Окупанты пошли вон!

Kyläverkko on alhaalla, joten en pysty bloggaamaan kotoa. Siis toivon, että vika on kyläverkossa eikä omassa kannettavassa (jonka omat vikahakujärjestelmät kyllä vannovat kautta kiven, kannon ja Bill Gatesin pyhäinjäännösasemaa nauttivien käytettyjen kalsareiden, että kaikki järjestelmät ovat kunnossa ja että passaa ottaa kontaktia verkon ylläpitäjään, jos vika ei häviä). Niinpä jouduin raahaamaan luuni tänne Arkeniin, missä olen naputellut maailmankaikkeuden sanakirjaani hakusanaa Io.


Viikolla ostin ryssäläisen (sananvalinta tahallinen) imperialistiteoreetikko Lev Gumiljovin kirjan, jolla olen nyt kiusannut itseäni. Gumiljov on tietysti Anna Ahmatovan ja Nikolai Gumiljovin poika. Tämä runollinen syntyperä ei ole estänyt häntä kasvamasta pseudotieteelliseksi, luonnontieteellisen näköisiksi tarkoitettuja käyriä piirteleväksi maailmanvalloitushaaveilijaksi, joka kutsuu itseään historioitsijaksi ja "geopoliitikoksi". "Geopolitiikka" tarkoittaa ryssäläisessä katsannossa höyrypäistä, mystistä oppia, jolla pyritään perustelemaan, miksi maapallo on vanha venäläinen planeetta ja miksi kaikkien muiden kansojen pitäisi oman parhaansa vuoksi alistua maailman jaloimpien ja henkisimpien venäläisten valtaan. En ole ihan vielä päässyt perille siitä, mitä kaikkea tämän älyttömän opin oppilauseisiin kuuluu, mutta kovasti tämä Gumiljovin setä tuntuu olevan tohkeissaan siitä, kuinka maailmassa on elinvoimaisia ja kuolevia kansoja ja kuinka venäläiset ovat elinvoimainen kansa, jonka tulevaisuus on. Siis natsististyyppistä sosiaalidarwinismia, mutta tietenkään sitä ei saa sanoa fasismiksi, koska sana "fasisti" viittaa venäjän kielessä yksinomaan ulkomaalaisiin. (Gumiljov ei muuten enää ole keskuudessamme, mutta hänen perintöään ylläpitää Putinin lähipiiriin kuuluva herra Dugin, joka on vaarallisuudeltaan Osama bin Ladenin luokkaa, joskin Suomelle tietenkin Osamaa vaarallisempi.)

Yksi hupaisa piirre tässä ryssien intoilussa tietysti on: jos maailmassa on sukupuuttoon kuolevia ja elinvoimattomia kansoja, lähimpää minä etsisin niitä Venäjältä. Literaturkassa - siis Literaturnaja Gazetassa - oli jo vuosia sitten otsikko Умираем, как на войне - "Meitä kuolee kuin sodassa". Venäläiset yksinkertaisesti ryyppäävät, narkkaavat ja röökaavat sellaisia määriä, että kuolleisuus on maassa noussut täysin absurdeihin mittoihin Neuvostoliiton kaaduttua - sitä paitsi neukkuaikana kaikki tilastot (vallankin väestö- ja kuolleisuustilastot, koska vankileirien saariston aiheuttama pikku notkahdus tiettyjen ikäluokkien kohdalla oli kiusallisen selvästi näkyvissä) olivat väärennettyjä, joten on mahdollista, että trendi on paljon vanhempi. Kun vielä Stalin on tapattanut vähemmistökansallisuuksien ohella myös venäläisiä kuin kärpäsiä, ja yhä useampi ihmisten ilmoille haluava ryssä keksii vaikka sormistaan imemällä itselleen saksalaisia, juutalaisia tai inkeriläisiä esi-isiä päästäkseen pois siitä paskaläjästä, jota heikäläiset kunnioittavat runollisella nimellä Родина.


En minä nyt ihan täydellä todella usko, että venäläisistä olisi Suomelle varsinaista vaaraakaan. Silti ainakin inkeriläisten paluumuuttofarssista on ollut paljon harmia, ilmeisesti enemmän kuin mistään muslimeista pahimmillaankaan. Loppujen lopuksi suurin osa Suomesta turvapaikan saaneista muslimeista on käynyt läpi tiukan seulan: meidän on tuskin aihetta pelätä, että täällä olisi merkittävässä määrin Osaman kannattajia. Sitä vastoin valeinkeriläisten maahanmuutto, jonka sallimiseen ei alun perinkään ollut muita perusteita kuin SMP:n rasistinen öyhötys ja Koiviston halu vaientaa aittoniemet kertaheitolla, on oikeasti johtanut merkittäviin ongelmiin. Rajattoman kapitalismin ja päätähuimaavan rikollisuuden Ryssänmaalla inkeriläisen paperit ja suomalainen identiteetti ovat kovasta valuutasta kaupan, joten maahan on hiipinyt jos jonkinlaista tallaajaa, myös venäläismafian edustajia: Afganistanissa kouliutuneita kovia kundeja, joilla on kalashnikoveja ja degtjareveja vaikka pienen armeijan tarpeisiin. Paras miettiä, millaista jälkeä nämä pojat saavat aikaan, kun pankkiryöstön yhteydessä tulittavat sotilasaseilla poliisit kumoon lihaa säästämättä ja luodeista tinkimättä.


Tämän lisäksi tietysti porttien avaaminen valeinkeriläisille oli selvästi rasistinen päätös ja rohkaisee sellaisenaan rasisteja. Ihmisten, joilla on hyvä suomen taito ja vahvatkin siteet Suomeen, on vaikeampi saada oleskelulupaa kuin ummikkoryssien, joilla ei ole mitään muuta osoitusta suomalaisuudestaan kuin se, että sukunimi on Jurjenen tai Tigonen tai jotain yhtä koomisen puolisuomalaista. Tai sitten he ovat ostaneet jostain väärennetyt paperit, joiden mukaan heidän nimensä oli Krapulainen ennen kuin heidän isoisoisänsä (just joo) muutti sen Pohmeljeviksi. Kulttuurisesti tämä väki on Suomelle rutkasti vieraampaa kuin jakomäkeläinen somali. Mutta koska he edustavat muka jotain mystistä suomalaista rotua, heille pitää kattaa pöydät täyteen votkaa ja suolakurkkua, vai oliko se nyt leipää ja suolaa.


Jos tasa-arvoisuus toteutuisi, Suomen kansalaiseksi pääsisi, ei todellakaan minkään mystisen rodun perusteella, vaan vahvojen henkilökohtaisten siteiden, suomen ja/tai ruotsin kielten (tai mahdollisesti saamen, onhan sekin täkäläinen alkuperäiskieli) taidon sekä humanitaarisen suojeluntarpeen. Jos jonon ohitse pääsee epämääräisin rodullisin perustein, virallisia kieliämme osaamatta kaikenlaista sakkia, joille ei esim. humanitaarisin syin kuuluisi olla minkäänlaista sijaa majatalossa, silloin on ihan oikeasti luotu ikävä ennakkotapaus, jolla voidaan oikeuttaa muukin rasistinen lainsäädäntö.

Sitä paitsi minulla ei ole ikinä ollut minkään valtakunnan vaivaa ensimmäisestäkään muslimista, mutta saatanan tekoinkeriläisistä kyllä on. Ryssinä - ja "ryssä" ei tarkoita niinkään venäläistä, kuin sen juurettoman sekakansan edustajaa, jota Neuvostoliitossa on kasvatettu ja jolla ei koskaan ollut muuta kulttuuria kuin neuvostoliittolainen tehdastekoinen massakulttuuri propagandalauluineen (Мой адрес не дом и не улица, мой адрес - Советский Союз) - he eivät tietenkään tiedä muuta tapaa sopeutua isäntäkansan kulttuuriin kuin sen, että omaksuvat suomalaisen kulttuurin ryssäläisimmän puolen, ts. synkeän ja verenhimoisen militarismin. Loppujen lopuksi se maa, jossa sotaveteraanit jatkuvasti kävivät kouluissa kertomassa sodasta ja jossa kaikki pantiin pikkulapsesta saakka purkamaan ja kokoamaan kalashnikoveja, oli Neuvostoliitto. Tällaisesta taustasta tulleet valeinkeriläiset hakeutuvat helposti fasistoideihin isänmaallisuuspiireihin, koska niiden edustama isänmaallisuus on sitä, mihin he ovat kotonaankin tottuneet. Luonnollisesti isänmaallinen oikeisto toivottaa kadotetut veljet tervetulleiksi ja ihailee näiden kääntymystä inhasta ryssäläisyydestä jaloon suomalaisuuteen. Mistään kääntymyksestä ei tietenkään oikeasti ole kyse: todellisuudessa ryssä säilyttää militaristisen tappajan maailmankatsomuksensa lisäten ohjelmointiinsa vain yhden pienen päivityksen: FOR Россия READ Suomi. (Pari vuotta sitten juttelin netissä erään Irlantiin muuttaneen ryssän kanssa, joka julisti kovaa haluaan muuttua oikeaksi irlantilaiseksi. Koettakaahan arvata, miten hän sen teki. Opiskelemalla iiriä? Älkääs nyt. Tietenkin liittymällä IRA:han.)


Jo nyt nämä isänmaan ruumiiseen pesiytyneet pikku syöpäsolut rohkenevat tulla opettamaan meille isänmaallisuutta, selittämään esim. minulle, kuinka en muka kunnioita veteraaneja tarpeeksi - ikään kuin jonkinlaiset itse itsensä suomalaisen isänmaallisuuden politrukeiksi nimittäneet pikku tshekan miehet. Siinä kyllä tuntuu oikeasti samalta kun virolaisista on mahtanut tuntua ryssien esiintyessä isäntinä heidän maassaan ja selittäessä virolaisille miten näiden kuuluu olla kelvatakseen oikeiksi (neuvosto)patriooteiksi. Kun joku näistä kotitekoisista "suomalaisista" tulee selittämään jotain minulle oikeasta suomalaisesta isänmaallisuudesta (ikään kuin hän tietäisi siitä yhtään mitään) niin puukollahan näitä miehittäjiä tekisi mieli lyödä. Ikävä vain että ne ovat kaikki Afganistaninsa käyneitä erikoisjoukkojen kurkunleikkaajia tai muuten vaarallisia tappajia, joille ei uskalla väittää vastaan.

On kyllä vuosisadan vitsi se, miten tähän ryssän miehitykseen päädyttiin: kaikki alkoi siitä, kun vennamolaisten rasistisiipi inisi, kuinka maahan muka tuodaan neekereitä ja mutakuonoja sen sijaan että otettaisiin kulttuurisesti läheisiä (tarkoittaako se samaa kuin "социально-близкие"?) inkeriläisiä ja virolaisia (?!). Vot, nyt meillä on "kulttuurisesti läheistä" ryssän mafiamiestä maa puolillaan, ja "inkeriläiset nuoret" ovat osoittautuneet juurettomiksi venäläismafian huumekoukussa oleviksi öyhöttäjiksi. (Sekin paljastui vasta pari vuotta sitten, kun inkeriläisjärjestöjen ja median herrasmiessopimuksella oli koetettu tietoisesti sensuroida nämä ongelmat kuulumattomiin. Esimerkiksi somalien tekemien rötösten kohdalla ei oltu läheskään yhtä hienotunteisia.) Ottaako isänmaallinen oikeisto vastuun näistä ongelmista? Ehehehei. Sen sijaan he alkavatkin yhtäkkiä syytellä pakolaisapu- ym. järjestöjä "venäläisten maahantuonnista". Jep. Isänmaallinen oikeisto kun ei halunnut maahan ryssiä, vaan suomalaista diasporaväkeä, ja uskotteli itselleen, että Venäjällä on sankka joukko sujuvasti suomea puhuvia mäkisiä ja virtasia, joille ei tule mitään sopeutumisvaikeuksia Suomeen muutosta. Sitten kun maahan yhtäkkiä saapui miehittäjädivisioonan verran bulkkitavaravanjaa, ne ressukat eivät osanneet nähdä mitään syy-yhteyttä tämän invaasion ja oman inkeriläisintoilunsa välillä.

Pizzakuun kuulumisia

Iirinkielistä tähtitiede-ensyklopediaa laatiessani olen joutunut taas kovasti tekemisiin muinaisen luonnontieteilijyyteni kanssa. Tällä hetkellä laadin artikkelia pizzakuusta. Pizzakuu on tietysti Io, Jupiterin neljästä ensiksi löydetystä kuusta pienin ja lähin. (Anteeksi, muistin väärin: se on toiseksi pienin. Europa on pienin.) Sittemmin Jupiterille on löydetty kymmeniä kuita, ja jos Redshiftissä panee näkyviin Jupiterin kuiden kiertoradat, koko planeetta hautautuu valtavaan lankavyyhteen. Io on pizzakuu siksi, että siinä missä Kuu on juustoa, Ion juusto on tuliperäisessä kuumuudessa sulanut - sieltä ei juurikaan löydy kraattereita, koska laavavirrat pyyhkivät ne näkyvistä. Tomaatinviipaleet ovat sitten tulivuoria.


Ei minua nyt varsinaisesti kaduta se, ettei minusta tullut luonnontieteilijää. Ei minusta kuitenkaan olisi tullut suurta tiedemiestä, vaan jonkin pershikiän yläasteen kemian lehtori. Itse asiassa pidän aikamoisena kusetuksena sitä, että lahjakkaita nuorukaisia huijataan joukolla moisiin paskahommiin tarjoamalla heille mielikuvia Lavoisier'n ja Einsteinin kaltaisista huipuista, kun varsin harvoilla heistä kuitenkaan on muuta tulevaisuutta kuin pienen yläasteen opettajana toimiminen tai muu vastaava rivimiehenä tieteen armeijassa.


Tommi P. huomauttaisi tässä kohdassa, että kyseessä on luonnollinen kehitys maailmassa, jossa ruumismi on yhä enemmän menettämässä merkityksensä. Juttu nyt kuitenkin on niin, että ruumistinen impulssi on merkittävä motivaattori ihmisten elämässä. Erektuslaisuuteen kuuluu oleellisena osana uuvuttava ja itseään toistava vinoilu "humanistien" vähäisestä luonnontieteellisestä tietämyksestä ja osaamisesta. Valitettavasti on turha odottaa luonnontieteellisen yleissivistyksen lisääntyvän tavallisen kansan(kaan) keskuudessa, jos heillä ei ole esim. ruumistista motiivia tutustua edes popularisoituun luonnontieteeseen; ja on varsin mahdollista, että luonnontieteet eivät pian enää houkuttele huippuja puoleensa, koska ne alkavat merkitä ruumistisesti kiinnostamatonta rivimiestyötä.


Itse asiassa on vieläpä kuviteltavissa, että islamilaisen maailman tieteellinen edistys katkesi juuri ruumististen motiivien puutteeseen. Kun imaameista tuli suuria tähtiä, kaikki lahjakkaat kaverit halusivat opiskella teologiaa astronomian ja matematiikan sijasta.

Mömmö

Ei pitäisi langeta näihin, mutta menköön nyt ennen nukkumaanmenoa.

10 vuotta sitten kirjoitin gradua. Olin juuri tutustunut elämäni naiseen, jonka pelkkä olemassaolo inspiroi minua yrittämään kaikkeni. Uskoin, että hänen kanssaan voisin käydä vastedes Puolassa, vaikkapa matkustaa Irlantiin, käydä jännittäviä keskusteluja kaikesta maan ja taivaan väliltä. Kuten tunnettua, olin väärässä. Neito osoittautui luonnevikaiseksi valehtelijaksi. Enkä minä vieläkään ole täysin toipunut siitä.

5 vuotta sitten olin aloittanut nykyisessä työpaikassani Irlannin-vaihtarivuoden jälkeen ja luulin saavani lisensiaattityön valmiiksi vuoden sisään ja pääseväni takaisin apurahoille. No, kuten hyvin tiedetään, sitä on toistaiseksi valmiina vain nelisenkymmentä sivua, jos lähdeluettelo lasketaan mukaan.

3 vuotta sitten minulla oli yhdeksäntoistavuotias häiriöksi asti sähköpostitteleva ihailijatar, perähikiäläisen taidekoulun oppilas, joka osoittautui sen kymmenen vuoden takaisen kammotuksen uusinnaksi. Tämä kiusankappale monopolisoi aikani siinä määrin, että välit menivät pariin fiksuun ja mukavaan selvästi asiallisemman ikäiseen neitoon, joiden kanssa olisi ehkä kannattanut jotain yrittääkin.

1 vuosi sitten Aoife Ní Scolaí kosiskeli minua saapumaan Irlantiin suureen mielenosoitukseen, josta sittemmin luitte historian pisimmässä blogipostauksessa. (Nyt Aoife on eronnut Conradh na Gaeilgen príomhfheidhmeannach gníomhachin - "aktiivisen päätoimitsijan"? - virasta, koska hän on leipääntynyt tappelemaan avustusrahoista iirinkielisyysviraston, Foras na Gaeilgen, kanssa. Siitä on noussut suuri skandaali, Aoifen eron jälkeen Foras na Gaeilgea on lyöty kuin vierasta sikaa.)

Tähän asti tänä vuonna olen kirjoittanut nettiin iirinkielisen tähtitieteen ensyklopedian.

Eilen olin poliisikuulustelussa kuuluisan tamperelaisen Suomi-Tshetshenia-aktivistin syytettyä minua törkeästä kunnianloukkauksesta, koska olin väittänyt hänen lähetelleen minulle ja kymmenille muille ihmisille rivoja ja häiriköiviä sähköposteja. Pysyn edelleen siinä kannassa, että ainakin joku hänen nimellään esiintyvä niitä lähettelee.

Tänään pääsin viimeiseen lukuun Espanjan sisällissodan espanjankielisessä historiassa.

Huomenna aion lukea sen kirjan loppuun.

Rehellisyys maan perii

Eräs lapsuuteni maailman epämiellyttäviä piirteitä, joista olemme onneksi päässeet merkittävässä määrin eroon, oli yleinen epärehellisyys. Tällä en tarkoita ollenkaan neukkulaan liitettyä hyssyttelyä, jonka kaikki hyväksyivät ja hyssyttelyksi tiesivät ihan yleisesti. Tarkoitan kaikkea muuta epärehellisyyttä, jota nimenomaan suunnattiin lapsiin ja nuoriin.


Joskus vuoden 1980 tienoilla suurta tunnettuisuutta saavutti isänmaamme kaikilla kulmilla muudan elokuvan nimellä kunnioitettu massalevitetty tallenne, jossa sittemmin herramme ja jumalamme elokuvissa kunnostautunut Kati Outinen nousi kuuluisaksi näyttelijäksi. Elokuvan nimi oli Täältä tullaan elämä. Jotta en surisi psykonarttujen pilaamaa nuoruuttani, en ole aikuisiällä viitsinyt katsoa sitä kertaakaan, vaikka tilaisuuksia olisi ollutkin. Mutta erityisen mieleenpainuva oli elokuvan pääosaa esittäneen kuusitoistavuotiaan nuorukaisen haastattelu, jonka luin jostain hömppälehdestä.


Nuorukainen oli näytellyt juovuksissa öyhöttävää kolmetoistavuotiasta tarkkailuluokkalaista, joka ryyppäämisensä ohessa plaraa kondomeja aikeenaan päästä sänkyyn Kati Outisen (tuolloin jo yli kahdenkymmenen) esittämän tarkkiksen ruusun kanssa. Haastattelussa häiskä korosti, ettei hän itse ollut ollenkaan esittämänsä hahmon kaltainen: hän esimerkiksi ei koskaan kiroillut, vaan käytti sellaisia ilmauksia kuin "suklaata suuhun" ja "voi reppu".


Suklaata suuhun? Voi vittuperkelesaatanajumalautakyrpähelvettiraivoärjäisyärrrggggghhhhh! Minä olin yläasteella kiltti. En juurikaan kiroillut - sen tavan opin vasta lukiossa. Mutta ongelmia ja ahdistuksen aiheita minulla oli, ja tämän suklaasuupojun läpifalski poseeraus ei mennyt minullakaan läpi, sen verran kyyninen ja realistinen jo yläastepoikana olin.


Suklaasuupojun haastattelun saatoin tulkita kahdella eri tavalla, ja molemmat avasivat nuorelle ahdistuneelle pojulle yhtä ikäviä tulevaisuudennäkymiä. Joko Suomessa todella oli etuoikeutettuja rauhan ja onnen saarekkeita, jossa nuori poika sai olla rauhassa noin ylikiltti joutumatta Öyhölän poikien runttaamaksi joka jumalan päivä. Tämä merkitsi luonnollisesti sitä, että vaikka minusta, itsetietoisesta superpingosta ja nerosta, olisikin suuriin historiallisiin tekoihin, joutuisin suuressa maailmassa käymään hävittäväksi tuomittua taistelua sellaisten kanssa, jotka olivat yhtä tunnollisia ja kilttejä kuin minä, mutta joita ei olisi sen tunnollisuuden ja kiltteyden vuoksi vainottu ja joilla siksi olisi ylitsepääsemätön etulyöntiasema. Tai sitten tuo häiskä oli oikeasti just' jetsulleen samanlainen kiroileva roisto kuin kaikki muutkin eteenpäinpyrkivät reippaat nuorukaiset olivat, mutta julkinen sana oli niin täynnä valhetta ja paskanjauhantaa (meinasin kirjoittaa "paskankauhontaa", ja nyt mietityttää, olisiko virhe sittenkin pitänyt jättää korjaamatta) juuri nuorten maailman osalta, että murrosikäisten kurjuudesta ei voisi koskaan kirjoittaa rehellisesti, ilman puistattavan teennäistä söpöstelyä ja siloittelua. Tämä oli yhtä hälyttävä ajatus kuin tuo ensimmäinenkin, koska se tarkoitti, että esimerkiksi minun hätääni täysin moraalin ja lain ulkopuolella elävien Gestapon ja GPU:n agenttien - ts. koulukaverieni - kynsissä ei kukaan koskaan voisi ymmärtää, koska todellisuuteni oli täysin "aikuisten" havaintohorisontin ulkopuolella.


Tietysti eräässä suhteessa nuorten elämän taiteellinen representoiminen on jäänyt vanhoihin uriin, eli sellainen nuori, jonka elämä on romaanin tai rainalle kuvaamisen arvoista, on aina se dokaava rilluttelija ja romanttinen öyhöttelijä, ei koskaan ahdistunut koulukiusaamisen uhri. Mutta tuollaista ällöttävää siloittelua ei sentään luoja paratkoon enää taideta harrastaa. Jos joku tekoraflaavuutta ihannoiva pikku leffamaakari pieraisee kasaan filkan, jossa vedetään olan takaa viinaa, röökiä, hasaa, kräkkiä, essoa, shelliä, teboilia, hepoa, lehmää ja sonnia ja naidaan halki, poikki, pinoon, ristiin, rastiin, pystyyn ja vaakaan, luulenpa, että Seura-lehden seurapiiripalsta ei enää esittele kyseisen tuotoksen pääesiintyjiä kiroilemattomana kiltteinä kultsumussukoina, jotka eivät juo koskaan mitään kefiiriä alkoholipitoisempaa.

Mämmi

Kävin töräyttämässä ripulipaskan. Sen kunniaksi vastaan viikonlopun mämmiin. Se tulee Skrubulta Oksun kautta.


1. Muistatko ekan kännisi? Kerro.


Johan toki. Ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen. Olin kolmenkymmenen ja join kohteliaisuudesta odottamattoman vahvaa boolia eräässä avajaistilaisuudessa. Rupesin sitten saarnaamaan runoilijaystävälleni ATM-näkökulmasta kristillistä uskoa, jolloin hän tuli voimakkaasti liikutuksiin. Tyttö, jonka ystäväni oli iskenyt, ahdistui kuitenkin ATMien ihmisinä pitämisestä siinä määrin, että poistui paikalta. Kaverini oli siinä vaiheessa kuitenkin niin miesten keskeisestä solidaarisuudesta liikuttunut, että ei tyttöä pahemmin surrut. Sen jälkeen muuan kuusikymmenluvun vapaan seksin aatteita uskontoneen palvova viisikymppinen landelindforsklooni vastasi ilmaisemalla halveksuntansa ATMiä kohtaan ja sanomalla minua keskiluokan edustajaksi. Tästä hyvästä minut piti kiskoa irti hänestä etten olisi tappanut häntä. Lopuksi hoilasin proletaarisuuteni osoitukseksi vielä Kansainvälisen. Krapula iski ennen sammumista, ja sekä yrjöilin että ripuloin massiivisesti. Sitten sammuin. Herätessäni oli hämmästyttävän mukava ja seestynyt olo.


2. Millainen olet juovuksissa?

Ks. yllä. Olen jokseenkin varma siitä, että viina ei sovi minulle. Mielestäni minulla on siitä ihan riittävät todisteet.

3. Oletko koskaan vetänyt perseet olalle niin että olet oksentanut / nukahtanut / menettänyt muistisi?

Ks. yllä.

4. Mikä on hulluinta mitä olet tehnyt alkoholin vaikutuksen alaisena?

Ks. yllä.

5. Kuinka usein olet kännissä nykyään?

En ole koskaan kännissä nykyään. En ollut kunnolla humalassa edes Irlannin-reissulla, koska join bileissä välillä runsaasti vettä ja kävin tiheään vessassa. Juon joskus Ivan Hlinkan seuraksi yhden kaljan kävelyreissujemme jälkeen, mutta en ole sitäkään tehnyt varmaan kuukausiin. Olen niin tottumaton alkoholiin, että huomaan jo varsin pienten alkoholimäärien häiritsevät vaikutukset motoriikkaan ja tulen siitä pahalle tuulelle. Pidän ärsyttävänä sitä, ettei motoriikka ole hallinnassa.