Kuinka persut tuhosivat urani mediassa, eli pilottiprojekti ennen Johanna Vehkoota - Hur sannfinnarna förstörde min karriär i medierna, eller: pilotprojektet före fallet med Johanna Vehkoo

(Jetzt auch in deutscher Übersetzung.)

Koska siitä alkaa olla kuusi vuotta täynnä, kun sain potkut mediasta kelpaamatta sen jälkeen julkaistavaksi kirjoittajaksi millekään suomenkieliselle alustalle, olen varmaankin unohtunut useimmilta. Olen siksi päättänyt kirjoittaa siitä, kuinka persut tuhosivat urani mediassa, jos kohta oleellinen osa asiaa on se, että media-alusta, jolle tuolloin työskentelin, nakkasi työsuojelulla täysin vesilintua silloin, kun työrauhaani häiritsivät juuri persut.

Det börjar vara hela sex år sedan jag fick sparken från medierna, och sedan dess har jag inte kunnat publicera någonting på någon finskspråkig plattform. Därför torde de flesta ha glömt mig. Sålunda har jag beslutat skriva om hur sannfinnarna gjorde slut på min karriär inom medierna, låt vara att det är en relevant aspekt av historien att medieplattformen jag då arbetade för gav katten i arbetarskydd när det var just sannfinnarna som störde min arbetsro.

Keväällä 2006 minua lähestyivät erään keskisuuren mediafirman edustajat. Firma oli juuri hankkinut haltuunsa erään suhteellisen näkyvän verkkoportaalin ja haki sinne uusia kirjoittajia (sittemmin tämä firma joutui erään ison mediakonsernin haltuun). Minä olin siihen aikaan herättänyt jonkin verran huomiota ja närkästystäkin feminisminvastaisella provosoinnilla tässä blogissa. 

Våren 2006 kontaktades jag av representanterna för en medelstor mediefirma. Firman hade just köpt en relativt synlig webbportal och letade efter nya skribenter (senare var det en större mediekoncern som tog över firman). På den tiden hade jag väckt en viss uppmärksamhet, för att inte säga förargelse, med antifeministiska provokationer i bloggen du just håller på att läsa.

Sitä olin alkanut harrastaa parinkin hyvin traumatisoivan seurusteluyrityksen jälkeen (toinen oli tapahtunut 1990-luvun puolivälissä, toinen 2000-luvun alkupuolella, ja molemmille tapauksille oli yhteistä, että vastapuoli oli omasta aloitteestaan alkanut lähetellä minulle lähinnä fanipostin luonteisia mielistelykirjeitä, mutta selittämättömällä tavalla kääntänyt kelkkansa ja alkanut vihata minua). Minua oli jopa haastateltu erääseen paperilehteen "öykkäriblogia pitävänä kielitieteilijänä".

Dylika provokationer hade jag ägnat mig åt efter ett par ytterst traumatiserande kärlekshistorier (den ena hade ägt rum i mitten av 1990-talet, den andra tidigt på 2000-talet, och bägge historierna hade inneburit att den motsatta sidan av eget initiativ hade överöst mig med vad som bara kan kallas för beundrarpost, men sedan på ett obegripligt sätt vänt kappan och börjat hata mig). Jag hade t o m intervjuats av en papperstidning som "språkvetaren med bråkmakarbloggen".


Olin kyllä itse tuolloin aika katkera siitä, että toimintani iirin kielen edistäjänä ei ollut herättänyt minkäänlaista huomiota Suomessa, vaikka se Irlannissa olikin ylittänyt uutiskynnyksen. (Yle oli kyllä kiinnostunut ja lähettänyt sähköpostia silloin kun osallistuin pääpuhujana suureen iirinkielisyysmielenosoitukseen Dublinissa keväällä 2004, mutta vaikka olin lupautunut haastateltavaksi, he eivät sittemmin ottaneet yhteyttä uudelleen.) Mutta valtakunnan ylimmäisenä naisvihaajana kyllä kelpasin vaikka kolumnia kirjoittamaan.

Jag var på den tiden rätt bitter över att min verksamhet som språkaktivist, finnen som främjade iriska språket, inte hade väckt någon uppmärksamhet i Finland, trots att jag nog nått över nyhetströskeln på Irland. (Finlands Rundradio blev visserligen intresserad och skickade e-mail när jag hade hållit ett tal på iriska för folkmassorna i Dublin våren 2004, men trots att jag gick med på att ge dem intervju, kontaktade de mig aldrig igen.) Men när jag blev känd som främste kvinnohataren i riket, ja då var det fritt fram att skriva kåserier mot betalning.

Mutta mikäs siinä. Kun kerran työtä tarjottiin, niin minähän en kieltäytynyt. Kuten silloin kun menin apurahaputken katkettua käännöstöihin, myös tuolloin ajattelin, että tällä tavalla voisin rahoittaa pahasti jumittaneen tohtorinväitösprojektini. Itse asiassa kävi tietysti niin, että viimeiset mahdollisuuteni akateemiseen uraan menivät, koska päivätyöni lisäksi jouduin raatamaan kolumnistina. 

Men varför inte - när man kom och erbjöd mig ett jobb, kunde jag inte säga nej därtill. I slutet av nittiotalet hade det blivit slut med stipendier, varför jag då hade börjat jobba som översättare och inbillade mig att det skulle finansiera mitt doktorsarbete, som hur som helst hade hakat upp sig; jag hyste likadana tankar när jag satte igång att skriva kåserier. Egentligen förlorade jag sista chansen att få ihop en riktig akademisk karriär, eftersom jag då inte bara hade ett riktigt jobb, utan också var tvungen att arbeta ihjäl mig som extraknäckande kåsör.

Se ei sinänsä harmita, koska olin aika pitkälti menettänyt mielenkiintoni tutkimusaiheeseeni (se on alkanut kiinnostaa uudelleen vasta viime aikoina) ja keskittynyt iirin kielen tutkimiseen ja edistämiseen, joista ei Suomessa valitettavasti akateemisia arvoja heru. Enemmän suututtaa se, etten voinut paremmin keskittyä silloiseen päivätyöhöni yksityisen puolen kielentutkijana, koska jos olisin voinut, osaisin nyt paria kolmea kieltä, joiden opeteltavuuskaan ei ollut juolahtanut mieleeni aikaisemmin.

Inte för att det hade varit någon katastrof, ty jag hade till största delen förlorat intresset för mitt forskningsobjekt (det är först nyligen jag återfått det) och koncentrerat mig på att studera och främja iriska språket, något som inte riktigt kan omsättas till akademiska meriter i Finland. Mera irriterad är jag över att jag inte kunde ägna mig bättre åt mitt dåvarande första jobb som språkforskare på ett privatföretag, ty hade jag gjort det, skulle jag nu behärska två eller tre språk utöver det jag nu kan - språk det tidigare aldrig ens hade fallit mig in att jag kunde lära mig.

Feminismikriittisiäkin juttuja tietysti kirjoittelin sitten aika ajoin, mutta koska olen saanut vanhan hyvän ajan kulttuuri-isänmaallisen kasvatuksen, minulla oli sanottavaa myös vaikkapa Runebergin tai Topeliuksen kaltaisista kirjallisuusklassikoistamme, ja myös sanoin sen, jos tiedotusvälineissä näkyi jotain asiaan liittyvää. Minuthan oli periaatteessa palkattu kommentoimaan ajankohtaisia tapahtumia.

Av och till skrev jag också kritik av feminismen, men med den gammaldags kulturpatriotiska uppfostran jag fått hade jag mycket mera att säga t ex om vår klassiska litteratur, Runeberg eller Topelius för att nämna ett par namn och sade det också om det råkade stå någonting om dessa herrar i tidningarna. Jag hade faktiskt rekryterats för att kommentera aktuella skeenden.

Koska vanhan koulukunnan kokoomuslainen äitini kuoli samoihin aikoihin kun aloin kirjoittaa ao. portaaliin, otin asiakseni säilyttää jotain hänenkin ajatuksistaan ja pyrin tarkastelemaan esimerkiksi perinteistä isänmaallisuutta ymmärtäväisesti ja eritellen. Epäluulo Venäjää kohtaan oli minullekin luonteenomaista, ja mitä sitten Neuvostoliittoon tulee, pyrin tuomaan lukijoiden ulottuville sitä, mitä Neuvostoliiton vankileireistä tiedettiin esimerkiksi niillä kärsineiden muistelmien perusteella.

Samma år som jag började skriva kåserier dog min mor, en samlingspartist av gamla skolan. Jag kände mig moraliskt förpliktigad att bevara för eftervärlden någonting av henne och hennes värld, vilket fick mig att t ex betrakta traditionell fosterländskhet ur ett förståelsefullt, analytiskt perspektiv. Misstro mot Ryssland var inte precis främmande för mig, och vad sedan angår Sovjetunionen, försökte jag bringa till läsarna det som vi vet om sovjetiska fångläger t ex på grund av de memoarer som före detta straffångar författat.

Joskus jouduin asioihin perehtyessäni muuttamaan siihenastista mielipidettänikin. Esimerkiksi Natoon suhtauduin alun perin ajattelemattoman kielteisesti, mutta kun otin asioista selvää ja pohdin liiton jäsenyyttä käytännön näkökulmasta, jouduin päätymään varovaisen myönteiselle kannalle. Tästä kaikki eivät tietenkään pitäneet, koska suomalaiset ovat automaattisesti Naton vastustajia eivätkä salli valmiiden ajatustensa kyseenalaistamista.

När jag tog reda på saker såg jag mig inte sällan nödd att byta åsikt. Om man nu nämner Nato som ett exempel så var jag till en början oreflekterat negativt inställd till den, men när jag informerade mig och skrev om medlemskapet i Nato ur en praktisk synvinkel kände jag mig föranlåten att inta en försiktigt positiv hållning. Detta gillades av långtifrån alla, för finländarna brukar vara automatiskt Natofientliga och tillåter inte att man ifrågasätter deras färdigköpta åsikter.

Aluksi vaistomaisesti ja sitten yhä tietoisemmin pyrin antamaan perinteiselle isänmaallisuudelle kunnianpalautuksen. Vanhan sivarin naiivista pasifismista siirryin korostamaan, että maanpuolustustahto ei ollut mitenkään ristiriidassa esimerkiksi luonnonsuojelun kanssa. Isoäitini, joka koki henkilökohtaisesti sekä sisällissodan että talvisodan, jaksoi itku silmässä muistella sitä, kuinka suomalaiset eheytyivät sisällissodan riidoista talvisodan aikana. "Talvisodan henki" oli hänen muistoissaan hyvin elävä henki. Aloin nähdä tehtävänäni sen hengen palauttamisen ja vastakkainasettelun jäänteiden hautaamisen.

Jag försökte också rehabilitera traditionell fosterländskhet. Jag lade en gammal vapenvägrares naiva pacifism åt sidan och övergick till att framhålla, att man faktiskt kunde vara t ex både natur- och försvarsvän. Min mormor, som i sin egen hög person upplevde både inbördes- och vinterkriget, hade alltid med tårar i ögonen dragit sig till minnes hur den finska själen efter inbördeskrigets ärr helades under vinterkriget. I hennes tankar var "vinterkrigsandan" en mycket levande anda. Jag började se det som min mission att återställa vinterkrigsandan och begrava resterna av den gamla motsättningen.

Olin nimittäin 2000-luvun alussa pariin otteeseen huomannut, että netin keskustelupalstoilla esiintyvät vanhan polven isänmaalliset eivät olleetkaan aina hulluja natseja. Muutaman kanssa tulin oikeastaan varsin hyvin juttuun, viimeistään silloin kun heille selvisi, että puolaa ja venäjää opiskelleena olin perillä kommunismin julmuuksista Neuvostoliitossa tai Itä-Euroopan kärsimyksistä neuvostoikeen alla. Päädyin uskomaan, että heidänlaisensa olisi mahdollista ymmärtämällä ja järkeilemällä integroida valtavirtayhteiskuntaan.

I början av 2000-talet hade jag nämligen fått uppleva flera gånger att de äldre generationens fosterlandsvänner jag råkade på diskussionsfora på webben ingalunda alla var galna nazister. Med några av dem kom jag alldeles fint tillrätta, särskilt när det visade sig för dem att jag, som studerat polska och ryska, faktiskt var välunderrättad om kommunismens grymheter i Sovjetunionen eller om Östeuropas lidanden under det sovjetiska oket. Jag började tro att de och deras gelikar kunde integreras i samhällets huvudfåra om man bara förstod dem och resonerade med dem.

Aluksi sainkin jonkinlaista menestystä. Kun esimerkiksi otin kantaa Huhtiniemen joukkohautoja koskeneeseen keskusteluun (muistaako kukaan enää niitä aikoja, kun Suomessa jaksettiin vielä keskustella oman maan historiasta?), sain kiitoksia tasapuolisesta ja kaikkia osapuolia ymmärtävästä kirjoituksesta myös siltä suunnalta, joka tavallisesti leimasi suunnilleen kaikki tielleen osuvat taistolaisiksi. Toisin sanoen kansan eheyttämissuunnitelmani tuntui toimivan.

Till en början rönte jag någon sorts framgång. När jag t ex tog ställning till diskussionen kring massgravarna i Huhtiniemi (minns någon ännu den tid då man i Finland ännu orkade diskutera vår historia?), lovades jag för ett inlägg som visade förståelse och empati för alla parter - även av en del folk på det hållet där det var vanligt att kalla alla för stalinister. Det föreföll som om min plan om folkets helande gick i uppfyllelse.

Sitten kommenttipalstalle ilmaantuivat uuden polven äärioikeistolaiset, ne Halla-ahon ihailijat. He tuntuivat olevan sitä mieltä, että minullakin oli jonkinlainen velvollisuus olla Halla-ahon ihailija siksi, että suhtauduin kriittisesti feminismiin, puhuin isänmaallisuudesta tai tunsin suomalaista klassista kirjallisuutta (meillä kotona lapsuudessani oli aivan itsestäänselvyys, että esimerkiksi Kalevalaa luettiin). Myöskään rasismia en tietenkään hyväksynyt, ja se heille vasta kova pala olikin. Lopulta Halla-ahoa uskonnollisesti palvovia ja minua solvaavia kommentteja alkoi olla jopa Neil Hardwickin vanhoja televisiosarjoja muistelevien bloggausten kommenttilaatikoissa.

Sedan dök dock den nya generationen av högerextremister i kommentarlådan, dvs Jussi Halla-ahos beundrare. De föreföll anse, att även jag var förpliktigad att avguda Halla-aho därför att jag såg kritiskt på feminismen, tillät mig att tala om fosterländskhet och visste någonting om klassisk finsk litteratur (i min barndom var det en självklarhet hemma hos oss att t ex läsa Kalevala). Rasism accepterade jag inte alls, och det drev dem till raseri. Till slut fylldes kommentarlådan med religiösa hyllningar till avguden Halla-aho och med grova påhopp mot mig även när blogginlägget i fråga bara handlade om någon gammal teveserie av Neil Hardwick.

Merkillepantavaa on, että työnjohto ei puolustanut minua millään tavalla äärioikeiston hyökkäilyjä vastaan, vaan tuntui pikemminkin pitävän minua osasyyllisenä niihin. Näyttää myös siltä, että työnjohto oli valinnut puolensa, eikä se ollut minun puoleni. Kun ensimmäisen kerran vaivauduin kirjoittamaan kokonaisen blogikirjoituksen äärioikeistosta, raivoisa spämmäys täytti kommenttiloodan tuntien sisällä kolmellasadalla kirjoituksella. Kun olin jo sulkenut kommenttiloodan, sinne ilmaantui vielä yksi äärioikeistolaismielinen puheenvuoro - mikä tarkoittaa, että äärioikeistolla oli myyränsä työnjohdossa.

Betecknande nog tog arbetsledningen mig aldrig i försvar mot de högerextremt inspirerade påhoppen, snarare föreföll det att den såg mig som medansvarig. Det tycktes också att förmännen hade valt sin sida och att det inte var min sida. När jag den första gången nedlät mig att skriva en hel drapa om extremhögern, fylldes kommentarlådan under ett par timmar med tre hundra arga inlägg. När jag redan stängt kommentarerna, dök det upp ännu ett högerextremistiskt inlägg - vilket gav vid handen att extremhögern hade infiltrerat arbetsledningen.

Silloin kun kirjoituksistani suivaantuivat esimerkiksi feministit ja alkoivat vaatia minulle potkuja, työnjohto tuki minua läpi tuulen ja tuiskun. Mutta kun asialla oli äärioikeisto, työnjohto syytti minua. Potkuthan siitä lopulta tuli, mutta vasta sitten kun kirjoitusteni taso oli jatkuvaan häiriköintiin ja terroriin leipäännyttyäni vajonnut lehmän häntää alemmaksi.

När det var t ex feministerna som ville få mig sparkad från jobbet stödde arbetsledningen mig i vått och torrt. Men när det var extremhögern som plågade mig, skyllde förmännen på mig. Och till slut fick jag mycket riktigt sparken, men först när trakasserierna och terrorn hade tröttat ut mig så att kvalitén i mina skriverier inte längre var någonting att skryta med.

Tietenkin myös Venäjän trolleilla oli osuutensa asiaan. Olen tiennyt Venäjän olevan äärioikeiston uuden nousun taustalla jo kauan ennen kuin tästä tuli yleisesti hyväksytty käsitys. Silloin kun täysin asiallisin perustein kritisoin Putinin Venäjää, mutta poleemisessa sävyssä, kommenttiraidan trollit julistivat esimerkiksi, että olen "ruotsalaismielinen, joka vihaa rasistisesti venäläisiä". On selvää, että nämä trollit olivat samaa porukkaa kuin perussuomalaiset rasistit, koska venäläismielisyyttä ja muslimikammoa tuli usein samoissa puheenvuoroissa, ruotsin kielen vihaamisesta puhumattakaan.

Naturligtvis spelade också de putinistiska trollen en roll. Jag har varit övertygad om att Ryssland står bakom extremhögerns återuppståndelse långt innan detta blev en allmänt vedertagen uppfattning. När jag på sakliga grunder, men i polemisk ton kritiserade Putins Ryssland, förkunnade trollen i kommentarlådan t ex att jag var "svensksinnad" och att jag därför "rasistiskt hatade ryssarna". Det var klart att dessa troll var av samma skrot och korn som de sannfinska rasisterna, för russofili och islamofobi förekom i samma inlägg, för att inte nämna hatet mot svenska språket.

Asiaan liittyy tietysti episodi, jota voi verrata Johanna Vehkoon oikeudenkäyntiin: vaalipäivänä 2011 tulin somessa käyttäneeksi persuista - vuosien häirinnän jälkeisessä kostonhimossa - aika "rouheita lohkaisuja", kuten muuan sivustaseuraaja asian määritteli. Jouduin siitä valtakunnansyyttäjän tutkittavaksi, mutta toimitin hänelle niin kattavan aineiston todisteeksi minuun kohdistuneesta kiusanteosta, että juttu ei edennyt syyteharkintaa pidemmälle, vaikka minua kyllä roikutettiin puoli vuotta löysässä hirressä.

Det här står i sammanhang med en episod som har ett och annat gemensamt med rättegången mot Johanna Vehkoo: på valdagen 2011 uttryckte jag mig - hämndlysten och bitter efter så många år av trakasserier - om sannfinnarna i ordalag som kunde tolkas som hotelser. Riksåklagaren åtog sig att utreda saken, men jag skickade honom en så omfattande dokumentation av trakasserierna att historien aldrig gick utöver åtalsprövningen, låt vara att jag fick vänta på beslutet i ett halvt år.

Kielikuvani eivät näet vastanneet minkään rikoksen tunnusmerkistöä, Tämän lisäksi valtakunnansyyttäjä totesi toimittamani aineiston todistaneen, että minun ja "eräiden muiden nettikirjoittajien" välillä oli havaittavissa "pitkäaikaista katkeruutta" ja että kirjoitukseni oli nähtävä tämän katkeruuden yhteydessä. Valtakunnansyyttäjä ei ottanut kantaa siihen, kuka oli alkuperäinen syyllinen tähän "pitkäaikaiseen katkeruuteen". Tähän en tietenkään ole itse tyytyväinen, mutta ymmärrän täysin, että valtakunnansyyttäjän oli mahdotonta päättää, kumpi sen aloitti - "katkeruus" oli ollut niin "pitkäaikaista".

Mina uttalanden uppfyllde nämligen inte rekvisiten för något brott. Dessutom konstaterade riksåklagaren att det material jag skickat bevisade att det kunde "observeras långvarig bitterhet" mellan mig och "vissa andra webbskribenter" och att det var nödvändigt att se mina yttranden i detta sammanhang. Riksåklagaren tog inte ställning till vem som bar det yttersta ansvaret för denna "långvariga bitterhet". Det här är jag naturligtvis inte tillfreds med, men jag förstår att en så långvarig bitterhet gjorde det omöjligt för riksåklagaren att välja sida.

Tämä ei tietenkään estänyt äärioikeistoa käyttämästä ao. kielikuvia "todistusaineistona" minua vastaan omassa propagandassaan. Lisäksi he tietenkin keksivät lisää. Esimerkiksi eräs varsin karkea - oletettavasti aito - uhkausviesti, jonka Halla-ahon vaimo joskus tuolloin sai, esiteltiin minun kirjoittamanani, ja varmemmaksi vakuudeksi mukaan liitettiin IP-osoite. Tietenkään kukaan ei tarkistanut, mille paikkakunnalle IP-osoite viittasi - Lappeenrantaan, joka on aika kaukana minun asumapaikastani Turusta. 

Ändå använde extremhögern mina ordalag som "bevismaterial" mot mig i sin egen propaganda. Dessutom hittade de naturligtvis på mera material. Fru Halla-aho hade just mottagit ett brutalt - antagligen autentiskt - hotelsebrev i e-mail, och högerextremisterna påstod att det var jag som skrivit brevet. För att göra det trovärdigare hade de försett brevtexten med en IP-adress. Naturligtvis kollade ingen varifrån brevet enligt IP-adressen hade skickats - Villmanstrand, som ligger rätt långt borta från min hemstad Åbo.

Viesti oli myös kirjoitettu sellaisella oikeakielisyyden vastaisella alatyylillä, jota en itse käytä, mutta sehän ei tietenkään estänyt Halla-ahon tahdottomia raajoja tärkeillen selittämästä sitä minun tyylini mukaiseksi. He ovat vihoviimeinen taho esittämään arvioita kenenkään kirjoitustyylistä, koska heidän suomen kielensä on yleisesti ottaen sekoitus katupoikatörkeyksiä ja latteaa virastokieltä, eivätkä he ilmeisesti ole eläissään lukeneet ensimmäistäkään kotimaisen kaunokirjallisuuden klassikkoa.

Meddelandet ifråga var dessutom avfattat på så dålig, språkriktighetsvidrig finska som jag aldrig i livet kunde använda, men detta hindrade inte Halla-ahos viljelösa lemmar - anhängare - från att påstå att det var i min stil. De har absolut ingen rättighet att avge sakkunniga utlåtanden om någons skrivstil, ty deras egen finska brukar vara en blandning huliganfräckheter och dött pappersspråk, och de har tydligen aldrig i sitt liv läst en enda inhemsk skönlitterär klassiker.

Halla-aholaisten ja muun äärioikeiston minuun suuntaama häirintäkampanja saavutti tavoitteensa, kun sain vuonna 2013 potkut siltä nettiportaalilta, jossa olin kolumnoinut. Tämän jälkeen en ole saanut yhtään mitään julkaistua suomeksi, lukuun ottamatta pientä esseekirjaa, jonka lopulta painoi iirinkielisiä kirjojani kustannellut pikkuputiikki Irlannissa. Senkin esseekirjan oli käytännössä tilannut suomenkielinen kustantaja, josta sitten jälkeen päin en kuullut mitään.

Den hetskampanj som halla-ahoiterna och resten av extremhögern riktade mot mig nådde sitt mål år 2013, då jag sparkades från portalen som jag hade bidragit till. Sedan dess har jag inte kunnat publicera någonting på finska, med undantag av en liten essäsamling som till slut trycktes av samma lilla förlag som också gett ut mina iriskspråkiga böcker. Den essäsamlingen hade faktiskt i praktiken beställts av en finsk förläggare, som dock därefter aldrig kontaktade mig igen.

Eräs aikakauslehti olisi kyllä halunnut uusia bloggaajia sivuilleen, mutta kuulemma "somekirjoitteluni ei ollut heidän brändinsä mukaista". Minulla on oma epäilykseni, mitä tällä "somekirjoittelulla" tarkoitettiin. Seitsemän vuoden kokemus juuri kyseisestä työstä ja seitsemän kielen osaaminen (sekä kyky lukea muutamalla muullakin kirjoitettuja uutislähteitä) ei sitten ollut minkään väärtiä. Persut ovat saaneet erinomaisesti läpi tavoitteensa, eli riistäneet täydellisesti sananvapauteni kaikissa suomenkielisissä viestimissä.

En tidskrift sökte visserligen nya bloggare för sina webbsidor, men sen anmäldes det att det jag skrev på sociala medier "inte motsvarade deras varumärke". Jag har mina egna misstankar beträffande vad de menade med "det jag skrev på sociala medier". Sju års erfarenhet av precis detta arbete och kunskaper i sju språk (eller flera, om man avser passiva kunskaper tillräckligt bra för att läsa nyhetskällor) var alltså ingenting värda. Sannfinnarna har lyckats fint med vad de eftersträvade med sina trakasserier: de har fråntagit mig all yttrandefrihet i finskspråkiga medier.

Joku varmaan tässä kohtaa ehdottaa minua kääntymään vasemmistolaisten viestimien puoleen, jos haluan kirjoittaa. No, maan merkittävin vasemmistolehti julkaisi muutama vuosi sitten jutun iirin kielen nykytilasta, mutta lehdessä ei mainittu minua - Suomen ainoaa iirinkielistä kirjailijaa, joka olen kaiken lisäksi saanut kiitosta hyvinkin merkittäviltä iirinkielisen kulttuurin edustajilta Irlannissa - nimeltäkään, eikä liioin otettu yhteyttä konsultaatiotarkoituksessa. Silloin kun aiheen paras tuntija koko maassa ei saa kirjoittaa juttuja siitä ja hänet sivuutetaan maininnatta sitä käsittelevissä jutuissa, voidaan lähteä siitä, että asianomainen on todellakin sensuroitu olemasta, myös vasemmistopuolella. (Ruotsiksi toki saan juttujani julki.)

Någon föreslår mig säkert att vända mig till vänstermedier, om jag vill skriva. Nåja, den största vänstertidningen i det här landet gav för ett par år sedan ut en artikel om iriska språkets situation i dag, men jag blev varken omnämnd i tidningen - trots att jag är Finlands enda iriskspråkiga författare, redan lovordad av en del celebra representanter för gaelisk kultur på Irland - eller konsulterad som expert. När jag varken får skriva artiklar om det jag är landets bäste expert på eller ens nämns vid namn i de artiklar som andra skrivit, kan man utgå från att jag har förklarats för icke-person också i vänstermedierna. (På svenska har jag visserligen kunnat publicera ett och annat.)

Mutta miettikääpäs vielä kertaalleen seuraavia asioita:

Men reflektera än en gång över följande saker:

- Persut julistavat olevansa isänmaallisia, mutta sensuroivat hiljaiseksi sen, joka koettaa päivittää isänmaallisuuden, maanpuolustustahdon ja talvisodan hengen nykyaikaan ja kaikkien vähemmistöjenkin ulottuville.

- Sannfinnarna säger sig vara fosterländska, men tystar ned den som försöker uppdatera fosterländskheten, försvarsviljan och vinterkrigsandan så att de även kunde omfattas av alla minoriteter.

- Persut vaativat, että kommunismin julmuuksista puhuttaisiin enemmän, mutta sensuroivat hiljaiseksi sen, joka on luultavasti kirjoittanut enemmän kuin kukaan muu Suomessa - ehkä Sofi Oksasta lukuun ottamatta - Neuvostoliiton julmuuksien historian popularisoimiseksi. 


- Sannfinnarna kräver mera diskussion av kommunismens grymheter, men tystar ned den som antagligen skrivit mer än någon annan i Finland - kanske med undantag av Sofi Oksanen - för att upplysa folk om de sovjetiska grymheternas historia.

- Persut väittävät edistävänsä kansallista kulttuuria, mutta sensuroivat hiljaiseksi sen, jota on lapsuudesta asti ruokittu Kalevalalla ja Aleksis Kivellä.

- Sannfinnarna säger sig främja nationell kultur, men tystar ned den som vuxit upp med Kalevala och Aleksis Kivi.

- Persut inisevät yhtä mittaa siitä, kuinka heillä muka ei ole sananvapautta, mutta heillä on kyllä kuulijansa ja haastattelijansa mediassa sekä omat mediat, joissa he saavat mustata vastustajiksi mieltämiensä mainetta mielin määrin. Samalla minut on hiljennetty aivan yhtä täydellisesti kuin neuvostoliittolaiset toisinajattelijat Brežnevin aikana (eikä tämä todellakaan ole liioittelua, sillä minä sattumoisin tiedän mistä puhun).

- Sannfinnarna gnäller hela tiden om hur de kantänka inte har uttrycksfrihet, men de intervjuas hela tiden av medierna och har sina lyssnare, dessutom har de sina egna medier för att svärta ned motståndaren så mycket de vill. Samtidigt har jag tystats ned lika fullt som de sovjetiska dissidenterna under Brezjnev (och det här är ingen överdrift, jag vet vad jag talar om).

- Ja kaikkea tätä hiljaiseksi sensurointia tukee suomenkielinen mediajätti, joka heittää kaiken työsuojelun näköisenkin ikkunasta ulos heti kun työsuhteessa olevaa alkavat ahdistella juuri persut ja äärioikeistolaiset (vaikka vasemmistolaisia ja feministisiä häiriköitä vastaan on pidetty johdonmukaisesti puolta).

- Och den här nedtystande censuren får flankstöd av ett finskt mediebolag som skrotar allt vad arbetarskydd heter precis när en anställd börjar trakasseras av sannfinnar och högerextremister (trots att samme anställde alltid tagits i försvar mot feminister och vänstersinnade).