Miten maahanmuuttokritiikki saa kannatusta, kun Suomessa kuitenkin on häviävän vähän maahanmuuttoa verrattuna useimpiin länsimaihin?
Juuri siksi. Muissa maissa on jo kokemusta siitä, että maahanmuuttajat kotoutuvat, vaikka niihin toki saapuu aina uusia maahanmuuttaja-aaltoja ksenofobien kauhisteltaviksi. Muutama vuosikymmen sitten Englannissa paheksuttiin ns. länsi-intialaisia eli Jamaikan, Barbadoksen ja Grenadan kaltaisista entisistä siirtomaista saapuneita mustaihoisia siirtolaisia, joiden ei uskottu ikinä sopeutuvan brittielämään. Nykyään länsi-intialaiset ovat jo pitkälti perusbrittiläistä keskiluokkaa, ja rasistit keskittyvät lietsomaan muslimikammoa.
Suomalaiset olivat itse vielä muutama vuosikymmen sitten maastaan muuttavia elintasopakolaisia, joiden rodullisesta alkuperästä esitettiin Yhdysvalloissa yliampuvan rasistisia ja tämän päivän näkökulmasta riemastuttavan hullunkurisia mielipiteitä – tietenkään mielipiteilijät eivät olleet tavanneet suomalaisia henkilökohtaisesti, ainoastaan kuulleet kauhujuttuja siitä, kuinka pelottava mongolikansa kyseessä oli ja kuinka suomalaiset jemmasivat saappaassaan käyräsapelia leikatakseen amerikkalaisparat palasiksi. Nyky-Suomessakaan useimmat niistä, jotka lukevat maahanmuuttokriitikoiden blogeista kauhutarinoita somalien hirveydestä, eivät itse asiassa ole nähneet ensimmäistäkään elävää somalia.
Kaikki tutkimukset ja kaikki arkikokemus osoittavat, että henkilökohtaiset suhteet maahanmuuttajiin vähentävät rasismia. Niinpä se on vahvinta Suomen kaltaisessa maassa, jossa kyseisiä suhteita ei pääse syntymään maahanmuuttajien vähäisyyden vuoksi.
Eikö Päivi Räsänen ole oikeassa, eikö Suomeen pitäisi pyrkiä ottamaan pääasiassa kristittyjä turvapaikanhakijoita kulttuurisen läheisyyden vuoksi?
Mikään ei viittaa siihen, että rasistit kokisivat kristittyjä turvapaikanhakijoita kulttuurisesti läheisemmiksi, koska islam on kuitenkin ainoastaan yksi tekosyy lietsoa vihaa maahanmuuttajia kohtaan. Perinteinen ihonvärirasismi kelpaa ”maahanmuuttokriitikoille” erinomaisesti silloin kun uhri ei ole muslimi. Kristityt maahanmuuttajat ja pakolaiset esimerkiksi Lähi-idästä ja Afrikasta ovat kohdanneet Suomessa yhtä raakaa rasismia kuin muslimit – hiljattain eräs täkäläinen lehti haastattelikin etiopialaistaustaista nuorukaista, joka oli somalikaveriensa kannustuksesta kääntynyt maanmiestensä perinteisestä kristinuskosta muslimiksi, koska suomalaiset rasistit olivat jo kohdelleet häntä muslimiterroristina. Lähi-idän maista ja arabimaista tulee Suomeenkin kristittyjä pakolaisia, mutta koska he ovat pukeutumisensa ja ulkonäkönsä osalta kovin muslimien kaltaisia, heitä myös kohdellaan muslimeina.
On myös syytä muistaa, että maallistunut muslimi voi kokea Suomen kulttuurisesti läheisemmäksi kuin tunnustava kristitty. Muslimimaassa valtauskonnon edustajan on helpompi maallistua tai alkaa epäillä viinaa salassa lipittävän tai muulla tavalla tekopyhän imaaminsa saarnapuheita kuin vähemmistöuskontoa tunnustavan, jolle uskonto on ihan toisella lailla identiteettikysymys ja pappi hengellisen roolinsa lisäksi yhteisöjohtaja. Tämä ei toki sinänsä ole mikään peruste käännyttää maasta kristittyjäkään turvapaikanhakijoita – mutta jos pakolainen hakee Suomesta turvapaikkaa vaikkapa siksi, että on julkiateisti muslimimaassa, onko hänellä nimellisen muslimiutensa vuoksi heikommat mahdollisuudet päästä sisälle suomalaiseen arkeen kuin jollain kiihkeän uskonnollisella kristityllä?
Eikö ole epäoikeudenmukaista kutsua maahanmuuttokriitikoita rasisteiksi? Saa kai maahanmuuttopolitiikkaa kritisoida?
Saa maahanmuuttopolitiikkaa kritisoida, mutta pitää sitten kritisoida oikeilla syillä, ja pitää kritisoida sitä maahanmuuttopolitiikkaa, jota Suomessa oikeasti harjoitetaan. Maahanmuuttokriitikoiksi itseään kutsuvat julistavat vastustavansa ”rajoittamatonta maahanmuuttoa”, ikään kuin tämä muka olisi Suomen maahanmuuttopolitiikka. Tosiasia on, että maahanmuutto Suomeen on varsin ankarasti rajoitettua, jopa siinä määrin, että Ruotsin äärioikeisto vaatii maahanmuuttajamääriä ”yhtä alhaisiksi kuin Suomessa”.
”Maahanmuuttokriitikko” tarkoittaa käytännössä rasistia ja fasistia. Siinä porukassa, joka on alkanut kutsua itseään tällä nimellä, on pitkän linjan äärioikeistolaisia, jotka ovat aloittaneet pari vuosikymmentä sitten vihaamalla aseistakieltäytyjiä, siirtyneet sitten hurrivihan lietsontaan ja aloittaneet muotien muuttuessa maahanmuuttajien paheksumisen. On selvää, että kyse ei ole mistään huolestuneiden kansalaisten liikkeestä, joka olisi saanut alkunsa maahanmuutosta, vaan vihaa lietsomalla poliittista valtaa hakevista kyynisistä ja itsekkäistä ihmisistä, jotka ovat tämänkertaiseksi vetonaulakseen keksineet maahanmuuton vastustamisen.
Ottaen huomioon, että Suomen maahanmuuttopolitiikka on näinkin ankaraa, voisi luulla ”maahanmuuttokriitikon” viittaavan niihinkin, joiden mielestä maahanmuuttoa voisi lisätä ja sen ehtoja vapauttaa. Tällaiset henkilöt eivät kuitenkaan kutsu itseään maahanmuuttokriitikoiksi, koska koko sana on jo leimautunut tarkoittamaan rasisteja.
Kymmenen vuotta sitten nämä täsmälleen samat tyypit koettivat valtavirtaistaa rasismiaan iskusanalla ”roturealismi”, mutta heidän edustajansa päätyi kyyneliin televisiokameroiden edessä. Se, että nämä herrat saivat samaisen evankeliumin markkinoiduksi uudella ”maahanmuuttokritiikki”-iskusanalla, voisi olla jollain mainosmieskurssilla esimerkkinä siitä, miten paljon apua pelkästä brändin uudistamisesta parhaimmillaan on huonolle ja vahingolliselle tuotteelle.
Onko rasistista puhua muslimiterrorismin vaarasta? Monet tutkimukset ovat antaneet huolestuttavia lukuja ääri-islamia ymmärtävien tai kannattavien suhteellisesta määrästä maahanmuuttajamuslimien riveissä.
Ei tietenkään, mutta kannattaa pitää mielessä prosenttimäärien lisäksi myös puhtaat lukumäärät. Sanotaan, että meillä on viisimiljoonainen maa, jossa asuu neljäkymmentä tuhatta maahanmuuttajamuslimia (Suomen tapauksessa aika lähelle osuva arvio). Jos vaikkapa vedän hatustani sellaisen väitteen, että kaksikymmentä prosenttia noista neljästäkymmenestä tuhannesta suhtautuu myötämielisesti ääri-islamiin (tämä arvio on kylläkin hyvin yläkantissa – ainoa näkemäni tutkimus antaa paljon matalamman prosentin, mutta pannaan nyt maahanmuuttajakriitikoiden mieliksi tällainen järeä luku), se tarkoittaa kahdeksaa tuhatta ihmistä, jotka todennäköisesti erottuvat ulkonäöltään ja usein pukeutumiseltaankin selkeästi katukuvassa ja jotka ovat kaikki nimeltään Ahmed, Mahmud, Muhammed tai jotain yhtä tunnistettavaa. Kyseessä on siis yhteiskunnassamme helposti tunnistettava, havaittava ja jäljitettävä joukko, joka ei luultavasti saa paljoa kannatusta väestön enemmistön joukosta.
Sitä vastoin muslimikauhua lietsova väestönosa, joka myös keskittyy usein terrorisoimaan ja ahdistelemaan täysin mielivaltaisin perustein valtaväestön joukosta valitsemiaan maalitauluja, on lukumääräisesti suurempi kuin koko muslimiväestö. Vaalitulosten ja puolueiden kannatuslukujen perusteella perussuomalaisia on valmis tukemaan viidennes suomalaisista.
Jos tästä joukosta otetaan löysät – Keskustaa lähtökohtaisesti kannattavat protestoijat, vanhat vennamolaiset ja muu harmittomampi porukka – pois, meille jää ehkä viisi prosenttia äänestäjäkunnasta selvästi äärioikeistolaista väkeä. Suomessa on äänioikeutettuja noin neljä miljoonaa (arvioin lukumäärän tahallani alakanttiin, jotta en päätyisi liian korkeisiin lopputuloksiin). Viisi prosenttia tästä on kaksisataa tuhatta ihmistä.
Jos kaksisataa tuhatta suomalaista – Turun kaupungin väkiluvun suuruinen joukko ihmisiä, suurempi kuin koko maan muslimiväestö – haluaa poliittista väkivaltaa, sisällissotaa ja toista kieltä puhuvien, toista mieltä olevien ja toisenväristen tappamista ja alistamista tai ainakin on valmis antamaan moraalisen tukensa tällaiselle terroritoiminnalle, eikö se ole tavallisen kansalaisen näkökulmasta huomattavasti suurempi vaara kuin monta kymmentä kertaa pienempi porukka, joka kaiken lisäksi erottuu selvästi väkijoukosta? Äärioikeistolainen on aivan tavallisen perussuomalaisen (!) näköinen ja osaa luultavasti käyttää ampuma-asetta; lisäksi äärioikeisto on jo vuosikaudet uhonnut ajavansa vaatimuksensa läpi ”äänestämällä katolta” eli tulittamalla silmittömästi väkijoukkoihin, jos sille ei olla mieliksi.
Ääri-islamin vaaraa ei pidä vähätellä eikä kieltää, mutta nykyisellään ääri-islam on huomattavasti vähäisempi uhka tavalliselle korkolapuillaan katuasfalttia kuluttavalle kansalaiselle kuin äärioikeiston terrori. Lisäksi ääri-islamilainen toiminta (pitkälti turvallisuuspalvelujen ja suojelupoliisien valppauden ansiosta) on siirtynyt länsimaista suurimmaksi osaksi sinne, missä globaalin jihadin taistelurintamat ovat oikeasti auki, kuten Afganistaniin, Irakiin ja Syyriaan. Paikallisen väestön näkökulmasta tämä ei ole hauskaa, vaan se aiheuttaa lisää pakolaisuutta, mutta varsinkin Oslon joukkomurhien jälkeen näyttää siltä, että suomalaisen riski kuolla äärioikeiston terrori-iskussa on huomattavasti suurempi kuin islamistien surmaamana.
Kannattaa myös muistaa, että äärioikeiston terroritekoja ei välttämättä sellaisiksi tunnisteta, koska niitä on vaikea erottaa tavallisesta asvalttiviidakon väkivaltarikoksesta, jollaiset ovat Suomessa tavallisia. Äärioikeistolla on riveissään – tai pikemminkin liepeilijöinään ja mielistelijöinään – monenlaisia katurikollisia ja heittiöitä, jotka voivat tarpeeksi paljon kellokkaiden blogeja luettuaan hyökkäillä ”monikulttuuri-ihmisen” näköiseksi mieltämiensä kimppuun, ja tällainen pahoinpitely tai tappo menee sitten kirjoihin tavallisena juopon tai narkkarin tekemänä mielivaltaisena rikoksena.
Ylipäätään äärioikeiston ja kriminaalialamaailman raja ei ole kovin jyrkkä, mikä pitäisi poliisikoulussakin opettaa jo peruskurssilla. Ei ole sattumaa, että Perussuomalaisista on yhtaikaa tullut sekä maahanmuuttokriitikoiden että itäsuomalaisia kaupunkeja hallitsevan järjestäytyneen rikollisuuden tie politiikkaan.
Eikö maahanmuuttokriitikoiden tarkoituksena ole vain epäreilun positiivisen syrjinnän lopettaminen, sananvapauden edistäminen tms.?
”Positiivinen syrjintä” tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sellaisia asioita kuin maan virallisten kielten opettaminen niitä osaamattomille tai pyörätuoliramppien kyhääminen liikuntavammaisille. Se ei ole epäreilua, vaan päin vastoin reilua, koska sen tarkoituksena on saada kaikki mukaan yhteiskuntaan ja mahdollisuuksien mukaan elättämään itsensä. ”Positiiviseksi syrjinnäksi” väitettyjen toimenpiteiden lopettaminen tarkoittaa, että ne, jotka eivät heti selviydy sisälle yhteiskuntaan, jätetään sen ulkopuolelle katkeroitumaan ja nälkiintymään. Siitä vasta kuluja ja levottomuutta tuleekin.
Mitä ”sananvapauteen” tulee, maahanmuuttokriitikot ovat systemaattisesti pyrkineet viemään sananvapauden omilta arvostelijoiltaan esimerkiksi tekemällä heistä ilkivaltaisia ilmiantoja ja valituksia viranomaisille ja nettisivujen ylläpitäjille, koska aiheetontakin ilmiantoa selvittäessä kuluu aikaa ja arvostelijoille tulee harmia.
He ovat myös osoittaneet vihaavansa ennen kaikkea tasapuolisia sääntöjä: jatkuvana kertosäkeenä maahanmuuttokriitikoiden puheissa on ollut ”persuihin kohdistuvasta rasismista” tai ”maahanmuuttokriitikoihin kohdistuvasta rasismista” valittaminen, ja he julistavat jatkuvasti että on epäoikeudenmukaista, jos he eivät saa nauttia samanlaista loukkaamattomuussuojaa kuin etniset ryhmät, ihonväriryhmät ja vastaavat.
He itse tietenkin ovat tuoneet toista mieltä olevien karkean loukkaamisen suomalaiseen politiikkaan. Jos puolueet ja poliittiset ryhmät olisivat samalla tavalla solvaukselta suojassa, maahanmuuttokriitikoiden herra ja mestari olisi jo vuosia sitten joutunut lennossa käpälälautaan omasta retoriikastaan, jossa esimerkiksi sosiaalidemokraatteja on kutsuttu limaisiksi matelijoiksi (me koulussa biologian oppitunnit lintsaamatta jättäneet muuten tiedämme, että matelijat eivät ole limaisia, se limakerros on sammakkoeläinten ja kalojen nahassa). Tämä kuitenkaan ei mene jakeluun maahanmuuttokriitikoille, joiden mielestä heillä tulisi olla etuoikeus solvata ja vainota kaikkia muita, mutta jos heitä arvostellaan asiallisestikin, se on heti kunnianloukkaus.
Maahanmuuttokritiikin ydin ei ole maahanmuuttokritiikki, mutta ei se oikeasti ole rasismikaan. Rasismi on vain seurausilmiö syvemmällä olevasta perusviasta. Maahanmuuttokriitikoita suututtaa viime kädessä yhdenvertaisuusperiaate, eli se että heidän on elettävä meidän väärää mieltä olevien, väärää kieltä puhuvien ja vääränväristen kanssa samassa yhteiskunnassa samojen sääntöjen mukaan. Maahanmuuttokriitikon mielestä sellainen peli, jonka hän voi hävitä, ei ole reilu peli; sellainen laki, jonka perusteella hänet voi tuomita rikoksesta, ei ole oikeudenmukainen laki; ja sellainen yhteiskunta, jossa hän joutuu ottamaan muiden ihmisten olemassaolo-oikeuden mitenkään huomioon, on hirveä stalinistinen sortohelvetti. Maahanmuuttokriitikon mielestä oikeudenmukainen yhteiskunta on sellainen, jossa hän saa kaiken ja muut eivät mitään.
Eikö etninen rikollisuus ole uhka?
Uhka on nimeltään rikollisuus. Niiltä osin kuin Suomessa on esiintynyt etnisiä rikollisjengejä, kyseessä ovat olleet teini-ikäisten sällien pikkurikosporukat. Niin ikävä ilmiö kuin tällaiset sakit ovatkin, niistä on yleisesti ottaen huomattavasti vähemmän ongelmia kuin järjestäytyneestä rikollisuudesta, joka on Suomessa ihan väestötilastollisista syistä kantaväestön käsissä: täällä ei yksinkertaisesti ole maahanmuuttajia etnojengeiksi asti, kun taas elinkeinonsa globalisaation myötä menettäneiden itäsuomalaisten yhden ruukin teollisuuskaupunkien ylijäämämiehiä riittää rekrytoitaviksi roimiin remmeihin.
On ihan totta, että nuorilla maahanmuuttajamiehillä on kohonnut riski päätyä rikollisjoukkioiden riveihin, mutta ne koplat eivät ole mitään mystisiä etnojengejä. Ne ovat ihan tavallisia suomalaisia rikollisryhmiä. Hiljattaisessa jengioikeudenkäynnissä tuomittujen joukossa oli sekä kantasuomalaisia että iranilaiselta tai kurdilta kalskahtavia nimiä, ja aikaisemmin huomiota oli herättänyt nimien kirjoitustavasta päätellen pohjoisafrikkalaisesta ranskalaistuneesta arabimaasta Suomeen kotoutunut veljespari, jota alan miesten ihailijasivuilla netissä kunnioitettiin ja arvostettiin lojaalisuuden, kovuuden ja muiden heikäläisten keskuudessa tärkeiden hyveiden vuoksi.
Rikollisporukat ovat kovia, uhkaavia ja pelottavia, mutta niiden johtomiehet eivät ole tyhmiä. Järjestäytynyt jengirikollisuus toimii pitkälti liiketaloudellisten periaatteiden mukaan. Etnojengi ei ole liiketaloudellisesti järkevä yritys, koska etnisten valintakriteerien soveltaminen rajoittaa jengin rekrytoinnin pieneen vähemmistöryhmään. Esimerkiksi Ruotsin kovapintaisin ja pelätyin vankilajengi on tietoisesti värvännyt riveihinsä sekä etnisiin vähemmistöihin kuuluvia rikollisia että skinheadejä, koska tällä tavalla uudet alokkaat pakotetaan repimään itsensä irti aikaisemmista lojaalisuussuhteistaan ja omistautumaan kokonaan uudelle koplalle.
Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei liivijengeissä esiintyisi karkean rasistista kielenkäyttöä. Tälläkin on kuitenkin rationaaliset perusteet. Rasistisella uholla voidaan esimerkiksi koetella tummaihoisen tai etniseen vähemmistöön kuuluvan uuden jäsenen kanttia. Toisaalta järkevästi toimivat jengipomot ymmärtävät tietysti esittää rasistin roolia perussuomalaisten tai "maahanmuuttokriittisten" liittolaistensa seurassa. Näin heidät saadaan tuuditettua uskomaan, että jengimiehet ovat oikeastikin aatteellisista syistä heidän puolellaan.
Etnojengihysterian lietsominen on tietysti kotimaisen järjestäytyneen rikollisuuden näkökulmasta muutenkin järkevää. Jos kansa ajattelee, että kymmenen ryöstelevän somaliteinipojan sakki on koko maan pahin rikosongelma, jota ratkomaan pitää saada poliisivoimat viimeistä maaseutuvallesmannia myöten, totta kai sitä ideaa kannattaa liivijengikin, sillä kun poliisit kyttäävät pelkkiä mamuja, liivijengin pojat voivat hyväntuulisina omistautua harrasteilleen lainvalvojien häiritsemättä.