Eräs lapsuuteni maailman epämiellyttäviä piirteitä, joista olemme onneksi päässeet merkittävässä määrin eroon, oli yleinen epärehellisyys. Tällä en tarkoita ollenkaan neukkulaan liitettyä hyssyttelyä, jonka kaikki hyväksyivät ja hyssyttelyksi tiesivät ihan yleisesti. Tarkoitan kaikkea muuta epärehellisyyttä, jota nimenomaan suunnattiin lapsiin ja nuoriin.
Joskus vuoden 1980 tienoilla suurta tunnettuisuutta saavutti isänmaamme kaikilla kulmilla muudan elokuvan nimellä kunnioitettu massalevitetty tallenne, jossa sittemmin herramme ja jumalamme elokuvissa kunnostautunut Kati Outinen nousi kuuluisaksi näyttelijäksi. Elokuvan nimi oli Täältä tullaan elämä. Jotta en surisi psykonarttujen pilaamaa nuoruuttani, en ole aikuisiällä viitsinyt katsoa sitä kertaakaan, vaikka tilaisuuksia olisi ollutkin. Mutta erityisen mieleenpainuva oli elokuvan pääosaa esittäneen kuusitoistavuotiaan nuorukaisen haastattelu, jonka luin jostain hömppälehdestä.
Nuorukainen oli näytellyt juovuksissa öyhöttävää kolmetoistavuotiasta tarkkailuluokkalaista, joka ryyppäämisensä ohessa plaraa kondomeja aikeenaan päästä sänkyyn Kati Outisen (tuolloin jo yli kahdenkymmenen) esittämän tarkkiksen ruusun kanssa. Haastattelussa häiskä korosti, ettei hän itse ollut ollenkaan esittämänsä hahmon kaltainen: hän esimerkiksi ei koskaan kiroillut, vaan käytti sellaisia ilmauksia kuin "suklaata suuhun" ja "voi reppu".
Suklaata suuhun? Voi vittuperkelesaatanajumalautakyrpähelvettiraivoärjäisyärrrggggghhhhh! Minä olin yläasteella kiltti. En juurikaan kiroillut - sen tavan opin vasta lukiossa. Mutta ongelmia ja ahdistuksen aiheita minulla oli, ja tämän suklaasuupojun läpifalski poseeraus ei mennyt minullakaan läpi, sen verran kyyninen ja realistinen jo yläastepoikana olin.
Suklaasuupojun haastattelun saatoin tulkita kahdella eri tavalla, ja molemmat avasivat nuorelle ahdistuneelle pojulle yhtä ikäviä tulevaisuudennäkymiä. Joko Suomessa todella oli etuoikeutettuja rauhan ja onnen saarekkeita, jossa nuori poika sai olla rauhassa noin ylikiltti joutumatta Öyhölän poikien runttaamaksi joka jumalan päivä. Tämä merkitsi luonnollisesti sitä, että vaikka minusta, itsetietoisesta superpingosta ja nerosta, olisikin suuriin historiallisiin tekoihin, joutuisin suuressa maailmassa käymään hävittäväksi tuomittua taistelua sellaisten kanssa, jotka olivat yhtä tunnollisia ja kilttejä kuin minä, mutta joita ei olisi sen tunnollisuuden ja kiltteyden vuoksi vainottu ja joilla siksi olisi ylitsepääsemätön etulyöntiasema. Tai sitten tuo häiskä oli oikeasti just' jetsulleen samanlainen kiroileva roisto kuin kaikki muutkin eteenpäinpyrkivät reippaat nuorukaiset olivat, mutta julkinen sana oli niin täynnä valhetta ja paskanjauhantaa (meinasin kirjoittaa "paskankauhontaa", ja nyt mietityttää, olisiko virhe sittenkin pitänyt jättää korjaamatta) juuri nuorten maailman osalta, että murrosikäisten kurjuudesta ei voisi koskaan kirjoittaa rehellisesti, ilman puistattavan teennäistä söpöstelyä ja siloittelua. Tämä oli yhtä hälyttävä ajatus kuin tuo ensimmäinenkin, koska se tarkoitti, että esimerkiksi minun hätääni täysin moraalin ja lain ulkopuolella elävien Gestapon ja GPU:n agenttien - ts. koulukaverieni - kynsissä ei kukaan koskaan voisi ymmärtää, koska todellisuuteni oli täysin "aikuisten" havaintohorisontin ulkopuolella.
Tietysti eräässä suhteessa nuorten elämän taiteellinen representoiminen on jäänyt vanhoihin uriin, eli sellainen nuori, jonka elämä on romaanin tai rainalle kuvaamisen arvoista, on aina se dokaava rilluttelija ja romanttinen öyhöttelijä, ei koskaan ahdistunut koulukiusaamisen uhri. Mutta tuollaista ällöttävää siloittelua ei sentään luoja paratkoon enää taideta harrastaa. Jos joku tekoraflaavuutta ihannoiva pikku leffamaakari pieraisee kasaan filkan, jossa vedetään olan takaa viinaa, röökiä, hasaa, kräkkiä, essoa, shelliä, teboilia, hepoa, lehmää ja sonnia ja naidaan halki, poikki, pinoon, ristiin, rastiin, pystyyn ja vaakaan, luulenpa, että Seura-lehden seurapiiripalsta ei enää esittele kyseisen tuotoksen pääesiintyjiä kiroilemattomana kiltteinä kultsumussukoina, jotka eivät juo koskaan mitään kefiiriä alkoholipitoisempaa.
Lapset ja nuoret ovat usein paljon aikuisia psykopaatteja ja sarjamurhaajia kylmäverisempiä rikollisia, koska vanhemmat elättävät heidät, eikä aivokapasiteettia kulu muuhun kuin inhimillisen hädän maksimoimiseen ympäristössä. Itse selvisin tällaisissa porukoissa kummasti, kun olin joukossa 5 vuotta nuorempi, eikä kukaan siksi kehdannut minua pahoinpidellä. Haitta oli se, että tositoimiinkaan ei sellaista lasta hyväksytty. Etu oli se, että koulussa ei kukaan pahemmin käynyt päälle, kun tiesivät sen kylän poikien (kala)kaveriksi, joilla oli säälimättömien ryyppääjien ja hakkaajien maine.
VastaaPoistaNäin on, mutta ei se kylmäverisys johdu siitä elättämisestä, vaan siitä, että omatunto on vielä kehittymätön. Kymmenvuotiaille lapsille on aivan normaalia käytös, joka aikuisilla olisi luonnevikaista.
VastaaPoista