Menevä mies edustaa, osa III: i ndiaidh dom carbhat agus treabhsar a cheannach

Huomenna pitää siis mennä Irlannin suurlähetystöön edustamaan. Samalla reissulla tapaan myös henkilöt, joiden kanssa sovin sivutoimisesta kolumnistin virastani tietyllä taholla. Luitte oikein: minulle ruvetaan lähiaikoina maksamaan kirjoittelustani, ja saan sille huomattavasti nykyistä arvovaltaisemman alustan. Koska päivittäinen leipätyöni on käynyt yhä mielenkiintoisemman luonteiseksi, tuskin ehdin kuitenkaan kirjoittaa kovin usein. Tämä blogi saattaa hiljentyä, tai sitten kirjoitan tänne yksinomaan henkilökohtaisia tai naisvihaa lietsovia tekstejä. Toki antifeminismi kuuluu oleellisena osana yksityiseen, persoonalliseen näkökulmaani, joten ajankohtaisia tapahtumia koskeviin kommentteihin, joita luultavasti lähinnä sille toiselle alustalle kirjoitan, tulee aivan luonnollisesti feminismin vastainen sävy. Jumalan Totuus kuuluu siis entistä kauemmaksi, kaukaisimpiin salotölleihin asti, ja miesten kapina astuu kukonaskelen lähemmäksi. Jos Jumala suo, nuorille naisille koittavat kovat ajat. Tätä luonnollisesti kaikki kelpo miehet odottavat innokkaina ja jo etukäteen iloiten.

Olen toki varustautunut juhliin asianmukaisesti garderobiani uusimalla, vaikka se vanha puvuntakki onkin näin lihavalle miehelle liian pieni. Valkoinen kauluspaita minulla on, nyt on myös uudet hyvät mustat housut, ja täytyihän se solmiokin ostaa. Neiti von Schweizer-Gesetz, joka on elättänyt itseään mm. Sokoksen vaateosastolla, neuvoi minut ostamaan silkkisolmion, mutta koska hän ei ollut tänään Turussa, jouduin ostamaan solmion ilman makutuomarin apua. Päädyin vihertävänsävyiseen, koska arvelin sen ainakin sopivan Irlannin kansallispäivään. Olisi ehkä pitänyt hyvissä ajoin ennen tätä tilaisuutta katsella vielä asianmukaisempi malli iirinkielisten lahjatavarakaupasta. Paitsi että An Spailpín Fánach ei näköjään myy solmioita. Kaiken muun tarvittavan sieltä kyllä saa: iirinkielisen saippuan, iirinkieliset vaatteet, kynän, joka kirjoittaa vain iiriä (niin sen kyljessä ainakin lukee), sanakirjan, Mícheál Ó Siadhailin erinomaisen oppikirjan Learning Irish - se minun pitäisikin muuten ostaa Marialle, hän tarvinnee sitä viimeistään häämatkalla, jota ei varmaankaan enää tarvitse kauaa odottaa.

Maria ei muuten ehtinyt tänne viime viikonloppuna, joten minun on häntä oikeasti ikävä, ja odotan hänen tapaamistaan paljon kärsimättömämpänä kuin mitään lähetystön tilaisuutta. Minä nimittäin rakastan häntä. Sellaista pilalle hemmotellut femakot ja elämän ituhipit, joiden hasikselta haisevassa elämässä ei ikinä ole ollut mitään hyvää eikä kaunista ja jotka eivät sitä tunnistaisi vaikka se vastaan kävelisi, eivät kykene käsittämään. Päin vastoin, sitä he vihaavat niin kuin verivihassa vihataan ja sen he haluavat repiä alas - yksi heistähän on uhkaillut salanimellä Mariaa siksi että tämä on pettänyt "naisten asian" alentumalla ATM-Panun tyttöystäväksi. "Vahva ja upea nainen" pitää nimittäin luovuttamattomana oikeutenaan sanella muille naisille, miten heidän pitäisi elää. Mitään demokraattisesti myönnettyä mandaattia hänellä ei tällaiseen määräilyyn tietenkään ole eikä hän sitä tarvitsekaan: kuten Stalinin näytösoikeudenkäynnin pääsyyttäjä, hänkin noudattaa lain ja kansan tahdon asemesta ennen kaikkea vallankumouksellisen omaatuntoaan.

Olen kyllä melkoisen järkyttynyt siitä, että silkkisolmiosta joutuu pulittamaan reilut kolmekymmentä euroa. Ainoa syy, miksi ylipäätään ostin solmion, oli se, että vanha kravattini, joka oli toimittanut virkaansa varmasti yli vuosikymmenen ja mahdollisesti jopa ylioppilaskirjoituksista saakka, katosi sen jälkeen kun tapasin suurlähettilään ensimmäistä kertaa, oliko se nyt marraskuussa. Tämä silkkisolmio oli niin helkutin kallis, että sitä täytyy vahtia kunnolla - niin kallis kapine ei saa kadota noin vain. Kuka ties minulla onkin siinä kravatti loppuiäkseni. Paras olisi, tuohon hintaan.