Marokon Sauhu joutumassa vankilaan - Junes Lokka dömd till ovillkorligt fängelsestraff

Junes Lokka, joka tunnetaan Lokan kreivinä, Porttipahdan paronina, kaikkia muita parempana yli-ihmisenä ja lakien sekä työvelvollisuuksen yläpuolelle nostettuna rälssimiehenä ja jolle myös Suomen penisten presidentti, moniavioisuuden ylimmäinen kokemusasiantuntija ja kunniahaaremipašša Jussi Halla-aho on julistanut kunnioitustaan ja ihailuaan, on tiettävästi rälssimiehen asemastaan huolimatta tuomittu ehdottomaan vankeuteen. Toki vain 18 päiväksi - kyseessä on sakkotuomion muuntorangaistus. 

Junes Lokka, känd som greven av Lokka, baronen av Porttipahta, övermänniskan som är förmer än alla andra och frälsemannen upphöjd över lagarna och arbetsplikterna och som även alla penisars president i Finland, månggiftets överste erfarenhetsexpert och alla harems hederspascha Jussi Halla-aho har yttrat sig med respekt och beundran om, lär trots sin status som frälseman ha dömts till ovillkorligt fängelse. Dock bara till arton dagar - det rör sig om ett förvandlingsstraff.

Junes Lokka on jalo aatelismies, joka tunnetaan myös hellänä rakastajana ja ritarillisena naistenkunnioittajana. Kuvassa näemme maestron tyylinäytteen. Junes Lokan kannattajat haluavat luovuttaa vaimonsa ja tyttöystävänsä kreiviparonin siittimelle, jos Lokka tätä vaatii ehtona maahanmuuttokriittisen julistustyönsä jatkumiselle.
Junes Lokka är en ädel och adlig man känd också som en öm älskare och respekterar kvinnor som det anstår en veritabel riddare. Ovan ser vi ett stilprov av maestron. Junes Lokkas anhängare är beredda att tillåta grevbaronen att ha sex med deras fruar och flickvänner, om detta är vad Lokka kräver för fortsatt invandrarkritisk förkunnelse.

Hugenbergit ovat isänmaan pettureita

 Äärioikeistolaiset ovat oikeastaan syyntakeettomuuteen asti vähämielisiä, ovat aina olleet. Kuten olemme jo ennen nykyisen hallituksemme toimikautta nähneet, he julistavat olevansa jonkin kansallisen kulttuurin asialla, mutta käytännössä pyrkivät tuhoamaan sen, koska oikea suomalainen kulttuuri ei ole heille koskaan riittävän suomalaista ja koska he ovat niin pihalla Suomen kulttuurista, että pitävät vankasti porvarillisia klassikoitammekin kommunisteina. Samalla tavalla he syyttävät parhaimmillaan kaikkia muita puolueita venäläismielisyydestä samalla kun pyrkivät hajoittamaan Suomen kansan koheesiota sisältäpäin ja jarruttamaan maahanmuuttajien kotoutumista. Toisin sanoen - ajamaan Venäjän asiaa.

Suuri osa äärioikeistosta on toki niin umpityhmää, ettei se edes tajua tekevänsä myyräntyötä Venäjän puolesta. Jotkut äärioikeistolaiset ovat niin läpeensä tyhmiä, että pystyvät vielä kuvittelemaan olevansa itse isänmaan puolella Venäjää vastaan. Minäkin olen siltä jengiltä saanut kuulla olevani Putinin asialla (!). Äärioikeistosta merkittävä osa on vanhojen aikojen kertaustyylin kannattajia, jotka ilmeisesti vakavissaan kuvittelevat Venäjän olevan yhä kommunistinen ja Vasemmistoliiton tukevan Venäjää koska se on kommunistinen. Ja koska äärioikeistolle kaikenlaiset epäpoliittiset liberaalitkin ovat kommunisteja, minä, joka olen jo vuosikymmenet kohdellut Venäjää kuin vessanpönttöä, olen kuulemma Putinin propagandisti.

Tämän tason tyhmyydelle pitäisi kai nauraa, mutta kuten jo hiljattain totesin, KGB:n (ei todellakaan yhtään kiinnosta ottaa selvää, minkä uuden kirjainyhdistelmän taakse ao. paskasakki nyt piiloutuu) taktiikka on epäilyksen kylväminen joka suuntaan ja keskenään riitelevien ryhmien luominen kohdemaihin. 

Sinänsähän äärioikeisto olisi harmiton joukko suunsoittajia, elleivät tiedotusvälineet olisi antaneet sille valtaa. Tiedotusvälineet - eli Hugenbergit. Alkuperäinen Hugenberg eli Alfred Hugenberg oli saksalainen mediamoguli, joka perinteisen oikeiston edustajana antoi tukensa Hitlerille ja natseille silloin kun kyseessä vielä oli selvästi marginaalinen ryhmä. Tarkoitus oli ohjata työväestön ääniä pois kommunisteilta ja sosiaalidemokraateilta, jotta perinteinen rahaoikeisto saisi enemmän valtaa. Mehän tiedämme, miten siinä kävi: natsit nielaisivat tai syrjäyttivät myös sen perinteisen oikeiston ja alkoivat huseerata koko maan yksinvaltiaina.

Suomalaiset Hugenbergit ovat jo pitkään nostaneet persuja valtaan. Persujen yhteistyötä Venäjän kanssa ei ole otettu esille, koska persujen nettikommandot olisivat hyökänneet aiheesta kirjoittavan kimppuun (minähän sen tiedän kaikkein parhaiten). Hugenbergit eivät ole suhtautuneet samanlaisella pelkuruudella yhteenkään muuhun poliittiseen ryhmään. Demareita, feministejä, laitavasemmistoa ym. on saanut pilkata ja heidän kustannuksellaan pilailla aivan vapaasti, mistä minullakin on hyvät kokemukset persujen katkaiseman mediaurani ajalta. Mutta persut? Älkää edes mainitko niitä.

Täytyy taas viitata siihen, mitä veriviholliseni Petri Korhonen taannoin sanoi nettikeskustelussa Suomen Tietotoimiston Mimma Lehtovaaran kanssa. Lehtovaara totesi "rehellisyyden nimessä", että Riikka Purran äärioikeistolaisen nettikirjoittelun laajuus oli jäänyt huomiotta mediassakin. Tähän Korhonen totesi, että aihetta välteltiin, koska se koettiin likaiseksi (mistä toki olen samaa mieltä) ja lisäsi jossain "pomopalaverissa" kuulleensa jo noin kymmenen vuotta sitten pomoltaan, että "monet PS-kannattajat ovat meidän printin tärkeitä tilaajia", ts. persuja ei saa ärsyttää. 

Aiheeseen on siis liittynyt itsesensuuria - tai (esimerkiksi minun tapauksessani) täysin neuvostoliittolaistasoista sensuuria. 12 vuodeksi vaientaminen olisi ollut Stalinin jälkeisessä Neuvostoliitossakin aika pitkä aika olla sensuroituna.

Suomenkielisten valtavirtamedioiden itsesensuuri tämän teeman ympärillä on ilmennyt monella tavalla. Aikoinani laadin aiheesta kokonaisen listan:

• Suomenkieliset valtavirtaviestimet kieltäytyvät näkemästä eroa nykyisen, kansainvälisesti netistä ohjatun äärioikeistolaisuuden ja perinteisen, maanpuolustushenkisen äärioiieistolaisuuden välillä.
• Suomenkieliset valtavirtaviestimet kieltäytyvät myöntämästä sitä, että rasismi ja homoviha ei ole isänmaallisuutta eikä maanpuolustushenkeä.
• Suomenkielisiä valtavirtaviestimiä ei kiinnosta ollenkaan analyyttisesti pohtia sitä, mitä isänmaallisuus tai maanpuolustushenki ollenkaan tarkoittaa, jos sille halutaan mielekäs merkitys.
• Suomenkieliset valtavirtaviestimet eivät uskalla ollenkaan ottaa puheeksi äärioikeiston vaatimusten sisäistä ristiriitaisuutta.
• Suomenkieliset valtavirtaviestimet eivät uskalla puhua äärioikeiston tekopyhyydestä (esimerkiksi vaatimukset kovemmista rangaistuksista rikollisille, kun puolue kuhisee tuomittuja pahoinpitelijöitä, parittajia, huumerikollisia ym.)
• Suomenkieliset valtavirtaviestimet eivät suojele työntekijöitään persujen harjoittamilta vainokampanjoilta.
• Suomenkielisillä valtavirtaviestimillä on pakonomainen tarve selittää äärioikeiston hilluminen reaktiona jonkin "vastakkaisen ääripään" riehumiselle.
• Suomenkieliset valtavirtaviestimet kieltäytyvät myöntämästä, että äärioikeisto on kompuksessa Venäjän kanssa.

Käydäänpä joka kohta vielä erikseen läpi.

Kyvyttömyys tai haluttomuus nähdä eroa perinteisen isänmaallisen oikeiston ja uuden kansainvälisesti aivopestyn meemioikeiston välillä. Silloin kun Olavi Mäenpää oli vielä hengissä ja toinen Olavi, Seppo Olavi Lehto, oli vielä näkyvä ja kuuluva äärioikeiston äänitorvi, heidän edustamansa äärioikeistolaisuuden ja Halla-ahon edustaman äärioikeistolaisuuden välillä oli selvä aatteellinen ero. Olavit olivat nimittäin naurettavuuteen asti sotilashenkisiä, ja siviilipalvelusta he pitivät suurena syntinä. Mäenpään pakolaisvastaisuus oli sikäli epäjohdonmukaista, että hän myös nyrkkeilypromoottorina ja -valmentajana sekä valmensi maahanmuuttajanuorukaisia nyrkkeilyssä - hänen valmennettavansa pitivät kauttaaltaan Mäenpäätä osaavana ja reiluna valmentajana - että järjesti heille otteluita.

Tuntuukin siltä, että Mäenpää vihasi enemmän naisia ja naismaisina pitämiään poliittisia voimia kuin maahanmuuttajia. Ilmeisesti nuoret kurdi- ym. taustaiset nyrkkeilijämiehet edustivat hänen silmissään hyväksyttävää mieheyttä ja miehekkyyttä, poikia joista Suomi saisi arvoisiaan puolustajia. Ja hän oli valmis tekemään oman osansa tämän tavoitteen hyväksi. Valitettavasti vain hänen miehistelyesitykseensä kuului liian erottamattomana osana pakonomainen vasemmiston ja vihreiden vastaisuus, josta maahanmuuttovastaisuus sitten kumpusi.

Ainakin Mäenpää suhtautui Halla-ahoon hyvin negatiivisesti ilmeisesti siksi, että tämä oli sivari. Mäenpään edustamassa maanpuolustushenkisessä isänmaallisuudessa miehelle esitettiin edes jonkinlaisia perinteisiä miehisyys- ja miehekkyysvaatimuksia: armeijan suorittaminen ja fyysinen kyvykkyys. Sitä vastoin Halla-ahon myötä puikkoihin astui uudenlainen porukka - sellainen, joka siviilipalveluksesta huolimatta oli äärioikeistolainen ja vihasi demokratiaa ja tummaihoisten oikeuksia. Se porukka oli Suomen poliittisesta historiasta pihalla kuin lumiukko ja toi mieluummin Suomeen amerikkalaiset kulttuurisodat, joilla ei olisi kuulunut olla meikäläisissä oloissa minkäänlaista relevanssia. Uskon, että jopa Mäenpää ja Lehto olivat paremmin perillä Suomen poliittisesta historiasta kuin ne sällit - onhan Lehtokin sentään opiskellut historiaa.

Kyvyttömyys tai haluttomuus erottaa rasismia ja homovihaa maanpuolustushengestä. Rasistit ovat jo vanhan SMP:n ajoista saakka julistaneet, että homoseksuaalista tai maahanmuuttajan pojasta ei tule Suomeen isänmaan puolustajaa. Todellisuudessa armeijassamme on jo nyt homoseksuaalisia upseereja, jotka suhtautuvat hyvin tunnollisesti Suomen puolustamiseen. Ja maahanmuuttajaperheissä ollaan aina ylpeitä siitä, että oma poika (tai joissakin tapauksissa tytär) on suorittanut palveluksensa Suomen harmaissa.

Tyypillinen suomalainen Hugenberg-journalisti julistaa esimerkiksi, että "isänmaallisuus ei ole rasismia", mutta se mitä hän oikeasti tarkoittaa tällä, on se, että rasismi on isänmaallisuutta. Jatkosodan ajoilta asti Suomessa esiintyy sellaista ajattelutapaa, että fasismi, rasismi ja natsismi ovat suomalaisen isänmaallisuuden korkein muoto. Tietenkään näin ei oikeasti ole, mutta liian moni suomalainen ajattelee, että Hitler taisteli puolellamme jatkosodassa ja siksi meidän pitää olla vieläkin Hitlerille uskollisia. Tällaista ajattelutapaa on aika valtavirran porvareilla (ja oli myös jatkosodan aikana, kun huomattava osa suomalaisista vastusti erillisrauhaa Neuvostoliiton kanssa ja oli sitä mieltä, että kunniallinen kansa pitää lupauksensa Saksalle ja ajaa sitten kunnian tähden vaikka täysillä seinään). En edes rupea syyttelemään ketään, koska tämä on historiamme valossa sinänsä ymmärrettävä ilmiö. Se on kuitenkin ilmiö, johon meillä ei ole varaa, koska sillä suljetaan maanpuolustuksen piiristä pois maanpuolustushalukkaita ja innokkaita nuoria ihmisiä. Sellainen hyödyttää vain vihollistamme Venäjää.

Kuten kirjoitin tämän merkinnän aiemmassa versiossa tammikuussa 2024: "Se paljon puhuttu talvisodan henki tarkoittaa juuri sitä, että kaikki - homoja ja maahanmuuttajia myöten - tekevät yhteistyötä ao. vihollista vastaan (ja meidän sotiimme osallistui venäjänkielisiäkin Suomen kansalaisia, mikä on syytä muistaa - esimerkiksi monipuolisesti venäjän kielen ja venäläisen kirjallisuuden tutkijana ansioitunut Igor Vahromejev, sittemmin Vahros). Persujen ja muun äärioikeiston harjoittama hajotustyö on nimenomaisesti tuhonnut Suomesta talvisodan hengen. Ja koska äärioikeistoa ohjailee Venäjä, se on ilmeisesti ollut tarkoituskin."

Muistutan että sotiimme osallistui tataaritaustaisia sotilaita, ja mitä sitten homoseksuaaleihin tulee, Tom of Finland on kertonut siitä, miten suvaitsevaisia rintamamiehet olivat homoja kohtaan silloin kun sota oli vielä meneillään: jos poikia jäi kiinni homoseksistä, asenne oli "olkaa ihan rauhassa". Kaikki nimittäin olivat jatkuvassa kuolemanvaarassa ja ymmärsivät toistensa hätää.

Kyvyttömyys tai haluttomuus analysoida sitä, mitä isänmaallisuus ollenkaan onkaan, jos sanan halutaan oikeasti merkitsevänkin jotain. Silloin kun olin pikkupoika, Suomen Kuvalehti (joka meille tuli) julkaisi alinomaa suomalaista identiteettiä pohtivia esseitä - tavallisesti niitä kirjoittelivat sellaiset kirjoittajat kuin esimerkiksi Matti Kurjensaari ja Kyösti Skyttä. Luin itse jokaisen sellaisen jutun innokkaana, koska kansan keskuudesta nousseiden kansakoulunopettajaisovanhempieni kasvattamana koin nämä asiat tärkeinä. Vähän vanhempana minua hiukan nauratti tämä pakkomielle. Mutta nyt kun persut ovat tukahduttaneet sellaisen keskustelun, joudun toteamaan sen olleen tärkeä osa henkistä maanpuolustusta.

Persut ovat jo kauan käyttäneet iskulausetta ME MÄÄRITTELEMME SUOMALAISUUDEN. Kukaan ei tietenkään ole koskaan antanut persuille ikinä minkäänlaista mandaattia määrtellä suomalaisuus. Kansallinen identiteetti on Suomessa ja muuallakin aina sisältänyt monia yhteen sovitettavia tekijöitä, ja kansallisen identiteetin määrittely on aina ollut neuvottelemista näiden tekijöiden välillä. Kaikilla Suomen kansalaisilla on oikeus osallistua tähän neuvotteluun. Tai oli. Mutta sitten persut anastivat itselleen tämän oikeuden, eikä mediaa kiinnostanut pidellä siitä kiinni.

Silloin kun minulla vielä oli pärstäkekolumnini, otin eräitäkin kertoja esiin sellaiset perisuomalaiset kulttuuri-ilmiöt, joita kaikenlaiset "vasemmisto"-"intellektuelleina" mielellään esiintyneet ja esiintyvät tyypit ovat pitäneet tapanaan mollata korostaakseen, kuinka paljon parempia ihmisiä ovat. Uskaltauduin näkemään hyviä ja arvostettavia puolia sekä Speden elokuvissa että halveksituissa vanhoissa "suomifilmeissä" - ja jos olisin vielä ollut maksettu kolumnisti siinä vaiheessa kun Topeliuksen Välskäreistä ja Lukemisista lapsille ilmestyivät uusintapainokset alkuperäiskielellä, olisin kirjoittanut niistäkin, koska sekä Kalevala, Runeberg että Topelius olivat arkilukemista lapsuudenkodissani. Mutta persut raivostuivat tästä aivan erityisesti. Heitä ei kiinnostanut Topelius eikä edes Spede Pasanen, heitä kiinnosti huumeidenkäyttöä ihannoivien rämppämusiikkivideoiden väsääminen.

Hugenberg-viestimiämme ei myöskään kiinnostanut. Mutta luultavasti kukaan niihin kirjoittava ei edes tunnista Topeliuksen tai Kurjensaaren nimiä. Heidän oma kulttuurikäsityksensä on paljon lähempänä Juho Eerolan rämppäbändiä kuin klassista kirjallisuuttamme.

Kyvyttömyys tai haluttomuus nähdä äärioikeiston vaatimusten ja julistusten sisäisiä ristiriitaisuuksia. Jo yli kymmenen vuotta sitten äärioikeisto saattoi yhden ja saman julistusasiakirjan sisällä vaatia a) muslimien eristämistä omille apartheid-asutealueilleen, missä he voisivat pukea tyttärensä niin moneen päärättiin kuin haluavat ja silpoa pimppoja niin ruosteisilla ja paskaisilla partakoneenterillä kuin haluavat ja b) muslimien pakkoassimiloimista suomalaiseen kulttuuriin juuri niin kovakouraisesti kuin mahdollista. Sokeakin näkee, että nämä ovat yhteensopimattomia vaatimuksia. Mutta sokeakaan ei ole niin sokea kuin suomenkielisten viestinten toimittajat.

Poliittinen puolue, jonka pääasiallinen sanoma on maahanmuuttopolitiikan virheellisyys, on velvollinen kertomaan, mikä siinä tarkkaan ottaen on vialla ja miten se pitäisi korjata. Jos se pystyy samassa asiakirjassa esittämään täysin vastakkaisia korjauskeinoja, median velvollisuus on heittää sekä asiakirja että koko puolue roskiin. Kun vastaus kysymykseen "missä on pihvi?" on "sitä ei ole", asian pitäisi olla sillä selvä.

Kerran toisensa jälkeen on ilmennyt, että äärioikeiston ehdotukset maahanmuuttopolitiikaksi ovat olleet itse asiassa lepsumpia kuin Suomen jo siinä vaiheessa voimassa ollut maahanmuuttopolitiikka. Lisäksi ne toimenpiteet, jotka äärioikeisto on onnistunut saamaan voimaan, ovat vain pahentaneet ongelmia. 

Kun äärioikeiston vaatimuksesta poistettiin laista toissijainen humanitaarinen suojelu niille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty mutta joita ei voida eri syistä palauttaa kotimaahansa (siksi että se ei ota vastaan, tai koska se on niin sekaisin ettei siellä ole edes toimivaa lentokenttää), luotiin Suomeen juuri sellainen yhteiskunnasta syrjäytyneiden paperittomien maahanmuuttajien joukko, jollaiset olivat aiheuttaneet vuosikymmenet päänvaivaa Keski-Euroopan suurille maahanmuuttomaille. 

Ennen persujen nousua humanitaarinen suojelu nähtiin viestimissäkin laajalti suomalaisen pragmatismin suurena menestystarinana ja ymmärrettiin, että siinä oli kyse juuri paperittomuuden ennaltaehkäisystä. Mutta kun persut hyökkäsivät sitä vastaan siksi, että "humanitaarinen" ja "suojelu" olivat sanoina heille niin vastenmielisiä, kukaan mediassa ei enää muistanut, mitksi se järjestelmä oli ylipäätään perustettu. Suomalaisen käytännöllisyyden riemuvoitolla ei enää ollut puolustajaansa.

Suomenkielisen lehdistön toimittajien ammattitaidottomuus näkyi ja näkyy juuri siinä, että kun örseltävien maahanmuuttokriitikoiden netissä rälläävät laumat heittelevät järjettömiä ja perusteettomia syytöksiä "neekerien maahantuonnista", toimittajat eivät kykene torjumaan niitä tosiasioilla - koska toimittajille on tärkeämpää olla suuria tähtijournalisteja kuin tietää mitään mistään.

Kyvyttömyys tai haluttomuus ottaa puheeksi äärioikeiston tekopyhyyttä. Kun Jussi Halla-aho, jolla on avioton lapsi jalkavaimon kanssa, paheksui maahanmuuttajamuslimien oletettua monimuijaisuutta, sille ei naurettu valtavirtaviestimien yhdessäkään pakinassa. Ei, vaikka tässä olisi ollut tuhannen taalan paikka nauraa koko sälli ketoon. Mutta koska sekä rivitoimittajat että tähtitoimittajat olivat saaneet alaa johtavilta Hugenbergeilta käskyn olla laskematta leikkiä asiasta, siitä ei laskettu leikkiä.

Mitäs Halla-ahosta, mutta perussuomalaisten ehdokaslistoilla oikein kuohuu ja kuhajaa ammatti- ja taparikollisia kuin kihomatoja ainakin. Siellä on ollut ainakin parittajia ja huumekauppiaita, väkivaltarikollisista puhumattakaan. Silti puolue esittää vastustavansa rikollisuutta ja syyttää kaikkia muita rosmojen suosimisesta. Mutta sehän on aina ollut näiden puolueiden tapana.

Kyvyttömyys tai haluttomuus suojella omia työntekijöitä äärioikeiston nettihäiriköintikampanjoilta. Oma tapaukseni on yleisessä tiedossa, mutta kyllähän muillekin mediassa työskennelleille on käynyt sama: valtava rannaton lauma nettihäiriköitä alkaa vainota, ja työnantaja jättää sen huomiotta ja syyttää työntekijäänsä "niiden" ärsyttämisestä.

Silloin kun olin kirjoittanut provosoivasti demareista tai feministeistä, apua ja tukea kyllä oli riittänyt. Äärioikeistoa vastaan ei ollut saatavilla minkäänlaista tukea. Kun käytin hyväkseni mahdollisuuttani sulkea pahimpia häiriköitä pois kommenttilaatikosta, samaiset kiusanhenget valittivat, että tämä blokkaus sulki heidän pääsynsä myös joillekin amerikkalaisille sivustoille. Niinpä minulta vietiin tämäkin mahdollisuus puolustautua. Luulisi että häiriköille olisi ihan oikein menettää pääsy muillekin kuin häiriköimilleen sivustoille. Mutta taas kerran Hugenbergeille oli tärkeämpää suojella poliittisten liittolaistensa - äärioikeiston - kuin työntekijänsä sananvapautta.

Kyvyttömyys tai haluttomuus nähdä äärioikeistolaisuutta minään muuna kuin ymmärrettävänä reaktiona "vastakkaiseen ääripäähän". Persut, tai ns. "maahanmuuttokriittiset", hyökkäsivät suomalaiseen yhteiskuntaan täysin sivusta. He alkoivat esitellä järjettömiä syytöksiä jokseenkin epäpoliittisiakin ihmisiä kohtaan. Sitoutuneiden vasemmistolaisten kimppuun alettiin käydä tosissaan vasta sitten kun minut oli saatu vaiennettua. Kun huomattavassa osassa kirjoitteluani oli kyse nimenomaan perinteisen isänmaallisuuden valikoivasta kunnianpalautuksesta, moni minuun kriittisestikin suhtautunut nettikirjoittelija ihmetteli, miksi äärioikeisto vainosi juuri minua. Jos jokin äärioikeistolle vastakkainen ääripää oli olemassa, se oli lähinnä Vapaa liikkuvuus -verkosto, joka oli ja on jota kuinkin vailla vaikutusvaltaa maan poliittiseen elämään.

Yksikään "vastakkaisesta ääripäästä" sössöttävä mediapelle ei ole kyennyt kertomaan, mikä se vastakkainen ääripää on ja kuka siihen kuuluu. Hiljattain teoksen "Likainen somesota" julkaissut toimittaja Pekka Mykkänen puhuu "antipersuista" persujen veroisena törkytahona. Hän ei tietenkään yksilöi, keitä tähän hänen omasta hatusta vetämäänsä vastakkaiseen ääripäähän kuuluu. Eivät ne hugenbergit koskaan yksilöi (koska jos olisivat yksilöineet, tämä "vastakkainen ääripää" olisi vetänyt heidät oikeuteen). Mutta persuja ja äärioikeistoa pitää totta kai aina ymmärtää.

Sitten kun äärioikeisto saa natsidiktatuurinsa pystyyn, nämä mykkäset inttävät vielä kaasukammion jonossa, että kaikki on vastakkaisen ääripään syytä ja että persut eivät koskaan olisi ajautuneet tällaisiin äärimmäisyyksiin ilman vastakkaisen ääripään karkeuksia ja miksi kukaan ei kirjoittanut Stalinin rikoksista ja byääh.

Itse asiassa minä olin koko maksetun bloggaajan urani aikana kirjoittanut Stalinin rikoksista, ja kun oli ilmestynyt uusia historiateoksia aiheesta, minä vanhana Solzhenitsynin himolukijana olin aina ottanut nettikolumnissani kantaa, kommentoinut ja kirjoittanut siitä, mitä nykyisen historiankirjoituksen (esimerkiksi Anne Applebaumin teosten) valossa voimme tietää Stalinin rikoksista. Mutta tämä ei tietenkään mennyt äärioikeistolle jakeluun.

Äärioikeiston suhde Neuvostoliiton vankileirisaaristoon on nimttäin hyväksikäyttävä, ei heitä motivoi mikään vilpitön moraalinen närkästys Stalinin rikoksista. He lähtevät siitä, että Neuvostoliitossa tapahtui hirveitä rikoksia, joiden koko laajuudesta ei tiedetä eikä voida tietää ja jotka hirveydellään oikeuttavat kaiken, aivan kaiken, mitä äärioikeisto tekee. Äärioikeiston se osa, joka haluaa puhtaaksipestä Hitleriä, puhuu Stalinin julmuuksista "juutalaisten tekemänä arjalaisten kansanmurhana", ja tietysti heidän matematiikallaan sen kansanmurhan uhreiksi joutui niin jumalattoman paljon porukkaa, että sillä oikeutettiin hamaan tulevaisuuteen ja maailman tappiin asti kaikki äärioikeistolaisten "puolustuksekseen" tekemät murhat, rikokset ja raakuudet.

Kyvyttömyys tai haluttomuus myöntää, että äärioikeisto on millään tavalla kimpassa tai kompuksessa Venäjän kanssa. Vuosikaudet Hugenbergit pyrkivät vähättelemään Venäjän osuutta äärioikeiston nousussa. Siinä vaiheessa kun Venäjän fasistinen myyräntyö alkoi paljastua Euroopan muiden äärioikeistopuolueiden taustalta, suomalaiset mediapellet inttivät vieläkin, että meillä moisesta ei olisi vaaraa, koska Suomen isänmaallisen äärioikeistolaisuuden taustalla oli kansallinen katkeruus itänaapurille. Tätä jankkausta jatkettiin vielä siinä vaiheessa kun Homma-foorumilla toivottiin jo avoimesti Venäjän hyökkäystä Suomeen tapana päästä eroon suomenruotsalaisista, maahanmuuttajista, "vihervasemmistosta" ja homoseksuaaleista. Ja yksi tärkeimmistä syistä minun vainoamiseeni ja vaientamiseeni tuntuu olleen juuri se, että puhuin tästä asiasta avoimesti jo vuosia ennen ketään muuta.

Venäjä, rauhanliike ja peräsuolinkaiset. Ryssland, fredsrörelsen och sannfinnarna

On taas aika varoittaa Venäjän pahuudesta, joka myrkyttää yhteiskuntaamme. Jussi Halla-aho yritti taas jollain itsesäälitempulla vetää huomion itseensä, koska eräs demarikansanedustaja teki ilmeisesti sekä politiikan että vakavan munuaissairauden uuvuttamana itsemurhan, ja vihapuhemies pelkäsi persukannattajien tätä väistämättä seuraavan ilkkumiskampanjan tuovan SDP:lle epätoivottua myötätuntoa kunnon ihmisten taholta. Hyvät neuvot olivat siis kalliit. Toki Halkku on merkityksetön yksilö, merkitystä on sillä taholla, joka hänen naruistaan vetelee, eli fasistisella Venäjällä.

Igen är det dags att varna för Rysslands ondska som håller på att förgifta vårt samhälle. När en socialdemokratisk riksdagsledamot uppenbarligen utmattad av både politiken och en tärande njursjukdom begick självmord, såg sig Jussi Halla-aho nödd att inleda en kampanj av krokodiltårdrypande självömkan, eftersom han blev rädd för den medkänsla som incidenten skulle inbringa socialdemokraterna, inte minst när Halla-ahos egna anhängare automatiskt skulle frossa i hånande skadeglädje. Goda råd var alltså dyra. Men visst är Halla-aho i och för sig en betydelselös individ. Det som är viktigt är att han styrs av det fascistiska Ryssland.

Joku saattaa tässä kohtaa alkaa sössöttää jotain siitä, kuinka Halkku on luotettava Ukrainan ystävä - puhuuhan hän maan kieltäkin moitteettomasti. (Tosin sekin suuri intellektuaalinen suoritus on nyttemmin menettänyt paljon merkityksestään, kun joka jumalan työväenopistokin järjestää ukrainan kursseja syntyperäisten opettajien avustuksella ja Ruslaniasta saa nykyään tilata ukrainankielisiäkin kirjoja.) Tämä on hölynpölyä. Lähinna Haljuliini pyrkii riistämään oikeuden kritisoida Venäjää kaikilta niiltä, jotka eivät ole hakeneet lisenssiä häneltä itseltään. Niinpä hän sai nettiopritšnikkiensa avulla minulle potkut mediasta ja yritti samaa Jessikka Aron tapauksessa. Kuten tiedätte, Aro on Suomen ansioitunein Venäjän informaatiosodankäynnin paljastaja. Mutta Halla-aholta hän ei saanut armoa.¨

Någon kan visst här börja snacka om vilken pålitlig Ukrainavän Halla-aho är - han talar ju flytande ukrainska. (Visserligen är han knappast ensam om det i dag, för nu är det varje himlans arbetarinstitut som erbjuder undervisning i ukrainska och har tillgång till infödda språklärare, och den ryska bokhandeln i Helsingfors, Ruslania, säljer också ukrainska böcker.) Det här är naturligtvis goja och gallimatias. Snarast försöker Halla-aho begränsa rätten att kritisera Ryssland till de som hos honom ansökt licens till det. Sålunda lyckades han med hjälp av sina online-opritjniker få mig utkastad från de finska medierna och försökte samma tricks i fallet Jessikka Aro. Som alla bör veta är Aro Finlands mest meriterade avslöjare av Rysslands informationskrigföring. Men hon fann ingen nåd i Halla-ahos ögon.

Se, että Halla-aho esiintyy Ukrainan ystävänä samalla kun vainoaa ja hiljentää Venäjän kriitikoita, johtuu tietysti hänen venäläisten käsittelijöittensä poliittisteknologisesta osaamisesta. Neuvostoliitonkin aikana KGB osasi edistää asioitaan värväämällä näennäisesti keskenään ristiriidassa olevia järjestöjä ja toimijoita asiansa taakse.

Att Halla-aho poserar som Ukrainavän medan han förföljar och tystar ned Rysslandkritiker, beror naturligtvis på den politisk-teknologiska know-how hans ryska handledare förfogar över. Också på Sovjettiden kunde KGB främja sin sak genom att rekrytera för sin sak aktörer som skenbart stod för sinsemellan motsatta intressen. 

Silloin kun en ollut vielä saanut porttikieltoa Punkinfinland-foorumille, onnistuin suututtamaan alustan virallisen kasaripasifistisen vanhan parran provosoimalla häntä sellaisella väitteellä, että silloisten rauhanjärjestöjen syvä skisma neuvostomielisten Rauhanpuolustajien ja neuvostokriittisen Sadankomitean välillä olisi ollut vain molempien puljujen neuvostoliittolaisten käsittelijöiden käsikirjoituksen mukaan hoidettu juttu. Hänelle tietysti oli tärkeä identiteettikysymys korostaa näiden porukoiden vihollisuutta.

När jag inte ännu fått portförbud på forumet Punkinfinland, lyckades jag provocera forumets jourhavande gamla pacifistfossil till raseri genom att hävda, att den djupa schismen på åttiotalet mellan de sovjetvänliga Fredskämparna och det mera sovjetkritiska gänget i De Hundras Kommitté bara var en pseudokonflikt som de sovjetiska handledarna bakom bägge organisationerna upphetsat dem till. För honom var det givetvis en viktig identitetsfråga att framhäva fientligheten mellan de två kotterierna.

Vaikka olen murhanhimosta huumaantuneen Venäjän pahuuden järkyttämänä kääntänyt selkäni aika monille sadankomitealaisen aatteen aspekteille, ymmärrän toki vanhan pasifistipierun ärtyneisyyden siitä, että esim. nykyoikeistolaiset leimaavat kaikki rauhanliikkeet Neuvostoliiton juoksupojiksi tai vaikka Erkki Tuomiojan taistolaiseksi (hah), kun Tuomiojan päätoimittama Ydin-lehti oli 1980-luvun alussa harvoja vasemmistolaisia julkaisuja, joissa Neuvostoliittoa kritisoitiin älykkäästi ja asiallisesti. Mutta tänään tulee voida pohtia sellaistakin mahdollisuutta, että sadankomitealainenkin pasifismi sai tukea neuvostotaholta toimiakseen Rauhanpuolustajien näennäisvastustajana.

Upprörd som jag är över den ondska som i dag karaktäriserar det av mordlystnad galna Ryssland har jag vänt ryggen till en hel del av vad De Hundras Kommitté främjat och främjar, har jag naturligtvis förståelse för ett gammalt pacifistfossils irritation över hur t ex högern i dag utmålar alla fredsrörelser som Sovjetunionens arbetsredskap eller kallar t ex Erkki Tuomioja för en stalinist (ha!), när Tuomiojas tidskrift Ydin i början av 1980-talet var en av de få vänstertidskrifter i Finland som intelligent och sakligt kritiserade Sovjet. Men i dagens läge är det skäl att överväga även den möjligheten att också De Hundras kommitté fick stöd av Sovjet för sin pacifism precis därför att det behövdes en skenbar motståndare till Fredskämparna. 

Rauhanliikkeen - myös Neuvostoliittoa kritisoineen rauhanliikkeen - retoriset lempiheitot ovat nimittäin alkaneet kuulua persujenkin suusta. Esimerkiksi varsin venäläismieliseksi persuksi profiloitunut Laura Huhtasaari on virnuillen selittänyt, että jos Venäjä haluaa ottaa Suomen, niin sitten se ottaa, ja jos Suomi pullikoi vastaan, niin Venäjä pudottaa Suomeen ydinpommin, ja siinä sitten ollaan. Luonnollisesti Huhtasaari myös korosti, että Natosta ei sellaisessa tilanteessa olisi mitään apua.

De retoriska slängar som också den sovjetkritiska fredsrörelsen älskade på åttiotalet har vi nämligen på sistone fått höra av sannfinnarna. Ta nu t ex Laura Huhtasaari. Hon är en sannfinne som profilerat sig som russofil, och hon har flinande förkunnat att Ryssland tar och ockuperar Finland om det så vill, och om vi sätter oss till motvärn ska Ryssland göra snabbt slut på det med en atombomb. Naturligtvis framhävde Huhtasaari också att NATO i en sådan situation inte skulle röra ett finger för att hjälpa oss.

Tällainen kyyninen suhtautuminen maanpuolustukseen on suoraan minun teinivuosieni pasifismista peräisin. Siihenkin aikaan aseista kieltäydyttiin siksi, että katsottiin sodan olevan jo toivottomasti kehittymässä ydinpommiholokaustiksi, jos niin pääsee käymään, että sota ulottuu Eurooppaan asti. Mutta siitä on kulunut lähemmäs puoli vuosisataa ja maanosamme kartta on toinen; ja nyt Euroopassa käydään sotaa, joka ei ole kehittynyt ydinsodaksi, vaikka Putin, kaiken tukahduttavassa pahuudessaan, sitä varmasti haluaisikin.

En dylik cynisk inställning till fosterlandets försvar härstammar direkt från den pacifism som var utbredd på mina ungdomsår. Också på den tiden vägrade man väpnad tjänst därför att man ansåg, att ett krig i Europa hur som helst skulle utveckla sig till en förintelse med atombomber. Men det har gått nästan ett halvt århundrade sedan dess, och i dagens Europa pågår ett krig som inte utvecklat sig till ett atomkrig, trots att Putin i sin allt kvävande ondska säkert skulle vilja det.

Rauhanliikkeen asenteiden taustalla oli tietysti myös tietty lukkarinrakkaus neuvostokommunismia kohtaan. Kyse ei ollut mistään taistolaisuudesta, vaan pikemminkin enemmistökommunismiin verrattavasta asenteesta. Neuvostoliiton toivottiin kehittyvän todellisen demokratian suuntaan (kaikki kaukaa haetutkin todisteet sellaisesta kehityssuunnasta noteerattiin myönteisesti) ja antikommunismin ja sotilasblokkien vastakkainasettelun katsottiin ainoastaan estävän ja haittaavan tällaisia pyrkimyksiä.

Bakom fredsrörelsens attityder kunde man naturligtvis också skönja en viss klockarkärlek för sovjetisk kommunism. Det handlade inte om någon stalinism, utan snarare som en inställning som stod närmare finsk majoritetskommunism. Man önskade att Sovjetunionen skulle utvecklas i sann demokratisk riktning (alla bevis, hur långsökta de än var, på en sådan tendens noterades positivt) och antikommunismen och motsättningen mellan de stora militära blocken ansågs endast hindra och störa dylika målsättningar.

Jos persut ovat omaksuneet vanhan rauhanliikkeen asenteita ja ajatusmalleja, näkisin sen perustuvan vanhojen keskustalaisten vaikutukseen puolueessa. Vanhat kepulaiset muistavat vanhaa idänkauppaa, joka oli juuri Suomen syrjäseutujen kannalta hyvinkin kannattavaa. Itärajan tuntumassa sijaitsevat syrjäkylät vaurastuivat esimerkiksi Kostamuksen kaltaisten työmaiden ansiosta, jolloin ei ollut pakko muuttaa isoihin kaupunkeihin eikä Ruotsiin. Syrjäkylillä haluttiin suureen muuttoon osallistumisen sijasta ylläpitää vanhaa ja vanhoillista elämäntapaa maailman tappiin asti, ja jos se oli mahdollista rahoittaa idänkaupalla, mikäs sen mukavampaa.

Om sannfinnarna tillägnat sig tankegångar och attityder från den gamla fredsrörelsen, tycker jag att det snarast är de gamla centerpartisterna som förmedlat sådant tankegods. De gamla centerpartisterna längtar efter den gamla goda östhandeln, som ju höll Finlands glesbygder vid liv. Glesbygderna vid östgränsen blev rika inte minst tack vare byggen som Kostomuksja, vilket innebar att man inte kände sig tvungen att flytta till storstäderna eller till Sverige. Glesbygden ville inte nödvändigtvis flytta till stora världen, i stället ville den upprätthålla sin gamla och gammalmodiga livsstil så länge det gick, och om detta kunde finansieras med östhandel, så var det helt lajbans att idka östhandel.

Tämän takia somekeskusteluissa näkee usein persuja, jotka vastustavat niin EU:ta kuin Natoakin ja jotka haluaisivat takaisin vanhoihin hyviin aikoihin. Monet puhuvat Neuvostoliitosta ja Neuvostoliiton kanssa käytävästä kaupasta autuuden tuojana, ikään kuin kyseinen valtio olisi vielä olemassa (tai ikään kuin Putin olisi jo perustanut sen uudelleen).

Därför ser man i onlinediskussioner så ofta sannfinnar som motsätter sig både EU och NATO och som vill återgå till gamla goda tider. Många talar om Sovjetunionen och handel med Sovjetunionen som om sovjetstaten ännu existerade (eller som hade Putn redan grundat den på nytt).