Ir-Rebbiegħa f'Vaasa

Olen sitten täällä Vaasassa Marian luona pääsiäistä viettämässä, kuten viime vuonnakin. Kevät, rapa ja loska ovat saapuneet tännekin, vaikka Tampereen kautta menneellä junamatkalla maisemat viittasivat pikemminkin jouluun: rikkumattomia lumikinoksia, joista pisti esiin lehtipuiden luurankoja. Junassa onnistuin lukemaan Marcel Reich-Ranickin, Saksan kirjallisuuden ylimmäisen ja pelätyimmän kriitikon, kootut Günter Grass -kritiikit. Reich-Ranickia voisi kai verrata Hesarin Tarkkaan tai Tero Liukkoseen, ellei se olisi leijonan vertaamista hyeenoihin, kuten saksalaisen vertaaminen suomalaiseen yleensä on. Ainakin mitä kirjallisuus- ja kulttuuritouhuihin tulee. Politiikassahan saksalaiset ovat onnistuneet saamaan aikaan parikin suuren luokan katastrofia, mutta ainakin niissä oli ainesta suurelle kirjallisuudelle: kuten Suomen kansa sanoo, soitto on suruista tehty, murehista muovaeltu, ja Heinrich Heine lisää siihen: Aus meinen grossen Schmerzen mach' ich die kleinen Lieder. Taannoin lukaisemani Böllin varhaisteoksen perusteella hänkin osasi kirjoittaa natsiajasta hyviä ja psykologisesti uskottavia kirjoja, ennen kuin rupesi kuusi-seitsemänkymmenluvun myötä politikoimaan. No, on Nainen ryhmäkuvassa ihan luettava teos, ja Katharina Blumin menetetty maine on omalla tavallaan osuva kuvatessaan päähenkilönsä epäpoliittiseksi ja kiltiksi ihmiseksi, jonka juorulehti ajojahdissaan leimaa vasemmistoterroristiksi, mutta eiväthän Böllin esseet loppujen lopuksi niin hirveän kummoisia ole, ja Suojaverkko ja Naisia joen maisemassa menivät melkoisesti penkin alle. Satiirikkona (Ois joulu ainainen ja Tohtori Murken kootut tauot) Böll onnistui parhaiten.

Toisin kuin suomalainen keskivertokriitikko, joka yleensä käyttää lukemiaan kirjoja (ainakin kotimaisten, vakiintumattomien kirjailijoiden teoksia) yksinomaan oman sarkastisen nokkeluutensa ponnahduslautana, Reich-Ranicki onnistuu sentään kertomaan, mikä on Grassin perusvika: se, että hän on pikemminkin hauskuttava gägimaakari kuin prosaisti. Henkilöt ovat vain henkareita, joihin gägit ripustetaan. Grass kertoo kansanomaisia pienoistarinoita ja kirjoittaa absurdeja sketsejä, muttei oikeastaan romaaneja.

Reich-Ranicki kertoo myös pariinkin otteeseen tarinan siitä, miten hän ensimmäisen kerran tapasi Grassin. Reich-Ranicki oli sodan aikana sitä erityisemmin haluamatta joutunut juutalaisena deportoiduksi Varsovaan, minne hän sitten sodan jälkeen juuttui hieman pitemmäksi aikaa kuin olisi halunnut. Vähän ennen lähtöään Varsovasta Saksaan, viisikymmenluvun käännyttyä jo loppua kohti, hänen tuttavansa Andrzej Wirth (joka sittemmin myös emigroitui Saksaan - hänestä tuli kuuluisa teatterimies Giesseniin) pyysi häntä seuraksi nuorelle saksalaiselle kirjailijanalulle, joka oli kaupungissa. Grass oli tuolloin kirjoittanut pari kolme näytelmää, jotka kaikki olivat flopanneet. Reich-Ranicki kysyi Wirthiltä, millaisia näytelmät olivat, ja Wirth vastasi: Paskaa. (Valitettavasti emme tiedä, puhuivatko herrat puolaa vai saksaa, eli oliko tuo epiteetti muodossa gówno vai Scheisse.)

Reich-Ranicki tapasi kuitenkin Grassin, koska Wirth oli lisännyt lyhytsanaisen tuomionsa jälkeen, että nuorella miehellä selvästi oli lahjoja, hän vain ei tiennyt oikein mihin. RR meni siis Grassin hotelliin, missä tapasi kaikkien hienosti pukeutuneiden lännen valuuttaporhojen seassa hurjannäköisen miehen, joka oli juuri heittänyt helttaansa ison pullon puolalaista wódka-nimistä juomaa ateriansa painikkeeksi. Herrat menivät yhdessä kävelylle, RR yritti saada Grassia innostumaan kirjalliseen keskusteluun, mutta tämä ei oikein lämmennyt; sitä vastoin hän kyllä kertoi mielellään Reich-Ranickille silloin luonnosteluvaiheessa olleen Peltirummun juonen. RR ei saanut juonesta eikä kirjasta tolkkua, ja parivaljakko erosi molemminpuolisesti ikävystyneenä.

Jälkeenpäin Wirth tiedusteli Reich-Ranickilta, oliko tämä tavannut saksalaisen kirjailijan. Irvailunhaluinen RR vastasi kieltävästi; saksalaisen kirjailijan asemesta hän oli tavannut miehen, joka katsannostaan päätellen oli entinen bulgarialainen partisaani, nyttemmin eläkevirassa maansa sosialistisen urheiluliiton toimitsijana ja Varsovassa oletettavasti neuvottelemassa maaottelun järjestämisestä. Sittemmin juttu lähti kiertämään maailmaa siinä muodossa, että RR oli epäillyt Grassia bulgarialaiseksi vakoojaksi (das ist kein deutscher Schriftsteller, das ist ein bulgarischer Spion).