuotias tyttö joutui noin kaksikymppisten palloilijakollien joukolla makaamaksi. Syylliset olivat kylillä tiedossa, mutta uhria huoriteltiin, varsinkin sitten kun hän aikuisena sai riittävästi itsetuntoa tehdä rikosilmoituksen.

Takavuosina hankin netissä pahan maineen Suomen ylimmäisenä raiskaajien ymmärtäjänä, eikä minulla ole mitään vaikeuksia nytkään nähdä tätä tapausta pallopoikien näkökulmasta. Urheilumaailman seksimoraali on nimittäin sellainen, että siellä nai kuka vain ketä vain, valmentajamiehet valmennettavia tyttöjä, tytöt toisiaan ja pojat tyttöjä, ja ihailijatytöt urheilijapoikia. (Tutustukaa heikäläisiin, jollette minua usko.) Kun urheilijanuorukainen on joukkueensa voitonjuhlista aina löytänyt tyttöjä, joiden kanssa on päässyt sukupuoliyhdyntään, hänellä ei välttämättä ole edes kokemusta sellaisesta tilanteesta, jossa tyttö ei olisi halukas seksiin hänen kanssaan. Tällaista pitäisi varmaankin kutsua raiskauskulttuuriksi, mutta se menee vähän ohi oleellisesta. Pikemminkin asian ydin on, että sällit eivät vielä aikuisinakaan ymmärrä vapaaehtoisen seksin ja raiskauksen eroa, koska heidän ei ole koskaan tarvinnut kysyä lupaa.

Mitä siihen ”raiskauskulttuuriin” tulee, se on siellä kylillä, missä puolustellaan ja suojellaan raiskaukseen syyllistyneitä nuorukaisia. Urheilijapojat ovat yhteisön sankareita ja sellaisina lain yläpuolella. Laura Mänkki kirjoitti tämän joukkoraiskauksen tiimoilta omasta seksuaalisesta ahdistelukokemuksestaan bloggauksen otsikolla Aika velikultia. Kun hän oli 11-vuotias, joukko vähän vanhempia teinipoikia ahdisteli häntä kähmimällä ja uhkasi raiskata. Yksi heistä kehui jälkeen päin raiskanneensa hänet, ja tästä hyvästä eräs tyttö luonnehti poikaa ”kovaksi jätkäksi” ja ”hyväksi tyypiksi”.

Ja tässä on asian ydin. Raiskaajat, jotka pääsevät kuin koirat veräjästä, ovat usein niitä ”ihania miehiä”, salskeita urheilijoita, ”kovia jätkiä” ja ”hyviä tyyppejä”. Ihana mies raiskaa, kuten joskus vuosia sitten kirjoitin. Raiskauksesta jää kiinni ulkomaalaisia ja raiskauksesta jää kiinni ”alempitasoisia miehiä”, nörttimiehiä. Sanalla sanoen sellaisia miehiä, joilla ei ole sitä yhteisön suojaa. ”Ihanat miehet”, joilla on yhteisön tuki, sitä vastoin eivät jää kiinni raiskauksesta. Jos joku heidän uhreistaan nostaa syytteen, hänet leimataan huoraksi ja huonoksi ihmiseksi, koska ”ihanaa miestä” suojellaan.