(alun perin julkaistu Paljastetun blogissa 17. lokakuuta 2013)
Hommalaisuuden myötäjuoksijat puolustelevat hompansseja mielellään iskulauseella ”isänmaallisuus ei ole rasismia”. On kuitenkin kyseenalaista, voiko hommalaisuutta missään mielekkäässä merkityksessä pitää yhteneväisenä perinteisen isänmaallisuuden kanssa. Perehtymällä Homma-foorumin keskusteluun erot huomaa nopeasti.
Tämän artikkelin tarkoitus on olla kuluttajavalistusta niille Perussuomalaisten äänestäjille, jotka uskovat puolueen missään mielekkäässä mielessä edustavan perinteistä suomalaista isänmaallisuutta. Todellisuudessa puolueen äärioikeistolainen siipi edustaa sellaista kansainvälisistä propagandatehtaista omaksuttua ideologiaa, jota ei voi pitää suomalaismielisenä eikä isänmaallisina, jos isänmaallisuus määritellään tietoisuutena Suomen ja suomalaisten erityisestä edusta. Tässä artikkelissa esitetyt väitteet perustuvat tosiasioihin, jotka voidaan todentaa esimerkiksi Homma-foorumilta otetuilla laajoilla sitaateilla.
Tärkein ja silmäänpistävin ero on tietysti hommalaisten asenne Venäjään. Vaikka venäläisvastaisuudella on paikkansa Hommassa, on tyrmistyttävää nähdä, että ajatus Venäjän osavaltioksi joutumisesta nähdään Hommalla vähintäänkin hyväksyttävänä pohdiskelun aiheena. Rasismin kyseenalaistaja joutuu Hommalla nopeasti pannaan, mutta Suomen itsenäisyyden venäläismielinen kyseenalaistaja ei – vaikka EU esitetään hommalaisissa tai perussuomalaisissa piireissä nimenomaan itsenäisyytemme viejänä.
EU:n edustama länsimainen liberalismi on kuitenkin hommalaisille se todellinen vihollinen, kun taas Venäjän yhä despoottisemmaksi ja uusneuvostoliittolaisemmaksi muuttuva valtiojärjestelmä on heidän näkökulmastaan luonnollinen liittolainen. Tämä on jota kuinkin täydellisessä ristiriidassa perinteisen isänmaallisuutemme kanssa, jos kohta siinä on havaittavissa vaikutteita siitä neuvostoystävyyden hyväksyneestä kekkoslaisesta isänmaallisuudesta, joka YYA-sopimuksen aikakaudella sai aitoakin jalansijaa vallankin keskustapuolueessa. Tässä mielessä perussuomalaisia ja hommalaisia tosiaan voi pitää eräänlaisina ”äärikeskustalaisina”.
Luonnollisesti Hommalla esiintyy myös perinteistä ryssävihaa, mutta näyttää siltä, että yksi Homman tehtävistä äärioikeiston sisäisessä mielipiteenmuokkauksessa on juuri venäläismielisyyden tekeminen hyväksyttävämmäksi. Usein tämä tapahtuu hyvinkin pragmaattisesti ja järkevän oloisesti.
Esimerkiksi törkeäsuisena mölytoosana julkisuudessa esiintyvä James Hirvisaari on osoittanut kykenevänsä varsin hienostuneeseen järkisyyperustaiseen taivutteluun ja argumentointiin selittäessään Homma-foorumilla aatetovereilleen, miksi ”kansallismielisten” tulisi tarjota Venäjä-suhteissa parempia vaihtoehtoja kuin ”mokuttajien” (yhteiskunnan nykyisen valtavirran) ja kuinka suomalaisten ja venäläisten ”kansallismielisten” olisi ”kunnioitettava” toisiaan. Kun muistamme, että Venäjä on yhteiskunta, jossa rasistit saavat esimerkiksi muslimilapsien surmaamisesta pelkästään ilkivaltatuomioita, ei ole vaikea päätellä, mistä Hirvisaaren suosittelema ”kunnioitus” kumpuaa: idän ihantolassa ollaan ilmeisesti jo siellä, minne hän aateveljineen haluaa.
Neuvostoliiton aikaan KGB pyrki horjuttamaan läntisten demokratioiden vakautta yliopistointellektuelleja kestitsemällä ja mielistelemällä. Uudella Venäjällä tilanne on palannut tsaarinaikaisiin asetelmiin, eli nyt Venäjä onkin kaikkien taantumusvoimien poliittinen Vatikaani, ja länttä horjutetaan äärivasemmiston sijasta äärioikeiston ja salaliittouskovaisten välityksellä. Maailmalla venäläismielisyys on äärioikeistossa vahvistuva trendi, ja Hommalla paimennetaan jo porukkaa saman lammaslauman jatkoksi. Luonnollisesti tässä työssä tarvitaan taivuttelukykyisiä kellokkaita, jotka osaavat kertoa riviväelle, miksi Suomen itsenäisyyttä varjellaan parhaiten liittymällä Venäjään.
Kuvaavaa on, että englanninkielinen Russia Today -televisiokanava panostaa pitkälti salaliittoteoreettiseen ”vaihtoehtoiseen tiedonvälitykseen”. Kanavalle kelpaa mikä tahansa länsimaisen demokratian kyseenalaiseen valoon saava roska – perivihollista saa heittää sillä kivellä, joka käden ulottuville sattuu. Esimerkiksi Jussi Halla-aho on esiintynyt kanavalla kertomassa satujaan Suomen liekehtivistä maahanmuuttajagetoista – ohjelmassa väitettiin naurettavasti Suomen maahanmuuttolukujen olevan Euroopan korkeimpia, ja luonnollisesti siinä väistettiin se kyseisen kanavan kannalta kiusallinen tosiseikka, että Suomen suurimpia maahanmuuttajaryhmiä eivät ole muslimit saati somalit, vaan mm. venäläiset.
Syy siihen, miksi esimerkiksi taistolaisia oli mielekästä ja perusteltua paheksua epäisänmaallisina, oli se, että heidän miellettiin olevan halukkaita käyttämään itänaapurin sotilaallista voimaa toista mieltä olevien kotimaan kansalaisten nujertamiseksi. Tämä on todellakin maanpetoksellisuutta, ihan määritelmän mukaan. Hommalaisten keskuudessa voittaa kuitenkin alaa asenne, jota ei millään voi erottaa taistolaisiin liitetystä. Tämä tuli selvästi näkyviin esimerkiksi Greenpeacen arktisen protestin äärioikeiston keskuudessa nostamassa vahingonilossa: oman maan sisäinen poliittinen jakolinja oli hommalaisten mielestä jyrkempi juopa kuin Suomen ja Venäjän etujen vastakkainasettelu, ja Sini Saarelan kaltaisten nöyryyttämiseen ja rääkkäämiseen Venäjän armottomuus ja julmuus oli onnen omiaan.
Tämä ei tietysti sinänsä hämmästytä ketään Homman kirjoittelua seurannutta, sillä foorumilla ja sitä lähellä olevissa piireissä haaveillaan varsin avoimestikin Venäjän armeijan käyttämisestä aseena maahanmuuttajia, suomenruotsalaisia ja ”vihervasemmistoa” vastaan. Tämä on maanpetoksellinen asenne ja hommalaisia on syytä pitää potentiaalisesti maanpetoksellisena aineksena aivan samoilla perustein kuin kommunisteja aikoinaan pidettiin.
Edelliseen liittyy läheisesti hommalaisten suhde aseelliseen maanpuolustukseen. Jussi Niinistö on itse asiassa varsin outo lintu Perussuomalaisten äärioikeistossa, koska hän edustaa aivan toisella tavalla perinteistä asemieshenkeä kuin varsinaiset hommalaiset – toki Niinistöllekin hurriviha on viime kädessä tärkeämpi kuin maanpuolustus.
On varsin tavallista, että hommalainen on valinnut siviilipalveluksen tai saanut tekaistuihin tai todellisiin terveysongelmiin vedoten vapautuksen asevelvollisuudesta. Siviilipalvelus ei hommalaisten keskuudessa millään tavoin rajoita asianomaisen mahdollisuuksia päästä arvostettuun asemaan. Tunnettua on, että Jussi Halla-aho on aseistakieltäytyjä, samoin Homman moderoija, nimimerkki ”Junakohtaus”, eivätkä he ole mitenkään epätavallisia esimerkkejä. Kuten Jiri Nieminen pani merkille elokuussa 2012 julkaisemassaan blogikirjoituksessa, hommalaisten maanpuolustustahto on merkittävästi alhaisempi kuin suomalaisten yleensä.
Perusteena taisteluhaluttomuudelleen hommalaiset korostavat usein sitä, että Suomi on nykyään täynnä maahanmuuttajia eikä siksi ole puolustamisen arvoinen maa. Toisaalta Hommaan ovat löytäneet tiensä myös monet ns. libertaristit, jotka näkevät asevelvollisuuden periaatteessa orjuutena ja miesten syrjimisenä naisten hyväksi. Ajatukseen liittyy usein tietokonekoukkuun jääneiden, sosiaalisesti kyvyttömien nörttimiesten (ns. ”alempitasoiset miehet”, ATM) tyypillistä naisvihaa, joka puhuttelee monia Hommalla.
Usein foorumilla myös korostetaan, että Suomessa ovat vallalla liian ”naismaiset” arvot, jotka tekevät Suomesta vastenmielisen ”miehiselle miehelle”. Näiden arvojen ymmärretään ilmenevän ”hyysäyksenä”, maahanmuuttajien ja marginaaliryhmien liian helläkätisenä kohteluna. ”Naismaista” maata ei haluta puolustaa. Jonkin verran tässä ”naismaisuuden” halveksunnassa on toki mukana asiantynkääkin – esimerkiksi miinakieltosopimukseen liittymistä paheksuvat maanpuolustushenkiset piirit Homman ulkopuolellakin. On kuitenkin surkuhupaisaa, kun asevelvollisuutta avoimesti halveksuvat sivariveteraanit ja juuri perinteiseltä ”miehiseltä” pätevyydeltään rajalliset nörtit Hommalla yksin tuumin vanhakantaisten militaristioikeistolaisten kanssa kiroavat ”ämmien hyysäysyhteiskunnan” epämiehekkyyttä.
Hommalla ei juurikaan ilmene vastakkainasettelua perinteisten maanpuolustajien ja kansainvälistä äärioikeistolaisaatetta edustavien sivarien välillä. Foorumin tavoitteille suosiolliset keskustelijat esittävät tämän mielellään todisteena foorumin suvaitsevaisuudesta ja poliittisesta moniarvoisuudesta. Yksi totalitaaristen liikkeiden ominaisuuksista on kuitenkin juuri se, että liikkeen sisällä vallitsee hyvinkin laaja sananvapaus, mutta liikkeen rajoja valvotaan poliittisen terrorin (tässä tapauksessa nettihäiriköinnin ja uhkailun) keinoin.
Itse asiassa voimme nähdä asian niin, että Hommalla suvaitaan esimerkiksi perinteistä militarismia eräänlaisena ”pääsylippuasenteena”, vaikka se olisikin ristiriidassa foorumin yleisen tendenssin kanssa. Jos ”valmis hommalainen” pitää Suomea pilallisena neekerihelvettinä, jonka puolesta ei sotahuutoa esitetä, perinteisen isänmaallisuuden ja maanpuolustushengen kannattaja nähdään ”esihommalaisena”, joka voidaan vakiintunein tekniikoin vähitellen aivopestä ”valmiiksi hommalaiseksi”. Moniarvoisuus ja sananvapaus koskevat vain äärioikeistolaisissa piireissä tyypillisiä, sallittuja ja vakiintuneita asenteita – kunhan pääasioista, siis tummaihoisten pahuudesta, ollaan samaa mieltä.
Hommalaisten suhde suomalaiseen kulttuuriin on ongelmallinen sekin. Hommalaiset esittävät mielellään tilanteen niin, että suomalaiset ovat vieraantuneet omasta kulttuuristaan ja langenneet ulkomaalaisten pauloihin. ”Suomalaisen kulttuurin” määritelmä on heiltä kuitenkin kadoksissa. Merkittävästi julkisuutta on saanut Suomen Sisun kirjallisuussuositusten lista, joka sisälsi enemmän natsi-ideologiaa kuin suomalaista kirjallisuutta. Monet sellaiset kirjailijat ja teokset, jotka ennen sotia olivat juuri porvarillisen kulttuuriälymystön mielilukemista, loistivat listalla poissaolollaan.
Taustalla on luonnollisesti se, että Suomessa ei nykyisellään varsinaisesti ole porvarillista kulttuuriälymystöä, joka myös porvarilliseksi tunnistuisi ja tunnustuisi (paitsi ehkä ruotsinkielisellä puolella, paradoksaalista kyllä). Vasemmistolaisuus on sotien jälkeen niin valtavirtaistunut ja liberalisoitunut, että nykyinen ”vasemmistolainen” tai vihreä älymystö on käytännössä samassa kohdassa kansakunnan kaapin päällä kuin joku Olavi Paavolainen tai Matti Kurjensaari kolmikymmenluvulla.
Etsiessään vaihtoehtoa ”vasemmistolaiselle” kulttuurille hommalaiset joutuvat siksi määrittelemään suomalaisen kulttuurin äärimmäisen ahtaasti. Periaatteessa heidänlaisensa äärioikeistolaiset ryhmittymät pyrkivät yleensä jonkinlaiseen uusklassisuuteen ja romantiikan elvyttämiseen. Suomessa vain esimerkiksi romantiikkaa edustaa joku ruotsinkielinen Runeberg – Aleksis Kivi oli jo suurimmaksi osaksi realisti, ja hänen jälkeensä tuli Minna Canth, joka tunnetusti kuvasi köyhälistöä (epäilyttävää vasemmistolaisuutta!) ja ajoi naisasiaa (hyi, femakko!). Toisin sanoen käytännössä koko suomenkielinen kirjallisuus on hommalaisnäkökulmasta epäilyttävää, ja ruotsinkielistähän he eivät voi sietää.
Suomalainen kirjallisuus on molemmilla kielillä yleensä ollut hommalaisnäkökulmasta liian humaania ja yleisinhimillistä arvopohjaltaan, silloin kun se ei ole ollut selvästi vasemmistolaista. Rasismille on vaikea saada taiteellista tukea vanhemmastakaan suomalaisesta kirjallisuudesta. Ainoa ohjelmallisesti rasistinen teos, joka klassikoidemme joukosta löytyy, taitaa olla äärioikeistolaisen ärjysvekomaani Bertel Gripenbergin vuonna 1907 kirjoittama En dröm om Folkviljan (”Unelma Kansantahdosta”), mutta paha kyllä siinä se kauhistuttava vieras rotu ovat suomenkieliset suomalaiset, jotka mölisten ja öyhöttäen nousevat artikuloimattomassa raivossaan repimään alas kaiken kauniin ja hienostuneen ja raiskaamaan ruotsinkieliset kaunottaret (kaikkien rasistien tapaan Gripenbergilläkin oli pakkomielle siitä, kuinka ”alempirotuiset” raiskaavat), joten sekään ei ihan taida soveltua maahanmuuttokriitikoiden kirjalliseen kaanoniin, vaikka siinä olisi ihan heidän makunsa mukaisia seksikohtauksiakin. (Suomenlahden länsipuolella äärioikeisto muuten on nyttemmin ottanut Gripenbergin omakseen, suomalaisvastainen rasismihan ei ole mikään ongelma riikinruotsalaiselle rasistille.)
Hommalaistaholla yleinen iskulause, jonka mukaan sosialismi tai kommunismi eivät ole suomalaista kulttuuria, on jo tosiasiaperustaisestikin virheellinen. Suomalaiset siirtolaiset tulivat esimerkiksi Yhdysvaltain työläispiireissä tunnetuiksi ankarista sosialistisista asenteistaan, ja amerikansuomalaisen lehdistön historiassa sosialistisilla julkaisuilla on merkittävä sijansa. Kotimaassa sosialismi ja kommunismi ovat toimineet merkittävinä moottoreina laajalle kulttuuri- ja kansansivistystoiminnalle. Tätä ei tarvitse pitää kaikilta osin hyvänä tai toivottavana asiana, mutta se on tosiasia, joka tulee ottaa huomioon kaikissa mielekkäissä ”suomalaisuuden” tai ”suomalaisen kulttuurin” määrittely-yrityksissä. Jos leikataan pois kaikki vasemmistoväritteinen esimerkiksi Suomen kirjallisuudenhistoriasta, jäljelle jää vain tynkä.
Hommalaiset eivät kuitenkaan tunne eivätkä harrasta juurikaan edes aatteellisesti neutraalia suomalaista kulttuuria. Hommalaisuuden ydinjärjestön Suomen Sisun kirjallisuuslistassa mainittiin kyllä Aarno Karimo, ensimmäisen tasavallan tunnettu höyrypääoikeistolainen, ja hänen jokseenkin makaaberit ja kuolemankultin rasittamat teoksensa. Siellä ei tunnettu esimerkiksi suurta kansatieteilijäämme Samuli Paulaharjua, jonka sekä tutkijoiden että suuren yleisön arvostamista perinnekirjoista on viime aikoina ilmestynyt uusia painoksia. Paulaharju oli maailman luonnollisimpana asiana valkoisten puolella sisällissodassa ja vailla erityisempiä sosialistisia sympatioita. Hän ei kuitenkaan kelvannut Suomen Sisulle, koska ei ole julistava nationalisti, vaan konservatiivinen perinteisten elämäntapojen tallentaja.
Hommalaisten keskuudessa esiintyy jonkin verran väsähtänyttä, kolmannen luokan vasemmistoajattelijoilta nyysittyä kritiikkiä esimerkiksi amerikkalaista massakulttuuria kohtaan, mutta koska erityisesti nuoret hommalaiset tietävät amerikkalaisesta ja japanilaisesta massakulttuurista paljon enemmän kuin kotimaisista klassikoista, tämä ”kritiikki” on lähinnä rituaalia ja kulissia.
Itse asiassa hommalaisten voidaan sanoa olevan kulttuurimaultaan enimmäkseen ”valmiiden asetusten” mukaisia passiivisia kuluttajia: kaikki suurten kansainvälisten kulttuuritehtaiden tuotanto kelpaa, mutta kotimainen korkeakulttuuri on joko ”kommunismia” tai ”monikulttuuria”. Erityisesti Suomessa toimivien maahanmuuttajataiteilijoiden teokset leimataan ”monikulttuurin pakkosyötöksi”, kun taas esimerkiksi japanilainen manga on kapitalististen periaatteiden mukaan markkinoitua tavaraa eikä siksi ollenkaan pakkosyöttöä.
Aktiivinen kulttuurintekijä hommalaisten joukossa on esimerkiksi James Hirvisaari, joka on tasan yhtä suomalaiskansallinen kuin etunimensä. Hän on kitaristi ja bändimies, jonka harrastamat lajityypit ovat gospel ja blues – siis amerikkalaisten mustien tyylit. Jos ”kansallismieliset” oikeasti viitsisivät noudattaa kovaäänisesti julistamiaan kulttuuripoliittisia periaatteita – heillehän tällainen kulttuurien sekoittaminen on juuri sitä paheksuttavaa postmodernistista rappiotaidetta – he olisivat potkineet Hirvisaaren joukoistaan jo aikoja sitten. Todellisuudessa, kuten tiedämme, Hirvisaari on perussuomalaisista erotettunakin vaikutusvaltainen ja arvostettu hahmo äärioikeistolaisissa piireissä.
Hommalaisten suhde sotaveteraaneihin on sitten rehellisesti sanoen tekopyhä. Hiljattain somessa kiersi muutaman veteraanin haastattelu: veteraanien asenne maahanmuuttajiin oli inhimillisesti myötätuntoinen, ja he ymmärsivät pakolaisten pakenevan samanlaista hätää kuin mikä Suomea aikoinaan kohtasi. Hommafoorumilla tämä luonnollisestikin johti raivokohtaukseen, ja kommentoijat leimasivat haastatellut veteraanit hyvinkin törkeästi loukkaavaan sävyyn vanhuudenhöperöiksi ja nykyaikaa tajuamattomiksi. Tämä ei jostain syystä ollut hommalaisten mielestä veteraanien solvaamista. Heidän käsityksensä mukaan veteraaneilla ei saa olla omia mielipiteitä – veteraanien kuuluu seistä hiljaa rivissä ja nyökytellä nöyrästi kuin hommalainen julistaa siviilipalvelusmies Jussi Halla-ahon sertifioimaa totuutta.
Suomen Sisun tunnetussa suositeltujen lukemisten listassa loistivat poissaolollaan sekä kotimainen sotakirjallisuus että esimerkiksi Neuvostoliiton julmuuksien kuvaukset. Äkkinäinen luulisi molempien kiinnostavan ”isänmaallista” järjestöä. Me kuitenkin tiedämme paremmin: maahanmuuttokriitikoita ei kiinnosta katsoa maailmaa ylivoimaista Neuvostoliittoa vastaan taistelevan suomalaisen sotilaan eikä neuvostovankileirillä kituvan toisinajattelijan näkökulmasta, koska molemmissa tapauksissa pitäisi samastua alakynnessä olevaan, heikompaan, vainottuun. Se olisi aatteen kannalta paha riski, sillä koko ”maahanmuuttokriittisyyden” idea on olla vahvemman puolella, lyödä heikompaa ja nauraa hänen hädälleen.
Jos siis ajattelit äänestää perussuomalaista maahanmuuttokriitikkoa, koska luulit perussuomalaisia perinteisen isänmaallisuuden puolueeksi, olet väärässä. Totuus on seuraava:
- Perussuomalaiset maahanmuuttokriitikot eivät ole kiinnostuneita maanpuolustuksesta, vaan Hommalla maanpuolustustahto on selvästi alempi kuin suomalaisten keskuudessa keskimäärin
- Perussuomalaiset maahanmuuttokriitikot eivät ole halukkaita suojelemaan Suomea Venäjän uhalta, vaan monet heistä toivovat Suomen joutuvan Venäjän miehittämäksi ja Venäjän armeijan surmaavan maahanmuuttajat, suomenruotsalaiset jne
- Perussuomalaiset maahanmuuttokriitikot eivät ole suomalaisen kulttuurin asialla eivätkä ymmärrä suomalaisesta kulttuurista mitään, vaan haluavat hylätä suurimman osan suomalaisesta kulttuurista ja kirjallisuudesta
- Perussuomalaiset maahanmuuttokriitikot eivät arvosta sotaveteraaneja, paitsi sellaisia sotaveteraaneja, jotka ovat jo turvallisesti mullan alla eivätkä voi väittää vastaan, kun heidän nimissään vaaditaan asioita, joita he eivät olisi ikinä hyväksyneet
Jos taas haluat äänestää puoluetta, joka haluaa liittää Suomen Venäjän osavaltioksi, päästää Venäjän armeijan Suomea miehittämään, antaa Venäjän salaisen poliisin vainota suomalaisia ja nitistää veteraanit, suosittelen sinulle perussuomalaisia. Kaikki perussuomalaiset tai heidän kannattajansa eivät varmastikaan ole tällaisen kannalla, mutta puolueen vaikutusvaltaisin sisäinen ryhmäkunta, maahanmuuttokriitikot, ajaa juuri näitä asioita. Tarvittaessa se osaa kyllä kutsua Venäjän armeijan avukseen myös hoitelemaan oman puolueen ”väärämieliset”.