Tämän maailman lokalaitiset ja minä

Muutama päivä sitten tulin huomanneeksi lastenpsykiatri Sinkkosen naamataulun jossain läpyskässä ja päätin sitten kirjoittaa merkinnän aiheesta, miksi katson olevani eri porukkaa kuin tämän maailman lokalaitiset, joihin Sinkkosenkin lasken.

Jos nyt ajatellaan itse sitä varsinaista Loka-Laitista, hänellä on äärimmäisen typerä ja vanhentunut kuva mieheydestä. Miehen pitää syödä makkaraa, polttaa tupakkia ja juoda viinaa, ja sitten kun sosiaalitäti haluaa ottaa häneltä nämä aikuisen miehen karkit pois, niin sitten pitää huutaa ja parkua kuten lapsi ainakin, kun siltä ollaan viemässä sen namuja. Minulla on itselläni ollut aina parempaa tekemistä kuin tupakin röyhyttäminen ja viinan juominen, enkä tajua miksi noihin pitäisi kenenkään tuhlata aikaansa. No, sehän on tunnettua että pillun saamiseksi on välttämätöntä ryypätä ja öyhöttää, tai oli vielä kaksi vuosikymmentä sitten, mutta nykyään mies saa olla jopa raitis ja silti hänellä on mahdollista olla sukupuolielämä. Minusta Lokan edustamaa miestyyppiä on turha yrittää suojella saati säilyttää, koska sellaiset ketaleet eivät yksinkertaisesti kuulu jälkiteolliseen tietoyhteiskuntaan.

Asia nimittäin on niin, että nörttiys on yhteiskunnan, työelämän, talouden, tutkimuksen ja ylipäätään kaikkien ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkeiden ja oleellisten asioiden kannalta paras, jollei peräti ainoa mahdollinen elämäntapa. Miehisyys itsetarkoituksellisena riskinottona - päihteiden käyttönä ja erityisesti nuorella iällä tapahtuvana lain rajojen koetteluna ja ylittelynä - on oikeasti varsin suuri yhteiskunnallisten kustannusten lähde. Minulla on tapana sanoa, että ns. nuorison oma maailma on ammattirikollisten hallitsema natsismi. Suuri osa siitä natsismista on puolirikollisten öyhöttäjien aikaansaannosta, ja koulun kasvatustehtävään kuuluisi mielestäni aivan oleellisena osana, että sen nuorten oman maailman kehittyminen estettäisiin kovalla kädellä. Olen sillä kannalla, että koulun tulisi olla erittäin ankara ja samalla älyllisesti erittäin haastava, ja mielellään sisäoppilaitos. Nuorilta pitäisi yksinkertaisesti riistää kaikki oikeudet - paitsi oikeus lukea hyviä kirjoja. Nuorilta pitäisi yksinkertaisesti kovalla kädellä viedä kaikki vapaudet - paitsi vapaus kehittää itseään älyllisesti. No, okei, totta kai nussiminenkin olisi sallittua, mutta siihenkin voisi kehittää jotain fiksua. Esimerkiksi harjoitteluavioliitto shiamuslimien tapaan olisi hieno idea: nuorille arvottaisiin - nimenomaan arvottaisiin - sama harjoittelupartneri vaikka koko lukion ajaksi, ja sen kanssa olisi sitten pakko asua samassa huoneessa ja nussia, hyvin ankarien sanktioiden uhalla. Seksuaalista tyydytystä siis ei jäätäisi vaille, ja toisaalta opittaisiin olemaan yhdessä toisen kanssa. Vapaus? Kakaroiden vapauksiin minä niistän nenäni ja pyyhin perseeni - niin kauan kuin ei ole älyä eikä tolkkua elää ihmisiksi, vapaudella ei tee yhtään mitään, paitsi vapaudella hankkia sitä älyä ja tolkkua.

Nykyisin nimittäin nuorilla on kaikki muut vapaudet. Tehdään rikoksia, pahoinpidellään ja raiskataan, koska rikosoikeudellista vastuuta ei ole ennen viidentoista vuoden ikää. Mutta auta armias jos nuori haluaa kehittää itseään älyllisesti. Ei ole mitään mahtia maailmassa, joka estäisi aina sen hölmöimmän ja väkivaltaisimman hallitsemaa "nuorten maailmaa" rankaisemasta vihattua nörttiä moisesta rikoksesta häikäilemätöntä väkivaltaa käyttäen. Mikä on tulos? No se on tietysti se, että nuoret pyrkivät sen idiootin kaltaiseksi ja hännystelevät häntä - myös sellaiset nuoret, jotka ovat oikeasti älykkäitä ja lahjakkaita ja joissa olisi aineksia parempaankin. Toisin sanoen suurimmalla osalla nuorista aivot ovat alikäytössä ja sen öyhön määrätessä tahdin varsin fiksutkin haaskaavat aikansa pölhöihin muoteihin, taikauskoharrastuksiin, päihteisiin, urheiluun ja tietysti pikku- ja vähän isompaankin rikollisuuteen, jolloin uhkaa syrjäytyminen ja vankilakierre.

Toisaalta taas siitä tyypistä, joka kaiken uhallakin kehittää älyään ja opiskelee asioita, ei välttämättä tule kovin tuottavaa kansalaista. Jos nyt ajatellaan vaikkapa Kanadan tohtori Kokkarista, niin tosiasia on, että hänen kouluttamiseensa käytetyt verorahat ovat menneet enimmäkseen Kankkulan kaivoon: heti kun mies on saanut takapuolensa liikkeelle, hän on vienyt itsensä, lahjansa ja koulutuksensa tulokset niin kauas Suomesta kuin suihkukoneella pääsee, eikä hänestä ole tullut vain kansakunnan kannalta epälojaalia ja katkeraa, vaan asenteiltaan suorastaan aktiivisesti maanpetoksellinen. Tämä ei ole loukkaus, vaan toteamus, ja luulen, että Kokkarinen on kanssani suurimmaksi osaksi samaa mieltä: hän epäilemättä saa tuosta asenteestaan suurta emotionaalista tyydytystäkin. Mutta jos ollaan kunnon hegeliläisiä, ja kaikki oikeat isänmaalliset suomalaiset tunnetusti ovat, on todettava, että meillä ei ole varaa katkeroittaa eikä epäsosiaalistaa kansakunnan lahjakkaimpia tuohon määrään asti.

Nuorena poikana törmäsin usein tarinoihin siitä, kuinka entisaikojen tieteen suurmiehet osasivat viittä-kuuttatoista kieltä kahdeksantoista vuoden iässä, tai kuinka vaikkapa J. Robert Oppenheimer pystyi olemaan samanaikaisesti ydinfyysikko ja harrastamaan sanskritinkielistä kirjallisuutta. Vaikka tiedänkin nyttemmällä iällä, että esimerkiksi suuri ihanteeni ja esikuvani Champollion tuskin pystyi varsinaisesti puhumaan vaikkapa avestaa, vaikka sitä luultavasti lukikin sujuvasti - on yksi asia kyetä lukemaan ja ymmärtämään jotain arkaaista ja pyhää kieltä, ja toinen asia kyetä tuottamaan sillä uusia lauseita aktiivisesti - on syytä myöntää, että ennen vanhaan, kun tyhmistävää nuorisokulttuuria ei ollut, nuoret ihmiset kykenivät sopivia ärsykkeitä saadessaan oppimaan ja omaksumaan tietoa ja korkeakulttuuria tavalla, joka tuntuisi nykynäkökulmasta huikealta.

Esimerkiksi klassiset kielet - latina ja kreikka - ovat täynnä pelottavia taivutusmuotoja, jotka 1-2 nykykieleen rajoitetusti perehtyneestä nykykoululaisesta näyttäisivät täysin mahdottomilta omaksua kymmenessäkään kouluvuodessa. Kuitenkin entisaikojen sivistysmaiden oppikouluissa varsin keskinkertaiset ja typerätkin koltiaiset omaksuivat latinan niin, että kykenivät lukemaan sillä kirjallisuutta. Miksi? Koska se nyt kerta kaikkiaan vain kuului aikuisen, oppineen miehen statukseen. Tällainen riitti motivoimaan vähän himmeämmätkin Ciceron ääreen.

Nykyisin sitä vastoin tällainen ei onnistuisi, koska ei ole enää olemassa erityistä aikuisen ja oppineen miehen statusta, jota nuoret tavoittelisivat. Se sama moottori, joka ennenvanhaisina aikoina motivoi nuoret opiskelemaan, motivoi nyt heidät nimenomaan olemaan opiskelematta ja pitkittämään vastuutonta nuoruutta ad infinitum. Nuoren esikuva ei ole aikuinen mies, vaan Öyhö-Örjan Ördelin, joka johtaa hänen jengiään. Ja kaikki se energia ja tarmo, joka ennen voitiin suunnata opiskeluun, kun mitään muuta ei ollut, tarvitaan nyt muotien seuraamiseen sekä tietenkin urheiluun. Urheilu on luonnollisesti eri asia kuin liikunta, joka on terveyden ja yleiskunnon ylläpitoa: urheilulla tarkoitetaan kokonaista tyhmistämisen ja epä-älyllistämisen ideologiaa.

Tämä tällainen on luonnollisestikin kestämätön tilanne, jos halutaan kasvattaa mahdollisimman monista nuorista nörttejä, jotka innostuvat älyllisistä asioista niiden itsensä takia - tai ainakin huolehtia siitä, että nörttiys ei merkitse vaikeaa traumatisoitumista murrosiässä eikä sosiaalisista suhteista syrjäytymistä. Jos joku Sinkkonen todella tietäisi yhteiskuntavastuunsa, hän antaisi "rasavillien", ts. nörttejä hakkaavien öyhöttäjien, todellakin jäädä sosiaalitätien morkattavaksi ja stigmatisoitavaksi sekä omistautuisi kilttien nörttien pelastamiselle. Tätähän hän ei tietenkään tee, vaan keskittyy sen sijaan vastenmielisesti armeija- ja öyhöttäjäslangia muistuttavalla kielellä ihannoimaan sitä, kuinka "rasavilleissä" pojissa on miehekästä munaa ja kuinka he eivät olekaan mitään nörttineutreja.

Oikkuileva kakara kasvatuksen ihanteena

Henryn ja Saapasjalka-Anadan blogeissa on taannoin jonkin verran esiintynyt keskustelua ns. voimakastahtoisista ja temperamenttisista naisista. Kaipa minunkin täytyy tunkea oma lusikkani tähän soppaan.

Anada sanoo: Minulle temperamenttisuus tuo mieleen nollasta sataseen hetkessä raivostuvan naisen, jonka vierellä ei edes aivastaa uskalla. Sellainen, joka suuttuessaan heittää häälahjana saadut kristallit miehensä kalloon. Varmaan temperamenttisuuteen liittyy hyviäkin ominaisuuksia... mutta... eipä tule heti mieleen yhtäkään...

Temperamenttisuus kuuluu niihin ominaisuuksiin, joita en pidä erityisen myönteisinä ominaisuuksina ihmisessä. En pidä itseäni varsinaisesti temperamenttisena tai helposti hermostuvana, olen vain huomannut, että suomalaisessa (siis suomenkielisessä) kulttuurissa tietty perusvihaisuus ja peruspelottavuus on välttämätöntä, jottei ihan ylitse käveltäisi. Suomalaista kulttuuria ohjaa slummin ja kurjuuden alitajunta, joka saa ihmiset käyttäytymään kuin viimeisestä ruuanmurusta hampaat irvessä tappelevat nälkiintyneet katukoirat. Suomalaista ei tarvitse kauaa raaputtaa, kun tämä asenne tulee näkyviin. Esimerkiksi Susanna Rahkosen prostituutiokieltolaki-intoilussa tällainen katkeran alaluokan asenne näkyy selvästi: vastapuoli ei ole hänelle ihminen, vaan muriseva likainen ja laiha piski, joka on repäisemäisillään leivänkannikan hänen hampaistaan. Kaikki likaiset temput, karkea valehteleminen, solvaaminen ja sanojen paneminen vastapuolen suuhun, ovat sallittuja ja jopa suositeltavia, koska kyse on aina siitä vihoviimeisestä, puolimädästä ja puolihomeisesta ruuanmurusta, jonka takana odottaa nälkäännääntyminen.

Tämä on ehdottomasti suomalaisen kulttuurin absurdeimpia piirteitä. Maa on vauraampi kuin koskaan, mutta ihmisten ja naisten mentaliteetti tuo mieleen nälkärajalla hytisevät keskitysleirivangit. Ehkä se on sotavuosien perintöä: vaikka rintamalla epäilemättä syntyikin se suuri toveruus ja yhteishenki, kotirintamalla riideltiin ainakin minun sukuperinteitteni mukaan aika katkerasti mustan pörssin ruuista, jokainen naiseläjä taisteli hampaat irvessä naarasleijonana saadakseen omille lapsilleen vähän leivänjatketta. Ja lapsia eivät kasvattaneet rintamamiehet, vaan ne irvihampaiset äidit. Äidin kiukutessa triviaaleista asioista ja riehuessa kotityrannina rintamamiesisä vetäytyi muiden rintamamiesten tuttuun, rauhoittavaan ja solidaariseen seuraan, joka oli absoluuttisesti armottoman ja kaikesta inhimillisyydestä kemiallisesti puhdistetun vihollisen dumdumluotitulen alla oppinut, mikä elämässä oli todella tärkeää ja perusluonteista.

Seuraus on, että naisihanteeksi on noussut "voimanainen", joka tarkoittaa neuroottista, aikuiseksi kasvamatonta oikkupussia. Tätä ei tietenkään ole tapana sanoa ääneen, koska juuri nuo kiukuttelijat ovat omineet oikeudekseen päättää ja julistaa, kuka on aikuinen (he itse, koska he ovat naisia), ja kuka epäkypsä (miehet, joiden haarojen välissä roikkuu se epäkypsyyselin). Ja kestää vuosikymmeniä, ennen kuin mies oppii ottamaan naisen kaappaaman kielen takaisin haltuunsa.

Meemi

Kun se on nykyään muodissa, niin osallistunpa minäkin: kysykääpä minulta kuusi kysymystä, olivatpa ne miten älyttömiä tai omituisia tahansa. Niin halutessanne jatkakaa meemiä omassa blogissanne.

Toinen liikkeellä oleva lause on kuudes lause lähimmän kirjan sivulta 123. Koska minulla on vaikeuksia päättää, mikä tuossa lähimmässä kirjapinossa on "lähin" kirja, tarjotaan muutama vaihtoehto, joista voitte valita:

Deirtear i gcónaí nach bhfuil aon chuma ar an scéalaí muna bhfuil sé ann craiceann a chur ar an scéal, rud nach raibh Johnny in ann a dhéanamh.

Tämä tulee Colm Ó Ceallaighin romaanista Meilt Mhuilte Dé, "Jumalan myllyjen jauhaminen", joka on vauhdikasjuoninen seikkailutarina, kuten Colmin toinenkin lukemani romaani, länkkäri Brídín an Dilleachta. Kirjan nimi viittaa sanontaan meileann muilte Dé go mall, Jumalan myllyt jauhavat hitaasti. Koska iiri ei ole laajalti ymmärretty kieli, tarjoan käännöksenkin: "On tapana sanoa, ettei tarinaniskijästä ole mihinkään, ellei hän kykene kertomaan tarinaa niin että se kuulostaa uskottavalta, ja siihenhän Johnny ei kyennyt."

Sorgen efter Johannes Smeds upphörde att vara ny och smärtsam.

Tämä taas tulee Lars Sundin romaanista Lanthandlerskans son, jolla on, öhöhöm, tiettyä romanttista merkitystä Marian ja minun suhteelle.

Foilsíodh litir ar an Kerry Evening Post, nuachtán Protastúnach i dTrá Lí.

Tämä tulee Ceiliúradh an Bhlascaoid -vuosikirjan kuudennesta numerosta Oideachas agus Oiliúint ar an mBlascaod Mór. Käännös: "Kirje julkaistiin Kerry Evening Postissa, traleeläisessä protestanttisessa lehdessä." Trá Lí eli Tralee on Kerryn kreivikunnassa, siis Irlannin lounaisrannikolla.

Díomá orm féin go raibh mo mhuintir féin as baile athraithe.

Tämä taas on Beairtle Ó Conairen romaanista Fonn na Fola. "Olin pettynyt, koska omat sukulaiseni olivat poissa kotoa asuessaan muuttuneet niin paljon." Iirinkielinen ilmaus jättää aika paljon turhia sanoja pois.

Marú is bascadh, maslú agus goid, gan trácht ar cad deineadh le mná sa chlíbín!

Tämä tulee Maidhc Dainín Ó Sén, väkivaltaviihderomaaneja kirjoittavan kerryläisen, romaanista Idir Dhá Lios. "Tappo ja pahoinpitely, loukkaus ja varkaus, puhumattakaan siitä, mitä taloryhmän naisille tehtiin!" Voin vakuuttaa, että tuo lause on täysin Maidhc Dainínin kirjojen yleisen hengen ja meiningin mukainen.

Så att nu, nio månader senare, skämtade Wee Willie Winkie om sin hustrus väntade baby och en fläck blev uppenbar på engelsmannens panna.

Ja tämähän oli tietysti Salman Rushdien Keskiyön lasten ruotsinnos, odotettavasti nimeltään Midnattsbarnen.