Sivut

torstai 8. joulukuuta 2016

Äärioikeisto paskansi sankarihaudoille - Extremhögern sket på hjältegravar

Äärioikeisto esiintyy tunnetusti isänmaallisena, mutta haluaa Venäjän rahalla ja ruotsalaisten aateveljien avulla panna pisteen Suomen itsenäisyydelle. Tästä ei tietenkään lehdissä kirjoiteta, vaikka se on kaikkien äärioikeiston toimintaa vähänkin seuranneiden tiedossa, koska median hugenbergit antavat potkut äärioikeistoa poliittisesti epäkorrektilla tavalla käsittelevälle kirjoittajalle. Minähän sen tiedän kaikkein parhaiten.



Extremhögern uppträder som bekant som patriotisk, men vill med ryska pengar och tillhjälp av idéfränder från Sverige avskaffa Finlands självständighet. Det skriver man naturligtvis inte om i tidningarna, hur självklart det än ter sig för alla som följt med högerextrema aktiviteter, eftersom hugenbergarna på medierna sparkar alla skribenter som skriver om extremhögern i politiskt inkorrekt ton. Det vet jag ju allra bäst.

Äärioikeiston karkea tekopyhyys ja taparikollisen luonne tuli itsenäisyyspäivänä näkyviin myös siinä, että nämä "kurinalaiset marssijat" polttivat nuotiota Hietaniemen hautausmaalla ja turmelivat mm. rauhanturvaajien hautamuistomerkkiä. Voi olla että tässä oli taustalla jokin poliittinen vihamielisyys - äärioikeiston keskuudestahan on kuulunut yhtä mittaa sellaisia ääniä, että rauhanturvaajat ovat ikävää porukkaa, koska heidän toimintansa saattaa pelastaa neekerien tai muiden mutakuonojen henkiä, ja sellainenhan ei sovi Suomen armeijalle, jonka tehtävänä ei heidän mielestään ole pelastaa neekereitä tai mutakuonoja, vaan päin vastoin surmata näitä. 

Att högerextremisterna är brutalt skenheliga och vanebrottslingar till karaktären manifesterades på självständighetsdagen också i att dessa "väldisciplinerade demonstranter" gjorde upp eld på Sandudds kyrkogård och skadade bl a monumentet till fredsbevararna. Det kan ju hända att det berodde på deras politiskt motiverade fientlighet mot fredsbevarande styrkor i allmänhet. En del högerextremister har ju framhävt att de ogillar fredsbevarare, ty fredsbevarande verksamhet räddar ibland livhanken för en neger eller en svartskalle. Sånt passar ju definitivt inte för Finlands armé, för högerextremisterna tycker att armén inte borde rädda negrer och svartskallar, utan snarare döda dem.

Sitä vastoin venäläisten surmaaminen ei maahanmuuttokriitikoiden mielestä enää kuulu armeijan velvollisuuksiin, vaikka kyseiset venäläiset tulisivatkin panssarivaunulla rajan yli. Putinin sotilaistahan he toivovat liittolaisia, jotka surmaavat suomenruotsalaiset ja tummaihoiset, niin että maahanmuuttokriitikoiden itsensä ei tarvitse. 

Att döda ryssar tycker invandringskritikerna ingår däremot inte i finska arméns plikter, även i det fall det skulle handla om ryssar som åker hit med pansarvagnar. De ser ju Putins soldater som potentiella allierade, som ska massakrera alla finlandssvenskar och mörkhyade, så att invandringskritikerna själva slipper skitgörat. 

Toki voi olla, että "isänmaalliset" öykkärit sotkivat hautausmaata vain yleistä epäsiisteyttään ja kelvottomuuttaan. Koska en itse ole maailman paras siivooja, pidän tätä lähes inhimillisenä piirteenä äärioikeistolaisissa. Ehkäpä viinalla tai muilla päihdyttävillä valmisteilla - joita äärioikeisto nauttii todennäköisesti paljonkin ahneemmin kuin narkkareiksi haukkumansa vastapuoli - on ollut osuutta asiaan. Jos näin on, on mahdollista, että maahanmuuttokriittiset massat ovat liikutusaineissaan töräyttäneet ihan oikeita pökäleitä, eli paskoneet sankarihaudoille kirjaimellisessakin mielessä.

Det kan ju också hända att de kantänka fosterländska skrävlarna grisade ner gravgården bara därför att de i största allmänhet är orenliga oduglingar. Själv brukar jag ju ha det rätt ostädat hemma hos mig, och därför ser jag denna orenlighet egentligen som ett i det närmaste mänskligt drag hos extremhögern. Hur mycket de än beskyller sina motståndare för att vara knarkare, inmundigar de med säkerhet mycket mera sprit och övriga berusningsmedel, vilket må ha bidragit sitt till saken; och om kemiskt framkallade sinnesrörelser spelat en roll, skulle det inte förvåna mig om det visar sig att "patrioterna" även i ordets bokstavliga mening skitit på hjältegravar.

Oman hupaisuutensa asiaan lisää, että poliisitutkintaa asiasta on uskaltanut vaatia vain perussuomalainen kansanedustaja Ari Jalonen. Ilmeisesti tässäkin on taustalla vain puolueen sisäinen valtataistelu - Jalonen haluaa kampittaa Laura Huhtasaarta. Satakuntalainen syväkurkku lauloi minulle, että vaikkei Jalonen penaalin terävin kynä olekaan, hän osaa poliittisen pelin, ja tässä pelissä on kyse siitä, hallitsevatko persuja soinilaiset vai halla-aholaiset. Vaikea uskoa, sillä Jalonen on kyllä ollut Halla-ahon hyväksymien ehdokkaiden listalla. 

Det utgör en sorts komisk slutkläm att det bara är den sannfinske riksdagsledamoten Ari Jalonen som vågat yrka polisutredning i saken. Men även detta förefaller bara bero på den inre maktkampen i partiet - Jalonen vill sätta krokben för Laura Huhtasaari. En bekant som är hemma från Satakunda tyckte att Jalonen, fast han måhända inte är någon krutuppfinnare, förstår sig på politiskt spel, och att det här spelet handlar om huruvida det är Soinis eller Halla-ahos fraktion som har övertaget i sannfinska partiet. Personligen har jag svårt att tro det här, ty Jalonen har nog figurerat på listan över de av Halla-aho godkända kandidaterna.

Sitä vastoin Ari Jalonen on tunnettu "kalevalaisen jäsenkorjauksen" (jonkinlaisen kansallismielisyydellä kuorrutetun terveyshumpuukin) puolestapuhujana, joten hänelle lienee henkilökohtaisesti tärkeämpää hyväksikäyttää persuja puoskarointielinkeinon kuin rasismin ja fasismin edistämiseen. Ja kaipa hänenkin älyllään ymmärretään, että ihmisten menestykselliseen kusettamiseen erilaisilla humpuukijutuilla tarvitaan toimiva yhteiskunta talousjärjestelmineen. Jos kaikenlaiset tarranatsit syöksevät maan kaaokseen, jossa rahallakaan ei enää ole arvoa, huijarit ja koijaritkaan eivät voi tuhlata vääryydellä hankkimaansa vaurautta paheelliseen elämään.

Å andra sidan är Ari Jalonen känd som förespråkare för "kalevalansk kiropraktik", vilket i praktiken väl är någon sorts kvacksalveri med nationalism som smet på. För honom är det förmodligen viktigare att utnyttja sannfinnarna som en politisk fasad för att främja charlataneri som näring än att sprida rasism och fascism. Antagligen är t o m han tillräckligt klyftig för att inse, att det behövs ett fungerande samhälle och en fungerande ekonomi för att lura folk med allehanda bedrägerier. Om dekalnazisterna från Nordiska motståndsrörelsen störtar landet ner i ett kaos där inte ens pengar har något värde längre, kan inte heller några skojare och lurendrejare slösa sina smutsiga stålar på lastbart liv och liderligheter.


sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Imatra

Imatralla on tapahtunut varsin odotettavaa, eli ilmeisesti väkivaltainen taparikollinen on surmannut kaksi toimittajaa ja sosiaalidemokraattisen kunnallispoliitikon. Äärioikeisto tuskin on suoraan sekaantunut asiaan, mutta on varsin mahdollista, että murhaaja on tempautunut äärioikeiston luomaan väkivaltaa ihannoivaan ilmapiiriin. Ainakin äärioikeiston Facebook-ryhmissä alkoi välittömästi murhaajan suitsuttaminen valkoisen rodun pelastajasankarina.

Toki muutkin roistot ovat mässäilleet asialla. Esimerkiksi eräs Venäjän trolli on täysin totuuden vastaisesti esittänyt uhrit venäläisinä ja murhaajan äärioikeistolaisena sotilaana (!).

I Imatra har det skett någonting vi alla kunde vänta oss: en våldsbenägen vanebrottsling har mördat två journalister och en socialdemokratisk kommunalpolitiker. Extremhögern är knappast direkt inbegripen, men det är mycket sannolikt att mördaren ryckts med i den våldsförhärligande atmosfär extremhögern skapat i landet. Åtminstone i högerextrema Facebookgrupper har mördaren genast blivit hjälte- och helgonförklarad och anses ha gjort ett hjältedåd i vita rasens försvar.

Även andra skurkar har frossat i incidenten. En rysksinnad provokatör har påstått att offren var av rysk nationalitet och mördaren en högerextremist med militär anknytning (!).




Ikonen Ensio: Den här bilden säger också en hel del.
Martti Kunttu: Det gör den. Hon fick vad hon ville.
Ritva Tarja Birgitta Tuominiemi: Man borde ha gissat att det på något vis var [de utländska] inkräktarna som låg bakom det här. Man får vad man beställer.

Petri Puustinen: Oj då, det är inte bra med mångkultur.
Matti Onnela: Fint, den kulan tog rätt fnask.

Tällaista kirjoittelee valenimi Imatran Uutiset, joka on ilmeisesti luotu pelkästään tarkoituksena levitellä valheita tästä kyseisestä murhatapauksesta:



Pseudonymen Imatranyheterna (uppenbarligen skapad endast för att sprida lögner om det här mordet): "Skytten har varit anställd hos Försvarsmakten och aktiv i många högerorganisationer. Offren utvaldes på etniska grunder."
"Enligt lokala sagesmän var skytten en manlig rasist och offren ryska medborgare. Ryska ambassaden och FSB bett om utredningshjälp."

perjantai 2. joulukuuta 2016

Guggenheim

Muuten olen ihan tyytyväinen siihen, että Helsinkiin ei tule Guggenheimia. Julkiset kulttuurivarat on pantava kirjastolaitokseen, taidekasvatukseen ja jo olemassaoleviin museoihin. Guggenheim haisee matkojen päähän tekosyyltä laiminlyödä muuta kulttuuritoimintaa. 

För övrigt anser jag att det är helt fint om det inte blir någon Guggenheimfilial i Helsingfors. Offentliga kulturpengar bör investeras i biblioteksväsendet, konstuppfostran och i redan existerande museer. Guggenheim är ett alltför uppenbart svepskäl att försumma all annan kulturverksamhet.

torstai 1. joulukuuta 2016

Kun Erkki Tuomioja natseja tuki - När Erkki Tuomioja tog ställning för nazism

Toisin kuin monet Nato-mieliset kaverini, en pidä Erkki Tuomiojaa enkä Tarja Halosta lähtökohtaisesti stalinisteina enkä Venäjän vaikuttaja-agentteina. Nuoruudessani Tuomiojan päätoimittama Ydin-lehti tarjosi jokseenkin ainoan henkireiän vapaamielisten porvarien kasvattamalle pojalle, joka suhtautui kriittisesti kyseenalaistaen niin oikeiston kuin vasemmistonkin silloisiin dogmeihin. Mitä sitten Halosen Venäjää hyssyttelevään ulkopolitiikkaan tulee, se oli valtavirtaa kautta lännen tuossa uuden vuosituhannen alkuaikoina, kun koko EU oli tavallaan suomettunut, eli kaikki teeskentelivät Venäjän olevan matkalla vakaata demokratiaa kohti, vaikka paha suunta oli näkyvissä.

I motsats till en del Natovänliga kompisar anser jag inte att Erkki Tuomioja eller Tarja Halonen är stalinister eller ryska inflytelseagenter. När jag var ung var det tidskriften Ydin, vars chefredaktör Tuomioja var, som erbjöd det enda andningshålet för en ung kille uppfostrad av frisinnade borgare och som kritiskt ifrågasatte både vänsterns och högerns dåvarande dogmer. Vad sen gäller Halonens undfallande politik gentemot Ryssland, var det den attityd som praktiskt taget alla västliga ledare strax efter millennieskiftet antog: då var hela EU på sätt och vis finlandiserat, och alla intalade sig att Ryssland höll på att utvecklas till en stabil demokrati, även om det redan låg en massa illavarslande tecken i luften.

Tämä ei tarkoita, etten pitäisi Tuomiojan nykyistä ulkopoliittista asennetta täysin typeränä ja vahingollisena. Mies on nimittäin ryhmittäytynyt juuri sen vanhojen äijien porukan jatkoksi, joka nyt hätääntyneenä haluaa palata takaisin kekkoslaisuuteen ja YYA-tyyppiseen idänpolitiikkaan. Korostan sanaa "hätääntyneenä". Osa näistä ukoista voi olla suoran venäläisvaikutuksen alaisia, mutta todennäköisesti suuremmalla osalla vain on vaikeuksia myöntää itselleenkään Suomen turvallisuustilanteessa tapahtuneita muutoksia. Silloin yksi ihmiseläimen luonnollisista reaktioista on vetäytyä kuoreensa ja yrittää kieltää todellisuus.

Härmed vill jag inte antyda att jag inte anser Tuomiojas nuvarande utrikespolitiska hållning vara urdum och skadlig. Han har nämligen anslutit sig till precis det gäng gamla gubbar som nu panikartat vill återgå till vsb-politik gentemot Ryssland. Jag vill särskilt framhäva ordet "panik". En del av gubbarna må vara underkastade direkt ryskt inflytande, men sannolikt har de flesta bara svårt att medge, ens för sig själva, de förändringar som ägt rum i vår säkerhetssfär. Då är det det mänskliga djurets normala reaktion att dra sig inom sitt skal och försöka förneka verkligheten.

Ollessani teinipoika Tuomiojan edustama taho eli Sadankomitea tuntui vaihtoehdolta nimenomaan auktoriteetilla jyrääville äijille, jotka julistivat, että virallisen ulkopoliittisen linjan inhorealistinen tulkinta oli ainoa totuus ja että sen kyseenalaistaminen oli lähes maanpetoksellista touhua. Siksi pidänkin tyrmistyttävänä, että juuri Tuomiojasta on vanhoilla päivillään tullut juuri sellainen auktoriteettisetä. Hänen kantansa Saara Jantusen kirjaan informaatiosodasta on tiivistettävissä kahteen sanaan: "lukematta paskaa". Samalla asenteella on mennyt moni muukin vasemmistosta tai keskustasta ponnistava setämies, ja selvästi sovinistisesta asenteesta, suoranaisesta naisvihastakin on näkynyt esimerkkejä.

När jag var i tonåren framstod Tuomioja och De Hundras Kommitté som ett alternativ till precis detta: gubbar som med högdragen auktoritet förkunnade att den brutalt realistiska tolkningen av den officiella utrikespolitiska linjen var vägen, sanningen och livet och att det var i det närmaste landsförräderi att ifrågasätta den. Därför anser jag det vara förfärande att det är precis Tuomioja som på sina gamla dagar uppträder som en sådan auktoritär farbror. Han har avfärdat Saara Jantunens bok om informationskriget som skräp och samtidigt medgett att han inte ens läst den. Med samma attityd har boken förbigåtts av mången annan gubbe med vänster- eller centerbakgrund, och en del av dem har t o m visat vissa tecken på manschauvinism och öppet kvinnohat.

Tuomiojan asenteiden takana on tietysti kuusikymmenlukulainen pasifismi, joka toki oli jonkin verran riippuvuussuhteessa työväenliikkeen ja vasemmiston sotaväen vastaiseen näkemysmaailmaan. Vuoden 1918 jäljiltä vasemmistolaisen kuului meillä vierastaa armeijaa ja asepalvelusta, koska armeija oli vasemmistonäkökulmasta lahtarikaarti ja sen tehtävä nähtiin ensisijaisesti sisäpoliittisena. Sieltä kumpujen yöstä kumpuavat pohjimmiltaan myös Tuomiojan asenteet, varsinkin se ajattelutapa, että mitään Venäjän uhkaa ei ole eikä voi olla.

Tuomioja har givetvis sextiotalets pacifism att tacka för sina attityder, låt vara att denna pacifism här i Finland står i ett visst beroendeförhållande med vänsterns och arbetarrörelsens antimilitarism. Efter inbördeskriget var vänstern hos oss på något vis förpliktigad att ogilla armén och militärtjänsten, eftersom armén ur vänsterns synvinkel var ett slaktargarde riktat mot arbetarklassen. Det är från detta "kumlarnas mörker" som Tuomiojas inställningar till syvende och sist härstammar, särskilt tankesättet att något verkligt hot från ryska hållet aldrig kan existera.

Alkujaanhan Suomen sisällissota oli osa Venäjän sisällissotaa. Oliko se nyt tuo viimeinen kulttuuripaavimme Paavo Haavikko, jonka mielestä Suomen itsenäistyminen oli pikemminkin eräänlainen kompromissi tai hätäratkaisu kuin mikään vapausunelman todeksitulemus. Tästä asetelmasta seurasi sitten, että Neuvostoliitto oli työväenliikkeelle - kommunisteille avoimesti, monille sosiaalidemokraateille syvällä sydämessä ja sisikunnassa, vaikkei tiedostetusti - se osa vanhasta kotimaasta, jossa "meikäläiset" olivat päässeet voitolle, Suomi taas "valkoinen Suomi".

Det finska inbördeskriget började faktiskt som en del av det ryska. Var det nu vår siste kulturpåve Paavo Haavikko som tyckte att vår självständighet snarare var en kompromiss eller en nödlösning än någon frihetsdröm som gick i uppfyllelse. Därför framstod Sovjet för arbetarrörelsen - öppet för kommunister, men för många socialdemokrater omedvetet och djupt i själen - som den del av det gamla hemlandet där "de våra" segrat, medan Finland var "det vita Finland".

Tuntuu siltä, että Tuomiojan kaltaiset vanhat kuusikymmenlukulaiset eivät ole päässeet vieläkään irti tästä asetelmasta. Heidän näkökulmastaan "Venäjän uhka" on yhä pelkästään "valkoisen Suomen" keksimä pelottelukeino, ja Venäjällä pelotteleminen itsessään äärioikeistolaista. Näinhän ei nykyään enää ole, vaan Venäjä on uuden äärioikeiston strateginen yhteistyökumppani: molemmat taistelevat länsimaisen demokratian, sananvapauden, oikeusvaltion ym. tuhoamiseksi.

Det förefaller som om gamla sextitalister som Tuomioja aldrig kunnat lösgöra sig från den här konstellationen. Ur deras synvinkel är det ryska hotet bara en papperstiger "vita Finland" hittat på, och att skrämma folk med Ryssland är i och för sig något högerextremt. Så förhåller det sig inte längre, utan Ryssland är den nya extremhögerns strategiska samarbetspartner: bägge bekämpar västerländsk demokrati, uttrycksfrihet, rättsstat osv.

Kiistämällä Venäjän uhan Tuomioja kiistää äärioikeiston uhan, eli asettuu tosiasiassa äärioikeiston puolelle. Pitämällä jääräpäisesti hengissä käsitystä puolustuslaitoksestamme pelkkänä äärioikeiston sisäpoliittisena armeijana hän vahingoittaa isänmaan asiaa tarkalleen yhtä paljon kuin joku Ulla Appelsin, joka jankkaa, että "isänmaallisuus ei ole rasismia" ilmeisenä tarkoituksenaan puhtaaksipestä kaikki rasistiset äärioikeistolaiset ja esittää heidät vilpittöminä isänmaanystävinä. Nämä molemmat (heh heh) ääripäät estävät suurta yleisöä lopultakin tiedostamasta, että nykyinen äärioikeistomme on suorastaan mielenosoituksellisen välinpitämätön mistään mielekkäästi määritellystä Suomen edusta ja tosiasiassa Venäjän talutusnuorassa.

Genom att ignorera det ryska hotet ignorerar Tuomioja det högerextrema hotet och ställer sig sålunda objektivt sett på nazisternas sida. Genom att envist hålla vid liv uppfattningen om vår försvarsmakt som en rent inrikespolitisk, högerextrem armé tillfogar han fosterlandets sak precis lika mycket men som t ex chefredaktrisen för aftontidningen Ilta-Sanomat Ulla Appelsin, som gång på gång insisterar att "fosterländskhet inte är rasism", med det alltför uppenbara syftet att rentvätta alla rasistiska högerextremister och framställa dem som stora fosterlandsvänner. Både Appelsins och Tuomiojas gelikar hindrar publiken från att göra sig klart att vår nuvarande extremhöger i själva verket är demonstrativt likgiltig mot allt vad Finlands nationella intresse heter och i stället går i Rysslands ledband.

Jopa Tuomiojalta tulisi voida vaatia sen tosiasian tunnustamista, että nyky-Venäjä on ennen muuta imperialistinen ja pahantahtoinen valtio, joka haluaa sotaa. Tuomioja vain on nuoruudessaan kuunnellut liikaa Neuvostoliiton iljettävän siirappista propagandaa siitä, kuinka venäläiset eivät tahdo sotaa ja kuinka venäläiset muka ovat joutuneet kaikkia muita enemmän kärsimään sodasta. 

T o m Tuomioja borde kunna erkänna det faktumet att det nuvarande Ryssland framom allt är en imperialistisk, illasinnad och krigstokig stat. Tuomioja har dock tyvärr på sina späda ungdomsår hört alltför mycket sirapssöt rysk propaganda om hur ryssar kantänka inte vill ha krig och hur ryssar kantänka mer än någon annan fått lida av krig.

Itse asiassa todellisuus on toinen: venäläisiä enemmän joutuivat esimerkiksi toisessa maailmansodassa kärsimään ukrainalaiset ja valkovenäläiset yksinkertaisesti siitä syystä, että sattuivat olemaan saksalaisten hyökkäysreitillä. Nyt emme edes puhu niistä julmuuksista, joilla Neuvostoliitto pakotti kahden vaiheilla horjuneet rajamaiden väestöt ruotuunsa.

Verkligheten är dock en annan: ukrainarna och vitryssarna fick lida proportionellt mycket mer än ryssarna, av det enkla skälet att de råkade befinna sig på den tyska invasionsrutten. Nu tar vi inte ens upp de grymheter som Sovjetunionen begick för att tvinga tveksamma gränslandsbefolkningar tillbaka till fållan.


Mutta luonnollisesti Neuvostoliitto oli eräänlainen Venäjä ja nyky-Venäjä on eräänlainen Neuvostoliitto, joten nykyvenäläiset laskevat muiden neuvostokansojen kärsimykset omaan myötätuntotiliinsä. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten Venäjä sekä neuvostoaikana että sen jälkeen riisti ja riistää alusmaitaan. Jopa Stalinin julmuudet vähemmistökansallisuuksia kohtaan lasketaan venäläisten sortamiseksi - samalla kuitenkin Stalinia pidetään nyky-Venäjällä laajalti esimerkillisenä johtajana juuri julmuutensa ja säälimättömyytensä vuoksi. (Logiikka on tunnetusti lännen jumalattomien homojen keksintö, jos Putinilta kysytään.)

Men när allt kommer omkring var Sovjetunionen en sorts Ryssland, och likaså är det nuvarande Ryssland en sorts Sovjet, vilket innebär att ryssarna i dag tillräknar sig de lidanden andra sovjetiska nationaliteter fått utstå. Det här är bara ett exempel på hur Ryssland både under sovjettiden och därefter exploaterade och exploaterar sitt kolonialrike. Även Stalins grymheter mot nationella minoriteter framställs som "förtryck mot ryssar" - samtidigt uppfattas Stalin i dagens Ryssland som exemplarisk ledare precis p g a sin brutalitet och obarmhärtighet. (Frågar man Putin är logik visst någonting gudlösa bögar i Väst hittat på...)

Esimerkiksi venäläiset fasistiset nationalistit esittävät Stalinin puhdistukset hyvänä ja toivottuna, isänmaallisena tekona: heidän mukaansa Lenin oli juutalainen, ainakin jonkinlainen "henkinen juutalainen", joka nosti kaltaisensa hallitsemaan Neuvostoliittoa, Stalin taas oikea kristillis-ortodoksinen kansanjohtaja, joka palautti venäläisille vallan ja surmasi juutalaiset, latvialaiset ym. alempiarvoisia kansoja edustavat eliitin jäsenet. Tällaista näkemystä levittelee avoimesti esimerkiksi Stanislav Kunjajev, pahamaineisen törkynationalistisen "Nash Sovremennik" ("Aikalaisemme") -aikakauslehden päätoimittaja.

Fascistiska nationalister i Ryssland ser Stalins utrensningar som någonting gott, önskvärt och fosterländskt. Enligt dem var Lenin jude, åtminstone på någon andlig eller abstrakt nivå, som lät Ryssland eller Sovjet styras av ett judiskt kotteri; Stalin däremot var en genuin kristlig-ortodox nationell ledare som återbördade makten till ryssarna och utplånade den tidigare eliten med dess judiska, lettiska och i allmänhet nationellt mindervärdiga medlemmar. Den här synen representeras bl a av Stanislav Kunjajev, chefredaktören för den illa beryktade skräpnationalistiska tidskriften "Nasj Sovremennik" ("Vår samtida").

Venäjän propagandalla on nykyään monia vetonauloja, joista sen tunnistaa. Yksi keskeisimmistä iskulauseista on, että vastustetaan yksinapaista, USA-keskeistä maailmaa. Itse asiassa se, mitä vastustetaan, on nimenomaan moninapainen maailma, jossa pienilläkin valtioilla on oikeus itsenäisyyteen ja jotain sanomista maailman asioihin. Viime aikoina USA, EU ja Nato ovat toimineet juuri tällaisen moninapaisuuden takaajina, ja sekös Putinia potuttaa.

Rysk propaganda har i dag många kännspaka dragplåster, inte minst det där snacket om att bekämpa en "enpolig" värld med Amerika som centrum. Det som bekämpas är dock snarare den flerpoliga världen där även små stater får vara självständiga och ha sin syl i världens väder. På sistone är det USA, EU och Nato som verkat som garanter för dylik flerpolighet, och man kan föreställa sig att detta går Putin på nerverna.

"Moninapaisuus" Putinin ja hänen kannattajiensa tarkoittamassa mielessä viittaa suurvaltojen konsertin aikakauteen. Putinin Venäjä on kuin tsaarin Venäjä, joka haluaa sopia muutaman itsenäisiksi toimijoiksi hyväksymänsä ison ja perinteikkään maan kanssa siitä, että Suomen, Ukrainan tai Moldovan kaltaiset intiaanireservaatit lasketaan Venäjän etupiiriin ja alistetaan ikuisiksi ajoiksi. "Moninapaisuus" tarkoittaa siis, että pienet valtiot eivät saa liittyä tasa-arvoisiin maailmanjärjestöihin (kuten EU:hun) tekemään keskinäistä yhteistyötä, vaan niiden tulee kuulua jonkin mafioson koplaan alistettuina pikkurosvoina. "Moninapaisuuden" puitteissa niitä mafiosoja on enemmän kuin yksi.

"Flerpolighet" i putinsk bemärkelse betecknar den världsordning som på gamla dagar hette stormakternas koncert. Putins Ryssland är som tsarens, och vill helst bli överens med ett par stora och anrika stater det accepterat som självständiga aktörer om att indianreservat som Finland, Ukraina och Moldavien för all framtid underkastas Rysslands överhöghet som en del av dess inflytelsessfär. "Flerpolighet" innebär alltså, att små stater inte får ansluta sig till världsorganisationer (som EU) för att samarbeta på jämlik basis, utan de tvingas bli enstaka småbovar i en maffialedares liga. "Flerpolighet" innebär att det är flera ligor och flera maffiabossar.

Tämä on yksi niitä asioita, joita Tuomiojan kaltaiset - tietenkin Venäjän kulttuurista ja historiasta sekä venäjän kielestä pimeän tietämättömät - poliitikot ja toimijat eivät kykene käsittämään. He eivät ymmärrä tsaarin Venäjän luonnetta ollenkaan. Tsaarin Venäjä oli lähes keskiaikainen teokratia, jossa keisarin valta oli Jumalan sallimus ja jossa demokratian ja perustuslain käsitteisiinkin suhtauduttiin kammoksuen siinä missä kommunismiin 1900-luvulla. Toki tsaarinvallan loppua kohti vapaamielisemmät ja pragmaattisemmat ajatukset saivat sijaa virkakoneistossa, mutta vastareaktiona tämä vain vahvisti ääritaantumuksellista mustasotnialaisuutta, joka nautti viimeisen tsaarin epävirallista tukea.

Det här är vad politiker och aktörer som Tuomioja - som inte har blekaste aning om vare sig rysk kultur och historia eller ryska språket - inte kan begripa. De vet inte vad Tsarryssland var för en stat. Det var en i det närmaste medeltida teokrati, där kejsaren fått sin makt av Gud och där begreppen "demokrati" och "konstitution" var lika förbjudna och avskydda som i många världens länder kommunismen på nittonhundratalet. Naturligtvis började mera liberala och pragmatiska tankar slå rot inom tjänstemannakåren mot slutet av tsartiden, men som en motreaktion förstärktes de extremt reaktionära svarta hundradena, som åtnjöt den siste kejsarens inofficiella stöd.

Kommunismi nyt oli mitä oli, mutta se oli aatehistoriallisesti katsoen moderni ja vallankumouksellinen ideologia - Ranskan vallankumouksen jälkeen syntynyt ja myös yritys laajentaa ja syventää Ranskan vallankumouksen aatteita. Vaikka joku Tuomioja ei mikään taistolainen ollutkaan, hän ymmärsi kommunismia sillä tavalla kuin Ranskan vallankumouksen jälkeisessä maailmassa varttuneet ymmärtävät toisiaan. Hän oli Neuvostoliiton kanssa samalla sivulla historiankirjassa. 

Kommunism var vad det var, men idéhistoriskt sett var det en modern och revolutionär ideologi - ett efter franska revolutionen tillkommet försök att utvidga och fördjupa de idér franska revolutionen byggde på. Tuomioja var säkert ingen stalinist, men däremot förstod han kommunism, eftersom de som växt upp efter franska revolutionen i princip förstår varandra. Han och Sovjetunionen var på samma sida i historieboken.

Se, mikä Tuomiojalle ei mene jakeluun, on, että Putinin Venäjä ei todellakaan ole samalla sivulla hänen kanssaan. Putin pyrkii takaisin sellaiseen menneisyyteen, jota olemme itsestäänselvimpänä asiana maailmassa pitäneet lopullisesti menneenä menneisyytenä: Ranskan vallankumousta edeltävään aikaan, ns. ancien régimeen eli suomalaisemmin vanhaan valtaan ("regiimi" ei ole suomen kielen sana, eikä siitä sellaista tule). Toki Putin on varmasti valmis hyödyntämään modernin totalitarismin keinoja restauroidun vanhan vallan ylläpitämiseksi, mutta koko hänen ideansa on tuhota moderni demokratia, jota hän pitää uhkana samalla tavalla kuin tsaarit pitivät sitä uhkana.

Vad Tuomioja däremot inte begriper är att Putins Ryssland inte längre är på den sidan i boken. Putin vill återupprätta ett förflutet som vi alla föreställde oss verkligen var förflutet och inte kunde komma tillbaka: tiden före franska revolutionen, den såkallade ancien régime. Naturligtvis är Putin beredd att tillämpa den moderna totalitarismens skräckmedel för att upprätthålla den restaurerade ancien régime, men hela hans idé är att tillintetgöra modern demokrati, som för honom utgör ett hot precis som på sin tid för tsarväldet.

Neuvostoliitto oli periaatteessa valmis sietämään kapitalistista Suomea naapurinaan, koska marxismin teoria sanoi, että kapitalistiset maat historian edetessä vääjäämätöntä kulkuaan ja ajan koittaessa lopulta tippuisivat kommunististen mahtien käsiin kuin kypsät hedelmät. Sitä vastoin nykyiselle Venäjälle demokratia, oikeusvaltio ja perustuslaki ovat yhtä lailla myrkkyä kuin ne olivat aikoinaan tsaarille. Länsimainen demokratia on Putinille "värivallankumouksen" tartunnanlähde. Siksi Putin haluaa tuhota koko länsimaisen demokratian sisältä päin.

Det kommunistiska Sovjet tolererade det kapitalistiska Finland som granne, eftersom den marxistiska teorin sade att kapitalistiska länder i historiens grymma gång till slut skulle trilla ner från trädet som mogna frukter och hamna i händerna på kommunistiska makter. Däremot är demokrati, rättsstat och konstitutionalism lika mycket gift för Putins Ryssland som på sin tid för tsaren. Den västerländska demokratin utgör för Putin en "färgrevolutionär" smittokälla. Därför vill Putin tillintetgöra den västerländska demokratin inifrån.

Kysyessäni vasemmistolaisilta, muun muassa tuomiojalaista pasifismia edustavilta, mitä Venäjän kanssa pitäisi tehdä, vastaus on aina, että pitäisi neuvotella. Mutta entä jos ristiriita Venäjän ja Suomen etujen välillä on sovittamaton? Haluatko sinä tosiaankin sallia sen, että oikeutesi, joita olet pitänyt luovuttamattomina ja itsestään selvinä lapsuudesta asti, neuvotellaan Venäjän mieliksi pois?

När jag frågar vänstermänniskor, bl a tuomiojanska pacifister, vad man enligt deras åsikt ska göra med Ryssland, lyder svaret alltid: förhandla. Men om det då finns en oförsonlig intressekonflikt mellan de två länderna? Vill du verkligen tillåta att rättigheter som du sedan barndomen uppfattat som oförytterliga och självklara förhandlas bort för att göra Ryssland till lags?

Kun sitten kysyn vasemmistolaisilta, mitä tehdään jos neuvottelut eivät johda mihinkään - jos Venäjä vaatii sitä, mitä emme voi antaa pois antamatta sieluamme - joko minulle ei vastata mitään, minut leimataan provokaattoriksi tai sitten sitä neuvottelemista tarjotaan maailman tappiin asti. 

När jag sen frågar vänstermänniskor vad vi ska göra om förhandlingarna inte leder till ett acceptabelt resultat - om Ryssland kräver det som vi inte kan ge utan att sälja vår själ - får jag antingen inget svar alls, eller blir utskälld som provokatör, om opponenten inte insisterar på att förhandla, förhandla, förhandla utan att begripa vad jag säger.

Koskaan minulle ei kerrota, mikä se suunnitelma B on, johon turvaudutaan sitten kun neuvottelut kariutuvat. Koskaan se ei tietenkään voi olla Nato-jäsenyys, mutta ei se tunnu olevan maanpuolustuksen vahvistaminenkaan, koska vasemmistopasifistit ovat aina vastustaneet maanpuolustusta itsetarkoituksellisesti.

Om förhandlingarna kraschar, vad är alternativet då? Det berättar de aldrig för mig. Det kan givetvis inte vara Natomedlemskapet, men det självständiga försvaret kan inte förstärkas heller, eftersom vänsterpacifism i princip alltid handlat om att bekämpa försvaret bara för att jäklas.

Tuomiojalaista pasifistia ei kiinnosta edes varautuminen hybridiuhkiin eikä infosotaan. Silloin minun nuoruudessani yksi peruste aseistakieltäytymiselle oli kuitenkin juuri ajatus, että patruunanpauke ja pyssyleikit olivat vanhanaikaisia ja että tulevaisuuden uhat tulisivat - niin, ehkäpä juuri tietoverkkoja myöten. 

Den tuomiojanske pacifisten är inte intresserad av att förbereda sig för hybridhot och informationskrig. Men när jag var en ung vapenvägrare så var ett av de tyngst vägande skälen till att bli civiltjänstgörare att bösslekar och gevärsexercis var någonting föräldrat och att framtida hot skulle smyga sig in - javisst, t ex genom datanät. 

Nyt käsillä on aikakausi, jolloin ne tietoverkkouhat ja informaatiosota ovat todellisuutta. Ja mitä tekevät Tuomiojan kaltaiset? He väittävät, että tietoverkkosodasta puhuminenkin on russofobiaa ja Venäjä-pelon lietsontaa. 

Den dagen har nu kommit: datahot och informationskrig är verklighet. Och vad gör Tuomiojas likar? De påstår att det är russofobi och skräckmakeri att alls tala om datanätskrig.

Tietenkin sama porukka myös haluaa ottaa puheeksi lännen harjoittaman informaatiovaikuttamisen aina kun Venäjän nimikin mainitaan. Venäjää ei heidän mielestään koskaan saisi arvostella korostamatta lännen olevan yhtä paha, ellei pahempi. 

Samma gäng vill givetvis också alltid ta upp det västliga informationsinflytandet bara man nämner Ryssland vid namn. Ryssland får man enligt dem aldrig kritisera utan att framhäva att Väst är etter värre.

Länsimaat eivät kuitenkaan pyri kaatamaan Suomen yhteiskuntarauhaa, eikä täällä mikään läntinen tiedustelupalvelu rasismia eikä fasismia levitä. Kokonaan toinen asia on, että rasistisen propagandan takana on varmasti myös läntisiä äärijärjestöjä - mutta esimerkiksi amerikkalaiset organisoituneet rasistit ovat jo kauan sitten avoimesti ilmoittautuneetkin Putinin tukijoukkoihin.

Väst försöker dock inte förstöra samhällsfreden i Finland, och några västliga underrättelsetjänster försöker inte sprida fascism eller rasism i vårt land. Det är sedan en helt annan historia att det säkert också står västliga extremistorganisationer bakom den allestädes närvarande rasistiska propagandan - men organiserade rasister t ex i Förenta Staterna har för länge sen anmält sig till Putins stödtrupper.

Sanon ihan suoraan, että minusta meitä 80-90-luvun aseistakieltäytyjäpoikia on huijattu. Annoimme hämätä itsemme luulemaan, että rauhanliikkeellä oli armeijaa paremmat ja eteenkatsovammat visiot maailmanpolitiikan ja sodan tulevaisuudesta. Mutta kuten tämä hybridisotaesimerkki osoittaa, ne visiot olivat vain käden ulottuville sattunut nuija, jolla tuomiojalaiset pasifistit löivät armeijaa, itsetarkoituksellisesti. 

Jag vill säga det öppet: jag tycker att vi vapenvägrarkillar från åtti-nittitalet har blivit grundlurade. Vi lät oss duperas till att tro, att fredsrörelsen hade bättre och mera framsynta visioner än armén om hur världspolitik och krig skulle gestalta sig i framtiden. Men som exemplet med hybridkriget här visar, var visionerna bara en klubba som tuomiojanska pacifister råkade ha inom räckhåll och pryglade armén med.

Nyt kun ne visiot ovat toteutuneet, samaiset pasifistit eivät suinkaan uneksi vielä utooppisempia, vaan tarjoavat meille 70-luvun yya-keittolan kesäkeittoa suurena herkkuna. Älkää jaksako. Se oli helvetin pahaa litkua jo 70-luvulla.

I dag har deras visioner från i går gått i uppfyllelse, men i stället för att ha ännu mera utopiska visioner att erbjuda prackar de på oss snålsoppa från vsb-köket på sjuttitalet som om det vore mat för gudarna. Sluta för fan. Det var oätbar smörja redan på sjuttiotalet.

Asiaan tietysti liittyy myös höpinä siitä, kuinka meillä täällä Suomessa muka ollaan erityisen hyviä Venäjän tuntijoita ja kuinka täkäläinen lapsenusko venäläiseen propagandaan muka ilmentäisi jotain poliittista tai tieteellistä osaamista. Tämä itsepetos jaksaisi naurattaa, ellei nauru olisi jo kauan sitten tarttunut kurkkuun. Emme me ole mitään erityisen kaksisia Venäjän tuntijoita, ja lännessä on itse asiassa kylmän sodan aikana perehdytty itänaapurimme asioihin paljon syvällisemmin kuin Suomessa koskaan.

Sen brukar man också svamla skit om hur vi här i Finland kantänka är stora experter på Ryssland och hur vår kolartro på rysk propaganda kantänka är ett tecken på expertis. Det här självbedrägeriet vore något att skratta åt om inte skrattet för längesen hade fastnat i strupen. Vi är inte särskilt kloka på Ryssland, och under kalla kriget har man i Väst faktiskt studerat vår östra granne mycket mera ingående än någonsin i vårt land.


Kuten omien venäjänopintojeni aikana huomasin, niin neuvosto-oloihin kuin Venäjän kirjallisuuteen on varsin helppo perehtyä lukemalla englannin-, saksan- ja ruotsinkielisiä tieteellisiä teoksia tai käännöksiä venäjästä. Lännessä nimittäin Neuvostoliitto ja Venäjä oikeasti tunnettiin, toisin kuin Suomessa ja suomeksi. Tämä onkin perussyy, miksi venäjän taitoni on jäänyt niin luvattoman huonoksi: kieltä ei oikeasti tarvitse edes se, joka kouluttautuu Venäjän tuntijaksi.

Som jag under mina egna studier i ryska kunde konstatera är det rätt lätt att bli expert både på verkligheten i Sovjet och på rysk litteratur genom att läsa vetenskapliga skrifter på engelska, tyska och svenska och ryska böcker översatta till dessa språk. I Väst fanns det nämligen Sovjet- och Rysslandforskning på mycket högre nivå än i Finland och på finska. Det här är orsaken till att mina kunskaper i ryska förblivit så klena: språket är inte nödvändigt ens för att inhämta djupgående sakkunskap på Ryssland.

Suomalaisten "Venäjän tuntemus", varsinkin poliitikkopiireissä, tarkoittaa ennen muuta asioiden tarkastelemista Venäjän näkökulmasta ja Venäjän intresseistä käsin. Suomalaisen ulkopolitiikan periaatteena oli Kekkosen aikana ja vähän sen jälkeenkin Neuvostoliiton, eli Venäjän, aikeiden ennakointi. 

Att vara Rysslandskännare i Finland innebär - särskilt i politikerkretsarna - att granska saker och ting ur Rysslands synvinkel och utifrån Rysslands intressen. Finsk utrikespolitik utgick både på Kekkonentiden och länge därefter från att på förhand gissa sig till Sovjets, eller Rysslands, avsikter.

Tästä kasvoi kokonainen traditio, ellei uskonto; ja juuri uskonnollisten tai kulttimaisten piirteittensä takia se on jotain aivan muuta kuin asiantuntemusta. Tietenkin tämä kultti on vakavasti ristiriidassa oikean asiantuntemuksen kanssa, minkä näimme hiljattain siitä hysteerisestä vastaanotosta, jonka Ulkopoliittisen instituutin Venäjä-realismi sai vastaansa.

Det här blev en tradition i sig, om inte en religion, och det är precis de religiösa eller kultliknande dragen som gör det till någonting helt annat än sakkunskap. Kulten kan givetvis inte stå ut med genuin sakkunskap, vilket nyligen manifesterade sig i den hysteriska mottagning som Utrikespolitiska institutets Rysslandrealism fick av politikerna.

Kultti lähtee siitä, että Venäjällä on aina mystiset syynsä menetellä kuten se menettelee ja että nämä syyt voidaan ankaralla eksegeesillä ja pyhien tekstien tulkinnalla selvittää ja ennakoida. Tässä ei sinänsä olisi mitään väärää, ellei tähän liittyisi haluttomuus soveltaa Venäjään samoja moraalisääntöjä ja samaa kansainvälistä lakia kuin muihin maihin. Venäjälle halutaan aina antaa erioikeus sortaa, tappaa ja hyökätä siksi, että Venäjän historialliset kärsimykset ja niistä juontuvat legitiimit turvallisuusedut muka näin vaativat. Ilmeisesti muilla mailla sitten ei ole legitiimejä turvallisuusetuja ollenkaan, saati sitten historiallisia kärsimyksiä joita pitäisi kunnioittaa.

Kulten utgår från att Ryssland alltid har sina mystiska skäl att handla som det gör och att dessa skäl genom sträng exeges och tolkning av heliga texter kan förutses och anteciperas. Det här skulle det inte vara något fel med, om detta inte skulle ackompanjeras av en ovilja att på Ryssland tillämpa samma moralregler och samma internationella lag som på andra länder. Ryssland erbjuds alltid privilegiet att förtrycka, döda och invadera därför att Rysslands historiska lidanden och därur härledda legitima säkerhetsintressen kantänka så kräver. Uppenbarligen har andra länder inte några legitima säkerhetsintressen alls, ännu mindre några historiska lidanden vars minne bör respekteras.

Yhtä tyhjänpäiväistä kaksinaismoraalia (ei "kaksoisstandardia", senkin kielipuolet juntit) edustaa se, että Venäjällä muka pitäisi olla oikeus historiallisiin alueisiinsa. Jos Venäjällä on, miksi ihmeessä kaikilla muilla ei saisi olla? Jos Venäjällä on, miksi Suomi ei saisi vaatia takaisin omia itäalueitaan?

En liknande dubbelmoral ser vi i den förståelse som våra självutnämnda experter uppbringar för Rysslands krav på att få tillbaka sina historiska områden. Om Ryssland har legitimt anspråk på sina historiska områden, varför har inte någon annan det? Varför kunde Finland då inte ställa krav på sina förlorade områden öster om gränsen?

Jos kaikkiin maihin sovellettaisiin samanlaista ymmärtävää ja myötäkarvaan silittävää asennetta kuin Venäjään, maailma olisi varsin nopeasti täynnä väkivaltaa ja kaaosta, kun kaikki alkaisivat kahmia toisiltaan alueita, "joihin niillä on historiallinen oikeus". Huomattavasti parempi vaihtoehto on se, jossa olemassaolevia rajoja lähtökohtaisesti noudatetaan eikä niitä muuteta kuin koko maailmanyhteisön suojeluksessa ja suostumuksella.

Skulle den medhårsstrykande och förståelsefulla attityd som vi förväntas hysa mot Ryssland tillämpas på alla andra länder, så skulle världen snabbt gå under i en malström av våld och kaos, när alla skulle försöka återerövra områden de "har historiskt anspråk på". Det är ett mycket bättre alternativ att i princip hålla sig till de existerande gränserna och endast ändra på dem under hela väldssamfundets beskydd och med dess samtycke.

Kaikki puhe siitä, kuinka Krim pitäisi jonkin geopoliittisen periaatteen vuoksi jättää Venäjän haltuun "ikiaikaisena venäläisalueena", sivuuttaa täysin Krimin tataarien oikeudet. Tataarit joutuivat tunnetusti Stalinin aikana karkoitetuiksi kotiseudultaan jokseenkin rasistisin perustein. Neuvostojärjestelmän romahdettua he saivat palata Krimille, missä he sitten organisoituivat tavoitteenaan kulttuuriautonomia.

Allt svammel om hur Krim såsom "urgammalt ryskt område" av någon sorts geopolitiska skäl borde överlåtas till Ryssland förbigår helt krimtatarernas rättigheter. Tatarerna blev som bekant under Stalintiden deporterade från sitt hemland på rent rasistiska grunder. När sovjetstaten väl kraschat fick de återvända till Krim, där de organiserade sig med en kulturell autonomi som målsättning.

Krimin tataarien olot Ukrainassa eivät olleet ihanteelliset, mutta Ukraina ei liioin vainonnut heitä. Ennen muuta maassa oli kaikista ongelmista huolimatta edes sen tasoinen demokratia, että he saattoivat ajaa sen puitteissa asiaansa vähemmistöryhmänä. 

Tatarerna i Ukraina hade det visst inte idealiskt, men några förföljelser behövde de inte vara rädda för. Framom allt hade landet trots alla sina problem en såtillvida stabil demokrati att de kunde plädera för sin sak som en minoritetsgrupp.

Venäjä sitä vastoin on kieltänyt Krimin tataarien kaikki kansalaisjärjestöt terroristijärjestöinä, epäilemättä leimaten ne islamistisiksi. Todellisuudessa kuitenkin tataariyhteisön johtaja Mustafa Cemilev-Qırımoğlu on kaukana siitä, itse asiassa joutui vuonna 2009 ääri-islamistien uhkaamaksikin - jolloin Ukrainan turvallisuuspalvelu suojeli häntä ja pidätti häntä häiriköineet.

Ryssland har däremot förbjudit alla krimtatariska medborgerliga organisationer som terroristligor och säkert också utmålat dem som islamistiska. Tatarledaren Mustafa Cemilev-Qırımoğlu har dock ingenting att göra med islamistiska terrorister, år 2009 mordhotades han av dem - och då tog den ukrainska säkerhetstjänsten honom i beskydd och arresterade fridsstörarna.

Krimin tataarit olivat siis integroitumassa osaksi ukrainalaista yhteiskuntaa, vaikka maakysymys yhä hiersi välejä hallituksen kanssa. Sitten tuli Venäjä - taas kerran - miehittämään tataarien kotiseudun ja sortamaan heitä. On turha yrittää selittää, että nyky-Venäjä olisi eri maa kuin se Neuvostoliitto, joka karkotti tataarit Krimiltä: Stalinin julman sortajankäden masokistinen kaipuu on jo kauan sitten integroitu osaksi Putinin venäläistä uusnationalismia. Putinin Venäjää on pidettävä yksiselitteisesti Neuvostoliiton moraalisena ja henkisenä manttelinperijänä, ainakin kaikkien kansanmurhien ja muiden ihmiskuntaa vastaan suuntautuneiden rikosten osalta.

Krimtatarerna höll sålunda på att accepteras som en del av ukrainska samhället, låt vara att frågan om deras markägande alltjämt gav upphov till en hel del konflikter med överheten. Sen kom Ryssland för att en gång till ockupera tatarernas hemtrakter och förtrycka dem. Och försök nu inte påstå att det nuvarande Ryssland vore ett annat land än det Sovjet som deporterade tatarerna från Krim: en masochistisk längtan efter Stalin, hans grymheter och förtryck har för längesen blivit en oåtskiljbar del av den ryska nynationalismen. Putins Ryssland bör entydigt uppfattas som Sovjetunionens moraliska och andliga arvtagare, åtminstone vad gäller sovjetiska folkmord och övriga brott mot mänskligheten.

Olen sanonut, että äärioikeiston ainoa järkevä yhteiskunnallinen funktio on julistaa maanpuolustuksen tärkeyttä silloin kun kukaan muu ei uskalla siitä puhua. Nykyinen äärioikeistomme, joka suorastaan rukoilee Venäjän joukkoja tänne tappamaan, ryöstämään ja raiskaamaan, on siksi turha kapistus. Vastaavasti moralistivasemmiston tulisi voida odottaa ottavan kantaa sorrettujen puolesta sortavia vastaan. Jos moralistivasemmisto ei siihen kykene, se on yhtä lailla turha kapistus. 

Jag har tidigare sagt att den enda förnuftiga samhälleliga uppgift en nationalistisk extremhöger i en demokratisk stat kan ha att uppfylla är att förkunna nödvändigheten av en någorlunda fungerande försvarsmakt när ingen annan vågar tala om saken. Vår nuvarande extremhöger, som formligen beder Ryssland om att skicka sina trupper hit för att mörda, plundra och våldta, har vi sålunda ingen användning för. På ett liknande sätt kan vi förvänta av en moralistisk vänster att den tar de förtryckta i försvar mot förtryckarna. En moralistisk vänster som inte är kapabel till detta har vi precis lika litet användning för.

Kuka on Krimillä sorrettu, joka vaatii oikeuksiaan? Tataarit. Kuka on Krimillä sortaja, joka riistää heidän oikeutensa? Venäjä. Miten Krimin tataarit ovat ajaneet asiaansa? Laillisin ja maltillisin keinoin, ilman väkivaltaa ja valheita, vaikka heidän jos kenen olisi ymmärrettävää turvautua aseisiin ja terrorismiin. 

Vem är på Krim den som förtrycks och som kräver sina rättigheter? Tatarerna. Vem är på Krim förtryckaren som fråntar dem rättigheterna? Ryssland. Hur har tatarerna på Krim krävt sina rättigheter? Legalistiskt och moderat, trots att de om några skulle ha alla förståeliga skäl i världen att ta till vapen och övergå till terrorism.

Eikö heistä tällä taustalla pitäisi tulla kaikkien maailmanlaajuista oikeudenmukaisuutta vaativien vasemmistoidealistien lempilapsia? Pitäisi. Mutta sen sijaan että joku Tuomioja ottaisi kantaa näiden sorrettujen puolesta, hän alkaa selittää jotain USA:sta ja Natosta, ellei sitten lauo jotain ihan kekkosmaista reaalipolitiikkaa.

Borde inte krimtatarerna därför väcka förbehållslösa sympatier hos alla vänsteridealister som kräver global rättvisa? Jovisst. Men Tuomioja tar inte ställning för dessa förtryckta, i stället börjar han antingen prata strunt om USA och Nato, eller till och med köra med realpolitik i värsta Kekkonenstil. 

Krim asettaa Tuomiojan kaltaisten pasifistien maailmankuvan kyseenalaiseksi toisellakin tavalla. Aikoinaan nimittäin Venäjä suostui luopumaan Krimistä siksi, että Ukraina puolestaan julistautui ydinaseettomaksi. Äkkinäinen luulisi että rauhanliike olisi antanut tälle yksipuoliselle aseriisunnalle suuren symbolimerkityksen ja julmistunut Venäjälle hyökkäyksestä todelliseen rauhanvaltioon Ukrainaan.

Krim ifrågasätter tuomiojanska pacifisters världsbild även på ett annat sätt. På sin tid gick Ryssland med på att ge avkall på Krim därför att Ukraina å sin sida förklarade sig kärnvapenfritt. Förlåt en yngling, men borde inte fredsrörelsen tillmäta denna ensidiga nedrustning stor symbolisk betydelse och ondgöra sig över att Ryssland så här lömskt invaderar Ukraina, som så här konkret demonstrerat sin fredskärlek?

Krimin tapauksen pitäisi nimittäin saada paatuneinkin pasifisti ainakin pohtimaan vakaumuksensa mielekkyyttä. Voiko olla gandhilainen tai jeesusmainen toisen posken kääntäjä, jos vastapuolella on täysin moraaliton ja armoton taho? Säälivä ja myötäkarvaan silittelevä asenne Venäjään on kuitenkin niin syvällä ns. sivistyneistön alitajunnassa, että ajatus pahantahtoisesta, imperialistisesta ja julmasta Venäjästä ei ilmeisesti juolahda mieleenkään. On helpompaa syyttää Ukrainaa fasismista ja länsimaista demokratiaa...niin mistä? Itsenäisyyden huonon esimerkin näyttämisestä Ukrainalle, jonka olisi parempi pysyä Venäjän huomassa?

Fallet med Krim borde nämligen åtminstone få den mest inbitne pacifist att åtminstone kritiskt reflektera över sin övertygelse. Kan man vara gandhian, kan man som Jesus vända andra kinden till, om man konfronteras med en helt omoralisk och obarmhärtig motståndare? Medlidande med och undfallenhet mot Ryssland har dock etsat sig så djupt in i den såkallade intelligentians undermedvetna, att tanken om ett illvilligt, imperialistiskt och grymt Ryssland inte ens faller någon in. Det är lättare att beskylla Ukraina för fascism och den västerländska demokratin...för vad? För att förföra Ukraina till självständighet, när ukrainarna skulle ha det bättre som ryska undersåtar?



lauantai 12. marraskuuta 2016

Natsien hölmöilyjä poliittisen korrektiuden varjossa - Nazistiska dumheter i skuggan av den politiska korrektheten

Poliittinen korrektius tarkoittaa tunnetusti sitä, että kaikille vähänkin asioita seuranneille ilmiselvää asiaa ei saa viestimissä sanoa ääneen, koska siitä tulee ongelmia jonkin vaikutusvaltaisen poliittisen ryhmän kanssa. Koska perussuomalaiset ja maahanmuuttokriitikot, eli lyhyesti sanoen natsiterroristit, ovat tämän hetken Suomessa innokkain ryhmä uhkailemaan ja kiusaamaan mediaväkeä, poliittisen korrektiuden hallitseva muoto on se, jossa hyvitellään ja hyssytellään äärioikeistoa.

Begreppet politisk korrekthet betyder som bekant att det som alla som i någon mån följer med vad som händer anser självklart inte kan yttras öppet i medierna eftersom det blir bråk med någon inflytelserik politisk gruppering. I dag är det sannfinnarna och invandringskritikerna, eller för att uttrycka det kort och gott: de nazistiska terroristerna, som i Finland kommer med hotelser mot mediemurvlar. Sålunda är den förhärskande formen av politisk korrekthet den som tvingar oss att stryka extremhögern medhårs.

Natsiterroristit eli hompanssit eli persut eli maahanmuuttokriitikot sanovat olevansa "kansallismielisiä", ja heidän yhteistoimintamiehensä mediassa uskottelevat sekä itselleen että kansalle tuon porukan tosiaan ajavan Suomen ja suomalaisten etua isänmaallisesti - toki "suomalaisuuden" ahtaan etnisesti rajaten, mutta kuitenkin. Tyypillinen esimerkki tästä on Suomen kiistatta vastenmielisimmän toimittajan jankkaaminen siitä, kuinka "isänmaallisuus ei ole rasismia", mikä tietysti käytännössä on yritys pestä puhtaaksi natsiterroristeja ja selittää heidän räyhäämisensä legitiimiksi huoleksi isänmaasta. "Rasismi ei ole isänmaallisuutta" kuulostaisi jo paremmalta.

De nazistiska terroristerna, eller sannfinnarna, eller hommaiterna, eller invandringskritikerna kallar sig "nationellt sinnade", och deras kollaboratörer i medierna intalar både sig själva och folket att det där gänget verkligen fosterländskt försvarar Finlands och finnarnas sak - låt vara med en etniskt begränsad definition av det finska, men ändå. Ett typiskt exempel är hur Finlands obestridligt mest vämjeliga journalist upprepar hur "fosterländskhet inte är rasism", vilket givetvis i praktiken är ett sätt att rentvätta de nazistiska terroristerna och bortförklara deras excesser som legitim oro över fosterlandet. "Rasism är inte fosterländskhet" skulle låta betydligt bättre.

Mutta puhutaanpa siis isänmaallisuudesta. Viimeistään Trumpin vaalivoiton kommentit ovat osoittaneet, että natsiterroristeillamme ei ole isänmaallisuutta edes teeskentelyn verran. Tarkalleen ainoa asia, joka heitä motivoi, on halu "itkettää suvakkeja". Isänmaan edusta ja vaikkapa maanpuolustuksen tarpeista he paskat nakkaavat. Trump voitti vaalit, eikä edes millään jytkyllä, vaan täysin vaalimatemaattisella tuurilla, koska Clinton sai niukan ääntenenemmistön. Tämänkin natsiterroristit, persut eli maahanmuuttokriitikot toki laskivat kansan antamaksi ylivoimaiseksi mandaatiksi. Trumpin kriitikkoja he tietenkin luonnehtivat vasemmistolaisiksi ja sosialisteiksi.

Men låt oss alltså tala om fosterländskhet. Extremhögerns reaktioner på Trumps valseger har åter en gång bevisat, att våra nazistiska terrorister inte längre ens orkar låtsas vara fosterländska. Deras enda motiv förefaller vara "att få tolerantian att gråta". Fosterlandets och försvarsmaktens bästa skiter de i. Trump segrade i valet, inte ens med någon skrällseger, utan endast genom ett valmatematiskt lyckokast, eftersom Clinton fick en knapp röstmajoritet. Även detta räknade de nazistiska terroristerna, sannfinnarna eller invandringskritikerna dock som ett mäktigt mandat av folket. Trumpkritikerna karaktäriserade de som vänstersinnade och socialister.


Itse asiassa synkimmät kommentit Trumpin vaalivoitosta esitti Anne Applebaum. Kuka Applebaum? No tietysti sama täti, joka on kirjoittanut ensimmäisen merkittävän Neuvostoliiton keskitysleirien historian; toinen hänen teoksistaan käsittelee sitä, miten kommunistit ottivat vallan itäeurooppalaisissa maissa 1940-luvun lopussa. Useampi kuin yksi tuntemani vasemmistolainen pitää Applebaumia oikeistopropagandistina, hyvä jollei fasistina. Hän on naimisissa Puolan entisen ulkoministerin kanssa, joka kuuluu lähinnä kristillisdemokraattiseen, maltillisen konservatiiviseen Platforma Obywatelska -puolueeseen. Applebaumia ei voi luonnehtia "vasemmistolaiseksi" eikä "sosialistiksi" missään järjellisessä merkityksessä, mutta hän julisti dramaattisin sanoin, että Trumpin vaalivoitto vaarantaa juuri sen demokratian, jonka puolesta itäeurooppalaiset taistelivat ilman väkivaltaa ja valheita vuonna 1989.

De dystraste kommentarerna om Trumps valseger härstammar faktiskt från Anne Applebaum. Vem är det, frågar ni. Det är hon som skrivit den första riktiga historieboken om tvångsarbetslägren i Sovjetunionen; en annan av hennes böcker beskriver det kommunistiska maktövertagandet i Östeuropa strax efter andra världskriget. Jag känner många vänstermänniskor som inte drar sig för att kalla henne högerpropagandist och fascist. Hon är gift med en före detta polsk utrikesminister som representerar det snarast kristdemokratiska, moderat konservativa partiet Platforma Obywatelska. Applebaum kan inte i någon vettig bemärkelse karaktäriseras som "vänstervriden" eller "socialist", men hon förkunnade i dramatiska ordalag att Trumps valseger äventyrar precis den demokrati som östeuropéerna utan våld och lögner kämpade för år 1989.

Trumpin suusta on kampanjan aikana pullahtanut sellaisia sammakoita, että oksat pois, ja suurimman osan aikaa hän on sanonut kaikille mitä nämä haluavat kuulla vaikka olisi edellisenä päivänä luvannut päinvastaista. Vertailukohta on siis pikemminkin Karl Lueger kuin Adolf Hitler. On hänellä kuitenkin ollut melko selkeä linja monenkin asian suhteen. Suomen turvallisuuden kannalta oleellista on, että hän on suhtautunut penseästi maansa rooliin Euroopan turvallisuuden takaajana ja antanut ymmärtää olevansa mielistyneempi Putiniin. Putin taas haikailee uutta etupiirijakoa ja Molotov-Ribbentrop-sopimusta, ja Trump tuntuu olevan sellaiseen halukas partneri. 

Trump har under valkampanjen kläckt ur sig sådana grodor att det förslår, och för det mesta har han sagt alla vad de vill höra även om han dessförinnan lovat det precis motsatta till en annan publik. Han kan sålunda snarare jämföras med Karl Lueger än med Adolf Hitler. Men i vissa frågor har han nog en rätt entydig linje. Vad gäller Finlands säkerhet är det relevant att han inte precis är entusiastisk över sitt lands roll som garant för Europas säkerhet och att han helst vill göra geschäft med Putin. Putin trängtar efter en ny indelning i intressesfärer och ett nytt stormaktskontrakt i stil med Molotov-Ribbentroppakten, och Trump förefaller vara villig att göra honom till lags.

Toisin sanoen on aivan mahdollista, että se paljon puhuttu Nato-optio menetetään, koska pian ei enää ole Natoa johon liittyä. Sen jälkeen Venäjän asevoimat saavatkin marssikäskyn ja tramppaavat Suomeen sankoin joukoin, eivätkä sitten lähde maasta kulumallakaan, mitä nyt vähän naisia raiskaavat ja ohikulkijoita teurastavat, kuten miehitysjoukot tapaavat tehdä. Tietenkin heillä on silloin tukenaan kaikenlaisia rajat kiinni -aktivisteja ja muita kotosuomalaisia pienten vihreiden miesten osastoja.

Det här innebär att vi kanske snart förlorar den Natooption som det snackas så mycket om, eftersom de snart inte kommer att finnas någon Nato att ansluta sig till. Sen får de väpnade styrkorna i Ryssland marschorder och trampar in i Finland i massiva skaror, och därefter kommer de inte att åka tillbaka, de stannar kvar för att våldta kvinnor, slakta ned förbipasserande i förbigående och överhuvudtaget göra vad ockupationstrupper brukar. Naturligtvis med flankstöd av allehanda inhemska aktivister t ex från Folkrörelsen Stäng gränserna och andra organisationer för kandidater till små gröna män.

Kun turvallisuuspoliittisen keskustelumme perusliikuttaja Janne "Rysky" Riiheläinen ilmaisi huolensa tästä turvallisuustilanteen muuttumisesta, puolustusministerin avustaja Petteri Leino piti hänen huoltaan pilkkanaan esittäen sen vain vaaleissa tappiolle jääneen urputuksena. Samainen Petteri Leino on myös sanonut venäläisten agenttien uhkailemalle suomalaiselle aktivistille Mikael Storsjölle jota kuinkin niin, että "KGB:n voima ulottuu kaikkialle, halusi sitä tai ei, eikä sitä kannata haastaa". 

När Janne "Rysky" Riiheläinen, primus motor för all säkerhetspolitisk diskussion i dagens Finland, yttrade sin oro över denna förändring i vår säkerhetssituation, gjorde sig försvarsministerns assistent Petteri Leino lustig över hans oro och framställde det som typiskt gnäll efter ett valförlust. Samme Petteri Leino sade förresten också till Mikael Storsjö, en finländsk aktivist som trakasserats av ryska agenter, ungefär att KGBs makt når överallt, ville man det eller inte, och att det inte lönar sig att utmana denna makt.

Kuten aiemminkin olen todennut, tällä asenteella Leino voisi yhtä hyvin sanoa, että maanpuolustus on turhaa, koska Venäjän armeijaa on turha uhmata. Samanlaista retoriikkaa itänaapurin voittamattomuudesta muuten viljeltiin myös 70-luvulla, vasemmistolaisen kaunopuheisuuden kulta-aikana. Persut, jotka ovat menestyneet leimaamalla kaikki muut taistolaisiksi, ovat siis omaksuneet vasemmistolaisen maanpuolustusnihilismin kokonaisuudessaan. Postmoderniksi on meininki mennyt. 

Som jag tidigare konstaterat kunde Leino med den här attityden lika gärna säga att försvarsmakten inte behövs till något eftersom det inte lönar sig att trotsa ryska armén. Liknande retorik om den obesegrade östra grannen förekom förresten även på sjuttitalet, under den vänstersinnade vältalighetens gyllene tidevarv. Sannfinnarna, som fått sina största framgångar genom att utmåla alla andra som stalinister, har alltså gjort den vänsterfärgade försvarsnihilismen helt och hållet till sin egen. Det här är minsann postmodernt om något.

Meillä on siis puolustusministeriötä johtamassa sellaista väkeä, jonka mielestä Yhdysvaltain vaalituloksen turvallisuuspoliittiset implikaatiot Suomelle ovat yhdentekeviä. Pääasia on, että päästään näyttämään keskisormea "suvakeille". Ja "suvakkeihin" luetaan tässä yhteydessä myös kaikki Natoa kannattavat aktiiviupseerit. Siis puolustusministeriön johdossa pidetään pilkkana omaa hallinnonalaa, isänmaan puolustajia.

Vårt försvarsministerium leds alltså av såna figurer som inte alls bryr sig om det amerikanska presidentvalets säkerhetspolitiska implikationer. Huvudsaken är att få visa fingret för "pk-vänstern". I det här sammanhanget är det också alla natovänliga aktiva officerare som klassas som "pk-vänster". I ministeriets ledning gör man sig alltså lustiga över den egna branschen inom staten, över fosterlandets försvarare.

Miten on, toimittajat, jos vaikka sovittaisiin, että lakkaatte uskomasta persujen löpinään, kun nämä väittävät olevansa ainoa "isänmaallinen" puolue? Ai, ette lakkaa? Koska haluatte olla poliittisesti korrekteja äärioikeistoa kohtaan? Asia selvä. Eihän se Hugenberg minunkaan sallinut kertoa totuutta.

Hur är det, journalister: borde ni inte sluta tro det där pladdret om att vara det enda "fosterländska" partiet som sannfinnarna håller på med? Jasså ni slutar inte? Därför att ni vill vara politiskt korrekta gentemot extremhögern? För all del. Hugenberg tillät ju inte heller mig att säga sanningen.

Tietenkin Trumpin voittoa on ylistänyt myös Jussi Halla-aho, jonka puheenvuoro sinänsä oli täysin ennalta arvattavaa löpinää. Konteksti kiinnostaa huomattavasti enemmän. Tässä tapauksessa konteksti on se, että Halla-aho aikoinaan perusteli äärioikeistolaisia vakaumuksiaan ja demarivihaansa vetoamalla Mauno Koiviston aikoinaan presidenttinä osoittamaan nuivuuteen Baltian maiden itsenäisyystaistelua kohtaan. 

Naturligtvis har även den finska extremhögerns avgudade ledare Jussi Halla-aho prisat Trumps valseger. Hans yttrande innehöll ingenting man inte kunde gissa på förhand, men det är ju mest sammanhanget som intresserar. I det här fallet är kontexten att Halla-aho på sin tid motiverade sina högerextrema övertygelser och sitt hat på socialdemokraterna med en hänvisning till den avoga inställning som den socialdemokratiske presidenten Mauno Koivisto på sin tid visade mot de baltiska ländernas självständighetssträvanden.

Nyt sitten Jussi-poika kavereineen ilkkuu kaikkia Trumpin arvostelijoita suvakeiksi ja itkupilliliberaaleiksi - jättäen täysin huomiotta esimerkiksi virolaisten aiheellisen huolen isänmaansa tulevaisuudesta. Mutta kai se sitten on niin että kun demari sen tekee, se on hirveä rikos ihmiskuntaa vastaan, kun oikeistopopulisti sen tekee, se on epäoleellista, koska oikeistopopulisti on joka tapauksessa Halla-ahon ja hänen aateveljiensä sankari.

Nu skäller Halla-aho och hans kompisar ut alla Trumpkritiker som toleransfanatiker och gråtfärdiga liberaler - och struntar blankt t ex i esternas motiverade oro över sitt lands framtid. Men antagligen är det så att samma sak som är ett hemskt brott mot mänskligheten när en sosse gör det blir helt irrelevant när en högerpopulist gör det, eftersom högerpopulisten under alla omständigheter är en hjälte i halla-ahoiternas ögon.

Samalla Halla-aho tietysti osoittaa aikoinaan osallistuneensa Ukrainaa tukevaan mielenosoitukseen täysin laskelmoidusti ja ilman mitään syvempää vakaumusta. Isänmaansa puolesta kaatuvat ukrainalaiset sotilaat - joilla on koko maailman syy pelätä Ukrainan jäävän nyt vaille USA:n tukea ja joutuvan lopulta takaisin Venäjän ikeeseen - ovat hänelle viime kädessä yhtä arvottomia ja pilkattavia kuin muutkin "sosialistit", jotka pitävät Trumpin valintaa omana tappionaan.

Samtidigt bevisar Halla-aho givetvis att han på sin tid deltog i stödsdemonstrationen för Ukraina rent beräknande och utan någon djupare övertygelse. De ukrainska soldater som nu blöder för sitt fosterland har alla skäl i världen att vara rädda om Ukraina som under Trump kommer att förlora Förenta Staternas stöd och till slut underkastas det gamla ryska oket. Men för Halla-aho är de i sista hand precis lika värdelösa och föraktliga som alla andra "socialister", dvs alla som ser Trumps seger som en förlust för sig själva.

Sinänsähän kaikki tämä on aivan normimeininkiä äärioikeistossa eli persuissa. Kuten tiedämme, siinä porukassa on rapajuoppoja ja raiskaajia jotka esiintyvät kristillisinä raittiuden ystävinä ja naisten suojelijoina pahoilta muslimeilta. Miksei siellä sitten olisi myös isänmaallisuudellaan leveileviä asehulluja, jotka käytännössä halveksivat niin armeijaa, veteraaneja kuin itäeurooppalaisia maitakin?

I och för sig är det här ingenting avvikande inom extremhögern, eller sannfinnarna. Som vi vet befolkas denna subkultur av suputer och våldtäktsmän som säger sig vara kristliga nykterhetsvänner och försvara kvinnor mot onda muslimer. Varför skulle där inte finnas också vapentokar som skryter om hur fosterländska de är men som i praktiken föraktar såväl armén, veteranerna som de östeuropeiska länderna?

Miksi suometuimme - Varför vi var så finlandiserade

Tuttavapiirissäni on aika paljon ihmisiä, jotka vaativat Suomeen lustraatiota eli poliitikkojen neuvostoyhteyksien selvittämistä jonkinlaisella juridistyyppisellä prosessilla. Kaksikymmentä vuotta sitten kirjoitin suomenruotsalaisen vasemmiston kulttuurilehteen Ny Tidiin jutun, jossa kannatin ajatusta, mutta korostin, että sen tulee koskea kaikkia puolueita. Periaatteessa olen edelleenkin tällä kannalla, mutta en usko, että lustraatiossa nykytilanteessa olisi paljoakaan mieltä.

Jag känner en hel del folk som vill genomföra lustration i Finland, dvs ha en juridisk eller liknande process för att avslöja politikers förbindelser med Sovjetunionen. För tjugo år sedan gav jag ut i den finlandssvenska vänster- och kulturtidningen Ny Tid en drapa där jag uttryckte principiellt stöd för idén men framhävde att den då borde omfatta alla partier. Jag har inte ändrat på min inställning, men jag tror inte lustration har mycket relevans i dagens situation.

Ei siksi etten yhä näkisi paljonkin hyviä syitä, miksi lustraatiota voisi harkita. Monet sen kannattajien esittämistä ovat olleet varsin mielekkäitä. En pitäisi lustraatiota minään katastrofinakaan, jos kohta se voi mennä pieleen monella tavalla.

Jag vill inte säga att det inte skulle finnas bra skäl för att förespråka lustration. Många anhängare har framfört mycket vettiga sådana. Jag ser inte lustration som en katastrof, men å andra sidan tycker jag att det finns många sätt för den att gå snett på.

Äänekkäimmin lustraatiota on vaadittu kokoomustaholla, mikä tietysti luo mielikuvia koko hankkeesta oikeistolaisena, ellei äärioikeistolaisena juonena ja pyrkimyksenä jonkinlaiseen noitavainoon. Jo tämä on omiaan tekemään lustraatiosta kansakuntaa hajottavan, poliittisesti polarisoivan kiistakysymyksen. Vasemmisto pitää lustraatiovaatimuksia kokoomuksen yrityksenä kampittaa, kun se ei pysty pelaamaan reilua poliittista peliä. Vaikka asia ei oikeasti näin olisikaan, politiikassa asiat ovat miltä näyttävät. 

Det är på samlingspartistiska hållet kraven på lustration lyder mest högljutt, vilket givetvis ger hela idén en högervriden, t o m högerextrem prägel och får den att framstå som någon sorts häxjakt. Redan detta är ägnat att göra lustration till en nationellt splittrande och politiskt polariserande stridsfråga. Vänstern ser kraven på lustration som ett samlingspartistiskt försök att sätta krokben för motståndaren, något man gör när man inte kan spela rent. Det här må inte vara helt sant, men i politiken brukar saker och ting bedömas efter vad de verkar vara snarare än vad de är.

Moni lustraation kannattaja varmasti onkin yksipuolisen vasemmistovastaisin motiivein liikkeellä, eikä siinä mitään käsittämätöntä olekaan. Vasemmisto ehti olla Suomen politiikassa niin pitkään niin vahvassa hegemonia-asemassa, että se synnytti vastareaktion jo luonnollisista dialektisista syistä. En kuitenkaan pidä viisaana lustraation käyttämistä poliittisen pelin aseena, vaikka kiusauksen siihen ymmärränkin.

Många anhängare av lustration har säkert ensidigt vänsterfientliga bevekelsegrunder, vilket i och för sig är helt förståeligt. Vänstern innehade en så stark hegemoni i finländsk politik så länge, att det av naturliga dialektiska skäl ledde till en motreaktion. Jag finner det ändå inte klokt att missbruka lustration som vapen i politiskt spel, trots all min förståelse för de som känner sig frestade att göra så.

Sen sijaan että vasemmisto yritettäisiin nujertaa lustraatiolla, on syytä pyrkiä siihen, että maanpuolustushenkinen asenne suhteessa Venäjään (ja järkevän pragmaattinen suhtautuminen Natoon) leviäisi myös vasemmistoon. Muissakin maissa on Naton hyväksyviä vasemmistolaisia, eikä ole mitään syytä, miksei meillä voisi olla. Kuten perussuomalaisten nousun pitäisi opettaa, vasemmiston heikkeneminen ei myöskään merkitse, että Venäjän epäasianmukainen vaikutus Suomen sisäisiin asioihin heikkenisi.

I stället för att kuva vänstern genom lustration är det skäl att försöka övertyga vänstermänniskor om hur viktigt det är att se Ryssland som ett hot och medlemskapet i Nato som någonting pragmatiskt vettigt. I andra länder finns det vänsterpartier som accepterar Nato, och det finns ingen orsak att inbilla sig, att vi inte kunde ha det också. Som sannfinländarnas uppgång visar innebär en svag vänster ingalunda att Rysslands osakliga och oskäliga inflytande på Finlands interna angelägenheter blir mindre.

Suomessa on paljon väkeä, joka näkee vasemmiston etujensa puolustajana. Jos perinteinen, demokratian pöytätavat aikoja sitten oppinut vasemmisto heikkenee, näillä eduilla voi ratsastaa valtaan jokin sitä paljon pahemmin Venäjän talutusnuorassa oleva, avoimen totalitaarinen ja yhteiskuntarauhaa tietoisesti murentava liike. Tästä yksi esimerkki ovat persut, mutta aivan avoimesti natsistiset, kommunistiset tai natsismia ja kommunismia uudella (postmodernilla?) tavalla sekoittavatkin liikkeet voisivat olla mahdollisia. Tämänhän näemme Yhdysvalloista: siellä ei ole vasemmistoperinnettä, johon globalisaation väärälle puolelle jääneet voisivat tukeutua, joten heidän protestinsa kanavoituu Trumpin kaltaisen karkean populistisen, Venäjän täysin ohjaileman Mantšurian kandidaatin kautta.

I Finland finns det enkelt uttryckt en massa folk som stöder vänstern av vad de uppfattar som sitt samhälleliga intresse. Om den traditionella vänstern som för länge sen lärt sig demokratins bordsskick försvagas kan detta intresse utnyttjas av någon öppet ryskkontrollerad, totalitär och för samhällsfreden skadlig rörelse. Sannfinnarna är bara ett exempel, men även andra rörelser kan uppstå, kommunistiska, fascistiska eller postmodernt blandade i sin ideologi. Vi ser ju detta i Förenta staterna i dag. Där finns ingen vänstertradition, som globaliseringens förlorare kunde ty sig till, vilket innebär att deras protest helt kanaliseras av en grovt populistisk, helt ryskstyrd "kandidat från Manchuriet", Donald Trump.

Osalla vanhemman polven kokoomuslaisistakin on varmasti yksi jos toinen luuranko kaapissa, ja niiden kaiveleminen voisi aiheuttaa puolueessa sellaista hajaannusta, josta lustraatiota kannattavatkaan kokoomuslaiset eivät olisi hirveän ilahtuneita. En minäkään olisi. Yhteiskunnan vakauden ja ennustettavuuden kannalta vanhat ja vakiintuneet puolueet ovat tärkeitä instituutioita - Timo Soinin ainainen lätinä "vanhojen puolueiden" pahuudesta tarkoittaa, että hänen itsetarkoituksellisena pyrkimyksenään on murentaa isänmaan yhteiskuntarauhaa, mahdollisesti ulkomaisten tukijatahojen (lue: Venäjän diktaattorin) mieliksi - ja vaikka olen puolueen kanssa aika monesta asiasta eri mieltä, en pitäisi Kokoomuksen(kaan) romahdusta, tuhoa ja hajaannusta minään hyvänä ja toivottavana asiana. (Edes persuja en pitänyt yksinomaan pahana asiana, ennen kuin heistä tuli nettiterrori- ja natsipuolue.)

En och annan samlingspartist av den äldre generationen har alldeles säkert sina egna skelett i garderoben, och om dessa dryftas offentligt kan detta leda till sådan splittring inom partiet som även lustrationsvilliga partikamrater i längden inte skulle glädjas åt. Det skulle inte jag vara heller. Gamla och etablerade partier är viktiga institutioner i ett stabilt och solitt samhälle, och Timo Soinis retoriska attacker på "gamla partier" bevisar bara att han är inriktad på att urholka samhällsfreden i fosterlandet, antagligen för att göra sina utländska mecenater (läs: den ryske diktatorn) till lags. Hur oenig jag än är med Samlingspartiet, skulle jag inte se dess kollaps, splittring och fördärv som någonting önskvärt. (Jag såg inte ens sannfinnarna som ett hundraprocentigt ont förrän de blev ett nazistiskt webbterrorparti.)

Vanhojen kokoomuslaisten remonttimiesten ja idänymmärtäjien joukossa on toki jo viikatemies niittänyt paljon satoa, mutta on heillä silti vielä vaikutusvaltaa, ainakin haudantakuisena kaikuna nuorempien puoluetoverien alitajunnassa. Senhän näimme esimerkiksi silloin, kun puolue asettui kannattamaan Venäjän ydinpommitehtaan eli ns. "ydinvoimalan" rakentamista Pyhäjoelle.

De flesta av Samlingspartiets gamla "remontkarlar" och östvänner torde redan ha lämnat det jordiska, men inflytande har de fortfarande, åtminstone som ett eko ur dödsriket i yngre partikamraters undermedvetna. Det såg vi till exempel när partiet tog ställning för att bygga en rysk atombombsfabrik ("kärnkraftverk") i Pyhäjoki.

Suurin syyni suhtautua lustraatioon epäillen on, että se olisi irrelevantti toimenpide nykytilanteen kannalta. Myöskään menneisyyden sovittamisen näkökulmasta se ei välttämättä olisi mielekkäin menettely siirtäessään vastuun liikaa yksittäisille poliitikoille tai yksittäisille puolueille. Vastuu kuuluu kuitenkin koko kansalle, ja suomettuneisuus on koko kansan ongelma.

Mitt viktigaste motiv för att betvivla lustration är att det skulle vara en irrelevant åtgärd ur dagens synvinkel. Det skulle inte heller vara det klokaste sättet med tanke på historiskt förlikningsperspektiv, eftersom det främst skulle ansvarsbelägga enstaka politiker och partier. Ansvaret är dock hela folkets, och finlandiseringen är hela folkets problem.

Lustraation vaatijoissahan on myös perussuomalaisia. Tämä on ilmiselvä harhautusoperaatio. Vaikka Venäjän vaikutusta nykyvasemmistoon ei pidä vähätellä eikä kieltää, perussuomalaiset ja näihin elimellisesti läheisin yhteyksin kytkeytyvä väkivaltainen äärioikeisto ovat tällä hetkellä Venäjän merkittävin ja kovakouraisin juoksupoikajoukkio suomalaisessa politiikassa ja yhteiskunnassa.

Lustration krävs även av en del sannfinnar. Det här är en uppenbar avledningsmanöver. Man bör ingalunda bagatellisera eller förneka det ryska inflytandet på dagens vänster, men faktum kvarstår att sannfinnarna och den våldsbenägna extremhöger som står dem organiskt nära i dag är Rysslands viktigaste och mest hårdhänta springpojkar i finländsk politik och i det finländska samhället.

Perussuomalaisten eli äärioikeiston yhteyttä Venäjään ei myöskään vielä tiedosteta niin laajasti kuin pitäisi, koska käsitys äärioikeiston "isänmaallisuudesta" on niin syvälle juurtunut. Se on kuitenkin vanhentunut viimeistään silloin kun Olavi Mäenpään kaltaiset perinteistä maanpuolustushenkeä edustaneet hahmot marginalisoitiin äärioikeistossa ja tilalle astuivat Homman sivarit ja kruununraakit. Tässä tilanteessa ei pidä kiinnittää päähuomiota menneiden vuosikymmenten suomettumiseen, jos se tarkoittaa, että nykyisistä puolueista ehkä karkeimmin suomettunut pääsee kuin koira veräjästä.

Sannfinnarnas eller extremhögerns ryska anknytning är folk inte heller så allmänt medvetna om som de borde, eftersom uppfattningen om extremhögern som en "fosterländsk" gruppering är så djupt förankrad. Denna uppfattning är dock nu föråldrad, ty traditionella försvarsvänner som t ex Olavi Mäenpää har marginaliserats i extremhögern och fått ge vika för civiltjänstgörare och kronvrak från Homma. I denna situation är det missriktat att ägna all uppmärksamhet åt gångna årtiondens finlandisering, om detta innebär att det mest finlandiserade av dagens partier kommer undan.  

Suomettuminen ei ollut ainakaan minun lapsuudessani (olen syntynyt vuonna 1966) enää mikään itsestään selvästi vasemmistolainen eikä ylhäältä pakotettu asia, vaan me olimme siinä kaikki mukana. Isoisäni, vanha maalaisliittolainen paikallispoliitikko, suhtautui hyvin negatiivisesti kuusikymmenluvun radikalismiin ja sitä seuranneeseen taistolaisuuteen. Samalla hän kuitenkin piti yya-ajan idänpolitiikkaa konsti-Kekkosen pirullisen nerokkaana tapana harhauttaa ryssää. Luultavasti tämä näkemys oli aika valtavirtainen siihen aikaan.

Finlandiseringen var under mina barndomsår (jag är född år 1966) inte längre någonting vänstervridet och inte någonting ovanifrån påtvingat heller, utan vi var alla med om den. Min morfar, som varit lokalpolitiker i Agrarförbundets led, såg mycket negativt på sextiotalets radikalism och den stalinism som följde den. Samtidigt uppfattade han dock vsb-tidens östpolitik som sluge Kekkonens diaboliskt snillrika sätt att vilseleda ryssen. Jag antar att det här var vad folk i samhällets huvudfåra på den tiden tyckte.

Minutkin kasvatettiin arvostamaan Paasikiven-Kekkosen linjaa, ja kuten historioitsijat ovat nyt myöhemmin kertoneet, tämän linjan todellinen sisältö oli jotain muuta kuin julkisuudessa kerrottiin. Kekkosen pyrkimys oli tosiaan viedä Suomi salavihkaa kaikkiin mahdollisiin länsirakenteisiin samalla kun Neuvostoliitolle näyteltiin nöyrää poikaa. Sen touhun ongelmallinen puoli oli siinä, että niin poliitikoista kuin kansastakin suuri osa alkoi uskoa siihen Neuvostoliitolle ja kotikommunisteille hämäykseksi tarkoitettuun YYA-löpinään vakavissaan. Sen takia meillä on nykyäänkin niin paljon porukkaa, joka toistelee YYA-liturgiaa ja haluaa paluuta sen mukaiseen politiikkaan.

Jag uppfostrades också till att uppskatta Paasikivi-Kekkonenlinjen, och som historikerna senare berättat för oss, handlade den här linjen om något helt annat än vad som berättats i offentligheten. Kekkonen strävade verkligen till att i smyg införliva Finland med alla möjliga västliga samarbetsstrukturer medan man visade ett ödmjukt ansikte för Sovjetunionen. Det problematiska var att både folket och politikerna på allvar började tro på det svammel om vsb som man använde till att slå blå dunster i ögonen på både finländska kommunister och Sovjet. Därför har vi nu sådana massor av folk som upprepar sin utantillärda vsb-liturgi och vill återgå till vsb-politik.

Ei Neuvostoliiton kanssa todellisuudessa oltu "ystäviä". Venäjän kieltä osattiin erittäin vähän, luultavasti vähemmän kuin nykyään, kun niin monet meistä on 90-luvulla kusetettu opiskelemaan venäjää katteettomiksi osoittautuneilla lupauksilla kielen kaupallisesta hyödynnettävyydestä. Politiikan huipulla tiedettiin hyvin että Neuvostoliitto oli totalitaarinen valtio ja KGB helvetin pelottava tappajakoneisto. Mutta pelottavuudessaan naapuri oli myös kiehtova ja yhteyksillä itään oli jännittävää leikkiä. Poliitikoilla ja journalisteilla oli omat kotiryssänsä ja sellaisista kilpailtiin, koska ne antoivat poliitikkoporukassa katu-uskottavuutta.

Vi var aldrig "vän" med Sovjetunionen. Det var rätt få som behärskade ryska, antagligen färre än i dag, sedan vi på nittitalet duperats till att studera ryska med tomma löften om att tjäna en massa pengar på det. På politikens topphöjder var det välkänt att Sovjet var en totalitär stat och KGB ett jävligt skrämmande dödsmaskineri. Men det var precis därför det också var spännande att leka med förbindelser till Sovjet. Politiker och journalister hade var sin husryss, och de som inte hade drömde om en, eftersom egen husryss gav en gatutrovärdighet bland politikerna.

Ja tässä tullaankin yhteen peruskysymykseen, jonka vastausta lustraatiointoilijat eivät ole selvittäneet itselleen (tuskin kyllä monet muutkaan): onko tässä nyt tarkoituksena nostaa häväistäviksi niitä, joilla oli neuvostoyhteyksiä ja jotka mahdollisesti syyllistyivät rankaisemattomaan vakoiluun, vai niitä, jotka kannattivat sosialistisia tai muulla tavoin vasemmistolaisia ratkaisuja sisäpolitiikassa? Nämä nimittäin eivät olleet, eivätkä nytkään ole, yksi ja sama porukka. 

Och här kommer vi fram till en grundfråga svaret på vilken lustrationsentusiaster vanligen inte försökt klargöra vare sig för sig själva eller för de andra: är det nu meningen att offentligt korsfästa de som hade sovjetiska kontakter och som möjligtvis gjorde sig skyldiga till spionage utan att någonsin svara för förbrytelsen, eller de som förespråkade socialistiska eller vänstervänliga inrikespolitiska lösningar? Det här är nämligen inte samma personer, och var det inte då heller.

Kovin oikeistolaisena ja porvarina esiintynyt henkilö saattoi harjoittaa hyvinkin avoimesti vakoilua Neuvostoliiton laskuun tai ainakin möläytellä kännissä kotiryssälleen sellaisia asioita, jotka eivät missään nimessä kuuluneet ulkovallan tietoon. Samalla joku - kieltämättä maanpuolustukselle vahingollinen - pasifistiradikaali oli täysin vailla tällaisia venäläisyhteyksiä. Kumpi heistä olisi lustraation tapahtuessa suurempi konna? Kumpi lustraation olisi tarkoitus saada kiinni?

En person som kallade sig mycket högersinnad eller borgerlig kunde t o m öppet spionera åt Sovjet eller åtminstone i onyktert tillstånd avslöja för sin husryss saker som någon främmande makt absolut inte borde ha fått nys om. Samtidigt kunde en pacifistisk radikal - hur skadlig han än var för försvaret - helt sakna sådana ryska kontakter. Vilken av dem skulle vid lustration ses som en större bov? Vilken av dem är det meningen att sätta dit genom lustration?

Ja ei, en todellakaan ole esittämässä, että se porvari olisi ollut jokin tunnoton maanpetturi tai että se pasifistiradikaali olisi ollut puhtoinen sankari. Ainoa syy miksi pasifistiradikaali ei itse syyllistynyt maanpetokselliseen yhteydenpitoon Neuvostoliiton kanssa tai uskalsi arvostella itänaapuria sadankomitealaislehdessään saattoi hyvinkin olla se, että hän oli liian marginaalinen ja vaikutusvaltaa vailla kiinnostaakseen neuvostotiedustelua. (Silloisen poliittisen elämämme johtava pasifistiradikaali suhtautuu nyky-Venäjään huomattavasti kritiikittömämmin ja suomettuneemmin kuin aikoinaan Neuvostoliittoon, mistä voi tietysti tehdä omat johtopäätöksensä.)

Och nää, jag vill inte insinuera att borgaren i det här scenariot var en psykopatisk fosterlandsförrädare eller att den pacifistiske radikalen var en obefläckad hjälte. Att pacifisten inte själv gjorde sig skyldig till upprätthållande av landsförrädiska förbindelser med Sovjet eller att han vågade kritisera Sovjet i De Hundras Kommittés tidning kunde mycket väl endast bero på att han var en för marginell och maktlös aktör för att väcka intresse hos sovjetiska underrättelsetjänsten. (Den dåvarande ledande pacifistiske radikalen i vårt politiska liv förhåller sig mycket mindre kritiskt till dagens Ryssland än till Sovjet på åttitalet, vilket alla kan dra sina egna slutsatser av.)

Toisaalta se porvarikaan ei välttämättä tiennyt tai tiedostanut menettelevänsä maanpetoksellisesti möläytellessään kotiryssälle isänmaan salaisuuksia. On olemassa sellainen henkinen ilmiö, jolle minulla ei ole muuta nimitystä kuin porvarihybris: ajattelutapa, että se mitä porvari tai luotettavan vasemmistovastainen henkilö tekee, ei määritelmällisesti voi olla maanpetosta. 

Å andra sidan var inte borgaren heller medveten om att han handlade landsförrädiskt när han talade förbi munnen med sin husryss. Det finns en företeelse som jag bara kan kalla borgerlig högfärd, dvs ett tankesätt som går ut på att det som en borgare eller en solitt vänsterfientlig person gör enligt definitionen inte kan utgöra landsförräderi.

Erno Paasilinnan körssinkäreä vasemmistojurotus ei jaksa enää kaikilta osin innostaa minua, mutta porvarillisuutta arvostellessaan hän sanoi ainakin yhden oleellisen lauseen: "porvarit samastuvat isänmaahan, koska he omistavat isänmaan". Tämän samastumisen vuoksi porvari on vieraan vallan vieteltävissä ja hämättävissä.

Jag orkar inte längre hysa stor entusiasm för Erno Paasilinnas tobakhest vänstertrumpna essäistik, men i sin kritik av borgerligheten uttryckte han åtminstone en stor sanning: "borgarna identifierar sig med fosterlandet, eftersom de äger fosterlandet". På grund av denna identifikation kan borgaren förföras och förledas till förräderi.

Porvarihybriksen vallassa oleva poliitikko tms. on siksi vieraan maan - myös ohjelmallisesti "vasemmistolaisen" maan eli Neuvostoliiton - tiedustelupalveluille kiitollinen kohde. Jos joku voi syyllistyä maanpetokseen tajuamatta tekevänsä rikoksen, voitte olla varmoja siitä, että hänet hämätään näin myös tekemään.

En borgerligt högfärdig politiker e. dyl. är sålunda ett tacksamt mål för främmande makters underrättelsetjänster, inklusive programmatiskt "vänstersinnade" länder som Sovjet. Om någon kan begå landsförräderi utan att vara medveten om att det han håller på med är ett brott, kan ni vara bergsäkra på att han även kommer att duperas till att göra så.

Olen jopa sitä mieltä, että esimerkiksi rankaisematta jääneet vakoilurikokset eivät välttämättä edes sanoneet kaikkea asianomaisen roolista poliittisen suomettumisen ja neuvostomielistymisen edistäjänä ja mahdollistajana. Muuan tunnettu taistolainen on esimerkiksi jo vuosia, ellei vuosikymmeniä, ollut kaikkien huulilla todellisena suomettumisen harmaana eminenssinä ja YYA-helvetin hiilihangolla huitovana pääperkeleenä - nimeä en mainitse, mutta vihje riittää viisaalle. 

Jag vågar t o m påstå att inte ens ostraffade spioneribrott alltid säger det väsentliga om vederbörandes bidrag till politisk finlandisering och sovjetisering. En viss beryktad taistoit har t ex redan i åratal, om inte i årtionden, varit känd som den gråa eminensen bakom finlandiseringen och som självaste hornpelle i vsb-helvetet - jag nämner honom inte vid namn, de invigda gissar nog.

Kyseistä herraa ei kuitenkaan ole saatu ikinä tuomittua mistään rikoslaissa määritellystä vakoilu- eikä maanpetosteosta. Hän on edistänyt suomettumista ja Neuvostoliiton asiaa ilmeisesti vain puhumalla sen puolesta sekä esittelemällä suomalaisia poliitikkoja Neuvostoliiton asiamiehille. Toisin sanoen se mitä hän on tehnyt ei ole täyttänyt minkään rikoksen tunnusmerkistöä. Lain koura ei saa tästä liukkaasta ankeriaasta otetta, koska, Olaus Petrin tuomarinohjeeseen viitatakseni, lakikirja ei saata kaikkia moraalisesti paheksuttavia tekoja luetella.

Denne gentleman har dock aldrig åkt fast för något landsförräderibrott i strafflagen. Han har främjat finlandiseringen och den sovjetiska saken tydligen bara genom att tala för den och genom att presentera finländska politiker för sovjetiska agenter. Det han gjort har alltså inte uppfyllt rekvisiten för någon förbrytelse. Lagens hårda hand får inget grepp om denna slippriga ål, ty lagboken kan inte räkna upp alla moraliskt förkastliga gärningar, för att parafrasera Olaus Petris domarregler.

Eli vaikka lustraatiolle määriteltäisiinkin tarkat juridiset kriteerit, päädytään taas tilanteeseen, jossa pikkutekijät ja lauman mukana kulkeneet sopulit saavat ankarimman rangaistuksen. Samalla moraalisesti ryvettyneemmät henkilöt livistävät kuin koira veräjästä. Die kleinen Diebe hängt man, die grossen lässt man laufen, sanoo sakemanni.

Alltså, även om man skulle definiera stränga juridiska kriterier för lustration, hamnar man i en situation där småbovar och medlöpare straffas mest drakoniskt, medan moraliskt mera korrumperade typer kommer undan. Die kleinen Diebe hängt man, die grossen lässt man laufen, säger tysken.

Entä sitten Neuvostoliiton käyttö sisäpoliittisena lyömäaseena? Se oli porvareillekin mieluisa karttu silloin kun sillä saattoi kalauttaa vasemmistolaista vastustajaa. Esimerkiksi meitä 80-luvun sivaripasifisteja komennettiin ruotuun sanomalla, että YYA ja Neuvostoliitto edellyttävät Suomelta armeijan ylläpitoa. Siis ei siksi, että puolustautuisimme Neuvostoliittoa vastaan, vaan siksi, että puolustaisimme Neuvostoliittoa. Tätä harrasti myös - vetäkääpä henkeä - itse Kari Suomalainen.

Hur var det då med Sovjetunionen som inrikespolitiskt tillhygge? Det var en klubba även borgare älskade att svänga när man kunde slå till en vänstersinnad motståndare. Oss pacifister och på åttitalet försökte man övertala till att göra värnplikt genom att påstå att vsb och Sovjet förutsätter att vi har armé. Alltså inte för att försvara fosterlandet mot Sovjet, utan för att försvara Sovjet. Det här var något även självaste Kari Suomalainen kunde ägna sig åt.

Kyllä vain. Karilla oli aiheesta joskus huumoriton ja saarnaava sarjakuva, jossa hänen alter egonsa julisti aseistakieltäytyjille: "Mahdollisessa kahinassa olemme liitossa veli venäläisen kanssa, joka ei ymmärrä leikkiä sotilasasioissa." Siksi, Kari valisti, sivarien pitäisi ottaa joko kokardi tai nappi otsaan. 

Javisst. Kari tecknade en gång i tiden en humorlös och moraliserande serie, där hans alter ego förkunnade för vapenvägrare, att vi "i en eventuell sammandrabbning kommer att vara allierade med onkel Vanja, som inte förstår sig på skämt när det gäller militära angelägenheter". Därför, upplyste oss Kari, bör civarna antingen ta på sig uniformen eller låta sig avrättas med ett traditionellt ryskt skott i skallen.

Siis Kari, jota pidettiin lahjomattomana neuvostopainostuksen arvostelijana, oli kyllä halukas uhkailemaan Neuvostoliiton armottomuudella niitä, jotka olivat tässä asepalvelusasiassa hänen kanssaan eri kannalla. Suomettuneempaa näkökantaa on vaikea löytää kuin se, että "jos olet kanssani eri mieltä, Neuvostoliitto tulee ja ampuu sinut".

Kari, som i allmänhet ansågs vara omutlig i sin kritik av sovjetisk påtryckning, var alltså villig att hota med Sovjetunionens obarmhärtighet de som i den här värnpliktsfrågan inte delade hans åsikt. Det är svårt att hitta en mera finlandiserad inställning än "om du inte är enig med mig så ska Sovjet komma och skjuta ihjäl dig".

Kari tietysti myös mielellään leimasi sivarit Neuvostoliiton hyödyllisiksi idiooteiksi, mikä olikin paremmin linjassa hänen yleisen poliittisen tendenssinsä kanssa. Mutta joskus hänen piirroksissaan ilmeni myös tiettyä varovaista ja vaivihkaista ihailua Neuvostoliiton julmuutta kohtaan. Tästä esimerkkinä mainitsen sen kuvaparin, jossa hän piti pilkkanaan "nykynuorukaisten" oletettua epämiehekkyyttä ja vellihousuisuutta. 

Kari utmålade civarna också gärna som Sovjetunionens nyttiga idioter, vilket ju låg bättre i linje med hans allmänna politiska tendens. Men ibland kunde man i hans teckningar skönja en försiktig, förstulen beundran för Sovjetunionens grymhet. Som exempel nämner jag den tvåbildskarikatyr där han gjorde sig lustig över hur omanliga och pjoskiga "dagens unga män" var.

Ensimmäisessä kuvassa (otsikkona: "JOS OLLAAN MENOSSA TÄHÄN SUUNTAAN...") itkuinen ja ahdistunut solttupoika kertoi, kuinka yksi ja toinen sotakaveri oli psykologin, psykiatrin, psykopaatin, pediatrin tai piru tietää minkä pedofiilin haastateltavana ja "mäkin sain neuroosin, kun korpraali huusi mulle". 

På den första bilden (under rubriken "OM DET ÄR I DEN HÄR RIKTNINGEN VI ÄR PÅ VÄG...") var det en sjåpig och ängslig soldatgosse som berättade hur alla andra rekryter var borta för att tala med psykologen, psykiatern, psykopaten, pediatern eller fan vet vad det var för en pedofil, och att "jag också fick neuros när korpralen röt till".

Toisessa kuvassa otsikko kuului: "...NIIN TODEN TULLEN OIKEAT MIEHET TULEVAT TÄNNE MUUALTA", ja siinä persoonattomien marssijoiden jättijalat tallasivat maahan suomalaispojat, joiden yllä leijui sellaisia sanoja kuin "Lällällää...hellyyttä...rakkautta...äitiii!" Marssivat jättisotilaat tulivat kuvaan oikealta, eli kartan idästä, eli Neuvostoliitosta - ei jäänyt epäselväksi, missä ne "oikeat miehet" majailivat. 

På den andra bilden stod det: "...SÅ SKA I SANNINGENS STUND DE RIKTIGA KARLARNA KOMMA HIT FRÅN ANNAT HÅLL." Där sågs de finska killarna, kring vilka det flög ord som "Flumflumflum...ömhet...kärlek...mammaaaa!", trampas ned av jättestora, opersonliga marscherande fötter. Dessa gigantiska soldater kom in i bilden högerifrån, dvs österifrån på kartan, dvs från Sovjetunionen. Det blev helt klart var de riktiga karlarna höll hus.

Tämä ei valitettavasti ole kovin kaukana nykyisten venäläismielisten äärioikeistolaisten ajattelutavasta. He näet paheksuvat juuri Suomen nykyisen valtiovallan "epämiehekkyyttä" - ts. oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia. Sen sijaan he ihannoivat Venäjää esikuvallisen kovapintaisena ja raakamaisena maana. 

Det här ligger tyvärr inte särskilt långt borta från hur dagens rysksinnade högerextremister tänker. De ogillar nämligen precis det "omanliga" i Finlands nuvarande statsmakt, dvs rättsstaten och de mänskliga rättigheterna. Däremot idealiserar de Ryssland, som i sin hårdförhet och brutalitet är en förebild för dem.

Missään tapauksessa ei ole oikein suoraan syyllistää Karia nykyäärioikeiston venäläismielisyydestä, mutta Karin useiden piirrosten perusfilosofiana on pitää Suomea sinisilmäisenä (tai kommunismin turmelemana) yhteiskuntana juuri siksi, että täällä noudatetaan lakia ja kaikki ovat lain edessä yhdenvertaisia. Nyt Venäjällä on vallassa diktaattori, joka ei ole kommunisti mutta joka jakaa tämän saman laillisuutta ja oikeusvaltiota halveksivan ajattelutavan. Karin myöhäiskauden (tekisi mieleni sanoa: Karin rappiokauden) rasistisista kuvista maailmankuvansa nuoruudessaan ammentaneella ei ole mitään syytä vieroksua tämän diktaattorin johtamaa valtaa. 

Det är naturligtvis inte rättvist att skuldbelägga Kari för den nuvarande extremhögerns Rysslandvänliga attityder, men den grundläggande filosofin bakom många av hans teckningar är att utmåla Finland som ett blåögt eller av kommunismen korrumperat samhälle precis därför att vi här iakttar laglighet och likaberättigande. I dag har Ryssland en diktator som inte är kommunist men som delar föraktet för legalism och rättsstat. Den som i sin ungdom byggt sin världsbild på skämtteckningar från Karis sena (förfalls)period har inget motiv att ogilla en stormakt som leds av denne diktator.

Ei tällaisella tyypillä alun perinkään ollut muuta syytä kammoksua Neuvostoliittoa kuin sen nimellinen kommunistisuus. Presiis samat julmuudet kelpaavat hänelle mainiosti, kun ne pakataan toiseen aatteelliseen kääreeseen. Hommafoorumia edeltävältä Kansalliselta keskustelufoorumilta muistamme erään ranskalaisen vallankumouksellisen nimeä salanimenään käyttäneen herran, joka avoimesti kehui pitävänsä Stalinia yhtenä oppi-isistään juuri julmuuksien osalta. 

Inte för att en sådan typ någonsin hade något annat skäl att ogilla Sovjet än att det var en kommunistisk stat, åtminstone till namnet. Precis samma grymheter storgillas av hans likar om de packas in i en annan ideologi. Från Nationella diskussionsforumet, Hommaforumets föregångare, minns vi en gentleman som tagit sitt täcknamn av en välkänd fransk revolutionär och som öppet kallade Stalin för en av sina läromästare just p g a grymheterna.

Tällaisen äärioikeistolaisen mielestä kommunismissa oli väärää se ja vain se, että kommunistit väittivät julistavansa vapautta ja tasa-arvoa. Sitä vastoin ne tappoleirit ja massateloitukset, jotka meidän tavallisten keskiluokkaisten ihmisten mielestä ovat suurin syy vastustaa kommunismia, ovat hänen mielestään esikuvallisia ja jäljittelemisen arvoisia. 

För en sådan här högerextremist var det förkastliga i kommunismen det, och bara det, att kommunisterna påstod sig förespråka frihet och likaberättigande. De dödsläger och massavrättingar som vi normala medelklassmänniskor ser som det viktigaste motivet att bekämpa kommunism är för honom någonting förebildligt, någonting att imitera.

Joskus nuoruuden kiihkossa olisin julistanut, miten tekopyhä Kari oli isänmaallisuudessaan ja maanpuolustushengessään, kun häneltä pääsi edellä kuvattujen laisia läpisuomettuneita möläyksiä. Nyt vanhana patuna annan armon käydä oikeudesta ja totean, että se oli vain esimerkki koko kansakuntaan - myös näennäisesti suomettuneisuutta vastustaviin oikeistolaisiin - juurtuneesta tavasta käydä poliittista keskustelua Neuvostoliittoon vetoamalla. Mitään asiaa ei arvioitu asiaperustein, vaan ennemmin tai myöhemmin otettiin esille Neuvostoliitto ja Neuvostoliiton oletettu kanta siihen.

I ungdomens nit skulle jag kanske ha ondgjort mig över hur skenhelig Kari var när han tillät sig alltigenom finlandiserade yttringar av den sort som ovan beskrivits. Nu är jag såtillvida gammal och senil att jag låter nåd gå före rätt och konstaterar att det bara var ett exempel på hur hela nationen, inklusive de högermänniskor som intalade sig att de bekämpade sig finlandiseringen, hade vant sig vid att i all politisk diskussion åberopa sig till Sovjet. Ingenting kunde bedömas på sakgrunder, utan förr eller senare tog någon upp Sovjetunionen och undrade vad Sovjetunionen skulle tycka om det.

Tuonaikainen poliittinen keskustelu oli ihan tavallisen kansankin tasolla sitä, että pikkupojat osoittelivat toisiaan Neuvostoliitto-merkkisillä leikkipyssyillä huudellen "Pam! Kuolit!" Se, että maassa nousi valtaan samaa keskustelu-ja ajattelumetodia soveltavia poliitikkoja, oli pohjimmiltaan seurausta siitä, että käytännöllisesti katsoen koko kansa oli tällä kannalla. Ja se, että kansa oli tällä kannalla, ei johtunut yksinomaan mistään aivopesusta. 

Politiska diskussioner kunde även på folkets nivå snarast påminna om ett låtsaskrig små gossar emellan, där alla hotade varandra med leksaksbössor av märket SOVJETUNIONEN och skrek: "Bang bang, nu dog du!" Att landet regerades av politiker med samma diskussions- och tankemetod var sist och slutligen bara en följd av att hela folket tänkte så här. Och att de gjorde det berodde inte bara på hjärntvätt.

Asia oli nimittäin niin, että suuri osa meistä tuki neuvostomielistä ulkopolitiikkaa, koska piti sitä vilpittömästi oman intressinsä mukaisena. Muillakin kuin minun maalaisliittolaisella isoisälläni (joka kolmikymmenluvulla kulki pistooli taskussa savonlapualaisten varalta) oli kokemusta lapuanliikkeen vainottavana olemisesta. Isoisäni mielestä Kokoomus oli vihollinen, sinimustien hakaristinheiluttajien puolue, ja tätä mieltä hän oli vankkojen henkilökohtaisten kokemusten perusteella. Hänelle Suomen läheisyys Neuvostoliittoon toimi vastapainona Kokoomuksen uhalle, joten hän kannatti kohtuullista suomettuneisuutta reaalipoliittisista tasapainosyistä.

Många av oss stödde nämligen den sovjetsinnade utrikespolitiken därför att de ansåg det ligga i deras intresse. Det var inte bara min morfar, en lokalpolitiker för Agrarförbundet som på trettitalet bar på en pistol för att vid behov kunna försvara sig mot de savolaxiska lappomännen, som hade erfarenhet av att förföljas av extremhögern. Morfadern såg alltid Samlingspartiet som en fiende, som de blåsvarta hakkorsmännens parti, och denna åsikt berodde på hans egna upplevelser. Ur hans synvinkel fungerade närheten till Sovjet som en motvikt till det samlingspartistiska hotet, så han förespråkade en viss måttlig finlandisering av realpolitiska jämviktsskäl.

Todennäköisesti aika moni hänen linjoillaan liikkunut ja hänen kokemuksensa jakanut oli - sekä keskustassa että demareissa - sitä mieltä, että Neuvostoliitto oli jollain tavalla heidänlaistensa henkivakuutus jonkin lapuanliikkeen kaltaisen ilmiön uutta nousua vastaan. Moni varmasti alitajuisesti yhä uskoo itänaapurin olevan jollain salaperäisellä tavalla "antifasistinen" valtio.

Sannolikt var det många centerpartister och socialdemokrater som hade liknande erfarenheter och åsikter. De tyckte att Sovjetunionen på något sätt var deras livsförsäkring mot nya lapporörelser. Och många förefaller i sitt undermedvetna fortfarande tro att vår östra granne på något mystiskt sätt är en "antifascistisk" stat.

Se henkivakuutus vain ei ole minkään arvoinen tänään, kun itärajan takana ei enää ole Neuvostoliittoa, vaan Venäjä, joka yhdistää tsaarin Venäjän ja Stalinin Neuvostoliiton pahimmat puolet ja panostaa nimenomaan äärioikeistoon - väkivaltaiseen, raakaan ja viattomia surmaavaan roskaväkeen - ensisijaisena keinonaan horjuttaa lännen demokraattisia ja avoimia yhteiskuntia. Nykyisten lapuanliikkeiden takana on Venäjä, ja "antifasisti" Johan Bäckmanin kannattajakunta on ryhmittynyt tukemaan samaa MV-tyyppisen valhemedian nettikulttuuria kuin äärioikeistokin.

Den livsförsäkringen är dock i dag inte värd ett öre, när staten bakom vår östgräns inte längre heter Sovjetunionen utan Ryssland, en stat som förenar de värsta sidorna i Tsarrysland och det stalinska Sovjet, en stat som satsar precis på extremhögern - den våldsbenägna, brutala pöbeln beredd att mörda oskyldiga - som sin främsta allierade i sina försök att sätta de demokratiska öppna samhällena i Väst i gungning. Dagens lapporörelser får stöd av Ryssland, och den rysksinnade "antifascisten" Johan Bäckmans anhängare har anslutit sig till samma subkultur av rasistiska lögnmedier som extremhögern.

Tietenkin sitäkin laajemmalle oli levinnyt taloudellisiin realiteetteihin perustuva neuvostomielisyys. Hyvin monet suomalaiset olivat idänkaupasta riippuvaisia, ja rakennushankkeet itärajan tuntumassa työllistivät ihmisiä sellaisissa maaseutupaikoissa, joista muuten olisi lähdetty sankoin joukoin kotimaan kasvukeskuksiin tai Ruotsiin. Sellaisessa paikassa kuin Kuhmon Lentiira, jossa äitini työskenteli opettajana pikkupoikavuosinani, oltiin täysin riippuvaisia Neuvostoliiton - Kostamuksen työmaan - tarjoamista työtilaisuuksista. Siinä kylässä sana "työ" vaiensi kaikki moitteet, joita itänaapuriin saattoi kukaan suunnata.

Ännu mera utbredd var den sovjetvänlighet som berodde på ekonomiska realiteter. Många finländare levde och livnärde sig på östhandeln. Lantbefolkningen utvandrade till Sverige eller till större städer för att finna sysselsättning - med undantag av byar vid östgränsen, där många fann sysselsättning på sovjetiska byggnationsprojekt. Ett fint exempel var byn Lentiira i Kuhmo kommun, där min morsa jobbade som lärare när jag var liten. Där var man helt beroende av de arbetstillfällen som Kostomuksja i Sovjet hade att erbjuda. I Lentiira tystade ordet "arbete" ned alla kritiska ord om vår östra granne.

Tässä näkyykin yhteiskunnallinen perussyy sille, miksi Keskustapuolue oli niin vankasti neuvostomielisen ulkopolitiikan takana. Puolueen keskeisiä arvoja oli elävä maaseutu ja provinssin pitäminen asuttuna, mutta kukaan ei tietenkään halunnut asua maalla, ellei siellä riittänyt töitä. Taloudelliset yhteydet Neuvostoliittoon olivat yksi tapa järjestää ainakin Itä-Suomeen työpaikkoja ja taloudellista toimeliaisuutta. 

Här ser vi av vilka sociala skäl Centerpartiet så enigt stod bakom den prosovjetiska utrikespolitiken. Partiet talade för en levande landsbygd och ville inte se provinsen avfolkas, och förstod att folk inte ville stanna kvar på vischan om det inte fanns jobb för dem. Ekonomiskt samarbete med Sovjetunionen var ett sätt att organisera ekonomisk verksamhet och arbetsplatser, åtminstone i östra Finland. 

En voi sanoa, että oma asenteeni itäsuomalaisiin pikkupaikkoihin olisi myönteinen - oman taustani vuoksi pidän niitä maanpäällisinä helvetteinä, joista on syytä muuttaa ihmisten ilmoille heti kun vain voi - mutta pystyn kyllä suhtautumaan inhimillisesti myötäeläen sellaisiin paikallispoliitikkoihin ja pomomiehiin, joille oman pitäjän tai oman kaupungin tulevaisuus oli henkilökohtaisesti tärkeä asia. Loppujen lopuksi minunkin maalaisliittolainen isoisäni oli innokas itäsuomalaisen kotikaupunkinsa rakentaja ja kehittäjä. Varmaankin hän oli juuri siksi myös vähän liian hyvä mies sellaiseen käpykylään.

Jag kan inte precis säga att jag skulle hysa några varma tankar om småorter i östra Finland - p g a min egen bakgrund uppfattar jag dem som jordiska helveten som man helst bör flytta ifrån bara man kan - men jag kan nog känna en viss mänsklig sympati för de lokalpolitiker och bossar för vilka det är personligt viktigt att utveckla sin egen socken eller hemstad för att den skulle ha en framtid att drömma om. När allt kommer omkring var även min morfar, den agrare lokalpolitikern, entusiastiskt med om att bygga ut och utveckla sin egen östfinska hemstad. Precis därför var han en lite för bra karl för en sådan kråkvinkel.

Viime aikoina eräiden korkeiden (myös iältään) evp-upseeriemme hakeutuminen Venäjän tukijoiden nettisivustoja, kuten pahamaineista Vastavalkeaa, avustamaan on herättänyt hämmennystä. Itse en ole ollenkaan yhtä ihmeissäni. Nykyään nuoret upseerit kannattavat Natoa, koska eivät ole kasvaneet Kekkosen Suomessa, mutta silloin ennen vanhaan Natoa aidosti vieroksuttiin upseeripiireissäkin. Kun ajattelen vaikkapa Wolf Halstia, joudun myöntämään, että me kapinalliset sivarit 80-luvulla olimme vanhojen upseerien kanssa enemmän samasta puusta veistettyjä kuin kumpikaan osapuoli oli valmis myöntämään.

På sistone har vissa av våra åldrade officerare i avsked börjat skriva artiklar för ryskstödda kommentarsajter på webben - ett bra exempel är den illa beryktade sidan Vastavalkea, "Moteld". Det här har väckt viss bestörtning, men jag är inte alls förvånad över det. I dag förespråkar unga officerare Natomedlemskap, eftersom de inte vuxit upp i det Kekkonenska Finland, men förr i världen såg även aktiva officerare med oblida ögon på Nato. När jag t ex tänker på Wolf Halsti känner jag mig nödd att medge att vi "rebelliska" civiltjänstgörare på åttiotalet liknade de gamla officerarna mer än vare sig vi eller de var beredda att medge.

Halstin henkinen testamentti jälkimaailmalle, kirja nimeltä "Euroopan kriisi 1987", nimittäin tuli monissa näkemyksissään hämmentävän lähelle 80-luvun alun rauhanliikettä. Halsti toki kutsui liikettä ainakin tuolloisessa suomen kielessä verraten harvoin käytetyllä sivistyssanalla "defaitistiseksi", siis tappiomielialaa lietsovaksi. Hän kuitenkin pohti tosissaan, miksi nuoret miehet esimerkiksi silloisessa Länsi-Saksassa eivät halunneet mennä armeijaan, ja päätyi kannalle, joka oli hyvin lähellä monien sadankomitealaisessa rauhanliikkeessä toimineiden pasifistien näkemystä: ylikansallisen Naton osana toimivaa armeijaa ei koettu isänmaata puolustavaksi, vaan sen katsottiin ajavan liiaksi Yhdysvaltain etuja.

Halstis andliga testament till eftervärlden, boken som hette "Euroopan kriisi 1987" ("Den europeiska krisen 1978") liknade i sina bedömningar det tidiga åttiotalets fredsrörelse överraskande mycket. Halsti omtalade rörelsen visserligen som defaitistisk, men han grubblade allvarligt över varför unga män i det dåvarande Västtyskland inte ville göra värnplikt och kom till en slutsats som låg rätt nära vad en hel del pacifister i De hundras kommitté och närstående fredsorganisationer tyckte: en armé som ingick i den överstatliga organisationen Nato uppfattades inte som fosterlandets egen armé, utan ansåg att den alltför mycket gick Förenta Staternas ärenden. 

En muista sanoiko Halsti tätä ihan suoraan, mutta muistan ymmärtäneeni hänen kirjansa niin, että hän piti suomalaista 80-luvun alun rauhanliikettä kulttuurilainana Nato-maista. Suomessa liikkeelle ei hänen mielestään ollut sisäsyntyistä tarvetta, koska meillä oli oikeasti isänmaata ja kansan etua puolustava armeija. Nato-maissa oli toisin, vihjasi Halsti. 

Jag kommer inte riktigt ihåg om Halsti sade det här rent ut, men jag förstod hans bok åtminstone så, att han såg den finländska fredsrörelsen på åttiotalet som ett kulturlån från Natoländerna. I Finland fanns det inget behov för rörelsen, eftersom våra väpnade styrkor verkligen försvarade fosterlandet och folkets väl. I Natoländerna var det annorlunda, antydde Halsti.

Silloin 1980-luvullahan amerikkalaisten ohjusten sijoittaminen Saksaan synnytti laajoja protesteja. Ohjusten katsottiin olevan merkki siitä, että Yhdysvallat eivät niinkään halua puolustaa saksalaisia Neuvostoliittoa vastaan kuin istua saksalaisten housuilla neuvostoliittolaisten ydinpommituleen. Itse asiassa ohjukset tuotiin Saksaan alun perin saksalaisten poliitikkojen - myös sosiaalidemokraattisten - toiveesta, mutta ulkopoliittisesti epäviisaat amerikkalaistahot möläyttelivät vähän väliä tyhmyyksiä, jotka kelpasivat protestoijien esittämien näkemyksen tueksi. Varmaan myös Neuvostoliiton propaganda ja vaikuttaja-agentit ahersivat taustalla, en minä sitä sano.

På åttiotalet väckte det ju stora protester när det utplacerades amerikanska missiler i Tyskland. Missilerna ansågs vara ett tecken på att Förenta Staterna inte ville försvara tyskarna mot Sovjet, utan snarare utnyttja Tyskland som en ställföreträdande måltavla för ryska atombomber. Egentligen var det tyska politiker - t o m socialdemokrater - som låg bakom missilinitiativet, men utrikespolitiskt mindre klyftiga amerikaner kläckte ur sig dumheter som alltför väl motsvarade demonstranternas farhågor. Naturligvis arbetade även sovjetiska agenter och propagandister i bakgrunden.

Muistelen esimerkiksi neutronipommin isän Samuel Cohenin laukoneen Suomen Kuvalehdessä (luultavasti haastattelu oli käännetty Der Spiegelistä, kuten suuri osa Kuvalehden laadukkaammasta sisällöstä siihen aikaan oli - nykyäänhän sielläkään tuskin enää osataan saksaa), että se iso sota nyt vain joka tapauksessa käytäisiin Euroopassa ja meillä eurooppalaisilla oli paska mäihä. Tämä oli tietysti parasta mahdollista mainosta sille defaitistiselle rauhanliikkeelle ja huonointa Yhdysvalloille.

Jag vill minnas att t ex Samuel Cohen, mannen bakom neutronbomben, sade i en intervju i veckotidningen Suomen Kuvalehti (jag antar att materialet härstammade från Der Spiegel, som största delen av det läsvärda innehållet i SK då var, i dag har väl dom inte heller någon tysktalande kvar på redaktionen) att det nästa storkriget under alla omständigheter kommer att utkämpas i Europa och att vi européer bara hade så dålig tur. Det här var naturligtvis den bästa möjliga reklamen för den defaitistiska fredsrörelsen och den sämsta för Förenta Staterna.

Suomalaiset upseerit saattoivat paheksua rauhanliikettä, mutta heidänkin tavoitteenaan oli säilyttää Suomi jopa ydinsodan tuolle puolen olemassaolevana kansakuntana mahdollisimman vähin tappioin. Tuskinpa he olisivat Suomen armeijassa toimineetkaan, jolleivät he olisi vilpittömästi pyrkineet tähän. Tavoite oli ehkä utopistinen, mutta hei, niinpä olivat rauhanliikkeenkin tavoitteet, joten samassa veneessä siinä oltiin, vaikka kovasti vihamiehiä esitettiinkin.

Finländska officerare kunde uttrycka sitt ogillande, men även de ville bevara Finland som en existerande nation t o m efter ett eventuellt kärnvapenkrig och med så små förluster som möjligt. Om inte så, hade de väl dragit sina slutsatser och gått i avsked. Målsättningen var kanske utopistisk, men det var också fredsrörelsens målsättningar, så man satt nog på samma båt, hur mycket man än låtsades vara ovänner.

Toisin sanoen myös suomalaisen upseerin oli mahdollista vilpittömästi uskoa, että USA tarvitsi Nato-maita vain ydinpommiensa laukaisualustaksi eikä piitannut niiden turvallisuudesta. Tästä vei sitten suora tie periaatteelliseen Nato- ja USA-vastaisuuteen.

Med andra ord kunde även en finländsk officerare uppriktigt tro att USA bara behövde Natoländer som utplaceringsorter för sina atombomber och gav katten i deras säkerhet. Det här ledde sen rakt till en principfast Nato- och USA-fientlig hållning.