Kaasua, pojat! Naamarit esiin!

En ole vieläkään onnistunut liimaamaan sitä kuvaa tänne blogiin, joten puhutaan ihan muusta, nimittäin ensimmäisen maailmansodan brittiläisistä rintamarunoilijoista. Sattumoisin he liittyvät elämänhistoriassani sekä Irlantiin että lapsuuteeni. Tärkeimmät nimet tässä yhteydessä ovat Wilfred Owen, Siegfried Sassoon ja Charles Hamilton Sorley. En tiedä, tunnetaanko nämä nimet kovin laajalti Suomessa, mutta brittiläisessä maailmassa kaikilla kolmella on kaikunsa. Veikkaisin Siegfried Sassoonia - etunimestä huolimatta aito anglosaksi, veikkaanpa hänen saaneen moisen rintaman väärälle puolelle osoittavan ristimänimen Wagnerin oopperoiden vaikutuksesta - kaikkein merkittävimmäksi, mutta myös Sorley tuntuu olevan tuttu nimi alan miehille. Olin joskus nettiyhteydessä Sassoonin muistoseuraan, ja olin joskus lukenut näitä herroja käsitelleestä suomenkielisestä artikkelista häthätää meidän kielellemme käännetyn säkeen Kun vaiteliaat kuolleet käy joukoin sua vastaan. Sassoonin seura tunnisti säkeen, jonka käänsin englanniksi, väärän runoilijan sitaatiksi, Sorleyn. Se tulee tästä runosta:

When You See Millions of the Mouthless Dead

CHARLES HAMILTON SORLEY


When you see millions of the mouthless dead
Across your dreams in pale battalions go,
Say not soft things as other men have said,
That you'll remember. For you need not so.
Give them not praise. For, deaf, how should they know
It is not curses heaped on each gashed head?
Nor tears. Their blind eyes see not your tears flow.
Nor honour. It is easy to be dead.
Say only this, "They are dead." Then add thereto,
"Yet many a better one has died before."
Then, scanning all the o'ercrowded mass, should you
Perceive one face that you loved heretofore,
It is a spook. None wears the face you knew.
Great death has made all his for evermore.




Uutisryhmissä minulla oli tapana manata nuorten naisten kiusaksi mielikuvia itsemurhan tehneiden nuorten miesten armeijasta, joka tyhjin silmäkuopin, madot poskista loikkien seuraa jokaista "seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan" harjoittavaa nuorta naista yötä päivää, koska heidän itsemurhansa on hänen vapautensa hinta. Tällä runolla oli oma osuutensa moisen mielikuvan syntyyn.

Otto Dix: Kallo. Lähde: www.Memorial-Caen.fr

Toinen merkillepantava runo on Wilfred Owenin Dulce et decorum est pro patria mori - Suloista ja kunniakasta on kuolla isänmaan puolesta.

Dulce et Decorum

WILFRED OWEN


Bent double, like old beggars under sacks,
Knock-kneed, coughing like hags, we cursed through sludge,
Till on the haunting flares we turned our backs,
And towards our distant rest began to trudge.
Men marched asleep. Many had lost their boots,
But limped on, blood-shod. All went lame, all blind;
Drunk with fatigue; deaf even to the hoots
Of gas-shells dropping softly behind.

Gas! Gas! Quick, boys! An ecstasy of fumbling,
Fitting the clumsy helmets just in time,
But someone still was yelling out and stumbling
And floundering like a man in fire or lime.
Dim through the misty panes and thick green light,
As under a green sea, I saw him drowning.
In all my dreams, before my helpless sight,
He plunges at me, guttering, choking, drowning.

If in some smothering dreams, you too could pace
Behind the wagon that we flung him in.
And watch the white eyes writhing in his face,
His hanging face, like a devil's sick of sin;
If you could hear, at every jolt, the blood
Come gargling from the froth-corrupted lungs,
Obscene as cancer, bitter as the cud
Of vile, incurable sores on innocent tongues,
My friend, you would not tell with such high zest
To children ardent for some desperate glory,
The old Lie: Dulce et decorum est
Pro patria mori.


Kiinnittäkää erityisesti huomiota toisen säkeistön alkusanoihin, miten konkreettinen mielikuva siitä syntyy: Gas, gas! Quick, boys! An ecstasy of fumbling... Huomatkaa tuo sanamuoto: näille pojille kaasuhyökkäykset ovat arkipäivää ja naamarien penkominen esille kuuluu rutiiniin. Mutta joku kompastuu naamaria hakiessaan eikä ehdi saada sitä käsille. Ja hän hukkuu, kuivalla maalla, tai vihreään mereen. Kloorikaasu on vihertävän keltaista. Se aiheuttaa keuhkopöhön eli keuhkojen täyttymisen nesteestä, siis eräänlaisen hukkumisen.

Tunnen ensimmäisen maailmansodan taistelukentät useimpia ikäisiäni suomalaisia paremmin, koska olen lukenut pikkupoikana Kuohuvaa vuosisataa. Kyseisestä julkaisusta löytyi myös artikkeli näistä rintamarunoilijoista, joka on jäänyt mieleeni. Nyt tuntuu hämmentävältä käydä ensimmäisen maailmansodan muistolle omistetuilla brittiläisillä nettisivuilla, tavata siellä nämä tutut runoilijat teksteineen ja nähdä sotaa kuvanneet maalaukset, jotka muistan lapsuudestani.

William Orpen: Thiepval. Lähde: www.memorial-caen.fr

Tästä minulle tulee itse asiassa mieleen puolalaisen Bronisław Linken maalaus Morze krwi, Verimeri, jossa on rantaan huuhtoutuneita kalloja ja luunkappaleita realistisesti kuvatun verimeren rannalla. Linken maalauksessa vaahtopäiset veriaallot näyttävät liplattavan rantaan - ne itse asiassa näyttävät suorastaan liikkuvan. Taustalla olevan taivaan eteen on vyörymässä mustanpuhuvia pilviä. Linken maalaus oli toki toisen maailmansodan inspiroima.

Bronisław Linke: Verimeri. Lähde: www.joshhollingshead.net



William Roberts: Ypresin ensimmäinen kaasuhyökkäys. Lähde: www.wikipedia.org

Tosiaankin Ypresin [iprin], ilman heittomerkkiä. Paikan nimi flaamiksi/hollanniksi on muuten Ieper.

Ypresin ensimmäisen kaasuhyökkäyksen tekivät saksalaiset, ja siitä alkoi varsinainen kaasusota. Ennen kuin sota juuttui juoksuhautoihin, ranskalaiset käyttivät jossain vaiheessa hätäännyksissään kyynelkaasua, bromiksyleeniä tai jotain sinne päin. Saksalaisten ensimmäinen kaasuhyökkäys oli tarkkaan suunniteltu ja sen oli tarkoitus saada rintama murrettua ja sotajoukot taas liikkeelle. Kauhuvaikutus oli suurempi kuin myrkkyvaikutus, ja briteiltä itse asiassa hajosi kaksi divisioonaa joukkopakoon. Saksalaiset eivät kuitenkaan onnistuneet hyödyntämään voittoaan.

Eric Kennington: Kaasutetut ja haavoittuneet. Lähde: www.wikipedia.org

Kloorin jälkeen kokeiltiin muilla aineilla, kun kaasunaamarit alkoivat kehittyä riittävän hyviksi pitämään kloorin loitolla. Kannattaa kuitenkin lukea Erich Maria Remarquen Länsirintamalta ei mitään uutta -romaanin kuvaus kaasuhyökkäyksestä, joka sillä kertaa kohdistuu saksalaisiin: Kaasu...kaasu...kaasu...kaaaaaaaaasu! Remarquen sotilaat pelkäävät, että kaasu on sakeaa. Jos klooria on ilmassa liian sakealti, kaasunaamari ei auta. Lisäksi - ja tämä tulee Remarquelta - kaasunaamarin läpi on raskasta hengittää. Siinä tulee tukala olo ja tuntuisi luontevimmalta repiä koko hökötys naamalta ja vetää keuhkot täyteen...raitista ilmaa? Paitsi että ilma ei ole raitista. Se on tappavaa, vieläpä keuhkoja syövyttävää ja tuskallisesti tappavaa. Toisin sanoen kaasuhyökkäyksen aikana joudutaan koko ajan vastustelemaan vaistomaista mielitekoa. Jos unohtaa hetkeksikään, minkä takia kaasunaamaria pidetään - ja miksei unohtaisi, kun pää menee sekaisin hapen puutteesta? - voi tulla silkassa epähuomiossa irrottaneeksi sen, ja sitten kuolee. Pahan olon vuoksi on myös mahdollista oksentaa kaasunaamariin ja tukehtua omaan yrjöönsä. Kun paine on kova, oksennus tulee myös nenään.

John Singer Sargent: Kaasutetut. Lähde: www.wikipedia.org

Ensimmäisessä maailmansodassa käytettiin paljon hevosia. Hevosillekin oli pantava kaasunaamarit - ja kaikkien eläinystävien sopii ajatella hevosen hätää ja hämmennystä, kun se haistaa jo kaasun, samalla kun tuttu hoitaja on muuttunut omituiseksi kärsäolioksi, joka yrittää asentaa hirveää kuonokoppaa sen päähän. Hevostenkin kaasunaamareissa oli lasilla varustetut reiät silmiä varten, nekin peittivät koko pään.


C.R.W.Nevinson: Kunnian kentät. Lähde: www.memorial-caen.fr

Kuohuva vuosisata -lehtien, vai vihkoistako pitäisi enemmän puhua, takakannen molemmin puolin julkaistiin 1900-luvun leikekirjaa, jossa kerrottiin ajan arjesta ja tavoista esimerkiksi juuri lehtileikkeiden avulla. Ensimmäisen maailmansodan ajoista kerrottiin sotilaiden kirjein ja maalauksin, joista yksi oli juuri Nevinsonin Kunnian kentät.

Frans Masereel: Nouskaa, kuolleet! Helvetillinen ylösnousemus. Lähde: www.memorial-caen.fr

Georges Leroux: Helvetti. Lähde: www.memorial-caen.fr

Leroux'n Helvetti taisi olla yhden numeron kansikuvanakin silloin kolme vuosikymmentä sitten, kun Kuohuva vuosisata ilmestyi.


Luultavasti nuo lukemiset olivat varsin oleellisesti myötävaikuttaneet siihen, että päätin sitten aikanaan kieltäytyä aseista. Ensimmäisen maailmansodan turhuus ja tyhjänpäiväisyys on omiaan vakuuttamaan kenet tahansa siitä, että vaikka puolustautumaan olisikin mielekästä varautua ja valmistautua, itseisarvoinen sodasta intoileminen johtaa pahimmillaan täysin surrealistisiin järjettömyyksiin. Siinä missä toisessa maailmansodassa on nähtävissä oikeita hyviksiä ja oikeita pahiksia, ensimmäinen on kaikkien pasifistikliseiden mallipohja: sota, jonka tasan ainoat syyt olivat valtioiden välinen statuskilpa ja valtioiden välisen liennytysjärjestelmän puuttuminen tai tehottomuus tilanteessa, jossa jännitys nopeasti kiristyi.

Vaikka preussilaisen militarismin Saksalla olikin paljon nykynäkökulmasta epämiellyttäviä piirteitä, keisarikunta ei ollut minkään järjen mukaan poikkeuksellisen paha tai sortava valta verrattuna Isoon-Britanniaan, joka sekin oli vasta kehittymässä demokratiaksi (kuten olen pari viikkoa sitten Hochschildin kirjasta kerrannut, Saksan ensi töikseen miehittämä Belgia ei ollut mikään säälittävä pikkuvaltio julman germaanin hampaiden välissä, vaan eurooppalainen siirtomaavalta, jonka hallitsijalla oli vastuullaan kahden miljoonan ihmisen hengen vaatinut hirmuvaltiusjakso Kongon yksityisomistajana, olkoonkin että Leopold oli kuollut jo 1909 - rinnasteisuus Saksaan, jolle tuli keisarin henkilökohtaisen turhamaisuuden vuoksi kiire hankkia siirtomaavaltoja "kun muillakin oli", on ilmeinen), ja Dreyfusin juttu oli todistanut, että ranskalaisillakaan ei ollut mitään asiaa pitää maataan, kansaansa eikä kulttuuriaan esim. antisemitismin osalta järin sivistyneenä, ainakaan verrattuna esim. Saksaan, joka - niin ihmeelliseltä kuin tämä tuntuukin - ei todellakaan ollut poikkeuksellisen antisemitistinen maa ensimmäisen maailmansodan aikana. Antisemitismi oli enemmänkin itävalta-unkarilainen ilmiö, Wienin pormestari Karl Lueger käytti sitä vaalivoittonsa varmistamiseen, mutta tapaili samalla Wienin juutalaisia selitellen heille, että enhän minä teistä puhu, te olette elinkeinoelämän selkäranka, minä tarkoitan noita alamaailman jiddisiä puhuvia uusia siirtolaisia tuolta Galitsiasta... Mitä sitten tulee unkarilaiseen antisemitismiin, se on niin vastenmielinen ilmiö, että siinä olisi riittävästi syytä sanoa heimoveljeytensä irti. Nobel-komitea teki hyvän jäynän, kun antoi palkinnon Imre Kertészille (joka toki on oikeasti omalaatuinen ja kiinnostava kirjailija ja ansaitsee nobelinsa paremmin kuin esimerkiksi Gao tai Jelinek; Naipaulin Nobel on vähän niin kuin yleisönkosiskelunobel, koska se tuli helppolukuiselle ja suositulle kirjailijalle, joka kirjoittaa helppolukuista ja suosittua kieltä). Ystäväni Ivan Hlinka, jonka erikoislaatuisiin harrastuksiin kuuluvat Nobel-kirjailijat, kirjoitti Kertészistä runon, jonka keskeinen kielikuva oli, että hän karautti husaarien ohi olematta itse edes ratsuväen miehiä - tai jotain sinnepäin - mutta joka tapauksessa oli hyvä veto näyttää pitkää nenää kaikille Unkarin antisemiittisille nationalistinilkeille.

Ensirakkauteni (vuodelta 1989) oli aivopesty vanhempiensa 70-lukulaisella äärivasemmistolaisuudella, joten hän oli rasistisesti saksalaisvastainen. Hänen käsityksensä 1900-luvun historiasta oli, että saksalaiset olivat käyneet kaksi sotaa karismaattisten johtajien johdolla. No, Hitler oli karismaattinen johtaja, mutta kenen karismalla ensimmäinen maailmansota käytiin? Keisari Vilhelmin? Ludendorffin? Hindenburgin?

Ensimmäinen maailmansota alkoi pohjimmiltaan siksi, että armeijoiden suunnitelmat ja poliitikkojen tarpeet eivät natsanneet. Keisari Vilhelm määräsi liikekannallepanon olettaen voivansa käyttää sitä poliittisena kiristyskeinona. Valitettavasti pääesikunnan kassakaapista löytyi vain Schlieffenin vanha suunnitelma, jossa Belgian miehittäminen esitettiin Ranskan vastaisen liikekannallepanon oleellisena osana. Saksa nyt vain oli sattumoisin - tai Preussi, mutta Preussin ulkopoliittiset velvoitteet sitoivat Saksaa - mennyt takaamaan Belgian puolueettomuuden, jolloin britit katsoivat sopimusrikoksen vuoksi velvollisuudekseen lähteä sotaan Saksaa vastaan. Briteilläkään ei kuitenkaan ollut valmiita suunnitelmia sodankäynnistä Belgiassa, vaan ainoa suunnitelma, jonka he löysivät kaapistaan, oli suunnitelma brittijoukkojen liittymisestä Ranskan armeijan vasemmalle sivustalle.

Mitenkäkö tämä liittyy Sarajevon laukauksiin? Arkkiherttua Franz Ferdinandin murhaajat olivat serbialaismielisiä bosnialaisia nationalisteja, joten Itävalta-Unkari katsoi asiakseen esittää Serbialle uhkavaatimuksen arkkiherttuan murhan johdosta. (Attentaatin yksityiskohdat ovat minulla edelleenkin muistissa: ensimmäisen attentaatin teki pommilla Nedeljko Čabrinović, joka kuitenkin osui väärään autoon, varsinaisesta murhasta huolehti nimeään myöten periaatteen mies Gavrilo Princip, joka käytteli pyssyä.) Serbit olivat muuten kesyä poikaa toteuttamaan uhkavaatimuksen ehdot, mutteivät suostuneet päästämään itävaltaunkarilaisia poliiseja maaperälleen osallistumaan murhan selvittämiseen, koska tämä oli heidän perustuslakinsa vastaista - mikä varmaan piti paikkansakin, vaikka on aika selvää, että serbien omat poliisit eivät olisi uskaltaneet toimia kovin tehokkaasti, koska murhan takana oli nationalistinen salaliittolaisjärjestö Crna Ruka (Musta käsi), joka piti käytännössä koko Serbiaa pistimen kärjessä. Seuraus oli sota Serbian ja Itävalta-Unkarin välillä, mistä sitten seurasi yksinkertaistaen seuraava ketjureaktio:

- Venäjä Serbian liittolaisena sotaan Itävalta-Unkarin kanssa

- Saksa Itävalta-Unkarin liittolaisena sotaan Venäjän kanssa

- Ranska Venäjän liittolaisena sotaan keskusvaltoja vastaan

- Englanti Ranskan liittolaiseksi Belgian puolustamisen varjolla

Lenina-vaipat ja Stalina-vaippahousut

Nainen-terveyssiteet - Teinipoika-spermapyyhkeet.

Eeva-naistenlehti - Aatami-kovapornolehti.

Anna-naistenlehti - Ota - raiskauspornon erikoislehti.

Taivaan syvyydet

Merkitään nyt keskellä yötä muistiin sekin, että ostin itselleni joululahjaksi tähtitaivasrompun Redshift 5. Tarkoituksena oli ennen muuta hankkia lähdeaineistoa iirinkielistä tähtitieteen nettiensyklopediaani varten, mutta on se oikeasti aika hauska lelu, jos haluaa katsella animoidusti miten Mars nuljahtaa näkökentän editse Phobosia kiertävältä radalta katsottuna. Hauskanpidon jälkeen olen kuitenkin ruvennut ankaran luterilaiseksi, säätänyt ohjelman Tuorlan observatorion koordinaateille ja alkanut opetella tähtikuvioiden nimiä. (Tuorla sijaitsee Piikkiössä ja on sen vehkeen Turkua lähin valmis asetus. Kai maar siihen saisi ohjelmoitua ihan Turunkin, jopa Ylioppilaskylän, horisontin, jos vaivautuisi selvittämään meridiaanit sun muut koordinaatit, mutta ihan niin kunnianhimoinen en vielä ole.) Tähän asti ainoat tunnistamani ovat olleet Otavan (joka tarkkaan ottaen ei ole tähtikuvio, vaan tähtikuvion osa) lisäksi lähinnä Pieni karhu, Kassiopeia ja Orion, joka muuten oli Irlannissa ainainen seuralaiseni. Kun tulin kämpille irlantilaisessa iltapimeydessä, Orion loisti taivaalla näyttävänä ja komeana. Orioniin - iiriksi sen nimi voi olla Oiríon, mutta kansanomaisemmin An Bodach; bodach tarkoittaa sananmukaisesti "peniksellä (bod) varustettu henkilö", lähinnä se on halveksuva nimitys miehelle, mutta englannin buddy on tiettävästi siitä lainattu - kuuluukin näköjään paljon tähtitaivaan kirkkaimpia tähtiä, sellaisia joilla on omat komeat arabialta kalskahtavat nimet: Rigel ja Betelgeuze nyt ennen kaikkea. Pikkupoikana, kun minulla oli oma tähtitiedevaiheeni, juuri tähtien nimet olivat yksi tärkeimpiä syitä olla innostunut astronomiasta. Aldebaran, Arcturus, Sirius, Algjebba, Alphekka, Kochab, Phekda, Mizar, Alcor, Achernar, Megrez, Zubenetchamali, Mintaka, Alnitak, Rasalgethi, Regulus...Sittemmin nuo taivaan loputtomat syvyydet alkoivat pelottaa, ja siirryin kemiaan.

Tuon pirun tähtiensotamusiikin olisivat saaneet jättää pois, mutta muuten tämä on kuten sanottu aika upea vehje. Jos tähän voi luottaa, niin ainakin Piikkiöstä katsoen Orion on juuri nyt lounaassa päin, ja kokonaan horisontin yläpuolella. Orionin tunnistaa siitä, että sillä on kolmen vierekkäisen tähden vyö vyötäröllään: tähtien nimet ovat Alnitak, Alnilam ja Mintaka, ja kaikki kolme, tai niiden pääkomponentit, ovat paljon meidän Aurinkoamme nuorempia ja isompia tähtiä, joita odottaa supernovana räjähtäminen.

Aurinko on pääsarjan tähtiä, ja sellaiseksikin - näin kertoo www.daviddarling.info - harvinaisen lunkia sorttia. Paljon on intoiltu Auringon protuberansseista (jotka ovat kaikilla muilla kielillä protuberansseja, mutta englanniksi prominences ja iiriksi muuten starraiceachtaí) ja flareista (bladhmanna), mutta todellisuudessa, sanoo David Darling, suurimmalla osalla tähdistä ne ovat huomattavasti hurjempaa sorttia, puhumattakaan nyt siitä, että useimmat tähdet ovat vähintäänkin kaksoistähtiä, jolloin niitä ei oikein voi stabiililla radalla kiertää, tai ainakin niiden vuorovaikutuksesta syntyy kaikenlaisia ikävyyksiä - esimerkiksi vaikka noita novia, jotka nostavat sekä valovoiman että säteilyarvot pariksi viikoksi aivan sietämättömiin lukemiin eläville olennoille. Minkähän takia kellekään ei ole juolahtanut mieleen - vai onko? - kirjoittaa tieteistarinaa planeetasta, joka on asutettu jo eräitäkin vuosisatoja sitten maapallolta saapuneilla siirtolaisilla ja joka sitten yhtäkkiä joutuu vaaraan kun osoittautuukin, että kyseisessä aurinkokunnassa esiintyy säännöllisesti novia, ja siirtolaiset ovat syystä tai toisesta missanneet keskustähden näkymättömän seuralaisen, joka niitä aiheuttaa.

Sekä David Darling että Redshift ovat varsin nopeasti opettaneet minulle erään asian, jota en aiemmin tiedostanut: ilmeisesti tuolla ulkona on paljon vähemmän elämää ja asuinkelpoisia planeettoja kuin luulinkaan, siitä yksinkertaisesta syystä että muissa aurinkokunnissa on epävakaampia tähtiä ja turvattomammat taivaat. Esimerkiksi Tau Cetiä minun lapsuudessani tuntuivat astrobiologit, vai mitä eksobiologeja ne nyt olivat, varmana ehdokkaana elämää ylläpitäväksi planeetaksi: se on paljaalla silmällä näkyvä, Auringon kokoinen ja näköinen tähti, johon ei ole kuin alun toistakymmentä valovuotta matkaa (hei, se on oikeasti lyhyt matka!). Nykyään tiedetään kuitenkin, että Tau Cetillä ei välttämättä ole planeettoja ollenkaan, sitä vastoin selvästi isompi asteroidi- ja komeettavyö kuin Auringolla. Jos siellä mitään planeettoja onkaan, niiden ilmakehässä käy jatkuvasti jyske ja räiske, kun taivaasta lappaa Tunguskan meteoriittia joka herran päivä ja yö ja tunti. Väsää siinä sitten älyllisiä elämänmuotoja, kun meininki on suoraan Immanuel Velikovskyn visioista. Lisäksi Tau Cetin aurinkokunnassa ei ole riittävästi raskaita alkuaineita - ne kun eivät synny itsestään pienen tähden vaikutuspiirissä, vaan ilmeisesti ainoat tehtaat koko maailmankaikkeudessa, jotka tuottavat vetyä ja heliumia raskaampia alkuaineita, ovat isot tähdet, jotka sitten levittävät kaman pitkin kartanoa supernovissa - tätäkään en tiennyt ennen kuin nyt. Näyttää siltä, että se sauma, jossa tänne on päässyt syntymään elämää, on todella ahdas.

Joo joo, kyllä minä kuulen mitä te kuiskitte siellä takarivissä: Jumala on sekaantunut asiaan jollain tavalla. Kaikin mokomin. Sitten kuoltuamme Jumala nauraa meille kaikille pirullisesti (sic!) päin naamaa ja venkoilee, että menittepäs halpaan, menittepäs halpaan, näihin meidän Allahin kanssa kehittelemiin teekkarijäyniin...Kvasaareita ja kvarkkeja ja miljoonia valovuosia...HEH...ja jätkät tiiraavat vuosisadat putkeen siihen kaukoputkeen ja keksivät näitä teorioita eivätkä huomaa että oikeasti se tietysti oli koko ajan se musta samettikangas johon me Allahin kanssa oltiin pistetty reikiä. Ai, että onko Allah eri tyyppi kuin minä? No ei se oikeastaan ole, mutta tässä hommassa pakkaa pitkästymään niin että pitää keksiä sivupersoonia kavereiksi, kun on muuten niin yksinäistäkin. Ja turha muuten minulle on aukoa niistä teidän uskonsodista, itse te menitte asianne sössimään vaikka mä olin antanut joka kuppikunnalle selvät ukaasit ettei jengiä sillä lailla kuulu lahdata. Mutta ettehän te tolkun puhetta kuuntele. No joo joo, menkää nyt sitten armosta sinne taivaaseen. Vaikka turha sitä hankomiestä siellä hiilikellarissa on pelätä. Suojatyöpaikassa tumpelo kun on. Jotain sille piti keksiä, niin panin sitten teitä kiusaamaan, ihan niin kuin ette itse osaisi paremmin.


Orionilla on kaksi käsivartta. Olkapäinä toimivat Betelgeuze - tässä ohjelmassa se kirjoitetaan näköjään Betelgeuse - ja Bellatrix, toinen punainen ja toinen sinervänvalkoinen jättiläinen. Jalat ovat Saiph ja Rigel, molemmat sinervänvalkoisia jättiläistähtiä, Rigel ylijättiläinen. Etäisyys on molemmilla reilut parisataa parsekkia, eli helkkarin kuusessa ovat, mutta silti ainakin Rigel kuuluu tähtitaivaan kirkkaimpiin. Kirkkain on tunnetusti Sirius, joka on kirkas siksi ja vain siksi että se on lähellä. On se Aurinkoa isompi ja kirkkaampi, mutta se on asiallista pääsarjaa ja sijaitsee kahden ja puolen parsekin päässä. Sirius sijaitsee Isossa koirassa (sen takia sitä siis kutsutaan Koirantähdeksi), joka ei ole ihan Orionissa kiinni, mutta lähellä kumminkin. Tuorlan horisontista katsoen Sirius on periaatteessa näkyvissä tällä hetkellä, vaikkakin matalalla.

Jälkikirjoitus loppiaisen vastaisena yönä: Loppiaisen voisi viettää Marsin merkeissä. Tulin jo seuranneeksi Redshiftistä Viking-luotaimen kierroksia Marsin ympäri kultaisella 70-luvulla. Kun Kim Stanley Robinsonin Mars-trilogia aikoinaan jäi kesken ja myin sen pois, niin nyt voisi hakea netistä Edgar Rice Burroughsin lievemmin sanoen sekopäiset Mars-seikkailut luettaviksi.

Huomautus

Tämä ei ole uusi Plöki. Tämä on esseistisemmäksi ja kirjallisemmaksi tarkoitettu Notatki z podziemia, joka oli alkujaan tarkoitettu salablogiksi. Interblogismiin yritän olla vastedes alentumatta, paitsi sellaisten blogien kohdalla, joilla todella on jotain sanottavaa. Suurmiehellä on parempaakin tekemistä kuin riidellä paskasakin ja pohjaliejun, kuten Tiramisuegun ja Harakan (enkä tarkoita Timo Harakkaa, vaan sitä toista lintua, sitä Blogistanin paskanärheä), kanssa.