Sivut

maanantai 11. huhtikuuta 2005

Asiaa

Minulla on nuha ja huono olo ja muutenkin kurjaa. En jaksa blogata, hyvä jos henkiin jään. En tiedä onko lentsu vai heinänuha vai lentävä keuhkotauti. Lukekaa sen sijaan se mitä Maria kirjoittaa tänään.

***


No, jos tässä nyt pari sanaa vielä. Marian kanssa juttelimme Birdystä ja siitä, miten tälle tuntuu ihan oikeasti olevan jonkinlaisen hysteerisen todellisuudenkieltämisen paikka se, että minulla sattuu olemaan tyttöystävä. Kaikkein hupaisinta on se, että Birdy syyttelee Henkan kommenteissa Mariaa "böödiangstiseksi" ja haukkuu vielä tasapainottomaksi, kun kuulemma ei ole järjissään olevan naisen touhua olla yhtä böödiangstinen kuin miehensä.


Tietenkin pistää aivan oikeasti vihaksi se, että minun tasaista ja tasapainoista, vauraan monilapsisen pohjalaisen körttiläiskodin (ei, emme ole vielä laulaneet yhdessä Sinuhun turvaan, Jumala, vaikka se molemmilta varmasti luonnistuisikin) siunauksellisessa ilmapiirissä kasvanutta tyttöystävääni syytellään "kipeäksi" ja "ei tervejärkiseksi". Minun tuskin kuitenkaan tarvitsee rientää haarniskoituna ritarina (yksityiskohdista ks. tarkemmin: CERVANTES SAAVEDRA, Juan de: El ingenioso hidalgo Don Quijote de la Mancha) rakkaani avuksi, sillä kyllä Pohjanmaalla ennenkin on tiedetty, mitä tamperelaisille kuuluu tehdä, jos rupeavat ryppyilemään. Sitä vastoin kyllä sekä Mariaa että minua hieman ihmetyttää Birdyn merkillinen, tunkeileva vakuuttuneisuus siitä, että juuri hän tietää, kuka on "oikea ihminen" ja millä tavalla sellaisen kuuluu käyttäytyä - hänen käsittämättömän röyhkeä tapansa luokitella ihmisiä valmiisiin kategorioihin tai leimata näitä olemattomiksi nettipersooniksi.


Pohjimmiltaan Birdyssä ei tietenkään niin hirveän paljon ihmeteltävää ole: hän on ennalta-arvattava, konventionaalinen ja sovinnainen ihminen, joka mielellään esiintyy kapinallisena, rohkeana ja erilaisena, mutta jolla kuitenkaan ei oikeasti ole mitään asiaa, jonka puolesta kapinoida, paitsi oman palkkapussinsa paksuus, jonka hän näppärillä retorisilla konsteilla yhdistää Ukkapukka-heimon sharian voimalla ruoskittavien naisten kohtaloon. Haluatko auttaa Ukkapukka-heimon Jalanalla-naisia? Se käy helposti - maksa Birdylle lisää palkkaa. Birdyn taloudellinen intressi on näet naistenkeskeisen wiccamystisen maaäiteyssiteen kautta myös Ukkapukka-heimon Jalanalla-naisten intressi. Tämän maailman birdyt sun muut tupakoivat humanistit (kiitos, Ilkka) ovat kuitenkin loppujen lopuksi mentaliteetiltaan ja yhteiskunnalliselta asemaltaan tarkalleen samaa porukkaa kuin entisaikojen hurskaat virsiä hoilaavat kurinpitäjä- ja yleispaheksujatädit. Asiaa ei muuta miksikään se, että "kapinallisuuden", "vasemmistolaisuuden", "vallankumouksellisuuden" tms. rituaalinen teeskenteleminen on osa heidän yhteiskuntaryhmänsä eetosta. Pohjimmiltaan se on juuri samanlaista konventioihin kangistunutta moralismia kuin entisaikojen tätien moralismi. Kuten Plökin aikoinaan herättämät reaktiot osoittavat, tällaisia moraalin itselleen omineita tanttoja suututtaa kaikkein eniten se, että joku kehtaakin yrittää tehdä maalin kentän ulkopuolella - olla rehellinen ennen muuta omalle omalletunnolleen.


Ennenvanhaisina aikoina moraalinomistajat paheksuivat aseistakieltäytyjiä siksi että kaikkihan tiesivät solttupojan olevan moraalinen ja rohkea olento, kun taas petturi ja karkuri ansaitsi vain kuoleman ja oli joka tapauksessa kommunisti. Moraali oli valmiiksi määritelty, sen säännöt yksiselitteiset ja ehdottomat, tiedettiin tarkalleen kuka oli hyvä ja kuka paha. Kun Pentti Linkola, joka ennen ekofasistiaikojaan ehti olla ihanteellinen pasifistikin, julkaisi ylevän sinivalkoisissa kansissa edelleenkin tuiki lukemisen väärtin pamfletin "Isänmaan ja ihmisen puolesta eikä ketään vastaan" (lieneekö otsikon mallina ollut sitaatti Penan amerikkalaiselta melkein-sukunimikaimalta: "With malice toward none, with charity for all"?), se närkästytti ihmisiä syvästi, koska Linkola ei suostunut menemään siihen epäisänmaallisen kommunistin ja ryssänkätyrin lokeroon, jota aseistakieltäytyjälle tarjottiin, vaan kehtasikin perustella pasifisminsa niistä demokraattisista ja porvarillis-individualistisista arvoista käsin, joita nuo moraalinomistajat itse väittivät kannattavansa.


No niin, kuten tunnettua, minä olen kasvanut samassa kahdeksankymmenlukulaisessa yleisen vihreyden, aseistakieltäytymisen, Amnestyn, SETAn ja feminismin ilmapiirissä kuin useimmat parjaajistani ja vihamiehistäni Blogistanissa. Mutta siinä missä nuo muut pohjimmiltaan ymmärsivät, että nämä arvot eivät olleet mitään muuta kuin ikäkohortin ja yhteiskuntaluokan tunnus tai käsivarsinauha, joka oli tarkoitettu luomaan aikanaan keskiluokkaistuville ihmisille ominainen vakuuttuneisuus omasta moraalisesta ylevyydestä ja ylemmyydestä sekä samalla tarjota heille yhteinen kulttuurinen alusta tai pohja - jollain muulla kielellä puhuisin varmaan platformista - minä menin naiiviuksissani ottamaan nämä aatteet vakavasti ja vielä kehittelemään niitä eteenpäin oman omantuntoni, elämänkokemukseni ja moraalisen ajatteluni keinoin. Varsinkin tuo jälkimmäinen oli todella paha moka, sillä eivät keskiluokkaiset ja sovinnaiset ihmiset oikeasti halua kyseenalaistaa omia moraalisia arvostuksiaan, kun ne kerran ovat sisäistäneet. Kun kaikki ovat lukeneet ulkoa sen katekismuksen, jossa lukee, että naiset ovat ikuiselta perusluonteeltaan sorrettu ryhmä, jonka puolella oleminen on määritelmällisesti moraalista rohkeutta ja kapinaa, kukaan ei halua kuulla puhuttavankaan sellaisesta, että naisten sorrettuus voisi olla vain suhteellista ja että yhteiskunnassa voisi olla muita - miesvaltaisia - ryhmiä, jotka ovat vielä sorretumpia.


Kyseenalaistaja on helpointa leimata äärioikeistolaiseksi tai natsiksi, siis patologiseksi roistoksi, jolla on moraalin paikalla murhanhimo (ja tottahan toki sellaisia roistojakin oikeasti on - Usenetissä muuan Jesse James- ja Jesse Julistaja -peitenimillä esiintynyt nuoriherra kyseli taannoin, milloin valkoinen heteromies herää unestaan ja teurastaa, teurastaa ja teurastaa). Silloin hän on oikeassa paikassaan maailmanrakennuksessa, ja kaikki voivat huokaista helpotuksesta. Mutta entäpä jos kyseenalaistaja kehtaakin olla itse saman keskiluokkaisen "kapinallisuus"-eetoksen kasvatteja ja soveltaa sitä eetosta luovasti omaan elämänkokemukseensa? Sellaistahan ei voi sietää. Sellainen tyyppi on hävitettävä maan päältä kaikin laillisin ja laittomin keinoin. (Laittomista keinoista voidaan mainita esimerkkinä Naamioiden takana -blogin kommenttiosastolta löytynyt tarina, joka esitti minut pedofiilinä: jutussa olisi itse asiassa ollut ainesta oikeaan kunnianloukkaussyytteeseen, koska se oli vaivaa nähden laadittu yksityiskohtainen sepite, joka pyrki näyttämään uskottavalta. Merkillepantavaa on, että jokseenkin kaikki keskusteluun osallistuneet moraalinomistajat esittivät minun mielipiteeni suurempina rikoksina kuin asianomainen tarina oli, vaikka itse asiassa tällaiset yksityiskohtaisesti sepitetyt valheet ovat lakitekstin valossa selvästi yksiselitteisemmin kunnianloukkauksia kuin minun mielipiteeni koskaan ovat olleet - siinä kun "esitetään toisesta valheellinen tieto tai vihjaus, joka on omiaan aiheuttamaan hänelle kärsimystä ja häneen kohdistuvaa halveksuntaa", kuten laki määrittelee kunnianloukkauksen. Mutta sovinnaisten moraalinomistajien mielestä tunnetusti aseistakieltäytyminen on suurempi rikos kuin aseistakieltäytyjän murhaaminen, ja kaikkien naisten haukkuminen suurempi rikos kuin yksityiskohtaisten pedofiilitarinoiden kehitteleminen henkilöstä, joka on haukkunut kaikkia naisia.)


Entisaikojen moraalinen sovinnaisuus, se vanhoillisella tavalla uskovaisten vanhapiikatätien edustama, oli tavallaan siedettävämpää sen takia, ettei se yrittänytkään esittää itseään muuna kuin itsetarkoituksellisena kurinpitona ja konventioiden ylläpitämisenä. Nykyinen sovinnaisuus on oikeastaan paljon vaarallisempaa ja pelottavampaa siksi, että siltä puuttuu entisajan sovinnaisuuden itsestään tietoinen konservatiivisuus ja legalismi: se pitää itseään vallankumouksellisena, joten se ei halua noudattaa lakeja eikä hyviä tapoja, vaan ainoastaan vallankumouksellista omaatuntoaan - viitatakseni Stalinin aikaisen neuvostosyyttäjän repliikkiin: Heh! Vai että laki sanoo niin? Mutta mepä emme noudatakaan lakia, vaan vallankumouksellista omaatuntoamme! Koska "lait pettää, hallitukset sortaa", väärämielisen kyseenalaistajan kimppuun on lupa ja suorastaan velvollisuus käydä laeista ja hyvistä tavoista piittaamatta.


Tähän vallankumouksellisuudeksi itseään luulevaan sovinnaisuuteen liittyy sitten myös äärimmäinen provinsialismi, joka luulee olevansa kosmopolitismia. Se on nykyisen kaupunkikeskiluokan vallitseva kulttuuripiirre: yhdysvaltalaisiin mittoihin yltävällä omahyväisyydellä nähdään oma elämäntyyli määritelmällisesti suvaitsevaisena ja omat arvot ainoina mahdollisina.


Tietenkin toiseudesta ja toiseuden hyväksymisestä puhutaan paljon pehmoisia, kaikkea sitä mitä on luettu ranskalaisten filosofine teosten englanninkielisistä käännöksistä - oman kielen ja kulttuurin vaivihkainen halveksuminen kun on näissä porukoissa välttämätöntä, jotta päästäisiin oikean kosmopoliitin (sellaisen kuin Juhan af Grann - "Mitäkö suomalaisuus merkitsee mulle? Ei mitään. Mä olen kosmopoliitti. Mun filmejä arvostetaankin ulkomailla enemmän kuin Suomessa" - jota kosmompaa poliittia ei isänmaasta taida juurikaan löytyä) maineeseen, mutta toiseuden kohtaamiseksi ei oikeasti jakseta nähdä sitä vaivaa, että opeteltaisiin ranskan kieli. Ylipäätään toiseuspälpätyksen tarkoituksena on vain vakuuttaa omalle itselle ja kavereille, kuinka suvaitsevaisia ja valistuneita ollaan, kun uskalletaan kohdata toiseus, toisin kuin nuo erektuslaiset ja muut juntit.


Oikeasti nämä ressukat tietenkin kakkivat vetelät pöksyihinsä kauhusta, jos joutuvat tekemisiin varsinaisen radikaalin toiseuden kanssa. Tuomas Nevanlinna sanoi, että kaikkein eniten ihmisiä ahdistaa hulluus kotona: tietämättömät muslimit asuvat kaukana idässä eivätkä jaa valistuksen perintöä, joten heidän hulluutensa on pohjimmiltaan ymmärrettävää eikä heiltä maailmanrakennuksessa muuta odotetakaan kuin hulluutta. Paljon enemmän ahdistusta aiheuttavat oman kulttuuripiirin hullut, jotka jakavat valistuksen perinnön, mutta ovat silti hulluja. Hieman ekstrapoloimalla: myös toiseus kotona, omassa maassa ja omassa kulttuuripiirissä asuvat toiset, ovat paljon ahdistavampia kuin kaukana idässä asuvat (tai sieltä tänne muuttaneet, joiden toiseus voidaan selittää heidän vieraalla kulttuuriperinnöllään). Tyypillinen toiseustieteen opiskelija (kiitos Jantusen Markulle termistä "toiseustiede") ei kuitenkaan ole halukas näkemään esimerkiksi erektuslaisuutta tai panuuden voimia sellaisina eksoottisina ja kiehtovina toiseuksina, joilta voisi ehkä oppia jotakin, sen sijaan että ne vain halveksivasti kuitataan nörttiytenä ja anti-intellektualismina. Omissa porukoissa kyllä briljeerataan äänekkäillä ja isottelevilla käsitteillä ja kielikuvilla - "toiseuden kohtaaminen", "vallankumous", "tekstuaalinen häirintä", mitä näitä nyt on; mutta silloin kun radikaali toiseus yhtäkkiä tarttuu niskasta kiinni ja kähmii tekstuaalisesti haarojen välistä, silloin ei osatakaan muuta kuin huutaa äitiä avuksi. Nimenomaan äitiä, ei esimerkiksi sitä teoksen Discours sur la anti-interpretation différantielle de l'Autre kirjoittajaa Hélène-Juliette-Mazarine Lebeauparleur-Bêtisesiä, jonka toiseusteorioita eilen röökin ja hasan ääressä oltiin vielä kovasti osaavinaan soveltaa käytäntöön.

4 kommenttia:

  1. Taputuksia! Itseenmenoa. Aplodeerausta! Itseenmenoa. Suosionosoituksia!

    VastaaPoista
  2. En yleensä kehtaa tänne kommentoida mitään, koska pitäisi olla jotain järkevää lisättävää tai muuta sanottavaa asiaan ja merkintäsi ovat yleensä varsin tyhjentäviä, mutta kun nyt kerran Herra Laakso jo ehti kirjoittaa ylistysviestin, niin täytyy itsekin todeta, että jälleen kerran erinomainen kirjoitus!

    VastaaPoista
  3. En ole aina samaa mieltä kanssasi käytännön johtopäätöksistä, mutta teoreettinen pohjasi on kyllä terve ja tarkkanäköinen, se myönnettäköön.

    VastaaPoista
  4. Taisi tulla toimistooni uusi huoneentaulu tuosta viimeisestä kappaleestasi.

    Kirjallisia onnistumisen hetkiä on aina ilo todistaa. Ja tietysti olen myös kateellinen – toivoakseni kuitenkin sillä eteenpäinvievällä tavalla.

    VastaaPoista

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.