Nettailevalle ja surffailevalle kansalle tuttu tamperelainen herrasmies, historioitsija honoris causa Seppo L. teki taannoin minusta rikosilmoituksen, koska olin sanonut Usenetissä jollekulle venäläiselle, ettei tämän pitäisi vastata nimimerkki Ryssäntappajan (vai oliko se nyt sillä kertaa Miehitettyjen Alueiden Palauttaja) provokaatioihin, koska nimimerkki Ryssäntappaja oli tasapainoton henkilö, jolla oli tapana häiritä ihmisiä lähettämällä näiden sähköpostiin rivoja ja loukkaavia kirjeitä. Herrasmieshistorioitsija L. sydämistyi syvästi tästä törkeästä kunnianloukkauksesta ja teki minusta rikosilmoituksen, ja minut kutsuttiin kuulusteluihin Turun poliisilaitokselle. Laadin etukäteen oman vastineeni, jossa selvittelin herrasmieshistorioitsijan ilmaisemia mielipiteitä minusta, totesin vain sanoneeni hänestä sen, mikä oli yleisessä tiedossa, ja panin mukaan muutamia näytteitä sähköposteista, joita minulla oli mielestäni perusteltu syy pitää herrasmieshistorioitsijan lähettäminä.
Tänään sain sitten postissa ilmoituksen esitutkinnan lopettamisesta:
Höglund oli vastineessaan esittänyt L[...]n yleisesti tiedossa olevaan julkiseen toimintaan nähden uskottavia selityksiä omalle toiminnalleen. Höglundin esittämillä näkökohdilla oli hänen toimintansa motiivien lisäksi merkitystä myös sen arvioinnissa, oliko Höglund omalla kirjoituksellaan lainkaan syyllistynyt kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistön täyttävään tekoon. [...] Tutkinnanjohtaja J[...] K[...] on [...] tehnyt asiassa esityksen esitutkinnan lopettamisesta.
Arvioni mukaan tulisin joka tapauksessa jättämään asiassa syytteen oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 7 § 1 kohdan perusteella nostamatta.
Kyseinen lainkohta antaa syyttäjälle oikeuden luopua syytteen nostamisesta, jos rikoksesta on odotettavissa korkeintaan sakkoa ja jos syyllisyyttä tai rikoksesta koituvaa haittaa on pidettävä vähäisenä.
Koska tärkeä yleinen tai yksityinen etukaan ei muuta vaadi, määrään esitutkinnan lopetettavaksi.
Se siitä. Melkein kyllä olisin asiaa näin jälkeenpäin pohtien itse toivonut oikeudenkäyntiä, koska syyttäjä toteaa lopuksi, ettei tätä päätöstä tule pitää kannanottona siihen, olenko loukannut herrasmieshistorioitsijan kunniaa vai enkö.
Tässä se taas nähdään, että Hervantalainen Taho on oikeassa. Ryssäläiset Tahot saavat näköjään mellastaa täysin pidäkkeettä ja estää suursuomalaisen materiaalin levittämistä.
VastaaPoistaKohtalotoverina onnittelen kannaltasi myönteisestä päätöksestä.
VastaaPoistaOlen muuten jutellut kerran Sepon kanssa lihallisessa reaalielämässä. Hänellä oli takavuosina tapana hengata Tampereen yliopiston aulassa sijaitsevien tietokoneiden luona. Mutta miksi ihmeessä käytät niin paljon panoksia kognitiivisen alaluokan kanssa riitelyyn? Kirjoittaisit kirjan tai jotain, Seppolehtojen kanssa riitelystä ei jää mitään käteen.
VastaaPoistaEi minun kirjaani kuitenkaan julkaista. Tämähän on Suomi, täällä minun kuuluu jäädä tappelemaan kyseisen luokan kanssa. Jos olisin eksoottinen pimpanomistaja à la Ranya El Ramly, niin sitten ehkä julkaistaisiinkin.
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaYstäväni ja tutkijavuosinani mm. väitöskirjani englanninkielisen tiivistelmän tarkistanut kollegani Ranya ei kyllä tietääkseni ole sinulle mitään pahaa tehnyt, Panu, niin kuin ei luonteensa mukaisesti varmaan kenellekään. Miksi moinen törkimysmäinen purkaus joka asettaa koko asiasi aivan kummalliseen valoon?
VastaaPoistaSitä paitsi hänen romaaninsa on hyvä. Suosittelen kaikille.
Ranya on vain yksi esimerkki. Nuoret mimmit saavat juttunsa julki missä vaan ja milloin vaan, koko maailma on kiinnostunut siitä mitä nuoret pillunomistajat ovat maailmasta mieltä. Nuoria naiskolumnisteja on koko lehdistö väärällään. Ja ennen Ranyaa ovat kirjojaan saaneet pelkän nuoruutensa ja sukupuolensa voimin julki varsin monet muutkin keskinkertaisuudet Anna-Leena Härkösestä alkaen.
VastaaPoistaSe muuten on oikeasti paska kirja, täynnä sellaista teennäistä "ah, kuinka olen eksoottinen ja ihana kukka" -poseerausta. Se ei edes kunnolla tartu kiinni kulttuurishokin traagisiin ulottuvuuksiin. Tiedän kaverin, joka
on puoliksi arabi ja jonka arabi-isä tappoi suomalaisen äidin mustasukkaisuuksissaan. Kulttuurien kohtaamisesta kirjoitettaessa tulisi myös ottaa kunnolla huomioon tällaiset tragediat ja lukkoon menevät tilanteet, eikä aina vain mässäillä kiihottavalla eksoottisuudella.
Niin että ei kiitos Ranyalle. Mieluummin Arto Salmisen "Turvapaikka", tai Marianne Backlénin "Karma", kiitos.