Tyypillinen esimerkki siitä, että hyvät uutiset eivät ole uutisia lainkaan: vuodenvaihteen tienoilla Yhdysvalloissa on nuori tyttö onnistuttu parantamaan vesikauhusta, joka oli jo ohittanut itämisaikansa. Tästäkin sain tietää vasta englanninkielisestä Wikipediasta.
Syyskuussa 2004 vesikauhua kantava lepakko puri 15-vuotiasta wisconsinilaista tyttöä. Tyttö ei kuitenkaan ymmärtänyt mennä lääkäriin, ja reilua kuukautta myöten hänet tuotiin paikalliseen lastensairaalaan tyypillisistä vesikauhuoireista kärsivänä. Hoidosta vastannut lääkäri Rodney Willoughby päätti kokeilla Star Trek -insinöörityyliin omaa viritystä, jonka hän arveli teoriassa ehkä voivan toimia. Willoughby nukutti potilaan koomaan ja antoi hänelle ilmeisesti melko tavanomaisia lääkkeitä, joiden tarkoituksena oli suojella aivoja vahingoittumasta ja jättää likainen työ potilaan omalle immuunijärjestelmälle. Vesikauhurokotusta ei annettu.
Tulos oli, että potilas selvisi tartunnasta tolkku tallella, ja ilmeisesti lihaksia ohjaavat hermotkaan eivät olleet kokonaan tuhoutuneet, koska niiden toimintakyky alkoi osoittaa merkkejä palautumisesta. (Tosin lasten ja nuorten hermoston ja jopa aivojen tiedetään kyllä kykenevän toipumaan aiemmin luultua paremmin yllättävänkin ankarista vaurioista.)
Meitä luonnontieteellisen positivismin sisäistäneitä sivistyneitä eurooppalaisia varmasti huvittaa tieto, että tapahtuma on saanut paikalliset villit...ehh, siis paikalliset tavalliset amerikkalaiset kovasti tohkeisiinsa, ja he näkevät tapauksen ennen kaikkea merkkinä fundamentalisti-Jumalan olemassaolosta ja potilaan omaisten järjestämien suurten rukouskokousten voimasta. Oman teologiani mukaan taas tri Willoughby koki - ehkä noiden rukousten mittakaavasta vaikuttuneena - Jumalan vastuiden joutuneen hoidettavakseen, joten hän koetti osoittautua saamansa kunnian mittaiseksi ja tehdä parhaansa, mahdollisesti hieman enemmän. Mutta näinhän paras protestanttinen etiikka toimii: tehdään suuria tekoja, ei omaksi, vaan Jumalan suuremmaksi kunniaksi, ad maiorem Dei gloriam.
Mutta oikeasti: minua(kin) hieman suututtaa, että milwaukeelaiset villi-ihmiset eivät tunnu kykenevän antamaan hituakaan kunniasta tri Willoughbylle. Tästä syystä mainitsin itse hänet nimeltä - sitä kun ei tee edes Wikipedia.
olikos tämä siis jotain ihmetekoon rinnastettavaa, että ihminen parani vesikauhusta. äitini on vuosikymmeniä sitten keskieuroopassa jossain sairaalassa nähnyt vesikauhupotilaan (asianmukaisesti voimakkaista sensorisista ärsykkeistä eristettynä). muistaakseni taudin ei katsottu johtavan potilaan todennäköiseen kuolemaan edes silloin.
VastaaPoistaHah hah. Missä olet elänyt? Vesikauhun on aina katsottu johtavan varmaan kuolemaan, jos oireet alkavat. Äitisi näkemä potilas teki kuolemaa, ja hänet eristettiin ärsykkeistä kärsimyksien lievittämiseksi.
VastaaPoista