Kuluneen viikon mittaan on nähty sen verran paljon hauskoja ja vähemmän hauskoja tapauksia rasistisella, fasistisella, natsiterroristisella, rikollisalaluokkaisella eli sanalla sanoen maahanmuuttokriittisellä suunnalla, että pitää panna kokoon ihan tällainen sillisalaattibloggaus, jotta kaikille tapauksille voidaan tehdä oikeutta, tai edes ansaittua vääryyttä, heheheh. Mutta käydäänpä siis kiinni:
Porsunuorten johtaja, johon viittaamme tässä vain nimellä Setoinenisänmaallinenetunimi Tynkkynen(samalla tavalla kuin Muutos-puolueen eduskuntaryhmään voidaan viitata nimellä Seensimmäinenisänmaallinenetunimi Hirvisaari), valittelee sitä, ettei saa olla oikeistolainen nuori, kun pahat vasemmistolaiset kiusaavat. No voi yhyy ja nyyh sentään. Hänen oma viiteryhmänsähän ei salli ihmisten olla edes epäpoliittisia yksityisajattelijoita, vaan alkaa heti nimitellä kommariksi ja vihreäksi ja stalinistiksi ja vaikka miksi jos joku kehtaa olla eri mieltä heikäläisten kanssa. On siinä pojalla otsaa.
Eihän porsuja paheksuta edes siitä, että he ovat oikeistolaisia (minkä he itse asiasta kuultuina tietenkin äänekkäästi kiistävät – se on sitä porsurehellisyyttä). Heitä paheksutaan siitä, että he eivät oikeasti edusta niitä arvoja, joita väittävät ajavansa. Puolue julistaa olevansa isänmaan asialla, mutta samalla sen piirissä on hyväksyttyä ja yleistä toivoa Venäjän miehittävän Suomen. Tämä on varsinkin nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa, Venäjän aggressiivisuuden vahvistuttua, täysin ristiriidassa useimpien suomalaisten isänmaallisuuskäsitteen kanssa. Puolue julistaa olevansa huumeita vastaan, mutta värväsi aikoinaan ääniharavakseen huumeongelmaisen Tony Halmeen. Puolue kelpuuttaa ehdokkaisiinsa Teuvo Hakkaraisen, joka esiintyy parannuksen tehneenä, raittiina ja kristillissiveänä miehenä – ja heti kansanedustajaksi päästyään alkaa ryystää viinaksia, koheltaa kännissä ja kähmiä strippareita.
Oikeana raittiusmiehenä minulla ei ole mitään sitä vastaan, että jokin poliittinen puolue ajaa raittiuden asiaa. Sitä vastaan minulla on yhtä ja toista, että puolueen riveissä menee eduskuntaan raittiudella ratsastaen juopporetkuja ja huumerikollisia. Sen verran fiksuja aktiiviupseereja tunnen,ettei minulla sitä isänmaallisuutta ja maanpuolustushenkeäkään vastaan ole mitään erityistä. Sitä vastaan on, että puolue sanoo olevansa maanpuolustushenkinen ja samalla aktiivisesti pyrkii alistamaan Suomen Venäjän valtaan.
Koska olen tällainen ilkeä ihminen, suvaitsen ihmetellä, kuinka hyvin Setoinenisänmaallinenetunimi Tynkkysen oma kristillisen uskon innoittama lupaus välttää homoseksuaalista toimintaa on mahtanut pitää. Jos olisin juorulehden päätoimittaja, voisin lähettää törkeimmän lokajournalistini kameralla aseistautuneena vaklailemaan Tynkkysen vapaa-ajan harrastuksia. Siitä saataisiin parhaassa tapauksessa mehevän myyvä skandaali, eikä lööpeistä elävän turhakejulkkis Tynkkysenkään luulisi panevan pahaksi: kunnia menee mutta maine kasvaa.
Seuraava hyväkäs on Olli Immonen. Heti kun Suomen Vastarintaliikkeen terroristi jäi poliisin haaviin Kuopiossa, Immonen riensi vaatimaan äärivasemmistolaista väkivaltaa kuriin. Tähän mennessä sitä äärivasemmistolaista väkivaltaa ei ole nähtykään, mutta jos näette, ottakaa se kiinni ja maalatkaa punaiseksi, jotta me muutkin osaisimme sitä varoa. Immonen, tai hänen haamukirjoittajansa (sellaisen käytöstä hän on muistaakseni jäänyt kiinni ennenkin), oli tietysti lukenut lahjakkaasti väärin jotain poliisin raporttia, josta todellisuudessa ilmeni, että äärivasemmistolainen väkivalta ei ole Suomessa nykyään erityisen merkittävää.
Ei kyllä sen puoleen äärioikeistolainenkaan, ainakaan vielä. Minä voisin toki heittää tähän, että huomattava osa äärioikeiston väkivallasta on jengipahoinpitelyjen luonteista. Kun joukko salitreeniä harrastaneita ja salitreeniaineita nauttineita hormonikimppuja hakkaa maahanmuuttajan tai mokuttajan, poliisi ei yleensä tulkitse sitä äärioikeistolaiseksi poliittiseksi terroriksi. Sitä se kuitenkin pohjimmiltaan on, sillä kun täysin kuvitteellinen äärioikeistobloggaaja Juska Hallu-aho kirjoittaa hallujaan lukuisien väkivaltaisten roistojen lukemaan blogiinsa, siitä seuraa, että katutason roistot tekevät niitä väkivaltarikoksia.
(Muuten, kuten olette voineet täältä Paljastetustakin lukea, tosiasiassa se kaikkein merkittävin väkivallan uhka Euroopassa eivät ole oikeistolaiset, vasemmistolaiset eivätkä edes ääri-islamistiset terroristit, vaan separatistit – siis esimerkiksi Baskimaan, Korsikan ynnä muiden rajamaakuntien itsenäisyyttä ajavat ryhmittymät. Ahvenanmaan itsenäisyyttä ei vielä aja mikään pyssyporukka, mutta sitä mahdollisuutta en todellakaan pitäisi minään kaukaa haettuna naurettavuutena. Sitä mukaa kun maahanmuuttokriitikot lietsovat hurrivihaa, ahvenanmaalaisten vieraantuminen ”riikistä” pahenee. Siinä voi lopulta käydä hyvinkin kalpaten. Siellä on omat itsenäisyyshörhönsä, joille toistaiseksi on lähinnä naurettu, mutta tilanne voi muuttua nopeastikin.)
Immonen on muutenkin kunnostautunut viime aikoina: Facebookissa levisi hauska kuvakollaasi Immosesta esittelemässä itseään historiamme suurmiesten haudoilla (jos niistä kuuluu akselinsa ympäri pyörimiseen viittaavia ääniä, tiedätte sitten kenen röyhkeys on herättänyt vainajat rauhastaan). Tämä on taas hauska esimerkki äärioikeiston tekokultturelliudesta. Esimerkiksi Immonen itse on takahikiän rokkari, joka ei muuta kulttuuritoimintaa ole eläissään harrastanut kuin perustanut bändejä – suomalaisesta kulttuurista tällaisella massakulttuurilla ruokitulla rämpyttäjällä ei ole aavistustakaan. Ennen vanhaan tämä rämppäväki ymmärsi olla hiljaa suomalaisesta kulttuurista ja keskittyi lähinnä halveksimaan sitä kalevalamummojen paskanjauhantana keskittyen omaan lauhaan ja siistiin kansainväliseen tuontitavaramusiikkiinsa. Nyt rämpyttäjäroikaleet ovat sitä vastoin alkaneet esiintyä kulttuuritietäjinä. Pojat totisesti koettavat opettaa isäänsä naimaan.
Immosen seppeleenlaskuseremoniat ovat kiintoisia muutenkin. ”Kulttuuri” tarkoittaa äärioikeistolle pelkästään jotain museota, joka on jossakin ja joka perustelee äärioikeistolle suomalaisen rodun kaiken voittavan paremmuuden, mutta johon ei tutustuta, jota ei harrasteta ja josta ei ollenkaan olla kiinnostuneita. Kulttuuri on vainaja, jonka päälle lasketaan seppele, ja se on siinä.
Kuvaavaa kyllä jopa Halla-ahon blogi on monille äärioikeistolaisille tällaista kaukaa kiertämällä kunnioitettua kulttuuria. Ei sitä lueta, vaan sen pelkästä olemassaolosta ammennetaan itsevarmuutta. Riehuessaan tuolla netin kommenttiosastoja häiriköimässä äärioikeistolaiset kieltäytyvät vastaamasta mihinkään heille esitettyihin väitteisiin tai kysymyksiin, ”koska Halla-aho on jo vastannut” tai ”koska Halla-aho on jo kumonnut tuon blogissaan”. Eivät he tietenkään yksilöi sitä kirjoitusta, jossa Mestari on vastauksensa antanut. Heille riittää tietoisuus siitä, että on olemassa jokin pyhien kirjoitusten kokoelma, jossa arvovaltainen yliopistomies on tohtoriudessaan jo etukäteen kumonnut kaikki väitteet, mitä ”mokuttajien” mieleen voisi juolahtaa esittää.
Mutta kun kulttuurista on puhe, mainitaanpa nyt Juho Eerola, muina-miehinä-mies. Eerola otti kantaa keskusteluun taiteilija-apurahoista sanoen perehtyneensä hiljattain – tai äskettäin, en nyt muista sanaa, mutta se viittasi siihen, että perehtymisestä ei ollut kauaa aikaa vierähtänyt – Aleksis Kiveen.Koska Kivi oli hyvin köyhissä oloissa saanut aikaan hienoa kulttuuria, hän järkeili, taiteilija-apurahoja ei tarvita.
Ihan ensimmäiseksi on pakko vetäistä röhönaurut. Eerola on siis tutustunut hiljattain Aleksis Kiven elämään, jonka kaikki yksityiskohdat me muut olemme kuulleet jo alakoulussa. Mutta se, että hän käyttää Kiven kohtaloa argumenttina apurahoja vastaan, on jo liian hauskaa. Aleksis Kivi, kuten me äidinkielen tunnilla käyneet ja isänmaan kulttuurin tuntevat kunnon ihmiset (eli mokuttajat, kuten Eerolan aateveljet meitä nimittävät) hyvin tiedämme, kuoli viinaan ja kurjuuteen alle nelikymppisenä, koska hänen suosijansa ja mesenaattinsa vetivät häneltä tukensa pois – August Ahlqvist-Oksanen alkoi näet käydä yhden miehen sotaa Kiveä vastaan ja sai vaikutusvaltaisena ja arvostettuna runoilijana muutkin kulttuurivaikuttajat käännettyä kannalleen. Itse asiassa Ahlqvist-Oksasen Kiveä vastaan käyttämät henkilökohtaiset mustauskeinot tuovat niin mieleen sen töryn, jota maahanmuuttokriitikot netissä paiskovat toista mieltä olevien niskaan. Seuraavaksi Immonen voisikin laskea seppeleen Ahlqvist-Oksasen haudalle. Hänen perinnettään maahanmuuttokriitikot jatkavat, jos yhtään kenenkään.
Jos maahanmuuttokriitikot oikeasti haluavat edistää isänmaallisuutta taiteessa ja kulttuurissa, heidän voisi luulla esimerkiksi järjestävän kilpailuja sellaisille taideteoksille, jotka parhaiten ilmentävät heidän aatteitaan. Esimerkiksi nätin suomenruotsalaisen opiskelijatytön joukkoraiskaus voisi olla heille mieleinen ja heidän esteettistä ja eettistä kehitysastettaan vastaava taulun tai veistoksen aihe, samoin rohkea suomalainen maihinnoususaappainen kaljupääsankari heittämässä pieniä somalityttöjä junan alle. Mutta koska he ovat niin tyhmiä kuin ovat, he eivät kelpuuta edes taideteosta, jonka poliittinen sanoma on heidän aatteensa mukainen, saati tunnista sitä sellaiseksi. Näinhän kävi sen Kalevala-filmin tapauksessa. Hompanssit paheksuivat sitä varmuuden vuoksi, vaikka teoksen hurriviha oli samaa tasoa kuin jonkin natsien ”vaeltavaa juutalaista” demonisoivan propagandafilmin antisemitismi.
Mutta maahanmuuttokriitikothan viime kädessä nimenomaan pyrkivät tuhoamaan suomalaisen kulttuurin. Aikaisemmin kirjoitin siitä, että suomalaisen historiantutkimuksen uudet ja mielenkiintoiset tulokset eivät kiinnosta enää ketään sillä tavalla kuin ennen vanhaan (ja ”ennenvanhaisella” tarkoitan tässä esimerkiksi yhdeksänkymmenlukua). Maahanmuuttokriitikot ovat itse asiassa pitkälti vieneet kulttuuriväen ja historiantutkijoiden paikan julkisuudessa – nimittäneet itse itsensä, toki hugenbergiläisen mediaväkemme avustuksella, oikean suomalaisuuden vartijoiksi.
Seuraava tapaus on eräs nuori neito, joka esiintyi Facebookissa mustan miehen ahdistelemana. Maahanmuuttokriitikoiden kellokkaat alkoivat välittömästi juhlia neidon kohtalolla ja julistaa kuinka suomalaiselle miehelle ei tulisi mieleenkään käyttäytyä moisella tavalla jne. Valitettavasti vain osoittautui, että neito oli nyysinyt mustan veikon kuvan treffisivustolta: sälli nimittäin asustelee todellisuudessa niinkin kaukana isänmaan rannoilta kuin Sisiliassa. Mutta tämähän ei olisi ensimmäinen kerta kun nuori huomiota kerjäävä nainen esittäytyy kauheiden mamujen uhrina – vanhan blogini lukijat muistavat samanlaisen tapauksen ajoiltani valtakunnannaisvihaajana. Tässä uudessa Facebook-jupakassa kyseinen nainen kuuluu jo poistaneen Sisilian mustan miehen kuvan sivuiltaan, koska vahinko on jo aiheutettu ja hompanssien mielet kiihotettu tummaihoisia vastaan (ikään kuin ne mitään lisäkiihotusta tarvitsisivat).