Öljyhuippu

Kun en ole aiemmin ottanut kantaa öljyhuippuun, niin teenpä sen tässä.

Minä en usko, että öljyhuippu merkitsee katastrofia. Tässä iässä olen jo oppinut ottamaan rennosti. Alan pikkuhiljaa luottaa siihen, että etevät nuoret insinöörit, kuten Markku Jantunen, ottavat asian riittävässä määrin omakseen, jotta asiat saadaan lutviutumaan edes siedettävälle mallille hyvissä ajoin. On mahdollista, että ydinvoima on merkittävä osa ratkaisua tai sitten ei, pysyvästi tai tilapäisesti - en ole varma siitä, että Markun hehkuttama hyötöreaktoritalous on niin keskeisellä sijalla kuin hän arvelee, tavanomaisissa fissiovoimaloissa käytettävä torium lienee merkittävämpi. On mahdollista, että maailmalla joudutaan merkittävienkin geopoliittisten uudelleenjärjestelyjen eteen - ennen kaikkea Yhdysvaltain valumisen ansaittuun kolmannen maailman kurjuuteen toivoisi tapahtuvan niin, ettei siitä olisi meille harmia. Mutta samalla pidän mahdollisena, että me onnistumme selviämään Kekkosen kusi sukassa -metodia käyttäen joltisellakin kunnialla.

En minä sitä minään hirveänä katastrofina pidä, jos nyt vihreät joutuvat siirtymään yhdeksi konservatiiviseksi poliittiseksi voimaksi muiden samanmoisten sekaan ja Markku ja muut insinöörit (jotka muuten puheissaan kuulostavat yhtä virkistävän nuorilta ja reippailta kuin vihreät silloin ennen vanhaan, kun minä olin teini-ikäinen luonnontieteilijäidealisti joka halusi pelastaa maailman) astuvat siihen yhteiskunnalliseen rooliin, joka hippi-idealisteilla oli ennen. Annetaan poikien yrittää. Aika aikaa kutakin. Tuskin he missään kohdassa pääsevät missään mielessä liian pitkälle - sitä varten yhteiskunnassa on riittävästi kontrollimekanismeja ja -ryhmiä. Ja joka tapauksessa he ovat meidän puolellamme. On oikein virkistävää nähdä, että maassamme ainoastaan vihoviimeiset luuserit nöyristelevät Yhdysvalloille, mutta nämä reippaat nuoret insinöörit ovat isänmaan erillisestä intressistä tietoinen, jenkkeihin asianmukaisen epäluuloisesti suhtautuva voima.

Mutta jos olisin Suomen presidentti, diktaattori tai imperaattori, asettaisin neuvottelukunnan pohtimaan sitä, miten Suomi voisi hyödyntää öljyhuippua noustakseen kaikkia muita maita hallitsevaksi, johtavaksi ja sortavaksi valtioksi. Kaikenlaisen innovaatiohömpötyksen sijasta olisi syytä härskisti vedota asiantuntijoiden suuruudenhulluuteen ja raakaan nationalismiin. Ne ovat varsin tehoisia voimia, kun ne pannaan innovaation moottoriksi. Mitään tyhjänpäiväisempää ei ole kuin koota yhteen joukko ikävystyneitä laskutikkumiehiä ja sanoa, että innovoikaa nyt. Ehei. Ei kukko käskien. Annetaan heille mieluummin sellainen motiivi, jolla ennenkin on lennetty tähtiin.

Eikä tämä merkitse, että olisin missään mielessä luopunut omasta vihertävästä vasemmistolaisuudestani. Otan vain lukuun sen mahdollisuuden, että olen väärässä ja nuoret insinöörit ja erektuslaiset oikeassa. Myös kaikenlaisten tiinakaareloiden toivoisi pohtivan sitä mahdollisuutta. Mutta eivät he pohdi, ja juuri siksi he kuuluvatkin menneeseen maailmaan.