Hyvä me!

Kävin katsomassa IMDB:stä, mitä siellä sanotaan Renny Harlinin kuuluisasta debyyttielokuvasta Jäätävä polte. Filmin nähneiden angloamerikkalaisten kommentit olivat varsin hauskoja:

You can see how the Finns used to view their Russian neighbors and also what an aspiring Finnish director thinks would appeal to American audiences.

Minusta on aina tuntunut siltä, että amerikkalaisten tyhmyyttä on loppujen lopuksi tapana suuresti liioitella. Kyllä he ainakin huomaavat, milloin heitä aliarvioidaan.

PS: Minähän olen aina inttänyt, että suomalaisten ryssänviha on luonteeltaan enemmän rasistista ja eliminatorista kuin amerikkalaisten kylmän sodan aikainen ryssänviha. Amerikkalaisten pysyvä rasismi suuntautuu heidän oman yhteiskuntansa sisäisiin ryhmiin, mutta muilta osin sitä ohjaa poliittinen ja sotilaallinen tarkoituksenmukaisuus. Siinä vaiheessa kun muslimit saavat aktinsa kasaan, lopettavat terrorismin tukemisen ja alkavat elää ihmisiksi - ja historian esimerkki osoittaa, että näin ennemmin tai myöhemmin kuitenkin käy, meidän ongelmamme on vain pysytellä hengissä siihen asti - amerikkalaisten muslimivastaisuus lopahtaa varsin nopeasti. Joka ei tätä usko, miettiköön tykönänsä jenkkien suhtautumista venäläisiin. Heti kun ydintuhon vaara ja poliittinen vastakkainasettelu väistyivät, yhdysvaltalaisten asenne Venäjää ja venäläisiä kohtaan muuttui suorastaan makeilevan ystävälliseksi: koska Putinia ei mielletä poliittiseksi viholliseksi, häntä suvaitaan enemmänkin kuin olisi sopivaa. (Meillä Suomessa kehitys on tunnetusti ollut päinvastainen. Neuvostoliitto oli sisäpoliittinen symboli ja lyömäase ja olisi ollut siinäkin tapauksessa, että se ei olisi yrittänyt vaikuttaa Suomen sisäisiin asioihin, koska se nyt kuitenkin oli kommunismi-nimisen uskonnon Mekka. Sen arvosteleminen oli siis poliittinen kannanotto, tai pyhäinhäväistys kommunismi-nimisen tunnustetun uskonnollisen yhteisön jumalia kohtaan. Nykyisin kyseiseen uskontoon tuskin enää kukaan uskoo, ja Venäjäkin on päättänyt ruveta normaaliksi valtioksi, edes jossain määrin; niinpä jokin Amnesty International voi arvostella täysin epäpoliittisesti Venäjän vankilaoloja.)

Kun Renny teki elokuvansa ja väänsi siitä mahdollisimman kieli poskessa ryssänvastaisen, hän itse asiassa tuli esitelleeksi suomalaisen ryssänvihan alitajuntaa. Sinänsä ymmärrettävistä historiallisista syistä suomalainen ryssänviha on ilotonta ja raakaa. Myös minun ryssänvihani: en yritäkään väittää olevani muuta kuin ryssää hysteerisesti pelkäävä ja vihaava rasisti. Juuri siksi, että tiedostan sen, se ei pääse häiritsevässä määrin sotkemaan loogisia prosessejani, ainakin niin toivon asian olevan. Kuten Orwell opettaa esseessään Notes on Nationalism -

It is a question first of all of discovering what one really is, what one's own feelings really are, and then of making allowance for the inevitable bias. If you hate and fear Russia, if you are jealous of the wealth and power of America, if you despise Jews, if you have a sentiment of inferiority towards the British ruling class, you cannot get rid of those feelings simply by taking thought. But you can at least recognize that you have them, and prevent them from contaminating your mental processes. The emotional urges which are inescapable, and are perhaps even necessary to political action, should be able to exist side by side with an acceptance of reality.

Ja edelleen esseessään Anti-Semitism in Britain -

Antisemitism is only one manifestation of nationalism, and not everyone will have the disease in that particular form. A Jew, for example, would not be antisemitic: but then many Zionist Jews seem to me to be merely antisemites turned upside-down, just as many Indians and Negroes display the normal colour prejudices in an inverted form. The point is that something, some psychological vitamin, is lacking in modern civilisation, and as a result we are all more or less subject to this lunacy of believing that whole races or nations are mysteriously good or mysteriously evil. I defy any modern intellectual to look closely and honestly into his own mind without coming upon nationalistic loyalties and hatreds of one kind or another. It is the fact that he can feel the emotional tug of such things, and yet see them dispassionately for what they are, that gives him his status as an intellectual. It will be seen, therefore, that the starting point for any investigation of antisemitism should not be “Why does this obviously irrational belief appeal to other people?” but “Why does antisemitism appeal to me? What is there about it that I feel to be true?” If one asks this question one at least discovers one's own rationalisations, and it may be possible to find out what lies beneath them. Antisemitism should be investigated — and I will not say by antisemites, but at any rate by people who know that they are not immune to that kind of emotion.

Rennyn elokuvassa kolme amerikkalaista tulee hätäännyksissään tai epähuomiossa teurastaneeksi lähellä Suomen rajaa sijaitsevan kylän. Vaikka venäläisten partisaanien hyökkäyksistä suomalaisiin rajakyliin on saanut puhua vasta Neuvostoliiton kaaduttua, ei kai ole ihan mahdotonta, että esim. perhepiirissä muistitietona kulkeneet kertomukset kyseisistä hyökkäyksistä innoittivat Rennyä ja Markus Seliniä kirjoittamaan elokuvaansa jonkinlaisena revanssina tällaisen kohtauksen. Amerikkalaisia moinen tietysti inhottaa, koska toisin kuin suomalaiset, he eivät olleet edes kylmän sodan aikana kansana ja rotuna tuhoamissodassa venäläisiä vastaan. Suomalaiseen ryssänvihaan sitä vastoin kuuluu juuri ajatus siitä, että synnymme sotiaksemme ryssiä vastaan - tietenkin myös naisia ja lapsia, sillä susinartut synnyttävät susia ja saivareista tulee lutikoita - että yksi suomalaisuuden määritelmällisistä attribuutista on ikuinen sota pirua ja/tai/eli ryssää vastaan.